Radikalisoitumista ja vankilaradikalisoitumista edistävät tekijät

Erilaiset tekijät voivat lisätä henkilön riskiä radikalisoitua vankilassa. Vankilaradikalisaatioon liittyvän kirjallisuuden perusteella nämä tekijät voivat liittyä sekä yksilöön, eli vankiin, että ym-päristöön, eli vankilaan⁴³. Neumannin mukaan vankiloita pidetään kasvualustoina

41 Karling 2018, s. 1, 58, 60–62.

42 Häiväläinen – Tarasoff 2017, s. 9, 110–111.

43 Ks. esim. Silke – Veldhuis 2017, s. 3.

13

radikalisaatiolle, sillä vankilat ovat ympäristöjä, joissa erityisen haavoittuvat henkilöt voivat ryhtyä oman identiteettinsä etsijöiksi tai kapinallisiksi. Merkityksen ja identiteetin etsiminen, johon erityisesti uudet vangit voivat intensiivisesti ryhtyä, voi motivoida uusien vakaumuksel-listen suuntauksien omaksumisessa. On todennäköisempää, että yksilö tutustuu uusiin usko-muksiin ja yhteisöihin vankilassa, kuin vankilan ulkopuolella.⁴⁴ Osalla taas on tarve hakea fyy-sistä suojelua ja turvaa, jota jengit ja vankilan sisällä toimivat islamistiset ryhmät voivat tar-jota⁴⁵.

Vankilan merkityksestä radikalisoitumisprosessissa ollaan jossain määrin eri mieltä. Veldhuisin mukaan suurin osa tutkimustyöstä perustuu sille ajatukselle, että vankilat tarjoavat hedelmälli-sen maaperän radikalisoitumiselle. Tähän oletukseen perustuen pyritään etsimään niitä tekijöitä, jotka voivat altistaa vankeja väkivaltaista ekstremismiä tukeville ajatuksille. Veldhuis on sitä mieltä, ettei vankila tai vankilaolot itsessään radikalisoi vankeja. Vankilassa oleminen voi kui-tenkin altistaa yksilön sellaisille psykologisille ja sosiaalisille mekanismeille, jotka voivat jois-sain olosuhteissa, joidenkin yksilöiden kohdalla viedä asenteita ja käyttäytymistä ekstremistisiä asenteita kohti. Todennäköisyys, että vangit radikalisoituvat on Veldhuisin mukaan pienempi, kuin mitä yleisesti oletetaan. Mikäli radikalisoitumista tapahtuu, se voi olla intensiivisempää ja nopeampaa vankilassa, kuin mitä se olisi ulkomaailmassa.⁴⁶ Sen sijaan Rem Kortewegin ym.

mukaan vankila muodostaa sellaisen maaperän, joka toimii perustana radikalisaatiolle ja vär-väykselle. Vankilat itsessään ovat ympäristöjä, jotka edistävät sellaisten yksilöiden radikalisoi-tumista, jotka ovat yhteiskunnan hylkäämiä ja etsivät uutta tai suurempaa merkitystä elämäs-sään. Korteweg ym. kuvailevat EU- jäsenmaiden vankiloita kaikista järkyttävimmiksi paikoiksi, niissä tapahtuvan värväyksen vuoksi.⁴⁷

Trujillo ym. ovat myös esittäneet vankilaradikalisoitumisen prosessiin liittyvän teorian siitä, mi-ten yksilö on erityisen haavoittuvainen vankeuden alkuaikoina johtuen useista eri syistä. Yksi-lön käsitys omasta identiteetistä voi kärsiä ja vangitulla voi esiintyä turvattomuuden ja kontrol-loimattomuuden tunteita, sillä hänen mahdollisuutensa vaikuttaa ympärillä tapahtuviin asioihin

44 Neumann 2010, s. 7, 26, 59.

45 Hamm 2007, s. 62.

46 Veldhuis 2016, s. 49–50.

47 Korteweg ym. 2010, s. 32, 35.

14

on rajallinen. Muutokset sosiaalisessa ja fyysisessä ympäristössä, jotka vangitseminen aiheuttaa, voivat vaikuttaa uhkaavilta ja vihamielisiltä. Vangittu voi kärsiä kroonisesta stressistä, joka voi johtaa myös fyysisiin terveysongelmiin. Edellä mainituista syistä johtuen vangittu on erityisen altis vaikutteille, jolloin mahdolliset värvääjät hakeutuvat kontaktiin henkilön kanssa.⁴⁸

Farhad Khosrokhavarin mukaan yksilön turhautuneisuudella voi olla osansa tämän radikalisoi-tumisessa, vaikka suoraa kausaalista yhteyttä turhautumisen ja radikalisaation välillä ei ole.

