Kuten edellä on esitetty, Saksassa toteutettiin 1.2.2007 voimaan tulleella lainsäädän-töpaketilla jäteoikeudellista valvontaa koskeva mittava uudistus. Lailla jäteoikeu-dellisen valvonnan yksinkertaistamiseksi28 säädettiin täysin uudelleen keskeiset rekisterinpitämis- ja todistuksenesittämisvelvollisuuksia koskevat kierrätystalous- ja jätelain säännökset. Säännösten täytäntöönpanon konkretisoimiseksi lainsäädäntö-paketin yhteydessä säädettiin myös asetus jäteoikeudellisen valvonnan yksinker-taistamiseksi28. Asetuksen 1 artikla sisältää asetuksen jätteiden käsittelyä koskevan todistuksen esittämisestä286. Siinä annetaan yksityiskohtaisia määräyksiä koskien jätteenkäsittelyn todistus- ja selvitysvelvollisuuksia, jäterekisterin muotoa ja sisältöä sekä sähköistä selvitys- ja rekisterivelvollisuuksien hoitamista.287
Valvonnan yksinkertaistamista koskevan lainsäädäntöpaketin tarkoituksena oli toisaalta keventää byrokratiaa ja niin jäteviranomaisten kuin yksityisten jätetalouden toimijoiden kuormitusta sekä toisaalta samanaikaisesti tehostaa jäteoikeudellista valvontaa. Pääasiallisia lainsäädäntöpaketin keinoja olivat valvonnan rakenteiden ja käsitteiden yhdenmukaistaminen EU-oikeuden vaatimusten kanssa288 ja siirtyminen sähköiseen järjestelmään jäteoikeudellisissa valvontamenettelyissä.289
Kierrätystalous- ja jätelain 2 §:n mukaan rekisterinpitämisvelvollisuus koskee sellaisen yrityksen tai laitoksen toiminnanharjoittajaa, joka käsittelee jätteitä kier-rätystalous- ja jätelain liitteiden II A (loppukäsittelytoimenpiteet) tai II B (hyödyn-tämistoimenpiteet) mukaisella tavalla. Myös jätteitä käsittelevien tai varastoivien jätteenkäsittelijöiden290 on pidettävä rekisteriä, jos se on tarpeen asianmukaisen jät-teenkäsittelyn toteuttamiseksi. Lisäksi vaarallisten jätteiden tuottajat, haltijat, kerääjät ja kuljettajat ovat velvollisia pitämään rekisteriä. Rekisterin tulee sisältää tietoja jät-teiden määrästä, lajista ja alkuperästä sekä tietyin edellytyksin myös jätjät-teiden kerä-yssyklistä, kuljetuskeinoista sekä käsittelytavoista. Liittovaltion hallitus valtuutetaan kierrätystalous- ja jätelain §:ssä antamaan asetuksella määräyksiä muun muassa rekisterin esittämismuodosta sekä arkistoimisesta. Tällaisista rekisterinpitämiseen liittyvistä yksityiskohdista säädetään jätteiden käsittelyä koskevan todistuksen esittä-misestä annetun asetuksen 23–2 §:ssä. Toimivaltaiselle viranomaiselle on pyynnöstä esitettävä rekisteri ja annettava rekisterin sisältämät tiedot. Rekisterinpitämisvelvolli-suuksien laiminlyönti on kierrätystalous- ja jätelain 61.2 ja 3 §:n nojalla hallinnollinen rikkomus, josta voi seurata enintään 10.000 euron sakko.
Kierrätystalous- ja jätelain 3 §:ssä säädetään vaarallisten jätteiden tuottajia, hal-tijoita, kerääjiä, kuljettajia ja käsittelijöitä koskevasta todistuksen esittämisvelvolli-suudesta. Sen mukaan todistusvelvollisen on esitettävä todistus asianmukaisesta vaarallisen jätteen käsittelystä sekä toimivaltaiselle viranomaiselle että toiselle todis-tusvelvolliselle. Todistusvelvollisuus ei lähtökohtaisesti koske ei-vaarallisia jätteitä.
