• Ei tuloksia

Rajoitukset ja jatkotutkimus

7. Johtopäätökset

7.2 Rajoitukset ja jatkotutkimus

Tutkimuksessa saatujen tulosten yleistettävyyttä heikentää haastateltavien pieni lukumäärä.

Neljän tilintarkastajan mielipiteet eivät välttämättä vastaa koko ammattikunnan mielipiteitä.

Kuitenkin vastauksissa oli hyvin paljon samankaltaisuuksia, joten ne ovat jossain määrin suuntaa antavia. Pien- ja mikroyritysasetusta noudatetaan ensimmäistä kertaa 1.12016

alkaneelta tilikaudelta, joten haastatteluhetkellä tilintarkastajat eivät olleet vielä tehneet uuden asetuksen mukaista tarkastusta. Sinänsä liitetiedot ovat pysyneet samoina, joten tarkastuksen suorittamisessa ei todennäköisesti tule olemaan suuria muutoksia. Aiemman liitetietojen tilintarkastukseen liittyvän tutkimuksen puuttuminen teki tutkimuksen toteuttamisesta osittain haastavaa, eikä kaikkia tuloksia voitu verrata aikaisempaan tietoon.

Jatkossa liitetietojen tilintarkastuksesta pienyrityksissä voitaisiinkin tehdä tutkimusta laajemmalla otannalla. Tämän tutkimuksen tuloksia voitaisiin käyttää pohjana esimerkiksi kyselytutkimuksen tekemiseen ja saada näin huomattavasti enemmän vastaajia. Lisäksi voitaisiin tarkistaa, onko käytännön tarkastus muuttunut pien- ja mikroyritys asetuksen voimaantulon vaikutuksesta. Erityisesti pienyritysten osalta tutkimusta olisi kannattavaa kohdistaa yleisiin ja tärkeisiin liitetietoihin. Varsinkin annettujen vakuuksien ja taseen ulkopuolisten sitoumusten tilintarkastusta, liitetietoja sekä kirjanpitokäytäntöjä voisi olla syytä tutkia lisää. Tämä liitetieto on tutkimustulosten perusteella yleinen, mutta sen tarkastamiseen liittyy haasteita. Jatkotutkimuksella olisi mahdollista pyrkiä ratkaisemaan näitä ongelmia tai luomaan tilintarkastajien ja kirjanpitäjien avuksi ohjeita sekä tarkastusmanuaaleja.

LÄHTEET

Kirjallisuus

Alexander, D. & Eberhartinger, E. 2009. The True and Fair View in the European Union.

European Accounting Review 18(3), 571–594.

Alexander D. & Jermakowicz E. 2006. A True and Fair View of the Principles/ Rules Debate.

ABACUS 42(2), 132–164.

Arden, M. 1993. Accounting Standards Board the True and Fair Requirement: Opinion.

Saatavissa www-muodossa URL< https://www.frc.org.uk/FRC-Documents/FRC/True-and-Fair-Opinion,-Arden,-21-April-1993.pdf>

Bamber, E. M., Smith Bamber, L. & Schoderbeck, M. P. 1993. Audit Structure and Other Determinants of Audit Report Lag: an Empirical Analysis. Auditing: Journal of Practice and Theory 12(1), 1–23.

Bauman, M. P. 2003. The Impact and Valuation of balance-sheet activities concealed by equity method accounting. Accounting Horizons 17(4), 303–314.

Beattie, V., Brown, S., Ewers, D., John, B., Manson, S., Thomas, D. & Turner, M. 1994.

Extraordinary items and income smoothing: a positive accounting approach. Journal of Business Finance & Accounting 21(6), 791–811.

Berkman, H., Cole, R. A & Fu L. J. 2009. Expropriation through loan guarantees to related parties. Journal of banking and finance 33(1), 141–156.

Björklund, M., Jänkälä, M. & Kaisanlahti, T. 2009. Kirjanpito-oikeus. Helsinki: Edita.

Bonaci, C. G. & Tudor, A. T. 2011. Fair Value Empirical Studies: an Overview on

Accounting Research Literature. Annales Universitas Apulensis Oeconomica 13(2), 197–206.

Bratten, B., Gaynor, L. M., McDaniel, L., Montague, N. R. & Sierra, G. E. 2013. The Audit of Fair Values and Other Estimates: the Effects of Underlyind Environmental, Task, and Auditor-Specific Factors. Auditing: A Journal of Practice and Theory 32(1), 7–44.

Brauer Peter 2002. Measuring off-balance-sheet leverage. Journal of banking and finance 26(2-3), 223–242.

Chabrak, N. 2005. The politics of transcendence: hermeneutic phenomenology and accounting policy. Critical Perspectives on Accounting 16(6), 701–716.

