Talonpoikaiskylä ennen isojakoa

Tutkimukselle on tärkeää selvittää kylän olosuhteita ennen jaon aloit-tamista ja jakoon vaikuttaneita syitä. Olot Hämeessä olivat 1700-luvun loppupuolella varsin samanlaiset eri pitäjissä ja talonpoikaisky-lissä. Niinpä Lieson jakokunnan maataloudesta saa hyvän kuvan alu-een naapurikunnan Hauhon oloja 1700-luvun puolivälissä kuvaavasta väitöskirjasta. Sen laati hauholaisen kruununnimismies Andreas Her-kepaeuksen poika Christoffer Herkepaeus. Väitöskirja tarkastettiin Turun yliopistossa 6. päivänä marraskuuta vuonna 1756. Koska tämä historiallinen ja taloudellinen kuvaus Hauhon pitäjästä kuvaa lähei-sesti myös tämän tutkimuksen kohteen Lieson kylän oloja ennen

iso-198Aaltonen 1964. s.50.

jaon alkamista, katson hyväksi referoida Herkepaeuksen tutkimuksen kuvauksia ajan oloista Lieson jakokunnassa isojaon valmistelujen ai-kaan¹⁹⁹. Väitöskirjassa viitataan parissa kohtaa myös Lieson aluee-seen ja useamminkin Lieson muiden naapureiden Tuuloksen ja Luo-pioisten alueeseen ja elämään.

Maataloutta kuvatessaan Herkepaeus toteaa peltojen jakamisen loh-koihin eli sarloh-koihin haittaavan suuresti kaikkia toimenpiteitä maan muokkauksesta viljan kylvöön ja aina sadon korjuuseen asti. Viljely-alueet olivat talokohtaisina kolmessa tai neljässä jopa useammassakin lohkossa. Hän toteaa isojaon tarpeellisuuden Hämeessä²⁰⁰. Tilusten paremman sijoituksen myötä talonpojat pääsisivät kehittämään vilje-lytoimintaansa nopeasti paremmalle tasolle.

Hauhon pellot olivat huonosti ojitettuja ja olemassa olevat ojatkin huonoluiskaisia, mikä haittasi ojanpientareiden ohella niiden kuivu-mista. Viljelyksiä lannoitettiin talleista ja navetoista saatavalla lannal-la sekä soiden mudallannal-la. Lantaan sekoitettiin runsaasti olkia ja heinän-jätteitä lehmien ruokinnasta ja alustoista. Myös niityt olivat Herkepa-euksen mielestä huonosti hoidettuja ja huonotuottoisia. Niiden heinä korjattiin liian tehokkaasti ja uutta kasvua estävästi. Huono ojitus piti niityt liian kosteina ja lopulta karjaa pidettiin niityillä liian myöhään syksyllä²⁰¹. Kehnoon ojitukseen Hämeessä viitataan myös Eric Lenc-quistin sanomana ja Pietari (Pehr, Petter) Kalm-Herkepaeuksen

ku-199Christoffer Herkepaeus laati väitöskirjansa taloustieteen professorin ja Kuninkaallisen ruotsalaisen tiedeakatemian kuin myös Upsalan kuninkaallisen tiedeseuran jäsenen ja yliopiston rehtorin Petter Kalmin valvonnassa, kuten väitöskirjan etusivulla sanotaan. Hauho-seura on julkaissut väitöskirjasta 6.11.1956 suomenkielisen selosteversion tapahtuman

200-vuotisjuhlan kunniaksi. Käännöstyön on suorittanut hauholainen eversti Rainer Kirjokallio.

200Herkepaeus 1756. s.17.

201Herkepaeus 1756. s.28.

vaamana²⁰². Lienevätkö kysymyksessä osittain samat lähdetiedot vai vahvistaako monien kuvaus”hämäläistäsäästeliäisyyttä”.Karja polki sorkillaan uuden kasvualun rikki. Kevätlaiduntaminen niityillä esti uuden kasvua. Osansa vähäiseen tuottoon oli myös huolimattomalla hoidolla.