Khosrokhavar selittää turhautuneisuutta modernin yhteiskunnan normittomuudella ja sosiaali-suuden monimuotoisuudella, joka voi saada yksilössä aikaan tunteen siitä, että ihmiskunta ja-kautuu suurituloisiin ja sopeutuneisiin sekä epävarmuudessa ja köyhtymisen pelossa eläviin.

Tämänkaltainen turhautuneisuus on omiaan vaikuttamaan erityisesti niihin, jotka ovat psyykki-sesti hauraita. Johtohahmot pyrkivät hyötymään tämän kaltaisista haavoittuvista yhteiskunnan ulkopuolelle jäävistä yksilöistä. Khosrokhavarin mukaan muslimivankien turhautuneisuutta ja vääryyden kokemista vankilassa aiheuttaa osittain islaminuskon syrjintä ja uskonnon harjoitta-misen haasteet, kuten islaminuskoon liittyvien traditioiden ja sääntöjen noudattaminen.⁴⁹

Clark McCauley ja Sophia Moskalenko selittävät radikalisoitumista vääryyden kokemuksella (grievance). Vääryyden kokeminen voi johtaa siihen, että haluamme itsellemme oikeutta ja ha-luamme mahdollisesti kostaa kokemamme vääryyden. McCauley ja Moskalenko selittävät vää-ryyden kokemista henkilökohtaisella väävää-ryyden kokemisella (personal grievance), joka voi joh-taa poliittiseen vääryyden kokemiseen (political grievance). Yksittäiselle pahantekijälle tarkoi-tettu kosto voi muuttua kostamiseksi tietylle ihmisryhmälle tai yhteiskuntaluokalle. Toisen yk-silön tai ihmisryhmän kokema vääryys voi myös olla motivoiva tapa kokea vääryyttä, vaikka siitä ei ole yksilölle itselleen minkäänlaista haittaa (group grievance). Esimerkkinä tästä on yh-dysvaltalainen Clayton Waagner, joka vastusti abortteja ja terrorisoi aborttiklinikoita Yhdysval-loissa, toimien toisen ihmisryhmän ”puolesta”, mutta tekijänä yksinäisenä sutena.⁵⁰

48 Trujillo ym. 2009, s. 562.

49 Khosrokhavar 2017, s. 69, 131.

50 McCauley – Moskalenko 2011, s. 16, 19, 24–25.

15 2.2.3 Vankilaviranomaiset ja vankilaradikalisaatio

Neumannin mukaan yliasutetut ja henkilöstövajeesta kärsivät vankilat luovat sellaiset olosuh-teet, joissa radikalisoitumisen mahdollisuus vahvistuu. Huonosti johdetussa vankilassa radika-lisoitumisen havaitseminen vaikeutuu ja vankila muodostaa fyysisen ja ideologisen tilan, jossa ekstremistiset värvääjät voivat toimia vapaasti ja monopolisoida uskonnosta ja politiikasta käy-tävää keskustelua. Neumannin mukaan vankilaradikalisoitumisen ehkäisemiseksi vankilaviran-omaisten tulisi kohdentaa toimenpiteitä radikalisaation tunnistamiseen, terroristivankien aktivi-teettien valvontaan, ulkoisten vaikutteiden ja lähteiden kontrollointiin sekä pyrkiä lieventämään etnisten ja uskonnollisten ryhmien keskinäisiä konflikteja. Ammattimainen tiedustelutyö pitää sisällään mahdollisuuden käyttää vankilan ulkopuolisia asiantuntijoita tulkitsemaan epämääräi-siä tekstejä ja videoita sekä arvioimaan ulkopuolisten vierailijoiden edellytykepämääräi-siä vierailla van-kilassa.⁵¹

Ian M. Cuthbertsonin mukaan suurin osa amerikkalaisista ja eurooppalaisista vankilaviranomai-sista eivät kykene tunnistamaan vankiloissaan olevia terroristisia verkostoja. Islamistisen kult-tuurin ja kielien tietämys on vähäistä ja vankiloissa on puutetta sellaisista työntekijöistä, joilla olisi asianmukaiset kyvyt valvoa vankipopulaatioita⁵². Veldhuisin mukaan yhtenä riskinä radi-kalisoituneiden vankien kanssa työskentelyssä on se, että tehdään vääriä johtopäätöksiä asioista, joiden perusteella toimenpiteitä kohdennetaan. Taipumus kuvata muslimeja terroristeina (tai toi-sin päin) ja korostaa islaminuskoon liittyviä vaaroja johtaa siihen, että muut ekstremismin muo-dot jäävät vähemmälle huomiolle. Tämä voi johtaa kategorisoivaan ja yhdenmukaiseen musli-mivankien kohteluun, jossa kaikkien muslimien ajatellaan olevan vaarassa radikalisoitua.⁵³ Richard Pickeringin mukaan vankilaradikalisaatioon liittyvä keskustelu on keskittynyt erilais-ten riskitekijöiden merkityksellisyyteen, kuerilais-ten karismaattiserilais-ten yksilöiden rooliin, vääryyden ko-kemiseen, islam- käännynnäisiin ja eri uskonlahkojen merkityksiin. Nämä tekijät voidaan kui-tenkin liittää useisiin henkilöihin, jotka elävät vankeudessa. Kulttuurisen identiteetin erottami-nen uskonnon harjoittamisesta, uskonnollisuudesta ja epätoivotusta käyttäytymisestä on

