Tutkimustuloksia käsitellään tässä ensiksi yleisellä tasolla vastaamalle tutkimuskysy-myksiin ja esittämällä muita tärkeitä johtopäätöksiä. Sen jälkeen tarkastellaan yksittäis-ten stressitekijöiden suoria ja epäsuoria vaikutuksia äitien väkivaltaan. Tässä tutkimuk-sessa keskeisenä huomion kohteena on ollut äitien elämässä olevien stressaavien ym-päristötekijöiden yhteys heidän lapsiinsa kohdistamaan henkiseen sekä lievään ja va-kavaan fyysiseen väkivaltaan. Huomioon otettiin niin stressitekijöiden suorat kuin epä-suorat, eli toissijaisten stressitekijöiden kautta tulevat vaikutukset, sekä ammatillisen sosiaalisen tuen rooli stressitekijöiden ja väkivallan välisessä suhteessa.
Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimi Leonard Pearlinin stressiprosessimalli.
Mallia mukaillen tutkimuksen eri elementtien, stressitekijöiden, sosiaalisen tuen ja vä-kivaltaisen käytöksen katsottiin yhdessä muodostavan äidin stressiprosessin. Väkivalta nähtiin äidin stressin haitallisena lopputuloksena. (Ks. Pearlin ym. 1981; Pearlin 1989;
Pearlin 1999a; Pearlin & Bierman 2013.) Vaikkei Pearlinin mallia ole hyödynnetty lap-siin kohdistun väkivallan tutkimuksessa, osoittautui se soveltuvan hyvin tähän käyttö-tarkoitukseen: stressaavilla ympäristötekijöillä oli vaikutusta äitien lapsiinsa kohdista-maan väkivaltaan. Stressitekijöiden vaikutukset äitien väkivaltaan olivat kuitenkin suu-remmilta osin epäsuoria. Stressiprosessimallin uusimmassa versiossa painotetaankin, että stressitekijät aiheuttavat usein haitallisia lopputuloksia monimutkaisten yhteyksien kautta (ks. Pearlin & Bierman 2013, 326).
Tässä tutkimuksessa äidin lapseensa kohdistamaa väkivaltaa selitti eniten lapsuudessa tai nuoruudessa koettu oman vanhemman käyttämä kuritusväkivalta, yleisestä elämän-tilanteesta johtuva stressi sekä vanhemmuuden ongelmiin tarvittava ammattiavun tarve.
Nämä tekijät kertovat äidin kokemista menneistä tai nykyisistä elämän haasteista, joten aiempien tutkimusten tavoin erilaiset vaikeudet näyttäisivät selittävän suurelta osin äi-din väkivaltaista käytöstä (ks. esim. Lattu 2016, 121-126; Nair ym. 2003; Stiht ym.2009). Eri väkivallan muodoilla oli kuitenkin tämän suhteen eroja. Kaikkein voi-makkaammin ne vaikuttivat äidin käyttämään vakavaan väkivaltaan. Tämä oli varsin oletettava tulos, sillä vakavaa väkivaltaa käyttävät usein äidit, joilla on useita hanka-luuksia elämässään (ks. Nair ym. 2003; Sprang, Clark, Bass 2005).
Yksi tärkeä huomio tutkimuksessa oli, että stressitekijät vaikuttivat eri lailla eri väki-vallan muotoihin. Stressitekijöillä oli eniten vaikutusta äidin käyttämään henkiseen vä-kivaltaan. Siihen olivat yhteydessä useimmat stressitekijät ja nämä vaikutukset olivat suhteelliseen suuria. Stressitekijöiden yhteydet äidin käyttämään lievään väkivaltaan eivät sen sijaan olleet niin voimakkaita, lukuun ottamatta lapsuuden ja nuoruuden ku-rituskokemuksia. Vakavaan väkivaltaan vaikuttivat vain tietyt stressitekijät, mutta nii-den vaikutukset olivat kaikkein voimakkaampia. Tämä viittaa siihen, että henkisen ja vakavan väkivallan käyttö on impulsiivista toimintaa, kun puolestaan lievän väkivallan käyttö voi olla harkittu päätös (ks. Lattu 2016, 114, 120; Nykyri 1998, 132-133, 139-142). Myönteinen suhtautuminen kuritusväkivallan käyttöön onkin todettu olevan voi-makkaasti yhteydessä äidin käyttämään lievään väkivaltaan (Ellonen 2012, 86-87).
