Kierrätystalous- ja jätelain 3 luku sisältää tuotevastuuta koskevia säännöksiä. Luvun 22 §:ssä säädetään yleisesti, että tuotevastuu koskee tuotteiden kehittäjiä, valmistajia tai jakelijoita. Tuotevastuun toteuttamiseksi tuotteet olisi suunniteltava siten, että niiden tuotantoprosessin ja koko elinkaaren aikana syntyy mahdollisimman vähän jätteitä ja että tuotteiden käytön jälkeen syntyneet jätteet on mahdollista hyödyntää tai loppukäsitellä ympäristön kannalta vastuullisella tavalla. Tuotteiden valmistamisessa tulisi pyrkiä käyttämään hyödynnettäviä jätteitä tai sekundäärisiä raaka-aineita. Tuot-teissa tulisi myös olla merkintä niiden sisältämistä haitallisista pitoisuuksista, jotta voidaan varmistaa tuotteiden käytön jälkeinen jätteiden ympäristövastuullinen hyö-dyntäminen ja loppukäsittely. Lisäksi tuotteissa pitäisi olla merkintä niihin liittyvästä palautus-, uudelleenkäyttö- ja hyödyntämismahdollisuuksista ja -velvollisuuksista.
Tuotevastuu käsittää myös tuotteiden käytön jälkeisen jätteiden takaisinottamisen sekä niiden hyödyntämisen ja loppukäsittelyn (KrW-/AbfG 17.6 §).
Kierrätystalous- ja jätelain 23 ja 2 §:ssä valtuutetaan liittohallitus asetuksilla säätä-mään 22 §:n mukaista tuotevastuuta määrittävistä konkreettisista velvoitteista. Kier-rätystalous- ja jätelain 23 §:n mukaan liittohallitus voi säätää seuraavista seikoista:
- tiettyjä tuotteita, erityisesti pakkauksia ja säiliöitä, saa tuoda markkinoilla vain tiettyyn tarkoitukseen tai, mikäli niillä on tietyt ominaisuudet220:
- tiettyjä tuotteita ei saa tuoda lainkaan markkinoille, jos niistä syntyvien jättei-den jätehuollon yhteydessä ei pystyttäisi estämään haitallisten aineijättei-den va-pautumista, tai tällaisesta estämisestä aiheutuisi suhteettomia kustannuksia, tai jos niiden ympäristövastuullista loppukäsittelyä ei pystytä muulla tavoin varmistamaan;
- tiettyjä tuotteita saa tuoda markkinoille vain sellaisessa tietyssä muodossa, joka helpottaa jätehuoltoa, erityisesti siten, että uudelleenkäyttö tai hyödyntä-minen helpottuu;
- tietyt tuotteet on merkittävä tietyllä tavalla, jotta voidaan erityisesti varmistaa kierrätystalous- ja jätelain §:n mukaisten perusvelvollisuuksien täyttäminen tuotteiden takaisinoton jälkeen;
- tietyt sellaiset tuotteet, joista niiden käytön jälkeen jäljelle jääviin jätteisiin yleensä jää myrkyllisiä aineita, saadaan tuoda markkinoille vain, jos ne on merkitty tavalla, joka osoittaa, että on välttämätöntä, että tuotteet niiden käy-tön jälkeen palautetaan niiden valmistajalle tai myyjälle;
- jos tuotteita koskee 2 §:n mukainen takaisinotto- ja palautusvelvollisuus, tuotteiden myyntipaikassa on ilmoitettava niiden palautusmahdollisuudesta;
- pantilliset tuotteet on merkittävä asianmukaisesti, tarvittaessa tiedoilla pantin suuruudesta.
220 Esimerkiksi pakkausjäteasetuksen 13 §:ssä kielletään pakkausten markkinoille saattaminen, mikäli tietyt raskasmetallipitoisuudet ylittyvät.
