Tutkimuskonteksti – Espoon perhekeskus -projekti

4.1.1 Mikä on perhekeskus?

Lisääntyvien vaatimusten paineessa elävillä äideillä on yleensä sosiaaliset ver-kostonsa ja ”äitiysneuvolansa”.²²⁹ Mutta miten on isien laita? Miten murroksen keskellä eläviä isiä tuetaan? Tai miten heidän identiteettiään tulisi tukea? Isyys ja sen tukeminen on noussut keskeiseksi näkökulmaksi. Ajastamme puhutaankin jo isyyden aikana, jolle keskeistä on se, että perheeseen liittyviä kysymyksiä pohdi-taan nyt ennen kaikkea isyyden kautta.²³⁰ Tämä näkyy sekä lehdissä että mietin-nöissä monin tavoin. ”Isien syrjiminen neuvoloissa halutaan lopettaa Lapissa”

otsikoi Helsingin Sanomat 31.3.2003 juttunsa, jossa kuvataan Lapissa alkavaa vastuullinen vanhemmuus -projektia.²³¹ Samansuuntaisia huomioita – ei tosin yhtä voimakkain otsikoin – on tehty myös sosiaali- ja terveysministeriön toimek-siannosta laaditussa selvityksessä. Siinä pohditaan lastenneuvolatoimintaa ja an-netaan suosituksia sen järjestämiseksi kunnissa. Mietintö kuvaa hyvin sekä neu-volatoiminnan vahvuuksia että sen kehittämistarpeita.²³²

229 Tämä vakiintunut termi kuvaa osaltaan sitä, miten vahvasti neuvolat on mielletty ja monin paikoin edelleen mielletään nimenomaan äitien asiana.

230 Rantalaiho 2003, 202.

231 Helsingin Sanomat 31.3.2003, A7.

232 Neuvolatoiminnan asiantuntijatyöryhmän muistio 2002.

Suurimpia kehittämishaasteita on nimenomaan isyyden tukemisen parantami-nen. Tämä oli myös yksi keskeinen tavoite Espoon kaupungin ja Diakoniaammattikorkeakoulun (jatkossa Diak) yhteisessä Espoon perhekeskus -projektissa, jossa pyritään luomaan suomalainen sovellutus Ruotsissa Leksandis-sa toimivasta perhekeskusmallista.²³³ Soveltaminen on tärkeää siksi, että ruotsa-lainen Leksandin pikkukaupunki poikkeaa asukasluvultaan Suomen toiseksi suu-rimmasta kaupungista Espoosta merkittävästi, kuten seuraavasta espoolaisen isyyden kontekstin kuvauksesta käy ilmi.

Suurin osa espoolaislapsista on terveitä ja hyvinvoivia. Oireilevien lasten ja nuorten joukko on kuitenkin lisääntynyt. Lasten saamassa perushoivassa on suuria eroja kai-kissa yhteiskuntaryhmissä. Perheiden hajoaminen on lisääntynyt. Espoon kotitalouk-sista kolmannes on lapsiperheitä. Lapsiperheistä joka viides on yksinhuoltajaperhe.

Lapsista puolet kuuluu kahden työssäkäyvän vanhemman perheeseen. Nuorissa lapsi-perheissä vanhemmat tekevät pitkää työpäivää. Espoossa rakennetaan. Espoossa muu-tetaan (v. 2001 23 853 muuttajaa). Espooseen muumuu-tetaan (v. 2001 13 565 muuttajaa).

Perheet eivät ole ehtineet kiinnittyä asuinalueeseensa. Nuorilla vanhemmilla ei juuri ole oman suvun turvaverkkoa auttamassa pienen lapsen kasvatustehtävässä. Espoossa on eniten yksilapsisia perheitä. Vertaistukea ei juuri ole ja tieto sukupolvelta toiselle ei siirry kuten ennen. Viranomaisten ja yhteisön on tänä päivänä otettava määrätietoi-semmin osaa tähän tukemistehtävään.²³⁴

Mitä siis on perhekeskus? Espoon hankeen mukaan perhekeskusajattelu pe-rustuu kokonaisvaltaiseen näkemykseen ihmisestä ja hänen elämästään psyykki-senä, fyysisenä ja sosiaalisena kokonaisuutena. Perhekeskuksessa perheiden omaa asiantuntemusta ja osallistumista toiminnan suunnitteluun, toteuttamiseen ja arvioimiseen pidetään tärkeänä. Myös kaikkien erilaisten henkilöstöryhmien osallistumista perhekeskustoiminnan suunnitteluun ja toteutukseen korostetaan.