Kierrätystalous- ja jätelain 3 §:n mukainen todistus on annettava ennen jätteen käsit-telyn aloittamista, jätteen tuottajan haltijan tai kerääjän antaman selvityksen
muodos-28 Gesetz zur Vereinfachung der abfallrechtlichen Überwachung 1.07.2006. (BGBl. I Nr. 3 s. 1619–162).
Kierrätystalous- ja jätelain säännökset sisältyvät lain 1 artiklaan. Lisäksi lailla tehtiin muutoksia lukuisiin muihin lakeihin ja asetuksiin.
28 Verordnung zur Vereinfachung der abfallrechtlichen Überwachung 20.10.2006 (BGBl. I s. 2298).
286 Verordnung über die Nachweisführung bei der Entsorgung von Abfällen 20.10.2006 (BGBl. I s.
2298).
287 http://www.bmu.de/abfallwirtschaft/downloads/doc/3867.php
288 Aiemmin Saksassa jaoteltiin hyödynnettävät jätteet ei-valvontaa edellyttäviin, valvontaa edellyttäviin ja erityistä valvontaa edellyttäviin jätteisiin ja loppukäsiteltävät jätteet valvontaa edellyttäviin ja erityistä valvontaa edellyttäviin jätteisiin. Näistä jaotteluista luovuttiin ja nykyään niin hyödynnettävät kuin lop-pukäsiteltävät jätteet jaotellaan ainoastaan vaarallisiin ja ei-vaarallisiin jätteisiin.
289 http://www.bmu.de/abfallwirtschaft/downloads/doc/3867.php
290 Kierrätystalous- ja jätelain §:ssä valtuutetaan liittovaltion hallitus asetuksella määrittelemään tällaiset jätteenkäsittelijät.
sa, jätteenkäsittelijän antaman hyväksymisilmoituksen muodossa ja toimivaltaisen viranomaisen antaman jätteenkäsittelyä koskevan lupatodistuksen muodossa. To-distus on esitettävä selvitysten muodossa myös jätteenkäsittelytoimenpiteen jälkeen ottaen huomioon käsitellyn jätteen lopullisen sijoittamisen. Todistuksen esittämiseen liittyvistä yksityiskohdista säädetään jätteiden käsittelyä koskevan todistuksen esit-tämisestä annetun asetuksen 2 luvussa. Todistusten esittämisen tarkoituksena on osoittaa jätteenkäsittelyn luvallisuus.291 Todistuksen esittämisvelvollisuuksien lai-minlyönti on hallinnollinen rikkomus, josta voi seurata enintään 10.000 euron sakko (KrW-/AbfG 61.2 ja 3 §).
Kierrätystalous- ja jätelain §:ssä valtuutetaan toimivaltainen viranomainen laa-jentamaan rekisterinpitämis- ja todistuksenesittämisvelvoitettujen piiriä antamalla rekisterinpitämistä tai todistuksen esittämistä koskevan määräyksen myös sellaiselle jätteiden tuottajalle, haltijalle, kuljettajalle tai käsittelijälle, jolla ei suoraan lain nojalla tällaista velvollisuutta olisi. Tällaista määräystä olisi kuitenkin käytettävä pidätty-väisesti, mikäli kyse on kierrätystalous- ja jätelain 2 tai a §:n mukaisesta jätteen-käsittely-yrityksestä taikka EMAS-järjestelmässä mukana olevasta yrityksestä (KrW-/AbfG .2 §). Lainkohdan nojalla ei myöskään voida antaa yksityisiä kotitalouksia koskevia määräyksiä. (KrW-/AbfG 2.6 § ja 3. §). Lisäksi kierrätystalous- ja jätelain §:ssä valtuutetaan liittovaltion hallitus tietyin edellytyksin asetuksella säätämään tiettyjä poikkeuksia rekisterinpitämis- ja todistuksen esittämisvelvollisuuksista.