Tässä tutkimuksessa eri väkivallan muodot erosivat myös niihin liittyvien muiden ris-kitekijöiden mukaan. Tutkimuksessa äitien väkivaltaan vaikuttaviksi demografisiksi te-kijöiksi oli valittu äidin ikä, perhemuoto ja koulutus. Kaiken kaikkiaan näillä eri teki-jöillä oli suhteellisen vähän vaikutusta äidin käyttämiin eri väkivallan muotoihin. Äidin ikä oli yhteydessä ainoastaan äidin käyttämään lievään väkivaltaa. Nuoret äidit käytti-vät tätä väkivallan muotoa eniten. Sama havaittiin myös Ellosen (2012, 82) tutkimuk-sessa. Tämä voi selittyä esimerkiksi sillä, että nuoremmilla äideillä voi olla nuorempia lapsia. Kuritusväkivallan kohteena on usein leikki-ikäiset, eli 3-6-vuotiaat, lapset (emt.). Nuoret äidit myös hyväksyvät lasten kurittamisen muita äitejä yleisemmin (emt., 54).
Muiden suomalaisten tutkimusten tavoin ei tässä tutkimuksessa koulutuksen ja äidin väkivallan käytöllä välillä havaittu kunnollista yhteyttä (ks. Ellonen 2012, 77-78, 82;
Ellonen ym. 2015, Fagerlund ym. 2014, 149-150, 154-156). Toisaalta koulutuksella oli hieman vaikutusta äidin käyttämään henkiseen väkivaltaan: korkeakoulutetuilla äideillä oli aavistuksen verran alemmin koulutettuja äitejä suurempi riski turvautua henkiseen väkivaltaan, kun he kokivat stressiä. Asia voi kuitenkin johtua myös tilastoharhasta, sillä korkeakoulutetut voivat mahdollisesti tunnistaa helpommin väkivaltaiset teot.
Tässä tutkimuksessa perhemuodolla oli vaikutusta äitien lapsiinsa kohdistamaan lie-vään ja vakavaan fyysiseen väkivaltaan. Uusperheen äideillä oli ydinperheen äitejä hie-man pienempi riski käyttää lievää väkivaltaa. Ellosen (2012, 82) tutkimuksessa kävi ilmi sama asia. Tämä voi selittyä sillä, että uusperheessä perheen roolit eivät ole yhtä vakiintuneita kuin ydinperheessä (ks. Broberg 2010, 110-111) ja äidit voivat tämän vuoksi olla varovaisempia lasten kasvatuksessa. Tutkimuksessa uusperheen äideillä oli ydinperheen äitejä huomattavasti pienempi riski käyttää lapsiinsa kohdistamaa vakavaa väkivaltaa silloin, kun heillä ei ollut tarvetta vanhemmuuden ongelmiin liittyvään am-mattiapuun. Tulos on mielenkiintoinen. Uusperheen äidit näyttäisivät käyttävän vaka-vaa väkivaltaa lapsiansa kohtaan ainoastaan silloin, kun heillä esiintyy vanhemmuuteen liittyviä, sekä mahdollisesti myös muita, ongelmia. Toisaalta jos äideillä ei ole näitä ongelmia, on uusperheellä vahva suojaava vaikutus.
Tässä tutkimuksessa monet ensisijaisista stressitekijöistä olivat yhteydessä toissijaisiin stressitekijöihin. Tämä tukee stressin kasaantumiseen liittyvää teoriaa (ks. Pearlin ym.
1997). Äidin elämän haasteiden taipumus kasaantua on havaittu myös aikaisemmissa tutkimuksissa (Halme & Perälä 2012, 222; Perälä 2011, 39). Tutkimus antaa myös viit-teitä siitä, että äidin elämässä esiintyvien haasteiden kasaantuminen selittää äidin väki-valtaista käytöstä enemmän kuin yksittäiset vaikeudet. Tämä on toki ymmärrettävää ja asia on havaittu myös muissa tutkimuksissa (ks. Brown ym. 1998; Hentilä 2010, 270;
Nair ym. 2003; Paavilainen ym. 2015). Aikaisemmissa tutkimuksissa ei ole kuitenkaan tarkasteltu juuri stressitekijöiksi luokiteltujen haasteiden kasaantumista.