Eri ammattiryhmien asiantuntemus:taidot, tiedot, kokemukset ja verkostot halu-taan koota yhteen ja tarjota niitä vanhempien käyttöön vahvistamaan perheiden selviytymistä arjessa. Tarkoituksena on, että perhekeskuksen toiminta edistää ja mahdollistaa perheiden omien sosiaalisten verkostojen ja vertaistuen syntymistä asuinalueella.²³⁵ Liitteessä 2 olen kuvannut lyhyesti Espoon perhekeskus -projektin muotoutumista. Espoon perheryhmien ryhmäkokoontumisten sisällöis-tä ks. liite 3. Seuraavaksi luon lyhyen katsauksen Espoon projektin tavoittei-siin.²³⁶

233 Leksandin-mallista tarkemmin katso Liite 1. Muista suomalaisista hankkeista Ks. Paavola 2004a, 38–62.

234 Espoo 2002.

235 Pietilä-Hella & Viinikka 2006, 11.

236 Projektin tarkemmasta kuvauksesta ks. Pietilä-Hella 2004 ja Viinikka 2004.

4.1.2 Espoon perhekeskus -projektin tavoitteet

Perhekeskuksen tavoitteet ovat säilyneet projektin edetessä samansuuntaisina, joskin ne ymmärrettävästi ovat myös hioutuneet matkan varrella. Valtion avus-tushakemuksen (päivätty 20.12.2002) luonnoksessa projektin tavoitteet on kirjat-tu seuraavasti:

1. Vahvistaa vanhemmuutta ja vanhempien välisiä suhteita sekä tukea perheen muo-dostumista ensimmäistä lastaan odottavissa perheissä. Vertaistuen avulla on tavoittee-na saada vanhempien omat voimavarat mahdollisimman hyvin käyttöön mm. sosiaa-listen, fyysisten ja psyykkisten ongelmien ehkäisemiseksi ja lasten hyvinvoinnin var-mistamiseksi.

2. Vahvistaa isän identiteettiä sekä isänä että miehenä.

3. Luoda vanhempien vertaisryhmien avulla positiivisia sosiaalisia verkostoja Espoon kasvavilla ja lapsiperhevaltaisilla alueilla.

4. Kehittää uudenlainen moniammatillinen perhekeskustoimintamalli, jossa vanhem-pien vertaisryhmien käyttöön tuodaan monen eri ammattiryhmän asiantuntemusta.

Tavoitteena on, että kynnys käsitellä vanhemmille tärkeitä asioita vertaisryhmissä ammattilaisten kanssa ja yhteyden ottaminen ammattiauttajiin olisi mahdollisimman matala.²³⁷

Hankkeen 2006 ilmestyneessä loppuraportissa ”Kumppanuus kannattaa” pro-jektin tavoitteet esitetään kahteen kohtaan tiivistettynä näin:

1. Lasten hyvinvoinnin ja vanhemmuuden varhainen vahvistaminen vertaistoiminnan, vastavuoroisen oppimisen, moniammatillisen toimintatavan ja isien tasavertaisen huomioonottamisen avulla, niin että toiminnan keskipisteenä on perhevalmennuksen kehittäminen.

2. Perhevalmennuksen moniammatillisen toiminnan kehittäminen osana sosiaali- ja terveyden huollon peruspalvelujen kehittämistä.²³⁸

Ensimmäinen, oman tutkimukseni kannalta keskeisempi tavoite voidaan pur-kaa loppuraportin asiaa selittävästä tekstistä viideksi pienemmäksi tavoitteeksi seuraavasti:

1) Hankkeessa pyrittiin luomaan neuvolan perinteisestä perhevalmennuksesta pohja uudelle ”vanhemmaksi kasvun” ohjelmalle.