7.2
Omavalvonta
Kierrätystalous- ja jätelain 3 §:ssä määritetään yritysorganisaation tiedottamisvel-vollisuuksia. Mikäli pääomayhtiön edustuselimeen kuuluu useita jäseniä tai henki-löyhtiössä on useita, jotka ovat oikeutettuja edustamaan, yrityksen on ilmoitettava toimivaltaiselle viranomaiselle, kuka edustuskelpoisista on se, joka käytännössä to-teuttaa immissiosuojelulain §:n mukaisen lupavelvollisen laitoksen toiminnanhar-joittajan velvollisuuksia tai kierrätystalous- ja jätelain 26 §:n292 mukaisen jätteenhal-tijan velvollisuuksia. Kyseisen henkilön vastuulla on myös tiedottaa toimivaltaiselle viranomaiselle, millä tavoin varmistetaan, että jätteiden välttämistä, hyödyntämistä ja ympäristöllisesti vastuullista jätteiden loppukäsittelyä koskevat säädökset ja mää-räykset otetaan yrityksessä huomioon. Tällainen yritysten sisäinen velvollisuuksien kohdentaminen ei kuitenkaan vaikuta edustusorgaanin jäsenten vastuuseen tai yh-tiön kokonaisvastuuseen.293
Niin sanotulla EMAS-etuoikeusasetuksella29 on säädetty tietyistä valvontaan liitty-vistä helpotuksista, jotka kohdistuvat EU:n EMAS-asetuksen29 mukaisessa EMAS-jär-jestelmässä mukana oleviin laitoksiin. Tällaiset laitokset ovat esimerkiksi asetuksen nojalla vapautettuja edellä esitetystä yritysorganisaation tiedottamisvelvollisuudesta.
Riittävää nimittäin on, että tiedot ovat saatavilla EMAS-järjestelmän mukaisessa organisaatiokirjauksessa.296
291 Todistuksenesittämistä koskeva sääntely näyttäisi olevan kattavampaa kuin Suomen siirtoasiakirja-velvoitteita koskeva sääntely (VNp 69/1996). Jätteiden käsittelyä koskevan todistuksen esittämisestä annetun asetuksen liitteenä on asiakirjapohjia todistusvelvollisuuksien toteuttamiseksi.
292 Kierrätystalous- ja jätelain 26 §:n mukaan tuotteen valmistajan tai jakelijan, joka joko vapaaehtoisesti tai asetuksen nojalla ottaa tuotteista käytön jälkeen niistä syntyneitä jätteitä takaisin, on vastuussa jätteiden haltijan ja 11 §:n mukaisista jätteiden hyödyntämis- ja huolehtimisvelvollisuuksien toteuttamisesta.
293 Kloepfer 200, s. 1839.
29 Verordnung über immssionsschutz- und abfallrechtliche Überwachungserleichterungen für nach der Verordnung (EG) Nr. 761/2001 registrierte Standorte und Organisationen 2.6.2002 (BGBl. I s. 3392).
29 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus organisaatioiden vapaaehtoisesta osallistumisesta yhteisön ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmään (EMAS-järjestelmä) 19.3.2001 (2001/761/EY).
