Turvapaikkahakemukseen annettu päätös perustuu ulkomaalaislakiin (301/2004) ja sen so-veltamiseen. Päätöksiä ohjaavat aiemmat korkeimman hallinto-oikeuden ja Euroopan ihmis-oikeustuomioistuimen antamat päätökset. Päätöksenteossa vaikuttaa vahvasti kuitenkin myös päätöksentekijän oma harkinta, joka toisaalta antaa mahdollisuuden yksilölliseen ja ihmisoikeudet huomioivaan päätöksentekoon, mutta toisaalta luo edellytykset eriarvoisuu-delle ja epäoikeudenmukaisuueriarvoisuu-delle. Samankaltainen elämäntilanne voi johtaa erilaiseen rat-kaisuun riippuen päätöksentekijän toteuttamasta yksilöllisestä harkinnasta.
Koska valitusprosessiin päätyvät ainoastaan kielteisen päätöksen saaneet turvapaikkaha-kemukset, voi korkeimman hallinto-oikeuden käsittely muuttaa ainoastaan aiemmin kieltei-sen päätökkieltei-sen myönteiseksi. Näin ollen on mahdotonta korkeimman hallinto-oikeuden pää-töksiä tarkastelemalla todeta, onko korkeimman hallinto-oikeuden päätösten linja paremmin ihmisoikeuksia toteuttavaa, vai olisiko korkein hallinto-oikeus tehnyt osasta Maahanmuutto-viraston tai hallinto-oikeuden antamista myönteisistä päätöksistä puolestaan kielteisiä.
Tulevaisuuteen tähtäävän arvion tekeminen maasta käännyttämisen vaikutuksista mahdol-lisesti tuleviin ihmisoikeusloukkauksiin on haastava tehtävä. Tehtävän helpottumiseksi olisi turvapaikanhakijoiden tilanteita kyettävä seuraamaan maasta käännyttämisen jälkeen, jol-loin osattaisiin paremmin tehdä arviota mm. aiempien ihmisoikeusloukkausten mahdollisuu-desta ennustaa tulevia ihmisoikeusloukkauksia. Esimerkiksi kristinuskoon kääntymisen tai ihmiskaupan uhrin asemaan joutumisen vaikutuksia ihmisen elämään maasta käännyttämi-sen myötä on vaikea ennustaa, erityisesti kun asiaa tarkastellaan suomalaikäännyttämi-sen kulttuurin näkökulmasta. Oman perheen taholta tuleva hengen riistämisen uhka voi suomalaisessa kulttuurissa olla epärealistista, mutta turvapaikanhakijan kotimaassa täysin mahdollinen seuraus kotimaan kulttuuriin nähden vääränlaisista elämänvalinnoista. Ihmisoikeuksien to-teutuminen näyttäytyy epävarmalta, kun maasta käännyttämisen jälkeisistä tapahtumista ei ole riittävästi, jos lainkaan, luotettavaa tietoa.
Haavoittuvan aseman tunnistaminen noudattaa samankaltaista epäoikeudenmukaisuuden ja sattuman ilmentymää riippuen päätöksentekijän harkinnasta ja päätöksen perusteena olevista selvityksistä ja lausunnoista. Huomionarvoista on, että harvassa päätöksessä haa-voittuvan aseman arviointia on toteutettu sosiaalityön näkökulmasta. Haahaa-voittuvan aseman tunnistaminen on jäänyt päätöstentekijöiden varaan. Sosiaalityön näkökulmasta jokaisen turvapaikanhakijan tilanne tulisi arvioida mahdollisen haavoittuvan aseman näkökulmasta ja siitä tehdyn lausunnon tulisi olla päätösten perusteena. Haavoittuva asema on huomioitu korkeimman hallinto-oikeuden päätöksissä, mikäli sellainen on tunnistettu ja siihen vedottu turvapaikka- tai valitushakemuksessa. Haavoittuvan aseman tunnistaminen ei kuitenkaan sellaisenaan oikeuta turvapaikkaan.
