Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää miten työntekijöiden työkykyä ja terveyttä voidaan edistää työpaikalla digisovelluksen avulla. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa digisovelluksen käyttöönottoa, hyödyntämistä ja käyttöön sitoutumista edistävistä ja estävistä tekijöistä työyhteisössä toteutettavassa interventiossa.
Kokeiluun osallistunut työyhteisö koki Pienet teot –sovelluksen itselleen sellaisenaan sopimattomaksi. Sovellusta pidettiin raskaana eikä sen koettu vastaavan omiin tarpeisiin.
Kokeiluun osallistuneet käyttivät sovellusta aluksi, mutta käyttö väheni nopeasti ja loppui käytännössä kokonaan jo ennen kokeilujakson päättymistä. Käyttöaktiivisuuden selkeää vähenemistä intervention aikana on havaittu myös aiemmin työyhteisöissä toteutetuissa digisovellusinterventioissa. Balk-Møllerin ym. (2017a, 2017b) ja Mattilan ym. (2013) tutkimuksissa alle kolmannes osallistujista jatkoi sovelluksen käyttöä intervention loppuaikana. Muuraiskankaan ym. (2016) tutkimuksessa alle 10 % osallistujista otti sovelluksen ylipäätään käyttöön. Tämä tutkimus vahvisti osaltaan sitä käsitystä, että erityisesti työyhteisössä toteutettavissa interventioissa sovelluksen käyttö lakkaa helposti, jos sen todetaan olevan jollain tavoin hankalaa tai siitä saatavia hyötyjä ei nähdä.
Toisaalta sovelluksen käyttökokeilun koettiin avartavan henkilöstön käsitystä sovelluksista ja tuovan omaa toimintaa näkyväksi. Haastateltavat kokivat vahvasti, että vaikka tämä sovellus ei sopinut heille, digisovellukset yleisesti voisivat hyvin toimia terveyden edistämisen tukena heidän työpaikallaan.
Haastateltavat olivat lähes yksimielisiä siitä, että Pienet teot –sovelluksen käyttöä esti sen sisältämien tehtävävaihtoehtojen suuri määrä. Itselle sopivien vaihtoehtojen löytämistä pidettiin vaikeana. Tämän on havaittu vaikuttavan sovelluksen käytön aktiivisuuteen myös aiemmissa tutkimuksissa (Muuraiskangas ym. 2016, Torquati ym. 2018).
Haastateltavat olisivat toivoneet, että sovelluksessa olisi ollut mahdollisuus valita muutamia itselle sopivia tavoitteita, joissa edistymistä olisi sitten voinut seurata. He odottivat sovellukselta omaa profiilia ja mahdollisuutta muokata sovellusta itselle
sopivaksi. Tämä on mielenkiintoinen tulos, sillä ajatus on hieman ristiriidassa Pienet teot sovelluksen taustalla käytetyn tutkimustiedon kanssa. Itsemääräämisteoria Pienet teot -sovelluksen taustateoriana johti siihen, että sovellukseen ei tehty ennalta määriteltyä ohjelmaa. Tärkeämpänä pidettiin, että ihmiset voivat tehdä valintoja omista lähtökohdistaan. Taustalla on myös se tieto, että ihmisiltä voi loppua usko ja into tekemiseen, jos he eivät pysty täyttämään liian vaativan ohjelman tavoitteita (Colley ym.
2016).
Kohdetyöyhteisön jäsenet olivat kuitenkin pääosin jo hyvin tottuneita käyttämään digisovelluksia. Heidän odotuksensa mobiilisovelluksia kohtaan olivat vahvat ja niissä korostui tarve profiilille ja tavoitteiden asettamiselle. Pienet teot –sovelluksen tekojen merkitseminen tehdyiksi ei riittänyt heille seurannaksi, sillä he olisivat halunneet nähdä oman etenemisensä muutamassa, juuri itselle asetetussa tavoitteessa – ei niinkään suuresta määrästä valituissa yksittäisissä teoissa. Haastatellut henkilöt olivat iältään keskimäärin nuorempia ja heidän terveydentilansa oli yleisesti parempi kuin Pienet teot –sovelluksen alkuperäisellä kohderyhmällä, tyypin 2 diabeteksen riskiryhmään kuuluvilla. On todennäköistä, että heidän elintapansa olivat jo ennalta parempia. Monet sovelluksen ehdottamat teot olivat haastateltaville jo entuudestaan tuttuja.
