Kvalitatiivinen eli laadullinen ja kvantitatiivinen eli määrällinen tutkimus erotetaan usein jyrkästi toisistaan kahdeksi vaihtoehtoiseksi tutkimuskulttuuriksi, niiden eroavien tutkimusperinteiden, arvo-jen ja normien vuoksi. Mahoney ja Goertz (2006, 227, 246) eivät halua tehdä jyrkkää eroa tutkimus-kulttuurien välille, vaan he näkevät vaihtoehtoisuuden sijaan ne mieluummin kahtena perinteisenä tutkimuskulttuurina, joiden yhdistäminen ja toisiinsa liittäminen onnistuu, kun tutkijat ymmärtävät niiden väliset eroavaisuudet. Määrälliseen ja laadulliseen tutkimusperinteeseen verrattuna monime-netelmällinen tutkimus (mixed methods research) on suhteellisen uusi metodologinen lähestymistapa, joka yhdistää näiden kahden metodologiat toisiinsa (Sormunen ym. 2013, 312-313). Johnson, On-wuegbuzie ja Turner (2007, 112) nostavat monimenetelmällisen tutkimuksen kolmanneksi pääsuun-taukseksi laadullisen ja määrällisen tutkimuksen rinnalle, sillä se on vakiinnuttanut asemansa useam-malla tieteenalalla 2000-luvulla. Sen ensisijaisena tieteenfilosofisena suuntauksena pidetään pragma-tismia (Johnson ym. 2007), joka korostaa tutkimuksella saavutettavan tiedon käytännöllistä luonnetta (O´Cathain 2009). Viime aikoina myös kasvatustieteellisellä tutkimuskentällä monimenetelmätutki-muksen arvo, erityisesti tutkittaessa monimutkaisia koulutusilmiöitä, kuten opetus- ja oppimisproses-sia sekä opetustyön aiheuttamaa stressiä, on tunnustettu (Ponce & Pagán-Maldonado 2015).
Virallisesti suomen kielessä ei ole vakiintunutta käännöstä käsitteelle mixed methods research, ja tyypillisimmin käsitettä käytetäänkin joko englannin kielisenä tai sitä kuvaavat termit ”triangulaatio”,
”monimetodinen tutkimus”, ”monimenetelmällinen tutkimus” ja ”monimenetelmätutkimus” (Sormu-nen ym. 2013, 314), joista kahta viimeistä käytämme tutkielmassamme. Monimenetelmätutkimuksen historiallisessa kehityksessä on Creswellin ja Plano Clarkin (2018) mukaan eroteltavissa viisi eri vai-hetta. Muodostumisvaiheessa 1970-luvulla käytiin keskustelua laadullisen ja määrällisen aineiston käyttämisestä samassa tutkimuksessa sekä yhdistettiin ensimmäisen kerran kyselytutkimusta ja haas-tatteluja. Muodostumisvaihetta seurasi 1980-luvulla alkanut paradigmakeskustelun vaihe, joka kesti aina 1990-luvun loppuun asti. Tuolloin käytiin vilkasta keskustelua eroavista näkemyksistä menetel-mien yhdistämisestä, eri traditioiden välisistä yhteyksistä sekä soviteltiin niiden yhdistämistä.
Yleensä vasta 1980-luvun loppua pidetään monimenetelmätutkimuksen varsinaisena alkuvaiheena keskustelun lisääntymisen vuoksi. Tuolloin alkoi myös aktiivisen kehittämisen vaihe, jolloin kiinnos-tus monimenetelmätutkimusta kohtaan laajentui. Aktiivista kehittämistä seurasi laajenemisvaihe, joka jatkui aina 2000-luvun alkupuolelle asti ja sen aikana monimenetelmätutkimus alettiin nähdä kolmantena tutkimusparadigmana. 2000-luvun alkupuolelta asti monimenetelmätutkimuksen saralla
on eletty reflektiivistä vaihetta, jota luonnehtii monimenetelmätutkimuksen kriittinen arviointi ja sen historian, nykytilan sekä tulevaisuuden tarkastelu. (Sormunen 2013, 314; Creswell ym. 2018.)
Monimenetelmätutkimukselle on olemassa useita erilaisia määritelmiä, joissa kaikissa ydinajatuk-sena on laadullisen ja määrällisen tutkimustradition yhdistäminen. Johnsonin ja Onwuegbuzien (2007) määritelmän mukaan monimenetelmällinen tutkimus on tutkimusluokka, jossa tutkijat sekoit-tavat tai yhdistävät määrällisiä ja laadullisia tutkimustekniikoita, menetelmiä, lähestymistapoja, kä-sitteitä tai kieltä yhteen tutkimukseen ymmärtääkseen laajemmin ja syvemmin tutkittavaa ilmiötä.
Creswellin ja Plano Clarkin (2018) mukaan monimenetelmätutkimus tulisi määritellä sen keskeisten ominaisuuksien kautta, joita on heidän mukaansa neljä. Ensimmäisenä monimenetelmätutkimuksessa tutkija kerää ja analysoi sekä laadullista että määrällistä aineistoa pyrkien vastaamaan perusteellisesti tutkimuskysymyksiin ja hypoteeseihin. Toisena tutkija integroi, yhdistää tai sekoittaa kahta erimuo-toista aineistoa ja niiden tuloksia. Kolmantena tutkija koostaa nämä erilaiset menettelytavat eri-tyiseksi tutkimussuunnitelmaksi, jonka avulla tutkimus on tarkoituksenmukaista suorittaa. Neljäntenä nämä menetelmät kehystetään teorialla ja tutkimusfilosofialla. (Creswell ym. 2018.)
