Seuraavaksi arvioidaan tutkimuksen luotettavuutta. Kvantitatiivisessa tutkimuksessa tutkimuksen luotettavuutta voidaan arvioida käsitteiden reliabiliteetti ja validiteetti avulla (Ketokivi 2015, 97; Nummenmaa 2009, 346). Reliabiliteetti liittyy mittauksen luotettavuuteen. Tällöin arvioidaan mittauksen virheen määrää ja tämän vaikutusta tut-kimukseen. (Nummenmaa 2009, 346.) Usein reliabiliteetti määritellään toistettavuuden
kautta: jos sama mittaus toistetaan ja tulos on sama, on mittaus reliaabeli (Ketokivi 2015, 98; Metsämuuronen 2005, 65).
Tämän tutkimuksen aineistoa voidaan pitää varsin laadukkaana, sillä puuttuvia tietoja oli yleisesti ottaen vähän. Joitakin puutteita esiintyi tiettyjen muuttujien kohdalla. Esi-merkiksi lapsen pitkäaikaissairauksia ja terveysongelmia kartoittavissa kysymyksissä esiintyi suhteellisen paljon puuttuvia tietoja (14%). Luultavasti osa niistä vanhemmista, joilla ei ollut sairaita tai terveysongelmallisia lapsia, oli jättänyt vastaamatta tähän ky-symykseen, vaikka yhtenä vastausvaihtoehtona oli ”lapsellani ei ole sairauksia”. Eri väkivallan muodoista tehdyt summamuuttujat luotiin yhteen laskemisen sijaan yksit-täisten muuttujien keskiarvoista, jolloin puuttuvat tiedot jäivät pienemmiksi. Reliabili-teettiin kuuluu myös sisäinen yhdenmukaisuus (Metsämuuronen 2005, 66; Ketokivi 103). Väkivalta-mittarit oli jo aiemmin todettu sisäisesti yhdenmukaisiksi Cronbachin alphan reliabiliteetti -kertoimen perusteella.
Mittauksen reliabiliteettiin voidaan katsoa sisältyvän myös se, kuinka totuudenmukai-sesti vastaajat ovat vastanneet kysymyksiin. Kysely oli tehty niin sanotulla itseilmoi-tusmenetelmällä, eli äidit vastasivat kyselyyn anonyymisti lomakkeen avulla. Tällai-sessa tapaukTällai-sessa he ovat valmiimpia kertomaan totuuden kuin esimerkiksi haastatte-luissa. Lapsiin kohdistuva väkivalta on arka aihe ja väkivallan käyttöä ei usein haluta myöntää (ks. esim. Janhunen & Oulasmaa 2008, 20), joten voi olettaa, että jotkut äidit ovat ennemmin vähätelleet kuin liioitelleet väkivaltaista käytöstään.
Validiteetti liittyy mitattavien käsitteiden luotettavuuteen, eli kuinka hyvin ne pystyvät mittaamaan sitä, mitä niiden on tarkoitus mitata (Nummenmaa 2009, 346; Metsä-muuronen 2005, 65). Validiteetti voidaan pääsääntöisesti jakaa sisäiseen ja ulkoiseen validiteettiin. Sisäinen validiteetti liittyy laajemmin koko tutkimuksen yleistettävyy-teen, kun taas ulkoinen validiteetti yksittäisten käsitteiden yleistettävyyteen. (Metsä-muuronen 2005, 66.) Tulokset vastasivat suurimmaksi osaksi aiempia tutkimuksia, jo-ten niitä voidaan pitää yleistettävinä.
Väkivaltaa oli mitattu Strausin Conflict Tactic Scaleen perustuvan –kysymyspatteriston avulla (ks. esim. Straus 2005). Kyseessä oli valmis aineisto, joten mittariin perustuvaa
kysymyspatteristoa ei voitu muuttaa. Tämä mittari on tunnettu lapsiin kohdistuvaa vä-kivaltaa mittaava mittari, jota on käytetty myös monissa muissa tutkimuksissa eri muunnelmineen (esim. Clément &Bouchard 2005; Fagerlund ym. 2014, 47; Janson ym.
2011, 68; Peltonen ym. 2014). Sekä mittarin reliabiliteetti että validiteetti on todettu kohtuullisen hyväksi (Grotevant & Carlson3, ref. Peltonen ym. 2014, 1926).