Pellot samoinkuin karjanruokintaan tarpeelliset niitytkin olivat ai-dasaidoilla ympäröityjä. Peltojen muokkaus suoritettiin moneen ker-taan sahroilla eli auroilla. Kokkareet ja turpeet rikottiin kuokilla ja ha-ravilla sekä tarkoitusta varten tehdyillä nuijilla. Sadonkorjuu tapahtui 1700-luvun puolivälissä Hämeessä sirpillä leikaten. Vilja sidottiin lyhteiksi ja pantiin kykille eli kuhilaille. Kuivumisen jälkeen vilja ajettiin reellä ja rattailla riiheen jatkokuivaukseen. Siellä se puitiin.

Ruis puitiin eri tavoin kuin kaura. Ruista puitaessa yksi henkilö pu-dotti lyhteet parsilta lattialle ja löi niitä seinään, toinen irrotti siteet lyhteistä hakkuraudalla, kolmas asetti lyhteet lattialle riviin, neljäs ja viides puivat ne ja kuudes ravisti jyvät erilleen oljista ja siirsi oljet ulos riihestä. Siellä seitsemäs henkilö sitoi ne kuvoiksi²⁰³ ja latoon vietäväksi. Viljelytavat olivat samanlaisia myös Lieson kylässä.

Viljelystapoja Herkepaeus mainitsee kaksi²⁰⁴. Kolmilohkoisessa vilje-lyjärjestelmässä oli kolmannes alueesta rukiilla ja kolmannes ohralla ja herneellä. Kolmas vaihe oli kesantona. Nelilohkoisessa järjestel-mässä neljänneksellä viljeltiin ruista sekä toisella neljänneksellä yleensä ohraa. Puolet alueesta oli kesantona. Satoa saatiin yleensä alle kymmenen jyvää eli kymmenkertaisesti kylvöön verrattuna. Par-haimmilla tavoilla ja paikoilla päästiin yli kymmenen jyvän.

202Soininen 1976. s.185.

203Vuorela 1981. s.207. Kupo=sidottu kimppu.

204Herkepaeus 1756. s.18.

Metsämaiden pahin tuholainen oli kaskeaminen. Tuli on ollut viljan-tuotannon alkuaikoina yleisin muokkausmuoto vaatimattomassa pel-lonraivauksessa. Se oli kuitenkin varsin tuhoisaa. Tuli poltti taimet ja tuhosi tarvepuustoa sekä esti lopulta ruokamullan muodostumisen.

Kaskeamisesta aiheutui myös monia metsäpaloja. Kaskeamiskauden jälkeen ei alueella ollut jäljellä kuin kuihtunut maa. Monin paikoin metsistä oli tuskin saatavissa rakennus- tai tarvikepuita. Metsämaan huonolaatuisuuteen ja kaukaiseen sijaintiin viitataan myöhemmin Lieson jakokunnan kyläkertomuksessa (katso kohta 3.4 Kyläkertomus Liesosta isojaon aikaan).

Yhteismetsiä ei Hauhon pitäjällä ollut. Metsät oli määritelty monilla rajankäynneillä kylille. Metsien kurjaan kuntoon Herkepaeus pitää syynä niiden jakamattomuutta. Järjestettyä yhteishallintaa metsän suhteen ei sarkajakoaikana ollut.

”Niin kauan kuin tämä yleinen anteeksiantamaton huolimatt o-muus ja oman voiton hankkiminen vallitsee metsätaloudessa, niin on turhaa odottaa metsien kehittymistä, kun jokainen tekee niin kuin itse haluaa, on turhaa odottaa säästävämpää metsän-käyttöä. Asukkaille metsän suojaamisesta ja istutuksista puhu-minen on mahdotonta ja pidettäisiin sitä hulluutena, sillä niin kauan kuin metsät ovat jakamattomina, haluaa jokainen ottaa itselleen niistä, välittämättä toisista, suurimman hyödyn ja ottaa oman harkintansa mukaan runsaammin itselleen, välittämättä toisista, josta täällä tavaksi tulleesta tuhoisasta ja vahingolli-sesta tavasta kokemus on jättänyt pysyvän jäljen”²⁰⁵.

