Työn imu

Hollantilaiset tutkijat Schaufeli, Salanova, González-Romá ja Bakker (2002, 74) ovat määritelleet työhyvinvointikäsitteen (work engagement) aidoksi positiiviseksi tunne- ja motivaatiotilaksi työssä.

Tätä Hollannissa kehitettyä työhyvinvoinnin käsitettä luonnehtii kolme myönteistä työssä koettua hyvinvoinnin ulottuvuutta, jotka ovat tarmokkuus, omistautuminen sekä uppoutuminen. Tarmokkuu-della viitataan energisyyteen ja sinnikkyyteen. Se on myös aitoa halua panostaa työhön sekä valmiutta ponnistella vastoinkäymisiä kohdatessa. Omistautumista kuvaavat puolestaan kokemukset työn mer-kityksellisyydestä ja haasteellisuudesta. Lisäksi omistautunut työntekijä on innokas, kokee työnsä inspiroivaksi ja on ylpeä siitä. Syvä keskittyneisyyden tila ja työhön paneutuminen sekä näistä koettu nautinto luonnehtivat vastaavasti uppoutumisen kokemusta. Uppoutuessaan työntekijän ajantaju saat-taa kadota ja töistä irrottautuminen voi olla vaikeaa. (Schaufeli ym. 2002, 74–75.)

Aiemmalla työpahoinvointia korostaneella lähestymistavalla työhyvinvoinnin tutkimuskentällä lie-nee osuutta siihen, että Suomen työhyvinvointisanastosta puuttui pitkään sana, jolla saattoi kuvata positiivisen ja korkean vireystilan sävyttämää tuntemusta työssä (Hakanen 2011, 22). Puute korjaan-tui noin 15 vuotta sitten Jari Hakasen (2004, 28) kääntäessä vapaasti work engagement -työhyvin-vointikäsitteen työn imuksi, luoden samalla suomen kieleen käsitteen, joka kuvaa työhyvinvointia juurikin positiivisena ja korkean vireystilan sävyttämänä tilana. Kun yksilö kokee työn imua, hän on tutkimusten mukaan paitsi sitoutunut työhönsä, myös aloitteellinen ja uudistushakuinen sekä toimii työpaikkansa hyväksi suoriutumalla hyvin niin työnsä muodollisista vaatimuksista kuin vapaaehtoi-sesta toiminnastakin (Hakanen 2009a, 15).

Työn imua voidaan pitää voimavarana, sillä se ilmentää työntekijöiden aitoa hyvinvointia ja voi par-haimmillaan tuottaa myös monia muita myönteisiä seurauksia yksilöille ja organisaatioille (Hakanen

& Perhoniemi 2008, 40). Hyvän ja laadukkaan työsuorituksen lisäksi työn imun kokemisella on to-dettu olevan positiivisia vaikutuksia yksilön terveyteen ja onnellisuuteen. Sen kokemiseen liittyvät positiiviset tunteet, kuten ilo, innostus ja ylpeys vahvistavat omalta osaltaan yksilön fyysisiä, psyyk-kisiä sekä sosiaalisia voimavaroja, jotka puolestaan tukevat hänen hyvää työssä suoriutumistaan. (Ha-kanen 2011, 42.) Työn imua kokevista yksittäisistä työntekijöistä rakentuu puolestaan työyhteisö, joka haluaa antaa parhaan panoksensa organisaationsa hyväksi. Nämä työlleen omistautuvat työnte-kijät ovat valmiita ponnistelemaan organisaation menestyksen saavuttamiseksi, mikä näkyykin yri-tyksen tai organisaation parempana tuottavuutena (Hakanen 2009a, 31; Hakanen 2011, 137).

Tutkijat ovat lähestyneet työn imun käsitettä kahdesta eri näkökulmasta. Ensimmäistä koulukuntaa edustavat Maslach ja Leiter (1997, 369) näkevät työn imun työuupumuksen, jota käsittelemme tut-kielmassamme tarkemmin myöhemmin, vastakohtana. Heidän mukaansa työn imua luonnehtii ener-gisyys, sitoutuminen sekä tehokkuus, jotka työuupumuksessa vaihtuvat uupumiseksi, kyynisyydeksi sekä tehottomuudeksi (Maslach ym. 1997, 368). Toista näkökulmaa edustavien Schaufelin ja Bakke-rin (2004, 294–295) mielestä työnimua ja työuupumusta tulisi tutkia toisistaan erillisinä ilmiöinä, niiden sisällöllisten erojen vuoksi. Jälkimmäisen lähestymistavan kannalla on myös Hakanen (2009a, 34), jonka mukaan käsitteet ovat toisiinsa yhteydessä, mutta silti erillisiä ilmiöitä. Työn imun vasta-kohtana Hakanen (2009a, 34) sen sijaan näkee työhön leipääntymisen (boreout), jonka seurauksena työntekijä ei enää koe työtään merkitykselliseksi tai itseään tarmokkaaksi eikä omistaudu työlleen.

Työn imua muistuttava, mutta siitä kuitenkin erillinen, on Csíksenzentmihályin luoma flow -käsite (Virolainen 2012, 91). Innostunut ja hyvän työvireen omaava työntekijä voi saavuttaa niin sanotun flow tilan, jossa ajantaju katoaa, työ soljuu kuin itsestään ja siitä voi olla vaikeaa irrottautua. Flow -tila on kuitenkin vain hetkellinen tiettyyn asiaan tai -tilanteeseen kohdistuva huippukokemus, kun taas työn imu on pysyvämpi olotila. Työn imua kokeva työntekijä pystyykin työhön uppoutumisesta huo-limatta irrottautumaan siitä helposti ja nauttimaan työnteon lisäksi myös muusta elämästä (Manka ym. 2010, 10; Virolainen 2012, 91). Negatiivista työhön uppoutumista luonnehtii puolestaan työho-lismi, jolle on tyypillistä työriippuvaisuus sekä työskentelyssä esiin tulevat pakkomielteiset piirteet.

