Tavat ja tottumukset tutkimuksen kohteena

Tapojen ja tottumusten merkitys hyväksyttävyyteen nousee käytännön käsitteen kautta keskiöön. Sama asia on nostettu esiin myös viimeaikaisessa teknologian hyväksyttä-vyyttä käsittelevässä kirjallisuudessa (esim. Baron et al., 2006; Schepers & Wetzels, 2007; Venkatesh et al., 2012). Käytäntöjen merkitys toimintaan on kyllä tunnistettu jo paljon aiemminkin. Esimerkiksi Bødker (1989) on peräänkuuluttanut toiminnan ana-lyysiin käyttötilanteen kokonaisuuden, eli käyttäjän ja yhteisöjen käytäntöjen sekä toi-minnassa käytettävien välineiden ja materiaalien huomioimista. Tällaista kokonaisval-taista näkemystä edustaa Hyysalon (2009) tiivistys käyttäjätiedon hankinnan ja mene-telmien haasteista, joiksi hän nimeää muun muassa käyttäjätiedon monitasoisuuden, kokonaistuotteen rakentamisen ja välillisten käyttäjien huomioimisen. Hän korostaa käyttäjätiedon olevan monialaista, joka vaatii ymmärrettävää terminologiaa ja uutta osaamista. Hyväksyttävyyden tarkastelu käytännöistä käsin pyrkii tuottamaan uutta kä-sitteistöä ja osaamista hyväksyttävyysilmiön ja myös käyttäjätiedon tarkasteluun.

Käytännöt haastavat tarkastelemaan yksittäisten tekojen ja tulosten sijaan sitä, miten ihmiset itse asiassa toimivat arjessa ja millaisia merkityksiä he toiminnalleen antavat (Norros et al., 2007). Tähän haasteeseen pyrkii vastaamaan muun muassa elämälähtöi­

nen suunnittelu (life­based design), jonka Jaana Leikas (2009) esittelee väitöskirjas-saan. Elämälähtöisen suunnittelun tavoitteena on ihmisen ja hänen elämänsä ottaminen suunnittelun keskiöön teknologian sijaan. Leikkaan mallissa on yhtymäkohtia

toimin-nanteoriaan ja myös käytäntöteoreettiseen lähestymistapaan. Mallissa korostetaan ho-listista näkemystä arjen elämän ymmärryksestä ja tämän ymmärryksen hyödyntämistä teknologian suunnittelussa. Leikas lähtee mallissaan liikkeelle teknologian käytön mo-tiivista, eli päämäärästä, samaan tapaan kuin toiminnan teoriassa. Teknologiaa siis ote-taan käyttöön jostakin syystä, koska sen avulla saavuteote-taan asetettuja päämääriä. Suun-nittelun lähtökohtana tulisi Leikkaan mukaan olla kokonaisvaltainen näkemys ihmisen elämästä, jota pyritään ymmärtämään ihmis- ja sosiaalitieteisiin nojautuvan elämän-muodon analyysin avulla. Leikas käyttää käsitettä teknologian tukema toiminta ja näkee sen merkittävänä elämänmuodon tarkastelusta nousevana suunnittelun näkökulmana.

Teknologian tukemat toiminnot sisältävät suunnittelun kannalta merkittäviä elementte-jä. Näitä ovat 1) toiminto ja sen päämäärä, 2) toimija, 3) konteksti ja 4) mahdollinen tek-nologia. Elementit saadaan analysoimalla tietyssä kontekstissa toteutettavien merkityk-sellisten toimintojen järjestelmiä ja elämänmuodon attribuutteja eli faktoja ja arvoja.

(Leikas, 2009.)

Teknologian kotoutumistutkimuksen (domestication) näkemys teknologian ja ihmi-sen suhteesta on toiminnan- ja käytäntöteorian tapaan dynaaminen ja ihmi-sen nähdään vai-kuttavan arjen käytäntöihin. Teknologiaa rakentuvuus ja keskeneräisyys näyttäytyvät käytäntöteoreettisen lähestymistavan mukaisesti rakentuvana ja neuvotteluja, ristiriitoja sekä kollektiivisia päätöksiä synnyttävänä ilmiönä. Hasu (2001) kiinnittääkin huomion toiminnan teoriaan tukeutuvassa väitöskirjassaan juuri siihen, miten onnistunut inno-vaatioiden käyttöönotto edellyttää käyttäjien toiminnan ja myös kehittäjien ja käyttäjien välisen vuorovaikutuksen ja toimintamallien ristiriitaisuuksien tarkastelua.

Teknologian kotoutumisen tutkimus tavoittelee käytäntöteoreettisen lähestymis-tavan mukaisesti ymmärrystä siitä, miten teknologiat kotoutuvat ihmisten arkeen. Ko-toutumisen tutkimus on Peterin (2006) väitöstutkimuksen mukaan teknologian sosiaa-litieteellisessä tutkimuksessa vakiintunut, konstruktionistiseksi lähestymistavaksi kut-suttu suuntaus teknologian ja ihmisen välisen suhteen tarkasteluun. Kotoutumisen tut-kimuksen pääperiaatteet ovat lähellä toiminnan- ja käytäntöteorian näkemyksiä. Kotou-tumistutkimuksen tekee omaleimaiseksi sen näkemys teknologiasta vieraana, joka ko-toutuu, eli tulee käyttäjille tutuksi tai kesyttyy, kuten Pantzar (1996) sen toteaa. Pantzar kritisoi yksinkertaista tarpeen näkökulmaa ja korostaa, miten hyödykkeet juurtuvat omalla tavallaan ja miten niiden ympärille rakentuu systeemisiä kokonaisuuksia.

