Tiedot käypään arvoon merkitsemisestä

Käypä arvo on yksi tapa arvostaa yhtiön omaisuutta taseeseen ja kirjanpitolain mukaan sitä voidaan käyttää aineellisen omaisuuden erissä sijoituskiinteistöissä ja rahoitusvälineissä, kuten johdannaisissa. Käypä arvo voidaan määrittää esimerkiksi markkinoiden kautta tai käyttämällä yleisesti hyväksyttyjä arvostusmalleja (Björklund ym 2009, 410). Käypä arvo

kuvaa sitä hintaa, joka saadaan omaisuudesta tai maksetaan vastuusta vapailla markkinoilla.

Oletuksena on, että kaupan osapuolilla ei ole pakotetta myydä tai ostaa, eikä informaatio ole jakautunut epäsymmetrisesti heidän välilleen. Näin pyritään määrittelemään objektiivinen arvo omaisuudelle tai velalle. Käypää arvoa pidetäänkin luotettavampana ja vertailukelpoisempana kuin hankintamenoon perustuvaa arvostusta. (Cioara & Tudor 2010, 90.) Kumarasirin ja Fisherin (2011, 74) tutkimuksen mukaan käypä arvo antaa selkeämmin tietoa tilinpäätöksessä ja on näin käyttökelpoisempi. Erityisesti sijoittajille käypä arvo kuvaa yhteisön tulevaa kehitystä paremmin kuin hankintamenoon perustuvat arvot (Bonaci & Tudor 2011, 198). Käyvän arvon käyttämisessä on myös haasteita, sillä markkinahinnan puuttuessa johdon tai asiantuntijoiden tulee arvioida käypä arvo, jolloin arvo voi olla epäluotettava ja subjektiivinen (Cioara & Tudor 2010, 90–91). Käyvän arvon tilintarkastuksesta on paljon aiempaa tutkimusta. Tosin tutkimukset sijoittuvat lähinnä isoihin pörssiyrityksiin, mutta pienyrityksissäkin tarkastuksen pohjana on sama standardi, joten aiemmista tutkimuksista saadaan pohjaa myös pienyritysten tutkimiseen.

Kirjanpitolain mukaan pienyritysten ei ole pakko käyttää käypiä arvoja tilinpäätöksessään, vaan ne voivat vaihtoehtoisesti käyttää hankintamenoon pohjautuvaa arvostusmenetelmää, jolloin myöskään käypään arvoon liittyviä liitetietoja ei luonnollisesti tarvitse antaa. Toisaalta mikroyrityksiltä käyvän arvon käyttäminen on kokonaan kielletty (KPL 5:2a ja 5:2b).

Björklund ja kumppanit (2009, 410) huomauttavat, että poikkeuksellisesti rahoitusjohdannaisista tulee aina esittää liitetiedot, koska ne on koettu tilinpäätöksen käyttäjän kannalta tärkeiksi tiedoiksi. Käyvän arvon kirjaukset tulee tehdä kansainvälisten tilinpäätösstandardien mukaisesti ja käyvän arvon lisäykset ja vähennykset merkitään käyvän arvon rahastoon (KPL 5:2a§). Käyvällä arvolla on myös tulosvaikutus, koska muutokset kirjataan joko liiketoiminnan muihin tuloihin tai arvonalennuksiin. (PMA liite V.)

Liitetietona pienyrityksen tulee esittää yhteenlaskettu käypä arvo erikseen jokaisesta omaisuuslajista sekä niistä tuloslaskelmaan ja käyvän arvon rahastoon merkityt määrät.

Samoin käyvän arvon rahaston muutokset tilikauden aikana tulee ilmoittaa liitetietona.

Lisäksi liitetietona annetaan käyvän arvon määrittämiseen käytettyjen arvonmääritysmallien ja -menettelyjen keskeiset olettamukset. Myös käytetyistä johdannaisista tulee kuvata niiden käytön laajuus, luonne ja tuleviin rahavirtoihin vaikuttavat keskeiset ehdot sekä käypä arvo

niissä tapauksissa, kun tilinpäätöksessä on käytetty arvostuksessa hankintamenoa.

