4. ROMANIHENKILÖIHIN JA -KULTTUURIIN TEOKSISSA LIITETTYJÄ PIIRTEITÄ
4.1. Romanien monet nimet
Romaneja vai mustalaisia?
Minna Canth käyttää varsin vaihtelevasti eri teksteissään sanoja ”mustalainen” ja
”mustilainen”, kun hän viittaa romaneihin (ks. Luku 1.3. Romaniväestön esiintyminen Canthin ja Kiven muussa tuotannossa). Työmiehen vaimossa Canth käyttää kuitenkin yksinomaan mustalainen-käsitettä. Myös Seitsemässä veljeksessä puhutaan ”mustalaisista”.
Kumpikaan teos ei käytä lainkaan sanaa ”romani”.
Seitsemässä veljeksessä mustalais-käsitettä käytetään tekstissä yhteensä kuusi kertaa (SV: 9, 40, 63, 211, 248 & 397). Useimmiten mustalais-käsite rinnastetaan jo käyttöyhteydessä negatiiviseen konnotaatioon: ”rähmästellään ilmi-taivaan alla kuin mustalaiset” (2014: 9), rukkaset antanutta Männistön Venlaa haukutaan mustalaisluntuksi (SV: 40), romaneita symboloidaan ”kurjiksi mustalaisiksi” (SV: 211) ja pilkkalaulussa romaniäiti Kaisan kerrotaan kutsuvan lapsiaan ”peikoiksi mustalaisiksi” (SV: 248) ja Kaisa nähdään ennen kaikkea Mustalais-Kaisana, eikä pelkkänä Kaisana (SV: 397).
Työmiehen vaimossa romaneista puhutaan pääosin ”mustalaisina”. Näytelmässä mustalais-käsitettä käyttävät runsaasti sekä romanit itse (TV: 228–229, 237 & 238) että valtaväestön edustajat (TV: 194–195, 224–226, 228, 282 & 289). Myös parenteesissa romaneista puhutaan mustalaisina (TV: 232). Näytelmässä mustalais-käsitteen yhteydessä puhutaan
”mustalaistytöstä” (TV: 224 & 237), ”mustalais-tanssista” (TV: 229), ”mustalaisjoukosta”
(TV: 232) ja ”mustalais-verestä” (TV: 282). Lisäksi mustalaisuuteen viittaavat esimerkiksi sanat ”mustaverinen” (TV: 224) ja ”mustasilmä” (TV: 226). Näytelmässä käytetään romaneista myös heimo-käsitettä. Romaneista ”heimona” puhuvat niin romanit itse (TV: 234, 234, 239 & 243) kuin myös valtaväestön edustajat (TV: 226).
Se käytetäänkö romaneista käsitettä ”mustalainen” vai ”romani” vaihtelee historiallisen kontekstin ja käyttäjän mukaan. Kielitoimiston sanakirjan mukaan mustalainen-käsite on ainakin nykyaikana usein halventavaksi mielletty ilmaus romanihenkilöstä (KOTUS &
Kielikone 2020). Kuitenkin vielä 1800-luvun loppupuolella romaneista on puhuttu yksinomaan mustalaisina, sillä romani-käsite ei ollut vielä tunnettu. Tätä tutkimusta kirjoittaessa olisi saattanut tuntua luonnollisemmalta puhua tutkimusaineiston käyttämällä käsitteellä: mustalainen. Kielitoimisto antoi kuitenkin vuonna 1992 suosituksen käyttää romani-käsitettä korvaamaan mustalais-käsitettä virallisissa yhteyksissä (Friman-Korpela 2012: 229). Tästä syystä olen myös valikoinut tutkielmaani saman linjan eli pyrin ensisijaisesti puhumaan romaneista, mikäli konteksti ei erityisen painavasta perusteesta vaadi mustalais-käsitteen käyttöä. Toisaalta historiantutkija Panu Pulma muistuttaa, että romaneille itselleen mustalais-käsite ei ole negatiivinen ilmaus (Pulma 2006: 10). Tutkija Martti Grönforsin (1981: 16) mukaan tyypillistä on, että romanit kutsuvat keskinäisessä kanssakäymisessä itseään mustalaisiksi, mutta valtaväestön edustajien toivotaan käyttävän heistä romani-käsitettä. Koska en siis itse ole romani ja erityisesti tämän tutkimuksen ollessa asiateksti, on lopulta luonnollinen vaihtoehto käyttää romani-käsitettä.