Christensen, B. E., Glover, S. M. & Wood, D. A. 2012. Extreme Estimation Uncertainty in Fair Value Estimates: Implications for Audit Assurance. Auditing: A Journal of Practice and Theory 31(1), 127–146.

Chung, J. O. Y., Cullinan, C. P., Frank, M., Long, J. H., Mueller-Phillips, J. & O’Reilly, D.

M. 2013. The Auditor’s Approach to Subsequent Events: Insights from the Academic Literature. Auditing: A Journal of Practice and Theory 32(1), 167–207.

Cioara, N. M. & Tudor, A. T. 2010. The Model of Historical Cost and Fair Value in the Context of National and International Regulations. EuroEconomica 24(1), 90–97.

Corlaciu, A. & Tudor, A. T. 2011. Related party transactions – overview. Amnales Universitatis Ampulensis Series Oeconomica 13(2), 241–248.

Cotter, J. & Richardson, S. 2002. Reliability of Asset Revaluations: The Impact of Appraiser Independence. Review of Accounting Studies 7(4), 435–457.

Deegan, C., Kent, P. & Lin, C. 1994. The True and Fair View: A Study of Australian Auditors’ Applications of the Concept. Australian Accounting Review 4(1), 2–12.

Eilifsen, A., Messier, W. F. JR, Glover S. M. & Prawitt, D. F. 2014. Auditing & assurance services. Berkshire: McGraw-Hill Educations.

Ekholm ,B. & Troberg, P. 1998. Quo Vadis True and Fair View? International accounting, auditing & taxation 7(1), 113–129.

Flint, D.1982. A true and fair view in company accounts. Publications for the Research Advisory Committee of the Institute of Chartered Accountants of Scotland, No 4.

Ge, W. 2006. Off-balance-sheet activities, earning persistence and stock prices: Evidence from operating leases. SSRN Electronic Journal, 1-57. Saatavissa www-muodossa: url<

https://papers.ssrn.com/sol3/papers.cfm?abstract_id=816044 >

Gordon, E. A., Henry, E., Louwers, T. J. & Reed, B. J. 2007. Auditing related party transactions: A literature overview and research synthesis. Accounting Horizons 21(1), 81–

102.

Griffin, J. B. 2014. The Effects of Uncertainty and Disclosure on Auditors’ Fair Value Materiality Decisions. Journal of Accounting Research 52(5), 1165–1193.

Griffith Emily E, Hammersley Jacqueline S, Kadous Kathryn & Young Donald 2014. Auditor Mindsets and Audits of Complex Estimates. Journal of Accounting Research, 53(1), 49–77.

Griffith Emily E, Hammersley Jacqueline S & Kadous Kathryn 2015. Audits of Complex Estimates as Verification of Management Numbers: How Institutional Pressures Shape Practice. Contemporary Accounting Research 32(3), 833–863.

Halonen, K. & Steiner, M.2009. Tilintarkastusprosessi käytännössä. Talentum verkkokirja.

Saatavissa www-muodossa

URLhttp://verkkokirjahylly.talentum.fi/teos/IAJBHXHTCF#kohta:1

Hirsjärvi, S. & Hurme, H. 2011. Tutkimushaastattelu: Teemahaastattelun teoria ja käytäntö.

Tallinna: Gaudeamus.

Hoffman, L. & Arden, M. 1983. Legal Opinion Obtained by Accounting Standards Committee of True and Fair View, with Particular Reference tu the Role of Accounting Standards. Saatavissa www-muodossa

URL<https://www.frc.org.uk/FRC-Documents/FRC/True-and-FairOpinionHoffmann-and-Arden-13-Sept.pdf>

Hoffman, L & Arden, M. 1984. The Accounting standards committee supplementary joint opinion. Saatavissa www-muodossa URL

<https://www.frc.org.uk/FRC-Documents/FRC/Supplementary-True-and-Fair-Opinion,-Hoffmann-and.pdf>

Horsmanheimo, P., Kaisanlahti, T. & Steiner, M. 2007. Tilintarkastuslaki - kommentaari.

Juva: WSOYPro.

IAASB kotisivut https://www.iaasb.org/

IFRS kotisivut: http://www.ifrs.org/About-us/IASB/Pages/Home.aspx

Janvrin, D. J. & Jeffrey C. G. 2007. An Investigation of Auditor Perceptions about

Subsequent Events and Factors That Infuence This Audit Task. Accounting Horizions 21(3), 295–312.

KHT-Yhdistys 2007. Tilintarkastusalan standardit ja suositukset. Helsinki: KHT-Media.