Mielenkiintoista kotouttamistutkimuksessa on sen pyrkimys kiinnittää huomiota teknologiapuheeseen ja siihen, miten se esitetään muille. Tavoitteena on näin ollen ym-märtää niitä merkityksiä, joita ihmiset teknologiaan liittävät. Teknologian käyttöönotto nähdään prosessina, eikä yksittäisenä tapahtumana, jolloin se joko muokkautuu tai su-lautuu arkeen tai muodostaa uusia arjen käytäntöjä. Kotoutumisen tutkimuksessa kiin-nitetään huomio myös yksilöön tietyssä kontekstissa ja hänen vuorovaikutukseensa ja neuvotteluihin muiden perheenjäsenten kanssa, jolloin teknologia asettuu osaksi kodin suhteita. Tällöin korostuvat teknologian ja arjen dynamiikka sekä prosessit, joissa tek-nologia omaksutaan ja se vakiintuu osaksi kodin arkea. (Haddon, 2003, s. 43–48.)

Peteri (2006) kritisoi käyttäjäkeskeisen lähestymistavan näkevän ihmisen liian aktiivise-na toimijaaktiivise-na, jolloin arjen vähemmän aktiivinen vuorovaikutus teknologian kanssa jää huomiotta. Hän näkee kotoutumisen käsitteen dynaamisena siinä mielessä, että kotou-tuminen ei ole välttämättä pysyvää, vaan se on riippuvainen tilanteesta ja vaihtuneessa tilanteessa kotoutumisen prosessi tavallaan alkaa uudelleen.

Normalisaation prosessiteoria (May & Finch, 2009) on ekologinen lähestymistapa yhteisöllisen toiminnan ja suhteiden sekä käytäntöjen sosiaalisen rakentumisen analyy-siin. Tämä teoria näyttäytyy pitkälti yhdenmukaisena kotoutumisen tutkimuksen kans-sa, sillä molemmat kiinnittävät huomion siihen, miten jokin uusi ja outo kotoutuu tai normalisoituu. Normalisaatio tarkoittaa prosessia, jossa toimijat omaksuvat jonkin toi-minnan. Tämä voi sisältää uuden tai muuttuneen tavan ajatella, toimia tai organisoida asioita ja se tarkoittaa myös prosessia, missä nämä liittyvät osaksi rutiineja sekä olemas-sa olevaa tietämystä ja käytäntöjä. Normaliolemas-saation prosessiteorian mukaan yksilön toi-mintaa ei voida selittää yksilöllisillä muuttujilla tai yhteisöstä irrallaan, vaan ne voidaan selittää vain molempien vuorovaikutuksella.

Orlikowski (2000) korostaa teknologian ja ihmisen suhteessa yksilöllisyyttä ja dy-naamisuutta. Hänen mukaansa teknologian käyttöön liittyvät toistuvat, yksilöllisesti määräytyvät ja muokkautuvat kokemukset, jotka kuitenkin koetaan eri tavalla riippuen yksilöstä. Myös saman henkilön kokemus voi olla erilainen käyttötilanteen muuttuessa.

Lisäksi jotkin teknologian ominaisuudet saattavat jäädä taka-alalle tietyssä tilanteessa, kun taas toiset nousevat merkityksellisiksi. Myös Kaasinen ja Norros (2007) kiinnittä-vät huomiota samaan ilmiöön, eli toiminnan peruselementtien välisten suhteiden moni-mutkaistumiseen tietoyhteiskunnassa, mikä tarkoittaa yksilön kiinnittymistä useisiin samanaikaisiin toimintajärjestelmiin. Kokonaisvaltaisia ihmisen ja hänen toimintansa ymmärtämisen lähestymistapoja on peräänkuulutettu useissa puheenvuoroissa (esim.

Saariluoma et al., 2010; Oulasvirta, 2011). Toisaalta, pitkään jatkuneista yrityksistä huolimatta, ei ole kuitenkaan onnistuttu löytämään kokonaisvaltaista teoriaa käyttö-tilanteiden selittämiseen (Kuutti, 2011, s. 62). Tämä johtuu Kuutin mukaan siitä, että käyttötilanteiden teoretisointi ei ole jonkin yksittäisen tieteenalan tehtävä ja siksi se on pirstaloitunut eri tieteenaloille. Tämä näkyy erittäin selvästi myös hyväksyttävyystutki-muksessa. Esimerkiksi edellä esitetyt ihmisen toiminnan ja muutosten hyväksymisen tutkimukset kiinnittyvät muun muassa HCI- ja HTI-tutkimukseen, taloustieteisiin ja sosiologiaan.