Henkilöhahmojen erisnimet
Vuonna 2018 Diakonia-ammattikorkeakoulu organisoi Työnimi-kampanjan, jossa neljä tunnettua mediapersoonaa lavasti itselleen romanihenkilölle tyypillisen nimen, minkä jälkeen he hakivat töitä omilla CV:llään. Näitä tunnettuja julkisuudenhenkilöitä
”nimenvaihdoksineen” olivat Tuomas Enbuske (alias Rainer Lindgren), Jari Sarasvuo (alias
Dimitri Hagert), Anne Kukkohovi (alias Rosita Lindeman) ja Meri-Tuuli Väntsi (alias Tamara Nyman). He lähettivät romanipeitenimillään yli 54 työhakemusta, mutta yksikään hakemus ei johtanut työhaastattelukutsuun. Tämän jälkeen aiheesta kampanjoitiin näyttävästi sosiaalisessa mediassa, siitä kirjoitettiin 99 uutisartikkelia ja kampanjasta kertova uutisointi tavoitti keskimäärin kuukauden aikana 35 kertaa jokaisen suomalaisen. Aihe herätti ennen kaikkea keskustelua siitä, pitääkö romanihenkilöiden muuttaa nimeään (ja identiteettiään) saadakseen edes mahdollisuuden integroitua osaksi yhteiskuntaa (esimerkiksi saadakseen työhaastattelukutsuja). Toisaalta kampanja herätti myös pohtimaan, pitääkö pikemminkin yhteiskunnan muuttaa romaneja kohtaan asettamiaan (jo nimestä lähteviä) ennakkoasenteita (Työnimi-kampanja 2018):
Romanien kokema syrjintä työelämässä on monisyinen ja vaikeasti hahmotettava ongelma.
Kyseisen kansanryhmän kohtaamat ennakkoluulot konkretisoituvat usein muutamaan tunnistettavaan kulttuuriseen elementtiin. Työelämässä näistä ensimmäisenä kohdataan ihmisen nimi. Korkeakoulutettukin Hagert on nimittäin aivan eri asemassa kuin maisteri Virtanen. Näistä syistä käsin päätimme keskittyä käsittelemään aihetta yksinomaa nimien kautta mahdollisimman huomiota herättävällä tavalla.
Aiheeseen liittyen Helsingin Sanomissa uutisoitiin 29.3.2018, että sosiaaliviranomainen ehdotti romani Leif Hagertille nimen vaihtamista valtaväestölle tyypillisempään nimiasuun, jotta hän pääsisi edes työhaastatteluun (Kantola & Pölkki 29.3.2018). Tyypillisiin romaninimiin yhdistetään valtaväestön keskuudessa usein runsaasti negatiivisia konnotaatioita. Yritin etsiä lähteitä siitä, mitkä nimet ovat ”näitä” tyypillisiä romaninimiä.
Työmiehen vaimossa romanihenkilöiden etunimiä ovat Kerttu, Helka, Hagert, Ilona, Herman Gabriel ja (pikku) Ilona. Lisäksi Kertun edesmenneen romaniäidin nimi oli Aili. Vastaavasti valtaväestön henkilöhahmojen nimiä ovat Risto, Johanna, Leena-Kaisa, Anna-Maija, Vappu, Katri, Laura, Lotta, Liisa, Yrjö, Toppo, Kustaa, Heikki, Janne, rouva Vörsky, herra Vörsky ja herra Hanhinen. (TV: 190 & 234.) Seitsemässä veljeksessä puolestaan romanien erisnimiä ovat Mikko, Kaisa, Heikka ja Matti (SV: 64 & 245). Valtaväestön nimiä ovat esimerkiksi veljesten nimet Juhani, Tuomas, Aapo, Simeoni, Timo, Lauri ja Eero, sekä muuta väkeä esimerkiksi Venla, Kyösti ja Taula-Matti.