Vaikka tässä kokeilussa korostui haastateltavien tyytymättömyys profiilin ja tavoitteiden puuttumiseen, olisi kuitenkin liian suoraviivaista olettaa, että kaikki työyhteisön jäsenet olisivat kykeneviä asettamaan itse itselleen sopivia tavoitteita. Muutama haastateltava puhuikin tavoitteiden valitsemisesta niiden asettamisen sijaan. On eri asia keksiä itse tavoitteita kuin valita muutamista vaihtoehdoista itselle sopivimmat, varsinkin jos tarjolla on oman tason hahmottamiseksi muutamia eritasoisia esimerkkejä. Kun ottaa huomioon, että työyhteisöissä on aina eri elämäntilanteissa olevia ja erilaisia elintapoja noudattavia henkilöitä, olennaiseksi muodostuu mahdollisuus räätälöidä valikoimasta itselle sopivin ratkaisu. Sen lisäksi, että sovellus tarjoaisi muutamia eritasoisia mallitavoitteita, voisivat ne, jotka jo liikkuvat enemmän tai kiinnittävät paljon huomiota elintapoihinsa hyötyä mahdollisuudesta kirjata itse lisätavoitteita.
Tähän liittyy myös haastatteluissa esiin tullut ajatus sovelluksesta, joka toimisi kuin valmentaja: kartoittaisi henkilön tilanteen ja realistiset tavoitteet ja sitten kannustaisi ja
ohjaisi niissä eteenpäin. Tällöin kyseessä olisi ikään kuin muutosvaihemallin mukainen muutosvaiheen kartoittaminen. Kohdetyöyhteisössä on oletettavasti eri vaiheissa olevia henkilöitä. Haastatteluissa ilmenneiden tietojen valossa on kuitenkin todennäköistä, että moni heistä on useissa elintavoissaan jo ohittanut ensimmäiset vaiheet ja useampi ehkä on jo niistä viimeisessä, ylläpitovaiheessa (Prochaska ja DiClemente 1983, Prochaska ja Velicer 1997). On tärkeää huomata, miten muutosvaihe, jossa henkilö on, vaikuttaa hänen tarvitsemaansa tukeen ja siten myös odotuksiin digisovelluksilta ja työpaikan toimilta.
Ensimmäisessä vaiheessa eli esiharkintavaiheessa oleva henkilö hyötyy tiedosta ja perusteluista muutoksen tarpeellisuudesta. Ylläpitovaiheessa olevalla henkilöllä taas on jo jonkinlainen suunnitelma, jonka mukaan hän etenee. Liiallinen tieto voi siksi tuntua turhalta ja kuormittavalta. Tämä voi osaltaan selittää haastateltavien kokemusta Pienet teot –sovelluksen liiallisesta tiedon ja valintojen määrästä.
Työyhteisön tottuneisuus sovelluksiin näkyi suhtautumisessa Pienet teot -sovelluksen web-pohjaiseen toteutustapaan. Haastatellut olivat vahvasti sitä mieltä, että sovelluksen on oltava suoraan matkapuhelimelle ladattu, niin sanottu natiivi mobiilisovellus. He kokivat sovelluksen web-pohjaisuuden käyttöä estäväksi tekijäksi. Web-pohjaista sovellusta ei tarvitse ladata, sitä varten ei tarvitse olla matkapuhelinta eikä tunnusten muistaminen ole tarpeen. Myös tässä näkyi ero kohdetyöyhteisön ja sovelluksen alkuperäisen kohderyhmän välillä. Edellä mainitut tekijät eivät olleet tälle työyhteisölle lainkaan ongelmallisia, vaan he osasivat jo odottaa tutunlaista sovellusta ja ehkä pettyivät, kun toteutus olikin erilainen.