Kierrätystalous- ja jätelain 2.1 §:ssä valtuutetaan liittohallitus asetuksella säätä-mään tuotteiden valmistajia ja jakelijoita koskevista velvoitteista. Asetuksella voidaan säätää, että tietyt tuotteet on otettava takaisin ja että takaisinotto on varmistettava sopivin toimenpitein, erityisesti takaisinotto- tai panttijärjestelmän avulla. Voidaan myös edellyttää, että tiettyjä tuotteita ei saada tuoda markkinoille ilman, että tarjotaan palautusmahdollisuus. Lisäksi asetuksella voidaan määrätä, että tietyt tuotteet on otettava takaisin niiden luovutuspaikalla. Tuotteiden valmistajat ja jakelijat voidaan myös velvoittaa pitämään kirjaa takaisinotettujen jätteiden laadusta, määrästä, hyö-dyntämisestä ja loppukäsittelystä, säilyttämään tiedot sekä pyynnöstä esittämään selonteon viranomaisille.
Kierrätystalous- ja jätelain 2.2 §:ssä valtuutetaan liitovaltion hallitus antamaan myös jätteiden tuottajia, haltijoita sekä tiettyjä jätteenkäsittelijöitä koskevia asetuksia.
Ensinnäkin asetuksella voidaan määrätä, että jätteiden haltijoiden on luovutettava jätteet tuotteiden valmistajalle tai jakelijalle. Lisäksi voidaan säätää luovutustavasta ja lain 1, 17 ja 18 §:n mukaisten jätteenkäsittelijöiden myötävaikutusvelvollisuudesta221 ja velvollisuudesta luovuttaa tietyt jätteet tuotevastuussa oleville tuotteiden valmista-jille ja jakelijoille. Edelleen liittovaltion hallitus voi asetuksella määrätä, mikä taho on velvollinen maksamaan takaisinottokustannukset sekä takaisinotettujen tuotteiden hyödyntämis- ja loppukäsittelykustannukset.
Takaisinottovastuu on keskeinen tuotevastuuta konkretisoiva, lainsäätäjän käytet-tävissä oleva keino. Tuotteiden käytöstä poistamisen jälkeistä fyysistä takaisinottoa seuraa kierrätystalous- ja jätelain 26 §:n mukaan vastuu jätteiden hyödyntämisestä ja loppukäsittelemisestä. Yleensä tuotevastuussa oleva tuotteiden valmistaja tai jakelija vastaa myös takaisinotto-, hyödyntämis- ja loppukäsittelykustannuksista.222
3.6.2
Pakkausasetus
Saksassa säädettiin jo vuonna 1991 eli jo ennen EU:n pakkausjätedirektiiviä223 en-simmäinen pakkauksia koskeva asetus22, jonka tavoitteena oli vähentää pakkaus-jätteiden määrää. Asetuksella toteutettiin tuotevastuuta eli pakkausten valmistajat ja jakelijat saatettiin vastuuseen tuotteistaan niiden valmistamisesta lähtien, niistä syntyvien jätteiden loppukäsittelemiseen saakka. Vastuu toteutettiin takaisinotto- ja hyödyntämisvelvollisuuksilla. Vuonna 1998 säädettiin uusi, nykyisin voimassa oleva pakkausasetus22 (Verpackungsverordnung), joka sopeutettiin vastaamaan EU:n pak-kausjätedirektiivin vaatimuksia. Pakkausasetus noudattaa jätehierarkian periaatteita ja siinä asetetaan EU:n pakkausjätedirektiivin mukaiset prosentuaaliset hyödyntä-mistavoitteet pakkauksille226.
Pakkausasetus koskee kaikkia markkinoille tuotuja ja kierrätystalous- ja jätelain so-veltamisalaan kuuluvia pakkauksia riippumatta niiden materiaalikoostumuksesta tai siitä, missä niistä syntyy jätettä. Pakkausasetuksen –7 §:ssä säädetään pakkauksien
221 Asetuksella voidaan esimerkiksi säätää, että jätteenkäsittelijöiden on otettava osaa tuotteiden valmis-tajien ja jakelijoiden takaisinottojärjestelmään. Tällöin tuotteiden valmistaja ei enää voi täysin vapaasti päättää, miten takaisinottovelvollisuuden täyttäminen järjestetään, vaan jätteenkäsittelijöiden kanssa on tehtävä yhteistyötä. Ks. Fritsch 1996, s. 127.
