Tässä tutkimuksessa keskeisenä kiinnostuksen kohteena on äidin elämässä esiintyvien stressaavien ympäristötekijöiden vaikutus hänen lapseensa kohdistamaan väkivaltaan. Li-säksi tarkastellaan miten äidin ammattilaisilta saama sosiaalinen tuki vaikuttaa stressite-kijöiden ja väkivallan käytön välisessä suhteessa. Tätä pyritään selittämään Leonard Pear-linin stressiprosessimallin (stress process paradigm) avulla (ks. Pearlin ym. 1981; Pearlin 1999a; Pearlin & Bierman 2013). Malli on tunnetuin ja käytetyin sosiologisen stressitut-kimuksen malli (Avison &Thomas 2013, 242-244; Thoits 2010; Pearlin & Bierman 2013;
Wheaton 2013). Pearlin ja hänen kollegansa julkaisi alkuperäisen version mallista vuonna 1981. Mallia on sen jälkeen hieman uudistettu (Pearlin 1989; 1999a; Pearlin & Bierman 2013). Stressiprosessimalliin liittyvän teorian lisäksi tässä tuodaan esiin muita tärkeitä aihepiiriin liittyviä tutkimuksia ja teorioita.
Stressi ei ole aivan tyypillinen sosiologinen tutkimuskohde, vaikka stressiä on tutkittu sosiologiassa aika paljon (ks. esim. Wheaton ym. 2013, 308-318). Pearlin (1989) näkee kuitenkin, että sosiologia ja stressitutkimus voivat hyötyä paljon toisistaan. Sosiologia tuo esiin stressin yhteiskunnallisen luonteen kiinnittämällä huomiota erityisesti stressin sosiaaliseen alkuperään. Stressi on hänen mukaan normaalin sosiaalisen elämän sivu-tuote. Yhteiskunnan rakenteet vaikuttavat oleellisesti ihmisten kokemaan stressiin ja näin
ollen myös heidän hyvinvointiinsa. (emt.) Jotkut amerikkalaiset tutkijat pitävätkin stres-siprosessi -mallia tärkeänä eri väestöryhmien terveys- ja sairauserojen selittäjänä (ks.
esim. Avison &Thomas 2010, 242; Thoits 2010). Tutkijoiden mukaan usein juuri kaikista heikoimmassa yhteiskunnallisessa asemassa olevat henkilöt altistuvat helpoiten stressin haitallisille seurauksille ( Pearlin 1989, 242; Thoits 2010, 43-44).
Stressi on moniulotteinen ilmiö, josta on sosiaalisen ulottuvuuden lisäksi tarpeellista huo-mioida myös biologinen ja psykologinen puoli. Sosiaalitieteellisessä näkökulmasta stres-siä pidetäänkin ulkoisten stressitekijöiden aiheuttamaksi sisäiseksi reaktioksi (Aneshen-sel 1992, 16; Pearlin & Bierman 2013, 327). Näin ollen stressi voidaan nähdä yksilön biologisena ja psyykkisenä reaktiona ulkoisiin vaikeuksiin (Ahola & Lindholm 2012, 21-26, Lazarus & Folkman 1984, 22, Toivio & Nording 2009, 187-188). Carol Aneshensel (1992, 16) huomauttaa, että vaikka stressi onkin sisäinen reaktio ei se kuitenkaan ole si-säsyntyinen reaktio. Sosiaalinen ympäristö on osaltaan vaikuttanut yksilön ominaisuuk-sien, kuten erilaisten tarpeiden, arvojen, näkemysten, resurssien ja taitojen kehittymiseen.
(emt.)
Stressireaktio on fysiologinen ja psyykkinen valmiustila, jonka tehtävänä on parantaa yk-silön suorituskykyä haastavan tilanteen tullessa esiin. Stressillä voi siis olla myös positii-vinen vaikutus yksilön toimintaan. Stressireaktion pitkittyessä stressin erilaiset haitalliset vaikutukset tulevat kuitenkin paremmin esiin. (Toivio & Nording 2009, 187-188.) On kuitenkin hyvä muistaa, että stressitekijät eivät aina aiheuta stressireaktiota. Erityisesti näin on usein asian laita kroonisten stressitekijöiden kohdalla. (Wheaton ym. 2013, 302.)