Yleisesti sovelluksista keskusteltaessa pari haastateltua työntekijää nosti esille pelon siitä, että työnantaja pääsisi käsiksi sovelluksen tietoihin. Tämä ei noussut laajemmin esiin haastatteluissa eikä esimerkiksi tietojen vuotamista tässä kokeilussa epäilty. Tähän vaikutti mahdollisesti se, että haastateltaville oli kerrottu ennen kokeilua tutkimustiedotteella, miten heidän antamiaan tietoja käsitellään. Kuitenkin jo parin henkilön mainitsemana asia on tärkeää ottaa huomioon Tietosuojakysymykset ovat mediassa jatkuvasti näkyvillä. Pieni, turhakin epäilys siitä, että omat tiedot voisivat päätyä jonkun muun nähtäväksi, voi riittää estämään sovelluksen käytön, ellei henkilö saa kattavaa tietoa. Jos työpaikalla päädytään käyttämään digisovellusta terveyden edistämisen tukena, työterveyshuolto on usein luonteva kumppani toimien suunnittelussa.
Tämäkin voi osaltaan aiheuttaa epätietoa siitä, pääsevätkö työterveyshuollon asiantuntijat näkemään henkilöstön tietoja. Tietojen tallentumisesta ja käsittelystä on siis kannattavaa kertoa avoimesti ennen sovelluksen käytön aloittamista, ettei epäselvyyksiä synny.
Kilpailuasetelmaan sekä pelillisyyteen sovelluksissa suhtauduttiin ristiriitaisesti.
Kannustamista toivottiin kovasti, mutta toisaalta liiallisen kilpailun arveltiin voivan tuntua joistakin häiritsevältä. Aiemmin tehdyissä digisovellusinterventioissa on havaittu, että kilpailu ja siitä palkitseminen voivat kannustavat osallistumaan etenkin intervention alussa (Balk-Møller ym. 2017a, Balk-Møller ym. 2017b). Niiden hyödystä osallistumisen jatkamisen tukena ei sen sijaan ole konkreettista näyttöä. Omasta edistymisestä saatavaa tietoa ja palkitsemista sen sijaan pidettiin selvästi sovellusten käyttöä edistävinä tekijöinä.
Tämä on linjassa aiemman tutkimustiedon kanssa. Ilman palautetta sovelluksen käyttäjä ei välttämättä näe, millaista hyötyä hänen tekemisestään ja sovelluksen käytöstä on, mikä voi johtaa käytön loppumiseen (Mattila ym. 2013, Muuraiskangas ym. 2016). Ihmiset ovat kiinnostuneita näkemään kokonaiskuvan omasta terveydestään ja saamaan tietoa erityisesti siinä eri aikavälillä tapahtuneista muutoksista (Colley ym. 2016).
Haastateltavat kokivat, että sovelluksen käyttö yhdessä työkavereiden kanssa voisi toimia käyttöä edistävänä tekijänä. He toivoivat sekä keskustelun ja kokemusten jakamista yhdessä että yhteisen tavoitteen eteen toimimista. Myös tämä tukee aiempaa tutkimustietoa, jonka mukaan vuorovaikutus muiden kanssa sekä työyhteisöltä saatava tuki mahdollistavat sovelluksen käyttöä (Papadaki ym. 2016, Balk-Møller ym. 2017a, Balk-Møller ym. 2017b). Balk-Møllerin ym. (2017a, 2017b) tutkimuksessa todettiin sosiaalisen paineen ja työyhteisön tuen lisäävän sovelluksen käyttöä myös henkilöillä, jotka eivät pitäneet elintapojaan erityisen epäterveellisinä. Tämän kokeilun osallistujat kokivat terveytensä keskimäärin hieman muita saman ikäisiä paremmaksi, joten haastateltavien ehdotus saa tukea aiemmasta tutkimusnäytöstä.
Tutkijalla oli tutkimuksen alussa ennakkokäsitys, että työnantajan järjestämään terveydenedistämistoimintaan voi liittyä ristiriita työnantajan ehdottamien toimien ja yksilön omien rajojen välillä. Haastateltavat toivat vahvasti esille, että työnantajan järjestämä terveydenedistämistoiminta tai interventiot koetaan positiiviseksi sillä oletuksella, että lähtökohtana toimintaan osallistumiseen on työntekijän oma valinta.
Työntekijöiden terveyden edistämisen koettiin kuuluvan osaksi työnantajan strategista toimintaa. Mahdollisuuksien tarjoamista ja kannustamista oman terveyden ja työkyvyn edistämiseen pidettiin hyvänä ja tärkeänä asiana. Tämän työyhteisön mukaan raja menee selvästi siinä, että työntekijä itse päättää mihin lähtee mukaan. Painostamista työnantajan tai työyhteisön suunnalta ei pidetty sopivana. Haastateltavien painottamat omaehtoisuus sekä yhteisöllisyys ovat linjassa itsemääräämisteorian kanssa motivaation taustatekijöinä (Ryan ja Deci).