Romanien nimet ovat usein ruotsinkielisiä (Rekola 2012: 19). Edellä esitellyistä romanihenkilöille tyypillisistä nimistä ruotsalaissävytteisiä ovat ainoastaan Hagert ja Herman Gabriel. Tätä väitettä tukee myös havaintoni siitä, että löysin romaneja koskevasta tutkimuskirjallisuudesta viittauksia todellisiin romanihenkilöihin, joiden nimiä olivat Hagert (etu- tai sukunimenä) ja Herman (ks. esim. Blomster 2012a: 325; Pulma 2006: 73; Tervonen
2012: 95, 103, 108 & 325). Näin ollen kummassakaan tutkimusaineistossa kirjailijat eivät ole nimenneet kovinkaan aktiivisesti romaneja siten, että he olisivat antaneet romaneille tyypillisiä romaninimiä.
Henkilöhahmojen lempinimet ja pilkkanimet
Tutkimusaineistossa romanityttö Kerttu on ainoa henkilö, jota kutsutaan pilkkanimeltä. Häntä kutsuttiin näytelmässä virallisella nimellään (Kerttu) 44 kertaa mutta pilkkanimellään (Homsantuu) peräti 191 kertaa (ks. Liite 3. Henkilöhahmojen määrällinen esiintyminen Työmiehen vaimossa). Olen koostanut havainnoistani taulukon 3, joka kuvaa sitä, millä nimellä romanityttö Kerttua kutsutaan. Kerttu-nimeä käyttävät yksinomaa Kerttu itse ja Kertun romanisukulaiset. Tilanteesta riippuen puolestaan Risto ja Johanna kutsuvat Kerttua joko Kertuksi tai Homsantuuksi. Muu yleisö kutsuu romanityttöä yksinomaa pilkkanimeltä.
(Taulukko 3.)
TAULUKKO 3. Romanityttöä kutsutaan ylivoimaisesti eniten pilkkanimensä Homsantuu mukaan. Ainoastaan Kertun romanisukulaiset puhuttelevat Kerttua yksinomaa Kerttuna.
Homsantuu on ennen kaikkea Kertun pilkkanimi, ei lempinimi. Kerttu toivookin, että hänestä ei käytettäisi Homsantuu nimeä (TV: 201–202):
JOHANNA. Tervetuloa, Kerttu!
HOMSANTUU. Tuli nyt nurkkihin nuhina, sekä soppihin sohina.
KUSTAA. Etkö kuule, Homsantuu, morsian puhuttelee sinua.
HOMSANTUU. Nimeni on Kerttu.
JOHANNA. Tervetuloa häihimme, Kerttu!
Suomen murteiden sanakirjan (2020) mukaan Homsantuu on muunnelma sanasta
”hompsantuu” ja ”hompsantuusa”. Ne tarkoittavat hutilusta, hosujaa tai hajamielistä. Sanat
”hompsa”, ”hom(s)sa”, ”hompsakka” ja ”homsakoida” tarkoittavat hutilusta ja hupsua, hössöttävää tai hassuttelevaa ihmistä. Sanalla ”hompsahtaa” voidaan tarkoittaa esimerkiksi ulkonäöltään rupsahtanutta henkilöä (eli konnotaatio rumuuteen). (KOTUS 2020.) Homsantuu-sanalla on negatiivinen konnotaatio, mikä puoltaa sanan omaleimaisuutta juuri pilkkanimenä, ei lempinimenä. Homsantuu-nimitys korostaa Kertun asemaa yhteisön yhteisenä pilkan kohteena, Kerttu on tahtomattaan yhteisönsä narri. Työmiehen vaimossa ketään toista henkilöä ei puhutella järjestelmällisesti ja toistuvasti lempi- tai pilkkanimeltä.
Ainoastaan romanityttö Kerttu joutuu kärsimään ylimääräisestä pilkkanimestä.
Seitsemässä veljeksessä toistuvia romanihenkilöiden erisnimiin kohdistuneita pilkkanimiä ei esiintynyt. Kertaluonteisesti toki Kaisaa kutsuttiin Mustalais-Kaisaksi (SV: 397). Romaanissa korostuukin varsinaisten pilkkanimien sijasta se, että romaneista puhutaan usein negatiiviseen sävyyn, vaikka heistä ei erityisen paljoa pilkkanimiä käytetä.