51 Neumann 2010, s. 2, 32.

52 Cuthbertson 2004 , s. 20.

53 Veldhuis 2016, s. 134–135.

16

äärimmäisen vaikeaa ja voi johtaa toimiin, jotka voivat lisätä tunnetta vääryyden kokemisesta ja joiden perusteella saadaan vääriä positiivisia, ”false positives”, yksilöistä.⁵⁴

Edellä mainittujen seikkojen vuoksi useat tutkijat ovat painottaneet vankilaviranomaisten kou-luttamisen ja ymmärryksen tärkeyttä aiheeseen liittyen. Neumann korostaa valistuneen ymmär-ryksen tärkeyttä, joka tarkoittaa terroristivankien ja heidän ryhmittymien perusteellista tunte-musta. Ryhmittymien tuntemuksen lisäksi tulisi tehdä säännöllisin väliajoin tapahtuvaa arvioin-tia jokaisen yksilön kohdalla, muun muassa sen varmistamiseksi, ettei marginaalisesti toimintaa kannattavia yksilöitä sijoiteta karismaattisten johtajien ja kovan linjan terroristien kanssa.⁵⁵ Veldhuisin mukaan Alankomaissa on tarjottu erikoistunutta koulutusta niille virkamiehille, jotka työskentelevät vankilan terroristi-siivessä. Koulutuksen pääpaino keskittyi radikaali islamin ja kuviteltujen kohdehenkilöiden taustojen ja ominaisuuksien tuntemukseen. Lisäksi henkilökun-nalle opetettiin ”puhe-judoa” ja henkilökuntaa perehdytettiin siinä, miten sääntöjen ja määräys-ten täytäntöönpano terroristi-siivessä tapahtuu. Terroristi-siivessä rangaistustaan suorittaneiden vankien haastatteluissa vangit kritisoivat muun muassa jatkuvan valvonnan aiheuttamaa yksi-tyisyyden puutetta. Kritiikkiä annettiin myös vankien jokapäiväisestä toiminnasta tehtävää ra-portointia, joka yhden haastateltavan mukaan tarkoitti sitä, että kaikista hänen tekemisistään tehtiin muistiinpanoja. Haastateltavan mukaan vankilaviranomaiset kiinnittivät huomiota jopa siihen, jos hän ei tervehtinyt vartijoita innostuneella äänensävyllä ja tämän perusteella tehtiin johtopäätöksiä hänen käytöksestään, jolla ei todellisuudessa ollut mitään suurempaa merki-tystä.⁵⁶

Sagit Yehoshua on tutkinut palestiinalaisten terroristiryhmittymien johtajia israelilaisissa van-kiloissa. Israelissa palestiinalaisvangeista, jotka ovat osallistuneet terroristisessa tarkoituksessa tehtyihin rikoksiin, käytetään nimitystä ”security prisoners”. Johdettavassa asemassa olevilla vangeilla ei ole henkilökohtaisesti oikeutta lähestyä vartijoita tai vankilaviranomaisia: tämä mahdollisuus on suotu ainoastaan johtoasemassa oleville. Yehoshuan mukaan vankien ja van-kilaviranomaisten välisestä kommunikaatiosta on kuitenkin tullut yksi merkittävimmistä teki-jöistä vankien de-radikalisaatioprosessissa israelilaisissa vankiloissa. Johtavassa asemassa

54 Pickering 2012, s. 13.

55 Neumann 2010, s. 22.

56 Veldhuis 2016, s. 113, 115.

17

olevat vangit ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa vankilaviranomaisten kanssa, liittyen vankien tarpeisiin sekä päätöksentekoon. Näin ollen he ovat todenneet, että heidän käsityksensä israeli-laisista ovat muuttuneet sen myötä, kun heistä tuli johtajia, sillä heidän oli pakko tehdä yhteis-työtä israelilaisten kanssa. Aiemmin israelilaisten kanssa toimiminen ei olisi tullut kyseeseen, sillä suurin osa näistä vangeista ei edes tunnusta Israelin olemassaoloa.⁵⁷

