Hyväksyttävyys

Hyväksyttävyys (acceptance) käsitteenä on ollut pitkään käytössä puhuttaessa ihmisen ja artefaktien välisestä suhteesta. Esimerkiksi sotilaille tarjotun ruoan hyväksyttävyyden tutkimiseen kehitettiin jo 1950–luvulla mittareita (Peryam & Pilgrim, 1957) ja hiukan myöhemmin 1960-luvulla ryhdyttiin kehittämään ensimmäisiä tilastollisia tietokonei-den hyväksyttävyytietokonei-den mittareita (Bennett & Stringer, 1961; Barnett & Ross, 1964).

Hyväksyttävyyden käsitettä käytetään teknologian yhteydessä yleensä tilanteis-sa, joissa arvioidaan jonkin teknologian tai prosessin käyttöönottohalukkuutta organi-saatioissa ja yksityiskäytössä. Toisaalta sitä käytetään myös, kun arvioidaan teknologian mahdollisuuksia markkinoilla, sen yhteiskunnallisia, sosiaalisia, kulttuurisia ja eettisiä vaikutuksia. Hyvä esimerkki tällaisesta yleisen tason arvioinnista on Huijtsin, Molinin ja Stegin (2012) tutkimus, jossa he ovat soveltaneet uusiutuvien energiateknologioiden hyväksyttävyyden arviointiin Lindebergin ja Stegin (2007) esittämää mallia, jonka mu-kaan päämäärä vaikuttaa merkittävästi yksilön valintoihin, päätöksentekoon ja siten myös hyväksyttävyyden arvioinnin kriteereihin. Hyväksyttävyyden tutkimus voi heidän mukaansa olla 1) uhrausten, riskien ja hyötyjen arviointia 2) moraalista arviointia tek-nologian vaikutuksista yhteiskuntaan ja ympäristöön sekä 3) tektek-nologian synnyttämien kokemuksien ja tunteiden arviointia.

Kohtalaisen pitkästä historiasta huolimatta hyväksyttävyyden käsitettä käytetään vielä nykyäänkin usein määrittelemättä tarkemmin sen sisältöä ja merkitystä (esim. Lin &

Chang, 2012; Jeng & Tzeng, 2012). Tällöin on riskinä, että peruskäsitteiden merkitykset hämärtyvät ja sekaantuvat. Tästä on esimerkkinä terveydenhuoltoon liittyvä ja teknolo-gian hyväksyttävyyden mallien eli TAM-mallien (Davis, 1989, 1993) käyttöä koskeva kir-jallisuuskatsaus (Holden & Karsh, 2010), jossa havaittiin muun muassa käsitteiden

”adoption” ja ”acceptance” sekoittuvan keskenään ja olevan jopa väärinymmärrettyjä.

Hyväksyttävyyden käsitettä pidetään ehkä itsestään selvyytenä ja tästä syystä sitä ei ole määritelty edes kaikissa hyväksyttävyyskirjallisuuden tunnetuimmissakaan artikkeleissa (esim. Davis, 1989, 1993; Venkatesh, Morris, Davis, & Davis, 2003). Käsitteellinen mää-rittely puuttuu myös useista malleja kritisoineista artikkeleista (Legris et al., 2003; Tur-ner et al., 2010; Burton-Jones & Hubona, 2005).

Käsitteen määrittelyssä voidaan lähteä liikkeelle hyväksyttävyys-käsitteen etymolo-giasta. Oxford Dictionaryn (2012) mukaan hyväksyttävyyden käsitteen (acceptance) al-kuperä on latinan kielen sanassa acceptare. Käsite määritellään samassa sanakirjassa suostumuksena jonkin tarjotun suorittamiseen tai vastaanottamiseen. Hyväksyntä viit-taa siis tässä määritelmässä suostumukseen, minkä vastakohtana voidaan nähdä torjun-ta torjun-tai hylkääminen. Schwartz ja Chin (2007) ovat selvittäneet englanninkielisen ”accep­

tance” käsitteen etymologista alkuperää. Käsitteeseen ”acceptance” liittyy heidän mu-kaansa latinan kielessä neljä saman verbin johdannaista; acceptare, accepto, acceptavi, or acceptatus. Näiden johdannaisten määritelmiin tukeutuen he tuottivat hyväksyttä-vyyteen viisi erilaista näkökulmaa (taulukko 1).

