NAISVARUSMIEHEN IDEAALI

Ojajärvi: Sanotaan että, että armeija tekee miehiä, tekeeks se sitten...

Mitä se tekee naisista?

Koski (naisvarusmies): Miehen (naurahtaa).

(1. haastattelu 18.8.2008.)

Yllä oleva tokaisu on vitsi, mutta tuo esille sen, miten tiiviisti varusmies yhdis-tetään mieheen. Palveluksen sanotaan tekevän pojista miehiä, mutta ei ole sa-nontaa, joka kertoisi mitä palvelus tekee tytöistä. Vaikka armeija ei tee tytöistä miehiä, naisvarusmiehille oli varattu oma ideaalinsa. Naiset joutuivat omien sanojensa mukaan päivittäin taistelemaan paikastaan varusmiesyhteisössä. Pää-osin se tarkoitti herrasmiesvarusmiehen ideaalin noudattamista. Myös muissa armeijatutkimuksissa on huomattu, että naissotilaiden tulee pyrkiä mahdolli-simman hyvin täyttämään ideaalisen (mies)sotilaan kuva (Carreiras 2006, 49).

Silti heitä lokeroitiin aktiivisesti myös vain naisille varattuihin rooleihin, ja heiltä odotettiin naisvarusmiehen ideaalin mukaista käyttäytymistä. Käytän vapaaehtoista varusmiespalvelusta suorittavista naisista tietoisesti termiä nais-varusmies. Se kuvaa mielestäni hyvin sitä, miten naisten tulee palveluksessa

yh-täaikaisesti täyttää sekä naisille että miehille suunnattuja odotuksia (ks. myös Persson 2011; Levin 2011).

Ennen erojen esiin tuomista on hyvä muistuttaa siitä, miten tutkijoiden huomio kiinnittyy sukupuolen tarkastelussa usein eroihin. Hetkistä, jolloin naiset ja miehet toimivat ryhmässä tasavertaisina, yhdenmukaisina ja ilman jännitteitä, on vaikeampi raportoida kuin tilanteista, joissa sukupuoli näkyy ja erot kärjistyvät. Vaikka jatkossa keskityn naisten erityisasemaan, haluan painottaa, että naisvarusmiehet sopeutuivat yleisesti ottaen palvelukseen ja miesten joukkoon hyvin. He olivat motivoituneita ja innostuneita koulutuk-sesta ja puhuivat palveluksessa olemikoulutuk-sesta pääosin erittäin myönteisesti. Edes kokemukset kiusaamisesta ja epäasiallisesta kommentoinnista eivät näyttäisi vähentävän naisten myönteistä suhtautumista palvelukseen (ks. Leinonen &

Nikkanen & Otonkorpi-Lehtoranta 2012, 22–34). Tutkimani naiset kokivat sukupuolensa ongelmalliseksi lähinnä silloin, kun heitä kohdeltiin sukupuo-lensa edustajina. Tällöin nainen oli keskimääräisen naisen esiintymä, stereo-typia, ja hänen henkilökohtainen toimintansa sivuutettiin (ks. Thorne 1993, 132). Naisvarusmiehet pyrkivät sopeutumaan varusmiesryhmään. Tämä oli haasteellista, koska lähtöasetelma ei ollut tasa-arvoinen. Miesten suorittaessa lainmukaista kansalaisvelvollisuuttaan naiset olivat paikalla oman valintansa tuloksena. Mies on armeijassa luonnollinen, ja naiselta kysytään, miksi tulit tänne. Kysymys on ymmärrettävä, mutta se erottelee joka kerran naisen mui-den joukosta ja vaatii häneltä kysymykseen sopivaa vastausta. Naiset tulkitsivat jatkuvan kyselyn palvelukseen tulon syistä tarkoittavan, että miehet kyseen-alaistivat heidän oikeuttaan olla palveluksessa.

Erioikeudet, usein pienetkin sellaiset, saivat armeijan totaalilaitokses-sa muita instituutioita keskeisemmän roolin (ks. Goffman 1969, 40–42).