Pearlinin stressiprosessimallissa stressi nähdään kehittyvän monimuotoisena ja ajallisesti muotoutuvana prosessina, johon vaikuttavat useat eri, usein keskenään vuorovaikutuk-sessa olevat, tekijät (Pearlin 1981; Pearlin & Bierman 2013, 325-326). Mallin avulla ei toki ole mahdollista kuvata kaikkia stressiprosessissa osallisina olevia asioita, mutta se voi auttaa havainnollistamaan ja käsitteellistämään stressiprosessia ja sen kulkua (ks.
Pearlin 1999a, 396; Pearlin & Bierman 2013, 325-326,). Erilaisilla stressiprosessin ele-menteillä on usein kausaalinen yhteys toisiinsa, eli yhden tekijän muuttuessa toinen teki-jäkin voi muuttua (Pearlin 1999a, 396; Pearlin & Bierman 2013, 326). Keskeisiä stressi-prosessin osa-alueita ovat stressitekijät (stressors), voimavarat (resources) ja stressin lopputulokset (outcomes of stress) (Pearlin 1981, 337; Pearlin & Bierman 2013, 326).
Kuten Pearlinin (1989, 1999a) stressiprosessimallissa ja sosiologisessa stressitutkimuk-sessa muutenkin (ks. esim. Wheaton ym. 2013), tässä tutkimukstressitutkimuk-sessa kiinnitetään enem-män huomiota stressiä aiheuttaviin tekijöihin kuin itse stressi -kokemukseen. Blair Whea-tonin (1999a, 177) suhteellisen kattavassa määritelmän mukaan stressitekijä (stressor) on ympäristöstä peräisin oleva, tietyn olosuhteen tai tilanteen aikaansaama uhka, vaatimus tai rajoite, jolla voi olla erilaisia negatiivisia vaikutuksia yksilön toimintakyvylle. Uhka viittaa haasteeseen, jolla on mahdollisuus aiheuttaa henkilökohtaista haittaa tai vauriota.
Vaatimukset tarkoittavat muun muassa sosiaalisista rooleista peräisin olevia odotuksia ja velvoitteita. Rajoitteet ovat sosiaaliseen asemaan liittyviä mahdollisuuksien ja valinnan puutteita. (emt.)
Nykytutkimuksissa on identifioitu monia eri stressitekijöitä (ks. esim. Wheaton ym. 2013, 304-307). Yleisimmin tutkitut stressitekijät ovat elämäntapahtumat (life-events) ja kroo-niset stressitekijät (chronic stressors) (ks. Pearlin 1981, 338-339; Wheaton 1999a, 183).
Elämäntapahtumat viittaavat yksittäisiin muutosta aiheuttamiin tapahtumiin, jotka kuulu-vat normaaliin elämään sekä sellaisiin, jotka okuulu-vat harvinaisempia tapahtumia (Holmes &
Rahe 1967; Thoits 1983, 34). Kroonisia stressitekijöitä kuvataan kirjallisuudessa myös hankaluudet (strains) -sanalla (ks. esim Pearlin 1981, 339). Ne ovat luonteeltaan pysy-vämpiä ongelmia, jotka ovat usein kehittyneet hiljalleen ja huomaamatta jatkuvaan muo-toonsa (Wheaton 1999a, 183).
Stressitekijät ovat usein yhteydessä toisiinsa ja voivat muodostaa pienempiä ryhmiä ja laajempia ryhmittymiä keskenään. (Pearlin 1989, 247). Pearlin, Aneshensel ja LeBlanck (1997, 223) käyttävät termiä stressin kasaantuminen (stress proliferation) kuvaamaan il-miötä, jossa alkuperäisten stressitekijöiden vaikutuksesta syntyy uusia stressitekijöitä.
Nämä stressitekijät voivat joko ilmaantua alkuperäisen tilanteen sisälle tai sen ulkopuoli-selle alueelle. (emt.) Sekä elämäntapahtumat että krooniset stressitekijät voivat aiheuttaa toisia stressitekijöitä, jotka voivat myös olla joko elämäntapahtumia tai kroonisia stressi-tekijöitä. Alkuperäisiä stressitekijöitä kutsutaan usein ensisijaisiksi stressitekijöiksi ja uu-sia stressitekijöitä toissijaisiksi stressitekijöiksi. (Pearlin & Bierman 2013, 328.)
