Työskentelin hankkeessa viisitoista kertaa yhden tai kaksi päi-vää kerrallaan. Yksi valmennuspäivä kesti useimmiten seitse-män tuntia. Toimimme Nurmisen kanssa työpariperiaatteella.
Valmennuspäivä koostui työpajoista, joissa tehtiin erilaisia yksilö- ja ryhmäharjoitteita kulloisenkin teeman ympäriltä.
Olimme vuorotellen päävastuussa harjoitteiden johtamisesta, täydensimme toisiamme ja osallistuimme harjoitteisiin myös itse aktiivisina osallistujina. Harjoitteiden tarkoitus oli nostaa esiin osallistujien omia kokemuksia ja näkökulmia ja pohjus-taa keskustelua. Työpajoissa keskusteltiin tarpeen mukaan ja työskenneltiin ilman sanoja harjoitteiden avulla.
Käyn seuraavassa läpi omaa kokemustani harjoitteesta, jonka suunnittelin osaksi valmennuskokonaisuutta. Lähestyin harjoitetta vahvasti omasta näkökulmastani eli tanssitaitees-ta käsin. Työskentelytanssitaitees-tapaani ovat vaikuttanssitaitees-taneet vahvasti Nur-misen kannustus, rohkaisut ja hänen monipuolinen kokemuk-sensa. Kehitimme yhdessä kyseistä harjoitetta eteenpäin kokemamme pohjalta, ja annoin siitä syntyneen palautteen myös ohjata taiteellista tekemistäni. Tästä syntyi yhdenlainen kokonaisuus ja tapa työskennellä tanssitaiteilijan keinoin. Ala-viitteessä on linkki videoon Kolme versiota työstä2, missä käsit-telen liikkeen keinoin hyvää ja mielekästä työtä, rohkeutta, hengitystä ja luottamusta.
Minua kiinnosti erityisesti, mitä abstraktin liikkeen sisäl-lyttäminen työyhteisön valmennukseen tuo mukanaan. Miten tanssitaiteen irrottaminen näyttämökontekstista ja sen tuo-minen lähietäisyydelle ikään kuin kommentiksi työyhteisöke-hityskeskusteluun saa aikaan osallistujissa?
Hengityksellä on usein tärkeä rooli valmennuksissani. Tä-mänkin ryhmän kanssa olimme keskustelleet hengityksestä ja tutkineet, miten tietoinen hengitys vaikuttaa omaan olemiseen, mitä se kertoo omasta olotilasta, vastaanottavaisuudesta ja
tun-2. https://youtu.be/
GoZ2TAkxKHI
nereaktioista. Teimme erilaisia hengitysharjoituksia ja havain-noimme hengitystä erilaisissa kokemuksellisissa tilanteissa. Ko-keilimme esimerkiksi, miten hengityksen tietoisella käytöllä voi rentouttaa oman olemuksen ja olotilan sekä edesauttaa miellyt-tävän kohtaamisen toteutumista. Totesimme myös, että hengi-tys voi antaa voimaa, rohkeutta ja lisäaikaa kiireen keskellä.
Olen ammattilainen tanssitaiteessa, en puhumisessa. Siksi halusin valottaa omaa näkökulmaani tanssien, puheeni tuek-si. Päätin siis erään koko päivän kestäneen valmennuspäivän lopuksi tanssia valmennettaville. En juurikaan pohjustanut te-koani etukäteen sanoilla. Kerroin vain tekeväni demonstraation siitä, miten käytän hengitystä omassa työssäni. Huomattakoon, että olimme ryhmän kanssa jo työskennelleet intensiivisesti yhdessä kuuden tunnin ajan. Olimme jo tutustuneet toisiimme ja työskentelytapoihimme, jakaneet henkilökohtaisiakin koke-muksia ja tehneet harjoitteita muun muassa kehollisuudesta ja läsnäolosta. Oli mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtui, kun tällaisen itsen ja ryhmän kanssa työskentelyn jälkeen tanssin heille tässä ja nyt, ilman valmisteluja tai näyttämön etäisyyttä.
Tanssini oli improvisaatio, joka pohjautui pieneen osaan aiemmin työstämääni teosta. Olin harjoitellut teosta paljon ja myös jo esittänytkin sitä paljon. Improvisaatio toi tilanteeseen vapautta, ja pystyin hyvin huomioimaan tilanteen ja tunnel-man. Otin tanssini lähtökohdaksi siis hengityksen ja pyrin kes-kittymään siihen täysin. Korostin hengitystä, pidätin sitä ja annoin sen liikuttaa minua. Liike oli abstraktia, en pyrkinyt ku-vaamaan miimisesti mitään. Vahva hengityksen käyttö tuotti ääntä ja ääntelyitä. Se sai myös aikaan kasvojen ilmeitä, pitkiä hengityksen pidätyksiä ja vapautusta. Näyte improvisaatiosta on nähtävissä artikkelin lopussa olevasta linkistä.