Niiden avulla viestitettiin esimerkiksi virallisia ja epävirallisia valta-asemia ja rooleja. Naisten erioikeudet, kuten tuvan verhot, pitkät hiukset ja omat suoritusrajat ja -tavat fyysisissä testeissä, rikkoivat varusmiehille tärkeää tasa-vertaisuuden periaatetta (ks. Cohn 2000; Leinonen ym. 2012, 23).⁴⁷ Osan mielestä naisten olisi pitänyt osallistua palvelukseen samoin ehdoin ja sään-nöin kuin miesten.

Heino: No mun mielestä jos tänne vapaasta ehdostaan [tahdostaan] tulee niin mun mielestä ei pitäis olla mitään erityissääntöjä. Siviilissä totta kai saa olla sääntöjä, mut eri, mutta siis jos tänne tulee ja vapaasti haluaa niin mun mie-lestä tukka pois ihan samalla lailla, ei mitään hemmetin verhoja kautta mui-ta peilejä tupiin, että ite ovat valinneet tänne tulemisen eikä pakotettu, että...

(1. haastattelu 20.8.2008.)

47 Kenttätyön jälkeen naisten erillisistä kuntotestien rajoista on luovuttu. Varusmiesliitto nosti myös keväällä 2014 kes-kusteluun mahdollisuuden sukupuolineutraaleihin tupiin, joita on käytössä esimerkiksi Norjan armeijassa (ks. ES 2014).

Koska naiset pyrkivät sopeutumaan varusmiesryhmään, erityiskohtelu saattoi ärsyttää myös naisia. Esimerkiksi varusmies-sanan korvaaminen varusnaisella oli useimpien naisten mielestä turhaa. Naiset olivat mieluummin varusmie-hiä kuin varusnaisia, jolloin he määrittyivät samaan joukkoon muiden varus-miesten kanssa. Myös kantahenkilökunnan kysymykset naisvarusmiehille siitä, miten he olivat naisina pärjänneet tai mikä oli naisen näkökulma asiaan, saa-tettiin kokea kiusalliseksi sukupuolen esille nostamiseksi. Naisten sopeutumi-nen ryhmään tarkoitti jatkuvaa työtä, jotta sukupuolen rajan ylitys miesten maailmaan onnistuisi (Thorne 1993, 132).

Toisinaan naisten erityiskohtelu herätti epäilyjä siitä, ylettyikö erityisasema muuhunkin kuin vapaaehtoisuuteen ja tuvan verhoihin. Erään naisvarusmiehen pääsy reserviupseerikurssille sai miehet puhumaan ”pillukiintiöstä” eli siitä, että naisilla olisi oma kiintiö johtajakoulutukseen. Kyseistä naisvarusmiestä epäilyt ärsyttivät. Lopulta hän kävi kysymässä kantahenkilökunnan edustajalta asiasta ja sai kuulla päässeensä kurssille erinomaisilla pisteillä. Ajatus naiskiintiöistä oli tiukassa, ja tuleva reserviupseerikurssilainen pohti haastattelussa, että ehkäpä naisille oli kuitenkin aliupseerikurssille olemassa kiintiönsä.⁴⁸

Leimautuminen naissukupuolen edustajaksi häiritsi sopeutumista, kos-ka naiseus nähtiin harvoin myönteisenä. Jos nainen suoritti jonkin tehtävän huonosti tai jokin meni vikaan, kuului varusmiesten joukosta tokaisu ”naiset armeijassa”. Vaikka kyseessä oli huumori, sillä viitattiin virheeseen, joka tapah-tui, koska toimija oli nainen. Naisen onnistumisen taas katsottiin johtuvan naiseuden sijaan yksilöstä. Kun naiseus määrittyy luovuttamiseksi ja heikkou-deksi, sekä naiset että miehet pyrkivät välttämään naiseksi tai naismaiseksi leimautumista. Toisinaan naiset käyttivät sukupuoltaan hyväkseen tietoisesti naljaillakseen miehille. Kun nainen oli jossain tehtävässä parempi, heikommin suoriutuneille miehille voitiin kuittailla heidän hävinneen juuri naiselle. Nai-selle häviäminen nähtiin erityisen nolona (ks. myös Hockey 2003, 17). (Ks.