222 Kloepfer 200, s. 1760.
223 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi pakkauksista ja pakkausjätteistä 20.12199 (9/62/
EY).
22 Verpackungsverordnung über die Vermeidung von Verpackungsabfällen 12.6.1991 (BGBl. I 1991, s.
123).
22 Verpackungsverordnung über die Vermeidung und Verwertung von Verpackungsabfällen 21.8.1998 (BGBl. I, s.2379).
226 Kloepfer 200, s.1761.
valmistajia227 ja jakelijoita228 koskevista takaisinotto- ja hyödyntämisvelvollisuuksista ja 8–10 §:ssä takaisinotto- ja panttisäännöksistä.229
Nykyisen pakkausasetuksen nojalla pakkausten valmistajien ja jakelijoiden on huolehdittava maksutta kuluttajapakkausjätteiden takaisinottamisesta pakkausten loppukäyttäjiltä sekä pakkausjätteiden uudelleenkäyttämisestä tai niiden hyödyntä-misestä. Valmistajat voivat huolehtia velvoitteidensa täyttämisestä itse tai vaihtoeh-toisesti liittyä sellaiseen järjestelmään230, joka huolehtii, että pakkausjätteet noudetaan joko suoraan yksityisiltä loppukäyttäjiltä tai näiden välittömästä läheisyydestä. Otta-malla osaa tällaiseen kollektiiviseen takaisinottojärjestelmään pakkausten valmistajat ja jakelijat vapautuvat yksilöllisestä takaisinottovastuustaan (pakkausasetus 6.3 §).
Pakkausasetuksessa ei säännellä, miten tällainen järjestelmä tulisi muodostaa ja ra-hoittaa, vaan ratkaisut on jätetty talouselämän itse sääntelyn varaan.231
Ennakoiden pakkausasetuksen 6.3 §:ssä asetettua valintamahdollisuutta Saksassa perustettiin jo vuonna 1990 vastuuorganisaatio, jonka nimi oli ”Der Grüne Punkt Duales System Deutschland Gesellschaft für Abfallvermeidung und Sekundärrohs-toffgewinnung mbh”. Vuonna 1997 organisaatio muutettiin osakeyhtiömuotoiseksi ja sen nimeksi tuli ”Der Grüne Punkt Duales System Deutschland AG” (DSD). Vuodesta 2003 lähtien on perustettu myös muita yrityksiä, jotka ovat kehittäneet vastaavia ke-räysjärjestelmiä. Järjestelmät vastaavat käytettyjen kuluttajapakkausten kotitalouske-räyksestä, niin lajittelusta sekä niiden kuljettamisesta hyödynnettäväksi. Jätehuollon rahoittamiseksi yhtiöt keräävät toimintaan liittyneiltä valmistajilta ja jakelijoilta li-senssimaksuja. DSD:n järjestelmään osallistuneet valmistajat ja jakelijat saavat lisens-simaksua vastaan käyttää pakkauksista vihreän pisteen (”Grüne Punkt”) tunnusta, joka osoittaa kuluttajalle, että pakkaus on mukana keräys- ja kierrätysjärjestelmässä.