6 JOHTOPÄÄTÖKSET
Vuoden 2015 turvapaikanhakijoiden määrän räjähdysmäinen kasvu ei voinut olla vaikutta-matta Suomessa harjoitettavaan turvapaikkapolitiikkaan. Lainsäädäntöä tiukennettiin ja lu-kuisat Suomesta turvaa hakeneet saivat kielteisen turvapaikkapäätöksen ja heidät velvoitet-tiin palaamaan kotimaahansa joko vapaaehtoisen paluun turvin tai vastentahtoisesti maasta käännyttämällä. Koska lähes jokainen kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut valittaa pää-töksestään, ovat hallinto-oikeudet ruuhkautuneet, ja sen myötä maasta käännyttämiset ovat hidastuneet. Hallinto-oikeudet palauttivat vuonna 2017 ennätyksellisen määrän, noin joka kolmannen tekemistään päätöksistä Maahanmuuttoviraston uudelleen käsiteltäväksi. Suu-rimmassa osassa palautuksen syynä oli uusi selvitys, jonka hakija oli esittänyt valitusvai-heessa. Suurimmassa osassa uusi selvitys oli joko kristinuskoon kääntyminen tai homosek-suaalisuus. (Euroopan muuttoliikeverkosto 2018, 54–55.)
Vuonna 2017 julkisessa keskustelussa sijaa saivat pakkopalautukset, joita vastustivat mo-net tahot. Pakkopalautuksia pidettiin epäeettisinä ja niissä koettiin rikottavan ihmisoikeuksia.
Pakkopalautuslentoja jouduttiin mielenosoitusten vuoksi siirtämään toisille lentokentille, jotta saatiin säilytettyä yleinen turvallisuus. Huomattava määrä kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita jäi Suomeen vailla oleskelulupaa palautusten ollessa hankalasti toteutettavissa.
Osa hakijoista myös katosivat viranomaisten tietoudesta, ja jäivät Suomeen elämään ns.
paperittomina, ilman virallista oleskelulupaa. Julkinen keskustelu käsitteli myös paperitto-mien asiaa melko laajasti, ja aiheellinen huoli oli heidän terveyden- ja sosiaalihuoltonsa jär-jestämisestä sekä heihin kohdistuvasta lisääntyneestä hyväksikäyttöriskistä. (Euroopan muuttoliikeverkosto 2018, 54–55.)
Korkeimmalle hallinto-oikeudelle päätyi lukuisia valituksia turvapaikka-asioissa. Tässä tutki-muksessa on tarkasteltu niistä osaa, viittätoista päätöstä vuosilta 2017–2019. Osa näistä tutkimuksen aineistona olleista päätöksistä pysyi myös korkeimman hallinto-oikeuden käsi-teltyä valitukset kielteisinä, ja hakija joutui maasta käännytetyksi. Osassa päätöksistä haki-jalle on myönnetty kansainvälistä suojelua tai oleskelulupa muusta syystä valitusprosessin myötä ja osassa päätöksistä asia on palautettu Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsitel-täväksi. Valitusprosesseineen turvapaikanhakija odottelee oleskeluluvan saamista tai maasta käännyttämistä mahdollisesti useita vuosia. Tähän tutkimukseen päätyneissä ta-pauksissa Maahanmuuttoviraston antamasta päätöksestä oli kulunut keskimäärin vuosi ja seitsemän kuukautta korkeimman hallinto-oikeuden antamaan päätökseen.
Tässä tutkimuksessa vuosikirjapäätöksiä on tarkasteltu ihmisoikeuksien toteutumisen näkö-kulmasta. Turvapaikka-asioissa haastavinta on tehdä tulevaisuuteen tähtäävää arviointia mahdollisesta uhasta joutua vainon tai muun epäinhimillisen kohtelun kohteeksi kotimaassa maasta käännyttämisen seurauksena. Sitä arviointia tehdään samasta viitekehyksestä niin Maahanmuuttovirastossa, hallinto-oikeuksissa kuin korkeimmassa hallinto-oikeudessakin.
Jokainen päätöksentekijätaho seuraa ajankohtaista oikeudellista päätöksentekoa ja tulkin-talinjausta turvapaikka-asioissa niin korkeimman hallinto-oikeuden kuin Euroopan ihmisoi-keustuomioistuimen ratkaisuissa. Suomessa korkeimmalla hallinto-oikeudella on ylin pää-täntävalta turvapaikka-asioissa, ja siksi heiltä odotetaan ennakkopäätöksiä ja ratkaisukäy-täntöjä ohjaavaa linjausta.