Tässä tutkimuksessa yksittäiset väkivaltaiset teot laskettiin kuuluvan joko henkiseen, lievään tai vakavaan väkivaltaan muiden suomalaisten tutkimusten tavoin (ks. Ellonen 2012, 77-78, 82-84; Ellonen ym. 2015, 75; Fagerlund ym. 2014, 47-48; Sariola & El-lonen 2008, 58). Nämä ovat kuitenkin vain käsitteellisiä kategorioita. Luokitukset oli-sivat voineet olla myös toisin. Etenkin henkiseen väkivaltaan kuului sellaisia väkival-taisia tekoja, jotka voisi laskea myös vakavaksi väkivallaksi. Näitä olivat sellaiset teot, joissa oli mukana jokin esine (ks. Straus & Hamby 1997, 6). Aineistossa tällaisia tekoja oli esineiden heittäminen, potkiminen ja rikkilyöminen lapsen nähden, lapsen uhkailu lyömisellä tai esineellä heittämisellä ja lasta esineellä heittäminen. Näiden tekojen seu-raukset voivat olla suhteellisen vakavat, sillä muun muassa fyysisen vamman mahdol-lisuus on olemassa (ks. Straus ym. 1990, 20-21; Straus & Hamby 1997).
Tutkimukseen liittyy joitakin rajoitteita liittyen yksittäisten muuttujien validiuteen.
Tutkimuksessa lapsen pitkäaikaissairaus- ja terveysongelma määriteltiin stressaavaksi aikaisimpien tutkimusten perusteella (esim. Baker-Ericzén ym. 2004; Hautamäki 1996;
Vaughan ym. 2012). Ei voida kuitenkaan olla varmoja siitä, kokevatko kaikki äidit lap-sen sairauden tai terveysongelman stressaavana. Tämä riippuu luultavasti siitä, minkä-lainen sairaus tai terveysongelma lapsella on. Lisäksi lapsuuden ja nuoruuden kuritus-kokemukset ovat voineet vaikuttaa hyvin monella tavalla eri vanhempiin riippuen esi-merkiksi siitä, minkä asteisesti ja kuinka toistuvasti heitä on kuritettu.
Aineistossa kysyttiin lapseen-, työhön- ja yleiseen elämäntilanteeseen liittyvästä stres-sistä, jota vanhempi on kokenut lapsen kanssa olleen viimeisen erimielisyyden aikana.
3 Grotevant, Harold & Cindy Carlson. 1989. Family assessment. A guide to methods & measures. New York: PlenumPress.
Äidin lapseensa kohdistamaa väkivallan käyttöä puolestaan kartoitettiin viimeisen vuo-den ajalta. Nämä eivät ole täysin vertailukelpoisia keskenään. Vaikka osa toissijaisista stressitekijöistä oli yhteydessä äidin käyttämään väkivaltaan, ei voida varmaksi sanoa, että äiti on käyttänyt väkivaltaa aina kokiessaan stressiä. Toisaalta viimeisen ristiriidan aikana esiintyneet tunteet ovat voineet jonkin asteisella todennäköisyydellä olla läsnä myös sitä edeltävissä ristiriidoissa. Lisäksi tulokset olisivat voineet olla erilaisia, jos stressiä olisi kartoitettu yleisesti eikä se olisi liittyneet lapsen kanssa ilmenneeseen ris-tiriitaan.
Ammatillista sosiaalista tukea kuvaava muuttuja, ammattiavun saaminen vanhemmuu-den ongelmiin, on varsin suppea kuvaamaan tätä käsitettä. Tämä johtui aineiston rajoi-tuksista. Ilmiöstä olisi päässyt paremmin selville, jos sitä olisi pystytty kartoittamaan useamman kysymyksen avulla. Mukaan olisi voitu ottaa muita ammatillisen sosiaalisen tuen aspekteja vanhemmuuden ongelmiin liittyvän sosiaalisen tuen lisäksi. (Ks. Keto-kivi 106-107.) Tämä tutkimus ei myöskään ole täysin vertailukelpoinen ammatillisen sosiaalisen tuen osalta niiden tutkimusten kanssa, joissa vanhemman saama tuki ja apu kohdistuivat vanhemman väkivaltaiseen käytökseen eikä ainoastaan vanhemmuuteen liittyviin ongelmiin (vrt. Durrant ym. 2004; Geeraert ym. 2004).
Näiden asioiden lisäksi muuttujien validiuteen vaikuttaa niiden luokittelu. Stressitekijät muutettiin analyysiä varten dikotomisiksi muuttujiksi. Tämä on voinut kadottaa osan informaatiota. Esimerkiksi taloudelliseen tilanteeseen liittyvän stressin kokeminen oli varsin yleistä. Jos kaikista eniten taloudellista huolta kokeneet äidit olisi eroteltu toisis-taan, olisi tulokset voineet olla erilaisia. Perheen hyvin huono taloudellinen tilanne on todettu lisäävän vanhemman riskiä käyttää lievää väkivaltaa lastansa kohtaan (Ellonen, Kivivuori & Kääriäinen 2007, 67). Merkitystä on myös sillä, onko taloudelliseen tilan-teeseen liittyvä stressi väliaikaista vai jatkuvaa. Niin kuin olettaa saattaa, on jatkuvat taloudelliset hankaluudet todettu kaikkein haitallisimmiksi (Kahn & Pearlin 2006).
6.3 Tutkimuksen keskeiset päätelmät, yhteiskunnallinen merkitys ja