Taulukko 1. Hyväksyttävyyden etymologisia selityksiä (Schwartz & Chin, 2007, s. 240) Vastaanotto

(to receive)

Vaistonvarainen reaktio tarjottua tuotetta kohtaan Idean ymmärtämistä

(to grasp the idea) Tuotteen sopivuus aiottuun tehtävään ja ymmärrys siitä, miten tekno-logia muuttaa elämää

Kelpoisuuden arviointi

(to assess the worth) Hyödyllisyyden ja käyttökelpoisuuden arviointia Myöntymistä

(to be given)

Valmius ottaa vastaan ja hyväksyä tuotteen aiheuttamat muutokset rutiineissa

Esittämistä

(to submit) Valmiutta hyväksyä osaksi identiteettiä

Kirjoituksessaan Schwartz ja Chin (2007) eivät päädy esittämään yhtä määritelmää hy-väksyttävyydelle, vaan he korostavat käsitteen prosessiluonnetta ja sen kontekstisidon-naisuutta.

Vaikka edellä todettiin hyväksyttävyys-käsitteen määrittelyn olevan puutteellista useissa hyväksyttävyyttä käsittelevissä artikkeleissa, käsitteelle on toisaalla esitetty

lukui-sia määritelmiä (esim. Shackel, 1991; Nielsen, 1993; Cardelo, 1994; Dillon & Morris, 1996; Arning & Ziefle, 2009; Kaasinen & Norros, 2007). Shackelin (1991) tuotteen ha-vaitsemisen mallissa hyväksyttävyys muodostuu hyödyllisyydestä, käytettävyydestä, miellyttävyydestä ja uhrauksista. Hyödyllisyydellä Shackel tarkoittaa tuotteen toiminnan vastaavuutta käyttäjän tarpeisiin. Käytettävyys ilmentää sitä, miten hyvin hyödyllisyys to-teutuu käytössä ja miellyttävyys liittyy tunneperäiseen arviointiin. Kustannukset tarkoit-tavat materiaalisten kustannusten lisäksi sosiaalisia ja yhteisöllisiä seurauksia. Toisin sa-noen mikäli uhraukset ovat sopivassa suhteessa hyötyyn, miellyttävyyteen ja käytettävyy-teen, tuote hyväksytään. Nielsen (1993) esittää hyväksyttävyyden osana käytettävyyttä ja jakaa sen sosiaaliseen ja käytännölliseen hyväksyttävyyteen. Sosiaalisen hyväksyttävyy-den käsitettä Nielsen ei avaa tarkasti. Hänen jaottelussaan käytännöllinen hyväksyttävyys on havaittavien ominaisuuksien ja käytettävyyden sekä hyödyllisyyden yläkäsite. Myös Keinosen (1998) väitöskirjassa käytettävyys ja hyväksyttävyys kytkeytyvät toisiinsa, sillä hänen esittämänsä malli tuotteiden arvioinnin ja valintapäätöksen kriteereistä perustuu pitkälti Davisin (1993) malliin teknologian hyväksyttävyydestä. Aikaisempi tutkimus on osoittanut, että käytettävyydellä ja hyödyllisyydellä on merkittävä rooli teknologian hy-väksyttävyyteen (Davis, 1986; 1989; 1993), mutta toisaalta myös sen, etteivät ne selitä täysin hyväksyttävyyttä (esim. Burton-Jones & Hubona, 2005; Lu et al., 2005; Blue, 2006; Homburg, et al., 2010; Turner et al., 2010; Ziefle et al, 2011). Keinonen (1998, s.

62) erittelee käytettävyyteen liittyviksi alueiksi muun muassa käyttökokemuksen ja ihmi-sen ja teknologian vuorovaikutukihmi-sen, joita myöhemmässä kirjallisuudessa on ryhdytty tarkastelemaan omina tutkimusalueinaan. Hyväksyttävyydestä käytävä keskustelu on vas-taavalla tavalla kehittynyt ja kehittymässä omaksi tutkimusalueeksi.

Cardelo (1994) liittää ruokaa käsittelevässä kirjoituksessaan hyväksyttävyyden fe-nomenologiaan ja kytkee siihen myös emotionaalisen ja hedonistisen ulottuvuuden.