296 Kloepfer 200, s. 1839.
Kierrätystalous- ja jätelain §:ssä säädetään yhden tai useamman jäteasiamiehen (Abfallbeauftragte) määräämisestä. Jäteasiamies on valittava jätteiden lajittelu- hyö-dyntämis- ja loppukäsittelylaitoksissa, laitoksissa, joissa syntyy säännöllisesti vaa-rallisia jätteitä, sekä laitoksissa, jotka tarvitsevat immissiosuojelulain §:n mukaisen luvan. Myös lain 26 §:n mukaisten valmistajien ja jakelijoiden, jotka ovat ottaneet jätteitä takaisin, ja joiden siten on huolehdittava jätteiden haltijan velvollisuuksista, on valittava jäteasiamies. Jäteasiamies on valittava vain, mikäli se on tarpeellista laitoksissa syntyvien jätteiden, niiden hyödyntämisen tai loppukäsittelyn vuoksi, jätteiden synnyn ehkäisyyn, jätteiden hyödyntämis- tai loppukäsittelytoimintaan liittyvien teknisten ongelmien vuoksi, taikka sen vuoksi, että tuotteet tai valmisteet saattavat niiden määräystenmukaisen käytön aikana tai käytön jälkeen aiheuttaa ongelmia asianmukaisen ja turvallisen hyödyntämisen tai ympäristövastuullisen loppukäsittelyn näkökulmasta. Asetuksella297 säädetään yksityiskohtaisemmin, missä laitoksissa on oltava jäteasiamies. Mikäli edellä esitettyjen seikkojen perusteella on tarpeellista, toimivaltaiset viranomaiset voivat myös yksittäistapauksessa määrätä velvollisuudesta valita jätevaltuutettu, vaikka se ei asetuksen nojalla olisikaan pakol-lista. EMAS-järjestelmässä mukana olevat laitokset eivät ole velvollisia valitsemaan jäteasiamiestä (EMAS-etuoikeusasetus 3 §).298
Kierrätystalous- ja jätelain §:ssä säädetään yksityiskohtaisesti jäteasiamiehen tehtävistä ja valtuuksista. Sen mukaan jäteasiamies neuvoo toiminnanharjoittajaa ja yrityksen työntekijöitä kierrätystalouden ja jätehuollon kannalta merkityksellisissä asioissa. Jäteasiamies on oikeutettu ja velvoitettu valvomaan jätteiden käsittelyn kulkua jätteiden syntymisestä niiden hyödyntämiseen tai loppukäsittelyyn saakka, valvomaan kierrätystalous- ja jätelain säännösten ja sen nojalla annettujen säännösten, ehtojen ja rajoitusten noudattamista. Jäteasiamiehellä on myös oikeus ja velvolli-suus pyrkiä kehittämään ja ottamaan käyttöön ympäristöystävällisiä ja vähän jätteitä tuottavia tuotteita muun muassa antamalla lausuntoja. Lisäksi jäteasiamiehellä on oikeus ja velvollisuus pyrkiä parantamaan menettelytapoja, joissa hyödynnetään tai loppukäsitellään jätteitä. Jäteasiamiehen on annettava toteutetuista toimenpiteistä vuosittain raportti toiminnanharjoittajalle.
Kierrätystalous- ja jätelain .3 §:ssä viitataan immissiosuojelulain –8 §:ään.
Niiden mukaan toiminnanharjoittajan on muun muassa huolehdittava siitä, että jäteasiamies saa ottaa kantaa yrityksen investointipäätöksiin ja esittää ehdotuksensa ja vastustuksensa suoraan toimivalle johdolle. Lisäksi immissiosuojelulain 8 §:ssä säädetään jäteasiamiehen tietynlaisesta syrjimättömyys- ja erottamattomuussuojas-ta.299
Kierrätystalous- ja jätelain §:ssä valtuutetaan liittohallitus asetuksella antamaan määräyksiä EMAS-järjestelmässä mukana oleville yrityksille myönnettävistä valvon-taan liittyvistä helpotuksista. Kuten edellä on esitelty, tällaisista helpotuksista on sää-detty EMAS-etuoikeusasetuksessa. Helpotukset ovat valtuutuksen mukaan sallittuja, sikäli kun EMAS-järjestelmän vaatimukset ovat yhdenvertaisia kierrätystalous- ja jätelain mukaisiin valvonnallisiin vaatimuksiin nähden. Lainkohdan mukaan hel-potukset voivat koskea muun muassa jäteasiamiehen tehtäviä ja yritysorganisaation tiedotusvelvollisuuksia.
297 Verordnung über Betriebsbeauftragte für Abfall vom 26.10.1977 (BGBl. I S. 1913).
298 Kloepfer 200, s. 1839–180.
299 Kloepfer 200, s. 180.
8 Johtopäätökset
Liittovaltiorakenteen vuoksi Saksassa on oikeudellista sääntelyä niin liittovaltio- kuin osavaltiotasolla. Saksan liittovaltion perustuslaissa300 säädetään näiden kahden tason keskinäisestä suhteesta sekä lainsäädäntö- ja toimeenpanovallan jakautumisesta.