Monimenetelmälliseen tutkimukseen sisältyy kolme perusmallia, jotka lähestyvät tutkittavaa ilmiötä eri tavoin. Yleisesti ottaen mallit erottuvat toisistaan siinä, missä vaiheessa laadullinen ja määrällinen tutkimusaineisto on kerätty ja onko niiden painotus tutkimuksessa eri- vai samapainotteinen. (Drew, Hardman & Hosp 2008, 22.) Ensimmäisessä eli konvergentissa lähestymistavassa (QUAN+QUAL) määrällinen ja laadullinen aineisto kerätään samanaikaisesti, molemmilla osa-aloilla on sama paino-tus ja eri menetelmillä saadut tutkimustulokset konvergoivat keskenään eli ne ovat lähellä toisiaan.
Konvergentissa mallissa tutkimusasetelma voi olla myös eripainotteinen, mutta aineisto kerätään kui-tenkin samanaikaisesti eli se on simultaaninen. Eripainotteisessa tutkimusasetelmassa jompikumpi monometodi korostuu selkeämmin (QUAN + qual tai QUAL+ quan). Toinen monimenetelmällinen lähestymistapa on selittävä eli eksplanatoratiivinen malli, jossa tarkastellaan sitä, selittääkö laadulli-nen aineisto määrällistä aineistoa. Tässä lähestymistavassa määrällilaadulli-nen aineisto kerätään aina enlaadulli-nen laadullista aineistoa, ja sen painotus tutkimuksessa on myös suurempi (QUAN → qual). Selittävässä mallissa on kuitenkin myös mahdollista antaa suurempi painoarvo kvalitatiiviselle monometodille, mutta siitä huolimatta kvantitatiivinen aineisto kerätään ja käsitellään ensin (quan → QUAL). Kolmas monimenetelmällinen tutkimusasetelma on tutkiva eli eksploratiivinen malli, jossa määrällisellä ai-neistolla pyritään rikastuttamaan laadullista aineistoa. Tutkivassa lähestymistavassa tutkija kerää ja käsittelee ensin laadullisen aineiston, jolla on myös suurempi painotus tutkittavan ilmiön tarkaste-lussa (QUAL → quan). Laadullisen aineiston analyysia seuraa määrällisen aineiston tarkastelu, jonka
tarkoituksena on saada tuloksista laajempia, kattavampia ja yleistettävämpiä. Myös tutkivassa mal-lissa voidaan painottaa laadullisen aineiston sijaan enemmän määrällistä aineistoa, vaikka se kerätään ja analysoidaankin vasta viimeisenä (qual → QUAN). (Creswell ym. 2018.)
Tutkimusmetodologian ja aineistonkeruumenetelmän valinta tulee aina olla huolellisesti perusteltua ja sidoksissa tutkimusongelmaan. Creswell ja Plano Clark (2018) näkevät yhtenä monimenetelmäkimuksen etuna sen, että siinä on mahdollista hyödyntää sekä kvalitatiivisen että kvantitatiivisen tut-kimusmetodologian vahvuuksia ja vastaavasti ne voivat kompensoida toistensa heikkouksia.
Mengshoel (2012), Flemming (2007) ja monet muut tutkijat ovat nostaneet monimenetelmätutkimuk-sen eduiksi puolestaan tutkimusnäytön vahvuuden tai mahdollisuuden saada monipuolisempi käsitys tutkittavasta ilmiöstä. Sormunen tutkijatovereineen (2013, 317) huomauttaa, ettei monimuotoisiin tutkimuskysymyksiin ole aina edes mahdollista saada vastauksia ainoastaan yhtä lähestymistapaa käyttämällä. He korostavat kuitenkin, ettei monimenetelmätutkimuksella ole tarkoitus tai edes mah-dollista korvata laadullista tai määrällistä tutkimusta, sillä kaikille näille on oma paikkansa tutkimus-kentällä. Yhdistämällä laadullista ja määrällistä metodologiaa on tarkoitus tuottaa monipuolista ja käytännöllistä tietoa, josta hyötyvät etenkin sellaiset tieteenalat, joiden orientaatio on käytännön toi-minnassa (Sormunen ym. 2013, 318–319).
Monimenetelmätutkimus on luonnollisesti saanut osakseen myös arvostelua ja kritiikkiä. Freshwater (2007) on sitä mieltä, että tutkijat usein perustelevat monimenetelmällisen tutkimuksen käyttöä vää-ristä syistä. Menetelmien sijaan perusteluiden tulisi hänen mukaansa pohjautua epistemologiaan. Kri-tiikkiä on kohdistettu myös laadullisen ja määrällisen osuuden epätasapainoon monimenetelmätutki-muksessa (Freshwater 2007), mikä nähdään erityisen ongelmallisena silloin, jos kootut aineistot poik-keavat suurestikin toisistaan sekä laajuudeltaan että tieteellisen ”arvostuksen” näkökulmasta (Sormu-nen ym. 2013, 317). Osa tutkijoista on puolestaan sitä mieltä, ettei laadullista ja määrällistä metodo-logiaa pitäisi yhdistää samaan tutkimukseen ollenkaan, johtuen niiden epistemologisista, ontologi-sista ja metodologiontologi-sista eroista sekä monimenetelmätutkimuksen lähtökohtien puutteellisesta tunte-muksesta (Sormunen ym. 2013, 317; Mayoh, Bond & Todres 2012, 23). Powell tutkijakollegoineen (2008, 293) kuitenkin muistuttaa, että monimenetelmällinen tutkimusasetelma on tarkoituksenmu-kainen aina silloin, kun tutkimuskysymys sitä vaatii.