Tämä tutkimus näyttäisi vahvistavan sosiologisessa stressitutkimuksessa esiintyvää ajatusta siitä, että tietyillä sosiaalisilla ryhmillä on muita suurempi taipumus kokea eri-laisia stressitekijöitä (ks. Avison & Thomas 2010, 248; Pearlin & Bierman 2013, 326;
Thoits 2010, 43). Matalasti koulutetut, yksinhuoltajat sekä uusperheen äidit altistuivat muita ryhmiä helpommin tutkimuksessa mukana oleville stressitekijöille. Muiden kuin uusperheen äitien kohdalla stressitekijöille altistuminen näyttäisi edelleen olevan yh-teydessä äidin lisääntyneeseen väkivallan käyttöön. Taloudellisiin vaikeuksiin liittyvä stressi, joka on usein sidoksissa taloudelliseen asemaan, vaikutti äitien väkivaltaiseen käytökseen kaikkien toissijaisten stressitekijöiden kautta. Näin ollen tämän tutkimuk-sen mukaan äitien väkivallan käyttö näyttäisi jakautuvan myös sosioekonomitutkimuk-sen ase-man mukaan (vrt. Fagerlund 2014, 150; Ellonen 2012, 77-78, 82; Ellonen ym. 2015), vaikkei äidin koulutuksella tai taloudellisella tilanteella ollut suoraa yhteyttä äitien vä-kivaltaiseen käytökseen.
Tässä tutkimuksessa stressitekijät näyttäisivät liäksi heikentävän äidin vanhemmuuden voimavaroja. Useimmat stressitekijät olivat yhteydessä siihen, että äiti tarvitsi vanhem-muuden ongelmiin liittyvää ammattilaisten tukea. Tämä on linjassa stressiprosessi -nä-kökulman kanssa, jonka mukaan stressitekijät voivat saada aikaan voimavarojen heik-kenemistä (ks. esim. Pearlin & Bierman 2013, 330). Myös aiempien tutkimusten mu-kaan äidin kokemat stressitekijät ovat olleet yhteydessä hänen vanhemmuuden ongel-miinsa (esim. Halme & Perälä 2014, 222; Leinonen ym. 2002).
Vanhemmuuden resurssien puute oli edelleen yhteydessä äitien käyttämään väkival-taan, joka oli myöskin varsin oletettavaa ja linjassa stressiprosessi -näkökulman kanssa (ks. esim. Pearlin & Bierman 2013, 330). Tämä ei ollut varsinaisena kiinnostuksen koh-teena tutkimuksessa. Asia on kuitenkin tärkeä, sillä vanhemmuuden ongelmiin liittyvä ammattiavun tarve osoittautui merkittäväksi väkivallan käytön selittäjäksi. Väkivaltaa käyttävillä äideillä näyttäisi siis esiintyvän erilaisia ongelmia vanhemmuudessaan ja vanhemmuuden resurssien puutetta. Tämä on linjassa muiden tutkimusten kanssa, joissa vanhemmuuteen liittyvän stressin on havaittu olevan yhteydessä äidin väkivallan käyttöön (esim. MacKenzie ym. 2011; Nair ym. 2003; Taylor ym.2009). Aiempien tut-kimusten tavoin myös tässä tutkimuksessa sosiaalisen tuen puutteella vaikuttaisi olevan vahva yhteys äitien väkivallan käyttöön (esim. Stiht ym. 2009). Äidit, jotka eivät saa-neet tarvitsemaansa sosiaalista tukea, kohdistivat kaikkein suurimmalla todennäköisyy-dellä väkivaltaa lapsiansa kohtaan. Näistä suurin osa oli äitejä, jotka eivät olleet syystä tai toisesta hakeneet ammattiapua.
Seuraavaksi tarkastellaan tutkimuksessa mukana olevien yksittäisten stressitekijöiden suoria ja epäsuoria vaikutuksia äitien lapsiinsa kohdistamaan väkivaltaan aikaisempiin tutkimuksiin nojaten. Joistakin kansainvälisistä tutkimuksista poiketen ei taloudelliseen tilanteeseen liittyvä stressi ollut tässä tutkimuksessa suoraan yhteydessä äidin lapseensa kohdistamaan väkivaltaan (vrt. Cadzow ym. 1999; Khamis 2000; Perron ym. 2014). Se oli kuitenkin merkittävä tekijä äidin väkivallan käytön taustalla, koska se oli yhteydessä kaikkiin muihin stressitekijöihin. Yhteys elämäntilanteeseen liittyvään stressiin oli suu-rin, mikä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että huono taloudellinen tilanne aiheuttaa muita haitallisia elämäntapahtumia (ks. Lantz ym. 2005). Toisin kuin vuoden 2012 Lapsiper-hekyselystä ei taloudelliseen tilanteeseen liittyvä stressi ollut tässä tutkimuksessa yh-teydessä vanhemmuuden ongelmiin (vrt. Halme & Perälä 2012, 220).