Osavaltioilla on jäteasioissa liittovaltion kanssa rinnakkainen lainsäädäntövalta, mi-kä tarkoittaa, että osavaltiot voivat mi-käyttää lainsäädäntötoimivaltaansa ainoastaan silloin, kun kyseistä asiaa ei ole laintasoisesti säädelty liittovaltiotasolla. Käytän-nössä liittovaltio on hyödyntänyt lainsäädäntövaltaansa verraten paljon, ja osaval-tiotasoinen jätteitä koskeva lainsäädäntö onkin luonteeltaan lähinnä liittovaltion jätelainsäädäntöä toimeenpanevaa. Kunnallisilla jätetalousmääräyksillä säännellään paikkakuntakohtaisen jätehuollon yksityiskohdista.
Liittovaltiotason jätelainsäädäntö koostuu useista säädöksistä. Keskeisin säädös on vuonna 199 säädetty laki kierrätystalouden edistämiseksi ja ympäristövastuullisen jätehuollon varmistamiseksi eli kierrätystalous- ja jätelaki301. Se on Saksan kansallisen jätelainsäädännön puitelaki, ja sitä sovelletaan jätteiden synnyn ehkäisemiseen, jät-teiden hyödyntämiseen sekä loppukäsittelemiseen. Mielenkiintoisinta Saksan järjes-telmässä on jätehuoltovastuiden kohdentumisen ja jätehuoltotoimintojen valvonnan sääntely. Näiltä osin Saksan sääntely sisältää sellaisia erityispiirteitä, joiden lähempi tarkastelu ja vertailu voi osoittautua hyödylliseksi Suomen jätelainsäädännön koko-naisuudistuksen yhteydessä.
Hyödynnettävien ja loppukäsiteltävien jätteiden välisellä erottelulla on tärkeä merkitys Saksan jätelainsäädännössä ja etenkin yksityisen ja julkisen tahon jätehuol-tovastuun määräytymisessä. Kaupallista alkuperää olevan jätteen jätehuoltovastuu ja toisaalta oikeus jätteeseen kohdentuvat nimittäin sen perusteella, onko kyse hyö-dynnettävästä vai loppukäsiteltävästä jätteestä. Periaatteellisena lähtökohtana Saksan kierrätystalous- ja jätelaissa on kuitenkin aiheuttamisperiaatteen mukainen jätteiden tuottajien ja haltijoiden ensisijainen velvollisuus hyödyntää ja loppukäsitellä synty-neet jätteet (KrW-/AbfG ja 11 §). Julkinen toimija asetetaan jätehuoltovastuuseen vasta poikkeussäännösten perusteella (KrW-/AbfG 1§).
Julkisen toimijan jätehuoltovastuun sääntelyä täydentävät säännökset niin sano-tuista luovutus- ja sietämisvelvollisuuksista (KrW-/AbfG 13 ja 1 §). Sietämisvel-vollisuuksilla tarkoitetaan tontin haltijoiden ja omistajien velvollisuutta sietää, että heidän tontilleen sijoitetaan tarpeellisia säiliöitä, ja että heidän tontillaan käydään jätteiden keräystarkoituksessa. Luovutusvelvollisuudella viitataan velvollisuuteen luovuttaa luovutusvelvollisuuden piirissä olevat jätteet toimivaltaisille julkisoikeu-dellisille jätteenkäsittelijöille. Julkisen tahon jätehuoltovelvollisuudet kohdistuvat nimenomaan luovutettuihin jätteisiin, minkä vuoksi luovutusvelvollisuuksia ja
jul-300 Grundgesetz für die Bundesrepublik Deutschland 23..199.
301 Gesetz zur Förderung der Kreislaufwirtschaft und Sicherung der umweltverträglichen Beseitigung von Abfällen 27.9.199 (BGBl I s. 270).
kisen tahon jätehuoltovelvollisuuksia koskevia säännöksiä on tarkoituksenmukaista tulkita kokonaisuutena (KrW-/AbfG 13 ja 1 §).