Nimittely
Kerttu on ainoa henkilöhahmo, joka joutuu kärsimään siitä, että hänestä käytetään toistuvasti samaa pilkkanimeä. Esimerkiksi valtaväestön edustajista ei samanlaista systemaattista pilkkanimeä käytetä kenestäkään. Yksittäisen pilkkanimen lisäksi on kuitenkin vielä runsaasti vaihtelevia ja kertaluonteisia pilkkanimiä, nimittelyjä ja vertauskuvia, joita henkilöhahmoista käytetään. Kertusta käytetään kuitenkin suhteessa kaikista eniten erilaisia kuvailevia nimikkeitä. Huomioni varjolla tein taulukon 4 todentamaan sitä, mitä kaikenlaisia nimikkeitä Kertulle tekstissä annetaan. Koosteeseen olen poiminut luetteloinnin siitä, kuka henkilö on kutsunut Kerttua ja millä nimikkeellä. Lisäksi sulkuihin olen merkinnyt sivunumeroinnin.
Lopuksi olen värikoodannut Kertun saamat nimikkeet kategorioiden ne tekstivärillä punainen
(kuvaa negatiivista ilmausta), keltainen (kuvaa neutraalia tai säälivää ilmausta) ja vihreä (kuvaa positiivista ilmausta). Värikoodauksen avulla on helposti silmäiltävissä, minkä sävyisiä (myönteisiä vai negatiivisia) nimikkeitä romanityttö on saanut. (Taulukko 4.)
MILLÄ TAVOIN ROMANITYTTÖ KERTTUA NIMITETÄÄN JA KUVAILLAAN NÄYTELMÄSSÄ?
Kuka nimitystä käyttää?
Millä nimellä romanityttö Kerttua kutsutaan ja millaisia määritelmiä hänelle annetaan?
Suluissa oleva numero (XXX) ilmaisee, miltä sivulta vuoden 1928 painoksessa kyseinen määritelmä on poimittu.
Punainen väriteksti kuvaa negatiivista ilmausta tai kontekstissa negatiiviseksi tarkoitettua ilmausta.
Keltainen väriteksti kuvaa neutraalia tai säälivää ilmausta.
Vihreä väriteksti kuvaa positiivista ilmausta.
RISTO, päähenkilö halvempi nainen, jota on oikeus narrailla (205), hupakko (207), riivattu (208), kaunis tyttö (209), Kerttu kultani, kanamarjani, punakukkani, sokuritokkani (226), tyttö, jolla on karhun sappi (227), soma ja kummallinen luonto (241), maailman hylky, jonka avioliitto hyvämaineisen miehen kanssa voi pelastaa (283), Kerttu kulta (283 & 284), kovasydäminen (286), hänellä on yhdeksän miehen voima, kun raivoaan rupeaa (287), rikkiviisas pakana, joka ähmissään herjaa yksin korkeata oikeutta (289), kapine ja mokoma (292)
Yhteensä: 7 kpl + 2 kpl + 4 kpl = 13 kpl JOHANNA,
päähenkilö
ei niin häijy (192), tyttöparka (194–195), tyttöparka, jonka sydän on kovettunut (204), käärme (205) Yhteensä: 2 kpl + 2 kpl = 4 kpl
KERTTU, romanityttö (kutsuu itseään)
minulla on karhunsappi ja kynsissä kymmenen viikatetta (227), maan mato, tuonen toukka ja kalojen ruoka (232), kurja (236), paha ja häijy luontoinen (237), hupakko (241)
Yhteensä: 4 kpl + 1 kpl = 5 kpl TOPPO,
Riston ystävä
hiiden poropirkko (201), satapaikkainen tytönhuitukka, jonka ikenet on irvallaan ja silmät kiljan kaljallaan (202), ei olekaan ruma; kaula kuin kanervan varsi, huulet kuin hunajametsä ja poskipäät kuin kaksi puolikypsää puolukkaa (203), visapää (207), pippurinen tyttö (207), Homsaliisa (226), perhanan uljas, kun uskaltaa sanoa Ristolle vastaan (226), myrkkyhammas (226), kiukkupussi (227), Riston vanha henttu (272), hänellä on tulinen luonto, joten hänen kanssaan ei leikkiä kannata laskea (280), hullu (285), sekaisin päästään ja hänen silmänsä pyörivät päässä (288), mieletön (289), poloinen (289), tyttöriepu (290), tyttö paha (292)