Tarkastellessa aineistona olevia 15 vuosikirjapäätöstä on ollut vaikea havaita mitään yleistä linjausta päätöksissä. Edelliseen tutustuttuaan ei voinut mitenkään aavistaa seuraavan lo-pullista, korkeimman hallinto-oikeuden tekemää päätöstä. Kun toisen ihmiskaupan uhreista katsottiin olevan lapsineen haavoittuvassa asemassa ja heille myönnettiin oleskelulupa, toi-selle, tutkijan näkökulmasta samankaltaisessa tilanteessa olevalle samasta kotimaasta valle, ei sitä kuitenkaan myönnetty. Samoten mitään yhtenäistä linjausta ei näyttäytynyt ole-van perheellisten turvapaikanhakijoiden tilanteissa, koska lapsen etu joissain tilanteissa an-toi oikeutuksen oleskelulupaan ja joissain taas lapsen edun katsottiin toteutuvan parhaiten eläessään perheensä kanssa omassa kotimaassaan käännyttämisen myötä.
Yllättävintä oli huomata, ettei alaikäisyys automaattisesti oikeuta turvapaikkaan. Mikäli edel-lytykset turvapaikan myöntämiselle eivät täyttyneet, katsottiin lapsen edun mukaisena rat-kaisuna olevan palata takaisin sodan runtelemaan kotimaahan aiemmin koetuista hakijaan ja hänen perheeseensä kohdistuneista oikeudenloukkauksista huolimatta. Aiempi vakava väkivaltainen pahoinpitely ei sellaisenaan oikeuta turvapaikkaan, ellei pysty uskottavasti esittämään, että se tulee lähes täydellä varmuudella toistumaan kotimaahan palatessa.
Traumaattinen tapahtuma ja tapahtuma-alueelle palaaminen voi laukaista vakavia mielen-terveydellisiä ongelmia, ja kohtuuttomasti vaikeuttaa kotimaahan uudelleen sopeutumista.
Varsinkin, kun pitkään jatkunut epävarmuus turvapaikanhakijana on heikentänyt turvapai-kanhakijan henkisiä voimavaroja, kuten Jonny Bergman (2020) on todennut. Turvapaikan-hakija on yrittänyt mahdollisesti jo vuosia sopeutua uuden kotimaan kulttuuriin ja tapoihin, ja kielteisen päätöksen ja maasta käännyttämisen myötä joutuu aloittamaan sopeutumisen uudelleen kotimaassaan. Paluu kotimaahan pitkän poissaolon jälkeen ei ole mitenkään yk-sinkertaista. Viitteitä on mm. siitä, että paluumuuttajat ovat erityisen haavoittuvassa ase-massa ja suuressa riskissä joutua kidutetuksi, pahoinpidellyksi tai tapetuksi.
Moni turvapaikanhakija on elänyt jo useita vuosia oman kotimaansa ulkopuolella, ja osa ei ole koskaan edes asunut siinä maassa, johon maasta käännyttäminen kohdistuu. Osa tur-vapaikanhakijoista ovat joutuneet pakenemaan omasta kotimaastaan lähialueille, ja sieltä lähteneet Eurooppaan suuntautuvalle pakomatkalle, kuten toisessa (KHO:2019:22) tarkas-teltavana olevassa päätöksessä, jossa hakijaperhe oli asunut 14 vuotta Iranissa ennen pa-koaan Eurooppaan. Siitä huolimatta maasta käännyttämistä arvioitiin suhteessa perheen kotimaahan Afganistaniin.
Sosiaalityön näkökulmasta voi todeta, että sosiaalityön rooli turvapaikkapäätöksenteossa on vähäinen. Sosiaalityön tekemää haavoittuvuuden arviointia ei juuri päätösten perusteena ole ollut, ainakaan niistä ei ole päätöksissä mainintaa. Terveydenhuollon toteuttama alkuar-viointi sisältää myös sosiaalisen näkökulman, mutta sosiaalityön osaamista siinä ei hyödyn-netä. Kuten Mikaela Heikkilä ja Maija Mustaniemi-Laakso (2019, 65–87) ovat todenneet, turvapaikanhakijoita tulisi lähtökohtaisesti pitää haavoittuvassa asemassa olevina, ja vasta mahdollisesti toisin arvioituna, heitä voisi kohdella ei haavoittuvassa asemassa olevina hen-kilöinä, silti kuitenkin mahdollisesti tuen tarvitsijoina. Tämä edellyttää systemaattista turva-paikanhakijan tilanteen arviointia koko turvapaikkaprosessin ajan, joka ei puolestaan Eeva Elfvingin ja Sari Kärkkäisen mukaan kuitenkaan toteudu. Vastaanottokeskuksissa on riittä-mättömät resurssit toteuttaa laadukasta ja turvapaikanhakijoiden yksilölliset tilanteet huomi-oon ottavaa sosiaalityötä. (Elfving & Kärkkäinen 2018, 361–369.)