Herkepaeuksen väitöskirjassa todetaan monessa kohdassa tuloksek-kaan maanviljelyn esteenä olevan yhteisnautinnan ja sen vaatiman yh-teistoiminnan sidonnaisuuden viljellyillä alueilla sekä

yhteisomistuk-205Herkepaeus 1756. s.33.

sen aiheuttaman metsien haaskauksen. Uudenlainen tilusten jako olisi tarpeen. Se sai kuitenkin odottaa vielä runsaan vuosikymmenen ajan.

Vetojuhtana isojakoa edeltävänä aikana oli puhtaissa talonpoikaista-loissa yksi tai ehkä paremmissa tatalonpoikaista-loissa kaksikin hevosta. Määrä riip-pui niityistä. Usein jouduttiin keväällä käyttämään ruokintaan haavan tai pihlajan kuorta. Hyvä työhevonen tarvitsi yleensä parhaimmat heinät. Hevosen syömiä heiniä jouduttiin pula-aikoina käyttämään osaksi vielä muun karjan rehuna. Niin hevosten kuin ennen kaikkea lehmien määrä riippui niittyjen sadosta. Pienempinä kotieläiminä oli lampaita ja vuohia sekä sikoja ja kanoja. Lampaista kerittiin villaa vaatetukseen 3-4 kertaa vuodessa. Ruuan puutteessa lampaille joudut-tiin antamaan haavan kaavetta. Se aiheutti kuitenkin villan katoami-sen lampaista. Karjan tuotteina talonpoika sai vähän voita ja talia sekä villaa ja erityisesti nahkoja. Niitä talonpojat matkasivat myymään Tu-run talvimarkkinoille. Kauppapaikkoja olivat myös Helsinki ja Por-voo sekä Loviisa. Lähimarkkinoita pidettiin Hämeenlinnassa ja Tam-pereella sekä Asikkalan Vääksyn markkinoilla. Matkanteko hevosilla ja kuorman kanssa epätasaisilla kulku-urilla oli hidasta. Päivän matka supistui usein pariin peninkulmaan.

Vesistöt hyödynnettiin monin tavoin. Ne olivat 1700-luvulla merkit-täviä kulkuväyliä. Hauhon järvireitti sai alkunsa Lammin ja Padasjo-en rajalla olevasta Wesijako-järvestä. Vesialueet tarjosivat mahdolli-suuden myös elatuksen saamiseen. Kalastus oli niin Hauhon alueen kuin Lamminkin merkittävä elinkeino entisaikaan. Kalaa pyydystet-tiin tokeilla, millä ymmärretään patoa tai muuta kalanpyydyksen joh-detta,²⁰⁶ja nuottaamalla sekä rysillä ja merroilla ja myös tuulastamal-la. Rapujakin oli alueen järvissä runsaasti²⁰⁷. Luonnontuotteista Her-kepaeus mainitsee vielä lähteet ja muut kivennäisainevedet.

Mielen-206Vuorela 1981. s.469.

207Herkepaeus 1756. s.49.

kiintoista on todeta, että useista seuduilla olevista lähteistä saatiin vä-rimultaa moneen tarkoitukseen. Niitä sijaitsi myös Lieson jakokun-taan kuuluneen Kuohijoen kylän alueella²⁰⁸. Kylästä saatiin Haikan-vuoren alueelta kalkkikiveä. Valtionhoitaja Birger Jarl oli löytänyt tämän kalkkivuoren. Sitä käytettiin ilmeisesti yksinomaan Hämeen linnan muuraustöihin²⁰⁹.

Herkepaeuksen väitöskirja antaa merkittävän lisän niin kohteensa si-jainnin kuin myös ajankohdan suhteen Lammin Lieson kylän isojakoa edeltäneiden olosuhteiden valaisemiseen. Väitöskirja täydentää erin-omaisesti itse Lieson jakokunnasta laadittua kyläkertomusta ja kuva-usta alueen oloista. Hyvä ja suhteellisen täydellinen kuva ajan olosuh-teista ja talonpoikaisperheen sekä kylän elämästä, antavat paremmat edellytykset olosuhteita mullistaneen isojaon ja sen vaikutusten ym-märtämiseksi.