Intervention huolellista suunnittelua ja työyhteisön lähtökohtien huomioon ottamista pidettiin tärkeinä osallistumista mahdollistavina tekijöinä. Alkukartoituksen tekeminen ja tarvelähtöisyys korostuivat haastatteluissa vahvasti, mikä on samansuuntainen tulos kuin aiemmissa terveyden edistämisen interventioissa (Laing ym. 2012, Jia ym. 2018).
Haastateltavat toivat myös ilmi, että yksipuoliset, esimerkiksi ainoastaan liikuntaan kohdistuvat toimet eivät heidän työyhteisönsä näkökulmasta tunnu yhtä houkuttelevilta kuin monipuolisesti myös kulttuuria sisältävä ja esimerkiksi stressinhallintaa mindfulnessin ja joogan keinoin tukeva toiminta. Liikuntaan liittyen toivottiin työmatkaliikunnan tukemista, lajikokeiluja ja helposti osallistuttavan taukoliikunnan järjestämistä.
Työajan käytön mahdollisuus ei noussut käyttöä edistäväksi tekijäksi tässä kokeilussa, mikä johtuu todennäköisesti sovelluksen käytön vähäisyydestä sekä siitä, ettei sovellus lähtökohtaisesti vaadi pitkiä käyttöjaksoja. Koska sovellusta ei koettu itselle hyödylliseksi, työajan käyttöä siihen ei koettu etuna. Yleisesti työpaikalla toteutettavaan terveydenedistämistoimiin toivottiin kuitenkin mahdollisuutta käyttää työaikaa. Etenkin liikunta työajalla nousi haastatteluissa vahvasti esiin.
Osa haastatelluista piti tämän kokeilun ajankohtaa hankalana ja osallistumista estävänä.
Tämä on linjassa aiemman tutkimustiedon kanssa, jonka mukaan ajan puute ja kiire hankaloittavat interventioon osallistumista (Laing ym. 2012, Sertel ym. 2016). Toisaalta tässä tutkimuksessa kokeilua siirrettiin alun perin ehdotusta muutamalla viikolla, joten aivan kiireisin aika ei ollut kyseessä. Oikean ajankohdan löytyminen on aina haasteellista, sillä työnteosta voi olla vaikeaa irrottautua ja toisaalta työntekijöiden omat elämäntilanteet voivat olla hyvin erilaiset. Onkin tärkeä miettiä, onko nykyisessä
hektisessä työelämässä ylipäätään mahdollista löytää sopivaa aikaa. Muutoksista on tullut yhä useammalla työpaikalla osa arkea (Sosiaali- ja terveysministeriö 2017). Ehkä ajankohdan sijaan olennaisemmaksi muodostuu se, miten hyvin terveydenedistämistoimet saadaan sovitettua osaksi työpaikan arkea ja siellä jo tehtävää toimintaa. Toisin sanoen toimien tulisi olla sellaisia, ettei niihin osallistuminen vaadi henkilöltä liiallista ponnistelua.