Edelleen vaikuttaa monesti siltä, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita turvapaikan-hakijoita kohdellaan kuin he olisivat rikollisia, vaikkakin he ovat usein todella traumaattisia tapahtumia kokeneita turvaa hakevia henkilöitä. Nämä kielteisen turvapaikkapäätöksen saa-net turvapaikanhakijat eivät monen mielestä ole oikeita turvapaikanhakijoita, kuten Ingebor Back Halle (2019, 64–69) on todennut, vaan he joutuvat kokemaan asenteellista kohtelua ikään kuin vääristä syistä maassa olemisesta. Anita Sinha (2019, 176–227) toi esiin jopa vihamielistä suhtautumista kielteisen päätöksen saaneisiin turvapaikanhakijoihin ja epäilyä siitä, että he olisivat kansallista turvallisuutta uhkaavia rikollisia. Todellisuudessa Maahan-muuttovirasto on katsonut, etteivät heidän kohdallaan ulkomaalaislain (301/2004) määritte-lemät edellytykset turvapaikan myöntämiselle täyty, vaikka väkivallan kokemukset ja uhka niiden toteutumiselle tulevaisuudessa olisi turvapaikanhakijalle todellisuutta, ja ainakin osassa tapauksista myös Maahanmuuttoviraston hyväksymä tosiseikka.
Vuosia kestävien valitusprosessien aikana turvapaikanhakijat joutuvat elämään ikään kuin puolittaista elämää, jota heijastaa epävarmuus tulevasta ja epätoivo mahdollisesti toistuvien kielteisten päätösten myötä. Kuten Arne Brekke Stein (2017, 85–92) ja Livia Johannesson (2017, 217–226) ovat todenneet, turvapaikkapäätösten tulisi olla yhdenmukaisia sekä valti-oiden että kunkin valtion sisällä Maahanmuuttoviraston ja eri oikeusasteiden välillä. Toki on huomioitavaa, että monesti valitusprosessin ollessa vuosia kestävä, myös turvapaikanhaki-jan tilanne muuttuu, eikä korkein hallinto-oikeus käsittele enää samoilla perusteluilla hake-musta kuin mitä Maahanmuuttovirasto on turvapaikanhakijan tullessa maahan käsitellyt.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää, miten ihmisoikeuksien toteutuminen ja haavoittuvan aseman tunnistaminen näyttäytyvät maasta käännyttämiseen päätyvissä tur-vapaikkaprosesseissa. Tiivistetysti voidaan todeta, että ihmisoikeuksien toteutuminen on turvapaikka-asioissa päätöksentekijän harkinnasta ja päätöksenteon perusteeksi hanki-tuista selvityksistä ja lausunnoista riippuvaista lain tulkintaa. Vastuullaan päätöksentekijällä on turvapaikanhakijan henki ja elämä, mutta haasteen virheellisten päätösten toteamiseksi tekee sen, ettei palautuskiellon rikkomuksia juuri pystytä nykylainsäädännöllä toteamaan.
Vain äärimmäisen harva palautuskiellon rikkomus tulee viranomaisten tietoon ja turva-paikka-asia uudelleen arvioitavaksi. Turvapaikka-asioissa kielteinen turvapaikkapäätös joh-taa maasta käännyttämiseen, ja harvoin näistä palautetuista turvapaikanhakijoista enää ku-kaan kuulee mitään. Heidän oikeutensa jäävät mahdollisesti toteutumatta, eikä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen päädy kuin murto-osa niistä asioista, jotka sinne kuuluisivat.
Tätä huolta ovat tuoneet esiin, muun muassa Pakolaisneuvonta (Juusela & Saari 2019) ja Sisäministeriön maahanmuutto-osaston ylijohtaja Jorma Vuorio (Karkkola 2018).
Haavoittuvan aseman tunnistaminen edellyttäisi sosiaalityön vahvaa osallisuutta turvapaik-kapäätöksenteossa, mutta tosiasiassa sosiaalityön lausuntoja on vain harvassa päätök-sessä päätöksenteon tukena. Haavoittuvan aseman tunnistaminen edellyttää systemaat-tista ja jatkuvaa tilanteen arvioimista, johon vastaanottokeskuksilla ei ole riittävää osaamista eikä riittäviä resursseja. Haavoittuvan aseman tunnistaminen ja todentaminen jäävät valitet-tavan usein turvapaikanhakijan oikeusavustajan vastuulle. Oikeusapuun tehtyjen heiken-nysten myötä (ks. Lepola 2018) on aiheellista pohtia, toteutuvatko turvapaikanhakijoiden oikeudet ihmisarvoiseen ja asianmukaiseen oikeudelliseen arviointiin turvapaikan edellytys-ten täyttymisestä.