Godfrey ym. 2012.)

Varusmiehet saattoivat määritellä naiset perinteisesti naisille mielettyihin rooleihin, tai naiset saattoivat itse ottaa tällaisen roolin (ks. Hauser 2011). Täs-tä yksi esimerkki oli, kun löysin itseni metsäleirillä keitTäs-tämäsTäs-tä tutkimustupa-laisille aamupuuroa. Minulle oli annettu yksi helpoimmista kipinävuoroista, joka mahdollisti yhtenäisen yöunen. Ennen kuin varusmiesjohtajat ilmoittivat vuorolistat, kerrottiin, että viimeinen kipinävuorolainen keittää kaikille aamu-puuron. En noteerannut asiaa tuolloin. Vasta hämmentäessäni aamuhämärässä trangialla puuroa ymmärsin, että kipinävuorolista taisi olla tiedossa jo ennen puuron keittämisen lisätehtävää. Muiden herättyä sain kehuja puuron maus-ta. Kuulemma huomasi, että puuro oli naisen keittämää. Vaikka ystäväpiirini tietää hyvin minun olevan huono ruuanlaittaja, varusmiehet näkivät minut

48 Kurssille päässyt nainen menestyi erinomaisesti ja pärjäsi sosiaalisesti miesten keskellä hyvin.

naisena, jolle ruuanlaitto on luontainen ominaisuus. Ruuanlaitto on perin-teisesti mielletty feminiiniseksi alueeksi (Roos & Prättälä & Koski 2001) ja naisten tavaksi hoitaa (Murcott 1982) ja osoittaa rakkautta perheelle (Mäkelä, J. 2002, 22). Vaikka sukupuolten välinen työnjako ruuanlaitossa ei välttämättä ole enää näin yksioikoinen (mm. Szabo 2014), näytti se ainakin varusmiesten mielestä kuuluvan erityisesti naisille.

Naisilta odotettiin kovaa motivaatiota ja valittaminen oli erityisesti heiltä kielletty. Vapaaehtoisesti palvelukseen hakeutuneet eivät miesten mielestä ol-leet oikeutettuja valittamaan mistään. Pidättymällä valittamasta naiset välttivät myös samaistumasta yleisesti sukupuolensa edustajiin, joiden ominaisuuksiin katsotaan kuuluvan juuri heikkous ja valittaminen (ks. myös Barrett 2001, 82).

Mustonen: Noh, ehkä tota naisilta sitä vaaditaan, tai sillain niinku odotetaan enemmän ku sit taas miehiltä ku he ovat tulleet tänne vapaaehtoisesti niin sitte sitä vähän odottaakin et sitä motivaatiota ehkä löytyykin vähän enemmän ja sit jos sitä ei niinku löydy niin kyllä siitä palautetta tulee.

(2. haastattelu 17.6.2009.)

Naisvarusmiesten tuli muiden tapaan kestää naljailua (ks. tarkemmin läpänsie-to-oletus, s. 129). Miesten epäasiallisiin kommentteihin puuttuminen tulkit-tiin helposti valittamiseksi tai tosikkoudeksi, joka söi naisvarusmiehen roolin uskottavuutta. Naiset kertoivat kasvattaneensa palveluksen aikana runsaasti itseluottamusta ja varmuutta. Toisten muutos näkyi selvästi myös ulospäin.

Naisvarusmies Janatuinen vertasi varmuutta hartioihin, jotka kasvoivat palve-luksen aikana. Varmuutta lisäsi vastuun kantaminen sekä se, että oppi puolus-tamaan itseään. Se, että oppi toimimaan miesten maailmassa nähtiin itsessään arvokkaana. Osa naisista näki kasvamisen myös liittyvän siihen, että osasi olla ottamatta miesten juttuja liian vakavasti eli olla loukkaantumatta niistä.