Interventioina toteutettavissa elintapamuutoksissa aktiivisen vaiheen päätyttyä usein myös saavutetut muutokset toiminnassa vähenevät. Tottumusteoria pohjaa ajatukseen, että tottumuksia muuttamalla hyvät uudet tavat voidaan saada pysymään, vaikka henkilö ei enää tiedostaisi muutosprosessia (Gardner 2015). Tämä vahvistaa haastateltavien näkemystä siitä, että terveydenedistämistoimet sidottaisiin osaksi työpaikan omaa toimintaa. Erillisen, selkeästi alkavan ja päättyvän intervention sijaan työelämän terveyttä edistävät toimet voisi olla kannattavampaa järjestää suunnittelemalla ne osaksi työpaikan arkea, työyhteisön omiin aikatauluihin ja omaan ympäristöön istuviksi. Myös se, että kohdeorganisaation henkilöstön koettu terveys oli jo keskimäärin muita saman ikäisiä parempi, voi vaikuttaa siihen, että heidän tarpeensa erillisille interventioille ei ehkä ole niin suuri. Sellaisessa työpaikassa, jossa henkilöstön terveydentilassa on enemmän parannettavaa tai jossa terveydenedistämistoimia ei vielä juuri ole tehty, määräaikainen interventio voi auttaa innostamaan alkuun. Tämän tutkimuksen työyhteisö hyötyisi todennäköisesti kuitenkin enemmän osana normaalia arkea toteutettavasta, ylläpitävästä toiminnasta, johon liittyisi työyhteisön tuki ja yhteisöllisyys. Jotta työkykyä ylläpitävä toiminta käytännössä sisältäisi sen kokonaisvaltaisen merkityksen, tulisi sen olla laajempaa kuin yksittäisiin työntekijöihin ja työntekijäryhmiin kohdistuvia toimia (Vertio 2003). Ymmärrän tämän tarkoittavan työpaikan fyysisen ja sosiaalisen ympäristön muuttamista sellaiseksi, että se parhaimman mukaan tukee työntekijöiden hyvinvointia ja työkykyä.
Tässä tutkimuksessa menetelmänä käytettiin puolistrukturoituja ryhmähaastatteluja.
Yhden johtajan haastattelu toteutettiin aikataulusyistä yksilöhaastatteluna.
Ryhmähaastatteluihin päädyttiin, sillä tavoitteena oli saada keskustelujen kautta mahdollisimman tarkkaa tietoa sovelluksen käyttöön ja interventioon osallistumiseen liittyvistä tekijöistä. Tämä osoittautui oikeaksi päätökseksi. Ryhmässä haastateltavat
pääsivät pohtimaan paremmin syitä ja jalostamaan muiden esille tuomia ajatuksia. Tämä toimi niin neljän hengen ryhmissä kuin parihaastattelussakin. Jos aineiston keruu olisi toteutettu yksinomaan yksittäisillä henkilöhaastatteluilla, huomio olisi ehkä keskittynyt ensimmäisiin huomioihin sovelluksista. Nyt keskustelu vei syvemmälle aiheeseen.
Lisäksi aineistosta tuli hyvin informaatiorikasta, sillä yhden puhuessa muut ehtivät pohtia ja valmistella omaa puheenvuoroaan eikä taukoja siksi juuri syntynyt. Teemahaastattelun etuna on, että sen avulla tutkimukseen osallistuvilta voidaan saada käytännön kokemukseen perustuvaa tietoa (Hirsjärvi ym. 2009). Teemahaastattelu mahdollisti sen, että haastattelukysymyksiä oli mahdollista muokata vielä haastattelun edetessä ja saada siten ohjattua keskustelua tutkimuskysymysten mukaisesti.
Haastateltavien määrä oli suuri: 21 kokeiluun ilmoittautuneesta haastateltiin 14 henkilöä eli 67 % kokonaismäärästä. Koko organisaation kokeiluun valitusta työyhteisöstä haastateltiin 56 %. Myös johdon edustus haastatteluissa oli todella hyvä, sillä haastatteluihin osallistui neljä viidestä organisaation johtoryhmän jäsenestä. Näkemyksiä saatiin siis todella kattavasti tutkimukseen osallistuneilta.
Tässä tutkielmassa digisovelluksen käyttökokeilun ulkopuolelle rajattiin organisaation noin 10 työntekijän yksikkö. Organisaatiot muodostuvat usein eri yksiköistä, joiden henkilöstön teknologiset valmiudet ja mahdollisuus sitoutua terveydenedistämisohjelmien käyttöön voivat vaihdella. Tämä oli tilanne myös tässä tutkimuksessa, minkä vuoksi kokeilu päätettiin tehdä siinä yksikössä, jolla oli paremmat valmiudet teknologian käyttöönotolle. Vaikka olisi ollut mielenkiintoista esimerkiksi vertailla sovelluksen käyttöä erilaisissa työporukoissa, aikataulun ja resurssien vuoksi oli mahdollista ottaa tutkimukseen vain yksi yhtenäinen työyhteisö. Vähemmän teknologiaa käyttävä joukko olisi tarvinnut erillisiä työvälineitä tutkimukseen osallistumista varten, joten heidän rajaamiseensa kokeilun ulkopuolelle oli käytännön perusteita.