KHT- Yhdistys 2012a. Kansainväliset tilintarkastusalan standardit: Eettiset säännöt tilintarkastusammattilaisille ja kansainväliset laadunvalvontaa, tilintarkastusta, yleisluonteista tarkastusta, muita varmennuspalveluja ja liitännäispalveluja koskevat standardit ja muut ohjeet. Helsinki: KHT-Media.

KHT-Yhdistys 2012b. ISA-standardien soveltaminen pk-yritysten tilintarkastuksiin. Helsinki:

KHT-Media.

Kim, D. & Santomero, A. M. 1988. Risk in Banking and Capital Regulation. The Journal of Finance 43(5), 1219–1233.

Kohlbeck, M. & Mayhew, B. 2004. Related party transactions. SSRN Electronic Journal, 1–

38. Saatavissa www-muodossa:

urlhttps://papers.ssrn.com/sol3/papers.cfm?abstract_id=591285

Kokkonen, S. 1989. Tilinpäätösanalyysi ja tilintarkastus. Espoo: Weilin+Göös.

Koskela, M. 1990. Tilintarkastus pienissä ja keskisuurissa yrityksissä. Helsinki: Helsingin kauppakorkeakoulun julkaisuja D-125.

Koskinen, I., Alasuutari, P. & Peltonen, T. 2005. Laadulliset menetelmät kauppatieteissä.

Tampere: Vastapaino.

Kumarasiri, J. & Fisher, R. 2011. Auditor’s Percepitons of Fair-Value Accounting:

Developing Country Evidence. International Journal of Auditing, 15(1), 66–87.

La Porta, R., Lopez-de-Silanes, F. & Zamarripa, G. 2003. Related lending. NBER Working Paper Series, Working Paper 8848, 1–33.

Leppiniemi, J. 1993. Tilinpäätöksen sisältö ja tarkoitus. Teoksessa: Hakkala, R. (toim) Kirjanpitolaki käytännössä. Helsinki: Tietosanoma Oy, 31–52.

Leppiniemi, J. & Kykkänen, T. 2015. Kirjanpito, tilinpäätös ja tilinpäätöksen tulkinta.

Verkkokirja: Talentum Pro.

Leppiniemi, J. & Leppiniemi, R. 2010. Pieni kirjanpitovelvollinen: kirjanpito ja tilinpäätös.

Helsinki: WSOYPro.

Leppiniemi, J. & Walden, R. 2010. Tilinpäätös- ja verosuunnittelu. Porvoo: WSOY. Lin, Y.

C. & Peasnell, K. V. 2000. Fixed Asset Revaluation and Equity Depletion in the UK. Journal of Business Finance & Accounting 27(3–4), 359–394.

McEnroe, J. E. & Martens, S. C. 2004. It’s time for a true and fair view. Accounting Forum 28(4), 427–430.

Mills, L. F. & Newberry, K. J. 2005. Firm’s off-balance sheet and hybrid debt financing:

Evidence from their book-tax reporting differences. Journal of Accounting Research 43(2), 251–282.

Moore, M. 2008. The financial reporting council: The true and fair requirement revisited.

Saatavissa www-muodossa URL< https://www.frc.org.uk/FRC-Documents/FRC/True-and-Fair-Opinion,-Moore,-21-April-2008.pdf>

Mähönen, J. 2009. Osakeyhtiön taloudellinen raportointi ja tilintarkastus. Helsinki: Edita Prima.

Mäkinen, L. 2002. Pienyrityksen tilinpäätös käytännössä. Jyväskylä: Gummerus.

Nekhili, M. & Cherif, M. 2011. Related parties transactions and firm’s market value: the French case. Review of Accounting and Finance 10(3), 291–315.

Nobes, C. W. & Parker, R. H. 1991. True and fair: A survey of UK financial directors.

Journal of Business Finance & Accounting 18(3), 359–375.

Pelkonen, R. & Pajunen, K. 2014. IFRS.liitetietojen määrä ja laatu – onko kehittämistarpeita?

Balanssi 1, 18–21.

Puusa, Anu 2011. Haastattelu laadullisen tutkimuksen menetelmänä. Teoksessa: Puusa, Anu

& Juuti, Pauli (toim) Menetelmäviidakon raivaajat: perusteita laadullisen tutkimuslähestymistavan valintaan. Vantaa: Johtamistaidon Opisto, 73–87.

Riistama, V. 1993. Tilintarkastus: Perusteet. Jyväskylä: Weilin+Göös.

Riistama, V. 1999. Tilintarkastuksen teoria ja käytäntö. Porvoo: Weilin+Göös.

Rittenberg, L. E. & Schwieger, B. J. 2005. Auditing: concepts for changing environment.

USA: Thomson South-Western.