Tutkimuksessa tarkasteltujen vuosikirjapäätösten määrä on ollut tutkimuksen toteuttamisen mahdollistamisen vuoksi rajallinen, eikä tästä määrästä tutkittuja päätöksiä voi tehdä kaikkia turvapaikkapäätöksiä käsittäviä yleistettäviä johtopäätöksiä. Tutkimus kuitenkin osoittaa, että ihmisoikeuksien toteutuminen ei ole kaikilta osin turvattua tämänhetkisten oikeuskäy-täntöjen mukaan. Eroavuudet Maahanmuuttoviraston, hallinto-oikeuden ja korkeimman hal-linto-oikeuden päätöksissä ja niiden perusteluissa ovat niin merkittävät, että tutkijana yhdyn Arne Brekke Steinin (2017) vaatimukseen turvapaikkaperusteiden yhtenäistämiselle, jotta Livia Johannessonin (2017) peräänkuuluttama hallinnollinen oikeudenmukaisuus voisi jat-kossa toteutua nykyistä paremmin.
7 LOPUKSI
Kun aloin pohtia omaa pro gradu -tutkielmaani ja sen aihetta, oli selvää, että haluan paneu-tua kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden tilanteeseen. Olin jo usean vuoden ajan, toimiessani Kymenlaakson alueella erilaisissa sosiaalityön työtehtä-vissä sekä henkilökohtaisessa elämässäni, seurannut läheltä monen kielteisen turvapaikka-päätöksen saaneen turvapaikanhakijan tilannetta ja kokenut suunnatonta voimattomuutta ja avuttomuutta. Vaikka itse näin turvaa hakevan silmissä pelkoa ja epätoivoa, ei teoillani tun-tunut olevan mitään merkitystä turvapaikkapäätökseen. Kirjoitin lukuisia turvapaikkaa puol-tavia lausuntoja niin sosiaalityöntekijänä kuin omana itsenäni, ja yritin saada turvapaikanha-kijan vielä kertomaan lisää tilanteestaan, jotta kielteiset päätökset voisivat uuden turvapaik-kaperusteen myötä kääntyä myönteisiksi. Jokainen ääneen sanottu lause turvapaikanhaki-jan kokemuksista kotimaassaan ja pakomatkallaan viilsi sekä hänen että myös minun sisin-täni. Koin, etteivät ihmisoikeudet näiden turvapaikanhakijoiden kohdalla toteudu. Heidät lä-hetetään takaisin kotimaahansa, josta he ovat henkensä uhalla paenneet.
Päädyin tarkastelemaan maasta käännyttämiseen päätyvää turvapaikkaprosessia ihmisoi-keuksien näkökulmasta, sekä mahdollisen haavoittuvan aseman tunnistamista osana turva-paikkapäätöksentekoa. Vakaasti uskon, että sekä Maahanmuuttovirasto että hallinto-oikeu-detkin ovat tehneet valtaosan päätöksistä ihmisoikeudet huomioiden, mutta silti väitän, että ihmisoikeusrikkomuksia on tapahtunut laajemminkin, kuin vain tämä yksi Euroopan ihmisoi-keustuomioistuimen langettavaan tuomioon Suomen osalta päätynyt tapaus. Tutkielmani tulos vahvistaa, että turvapaikkapäätös voi olla hyvinkin ennalta-arvaamaton. Päätös riippuu muun muassa vastaanottokeskuksen sosiaalityön olemassaolosta ja osaamisesta tunnistaa turvapaikanhakijan haavoittuva asema sekä lakimiehen halusta ja osaamisesta paneutua turvapaikanhakijan tilanteeseen niin, että varmasti jokainen turvapaikkaan oikeuttava seikka on tarkkaan huomioitu hakemuksessa ja mahdollisissa valituskirjelmissä. Turvapaikanhakija ei voi itse tietää mitkä seikat hänen pelostaan ovat sellaisia, jotka oikeuttaisivat turvapaik-kaan tai toissijaiseen suojeluun. Turvapaikanhakija pelkää kuolemaa, väkivaltaa ja kidutusta sekä itsensä että läheistensä puolesta, eikä voi ymmärtää, miksei hänelle tarjota suojaa sitä vastaan. Turvapaikkapäätös on ennen kaikkea riippuvainen siitä päätöksentekijästä, joka lopullisen päätöksen tehtyjen selvitysten perusteella tekee.