Muista Pohjoismaisista tutkimuksista poiketen ei tässä tutkimuksessa lapsen sairau-della ja terveysongelmalla ollut suoraa yhteyttä äidin käyttämään väkivaltaan (vrt. Hei-nonen & Ellonen 2013; Svensson ym. 2011). Epäsuora yhteys henkiseen ja lievään vä-kivaltaan löytyi ainoastaan lapseen liittyvän stressin kautta. Lapsen sairaus tai terveys-ongelma oli kuitenkin aika voimakkaasti yhteydessä lapseen liittyvään stressiin. Tämä oli varsin oletettavaa, koska sairaan tai terveysongelmaisen lapsen hoitaminen voi olla kuormittavaa (ks. Hautamäki 1996, 38-40). Tässä tutkimuksessa tällä stressitekijällä oli lisäksi yhteyttä vanhemmuuden ongelmiin liittyvään avuntarpeeseen, mikä oli myöskin hyvin ilmeinen tutkimustulos. Sairaan tai terveysongelmallisen lapsen vanhempien voi-daan olettaa tarvitsevan enemmän apua lapseen liittyvissä asioissa.
Äidin lapsuuden ja nuoruuden aikaiset kokemukset ruumiillisesta kurituksesta olivat merkittävä riskitekijä äidin väkivallan käytölle. Näin on myös todettu aikaisemmissa tutkimuksissa (esim. Ellonen 2012, 85; Janson ym. 2011, 91; Lapsiin kohdistuva väki-valta 2006, 14). Yksi syy tähän voi olla se, että väkiväki-valta on omilta vanhemmilta peritty käyttäytymismalli. Olisi kuitenkin syytä huomioida myös stressin elämänaikainen ka-saantuminen: lapsuuden vaikeat olosuhteet tai traumaattiset tilanteet altistavat usein myös myöhemmän elämän vaikeuksille (Pearlin ym. 2005). Nämä saattavat edelleen olla yhteydessä äidin väkivaltaiseen käytökseen. Tutkimuksessa tulikin esiin, kuinka tämä stressitekijä aiheutti sekä uusia stressitekijöitä että vanhemmuuden ongelmiin liit-tyvää ammattiavun tarvetta.
Tässä tutkimuksessa lapsuudessa tai nuoruudessa koetut kurituskokemukset olivat eri-tyisen vahvasti yhteydessä äidin lapseensa kohdistamaan vakavaan väkivaltaan. Tämä on varsin oletettavaa, sillä vakavaa väkivaltaa käyttävillä äideillä on usein vaikea elä-mänhistoria taustallaan (ks. Clément & Bouchard 2005; Nair ym. 2003; Sprang ym.
2005). Ruumiillisen kurituksen rinnalla voi olla, että nämä vanhemmat ovat kokeneet muita helpommin myös muuta kaltoinkohtelua tai laiminlyöntiä. Lapsuuden ja nuoruu-den kurituskokemukset vaikuttivat suhteellisen paljon myös lievään väkivaltaan, kun puolestaan henkiseen väkivaltaan yhteys oli aika pieni. Lievän väkivallan kohdalla kyse voi olla muun muassa siitä, että tällainen käyttäytyminen periytyy asenteiden kautta.
Lapsuudessa tai nuoruudessa kaltoinkohtelua kokeneet vanhemmat useimmiten hyväk-syvät ruumiillisen kurittamisen helpommin (Lapsiin kohdistuva väkivalta 2006, 9).
Henkiseen väkivaltaan lapsuuden olosuhteet eivät ehkä vaikuta yhtä paljoa.