Hinta vaihtelee pakkauksissa käytetyn materiaalin ja sen kierrätyskustannusten mu-kaan. Yleensä pakkausten valmistajat ja jakelijat siirtävät lisenssimaksut tuotteiden kustannuksiin, jolloin lopullinen kustannus jää loppukäyttäjien maksettavaksi.232
Loppukäyttäjän tulee palauttaa vihreällä pisteellä varustetut käytetyt pakkaukset keltaisiin jäteastioihin, jotka on nimenomaan tarkoitettu pakkausjätteille. Pakka-usasetuksen 6.3 §:n mukaisten järjestelmien vastuulla on toimittaa pakkausjätteet hyödynnettäviksi. Yksityiset takaisinottojärjestelmät on sovitettava yhteen samalla alueella olemassa olevien julkisoikeudellisten jätteenkäsittelijöiden keräys- ja hyö-dyntämisjärjestelmien kanssa. Yksityinen toimija voi siten myös sopia, että julkis-oikeudellinen jätteenkäsittelijä vastiketta vastaan ottaa myös pakkausjätteet (keltai-sessa säkissä) mukaan jäännösjätteen noudon yhteydessä tai että ne voidaan viedä aluekeräyspisteisiin.233
Kollektiivisen keräysjärjestelmän ongelmana on ollut niin sanotut vapaamatkus-tajat, jotka eivät liity järjestelmään, mutta kuitenkin hyötyvät siitä, sillä kuluttajat eivät käytännössä erottele erikseen pakkauksia, joissa vihreä pistettä ei ole.23 Muun muassa tämän ongelman ratkaisemiseksi Saksassa on vireillä viiden muutos pak-kausasetukseen23. Muutos tullee pian voimaan, sillä liittoneuvosto hyväksyi sitä koskevan liittohallituksen esityksen 20.12.2007. Esityksen 6.1 §:n mukaan yksityisissä kotitalouksissa syntyvien pakkausjätteiden tuottajavastuullisten on tulevaisuudessa
227 Valmistajilla tarkoitetaan asetuksen 3.8 §:n mukaan jokaista, joka valmistaa pakkauksia, pakkausma-teriaaleja ja sellaisia tuotteita, joista pakkauksia voidaan suoraan valmistaa tai tuo maahan pakkauksia.
228 Jakelijalla tarkoitetaan asetuksen 3.8 §:n mukaan jokaista, joka millä tahansa myyntiportaalla tuo markkinoille pakkauksia, pakkausmateriaaleja, sellaisia tuotteita, joista pakkauksia voidaan suoraan valmistaa, tai tuotteita pakkauksissa. Jakelijalla tarkoitetaan myös postimyyntiä.
229 Kloepfer 200, s. 1762–176.
230 Järjestelmästä käytetään nimitystä ”Duales System”.
231 Kloepfer 200, s. 176.
232 Kloepfer 200, s. 176; Beckmann 2007, s. 109–111; >http://www.bmu.de/abfallwirtschaft<.
233 Kloepfer 200, s. 176.
23 Kloepfer 200, s. 176–1976.
23 Begründung für fünfte Änderungsverordnung der Verpackungsverordnung, 19.7.2007, s. 1–.
oltava mukana nykyisen pakkausasetuksen 6.3 §:n tarkoittamassa kollektiivisessa keräysjärjestelmässä. Näin ollen poistuu valintamahdollisuus huolehtia kulutus-pakkausten takaisinottovelvollisuudesta itse. Samalla varmistetaan, että yksityisten loppukäyttäjien luona syntyvät pakkausjätteet kerätään myös jatkossa suoraan koti-talouksilta tai niiden läheisyydestä. Itse hoidettava takaisinotto on siten mahdollista ainoastaan elinkeinotoiminnassa syntyvien pakkausjätteiden osalta.236
Edelleen vapaamatkustajaongelman ratkaisemiseksi liittohallituksen esityksen 10 §:ssä säädetään, että jokainen pakkauksen valmistaja tai jakelija on velvollinen antamaan täyden selvityksen markkinoille tuomistaan myyntipakkauksista. Selvityk-sessä on muun muassa oltava tiedot sekä yksityisille loppukuluttajille että kaupal-lisille loppukuluttajille päätyvien pakkausten määrästä ja siitä, minkä järjestelmän mukaan kuluttajapakkaukset on lisensoitu ja miten kaupallisten pakkausjätteiden loppukäsittely on hoidettu. Lisäksi tavoitteena on kilpailun selkeyttämiseksi erottaa mahdollisimman selkeästi pakkausjätteet, jotka syntyvät yksityisissä kotitalouksissa ja pakkausjätteet, jotka syntyvät kaupallisissa tarkoituksissa.237
3.6.3