Turvapaikanhakijoiden määrän räjähdysmäinen kasvu vuoden 2015 aikana asetti myös mi-nut tilanteeseen, jossa jouduin paneutumaan turvapaikkaprosessiin ja turvapaikanhakijoi-den vastaanottotoimintaan. Sain toimia Kymenlaakson alueella sosiaalityöntekijänä alaikäi-sinä yksin maahan tulleille turvapaikanhakijoille ja pääsin tutustumaan läheltä heidän tilan-teisiinsa. Pääasiassa tarkastelin heidän tilanteitansa lastensuojelun näkökulmasta, joka he-rättikin monenlaisia ajatuksia. Onnellisia olivat ne oleskeluluvan saaneet turvapaikanhakija-nuoret, joilla oli perheet elossa kotimaassaan ja aktiivista yhteydenpitoa heidän kanssaan, ja jotka onnistuivat luomaan hyvinvointia tukevia sosiaalisia verkostoja uudessa kotimaas-saan. Monella heistä on tällä hetkellä opiskelu- tai työpaikka, harrastuksia, oma koti ja suo-malaisia ystäviä. Mutta on myös heitä, ketkä edelleen, päivä toisensa jälkeen, vuodesta seuraavaan, taistelevat totaalista henkistä romahtamista vastaan odottaen sitä päivää, kun heidän on pakko poistua Suomesta, joko vapaaehtoisesti tai poliisien toimesta pakotetusti.
Usea silloin kohtaamani nuori on edelleen vailla oleskelulupaa, ja se tuntuu todella väärältä.
Oleskeluluvan myöntäminen alaikäisenä yksin maahan tulleille turvapaikanhakijoille olisi vä-hintä mitä Suomi voisi tehdä, ja tukea heitä parhaansa mukaan elämisen arvoiseen ja ih-misoikeuksia kunnioittavaan elämään.
Koen saaneeni tutkielmani myötä lisäymmärrystä siitä, miten monisyinen asia turvapaikan hakeminen ja päätöksen saaminen on. On äärimmäisen haastavaa selvittää turvaa hakevan todelliset syyt pelkoon, johon hän turvapaikkaa hakiessaan vetoaa. Uskon siihen, etteivät kaikki turvaa hakevat ole täällä oikeista syistä, joten arvostan turvapaikkapäätöksentekijöi-den tekemää työtä. Huoleni haluan kuitenkin tämän tutkielmani myötä esittää siitä, ettei tur-vapaikkapäätöksenteko saa olla ainoastaan paperilla tehtävää byrokraattista päätöksente-koa vaan päätöstä tehdessä tulisi muistaa, että jokaisen turvapaikkahakemuksen takana on oikea ihminen, ja juuri hänen tarinansa olisi tärkeää tulla kuulluksi. Vasta perusteellisten selvitysten jälkeen olisi mahdollista todeta, onko turvaa hakeva turvapaikan saamisen arvoi-nen, vai onko hänellä mahdollisuudet ihmisarvoiseen elämään kotimaassaan maasta kään-nyttämisen myötä.
LÄHTEET
Amnesty International. 2020. Maailman ihmisoikeustilanne vuonna 2019 – Suomi saa moitteet turvapaikkapolitiikasta ja translaista. Suomen osasto. Päivitetty 16.4.2020. Saata-vissa: https://www.amnesty.fi/maailman-ihmisoikeustilanne-vuonna-2019-suomi-saa-moit-teet-turvapaikkapolitiikasta-ja-translaista/ [viitattu 16.4.2020].
Amnesty International. Ihmisoikeuksien julistus. Saatavissa: https://www.amnesty.fi/ty-omme/ihmisoikeudet/ihmisoikeuksien-julistus/ [viitattu 9.5.2020].
Anis, Merja. 2008. Sosiaalityö ja maahanmuuttajat. Lastensuojelun ammattilaisten ja asi-akkaiden vuorovaikutus ja tulkinnat. Väestöntutkimuslaitoksen julkaisusarja D 47/2008.
Väestöliitto. Saatavissa:
https://www.utupub.fi/bitstream/han-dle/10024/35938/diss2008Anis.pdf?sequence=1&isAllowed=y [viitattu 3.5.2020].