Yksityisten kotitalouksien jätteet ovat pääsääntöisesti aina luovutusvelvollisuuden ja siten julkisen tahon jätehuoltovastuun piirissä. Muualta kuin yksityisistä kotitalo-uksista peräisin olevat jätteet on luovutettava julkisoikeudellisille jätteenkäsittelijöille vain, jos kyse on loppukäsiteltävästä jätteestä, eivätkä jätteiden haltijat loppukäsittele jätteitä itse omassa laitoksessaan, taikka jos vallitsevat julkiset edut vaativat, että vi-ranomainen huolehtii jätteiden loppukäsittelystä. Luovutusvelvollisuuden ja julkisen tahon jätehuoltovastuun aktualisoituminen perustuu näin ollen ensisijaisesti loppu-käsiteltävän jätteen käsitteen tulkintaan. Jätteen katsotaan yleensä olevan loppukä-siteltävää jätettä silloin, kun sen hyödyntäminen ei ole teknisesti tai taloudellisesti mahdollista. Tällaisten loppukäsiteltävien jätteiden haltijoilla ei käytännössä yleensä ole valinnanvapautta, luovuttavatko he jätteensä vai loppukäsittelevätkö he jätteensä itse. Luovutusvelvollisuus tulee nimittäin kyseeseen lähinnä silloin, kun loppukäsi-teltävien jätteiden haltijat eivät teknisistä tai taloudellisista syistä kykene omassa lai-toksessaan itse asianmukaisesti ja ympäristövastuullisesti loppukäsittelemään jätteitä tai ympäristölliset ja yleisen edun mukaiset vaatimukset muiden perusteiden vuoksi edellyttävät, että julkinen taho ottaa vastuun loppukäsittelystä.
Suomessa kunnan jätehuoltovelvollisuuden piirissä on asumisessa syntyvät jätteet sekä näihin rinnastettavat tiettyjen julkisten toimintojen jätteet. Tulkintaongelmia on aiheutunut muun muassa asumisessa syntyviin jätteisiin rinnastettavissa olevi-en jätteidolevi-en käsitteolevi-en sekä julkistolevi-en toimintojolevi-en määrittelyssä. Saksassa jätehuollon velvollisuuksien kohdentuminen perustuu hyödynnettävien ja loppukäsiteltävien jätteiden väliseen erotteluun. Hyödynnettävien ja loppukäsiteltävien jätteiden erolla on tärkeä merkitys myös EU:n jätesääntelyssä, sillä hyödynnettäviä jätteitä koskee tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaate, kun taas loppukäsiteltävien jätteiden va-paata liikkuvuutta voidaan helpommin rajoittaa, esimerkiksi vetoamalla omavarai-suus- ja läheisyysperiaatteisiin. Saksan jätehuollon organisoinnin voidaankin nähdä perustuvan lähtökohtiin, jotka ovat yhdenmukaisia EU:n jätesääntelyyn nähden.
Jätehuoltovastuiden jakautuminen hyödynnettävien ja loppukäsiteltävien jätteiden välisen erottelun perusteella ei kuitenkaan ole täysin ongelmaton ratkaisu. Saksassa sekä julkisen että yksityisen sektorin jätteenkäsittelykapasiteetti on kasvanut voimak-kaasti, minkä vuoksi erityisesti kunnallisissa jätteenkäsittelylaitoksissa on ollut jopa pulaa jätteistä. Kuntien ja yksityisten jätteenkäsittely-yritysten välillä onkin puhjen-nut kiistoja, onko tietty jäte luovutusvelvollisuuden piirissä vai ei. Kiistan ratkaisu perustuu pitkälti loppukäsiteltävän jätteen käsitteen tulkintaan, jolloin vastuunjaon ongelmaksi muodostuu se, etteivät jätteiden hyödyntämisen ja loppukäsittelyn mää-ritelmät ole täysin yksiselitteisiä. Lisäksi on huomattava, että käsitteiden määritte-ly nojautuu pitkälti EU-oikeuteen, minkä vuoksi kansallista liikkumavaraa niiden määrittelyssä ei välttämättä ole paljon. Toisaalta jätehuollon vastuunjaon sääntelyssä joudutaan aina tukeutumaan käsitteisiin ja sääntelyssä on tehtävä rajanvetoja, jotka voivat aiheuttaa kiistaa toimijoiden kesken. Tärkeintä olisi, että kansalliset linjanvedot olisivat jätehuollon toimijoiden kannalta mahdollisimman selkeitä ja pelisäännöistä oltaisiin yksimielisiä.