Työholisti eroaa työn imua kokevasta työntekijästä myös siinä, ettei kykene nauttimaan työstä ja saattaa kokea elämänsä onnettomaksi myös työn ulkopuolella. (Virolainen 2012, 91.)

Vaikka työn imun kokeminen on arvioitu suhteellisen pysyväksi olotilaksi, vaatii se säilyäkseen jat-kuvaa ylläpitoa ja vahvistusta. Hakanen (2009a) on aiempiin tähänastisiin tutkimuksiin perustuen löytänyt yhteneväisyyksiä työn imua ja innostusta vahvistavista tekijöistä. Ensinnäkin työn imu voi-daan mieltää kollektiiviseksi ilmiöksi, sillä siihen liittyvien myönteisten tunteiden, kuten innostuksen, on huomattu voivan tarttua työyhteisön sisällä työntekijältä toiselle joko epäsuorassa tai suorassa vuorovaikutuksessa (Perhoniemi & Hakanen 2013). Työn imun säilyttämisen kannalta tärkeää on riittävä palautuminen työpäivän rasituksista, jotta liiallinen kuormittuminen voidaan välttää. Lisäksi erilaiset työn ulkopuoliset, kuten yksilön ja kodin voimavaratekijät ovat keskeisessä asemassa työn imun ja innostuksen vahvistamisessa. (Hakanen 2009a, 38-39; Manka ym. 2010, 10.) Yksilöllisistä voimavaroista esimerkiksi optimismi, usko omaan pystyvyyteen sekä sitkeys, ja kodin voimavarate-kijöistä puolison sekä perheen tuki ovat myönteisessä yhteydessä työn imun vahvistamiseen. Ylivoi-maisesti merkittävimmäksi työn imua ylläpitäviksi ja sitä vahvistaviksi tekijöiksi ovat kuitenkin

osoittautuneet työhön liittyvät voimavaratekijät, kuten esimerkiksi työn hallinta, esimiehen ja työyh-teisön tuki, kehittymis- ja vaikutusmahdollisuudet, kannustava ilmapiiri, innovatiivisuus sekä hyvä tiedonkulku (Hakanen 2009a, 35; Virolainen 2012, 90, 92).

Hakanen (2009b) on tarkastellut työn imun kokemista erilaisissa ryhmissä saatavilla oleviin suoma-laisiin tutkimusaineistoihin nojaten. Aineistojen perusteella näyttää siltä, että vanhemmat työntekijät, naiset sekä määräaikaiset työntekijät kokevat nuoria, miehiä ja vakinaisessa työsuhteessa olevia työn-tekijöitä enemmän työn imua. Lisäksi työn imun kokemiseen positiivisessa yhteydessä aineistojen mukaan olivat kodin voimavaroista perheeseen kuuluvat kotona asuvat pienet lapset. (Hakanen 2009b, 10, 25.)

Työn imua on tarkasteltu myös eri ammattiryhmien valossa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että am-mateissa, joissa on paljon työn voimavaratekijöitä, koetaan eniten työn imua. Laajan kansainvälisen, yli 35 000 työntekijää kattavan, Työterveyslaitoksen ja belgialaisen KU Leuvenin yliopiston toteut-taman tutkimuksen mukaan opettajat, yhdessä sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden kanssa, kokevat työn imua useammin kuin muun alan työntekijät. (Hakanen, Ropponen, Schaufeli & Witte 2019.) Tätä havaintoa tukee myös Työterveyslaitoksen (2012, 195) työhyvinvointia ja työoloja käsittelevä seurantatutkimus, jonka mukaan koulutusalalla työskentelevät ovat innostuneita työstään ja 40 % vastaajista kokee päivittäin työn imun tuntemuksia. Myös Manikandan (2014) on tutkinut opettajien työn imua ja työhyvinvointia, jotka ovat merkittävässä yhteydessä toisiinsa. Hänen saamansa tulokset osoittivat, että opettajien työhyvinvoinnin parantuessa, lisääntyvät myös työn imun kokemukset ja päinvastoin (Manikandan 2014).

Työn voimavarojen merkitys opettajien kokemaan työn imuun on ilmeinen. Hyvät vaikutusmahdol-lisuudet, palkitsevat oppilassuhteet, työn arvostus, esimiehen tuki, tiedonkulku, kouluyhteisön kan-nustava ilmapiiri, työskentelytapojen uudistaminen sekä innovatiivisuus ovat tutkimusten mukaan lisänneet opettajien kokemaa työn imua (Hakanen 2004, 290; Hakanen 2006, 38; Onnismaa 2010, 52; Marjala 2009, 194). Työn voimavaratekijät helpottavat työssä eteen tulevien vaatimusten kohtaa-mista, edistävät tavoitteiden saavuttamista ja voivat tukea yksilön henkilökohtaista kasvua, oppimista sekä kehittymistä työssä. Työterveyslaitoksen tutkimuksessa havaittiin, että mitä kuormittavammaksi työ koettiin, sitä vahvemmin nämä voimavaratekijät olivat yhteydessä motivaatioon ja työn imun kokemiseen. Lisäksi niiden huomattiin suojaavan opettajien työhyvinvointia opetustyön kuormitta-vuuden haitallisilta vaikutuksilta. (Hakanen 2006, 37-38; Onnismaa 2010, 52.)