Asetus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen ja sii-hen liittyvien lisäpöytäkirjojen voimaansaattamisesta sekä yleissopimuksen ja lisäpöytäkir-jojen eräiden määräysten hyväksymisestä annetun lain voimaantulosta 19/1990.
Baranowski, Kim A., Moses, Melissa H. & Sundri, Jasmine. 2018. Supporting Asylum Seekers: Clinician Experiences of Documenting Human Rights Violations Through Foren-sic Psychological Evaluation. Journal of Traumatic Stress. Kesäkuu 2018, 31, 391–400.
Bergman, Jonny 2010. Seekin Empowerment. Asylum-seeking refugees from Afghanistan in Sweden. Akateeminen väitöskirja. Umeån yliopisto. Saatavissa: http://umu.diva-por-tal.org/smash/get/diva2:354168/FULLTEXT01.pdf [viitattu 24.5.2020].
Block, Karen, Riggs, Elisha & Haslam, Nick. 2013. Values and Vulnerabilities: The Ethics of Research with Refugees and Asylum Seekers. First edition. Toowong, Qld: Australian Academic Press.
Case of N.A. v. Finland. 2019. ECHR. Application no. 25244/18. JUDGMENT. Päivitetty 14.11.2019. Saatavissa:
https://hudoc.echr.coe.int/eng#{%22languageiso- code%22:[%22ENG%22],%22documentcollectionid2%22:[%22JUDGMENTS%22],%22ite-mid%22:[%22001-198465%22]} [viitattu 3.2.2020].
Coleman, Carl H. 2009. Vulnerability as a regulatory category in human subject research.
The Journal of Law, Medicine & Ethics, 37 (1), 12–18.
Eduskunnan ihmisoikeusverkoston jäsenet. 2019. Eduskunnan ihmisoikeusverkoston jä-senten kannanotto Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen Suomelle antaman tuomion joh-dosta. Veronika Honkasalo, puheenjohtaja. Päivitetty 15.11.2019. Saatavissa: veronika- honkasalo.fi/eduskunnan-ihmisoikeusverkoston-jasenten-kannanotto-euroopan-ihmisoi-keustuomioistuimen-suomelle-antaman-tuomion-johdosta/ [viitattu 11.7.2020].
Elfving, Eeva & Kärkkäinen, Sari. 2018. Sosiaalityön asiantuntijuus vastaanottopalve-luissa. Janus vol. 26 (4) 2018, 361–369. Saatavissa:
https://www.google.com/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=4&ved=2ahU- KEwjzwMTo4vnoAhWI1aYKHdf-DRAQFjADegQIBRAB&url=https%3A%2F%2Fjour- nal.fi%2Fjanus%2Farticle%2Fdownload%2F76454%2F38332%2F&usg=AOv-Vaw0lHCprNQC44D41ew6VYb7l [viitattu 21.4.2020].
Euroopan ihmisoikeussopimus (ECHR). Eur-Lex. Sanasto. Saatavissa: https://eur-lex.eu-ropa.eu/summary/glossary/eu_human_rights_convention.html?locale=fi [viitattu
28.7.2020].
Euroopan ihmisoikeussopimus 63/1999.
Euroopan muuttoliikeverkosto. 2018. Vuosittainen maahanmuutto- ja turvapaikkaraportti Suomi 2017. Saatavissa: https://ec.europa.eu/home-affairs/sites/homeaffairs/files/09a_fin-land_arm2017_en.pdf [viitattu 25.5.2020].
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/32/EU kansainvälisen suojelun myöntä-mistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä. Päivitetty 26.6.2013. Saatavissa:
https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:32013L0033&from=EN [viitattu 25.3.2020].
Euroopan unioni. 2014. Euroopan yhteinen turvapaikkajärjestelmä. Euroopan komissio.
Euroopan unionin julkaisutoimisto. Luxemburg. Saatavissa: https://ec.europa.eu/home-af-fairs/sites/homeaffairs/files/e-library/docs/ceas-fact-sheets/ceas_factsheet_fi.pdf [viitattu 11.7.2020].
Euroopan Unionin perusoikeusvirasto. 2014. Turvapaikkaa, rajoja ja maahanmuuttoa kos-kevan eurooppaoikeuden käsikirja. Saatavissa:
https://fra.europa.eu/sites/default/fi-les/fra_uploads/handbook-law-asylum-migration-borders_fi.pdf [viitattu 19.4.2020].
