Liikamaa kyläalueen laillistajana

Liikamaa liittyi olennaisena asiana isojakoon. Nimitys viittaa selvästi jollakin tavalla ylimääräisen maan olemiseen. Talojen vanhojen sar-kajakoisten kotipeltojen ja yhteiselle metsäalueelle raivattujen nuo-rempien lohkojakoisten peltojen järjestely jaossa tapahtui niin, että kukin talo sai viljelysalueensa harvalukuisempiin palstoihin. Kylän talojen yhteisen metsämaan jakamisessa oli enemmän ongelmia.

Maanlait olivat tosin jo antaneet mahdollisuuden metsienkin jakami-seen sarkajakoaikana. Näin ei Kuusen mukaan kuitenkaan ole juuri tapahtunut³¹⁷. Kaikki maa ei ollut isojaoissa talojen osuuksiin kuulu-vaa verotuksen kohteena olekuulu-vaa maata.

Kylän ja kruununmaiden eriytyminen alkoi jo keskiajalla. Oli annettu ohjeita uusille taloille annettavista metsämaiden määristä. Muodostui vähitellen käsitys, että kylän ulkopuoliset laajat alueet olivat kruunul-le kuuluvia. Samanlaiseen ajatteluun johti kristinuskon ja eurooppa-laisen kulttuurin leviämisen myötä tullut ajatus maanomistuksesta.

Maa, johon ei uhratun työn nojalla ollut oikeutta, kuului kruunulle³¹⁸. Tarkoituksena oli vaikuttaa uudisasutuksen muodostamiseen. Erä-maiden omistusta ei tällä julistuksella saatu ratkaistua. Vasta 19.12.1683 annettu metsäasetus vahvisti asiaa niin, että Ruotsissa ei

316Haataja 1949. ss.86-87.

317Kuusi 1925. s.27.

318Grotenfelt ym. 1910. s.542.

enää katsottu olevan isännättömiä maita ”res nullius”³¹⁹. Sillanpää viittaa kirjoituksessaan KyöstiHaatajan kirjoitukseen ”Erämaa ja lii-kamaa”Maanmittaustieteiden seuran julkaisussa n:o 2 vuonna 1929.

Maiden omistuksen jakautuminen merkitsi, että ennen isojaon suorit-tamista oli määritettävä kylän tai useampien kylien muodostamalle jakokunnalle kuuluva maa. Isojaossa osa maa-alueista jaettiin taloille.

Osa jäi kruunulle. Valtionmetsä-järjestelmä sai alkunsa isojaon yh-teydessä.

Liikamaan määrittämisen perusteet muodostuivat isojakosäädöksissä.

Kaikkien kylien rajoja ei oltu määritelty isojakoon mennessä. Metsä-alueen ollessa ilman selvää rajaa erämaata vastaan oli ennen jakoa ratkaistava jakoon kuuluva kylän alue. Kaikkea metsämaata ei kui-tenkaan voitu ilman muuta lukea kylän alueeseen. Ratkaisuksi säädet-tiin kotitarpeeksi välttämättömän metsämaan määrä. Se määritelsäädet-tiin pinta-alan mukaan manttaalia kohti tulevana tynnyrinalamääränä. Osa metsämaasta jyvitettiin arvottomaksi joutomaaksi eli impedimentti-maaksi. Tämä yleensä soinen tai kallioinen tai muutoin erittäin kivi-nen tai muulla tavalla joutomaa annettiin taloille veroluvun mukaisen maamäärän lisäksi. Muu metsämaa jäi kruunulle. Kunkin talon osuu-den tilusten määrä muodostui talon manttaalin mukaan. Liikamaita ei erotettu ennen vuotta 1777 tehdyissä isojaoissa, eikä myöskään Vii-purin läänissä eikä Ahvenanmaalla. Liikamaan erottamisesta olivat vapaat myös ratsuvelvolliset säterit ja rälssitalot sekä kirkollisvapauk-sia nauttivat papiston virkatalot³²⁰. Liikamaan määrittäminen kuului kuitenkin isojaon toimenpiteisiin.

319Sillanpää 2006. ss.50-51.

320Haataja 1949. s.199. Hyvönen 1998. s.115.

Kamarikollegion kirjeessä 10.8.1778 säädettiin manttaalikohtainen ti-lusmäärä 600-1200 tynnyrinalan suuruiseksi maanlaadun mukaan.

Maakirjataloilla ja maanomistajilla oli edelleen etuoikeus perustaa uudistaloja, jos heidät katsottiin kykeneviksi huolehtimaan uudista-loihin liittyvistä talojen säädettyyn kuntoon raivaamisesta ja rakenta-misesta. Velvollisuuksien laiminlyönneistä seurasi oikeuksien mene-tys. Vuonna 1784 kamarikollegion maaherroille antama määräys iso-jakojen suuntaamisesta asumattomia takamaita käsittäville alueille muutti isojakojen painopistettä mm. etelä-Hämeen metsäpitäjissä maan hankkimiseen uudisasutusta varten. Esimerkkinä mainitaan Hausjärvi Lammin eteläpuolella³²¹. Uudisasutus ja isojako kytkeytyi-vät toisiinsa entistä voimakkaammin valtakunnallisen isojaon merki-tystavoitteen mukaisesti.