Janatuinen: Ainakin ite saanu henkisesti ihan hirveesti hartioita täällä. Että osaa pitää puoliani ja en suu... en esimerkiks loukkaannu jostain, niinku et esimerkiks nyt on niinku se miesten maailman niinku käyny läpi niin ei loukkaannu enää mistään jutuista mitä ne heittelee. Ja, et et varmaan miesvaltaisillakin aloilla tulis pärjäämään ihan hyvin et tajuu sen huumorin ja ei ota sitä mitenkään itteensä.

Ojajärvi: Millasena sä näät naisen asema on armeijassa?

Janatuinen: No onhan se, siis ellet sä oo päätä pidempi, harteikkaampi, vedä kaikki paremmin ku ne niin silloin sä oot nainen, nainen armeijassa. Se on meilläkin perusläpänheitto, miehet sanoo aina ”naiset armeijassa” (huokaisten). Aina tää perus et et niinku, naisen asema on vähän semmonen niinkun, et ne ei oikein, oikeestaan tavallaan tiiä et miten ne suhtautuis, et ottaisko ne meiät täysin vitsinä vai. Jotenki se on vähän semmonen, vähän vielä epävarma asema.

(2. haastattelu 16.6.2008.)

Janatuinen kertoi yllättyneensä siitä, miten miehet olivat palveluksen alussa kannustaneet ja tukeneet häntä. Yleisesti tuntui, että yksittäisiin naisiin suh-tauduttiin hyvin, ja moni mies myönsi naisten suoriutuvan useita miehiä pa-remmin.

Silti sukupuolena nainen näyttäytyi ambivalenttina. Haastatteluissa sa-mat nuoret miehet sekä kehuivat että epäilivät naisten pärjäämistä armeijas-sa. Yksi löiden sijaan epäilyksen kohteena tuntui olevan yleisemmin naissu-kupuoli. Kollektiivisessa armeijatarinassa kulki tiiviisti mukana kertomuksia naisvarusmiehistä, joiden tavaroita miehet joutuivat kantamaan, joille an-nettiin normaalia kevyemmät reput ja jotka olivat armeijassa vain hakemassa poikaystävää. Tarinat fyysisesti heikoista naisista näyttäisivät olevan oleellinen osa armeijan miehisyyttä, onhan palveluksen eräs epävirallinen tavoite erottaa kestävät miehet muista (ks. myös Barrett 2001, 82–83). Naisten muita hei-kommista fyysisistä suorituksista puhuttiin jo ennen kuin kukaan oli juossut metriäkään.

Naisten tuli myös kontrolloida omaa ja muiden naisten ulkonäköä ja toi-mintatapoja. Eräs naisvarusmies, joka meikkasi palveluspäivinä, sai kuulla muilta naisilta kommentteja turhamaisuudestaan. Naisille liian suuret armei-jan vaatteet auttoivat vähentämään erottumista miehistä⁴⁹. Naisvarusmies ei silti saanut olla liian miehekäs, eli tavoitteena ei ollut mieheksi muuttumi-nen. Liian miehekkäinä pidetyistä naisista käytettiin solvaavia termejä, kuten sotanorsu ja rekkalesbo. Sotanorsu viittasi fyysiseen voimaan, joka muutoin määrittyi varusmiesideaaleissa myönteisesti. Termin negatiivinen konnotaa-tio viittasi naiselle vääränlaiseen ja liialliseen vahvuuteen. Naisen piti kestää ja jaksaa, mutta lisäksi hänen täytyi tasapainottaa vahvuutta riittävän naisellisel-la ulkomuodolnaisellisel-la ja käyttäytymisellä. Rekkalesbo viittasi naiselle harvinaiseen miehiseen työhön (rekkakuski) ja seksuaaliseen vähemmistöön, joka määrittyi varusmiesten keskuudessa negatiivisesti, kuten myöhemmin tässä luvussa tu-lee ilmi. Naisvarusmiehen arviointi perustui kahteen hyvin erilaiseen ideaaliin, joita arvioitiin yhtäaikaisesti. Naisen oli pystyttävä toteuttamaan yleisiä varus-miesideaaleja niin, että hän samalla säilytti oikealla tavalla naiseuteen liittyviä ominaisuuksia ja huolehti ulkonäöstään (ks. Herbert 1998; Carreiras 2006, 49; Levin 2011).

