Huhtinen ja Tuominen (2020, 297) toteavat, että ennen tutkimusmenetelmien valintaa on olen-naista pohtia, millainen tutkimuskohde on ja miten kyseiseen tutkimuskohteeseen suhtautuu. Tässä tutkimuksessa tarkoituksena on lisätä ymmärrystä ohjausasiantuntijan ammatillisen kehittymisen kokemuksista. Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä havaitaan, että asiantuntijuus ja am-matillinen identiteetti ovat situationaalisia ja muovautuvat yksilön ja ympäristön
vuorovaikutuksessa jatkuvasti. Tällaisia muuttuvia, ympäristöön sulautuvia ja ainutkertaisia ilmi-öitä tutkittaessa fenomenologia antaa hyvät tarkastelulähtökohdat tutkimuksen suunnitteluun ja metodologisten ratkaisujen tekemiseen. (Huhtinen & Tuominen 2020, 297.) Seuraavassa kuvaan lyhyesti niin kuvailevan kuin tulkitsevan fenomenologian lähtökohtia ja niiden keskeisimpiä eroja.
Keskeiset erot liittyvät lähinnä siihen, miten kokemus ymmärretään ja minkälainen rooli tutkijan esiymmärryksellä on tutkimuksessa. Fenomenologisia lähestymistapoja ja niiden eroja havainnol-listaa myös kuvio 1. Valitsin tämän tutkimuksen tutkimuskehyksiksi tulkitsevan fenomenologian lähtökohdat.
Kuvio 1. Kuvailevan ja tulkitsevan hermeneutiikan lähtökohtia
Fenomenologiassa vaikuttavat vahvasti filosofi Edmund Husserlin (1859–1938) ajatukset ja häntä voidaankin pitää fenomenologian isänä. Hänen mukaansa keskeistä on palata ’asioihin itseensä’ ja olennaista on päästä mahdollisimman lähelle tutkittavien ihmisten kokemusmaailmaa. Tutkimuk-sen keskiössä ovat kokemus, tietoisuus ja minuus. (Huhtinen & Tuominen 2020, 297.) Fenomeno-logisessa tutkimuksessa keskeisessä roolissa ovatkin kokemuksen, merkityksellisyyden ja yhteisöl-lisyyden käsitteet (Laine 2015, 29). Epistemologisesta eli tiedollisen käsityksen näkökulmasta fe-nomenologien mukaan merkityksellistä on nimenomaan henkilöiden kokemukset ja havainnot, sekä niille annetut merkitykset. Tieto on siis subjektiivista ja aina suhteessa kokemukseen. (Puusa &
Juuti 2020, 36.) Tieto kehittyy yksilöiden ja maailman välisessä suhteessa vähitellen ja lopulta tieto ja ymmärrys ilmenevät kokemuksina (Huhtinen & Tuominen 2020, 302).
Husserlin ajatuksiin pohjautuvat fenomenologiset suuntaukset painottavat kokemuksen yksilölli-syyttä ja korostavat, että tutkijan tarkoitus on pyrkiä vapautumaan omista ennakkokäsityksistään ja ymmärtää tutkittavien kokemusta mahdollisimman todenmukaisesti. Analyysivaiheessa kes-keistä onkin pyrkimys oman esiymmärryksen sulkeistamiseen. (Tökkäri 2018, 65–68.) Yksilön ko-kemuksen ainutkertaisuudesta huolimatta fenomenologinen merkitysteoria korostaa myös yhteisön
merkitystä. Sen mukaan merkitykset eivät ole lähtöisin ainoastaan yksilöstä, vaan ne rakentuvat aina siinä yhteisössä, jossa yksilö kasvaa ja kokee asioita. (Tuomi & Sarajärvi 2009, 34.) Fenome-nologiset tutkimussuuntaukset tarkastelevat kokemusta kahden vaiheen kautta. Ensimmäisessä vaiheessa kokemus nähdään ”elävänä kokemuksena” eli kyseessä on yksilön autenttinen kokemus tilanteesta. Toisessa vaiheessa kokemus muuttuu ”kuvatuksi kokemukseksi”. Fenomenologisesti suuntautunut tutkimus on kiinnostunut nimenomaan elettyjen kokemusten ymmärtämisestä, mutta toisaalta ymmärtää sen, että ihmisen kokemusmaailman ymmärtäminen puhtaasti ei ole mahdol-lista. (Tökkäri 2018, 67–68.) Kuvailevan fenomenologian tavoitteena on kuvata kokemusta mah-dollisimman tarkasti sen mukaan, miltä se näyttäytyy tutkittavan elämismaailmassa (Tökkäri 2018, 67).