Syrjinnän ja islaminuskoon kohdistuvien ennakkoluulojen sanotaan usein tarjoavan selityksen radikalisoitumiselle ja ekstremismille valtioissa, joissa elää muslimivähemmistö. Sama pätee vankiloihin, minkä vuoksi vankilaviranomaisten keskuudessa tulisi olla nollatoleranssi isla-minuskoon liittyvien ennakkoluulojen ja rasismin osalta.⁵⁸ Kaikista muslimeista ei tule terroris-teja, vaikka heillä olisi identiteettiongelmia, he olisivat kokeneet islamofobiaa tai rasismia. Täl-laiset taustatekijät voivat kuitenkin vaikuttaa siihen, miten yksilö kokee sopivansa länsimaiseen yhteiskuntaan ja miten hän kokee muslimina olemisen maassa, jossa valtaosa väestöstä ei ole muslimeja.⁵⁹ SpearItin mukaan on olemassa varsin vähän näyttöä siitä, että vankiloiden ulko-puoliset ekstremistivaikuttajat olisivat onnistuneet kampanjoimaan radikalisoitumista tai vär-väämään vankeja terroristisessa tarkoituksessa. Sen sijaan vankilan sisäiset toimijat ja tekijät, kuten vankilaolot ja sosiaalisesta syrjinnästä ja kohtelusta johtuva vääryyden kokeminen, ovat pääsyitä radikalisoitumiseen.⁶⁰

2.2.4 Radikalisoituneiden vankien laitos- ja osastosijoitukset

Radikalisoituneiden vankien ja terroristivankien sijoittelu vankiloihin ja niiden osastoille on merkittävä tekijä radikalisoitumisen ehkäisemisessä. Aiheeseen liittyvässä kirjallisuudessa pe-rehdytään lähinnä siihen, tulisiko radikalisoituneet vangit sijoittaa erilleen muista vangeista vai sopeuttaa heidät muiden vankien joukkoon, ja tulisiko radikalisoituneiden vankien sijoittaminen keskittää korkean turvallisuustason laitoksiin.⁶¹ Näin ollen huomio kiinnittyy lähinnä korkean turvallisuustason vankiloihin ja niiden osastoihin. Terroristivankien sijoittelussa puhutaan muun muassa ”terrorist wing”-tyyppisistä osastoista, jotka usein sijaitsevat korkean turvallisuustason

57 Yehoshua 2014, s. 144, 149, 150–151.

58 Neumann 2010, s. 36.

59 Precht 2007, s. 73.

60 SpearIt 2013, s. 28.

61 Silke – Veldhuis 2017, s. 4.

18

vankiloissa. Terroristivankeja sijoitetaan tällaisille osastoille siinä pelossa, että he pyrkivät vär-väämään uusia jäseniä ja levittämään väkivaltaista radikalisaatiota vankipopulaation keskuu-dessa.⁶²

Bree Carlton on kritisoinut terroristivankien eristämistä korkean turvallisuustason vankiloihin.

Carlton kuvailee Australiassa sijaitsevan Barwon vankilan Acacia High Security Unit- osastolle sijoitettuja terroristivankeja, jotka luokiteltiin turvallisuuden osalta korkeimman riskin geiksi, vaikka heillä ei ollut väkivaltarikostaustaa. Korkeimman riskin luokitus tarkoittaa van-kien kannalta muun muassa minimaalista sellin ulkopuolista aikaa, sillä sellissä vietetään yli 20 tuntia vuorokaudesta.⁶³ Craig Haneyn mukaan vankien eristäminen muista, erityisesti korkean turvallisuustason vankiloissa, voi johtaa psyykkisen hyvinvoinnin järkkymiseen. Tämä voi il-mentyä muun muassa hallitsemattoman vihan, hallusinaatioiden, kroonisen masennuksen sekä itsetuhoisten ajatusten ja käyttäytymisen muodossa. Haneyn mukaan on kuitenkin otettava huo-mioon, etteivät kaikki korkean turvallisuustason vankilat ole samanlaisia, eivätkä ne välttämättä aikaansaa yksilöissä negatiivisia psykologisia vaikutuksia, jotka olisivat vakavuudeltaan ja mää-rältään samanlaisia.⁶⁴ Clarke R. Jonesin mukaan puutteellinen tietämys vankilaradikalisaatiosta johtaa usein huonosti hoidettuun terroristivankien käsittelyyn niin taloudellisesti kuin psykolo-gisesti. Pelko siitä, että vankiloista tulee terrorismin yliopistoja, ”schools for terrorism”, johtaa siihen että viranomaiset oikeuttavat terroristivankien eristämisen muista vangeista. Vankiloiden sisällä vallitseva voimakas sosiaalinen paine koskettaa kaikkia vankeja, paitsi niitä jotka elävät eristettyinä muista. Kuuluessaan tavanomaiseen vankipopulaatioon vangin on käytännössä mahdoton vältellä muita vankeja ja vankilaympäristön vaatimuksia. Vuorovaikutus ja ryhmään kuulumisen tunne voi auttaa vankeja kestämään osan siitä kärsimyksestä, jonka vangittuna ole-minen aiheuttaa.⁶⁵