Jätehuollon järjestämisen ohella Saksan jätesääntelyn mukainen jätteiden hyödyn-tämis- ja loppukäsittelytoimien valvonta sisältää joitain mielenkiintoisia erityispiir-teitä. Valvonta tapahtuu Saksassa toisaalta viranomaisvalvonnan keinoin ja toisaalta omavalvonnan kautta. Kierrätystalous- ja jätelaissa säädetään viranomaisten tieto-jensaanti- ja tarkastusoikeudesta (KrW-/AbfG 0 §). Valvonnan kohteina voivat olla jätteiden tuottajat ja haltijat, jätteenkäsittelyvelvolliset, jätteiden hyödyntämis- ja loppukäsittelylaitosten toiminnanharjoittajat ja omistajat tai edelliset omistajat sekä laitokset tai yritykset, jotka ammattimaisesti keräävät tai kuljettavat jätteitä, välittävät jätteitä ammattimaisesti kolmannelle tai myyvät jätettä ammattimaisesti. Lisäksi
sää-detään jäterekisterin ylläpitämiseen ja todistuksen esittämiseen liittyvistä velvoitteis-ta (KrW-/AbfG 2 ja 3 §). Jätteitä hyödyntävien, loppukäsittelevien velvoitteis-tai varastoivien toiminnanharjoittajien on pidettävä rekisteriä, joka on pyynnöstä esitettävä toimi-valtaiselle viranomaiselle. Rekisteri sisältää tietoja muun muassa jätteiden määrästä, lajista ja alkuperästä. Todistuksen esittämisvelvollisuuden tarkoituksena on osoittaa jätteenkäsittelyn luvallisuus. Todistuksella tarkoitetaan jätteen tuottajan, haltijan tai kerääjän antamaa selvitystä, jätteenkäsittelijän antamaa hyväksymisilmoitusta taik-ka toimivaltaisen viranomaisen antamaa jätteenkäsittelyä koskevaa lupatodistusta.
Todistuksen esittämisvelvollisuus koskee ainoastaan vaarallisten jätteiden tuottajia, haltijoita, kerääjiä, kuljettajia ja käsittelijöitä. Rekisterinpitämisvelvollisuuden tai todistuksen esittämisvelvollisuuden laiminlyöntiä pidetään hallinnollisena rikko-muksena, josta voi seurata enintään 10.000 euron sakko. (KrW-/AbfG 61.2 ja 3 §:).
Viranomaisvalvonnan lisäksi kierrätystalous- ja jätelaki sisältää säännöksiä oma-valvonnasta (KrW-/AbfG 3 ja §). Yrityksen on muun muassa ilmoitettava toimi-valtaiselle viranomaiselle, kuka yrityksen edustuskelpoisista henkilöistä käytännössä hoitaa kierrätystalous- ja jätelain mukaisia jätteenhaltijan velvollisuuksia. Kyseisen henkilön vastuulla on myös tiedottaa toimivaltaiselle viranomaiselle, millä tavoin varmistetaan, että jätteiden synnyn ehkäisyä, hyödyntämistä ja ympäristöllisesti vastuullista jätteiden loppukäsittelyä koskevat säädökset ja määräykset otetaan yrityksessä huomioon. Kierrätystalous- ja jätelaissa säädetään myös niin sanotun jäteasiamiehen määräämisestä. Jäteasiamies on tietyin edellytyksin valittava muun muassa jätteiden lajittelu- hyödyntämis- ja loppukäsittelylaitoksissa sekä laitoksissa, joissa syntyy säännöllisesti vaarallisia jätteitä. EMAS-järjestelmässä mukana olevat laitokset eivät ole velvollisia valitsemaan jäteasiamiestä. EMAS-järjestelmässä mu-kana oleville yrityksille säädetään myös muunlaisia viranomaisvalvontaan liittyviä helpotuksia.