hupsu tyttö (265), puolihullu, jonka puheita ei kannata uskoa (266) Yhteensä: 2 kpl = 2 kpl
LEENA-KAISA, Johannan ystävä
puolihullu nainen (272), naikkonen, joka on houkutellut syyttömän miehen matkoihinsa ja pauloihinsa (273)
Yhteensä: 2 kpl = 2 kpl LAURA,
Johannan ystävä
hurja, kapine, ei saa työhön talttumaan (194) Yhteensä: 1 kpl = 1 kpl
LOTTA, Johannan ystävä
hullu naikkonen, jota kukaan ihminen ei pidä viisaana (210) Yhteensä: 1 kpl = 1 kpl
LIISA, tekee työtä kuin hevonen (194), pilkkana pidetty (194), tyttöparka (194), heittiö (208)
Johannan ystävä Yhteensä: 1 kpl + 2 kpl + 1 kpl = 4 kpl
poloinen (233), tyttö raiska (234), lapsi (237 & 243) Yhteensä: 3 kpl = 3 kpl
POJAT KADULLA suu kuin syövällä sudella (224), varikselta varren saanut, korpin nenän kopannut (224), noin mustaverinen (224), kekäleistä kerätty ja sysilöistä synnytetty (224), ruumenpurnu, tervatynnyri, sylttysammio (225) Yhteensä: 5 kpl = 5 kpl
POLIISIT suden penikka (286), tytön huitukka (287), hullu (288) Yhteensä: 3 kpl = 3 kpl
SUOMEN-RUOTSALAISET HERRASMIEHET
kaunis tyttö, jolla on kauniit silmät (229–231) Yhteensä: 1 kpl = 1 kpl
TAULUKKO 4. Näytelmässä romanityttö Kerttu on todennäköisesti kaikista värikkäimmin ja rikkaimmin nimetty ja kuvailtu henkilöhahmo. Kuten nimityksistä ja kuvailuista voi lukea, Kerttuun suhtaudutaan useimmiten varsin negatiivisesti.
Taulukon 4 perusteella voimme huomata, että romanityttö Kerttu saa ensinnäkin valtavan määrän erilaisia nimikkeitä ja luonnehdintoja eri henkilöhahmoilta (yhteensä 65 mainintaa).
Ylivoimaisesti eniten kaikista ilmauksista (41 mainintaa eli 41/65 x 100 % ≈ 63 %) Kerttua luonnehditaan juuri negatiivissävytteisin ilmauksien kautta. Selkeästi positiivisia ilmauksia, kehuja, Kertulle annetaan vain harvoin (7 mainintaa eli 7/65 x 100 % ≈ 10,7 %). Siitä huolimatta, että Kerttu saa osakseen varsin värikästä nimittelyä, hän kuitenkin sanoo aktiivisesti vastaan kiusaajilleen. Esimerkiksi Ristoa ja Toppoa Kerttu kutsuu kiusaaviksi kyykäärmeiksi ja koiriksi (TV: 203 & 227). Hääväestä Kerttu puhuu kylän herjoina ja Ristoa hän nimittää kurjaksi sulhaseksi (TV: 204–205). Työmiehen vaimossa kukaan toinen romanihenkilö tai valtaväestön edustaja ei joudu yhtä systemaattisen nimittelyn kohteeksi kuin Kerttu. Toki rouvasväki kutsuu päähenkilöä Johannaa kaupungin huonoksi väeksi ja portoksi, kun he luulevat Johannan varastaneen kangaskuteet (TV: 267 & 271). Johannan saama nimittely on kuitenkin kertaluonteista ja sidoksissa yksittäiseen kohtaukseen. Pääosin Johanna nähdään teoksessa pyhimyksen kaltaisena. Näin ollen ainoastaan Kertun kohtaama nimittely on selkeästi systemaattisempaa, toistuvaa ja negatiivissävytteistä.