Yvonne Stysin, Rick McEachranin ja Marsha Axfordin mukaan Correctional Services of Canada (CSC)⁶⁶ toteuttaa radikalisoituneiden vankien sijoittelussa integration – separation- mallia,

62 Ks. esim. Veldhuis 2016; Neumann 2010.

63 Carlton 2008, s. 79.

64 Haney 2003, s. 132.

65 Jones 2014, s. 74, 95–96.

66 Correctional Services of Canada vastaa Suomen Rikosseuraamuslaitosta.

19

tarkoittaen sopeuttamista ja eristämistä. Malli on otettu käyttöön laajamittaisen kansainvälisen selvityksen tuloksena, jonka avulla haluttiin varmistua siitä, että CSC toimii ihmisoikeuksia tur-vaavan lainsäädännön mukaisesti ja pystyy takaamaan niin työntekijöille kuin vangeille turval-liset olosuhteet laitoksissa. Mallin tarkoituksena on sopeuttaa radikalisoituneet rikoksentekijät muiden vankien joukkoon, mutta myös olosuhteiden edellyttäessä pitää tietyt radikalisoituneet vangit fyysisesti tai maantieteellisesti erillään toisistaan. Tämä tarkoittaa käytännössä radikali-soituneen vangin sijoittamista toiselle asuinosastolle tai tarvittaessa toiseen laitokseen. Radika-lisoituneen vangin käytös ja hänen tarpeet ovat tärkeässä osassa sijoittelumenettelyssä.⁶⁷

Veldhuisin mukaan Alankomaissa vankien sijoittamista terroristi-siipeen on säädelty vankien sijoittelua ja siirtämistä koskevalla ohjeistuksella, jonka mukaan vanki voidaan siirtää terroristi-siipeen mikäli a) hän on syytettynä tai b) hänet on tuomittu terroristisessa tarkoituksessa teh-dystä rikoksesta tai c) hän on ennen vankeutta tai sen aikana levittänyt ekstremististä sanomaa.

Veldhuisin mukaan kaikki terroristi-siipeen vuosien 2006 ja 2010 välillä sijoitetut vangit olivat epäiltynä terroristisessa tarkoituksessa tehdystä rikoksesta. Kyseisenä aikana myöskään yhtään vankia, joka täyttäisi c)- kohdan kriteerit ei sijoitettu terroristi-siipeen. Vankilaviranomaisten haastatteluissa kävi ilmi, että kyseisen kriteerin soveltaminen käytännössä on vaikeaa. Kyseisen kriteerin mukainen sijoittaminen vaatii sijoittelusta vastaavan työntekijän (selection officer) har-kintaa, joka kerää tietoa rangaistuslaitoksesta, poliisista (the National Police) ja/tai tiedustelu-palvelusta (the Intelligence Service). Kriteerin mukaisia sijoituksia valmistelevien tahojen mu-kaan vankien keskuudessa tapahtuu harvoin oikeaksi todennettua radikalisoitumista ja käytän-nön työssä radikalisoitumisen ja värväyksen havaitseminen vankien käyttäytymisestä on vai-keaa. Veldhuisin mukaan sijoittelussa epäonnistuttiin siltä osin, ettei kohderyhmään kuuluvia vankeja sijoitettu siipeen ohjeistuksen mukaan. Terroristi-siipeen sijoittamisen kriteerit oli tar-kasti määritelty ja niiden tarkoituksena oli yhdenmukaistaa sijoitteluprosessia, mutta tästä huo-limatta käytännön työtä ohjasi työntekijöiden omakohtaiset näkemykset yksittäisistä vangeista.

Veldhuisin mukaan terroristi-siipeen sijoitettujen vankien kohdalla tulisi harkita miten suurena riskinä voidaan pitää sitä, että he pyrkivät värväämään muita vankeja. Siitä huolimatta, että hen-kilö on tuomittu terroristisessa tarkoituksessa tehdystä rikoksesta ei vääjäämättömästi tarkoita

67 Stys – McEachran – Axford 2016, s. 7.

20

sitä, että hän on itse ideologisesti radikalisoitunut. Yksilöiden motiivit syyllistyä terrorismiri-koksiin voivat olla moninaiset, eivätkä ne aina liity ideologiseen sitoutumiseen.⁶⁸

2.2.5 Vankilaradikalisaatio ja kuntouttava toiminta

Terroristisesta toiminnasta irtaantuminen ja de-radikalisaatio, jota tapahtuu myös vankeinhoi-don ulkopuolella, on jäänyt hyvin pitkälti terrorismiin liittyvän tutkimuksen ulkopuolelle.⁶⁹ Sil-ken ja Veldhuisin mukaan vankiloissa toteutettavien terroristivankien kuntoutusohjelmien, jotka perustuvat de-radikalisaatioon ja/tai irtaantumiseen, vaikuttavuudesta ei ole juurikaan tietoa.