Stressiprosessimallissa yksilön hallussa tai saatavilla olevat voimavarat (resources) vai-kuttavat, muiden tekijöiden rinnalla, siihen minkälaisia stressin lopputuloksia
stressiteki-jät saavat aikaan (Pearlin & Bierman 2013, 330). Voimavarat siis auttavat yksilöä selviy-tymään stressaavista ja vaikeista tilanteista (Lazarus & Folkman 1984, 157-159; Pearlin
& Schooler 1978, 5). Stressiprosessimallissa keskeisellä sijalla on kolme voimavaraa:
stressinhallintakeinot (coping), elämänhallinta (mastery) ja sosiaalinen tuki (social sup-port) (Pearlin & Bierman 2013, 330). Tässä tutkimuksessa huomion kohteena on äidin ammattilaisilta saama sosiaalinen tuki. Sosiaalinen tuki kuuluu sosiaalisiin voimavaroi-hin, jotka ovat peräisin erilaisista ihmisten keskinäisistä verkostoista (Pearlin & Schooler 1978, 5).
Voimavarat voivat toimia stressiprosessissa joko muuntajina (moderators) tai välittäjinä (mediators). Voimavarojen toimiessa muuntajina ne vaikuttavat stressitekijöiden ja lop-putulosten väliseen suhteeseen vähentäen tai lisäten stressitekijöiden haitallisia seurauk-sia. Voimavarojen toimiessa välittäjinä ne vaikuttavat siihen, miten stressitekijät vaikut-tavat voimavaroihin ja nämä edelleen stressin lopputuloksiin. (Pearlin & Bierman 2013, 330.) Äidin saamaa sosiaalista tukea tarkastellaan tässä tutkimuksessa välittäjänä äidin kokeman stressin ja lapseen kohdistuvan väkivallan käytön välillä. Stressitekijöiden ole-tetaan vaikuttavan äidin sosiaalisen tuen tarpeeseen ja ammattilaisilta saatu tuki, tai sen puute, edelleen äidin väkivaltaiseen käytökseen.
Stressin lopputulokset ovat stressiprosessin eri osa-alueiden ja muiden tekijöiden yhteis-vaikutuksesta yksilölle aiheutuvia seurauksia (Pearlin 1999b, 409). Sosiologisessa stres-situtkimuksessa ei stressin lopputuloksiin kiinnitetä niin paljon huomiota, koska pääpaino on stressiä aiheuttavissa tekijöissä. Kliinisestä näkökulmasta poiketen stressin lopputu-loksia ei siksi usein ole tarpeen luokitella joksikin häiriöksi tai sairaudeksi. Tärkeintä on ylipäätään huomioida, että stressi aiheuttaa erilaisia ja eriasteisia haitallisia seurauksia.
(Pearlin 1999b, 172-173.) Stressin haitalliset seuraukset voivat näkyä muun muassa yk-silön käyttäytymisessä, tunteissa ja hyvinvoinnissa (Ahola & Lindholm 2012, 13). Tässä tutkimuksessa tarkastellaan väkivaltaa äidin stressin lopputuloksena.
Alla olevassa kuviossa havainnollistetaan stressiprosessin eri tekijöiden suhdetta toisiinsa (Kuvio 1). Ensisijaiset stressitekijät käynnistävät stressiprosessin. Ne voivat aiheuttaa suoraan erilaisia stressin lopputuloksia, kuten psyykkistä kuormitusta tai väkivaltaista käyttäytymistä. Ne voivat myös saada aikaan uusia, toissijaisia stressitekijöitä, jotka voi-vat edelleen aiheuttaa haitallisia seurauksia. Voimavarat, kuten sosiaalinen tuki, voivoi-vat
joko lisätä tai vähentää stressitekijöiden aiheuttamia haitallisia seurauksia. Välittäjinä toi-miessaan ne vaikuttavat stressitekijöiden ja stressin lopputulosten väliseen suhteeseen epäsuorasti, jolloin stressitekijät ovat yhteydessä stressin lopputuloksiin niiden kautta.
ENSISIJAISET STRESSITEKIJÄT
STRESSIN LOPPUTULOS -psyykkinen kuormitus -väkivaltainen ja aggres-siivinen käyttäytyminen
VÄLITTÄJÄ
-stressinhallintakeinot -elämänhallinta -sosiaalinen tuki TOISSIJAISET STRESSI-TEKIJÄT
KUVIO 1. Merkittävimpien tekijöiden yhteydet stressiprosessimallissa.