Pohjanmaan verollepanossa määrättiin 1750 annetulla kuninkaallisel-la kirjeellä taloille annettavaksi 200-300 tynnyrinakuninkaallisel-laa manttaalia koh-ti³²². Kustaa III vuonna 1775 Suomea varten antamalla asetuksella manttaalia kohti tuleva määrä vahvistettiin 600-1200 tynnyrinalaksi pelto ja niitty mukaan luettuina, mutta joutomaita lukuunottamatta.

Itä-Suomessa Savon ja Karjalan alueella määrä oli jo 1772 korotettu 1700-3000 tynnyrinalaksi³²³. Määrä kohosi siirryttäessä Etelä-Suomesta maamme pohjoisosiin moninkertaiseksi. Esimerkiksi Ka-rungin pitäjäläisten anomuksesta senaatti antoi 24.4.1826 lausunnon 2500 tynnyrinalan käyttämisestä manttaalia kohti, eikä 1400 kuten Länsipohjaa varten oli säädetty³²⁴. Esimerkkien perusteella huoma-taan vaihtelun olleen suuresti riippuen alueista ja erikoisolosuhteista.

321Saarenheimo 1976. s.294.

322Hyvönen 1998. s.115.

323Grotenfelt ym. 1910. s.550.

324Nohrström 1933. s.23.

Jakokunnan osakkailla oli erotettavaan liikamaahan optio-oikeus. Sen olivat talot saaneet vuoden 1775 isojakoasetuksessa ja vuoden 1777 kuninkaallisessa kirjeessä liikamaan pitämiseen omanaan veronkoro-tusta vastaan³²⁵. Se merkitsi etuoikeutta. Harkintavalta liikamaihin nähden oli maaherroilla. Kamarikollegio antoi vuonna 1784 maaher-roille uusia määräyksiä asiasta. Maaherrojen suhtautuminen liikamai-hin oli yleensä edullinen talojen laajentamisen suhteen. Alinta määrää ei juuri käytetty. Manttaalikohtaista tynnyrinalan ylärajaa nostettiin vuonna 1786 1500 tynnyrinalaan. Keski-Hämeessä käytetty määrä oli yleensä 1200-1400 tynnyrinalaa manttaalia kohti³²⁶.

Liikamaan käytöllä oli näin kolme mahdollisuutta:

- Liikamaata liitettiin taloihin veroluvun korottamista vastaan.

- Liikamaata käytettiin uudistalojen perustamiseen.

- Liikamaasta tuli kruunun maata.

Vuosien 1775 ja 1778 isojakoasetuksilla ratkaistiin liiallisten maiden kuuluminen valtiolle³²⁷. Vuoden 1775 asetus koski Pohjanmaata, mis-sä kaikki taloille tarpeeton maa oli erotettava kruunulle uudisasutusta varten. Vuoden 1777 asetusta koskevalla selityksellä määräys laajen-nettiin kaikkiin Suomenmaan lääneihin. Säädökset eivät täysin kui-tenkaan ratkaisseet tilanteita. Erityisesti Uudenmaan ja Hämeen lää-nin maaherra Anders de Bruce ryhtyi vastustamaan jakokunnanmai-den peruuttamista. Olihan kuninkaallisella kirjeellä 18.2.1757 annettu yhteisten metsämaiden torpille verovapaus ja lupaus, ettei niitä pääti-lojen yhteydestä erotettaisi. Asia oli vaikuttanut maanviljelyn tasoon nostavasti. Uusia torppia oli syntynyt ja viljelyksiä raivattu³²⁸.

325Hyvönen 1998. ss.115-116. Haataja 1949. s.199.

326Saarenheimo 1983. ss.49-50.

327Kovero 1909. ss.46-47.

328Saarenheimo 1976. s.293. Kuninkaallisen Majesteetin kirje kaikille maaherroille koskien torppien ja uudistalojen perustamista taloille 18.2.1757.

Liikamaan kysymys tuli lopulta ratkaistuksi sen eri mahdollisuuksia hyväksikäyttäen. Muutamat kylät saivat pitää koko alueensa ilman liikaasian käsittelyä. Monissa kylissä liikamaata käytettiin maa-kirjatalojen optio-oikeuksien perusteella uudisasutuksen muodostami-seen. Osa liikamaista rajattiin kylien ulkopuolelle kruununmetsiksi.

