Perinteisesti terveyskäyttäytymisellä tarkoitetaan ihmisen tietoista pyrkimystä estää sairastumista tai ylläpitää omaa terveyttään (Kasl & Cobb 1966). Ter-veystutkimuksissa painottuu siksi terveyskäyttäytymisen tiedollinen ja tietoi-nen puoli. Taustalla näyttää olevan oletus siitä, että ihmitietoi-nen todella haluaa ja osaa hyödyntää terveystietoa arkielämässään. Näin ei usein kuitenkaan ole. Jos ihminen pohtisi kaikkea toimintaansa kaikista mahdollisista terveys-näkökulmista käsin, se tekisi elämästä absurdia ja arjesta vaikeaa. Tämän takia terveyskäyttäytymistä on hyvä tarkastella niin, ettei se rajoitu vain tietoiseen tai terveyttä tukevaan toimintaan. Ihminen harvemmin ”terveyskäyttäytyy”
(Katainen 2011, 16–17), ellei termillä viitata tietoisen ja subjektiivisia merki-tyksiä sisältävän toiminnan vastakohtaan. Useimmin ihminen vain elää omaa elämäänsä, ja hänellä on erilaisia tottumuksia ja tapoja. Opitut tavat voivat vaikuttaa terveyteen myönteisesti tai kielteisesti, ja ihminen itse taas voi olla näistä vaikutuksista tietoinen tai tietämätön. Tapojen taustalla voi olla aiem-min tehtyjä tietoisia valintoja, joista on vakiintunut vähemmän tiedostettuja arjen rutiineja.
Terveyskäyttäytymiseen vaikuttavat tapojen lisäksi myös tilanne, kulttuu-ri ja yhteiskunnalliset rakenteet (Hemanus & Partanen & Virtanen 1987).
Lähipiiri, ystävät ja esimerkiksi sosiaaliset käytännöt ohjaavat käyttäytymistä.
Kulloinenkin ryhmä, jossa ihminen toimii, saa mukautumaan ryhmän epä-virallisiin normeihin ja toimintamalleihin. Erilaisten alakulttuureiden nor-mien vaikutusta terveyskäyttäytymiseen on tutkittu Suomessa jonkin verran (ks. Seppälä 1999; Kinnunen 2001; Salasuo 2004; Katainen 2006; Ojajärvi &
Salasuo 2012). Terveyskäyttäytymisen tarkastelu nuorten omista lähtökohdista käsin on silti edelleen vähäistä.
Terveyskäyttäytymisen ja terveystiedon käsitteitä on pyritty muokkaamaan niin, että ne ottaisivat paremmin huomioon erilaiset toimintamahdollisuudet
ja kyvyt. Terveystiedon ja terveyden edistämisen kentällä käytetään käsitettä terveydenlukutaito (health literacy). Lukutaidolla viitataan tällöin ihmisten eri-laisiin kykyihin löytää, tulkita, ymmärtää ja käyttää terveyteen liittyvää tietoa sekä tulkita omaa ja toisten terveydentilaa. Sen on katsottu olevan eräänlai-nen arjen kansalaistaito (Niemelä & Ek & Huotari 2012, 151). Käsitteeseen kytkeytyy ajatus, että terveystiedon sijaan esimerkiksi nuorille tulisi opettaa laajemmin kykyä tulkita erilaisia terveyteen liittyviä tietoja. Terveydenluku-taidon lisääntyessä nuoren oletetaan myös toimivan arjessa opittujen terveys-näkökulmien mukaisesti. Terveydenlukutaito ottaa huomioon ihmisen tiedol-liset ja sosiaali set taidot sekä yhteisön roolin ihmisen terveyskäyttäytymisessä.
Viimeksi mainittu jää kuitenkin terveydenlukutaito -käsitteeseen liittyvässä keskustelussa lähinnä (myönteisen) sosiaalisen paineen tuottajaksi ja emotio-naalisen tuen ja avun lähteeksi. (Mm. Nutbeam 2000; Ratzan 2001; Niemelä ym. 2012.)
Tutkimukseni keskeinen käsite on terveystaju. Suomalaiset nuorisotutkijat (ks. Hoikkala ym. 2005; Puuronen 2006) kehittivät sen liian tieto- ja yksi-lökeskeisenä pitämänsä terveydenlukutaidon käsitteen pohjalta. Terveystaju ottaa huomioon tiedon ja terveydenlukutaidon lisäksi arjen kokonaisuuden ja ne tavat, jotka määrittävät nuorten terveystoimintaa eri tilanteissa. Käsite sisältää oletuksen, että ihminen tekee terveyteensä vaikuttavia ratkaisuja osana yhteisöjään, kulttuuriaan ja sosiaalisia tilanteitaan eikä aina laskelmoi oman toimintansa terveyshyötyjä. Esimerkiksi nuoret tarkastelevat harvoin maail-maa terveystieteilijöiden tapaan yksinomaail-maan terveysriskien ja terveyskäyttäy-tymisen näkökulmasta. Nuori mies voi tietää ja ymmärtää kasvisten syönnin olevan lihapiirakkaan nähden terveellinen vaihtoehto, mutta tiedosta piittaa-matta valita lihapiirakan. Valinnan syynä voi olla mukavuudenhalu, maku tai vaikkapa se, että tietyissä vertaisryhmissä on sosiaalisesti hyväksyttyä toimia tietyllä tavalla. Valinta voi kertoa myös aktiivisesta terveyskurin vastaisuudesta.
Terveyteen liittyvien tietojen, taitojen ja kykyjen huomioon ottamisen ohella tutkijan tuleekin ymmärtää, millaisen merkityksen ja painoarvon nuori yli-päänsä antaa terveydelle omassa elämässään.