Tällöin hyväksyttävyys muodostuu akseleilla miellyttävä–epämiellyttävä tai pidän–en pidä. Arning ja Ziefle (2007, s. 2905) määrittelevät teknologian hyväksyttävyyden vielä tätäkin yksinkertaisemmin uuden teknologian ja järjestelmän hyväksyvänä ja suopeana vastaanottona ja jatkuvana käyttönä. Informaatioteknologian käyttöönottoa käsittele-vässä tutkimuksessaan Dillon ja Morris (1996, s. 8) ovat määritelleet käyttäjähyväksyn-nän käyttäjäryhmässä havaittavana halukkuutena ottaa käyttöön informaatioteknolo­

giaa siihen tehtävään, johon se on suunniteltu. Koska heidän määrittelynsä kuvaa hyvin vallitsevaa käsitystä hyväksyttävyys-käsitteen merkityksestä, nostan esiin joitakin mää-rittelystä nousevia ongelmia. Hyväksyttävyys on kyseisen määritelmän mukaan havait­

tavaa halukkuutta ottaa jokin tuote tai teknologia käyttöön. Määritelmässä ei kuiten-kaan oteta kantaa siihen, mitä ”havaittu halukkuus ottaa käyttöön” itse asiassa tarkoit-taa. Onko teknologian hyväksymistä jos vain haluaa ottaa käyttöön teknolo giaa, mutta ei kuitenkaan jostain syystä käytä kyseistä teknologiaa? Määritelmän loppuosassa kiin-nittyy huomio tehtävän ja teknologian yhteyteen. Määritelmän mukaan on olemassa jokin tehtävä, joka tulee suorittaa. Näin ollen teknologian hyväksyttävyys näyttäytyy tässä määritelmässä teknologian soveltuvuutena ennalta suunniteltuun tehtävään ja

käyttäjässä havaittuna halukkuutena suorittaa tehtävä kyseisen teknologian avulla. Yksi-löt arvioivat välineiden ja työkalujen soveltuvuutta päämäärän tai sen saavuttamisen pe-rusteella ja arvioinnin jälkeen joko hyväksyvät tai hylkäävät heille tarjolla olevan tekno-logian. Tässä katsannossa huomio kiinnittyy ajallisesti lyhyeen jaksoon, halukkuuteen hankkia tuote itselle tai valmiuteen sekä halukkuuteen ottaa tuote käyttöön tiettyä teh-tävää varten. Tällaista tarkastelua leimaa teknologian välineellinen tehtävä, ja se kytkey-tyy ajatukseen yksilön päämäärätietoisesta tavoitteellisesta toiminnasta, jossa yksilöillä on selvät päämäärät toiminnalleen. Airaksinen (2003, s. 46–47) kutsuu tällaista käsitys-tä tekno-optimismiksi ja näkee sen varsin alkeellisena tekniikkakäsityksenä. Käsityksen laajentaminen edellyttää hänen mukaansa päämäärien asettamisen ja niihin liittyvien ar-vojen pohdintaa.

Olen aiemmin laajentanut (Alakärppä, 2001) Nielsenin (1993) esittämää käytän-nöllisen ja sosiaaliseen hyväksyttävyyden määritelmää henkilökohtaisella ja kulttuuri-sella hyväksyttävyydellä. Henkilökohtainen hyväksyttävyys viittaa käyttötarpeeseen ja itse tuotteen hyväksymiseen sille varattuun tehtävään. Tarve voi olla seurausta esimer-kiksi toimintakyvyn muutoksesta tai muista henkilökohtaisista syistä. Käytännöllinen hyväksyttävyys tarkoittaa tuotteen käyttökelpoisuuden ja käyttöominaisuuksien ar-viointia ja myös sen selvittämistä, täyttääkö tuote sille asetetut toiminnalliset odotukset ja viranomaisten määräykset. Kulttuurinen hyväksyttävyys pitää sisällään tuotteen ja sen käytön sopivuuden ympäröivään kulttuuriin. Sosiaalinen hyväksyttävyys viittaa teknologian sopivuuteen ympäröiviin sosiaalisiin normeihin sekä siihen, aiheuttaako tuote käyttäjälle tai muulle yhteisölle negatiivisia seurauksia, esimerkiksi häpeää tai ahdistusta .