Tämä liikamaakysymys ja kruunulle kuuluva alue kylien omistuksen ulkopuolella osoittautuivat varsin erimielisiksi asioiksi. Liikamaaksi erotetun maa-alan käyttäminen muihin tarkoituksiin herätti ymmärret-tävästi tyytymättömyyttä talonpoikien keskuudessa. Niissä päästiin kuitenkin lopulta uudisasutusta suosivaan ratkaisuun. Toimenpide oli omiaan hajauttamaan kylään syntyvää asutusta. Liikamaaratkaisun jälkeen tuli tehdä selvä ero kylien alueista muodostettavien liikamai-den ja kruunun erämailiikamai-den uudisasutuksen välillä³²⁹. Säädökset uudis-talojen perustamisesta liikamaille eivät koskeneet kruunun erämaita.

Liikamaaratkaisut isojaoissa merkitsivät kokonaisuudessaan kyläjao-tuksen vakiintumista. Aikaisemmin nimismiesten johtamat hallintopi-täjät oli maakirjoissa veronkannon järjestämiseksi jaettu neljännes-kuntiin ja ne edelleen kuuteen kymmenyskuntaan. Varsinaista kyläja-otusta ei maakirjoissa ollut. Sensijaan kirkonkirjoissa oli käytetty ky-läjaotusta jo 1500-luvulla. Niiden alueet olivat kuitenkin varsin epä-määräisiä ja vaihtelevia. Kyläjaotus laillistui laajasti vasta isojakojen yhteydessä. Osa kylien rajoista oli vahvistettu jo aikaisemmin tuomi-oilla. Liikamaata sisältämättömät kylät saivat rajansa vahvistettua sel-laisinaan rajojensa ja nautintojensa mukaan.

Kun liikamaata käytettiin uudisasutukseen, kylänrajat muotoutuivat kaksivaiheisesti. Ensiksi maakirjatalojen laajuus vahvistettiin määri-teltäessä liikamaiden olemassaoloa. Kun kylä myöhemmin sai

koko-329Haataja 1940. ss.30-31. Haataja 1950. s.27.

naisuuteensa uudistaloja, tulivat kylän rajat lopullisesti määritellyiksi ja maastoon merkityiksi. Erotettaessa kruununmetsiä kylien maista ratkaistiin samalla tietysti rajat kylien ja kruununmetsien välillä.

Liikamaiden vaikutus kytkeytyi tiiviisti isojakoon. Sen olemassaolo ja määrä vahvistui maakirjatalojen perusteella. Sen laajuus määritteli uudisasutuksen muodostumisen määrän. Toimenpiteiden myötä vah-vistui kyläjaotus tarkkoine rajoineen isojaoissa.

3 Talonpoikaiskylä kohti isojakoa

Asutuksen syntyyn ovat aikoinaan vaikuttaneet monet seikat. Eräta-louden aikaan ei pysyvää asutusta juuri ollut. Eränkäynti ja kalastus merkitsivät olinpaikan vaihtoa uusien saalistuspaikkojen myötä.

Oleellista oli liikkuminen. Se esti pysyvien olin- ja varastopaikkojen muodostamisen. Hyvät kalapaikat vaikuttivat jo enemmän paikallaan pysymiseen. Kiinteää asutusta ei kuitenkaan näiden elinkeinojen myötä päässyt muodostumaan. Vasta kaskeamisen ja peltoviljelyn kehittyessä saalistuksesta tuli sivuelinkeinoja. Kaskiviljelyn aika merkitsi vielä liikkuvaa elämää. Vasta peltoviljelys sai ihmiset aset-tumaan pysyvämmin paikoilleen. Samalla alkoi talo ja vähitellen use-ampiakin taloja ankkuroitua vakinaisempaa asutusta varten. Etelä-Hämeessä harjoitettiin peltoviljelyä keskiajan lopulla ja uuden ajan alussa³³⁰. Pysyvän asutuksen alkukylät syntyivät jo keskiajalla.

Häme on jo muinaishistoriallisena aikana kuulunut lännen puoleiseen osaan. Sen erämaat rajoittuivat Suur-Sysmän alueelle. Asiaa vahvis-taa ensimmäinen rajankäynti vuonna 1415. Se vahvistettiin Turun maaoikeuden tuomiolla toiselta puolen Savolahden ynnä Lapveden ja toiselta puolen Hämeen ja Satakunnan välillä³³¹. Ruotsin lainsäädäntö ja monet muut vaikutukset ohjasivat aluetta monin tavoin. Säädöksillä oli merkitystä myös Lammin ja Lieson alueen maakirjataloihin.

Ilman idän vaikutuksia ei Häme idän ja lännen kamppailuista ole selvinnyt. Monet miehitykset koettelivat vuosikausia aluetta esimerkiksi 1700-luvun isovihan ja pikkuvihan aikoina. Sodat vaikuttivat monella tavalla maaseudun oloihin ja maaseudun väestöön. Sodat tarvitsivat miehistöä ja aiheuttivat muutoinkin

330Vuorela 1975. s.152.

331Juvelius 1925. s.55.

miehistöä ja aiheuttivat muutoinkin mittavia kustannuksia. Ne rasitti-vat lähes kokonaan maaseutua. Lisäksi katovuodet ja kulkutaudit vä-hensivät väestöä paikoitellen joskus runsaastikin.