Fenomenologisen tutkimuksen kehittymiseen ovat vaikuttaneet myös filosofi Martin Heideggerin (1889–1976) ajatukset. Heideggerin ajatuksiin pohjautuvat suuntaukset painottavat, että koke-musten merkitysten ymmärtäminen vaatii aina tulkintaa (Tökkäri 2018, 65). Fenomenologisen tar-kastelun tueksi tuleekin usein hermeneuttiset lähestymistavat, joilla tarkoitetaan teoriaa ymmär-tämisestä ja tulkinnasta. (Laine 2015, 34.) Myös fenomenologis-hermeneuttisessa tutkimuksessa pyritään tavoittamaan elävä kokemus, mutta fenomenologisesta tutkimuksesta poiketen fenome-nologis-hermeneuttisessa tutkimuksessa tutkijan esiymmärryksen tiedostaminen on tärkeää, mutta sitä ei pyritä aineiston analyysissa sulkeistamaan, vaan käytetään tutkimusaineiston tulkin-nan tukena. Fenomenologis-hermeneuttinen tutkimus olettaakin, että tutkittavan puhetta kuunnel-lessa voidaan tavoittaa jotakin elävästä kokemuksesta, mutta kokemuksen ymmärtäminen vaatii aina tulkintaa. (Tökkäri, 2018, 67–68).
Fenomenologisen tutkimuksen perinteen mukaisesti teoreettisia viitekehyksiä ei ole suotavaa käyt-tää siinä määrin, että tutkimuksen taustalle valittaisiin tietoisesti jokin ilmiötä määrittelevä teo-reettinen malli (Laine 2015, 36). Kun tutkitaan ihmisen kokemusta ja pyritään pääsemään mah-dollisimman lähelle tutkittavan alkuperäistä kokemusta, teoreettisen viitekehyksen liian tarkka määrittely ennen aineistonkeruuta nähdään jopa haittana (Laine 2015, 37). Käytinkin teoriaan pe-rehtymistä ja aiempiin tutkimustuloksiin tutustumista lähinnä pohjana tutkimusaihetta rajatessa ja tutkimuskysymyksiä muodostaessa. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys kuvaa ohjauksen käsit-teen monipuolisuutta ja sen määrittely eroaa myös kansainvälisellä tasolla. Ohjaustyön suuden ja toisaalta asiantuntijuuden ja ammatilliseen identiteettiin liittyvien käsitteiden moninai-suudenkaan vuoksi tutkimuksen taustaksi ei katsottu tarpeelliseksi valita yhtä suurta teoriaa vaan useita pieniä teorioita. Eskola (2001, 189) esittää, että tällaisissa tapauksissa erilaiset teoriat ja käsitteet toimivat tutkijalle raameina ja tarkastelulähtökohtina tutkittavaan ilmiöön ja kerättyyn aineistoon. Valinta on tarkoituksenmukainen erityisesti silloin, kun ilmiön tarkasteluun ei sovi yksi iso teoria, mikä pätee ohjausasiantuntijuuteen ilmiönä erityisesti edellä mainitun ohjaustyön mo-ninaisuuden ja asiantuntijuuden käsitteen laajuuden vuoksi. Myös Onnismaa (2011, 22)
kyseenalaistaa, että ohjauksessa olisi jokin yksi suuri teoria, jonka perusteella ohjausta voitaisiin toteuttaa.