Todisteita siitä minkälaiset menetelmät toimivat ovat jääneet vähäisiksi, vaikka aiheeseen itses-sään kiinnitetään huomiota enenevässä määrin. Suurin osa aiheeseen liittyvistä tutkimuksista ovat Silken ja Veldhuisin mukaan joko deskriptiivisiä tai teoreettisia, jolloin ne eivät tarjoa em-piiristä tietoa menetelmien vaikuttavuudesta.⁷⁰ Toimenpiteiden vaikuttavuutta arvioidessa on myös otettava huomioon se, että toimenpiteet voivat olla vaikuttavia, ei-vaikuttavia tai haitalli-sia. Esimerkkinä haitallisesta toimenpiteestä voi olla radikalisoitumisen ehkäisyohjelma, joka todellisuudessa johtaa radikalisoitumisen lisääntymiseen, jolloin ohjelmalla on ei-aiottuja seu-rauksia.⁷¹

Clarke Jonesin ja Raymund E. Naragin mukaan negatiiviset assosiaatiot islaminuskosta ja sen leviämisestä vankiloissa on johtanut jopa sellaisten de-radikalisaatio- ohjelmien kehittämiseen, joissa pyritään uudelleenkouluttamaan islaminuskontoa vangeille. Jones ja Narag suhtautuvat kriittisesti tällaisiin ohjelmiin, sillä pelkkä Koraanin tulkitseminen ei ratkaise ongelmaa, jonka taustalla voi olla sosioekonomisia, poliittisia tai henkilön olosuhteisiin liittyviä syitä, jotka voi-vat myötävaikuttaa tämän päätymiseen väkivaltaisen ekstremismin tielle.⁷² On tärkeää tunnistaa mihin interventiolla pyritään vaikuttamaan ja miten se tehdään. Interventiot voivat olla erilaisia:

tiettyyn asiaan vaikuttavia ohjelmia, kaikille tarkoitettua toimintaa (kuten opiskelua ja työtoi-mintaa) tai rikoksentekijän ja henkilökunnan välisiä keskusteluja. Interventioiden toteuttami-sessa tulee ottaa huomioon missä määrin niillä pyritään vaikuttamaan ääriajattelulla

68 Veldhuis 2016, s. 14, 92, 94–95, 100.

69 Horgan 2009, s. 17–18.

70 Silke – Veldhuis 2017, s. 5.

71 Virtanen – Kivivuori 2018, s. 5; Ks. myös Jones – Narag 2019.

72 Jones – Narag 2019, s. 44.

21

perusteltuihin rikoksiin, miten pitkäkestoisia interventiot ovat, kuka ne toteuttaa, miten ne to-teutetaan ja mihin niillä pyritään.⁷³

Veldhuisin mukaan kuntoutuksen tarkoituksena on saada yksilöt tekemään oikeita valintoja ja pidättäytymään vääränlaisesta käytöksestä. Ihmisillä on kuitenkin, riippuen heidän yhteiskun-nallisesta ja poliittisesta asemasta, erilainen käsitys oikeasta ja väärästä. Jollekin tietty henkilö voi olla terroristi, toiselle vapaustaistelija. Valtiollinen koneisto voi luonnehtia henkilöä ekst-remistiksi, kun taas jollekin toiselle hän voi näyttäytyä uskottavana neuvottelukumppanina.⁷⁴ Valtioilla voi olla erilaisia käsityksiä siitä, miten vankien irtaantumista radikalisoitumisesta tai terrorismista voidaan tukea ja edistää. Epäonnistuneena esimerkkinä voitaneen pitää Yhdysval-tojen pyrkimystä tehdä radikalisoituneista vangeista vaarattomia, ihmisoikeuksista piittaamatta, käyttäen kidutusta ja muita fyysisiä ja psyykkisiä painostuskeinoja, joita on mahdoton hyväk-syä.⁷⁵ Myös yliasutetut korkean turvallisuustason vankilat, joissa on vähäinen tarjonta kuntou-tusta ja uskonnollisia palveluita, muodostavat riskin vankien radikalisoitumiselle. Sen sijaan esimerkiksi Iso-Britanniassa terroristivankeja de-radikalisoidaan kuntoutuksen avulla niin, että varsinainen fokus on siinä miten vangit toimivat (käyttäytyminen), ei siinä mitä he ajattelevat (ideologia). Ideana tässä on se, että asennemuutosta edeltää toiminta, eli käyttäytyminen. Kou-lutuksellisten, psykologisten ja uskonnollisten ohjelmien avulla pyritään horjuttamaan terroris-miin liittyviä käyttäytymistapoja.⁷⁶