Halle, Ingebor Bakk. 2019. The Paradox of Protection. A discourse analysis of Norwegian parliamentary debates on refugee and asylum policy. Akateeminen väitöskirja. Oslon yli-opisto. Saatavissa: https://www.duo.uio.no/bitstream/handle/10852/69690/Halle_mas-ter_duo.pdf?sequence=5&isAllowed=y [viitatu 24.5.2020].
Hallintolainkäyttölaki 26.7.1996/586.
Hautamäki, Antti. 2019. Näkökulmarelativismi. Tiedon suhteellisuuden ongelma. Jyväsky-län yliopisto. SoPhi 142. Korjattu painos. Saatavissa: https://jyx.jyu.fi/bitstream/han- dle/123456789/59782/korjattu_sophi142_Nakokulmarelativismi.pdf?sequence=2&isAllo-wed=y [viitattu 28.7.2020].
HE 2/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta.
HE 273/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta.
Heikkilä, Mikaela & Mustaniemi-Laakso, Maija. 2019. Turvapaikanhakijoiden haavoittuvuu-den huomioiminen Suomen ulkomaalaisoikeudessa ja -käytänteissä. Teoksessa: Lyytinen, Eveliina (toim.). Turvapaikanhaku ja pakolaisuus Suomessa. Siirtolaisinstituutti. Turku.
Saatavissa: https://docplayer.fi/115573109-Eveliina-lyytinen-toim-turvapaikanhaku-ja-pa-kolaisuus-suomessa.html [viitattu 21.8.2020], 65–87.
Helle, Ingvald Onstad. 2014. Out of sight, out of mind?–The protection of failed asylum seekers. University of Oslo. Faculty of Law. Saatavissa: https://www.duo.uio.no/bit- stream/handle/10852/40104/Ingvild-Onstad-Helle-Master-thesis.pdf?sequence=1&isAl-lowed=y [viitattu 24.5.2020].
Hirvelä, Päivi & Heikkilä, Satu. 2013. Ihmisoikeudet–käsikirja EIT:n oikeuskäytäntöön. Hel-sinki: Edita.
Hurst, Samia A. 2008. Vulnerability in research and health care; describing the elephant in the room? Bioethics, 22 (4), 191–202.
Hybridiyksikkö ja jälkihuolto. Kotkan kaupungin internetsivusto. Maahanmuuttajapalvelut.
Saatavissa: https://www.kotka.fi/hyvinvointi/maahanmuuttajat/maahanmuuttajapalve-lut/hybridiyksikko-ja-jalkihuolto/ [viitattu 11.6.2020].
IFSW. Global Definition of Social Work. International Federation of Social Workers. Päivi-tetty 4/2014. Saatavissa: https://www.ifsw.org/what-is-social-work/global-definition-of-so-cial-work/ [viitattu 18.7.2020].
Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä. 2020. Puolivuotiskatsaus 1.1.–30.6.2020. Saata-vissa: http://www.ihmiskauppa.fi/files/515/Ihmiskaupan_uhrien_auttamisjarjestelman_puo-livuotiskatsaus_30.6.2020.pdf [viitattu 17.7.2020].
Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus. 1948. Ihmisoikeusliitto. Saatavissa: https://ih-misoikeusliitto.fi/ihmisoikeudet/ihmisoikeuksien-julistus/ [viitattu 31.1.2020].
Ihmisoikeusliitto. Mitä oikeus elämään merkitsee? Ihmisoikeudet. Saatavissa:
http://www.ihmisoikeudet.net/ihmisoikeudet/oikeus-elamaan/ [viitattu 3.2.2020].
Istanbulin yleissopimus. 2015. Käsikirja kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai hal-ventavan kohtelun tai rangaistuksen tutkimiseksi ja dokumentoimiseksi tehokkaasti Yhdis-tyneet kansakunnat. Ulkoasiainministeriö. Saatavissa: https://docplayer.fi/15957479-Istan-bulin-poytakirja.html#show_full_text [viitattu 11.7.2020].
Jansen, Sabine & Spijkerboer, Thomas. 2011. Homofobiaa paossa. Seksuaaliseen suun-tautumiseen ja sukupuoli-identiteettiin liittyvät turvapaikkahakemukset Euroopassa. Saata-vissa: http://www.muuttoliikkeessa.fi/wp-content/uploads/2011/01/Homofobiaa_paossa.pdf [viitattu 17.7.2020].
Johannesson, Livia. 2017. In Courts We Trust. Administrative Justice in Swedish Migration
Johannesson, Livia. 2017. In Courts We Trust. Administrative Justice in Swedish Migration