Johdannaisten käyvän arvon määrittämisen perustana ovat luotettavat markkinat, josta saadaan markkina-arvo. Markkina-arvo voidaan johtaa myös samankaltaisista johdannaisista tai johdannaisten osista, jos sen määrittäminen on muuten vaikeaa. Jos johdannaisen käypää arvoa ei voi määritellä luotettavasti, sitä ei tarvitse esittää liitetietona. (PMA 5§)

Kansainvälisissä tilintarkastusstandardeissa on oma kohtansa arvionvaraisten erien sekä käypien arvojen tarkastamiseen. ISA 540 mukaan tavoitteena on varmistaa, että tilinpäätöksessä käytetyt käyvät arvot ovat kohtuullisia ja niistä on annettu kaikki määrätyt liitetiedot. ISA 540 jakaa käyvän arvon tarkistamisen viiteen pääkohtaan: riskien arviointi, havaittuihin riskeihin vastaaminen, käyvän arvon kohtuullisuuden arviointi, tarpeellisten liitetietojen antaminen ja johdon mahdollisuus manipulointiin. (ISA 540, 461–466.) PMA:n vaatimista liitetiedoista osa on lukujen täsmäyttämistä muuhun tilinpäätökseen ja erien yhteenlaskettujen määrien tarkastamista, ja ohjeistus liittyykin lähinnä keskeisten olettamusten esittämiseen ja käyvän arvon määrittämiseen.

Käypä arvo voi perustua erilaisiin laskentamalleihin ja -menetelmiin, joten tilintarkastajan tulisi selvittää, mitä mallia on käytetty ja millä tavalla sekä siihen liittyvät riskit ja keskeiset olettamukset (Bratten, Gaynor, McDaniel, Montague & Sierra 2013, 11; ISA 540, 462) Olettamukset ovat keskeinen osa käyvän arvon muodostamista ja ISA ehdottaa erilaisia keinoja, joilla tilintarkastaja voi lisätä ymmärrystään johdon käyttämistä olettamuksista ja pyrkiä erottamaan niistä tärkeimmät. Olettamusten pohjana voidaan käyttää yrityksen sisäistä tai ulkoista tietoa, mutta käyvän arvon tapauksissa olettamusten tulee olla verrattavissa niihin tietoihin, joita kuvitteellisen kaupan toinen osapuoli käyttäisi hinnan määrittelyssä. (ISA 540, 474–475.) Kohtuullisuuden tarkistamiseksi tilintarkastaja arvioi keräämään evidenssiä aiemmista tapahtumista, kontrollien testauksesta ja johdon käyttämästä datasta. Aktiivisiin markkinoihin perustuva käypä arvo ei välttämättä sisällä kovinkaan paljoa epävarmuutta, eikä epäluotettavaa käypää arvoa tarvitse ilmoittaa johdannaisista, joten kohtuullisuuden tarkastus on tältä osin yksinkertaistettua. (ISA 540, 463–467; PMA 5§)

Standardista huolimatta monissa tutkimuksissa on todettu käyvän arvon tarkastamisen olevan erityisen haastavaa, ja sen tarkastuksessa on myös todettu paljon virheitä (Griffith, Hammersley & Kadous 2015, 854). Käypä arvo on luonteeltaan monimutkainen arvio, jonka määrittäminen varsinkin ilman markkinahintaa voi toisinaan olla vaikeaa (Kumarasiri &

Fisher 2012, 69). Tästä syystä se ei ole yksiselitteinen ja tilintarkastaja joutuu ottamaan kantaa siihen, onko käytetty arvo kohtuullinen ja perustuuko se järkeviin oletuksiin.

Tilintarkastuksessa pitäisi siis käyvän arvon osalta olla hieman erilainen lähtökohta, koska se eroaa tavanomaisten objektiivisten erien tarkastuksesta. (Griffith ym. 2015 833–834).

Käypään arvoon liittyvää tilintarkastusstandardia on kritisoitu liian väljäksi ja epätäsmälliseksi (Bratten ym. 2013, 17). ISA 540 antaa tilintarkastajalle paljon vaihtoehtoja ja esittää monessa kohtaa esimerkinomaisia ehdotuksia, joita tilintarkastaja voi noudattaa tai olla noudattamatta (ISA 540). Tästä syystä ammatillinen harkinta ja ammatillinen skeptisyys korostuvat käyvän arvon tarkistuksessa. (Bratten ym. 2013, 17;21) Usein tilintarkastajat kuitenkin jättävät käyvän arvon tarkistuksen erityispiirteet huomioimatta ja suorittavat tarkastuksen kaavamaisesti samalla periaatteella kuin muutkin tarkastuskohteet (Griffith, Hammersley, Kadous & Young 2014, 10). Toisaalta Griffith ja kumppanit (2015, 856) huomasivat, etteivät tilintarkastajat edes suorita kaikkia viittä ISA 540 suositeltua kohtaa, vaan keskimäärin niistä tehtiin vain 1,8. Jo valmiiksi heikkoa ohjeistusta noudatetaan siis melko valikoivasti.