Jotta asiantuntijuuden teoreettinen tarkastelu ennen tutkimuksen empiiristä toteutusta ei vaikut-tanut liikaa aineistonkeruuseen, pyrin jättämään tutkimuskohdetta koskevat aiemmat tutkimustu-lokset ja teoriat taka-alalle ennen tutkimuksen empiiriseen osuuteen siirtymistä. Koska laadullisen tutkimuksen tarkoituksena on kuvata valittua ilmiötä, voidaan tutkimuksen eri vaiheita toteuttaa rinnakkain. Myös Juuti ja Puusa (2020, 12) toteavat, että tiedon lisääntyessä aiheesta voidaan tutkimuksessa liikkua tutkimuksentekovaiheesta toiseen ja palata myös aiemmin tehtyihin valin-toihin. Tässä tutkimuksessa perehdyinkin ensin teorioihin asiantuntijuudesta, osaamisesta ja iden-titeetistä sekä aiempiin tutkimuksiin, jotta onnistuin toteuttamaan aineistonkeruun tutkimuksen tarkoitusta vastaavasti. Palasin tutkimuksen teoreettiseen viitekehykseen ja täydensin ja muokka-sin sitä aineistonkeruun ja analysoinnin jälkeen tukemaan tiedon muodostusta (Laine 2015, 37).
Fenomenologisen ihmiskäsityksen mukaan ihmisyys rakentuu suhteessa ympäröivään maailmaan ja vastavuoroisesti ihmiset muokkaavat ympärillä olevaa maailmaa. Fenomenologia tarkasteleekin nimenomaan sitä, mikä ilmenee ja tärkeänä pidetään jokaisen yksilöllistä suhtautumista ja suh-detta ympäröivään, toisiin ihmisiin, sosiaalisiin tilanteisiin, esineisiin ja luonnonilmiöihin. Se miten ihminen elämäänsä kokee, muovaantuu suhteessa hänen elämänhistoriaansa, kokemuksiin, käsi-tyksiin ja myös arvoihin ja tunteisiin. Keskeistä on erottaa käsitteellinen ajattelu kokemuksesta, sillä vaikka kokemukset sisältävät toki ajattelua, tärkeämpää on päästä mahdollisimman lähelle itse kokemusta. (Laine 2015, 30–31.)
Fenomenologian taustalla oleva ihmiskäsitys sopii hyvin ohjausajatteluni mukaiseen ihmiskäsityk-seen, mikä tukee valintaani tehdä tutkimusta fenomenologis-hermeneuttisen perinteen mukaisesti.
Se mitä tässä yhteydessä tarkoitan ohjausajatteluni taustalla olevalla ihmiskäsityksellä, tiivistyy hyvin Peavyn (2006) kuvaukseen siitä, että ihmiskäsitys on laajemminkin muuttunut kohti ajatte-lutapaa, jossa ihmistä tarkastellaan tarinan kertojana, merkitysten luojana ja yhteistyössä konst-ruoivana maailman rakentajana, eikä niinkään enää esimerkiksi käyttäytymisjärjestelmänä tai in-formaation prosessoijana (Peavy 2006, 30). Koen fenomenologis-hermeneuttisen tutkimustavan sopivan myös itselleni tutkijana, sillä ohjausalan tulevana asiantuntijana koen merkityksellisenä yksilön kokemuksellisuuden ja sen ymmärtämisen. Hakala (2015, 14) ehdottaakin, että tutkimus-tavan valinnassa voi pohtia myös valittujen menetelmien sopivuutta omaan tutkijapersoonaan.