Puolestaan Seitsemässä veljeksessä veljekset puhuvat romaneista ja romaniperheestä (loppupuolta lukuun ottamatta) halventavasti, mutta varsinaista systemaattista nimittelyä on vähän. Esimerkiksi veljeksistä Juhani kutsuu romanihenkilö Kaisaa ”muija-paraksi”, koska
tämän ennustamiset eivät viime vuonna osuneet oikeaan (SV: 67). Toisaalta romaniperheen äiti Kaisa kutsuu pilkkalaulussa lapsiaan mustalaisiksi ja rinnastaa lapsensa peikkoihin samassa yhteydessä (SV: 248). Seitsemässä veljeksessä romanihenkilöiden kokema nimittely onkin vähäistä. Veljekset myös nimittelevät valtaväestöä varsin kirjavasti, joten romaneihin ei nimittelyn kautta kohdistu erityisen suurta negatiivista latausta verrattuna muihin henkilöhahmoihin. Seitsemässä veljeksessä kaikki henkilöt (valtaväestönkin edustajat) saavat osakseen kirjavaa (negatiivistakin) nimittelyä. Esimerkiksi Juhani soimaa kovasanaisesti rakkaita veljiään sanoin: ”Mutta peijakas meidän kuitenkin viimein täällä perii. Se on niin kuin kädessä, te mullisaukon pojat.” (SV: 9). Seitsemässä veljeksessä romaneja ei aktiivisesti alisteta nimittelyn kautta, koska tässä tapauksessa voitaisiin todeta, että kaikkia henkilöitä (valtaväestöäkin) alistetaan nimittelyn kautta. Työmiehen vaimossa kuitenkin Kerttuun kohdistuu ylivoimaisesti eniten nimittelyä (suhteessa kaikkiin henkilöhahmoihin), joten hän on nimittelyn perusteella varsin alistettu henkilö. Taulukon 4 perusteella Kertun etninen romanitausta on yhteydessä hänen kokemaansa nimittelyyn ja alistamiseen.
Samalla on toki tärkeää huomioida aikakauden vaikutus sanojen ja nimikkeiden tulkintaan.
1800-luvun teksteissä sanavalinnat poikkeavat nykypäivän sanavalinnoista, sillä on olemassa sanoja, joita ei käytetä nykypäivänä tai niiden semantiikka on muuttunut. Esimerkiksi kummassakin tutkimusaineistossa miehiä puhutellaan ensisijaisesti miehinä. Samalla kuitenkin Työmiehen vaimossa naisista käytettiin yksinomaiseksi sanoja ”tytöt” tai ”akat”.
Myös Seitsemässä veljeksessä naisia puhutellaan akkoina, eukkoina ja muorina – ei naisina.
(SV: 64.) Esimerkiksi siis se, että romanityttö Kerttua jatkuvasti ”tytötellään” ei tarkoita, että
”juuri romanityttö” olisi ainoa, joka kokee tytöttelyn kautta yksinomaa vähättelyä. Toisaalta tapa puhutella naimattomia naisia ”tyttöinä” on 1800-luvulle tyypillistä. Sanojen käyttötapa kuitenkin korostaa naisen statuksen määrittymistä avioliiton/aviottomuuden kautta. Toki tytöttelyn voi nähdä halventavana ilmaisuna, mutta tässä tapauksessa se kohdistuu naissukupuoleen yleisesti – ei yksinään romanitaustaiseen Kerttuun. Toisaalta tytöttely-esimerkin kautta voimme nähdä, että naiset ovat suhteessa miehiin jo nimike-tasolla alistetussa asemassa. Tämä tukee entisestään teoriaa siitä, että Kerttu on kaksinkertaisesti alistettu henkilö: hän on nainen ja vieläpä romani.
Puhuttelu
Romanien keskinäisessä hierarkiassa on kaksi keskeistä tekijää: ikä ja sukupuoli.
Romaniyhteisössä miehillä on käskyvalta naisiin ja nuorempien on kunnioitettava vanhempia romaneja. Lisäksi nuorempien olisi suotava teititellä vanhempia romaneja. (Grönfors 1981:
69.) Työmiehen vaimossa romanit kutsuvat toisiaan sukulaisuussuhteen paljastavilla nimikkeillä: äiti, mummo, serkku ja eno (TV: 233–234, 236, 238–239, 242–244). Puolestaan Seitsemässä veljeksessä esimerkiksi lapsilla ei ole vuorosanoja, joten ei käy ilmi, miten romaniperhe nimittää toisiaan. Toki romaniperheen vanhemmat kutsuvat toisiaan etunimin (Mikko ja Kaisa).