Käyvän arvon tarkastaminen vaatii tilintarkastajalta paljon tietoa ja ammattitaitoa. Käypään arvoon vaikuttavat myös ulkopuoliset tekijät ympäristössä ja erityisesti epävarma taloustilanne vaikeuttaa tarkastusta entisestään, sillä markkina-arvo ei välttämättä vastaa käypää arvoa. Tilintarkastajalta vaadittaisiinkin luotettavan tarkastuksen suorittamiseksi tietoa laskentatoimen lisäksi myös rahoituksesta sekä kansantaloudesta ja hänen tulisi olla asiantuntija arvostamisessa (Bratten ym. 2013, 8–11;14). Käyvän arvon tarkastuksessa tulisi huomioida myös tarkastuksen ulkopuolelta tai muista tarkastuskohteista saatava evidenssi, mikä jää kuitenkin usein huomioimatta tilintarkastuksessa, kun suoritetaan vain ohjeistuksen mukaisia tarkastustoimenpiteitä (Griffith ym 2015, 850; Griffith ym. 2014, 30).

Christensen, Glover ja Wood (2012, 128) esittävät epäilyksensä siitä, pystyykö tilintarkastaja ylipäänsä vastaamaan vaatimuksiin käyvän arvon luotettavasta tarkastamisesta. Heidän

mukaansa tilintarkastus ei poista käypään arvoon mahdollisesti liittyvää epävarmuutta ja pienetkin epätarkkuudet laskelmissa voivat aiheuttaa olennaisia virheitä tilinpäätökseen.

(Christensen ym. 2012, 128). Tilintarkastajat itse kokevat, ettei heillä edes ole riittävää ymmärrystä eikä ammattitaitoa käyvän arvon tilintarkastamisesta (Griffith ym. 2015, 849;

Kumarasiri & Fisher 2011, 76). Griffith ja kumppanit (2015, 847) huomauttavat, että puutteellinen ymmärrys käyvän arvon määrittämiseen käytettävistä laskentamenetelmistä ja -malleista vaikeuttaa huomattavasti keskeisten olettamusten ja riskien tunnistamista.

Tilintarkastaja suorittaa tarkastusta usein tarkastelemalla laskelmien yksittäisiä osia, jolloin kokonaiskuva voi jäädä epäselväksi (Griffith ym. 2015, 856).

Tilintarkastajien tiedon puute aiheuttaa sen, että tarkastuksessa luotetaan liikaa yrityksen johdon tai johdon käyttämän asiantuntijan määrittämään käypään arvoon tilinpäätöksessä (Griffith ym. 2015, 835). Koska käyvän arvon muutokset vaikuttavat myös oman pääoman määrään sekä yrityksen tulokseen ja sitä kautta johdon palkkioihin, niihin liittyy riski johdon väärinkäytöksiin (Bratten ym. 2013, 18). Griffith ja kumppanit (2015, 859) ovat sitä mieltä, että standardissa ohjataan liikaa luottamaan johdon malliin ja keräämään evidenssiä johdolta.

Erityisen huolestuttavana pidetään sitä, etteivät tilintarkastajat yleensä tee omia itsenäisiä arvioita, joihin verrata johdon arviota, vaan tarkastuksen keskipisteenä on johdon tekemän laskelman tarkastus (Griffith ym. 2015, 842). Johto pystyy näin liian helposti tahallisesti tai tahattomasti vaikuttamaan tilinpäätöksen lukuihin (Bratten ym. 2013, 19). Varsinkin epävarmoissa tilanteissa, joissa markkinahinta puuttuu, johdolla on mahdollisuus valita laskelmiin itselleen sopivia olettamuksia ja lukuja (Christensen ym. 2012, 131).

Jos tilintarkastaja etsii vain johdon mallia tukevaa evidenssiä, hän saattaa helposti sivuuttaa sen kanssa ristiriitaisen evidenssin eikä tarkastuksessa huomioida mahdollisuutta olennaisen tiedon puuttumiseen (Griffith ym. 2015, 856). Griffinin (2014, 1168) mukaan tilintarkastajan tulisi vaatia korjaukset käypään arvoon, jos se ei hänen käsityksensä mukaan ole riittävän objektiivinen. Kuitenkin tilanteissa, joissa käyvästä arvosta on annettu vapaaehtoisesti ylimääräisiä liitetietoja, tarkastaja ei yhtä herkästi vaadi korjauksia itse tilinpäätökseen, koska tilinpäätöksen käyttäjää on liitetiedolla varoitettu mahdollisesta virheestä (Griffin 2014, 1168). Tällöin on kuitenkin hieman kyseenalaista, antaako tilinpäätös oikean ja riittävän kuvan.