Rutherford, B. A. 1985. The True and Fair View Doctrine: a Search for Explication. Journal of Businessa Finance & Accounting 12(4), 483–494.

Smith, M., Fiedler, B., Brown, B. & Kestel, J. 2001. Structure versus judgement in the audit process: a test of Kinney’s classification. Managerial Auditing Journal 16(1), 40–49.

Toiviainen, H. 2002. Oikeat ja riittävät tiedot tilinpäätöksessä: Tiedon ja valvonnan ongelmista erityisesti pörssiyhtiöissä. Edilex asiantuntijakirjoitukset, Edita Publishing.

Tomperi, S. 2016: Tilintarkastus: normeista käytäntöön. Helsinki: Edita.

Van Hulle, K. 1997. The true and fair view override in the European Accounting Directives.

The European Accounting Review 6(4), 711–720.

Wang, Z. 2006. Upward Revaluation of Fixed Assets. Journal of Business & Economics Research 4(1), 53–58.

Özkan, S. & Balsari, C. K. 2009. Impact of Audit Quality on Accounting Policy Disclosures:

Implications on Revenue Recognition Policy. Paper presented in the 3rd international symposium on auditing in Turkey. Saatavissa www-muodossa: url<

https://papers.ssrn.com/sol3/papers.cfm?abstract_id=1490105>

Oikeuslähteet

HE: Hallituksen esitys HE 89/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kirjanpitolain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta sekä puunkorjuuta aarniometsissä harjoittavien yritysten viranomaisille suorittamien maksujen julkistamista koskevaksi laiksi

AKYL: Laki avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä 389/1988

Kila 12.9.2006: KiLan yleisohje toimintakertomuksen laatimisesta 12.9.2006 Kila 16.10.2007: Kilan yleisohje suunnitelman mukaisista poistoista 16.10.2007 KPA: Kirjanpitoasetus 1997. Valtioneuvoston asetus

KPL: Kirjanpitolaki 1336/1997 OKL: Osuuskuntalaki 421/2013 OYL: Osakeyhtiölaki 624/2006

PMA: Pien- ja mikroyritysasetus 2015. Valtioneuvoston asetus pien- ja mikroyritysten tilinpäätöksessä esitettävistä tiedoista 1735/2015

Tilinpäätösdirektiivi 2013/34/EU TTL: Tilintarkastuslaki 1141/2015

Vanha KPA: Kirjanpitoasetus ennen uudistusta 1752/2015 Vanha KPL: Kirjanpitolaki ennen uudistusta 30.12.2016/1620 Standardit

IAS 1 http://ec.europa.eu/internal_market/accounting/docs/consolidated/ias1_en.pdf

IAS 16 http://ec.europa.eu/internal_market/accounting/docs/consolidated/ias16_en.pdf ISA 200 http://www.ifac.org/system/files/downloads/a008-2010-iaasb-handbook-isa-200.pdf ISA 540 http://www.ifac.org/system/files/downloads/a028-2010-iaasb-handbook-isa-540.pdf ISA 550 http://www.ifac.org/system/files/downloads/a029-2010-iaasb-handbook-isa-550.pdf ISA 560 http://www.ifac.org/system/files/downloads/a030-2010-iaasb-handbook-isa-560.pdf

LIITE 1 HAASTATTELUKYSYMYKSET

1. Taustakysymykset - Nimi

- Ikä

- Kokemus alalta (työvuodet)

- Minkä verran teet pienyritysten tilintarkastusta?

- Pienyritys: tase 6 milj, liikevaihto 12 milj, henkilöstö 50

2. Liitetietojen tarkastaminen käytännössä

- Kuvaile lyhyesti, miten liitetietojen tarkastus käytännössä toteutetaan - Esim. paljonko aikaa käytetään, onko kaavamaista manuaalin käyttämistä

3. Liitetiedot

- Mitkä liitetiedot ovat mielestäsi pienyrityksissä oleellisimpia? Miksi?

- Kerro lyhyesti kohdittain jokaisen liitetiedon tarkistamisesta mielestäsi tärkeät asiat

4. Oikea ja riittävä kuva

- Miten vaatimus oikeasta ja riittävästä kuvasta vaikuttaa liitetietojen tarkastukseen?

- Onko ollut tapauksia, joissa on annettu ylimääräisiä liitetietoja? Millaisia tietoja annetaan?

- Oletko joutunut vaatimaan lisätietojen antamista liitetiedoissa, jotta tilinpäätös antaa oikean ja riittävän kuvan?

- Onko laista poikettu oikean ja riittävän kuvan takia?

5. Tuleeko mieleen muuta aiheeseen liittyvää?

6. Puuttuuko kysymyksistä jotakin olennaista?