Naisvarusmiehen ristiriitainen ideaali ja naisten erityinen vastuuttaminen nousivat vahvasti esille naisvarusmiehille suunnatussa infotilaisuudessa. Tuol-loin kaikki kasarmin naiset (yhteensä 25 naista) koottiin yhteen ”naisten iltaan”.

Tilaisuudesta oli pyritty tekemään epävirallinen, ja se pidettiin palvelusajan lo-puttua kello 18.00. Naisille tilaisuus oli kuitenkin määritelty osaksi palvelusta, joten osallistuminen oli pakollista. Paikalla oli kolme henkilökuntaan kuulu-vaa naista. Tarjolla oli munkkeja, teetä ja kahvia. Tilaisuuden tarkoituksena oli

49 Myös itse huomasin valitsevani kentälle lähtiessäni vaatteet tarkkaan. Tiukkojen farkkujen laitto kasarmialueelle tuntui vaikealta, vaikka ennen kenttätyötä ne olivat normaali työasuni.

kertoa, millaisia erityisiä haasteita naisilla oli varusmiespalveluksessa. Alussa käytiin läpi naisille yleisimpiä fyysisiä rasitusvammoja (mm. lonkan rasitus-murtumat) ja selvennettiin, ettei pitäisi pinnistellä kivun kanssa liian pitkään ilman lääkärin konsultointia. Lisäksi kerrottiin kuukautisten siirtämisen mah-dollisuudesta leirien aikaan ja mitä sotilaallinen ulkomuoto vaati naisilta (mm.

ei liikaa meikkiä, pitkät hiukset kunnolla kiinni).

Varusmiesten keskinäisten parisuhteiden oli aiemmin kerrottu olevan kiellettyjä. Naistenillan vetäjät totesivat, että jos varusmiehet silti seurusteli-sivat keskenään, se ei saisi näkyä kasarmialueella. Erikseen haluttiin vastuut-taa naisia olemaan tarkkoja seurustelusuhteissa ja kerrottiin jokaisen naisen edustavan armeijassa kaikkia naisia (ks. myös Leinonen ym. 2012, 26). Vas-tuuttaminen ja erityisesti ohje, joka rohkaisi olemaan välittämättä miesten ala-arvoisista kommenteista, kuvastivat hyvin naisvarusmiehiltä odotettua vas-tuullisen ja kunnollisen naisen ideaalia. Naisille kerrottiin, että vaikka muut varusmiehet olisivat heidän kanssaan ystäviä, ei poikiin kannattaisi luottaa.

He kertoisivat naisista selän takana mauttomia vitsejä ja antaisivat ymmär-tää, että olivat ystävyyden lisäksi myös seksuaalisessa suhteessa tytön kanssa.

(Ks. Käyhkö 2006.) Naisten odotettiin näin ollen kantavan vastuuta myös miesten käyttäytymisestä.

Naistenillan alustajien puheiden välille syntyi ristiriitaa, kun puhuttiin tar-kemmin naiseudesta. Osa alustajista toivoi, etteivät naisvarusmiehet menet-täisi naiseuttaan palveluksen aikana, kun taas eräs alustaja esitti hieman erilai-sen näkökulman aiheeseen. Hän antoi naisille suoraa palautetta liian vapaana heiluvista poninhännistä ja epäsotilaallisista hiuksista. Kyseisen alustajan oma olemus oli rankan sotilaan ideaalin stereotyyppi. Puheet olivat ronskit ja viesti naisille oli se, ettei pienistä kannattanut välittää, vaan piti kestää, kun miehi-seen maailmaan kerran oltiin tultu. Lopuksi hän sanoi, että kannattaa miettiä tarkkaan, kannattaako kuukautisia siirtää pelkän leirin takia. Mahdollinen sota voi kestää helposti kuukausia tai vuosia, eikä siinä paljon kuukautisia siirrellä.