Terveystaju sisältää ajatuksen, jonka mukaan terveystieto ja -käyttäytymi-nen ovat suurelta osin sosiaalisen prosessin tulos. Nuorten terveyskäyttäyty-misen voidaan siis katsoa rakentuvan useiden erilaisten vaikutusten leikkaus-pisteessä. Nuoren oma terveystieto, terveydenlukutaito, erilaiset yhteisöt, kulttuurit ja alakulttuurit tapoineen, tottumuksineen ja arvostuksineen vai-kuttavat terveystajun muodostumiseen ja sitä kautta terveyskäyttäytymiseen.
Yksilön terveystaju muotoutuu myös arjen kulttuurisissa käytännöissä. Tämän takia terveyskäyttäytyminen on toimintaa, jota rajoittavat tilanteen mukaan vaihtelevat kulttuuriset ja rakenteelliset mahdollisuudet sekä sosiaalisesti mää-rittyneet koodistot. Yksilölliset valinnat voidaan ymmärtää paremmin
kulttuu-risten suhteiden ja sosiaalisten verkostojen kautta. Terveystaju on sosiaalinen ja eri tilanteisiin sidottu.
Terveystaju irrottautuu myös yksilön rationaalisen ja tietoisen terveys-käyttäytymisen lähtöoletuksesta, jolloin terveyskäyttäytyminen voi olla yksi-lön tietoisen valinnan sijaan ympäristöstä omaksuttu, muiden ohjaama tai automatisoitunut tapa. (Hoikkala ym. 2005; Puuronen 2006.) Näin mää-riteltynä terveystajun voi ymmärtää terveyskäyttäytymiseen liittyväksi kult-tuuriseksi käsikirjoitukseksi tai tavaksi toteuttaa kulttuurisia käyttöohjeita eri tilan teissa (ks. Maloff ym. 1980, 13–18; Berger & Luckmann 1994, 53, 79).
Se ottaa huomioon taustalla vaikuttavat sosiaaliset representaatiot, ideaalit ja stereotypiat sekä toiminnan koko kontekstin.
Käsitteen avulla avautuu mahdollisuus tutkia ja ymmärtää niin terveydes-tään tarkasti huolehtivia kuin myös niitä nuoria, jotka eivät itse ole kiinnostu-neita terveydestä tai terveellisyydestä. Terveysnäkökulma on lähtökohtaisesti tutkijan, eikä nuoren itsensä tarvitse tarkastella tutkittavia aiheita terveyden näkökulmasta. Kun tutkitaan nuorten elämää sosiaalisena ja kulttuurisena kokonaisuutena, tarjoutuu mahdollisuus löytää erilaisia tulkintakehyksiä, joiden avulla myös terveyteen liittyvät valinnat tulevat ymmärretyiksi. Jos keskityttäisiin tiukasti vain terveyskysymyksiin, monet terveyskäyttäytymistä ohjaavat arkeen liittyvät huomiot jäisivät tutkimuksen ulkopuolelle.
Terveystajun käsite auttaa ymmärtämään, miten arjen rakenteet yhdiste-tään käytännöissä sosiaaliseen merkitysmaailmaan ja yhteisöön. Niiden poh-jalta nuori tekee valintoja, jotka ovat osin niiden ohjaamia, mutta eivät niiden pakottamia. Nuori ei siis tee valintoja rakenteista ja yhteisöistä riippumatta, mutta ei myöskään ole yksinkertaisesti suljettu niiden asettamiin rajoihin.
Nuorella on ymmärrys, ”taju”, terveyteen liittyvistä toimintatavoista, mutta myös tilanteen toimintalogiikasta ja eri valinnoille annetuista merkityksistä.
Terveystaju tarkastelee tehtyjä valintoja nimenomaan terveyteen liittyvien va-lintojen näkökulmasta ja on ikään kuin terveyteen pohjautuva habitus. Käsit-teen lisäarvo on juuri tässä. Käsite huomioi sen, miten ympäristön instituutiot ja rakenteet rajaavat ja ohjaavat valintoja ja miten valitsija on niihin aina sidot-tu, sekä sen, millaisia muita arvostuksia valintaan liittyy. Käsite ohjaa yksilön valinnasta laajempaan terveyskäyttäytymisen tarkasteluun. (Ks. myös Bour-dieu 1990, 52–69.)
Käytän tässä tutkimuksessa terveystajun käsitettä kuvaamaan nuorten kokonais valtaista tapaa jäsentää, ymmärtää ja arvottaa terveyskäyttäytymiseen liittyvää toimintaa. Kuvatessani tiettyä terveyskäyttäytymisen osa-aluetta käy-tän tutkimuksen luettavuuden parantamiseksi terveyskäyttäytymisen termiä.
Terveystajun ja -käyttäytymisen käsitteet eroavat toisistaan siinä, että ne tar-kastelevat nuorten elämää eri näkökulmista. Siinä missä terveyskäyttäytyminen viittaa nimenomaiseen terveyteen liittyvään käyttäytymiseen (esim.
tupakoin-ti), terveystajun käsite yhdistää terveyskäyttäytymisen nuorten elämään ja eri tilanteisiin sensitiivisemmin ja laajemmin. Instituution säännöt ja käytännöt ohjaavat ja rajaavat nuorten toimintaa ja samalla myös terveyskäyttäytymistä.
Tässä mielessä instituutiolla itsellään voidaan katsoa olevan myös omanlaisen-sa terveystaju (ks. Douglas 1986; Hoikkala 2009a, 29, 41). Selvyyden vuoksi käytän kuitenkin termejä instituution käytännöt, normit ja terveysviestit.