Lapsesta aiheutunut stressi oli yhteydessä sekä äidin käyttämään henkiseen että lievään väkivaltaan. Vakavaan väkivaltaan tämä stressitekijä oli yhteydessä ainoastaan silloin, kun äidillä esiintyi myös ammatillisen sosiaalisen tuen tarvetta. Tulokset ovat varsin loogisia. Lapseen liittyvä stressi liittyy usein lapsen ongelmalliseen käyttäytymiseen (Halme & Perälä 2014, 219; Vaughan ym. 2012). Äiti voi turvautua lievään väkivaltaan saadakseen jonkinlaista kontrollia lapseen. Jotkut vanhemmat saattavat jopa hyväksyä tällaisen väkivallan käytön, kun sen sijaan vakavaa väkivaltaa pyritään usein välttä-mään (Lattu 2016, 127, 131). Vakavan väkivallan käyttöön liittyy usein useita stressi-tekijöitä (ks. Sprang ym. 2005). Lapsen kanssa koetut vaikeudet saattavat saada äidin turvautumaan vakavaan väkivaltaan, silloin kun hänellä on itsellään vaikeuksia elämäs-sään ja vanhemmuuden voimavarat lopussa. Lapseen liittyvä stressi oli myös yhtey-dessä vanhemmuuden ongelmiin liittyvään sosiaalisen tuen tarpeisiin, mikä oli oletet-tavaa. Vanhemmuuden ongelmat liittyvät usein olennaisesti lasten hoitoon ja kasvatuk-seen (Perälä ym. 2011, 42).
Työhön liittyvä stressi oli otettu mukaan tutkimukseen, vaikka asiasta löytyy vain vä-hän aikaisempaa tutkimusta. Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan vanhemman työn stres-saavuus oli kuitenkin havaittu olevan yhteydessä vanhemman käyttämään lievään vä-kivaltaan (Janson ym. 2011, 86). Tässä tutkimuksessa samanlaista yhteyttä ei löytynyt.
Työhön liittyvällä stressillä oli ainoastaan hieman yhteyttä äidin käyttämään henkiseen väkivaltaan. Äidin vanhemmuuden ongelmiin liittyvään ammattiavun tarpeeseen tällä
stressitekijällä ei ollut lainkaan yhteyttä. Toisin kuin vuoden 2012 Lapsiperhekysely antaa viitteitä, ei työhön liittyvät ongelmat siis näyttäisi vaikuttavan äidin vanhemmuu-teen tai ainakaan nämä äidit eivät koe tarvitsevansa apua vanhemmuuvanhemmuu-teen liittyviin on-gelmiinsa (vrt. Salmi & Lammi-Taskula 2014b, 41). Työssäkäyvillä äideillä voi mah-dollisesti olla muita resursseja, joiden avulla he selviytyvät vanhemmuuden haasteista paremmin.
Yleiseen elämäntilanteeseen liittyvä stressi voidaan toki määritellä yleiseksi stressiksi, mutta tämän takana voi olla muutakin. Tutkimuksen kuvaavassa tarkastelussa kävi ilmi, että äidin nuori ikä, matala koulutus, yksinhuoltajuus tai uusperheessä asuminen, olivat yhteydessä äidin yleiseen elämäntilanteeseen liittyvän stressiin. Lisäksi taloudellisilla vaikeuksilla oli vahva yhteys tähän stressitekijään. Näin ollen näyttäisi siltä, että kaik-kein haavoittuvaisin ryhmä äideistä koki tämän kaltaista stressiä (ks. Thoits 2010, 43-44). Taustalta saattaa löytyä muun muassa huono-osaisuutta. Tässä tutkimuksessa ylei-nen elämäntilanne on määritelty myös vanhemmuuden ja äitiyden kautta, sillä nämä asiat ovat olennainen osa kaikkien äitien elämää. Tutkimus antaa vahvistusta tälle asi-alle, sillä tällä stressitekijällä oli suhteellisen voimakas yhteys äidin vanhemmuuden ongelmiin liittyvään ammattiavun tarpeeseen.
Yleiseen elämäntilanteeseen liittyvä stressi oli yksi merkittävimmistä äidin lapseensa kohdistaman väkivallan käytön selittäjistä henkisen ja vakavan väkivallan kohdalla.
Lievään väkivaltaan yleiseen elämäntilanteeseen liittyvä stressi vaikutti suhteellisen vähän. Tämä viittaa jälleen siihen, että henkiseen ja vakavaan väkivaltaan turvaudutaan haastavissa elämäntilanteissa (ks. Lattu 2016, 121-126; Nair ym. 2003; Stiht ym. 2009).