Älykkäiden ympäristöjen suunnittelua käsittelevässä kirjassa (Kaasinen & Norros, 2007, s. 13) teknologian hyväksyttävyys määritellään teknologian ja ympäristön mah-dollistamista käytännöistä käsin. Tämän määritelmän mukaan hyväksyttävyys on yksi­

lössä ja yhteisössä havaittavaa halukkuutta omaksua ja kehittää teknologian ja ympä­

ristön mahdollistamia käytäntöjä. Tässä määritelmässä korostuu yksilön ja yhteisön aktiivinen rooli. Lisäksi omaksuminen ja halukkuus kehittää teknologian ja ympäristön mahdollistamia käytäntöjä viittaavat teknologian keskeneräisyyteen ja siten myös hy-väksyttävyyden dynaamiseen luonteeseen. Omaksumisen ja kehittämisen halukkuuden asettaminen hyvinvointiteknologian hyväksyttävyyden ehdoksi asettaa suuria haasteita arvioinnille, sillä näiden molempien vaatimusten havainnointi on vaikeaa. Schwartzin ja Chinin (2007, s. 240) etymologisen tarkastelun myötä syntyneet näkökulmat kuvaavat hyvin hyväksyttävyyden moniulotteisuutta. Näkökulmien perusteella hyväksyttävyy-dessä voisi olla kyse muun muassa vaistonvaraisesta reaktiosta uutta teknologiaa koh-taan tai tuotteen sopivuudesta aiottuun tehtävään sekä ymmärryksestä miten teknologia voisi muuttaa käyttäjän elämää. Edelleen, hyväksyttävyys voisi heidän mukaansa tar-koittaa myös hyödyllisyyden ja käyttökelpoisuuden arviointia ja valmiutta sopeutua teknologian aiheuttamiin muutoksiin rutiineissa sekä valmiutta hyväksyä teknologia ja sen käyttö osaksi identiteettiä.

Tässä työssä teknologian hyväksyttävyydellä tarkoitan: yksilön tai käyttäjäryhmän valmiutta käyttää teknologiaa tarvittaessa ja teknologian mahdollistamien käytäntöjen sopivuutta yksilön ja käyttäjäryhmän arjen käytäntöihin sekä sosio­kulttuuriseen ym­

päristöön.

Määritelmässä lähdetään siitä, että teknologian hyväksyjä voi olla joko yksilö tai ryh-mä. Valmius käyttää teknologiaa tarvittaessa tarkoittaa myönteistä suhtautumista ja myös teknologian varsinaista hyödyntämistä päämäärien saavuttamiseksi sellaisissa ti-lanteissa, joissa käytölle olisi objektiivisesti tarkastellen perusteet. Objektiivisilla pe-rusteilla tarkoitan esimerkiksi terveydenhuollon henkilöstön toteamaa tarvetta jonkin välineen käytölle. Tarvittaessa viittaa yhtäältä siihen funktionaaliseen tai symboliseen käyttötarkoitukseen, johon teknologia on suunniteltu ja toisaalta siihen, mihin tehtä-vään se hankitaan tai siihen, mihin myöhemmin havaittuihin tarpeisiin teknologiaa pää-dytään hyödyntämään arjessa. Yksilön ja käyttäjäryhmän käytäntöihin sopivuudella tar-koitan esimerkiksi teknologian soveltuvuutta yksilön tai käyttäjäryhmän rutiineihin, elämän tapoihin, toimintatapoihin, arvoihin ja identiteetin rakennuspyrkimyksiin.

Käänteisesti ilmaisten teknologia ei ole sosiokulttuuriseen ympäristöön sopiva, jos se aiheuttaa stigman kaltaisen sosiaalisen ilmiön, millä tarkoitetaan sosiologian kirjallisuu-dessa ilmiötä, jossa yksilö jostakin syystä ei istu sosiaalisiin normeihin ja tästä syystä ei nauti yhteisön täyttä hyväksyntää (Furuya, 2002). Sosiokulttuurisella ympäristöllä tar-koitan ihmisten yhdessä elämisen ja vuorovaikutuksen tapoja sekä kulttuurisesti raken-tuneita toimintaympäristöjä, joissa teknologian kanssa eletään ja sitä käytetään.