Puhuttelu-suhteen tarkasteleminen on romanikulttuurissa tärkeää, koska lähisukulaisia puhutellaan aina erisnimin, siis etu- ja lempinimin (Grönfors 1981: 50). Esimerkiksi romani Tenho Lindberg mukaan romanilapset eivät kutsu vanhempiaan ikinä ”vanhemmiksi”, vaan he puhuttelevat näitä aina heidän etunimiensä kautta kohteliaisuussyistä. Mikäli romani kutsuisi perheenjäseniään ”isäksi” tai ”äidiksi”, tunnustettaisiin fyysinen suhde vanhempien välillä, mitä pidetään likaisena ja huonona asiana. (Alizad 11.4.2017: 8:23; Grönfors 1981:
56.) Näin ollen on vähintäänkin kummallista, että Työmiehen vaimossa Kerttu ei kutsu äitiään erisnimeltä ”Helkaksi” vaan yleisnimeltä ”mummuksi”. Koska erisnimin puhuttelu on romanien etikettisääntö, on todennäköistä, että Canth on ikään kuin kirjoittanut tässä suhteessa romanikulttuurin todellisuuden virheellisesti. Toki olisi paljon vaadittu, että Canth olisi tuntenut romanikulttuurin läpikotaisin, jotta hän voisi siitä kirjoittaa, mutta tavallaan tämä todellisesta romanikulttuurista poikkeava käyttäytymismalli on mielenkiintoinen havainto.
Työmiehen vaimossa ja Seitsemässä veljeksessä romanit kutsuvat itseään ”mustalaisiksi” (TV:
228–229, 237 & 238; SV: 248). Tämä ei tarkoita automaattisesti sitä, että romanit välttämättä nauttisivat siitä, että heidät joka tilanteessa puhutellaan juuri ”mustalaisina”. Esimerkiksi Kerttua leimaava pilkkanimittely on vahvasti sidoksissa romanikulttuuriin viittaaviin ilveilyihin (esim. TV: 224–225.) Arman Alizad on tv-sarja-dokumentissaan Arman Pohjantähden alla (11.4.2017) haastatellut Suomen nykyromaneja. Hänen haastattelemansa romani Miriam Schwartz kuvailee dokumentissa (38:50) erinomaisesti sitä, miten häntä ärsyttää se, kuinka hän joutuu kantamaan harteillaan kaikkia niitä negatiivisia stereotypioita, joita romaneihin liitetään. Schwartz kuvailee, miten hän toivoisi olevansa ihmisille ensisijaisesti yksilö, suomalainen tai edes ihminen – miten hän toivoisi, että häntä
kutsuttaisiin etunimeltä. Usein hänet kuitenkin määritellään yksioikoisesti juuri romanina.
(Alizad 11.4.107: 38:50.) Schwartzin kokemus kiteyttää erinomaisesti sen, että myös nykyromanien ongelmat ovat tässä suhteessa varsin samantyyppisiä kuin menneiden aikojen romanien ongelmat. Niin 1800-luvulle sijoittuvassa kaunokirjallisessa tutkimusaineistossani kuin nykyromanien kokemuksissa toistuu sama ilmiö: valtaväestö määrittää romanihenkilöä juuri romanitaustaisuuden perusteella. Esimerkiksi romanityttö Kertun saapuessa paikalle hänen ihmisyyttään epäillään, koska hänhän on romani (TV: 194). Myös Seitsemässä veljeksessä alkupuolella (SV: 63) veljesten ollessa maantiellä Simeoni pyytää veljeksiään käyttäytymään asiallisemmin, koska vastaan tulee ihmisiä. Juhani kyseenalaistaa vastaantulevien ihmisten ihmisyyden (SV: 63):
JUHANI. Ihmisiä? Katso tarkemmin, niin näet suljun Mustalaisia, näet »Rajamäen rykmentin».
Juhanin sitaatin perusteella ihmisyyttä ja romanitaustaa ei voi laskea samaan kategoriaan.
Lisäksi kohtauksesta on myös luettavissa se, että paikalle saapuva perhe määritetään ensisijaisesti juuri romanitaustansa kautta. Kaikkiaan voimme päätellä, että romanit hyväksyvät sen, että heidät määritellään myös etnisen taustansa kautta, mutta he eivät kuitenkaan halua, että heidät joka paikassa ja yksinään määritellään vain etnisen taustansa kautta – eikä yksilönä. Myös tutkimusaineiston sisältö puoltaa sitä, että romanit määritellään aina ensisijaisesti juuri etnisen taustansa kautta – ja vasta tämän jälkeen kaikki muut asiat (kuten henkilön yksilöinti) otetaan huomioon.