Tanssini jälkeen oli hiljaista. Tilassa vallitsi rauhallisuus ja tunnelma, missä ihmiset kokivat jotain, johon ei ennalta osattu varautua. En halunnut korostaa tilannetta enkä pakot-taa ketään sanomaan mitään. Itse ajattelin, että tanssini voi olla osaltaan myös pieni hengähdystauko valmennuspäivään, jolloin valmennukseen osallistuvat saavat ajatella mitä ha-luavat tai vain olla. Hiljaisuuden jälkeen alkoivat kurssilaiset oma-aloitteisesti sanoittaa kokemaansa. Samalla he saivat
omaan työhönsä liittyviä oivalluksia. Kurssilaiset puhuivat olemisen rohkeudesta ja itsevarmuudesta. Halusta olla oma itsensä. He kertoivat, miten he hengityksellään seurasivat minun hengitystäni, kuin peilinä synnyttäen samalla erilaisia tunteita ja samaistumisen tunnetta.
Eräs kertoi, ettei ollut ymmärtänyt tanssia vaan hengittä-nyt sitä, ja totesi: ”Tarvitaanko sanoja aina ymmärrykseen?”
Ihmiset kuvasivat kokemaansa seuraavilla sanoilla: ”Ymmär-ryksen syvyys.” ”Ihmisen kanssa olemisen moninaisuus.” ”Ih-misyyden jakamisen kokemus”. ”Vaikuttuminen.” ”Olemisen selkeys.”
Pian kurssilaisten keskuudessa heräsi kysymys siitä, miltä tanssini olisi näyttänyt tai vaikuttanut ilman hengitystä. Pää-tin kokeilla. Minun piti pidättää itseäni, etten päästänyt hengi-tystäni vahvistamaan liikettäni niin voimakkaasti kuin se olisi voinut. Se jätti itselleni tunteen, etten saanut olla kokonaisena läsnä. Olihan tanssin lähtökohta hengitys ja siitä lähtevä liike.
Minusta tuntui, että tein ikään kuin kolmiulotteisesta minäs-täni kaksiulotteisen kuvan. Nyt liike ja tanssi koettiin kauniiksi ja hyväksi, mutta ikään kuin kuoreksi. Siitä puuttui henki.
Kurssilaisten sanoittamat huomiot synnyttivät oivalluksia heidän suhteestaan omaan työhönsä ja työn tekemisen tapoi-hin: ”Voisinko olla rohkeammin läsnä, tehdä työstäni itselleni mielekkäämpää ja siten vaikuttaa myös asiakkaan kokemuk-seen?” Puhuimme myös avoimuudesta työssä. Itsen ja oman työn arvostamisen kysymys nousi esiin. Mietittiin myös aikaa.
Sitä, kuinka ajan käsite kiireessä supistuu eikä ole aikaa pitää itseään avoimena ympäristölle ja sen havaitsemiselle. Lisäksi pohdittiin kokemusta siitä, että kaikki on läsnä tässä hetkessä.
Tämä kokemus laajentaa ajan käsitettä ja tuo rauhaa omaan olemiseen sekä tunnetta lisääntyneestä ajasta. Läsnäoloa muodostuu siitä, että toimin asia kerrallaan. En jää kiinni jo tehtyyn työhön tai menneeseen palaveriin enkä mieti tulevia töitä. Näin on myös tanssissa. En kiirehdi tekemään liikkeitä yhtä aikaa vaan annan kullekin liikkeelle sen vaatiman ajan ja kuuntelen sen loppuun asti.
Itsestäni tämä kokemus tuntui huikealta. Vaikka olen am-matiltani esiintyjä, olin tässä hetkessä ylittänyt
mukavuusalu-eeni astumalla ihmisten keskelle piiriin sellaisena kuin sillä hetkellä olin. Ikään kuin arkiminänä, en esiintyjänä. En ollut lämmitellyt itseäni fyysiseen suoritukseen kuten aina lavalle mennessäni, jolloin esitystä edeltää huolellinen fyysinen ja mentaalinen lämmitys ja keskittyminen. Tällainen heittäy-tyminen vaati itseltäni rohkeutta ja luottoa itseen ja omaan tekemiseen. Minua auttoi keskittyminen hengitykseen ja sen tuoma tunne läsnäolosta hetkessä.
Tunsin, miten ihmiset ympärilläni hengittivät. Tunsin, miten he herkistyivät ja avasivat itsensä tilanteelle. Tunsin luottamusta ja samalla myös vallan tunnetta. Tunsin, miten pystyin ohjaamaan ja hallitsemaan muita olemisellani ja hen-gitykselläni. Tuntui, että tämän herkkyyden ja avoimuuden jakaminen oli voimauttavaa johtamisen voimaa. Koin, että jaoimme hetken kollektiivisesti ja annoimme itsestämme jo-tain. Se tuntui erittäin arvokkaalta.