Veldhuisin mukaan Alankomaissa terroristivankeja varten perustetun terroristi-siiven tavoit-teena ei ollut kuntouttaa vankeja, vaan estää radikalisaation leviäminen. Tätä perusteltiin muun muassa sillä, ettei radikalisoitumisen estämistä ja kuntoutusta voida yhteensovittaa. Siinä missä terroristi-siiven tarkoituksena oli puuttua vankien henkilökohtaiseen vapauteen ja rajoittaa vuo-rovaikutusta muiden vankien kanssa, kuntoutus olisi lisännyt tätä vapautta, sillä se vaatii osal-listumista kollektiivisille kursseille tai ohjelmiin. Vankien kuntoutusta edistettiin ainoastaan sillä, että tuomituilla vangeilla oli mahdollisuus päästä lievempien järjestelmien piiriin lähem-pänä vapautumista. Veldhuis kritisoi toimintatapoja, joiden ainoana tavoitteena oli korkean

73 CDPC – PC-CP 2016, s. 19.

74 Veldhuis 2012, s. 3.

75 Khosrokhavar 2017, s. 143.

76 Hamm 2013, s. 113, 172–173.

22

turvallisuustason ja ankaran järjestelmän ylläpitäminen, jolloin vapautumisen jälkeinen yhteis-kuntaan sijoittuminen jäi päätöksenteossa toissijaiseksi. Veldhuisin mukaan toimintatapojen pi-kaisella kehittämisellä pyrittiin vastaamaan todelliseen ja läsnäolevaan turvallisuusuhkaan ja ne suunniteltiin kontrollin optimoinnin ja toimenpiteiden epäonnistumisen minimoinnin mukai-sesti.⁷⁷

Hamed El-Saidin mukaan vankilat ja niihin liittyvä turvallisuusnäkökulma ovat tärkeitä radika-lisoitumiseen liittyvässä työssä, mutta yhtä tärkeää on vankien kuntouttaminen ja sopeuttaminen takaisin yhteiskuntaan. Pelkästään vangitseminen ja muiden vankien radikalisoimisen ja vär-väyksen estäminen eivät ole riittäviä toimenpiteitä vankeinhoidossa. Kuntouttaminen ja sopeut-taminen eivät ole merkittäviä ainoastaan vangeille, vaan myös heidän läheisilleen ja sille yhtei-sölle, jossa vanki asuu. El-Saidin mukaan hyvin suunniteltu ja toteutettu de-radikalisaatio- oh-jelma ei ainoastaan edistä vankien irtaantumista ja de-radikalisoitumista, vaan myös turvaa van-kilaradikalisaation vastaista työtä yleisellä tasolla. Vankien sopeuttaminen takaisin yhteiskun-taan on tärkeää, sillä lähestulkoon kaikki vangit vapautuvat jossain vaiheessa ja palaavat takai-sin omiin yhteisöihinsä.⁷⁸

Kruglanski ym. ovat tutkineet de-radikalisaatio- ja kuntoutusohjelmia, joihin osallistui Libera-tion Tigers of Tamil Eelam- organisaaLibera-tion (LTTE) vangittuja jäseniä. Tutkimus suoritettiin useissa srilankalaisissa keskuksissa, joissa LTTE:n jäseniä pidettiin vangittuina. Kuntoutusoh-jelma sisälsi useita erilaisia toimintoja, kuten ammattiopintoja, joiden tarkoituksena oli sopeut-taa vangit takaisin yhteiskunsopeut-taan vapautumisen jälkeen. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää 1) muuttuivatko hyödynsaajat (vangit) sen myötä, että he osallistuivat kuntoutusohjelmaan, 2) oliko muutos samanlainen niille LTTE- jäsenille, jotka olivat oletettavasti sitoutuneempia LTTE- organisaatioon, kuin niillä jotka olivat vähemmän sitoutuneita ja 3) mikä sai aikaan ky-seisen muutoksen. Tutkijat selvittivät miten sitoutuneita hyödynsaajat olivat organisaatioon henkilökohtaisella tasolla, miten ystävällismielisiä he olivat keskusten henkilökuntaa kohtaan ja miten vahvasti he kannattivat aseellista taistelua Sinhalese- kansanryhmää vastaan. Tutki-muksen kohteena oleva, kuntoutukseen osallistuva otanta muodostui 1906:sta henkilöstä ja