Naistenilta kiteytti sen, minkä olin jo aiemmin huomannut kuuluvan nais-varusmiehen ideaaliin. Naisten oli yhdistettävä varusmieheyteen oikeanlai-nen, hillitty, naisellisuus. Ideaaliin kuului oleellisena osana myös seksuaalisten suhteiden kontrollointi (Leinonen ym. 2012, 26). Naisilta odotettiin myös oikeanlaista (kevyttä) suhtautumista miesten juttuihin. Lisäksi ajatus naisista hoivaajina tuli esille puheissa, jotka painottivat naisten erottuvan pehmeyten-sä, lempeytensä ja muista huolehtimisen ansiosta muista varusmiehistä (ks.

myös Jokinen, E. 2005, 65).

Kenttätyössä tapaamani miehet suhtautuivat naisvarusmiehiin pääosin asial lisesti. Pidemmät keskustelut siitä, tulisiko armeijassa ylipäänsä olla nai-sia ja pitäisikö heitä rekrytoida lisää, toivat kuitenkin esille ristiriitaisempia suhtautumistapoja aiheeseen. Kun keskusteluja tarkastelee varusmiesideaalien

kautta, naisten sotilaskoulutukseen liittyvä ristiriitaisuus tulee hyvin esille.

Rankan sotilaan ideaaliin liittyy ajatus siitä, että mies puolustaa maata, naisia ja lapsia, minkä takia naisten itsensä ei pitäisi sotkeutua sotimiseen. Naiset voivat rikkoa pelkällä läsnäolollaan miesten välisen yhteisöllisyyden, ja miesten tulisi siksi saada olla keskenään. Jos naisia kuitenkin hakeutuu palvelukseen, heillä tulisi olla samat säännöt ja rajat kuin miehillä. Tällaisen ajatuksen mu-kaan naiset eivät itsestään selvästi tuo mitään erityistä lisäarvoa sotilaskoulu-tukseen tai sotimiseen.

Sen sijaan herrasmiesvarusmiehen ideaalin mukaisessa ajattelutavassa har-voin kritisoidaan suoraan naisvarusmiehiä, vaikka saatetaan ilmaista, ettei palvelus sovi kaikille naisille. Naisvarusmiehet, jotka jaksavat palveluksessa, peittoavat usein tunnollisuutensa ja innostuksensa avulla monet motivaatio-ongelmista kärsivät miehet. Herrasmiesvarusmiehen ideaalin mukaan naiset voivat tuoda armeijaan naisellisia ominaisuuksia, joista voi olla erityistä hyötyä.

Toisaalta nainen määrittyy heikomman sukupuolen edustajaksi, jota suojellaan ja jolle herrasmies avaa ovia (ks. myös Barrett 2001, 84; Korhonen 2004). Her-rasmies voi hämmentyä, koska armeijassa myös naisia kohdellaan sotilasarvon, ei sukupuolen, mukaisesti. Tutkija Anne Korhonen (2004) löysi sotilaskou-luttajien kielenkäytöstä sympaattisen herrasmiehen diskurssin, jota käytettiin puhuttaessa naissotilaista. Naisista puhuttiin kohteliaasti, kunnioittavasti ja miespuolisia varusmiehiä helläkätisemmin. Hyvää tarkoittavalta kuulostava puhetapa ylläpiti kuitenkin samalla sukupuolten epätasa-arvoista suhdetta ja kohtelua armeijassa (mt., 261; ks. myös Mankayi 2006).