2) Tällä uudella toimintatavalla haluttiin ”vahvistaa perheiden sosiaalista kiinnitty-mistä asuinalueeseen ja lujittaa perheiden välisiä erilaisia yhteisöllisyyden tuottamia verkostoja”.

3) Vertaistoiminnan avulla haluttiin edistää erityisesti miesten isäidentiteetin vahvis-tumista.

237 Espoo 2002, 1.

238 Pietilä-Hella & Viinikka 2006, 12.

Tällä taas pyrittiin seuraaviin vaikutuksiin:

4) Isien osallisuus lastensa ja perheiden arjessa voisi lisääntyä.

5) Samalla ”jaettu vanhemmuus” perheissä toteutuisi mahdollisimman hyvin.²³⁹

Millaista kehitystä tavoitteiden kirjaamisessa on tapahtunut projektin kulues-sa? Ainakin sanamuodoissa on tapahtunut siirtymää/tarkentumista kahden edellä olevan version välillä. Loppuraportin ilmaukset puhuvat entistä vahvemmin postmodernin isyystarinan kieltä ja samalla tietenkin myös tuon tarinan perussa-noman mukaisesti. Tämä näkyy tekstissä kahdessa asiassa. Aiemmassa muotoi-lussa tavoitteeksi kerrottiin pyrkimys vahvistaa isän identiteettiä sekä isänä että miehenä. Loppuraportissa ajatus miehen identiteetin vahvistamisesta on jäänyt pois tavoitteista. Kuten aiemmin tässä tutkimuksessa on osoitettu, postmodernis-sa isyystarinaspostmodernis-sa sukupuolittunut näkökulma häviää tai joutuu katveeseen ja kor-vautuu ajatuksella jaetusta vanhemmuudesta. Niinpä tämän kanssa on linjassa, että samalla kun isien identiteetin tukeminen miehenä jää pois tavoitteista, lisä-yksenä tavoitteisiin ilmestyy maininta jaetun vanhemmuuden mukaisen isyyden vahvistumisesta.

Onko sanamuotojen ja -muotoilujen vaihtumisessa sitten kyseessä tietoinen politiikan hioutuminen tai valinta? Asian todellisen laidan selvittäminen (sikäli kun sen selvittäminen olisi edes mahdollista) ei ole ainakaan tämän tutkimuksen kannalta mitenkään olennaista. Miten asiaa sitten voisi tulkita? Oma oletukseni on, että projektin kuluessa sanamuodot ovat hioutuneet tämäntyyppisessä kon-tekstissa (ymmärrettävästi) vallitsevan postmodernin isyystarinan mukaisiksi il-man sen suurempaa tietoista politiikan muutosta puoleen tai toiseen. Samalla asia on oman tutkimukseni kannalta kiinnostava sikäli, että sanamuodon muut-tumisen voidaan katsoa olevan yksi esimerkki siitä, miten kulttuuriset mallitari-nat toimivat ja vaikuttavat, tiedostettiinpa niiden vaikutusta sitten tai (yleensä) ei. Samalla esimerkki tukee siis myös omalta pieneltä osaltaan konstruktiotani isyyden kulttuurisista mallitarinoista.

239 ”Aloitettiin yhteinen suunnittelu, joka tähtäsi uuden moniammatillisen, laajennetun perhevalmen-nusmallin luomiseen ja pilotointiin. Tarkoitus oli kehittää neuvolan perinteisestä perhevalmennuksesta pohja uudelle vanhemmaksi kasvun ohjelmalle. Uuden toimintatavan avulla tahdottiin myös vahvistaa perheiden sosiaalista kiinnittymistä asuinalueeseensa ja lujittaa perheiden välisiä erilaisia yhteisöllisyy-den tuottamia verkostoja. Edelleen vertaistoiminnan avulla haluttiin edistää erityisesti miesten isäiyhteisöllisyy-den- isäiden-titeetin vahvistumista niin, että isien osallisuus lastensa ja perheiden arjessa voisi lisääntyä ja ’jaettu vanhemmuus’ perheissä toteutuisi mahdollisimman hyvin.” Pietilä-Hella & Viinikka 2006, 12.

4.2 Tutkimusasetelman hiominen ja rajaaminen, tutkimuksen