77 Veldhuis 2016, s. 40–43.

78 El-Said 2015, s. 19–20.

23

kontrolliryhmä 152:sta LTTE- jäsenestä, jotka eivät pystyneet osallistumaan tutkimukseen. Tut-kimustulosten mukaan kuntoutusohjelmaan osallistuneiden vankien kannatus poliittisen väki-vallan jatkamiselle väheni huomattavasti verrattuna niihin, jotka eivät osallistuneet kuntoutus-ohjelmaan. Ohjelmaan osallistuneiden vankien positiivinen suhtautuminen henkilökuntaan kas-voi tutkimuksen aikana. Tutkimuksen tuloksena kuntoutusohjelman katsottiin olevan kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut ja tutkimustulosten perusteella saatiin näyttöä siitä, että kuntoutus-ohjelmilla voi olla positiivisia vaikutuksia ja ero ohjelman käyneiden ja ei-käyneiden kesken on merkittävä.⁷⁹

2.2.6 Radikalisoituneet vangit ja riskien arviointi

Terrorismiin liittyvien riskien arviointi ja hallinta on yksi terrorisminvastaisen työn kulmaki-vistä. Riskien arvioinnista vastaavat tiedustelu- ja turvallisuuspalveluiden, lainvalvonnan, van-keinhoidon ja oikeuspsykologian ammattilaiset.⁸⁰ Vankipopulaatiossa esiintyvän radikalisaa-tion ja ekstremismin muodostavan riskin arviointiin voidaan käyttää siihen tarkoitettuja arvioin-tityökaluja. Näitä arviointityökaluja voidaan käyttää erilaisiin tarkoituksiin, kuten tiedon koos-tamiseen ja organisointiin, päätöksenteon tueksi, kuntouttavan työn tueksi, rangaistusajan arvi-oinnin työkaluna tai moniammatillisen työryhmän arviointityön tukena.⁸¹ John Monahanin mu-kaan terrorismirikoksen riskin arvioimiseen käytettyjen arviointityökalujen asiasisältö eroaa suuresti väkivaltaisen käyttäytymisen arvioimiseen tarkoitetuista arviointityökaluista, sillä näi-hin pätee erilaiset riskitekijät⁸². Monahanin mukaan oleellista on se, mitä halutaan arvioida, sillä terrorismin riskin arvioiminen on käsitteenä laaja. Arviointiin vaikuttaa se halutaanko terroris-min riskiä arvioida kokonaisuutena, vai onko kyse tietyn tyyppisestä terrorismista, tietyistä vai-heista terrorismiin johtavassa prosessissa vai tietynlaisista rooleista terroristisessa toimin-nassa.⁸³ Arviointityökaluja käytettäessä tulisi muistaa, että riskin arvioiminen ei ole täsmällistä tiedettä eikä se anna ehdotonta vastausta siihen, miten todennäköistä väkivaltaisen ekstremistin

Terrorismiin liittyvien riskien arviointi ja hallinta on yksi terrorisminvastaisen työn kulmaki-vistä. Riskien arvioinnista vastaavat tiedustelu- ja turvallisuuspalveluiden, lainvalvonnan, van-keinhoidon ja oikeuspsykologian ammattilaiset.⁸⁰ Vankipopulaatiossa esiintyvän radikalisaa-tion ja ekstremismin muodostavan riskin arviointiin voidaan käyttää siihen tarkoitettuja arvioin-tityökaluja. Näitä arviointityökaluja voidaan käyttää erilaisiin tarkoituksiin, kuten tiedon koos-tamiseen ja organisointiin, päätöksenteon tueksi, kuntouttavan työn tueksi, rangaistusajan arvi-oinnin työkaluna tai moniammatillisen työryhmän arviointityön tukena.⁸¹ John Monahanin mu-kaan terrorismirikoksen riskin arvioimiseen käytettyjen arviointityökalujen asiasisältö eroaa suuresti väkivaltaisen käyttäytymisen arvioimiseen tarkoitetuista arviointityökaluista, sillä näi-hin pätee erilaiset riskitekijät⁸². Monahanin mukaan oleellista on se, mitä halutaan arvioida, sillä terrorismin riskin arvioiminen on käsitteenä laaja. Arviointiin vaikuttaa se halutaanko terroris-min riskiä arvioida kokonaisuutena, vai onko kyse tietyn tyyppisestä terrorismista, tietyistä vai-heista terrorismiin johtavassa prosessissa vai tietynlaisista rooleista terroristisessa toimin-nassa.⁸³ Arviointityökaluja käytettäessä tulisi muistaa, että riskin arvioiminen ei ole täsmällistä tiedettä eikä se anna ehdotonta vastausta siihen, miten todennäköistä väkivaltaisen ekstremistin

In document Ääriajattelijoiden kokemuksia vankeusrangaistuksen täytäntöönpanosta (sivua 24-0)