Yhteenvetona voidaan todeta, että fenomenologis-hermeneuttisessa tutkimuksessa tarkoitus on lisätä ymmärrystä jostakin inhimillisen elämän ilmiöstä, tässä tapauksessa ohjausasiantuntijuuden ja ammatillisen identiteetin sekä niiden kehittymisen kokemuksista. Ikään kuin tehdä jo tunnettua tiedetyksi. Fenomenologis-hermeneuttisessa tutkimuksessa tämä ymmärrys pyritään Laineen (2015, 50) mukaan käytännössä tavoittamaan kahdeksan eri vaiheen kautta:
1. Tutkijan oman esiymmärryksen kriittinen reflektio 2. Aineiston hankinta
3. Aineiston lukeminen, kokonaisuuden hahmottaminen 4. Kuvaus
5. Analyysi 6. Synteesi
7. Tulosten tarkastelu suhteessa tutkimuskirjallisuuteen ja tutkimuksen itsearvointi (Tässä tut-kimuksessa tutkimuksen itsearviointia kuvataan eettisyyden ja luotettavuuden arvioinnin kautta)
8. Uuden tiedon käytännöllisten sovellutusten arvioiminen, kehittämisideat
Toteutin tutkimuksen pääosin Laineen (2015) mallin mukaisesti, mutta päätin hyödyntää analyysi-vaiheessa Laineen mallin sijaan tulkitsevaa fenomenologista analyysia (IPA). IPA metodissa tutkijan ennakko-oletuksia voi käyttää hyödyksi tutkittaessa ja tulkittaessa kokemuksia (Tökkäri 2018, 75).
Valinnan taustalla oli muun muassa ajatus siitä, että koska kuulun samaan ohjauksen koulutuksen yhteisöön tutkittavien kanssa, voi tästä yhteisestä kokemusmaailmasta olla hyötyä tulkinnassa.
Tavoitteena on kuitenkin muodostaa ymmärrystä nimenomaan haastateltujen kokemuksista eikä omistani. (Tökkäri 2018, 75). Molemmat analyysitavat sopivat fenomenologis-hermeneuttiseen tut-kimukseen, joten niiden käyttäminen rinnakkain on tutkimuksen tarkoituksen kannalta perusteltua.
IPA-mallissa analyysiin kuuluu kuusi vaihetta eli aineistoon tutustuminen ja alustava kommentointi, teemoittelu, teemojen välisten yhteyksien etsiminen, teemataulukoiden muodostaminen, yhteisen teemataulukon muodostaminen ja kirjoittaminen. Käytännössä korvasin tällä analyysitavalla Lai-neen mallin vaiheet 3–6. Tökkäri (2016, 28) korostaakin, että kokemuksen tutkimuksessa voi käyt-tää luovuutta, eikä tarvitse hyödynkäyt-tää pelkäskäyt-tään yhtä metodia. Metodin seuraamista tärkeämpää on Tökkärin mukaan tutkijan kiinnostus tutkittavien kokemusta ja elämismaailmaa kohtaan.
Seuraavissa alaluvuissa kuvaan tutkimuksen etenemistä edellä kuvatun mukaisesti. Aloitin tutki-muksen empiirisen toteutuksen tutkijan esiymmärryksen kriittisellä reflektiolla, minkä jälkeen ke-räsin aineiston. Aineistonkeruuta seurasivat aineiston analysointiin liittyvät vaiheet. Laineen (2015, 48) mukaan analyysin jälkeisissä vaiheissa vapaudutaan fenomenologis-hermeneuttisen tutkimus-perinteen aineistolähtöisyyden vaatimuksesta ja tarkastellaan tutkimuksen tuloksia suhteessa tut-kimuskirjallisuuteen. Tämä kuvataan omassa luvussaan analyysin kuvauksen ja tutkimuksen eet-tisyyden ja luotettavuustarkastelujen jälkeen. Viimeisessä vaiheessa tutkimuksessa syntynyttä uutta tietoa arvioidaan sen käytännöllisten sovellutusten näkökulmasta, minkä lisäksi esitetään kehittämisideoita ja jatkotutkimusehdotuksia. Tämä vaihe on kuvattu tarkemmin tutkimusten tu-losten jälkeen pohdintaosiossa.