• Ei tuloksia

Haastateltavien kokemuksia vankeusaikaisesta toiminnasta ja rangaistusajan

4 TUTKIMUSTULOKSET

4.3 Haastateltavien kokemuksia vankeusaikaisesta toiminnasta ja rangaistusajan

Normatiiviset lähtökohdat vangin toimintaan sijoittamiselle tulevat vankeuslaista (767/2005).

Vankeusrangaistuksen täytäntöönpanon aikana vanki voi osallistua vankilan järjestämään työ-hön, koulutukseen tai muuhun vankilan hyväksymään toimintaan. Kaikkien kohdalla toimintoi-hin osallistuminen kokopäiväisesti ei kuitenkaan ole mahdollista erilaisista syistä. Haastatelta-villa oli erilaisia kokemuksia toimintaan osallistumisesta ja siitä, pääsivätkö he osallistumaan haluamaansa toimintaan. Usein toimintaan osallistuminen liittyi myös siihen minkälaiselle asuinosastolle haastateltavat oli sijoitettu, minkä vuoksi asuinosastoon ja toimintaan liittyvissä teemoissa esiintyy osittain päällekkäisyyksiä.

45 Taulukko 5. Kokemukset toimintaan osallistumisesta.

ALALUOKKA YLÄLUOKKA

Kokee turhautuneisuutta, koska ei pysty osallistumaan toimintoihin

Vankeusaika menee hukkaan, kun ei pysty kehittämään itseään

Ei ole mahdollisuutta osallistua toimintoihin, minkä vuoksi ei pysty luomaan sosiaalisia suhteita muiden vankien kanssa

Ei ole mahdollisuutta vaikuttaa itse siihen pääseekö osallistumaan toimintaan

Tyytymättömyys toimintojen järjestämi-seen/mahdollisuuksiin osallistua toimintoi-hin

Osa haastateltavista kertoi kokevansa turhautumista siitä, ettei heillä ollut mahdollisuutta osal-listua toimintoihin tai toiminta-aika oli suppea. Lisäksi kielitaidon puute oli muutaman haasta-teltavan kertoman mukaan esteenä opiskelulle vankeusaikana. Haastateltavat kokivat, ettei heillä ollut juurikaan mahdollisuuksia vaikuttaa siihen minkälaisiin toimintoihin he osallistuvat tai kuinka monta tuntia vuorokaudessa toimintaa oli. Pääsääntöisesti huonot mahdollisuudet osallistua toimintoihin koettiin johtuvan asuinosaston luonteesta.

”Mä en oo enää hyödyllistä ittelleni, mä en tiedä mitä mä teen, mä en pysty käy-mään koulu. Siis mä en pysty tekekäy-mään mitään, mä en saa töitä. Siis ei mitään!”

”Joo, kyllä silloin olin alussa silloin olisin [---] olisin toivonut, että vaikka kelin jotain. [---] mutta sanottiin minulle, et se on ihan vaikee nyt sitten minä opis-kella mitään, koska kieli, ei ole ihan, tarvitaan kieli kyllä ilman muuta. Mut kyllä minä osallistun työ, työtä täällä, töihin kyllä.”

”Ja ihan oikeesti minkä teet, mun vankila yks selli, joka päivä seitsemäntoista tunti mun selli suljettu.”

46

Osa haastateltavista oli tyytyväisiä niihin toimintamahdollisuuksiin mitä oli tarjolla. Suurin osa koki mielekkäämpänä toimintoihin osallistumisen, kuin toimettomuuden. Järjestytty työtoi-minta saatettiin kokea yksinkertaiseksi, mutta pääasia oli että siihen pystyi osallistumaan. Va-paa-ajan toiminta, kuten urheilu, ruuanlaitto, kirjastossa käyminen ja saunominen koettiin myös tärkeiksi.

”Joo, kyllä se on, oli alussa on ollut joku semmonen osasto [missä ei ollut toimin-taa/työtä], joka sen jälkeen mä pyysin mä haluun tehä jotain töitä mitä. Sitten se siirti mulla mikä mä oon nyt” [siirrettiin nykyiselle osastolle, jonka myötä haas-tateltava pääsi osallistumaan työtoimintaan].”

Haastattelija: No mitä sä oot mieltä niist toiminnoist mitä teil on?

”Joo mulla ei, ei tule ekstraa mieleen. Vain joku…mä olen tyytyväinen.”

Lakisääteinen rangaistusajan suunnitelma on keskeinen osa kaikkien vankeusvankien vankeus-rangaistuksen täytäntöönpanoa. Haastatteluissa kävi kuitenkin ilmi, etteivät kaikki haastatelta-vat tienneet heidän rangaistusajan suunnitelman sisällöstä tai sen tavoitteista. Yksi haastateltava erehtyi myös luulemaan hänestä laadittua riski- ja tarvearviota rangaistusajan suunnitelmaksi118. Näin ollen rangaistusajan suunnitelman sisältöä ja tavoitteiden etenemistä oli hänen kohdallaan vaikea arvioida, sillä hän luuli riski- ja tarvearvioon kirjoitettujen asioiden olevan hänen ran-gaistusajan suunnitelma. Lisäksi yhden haastateltavan mukaan hänen ranran-gaistusajan suunni-telma ei ollut vielä valmis, vaan se oli arviointikeskuksessa työn alla. Yhden haastateltavan kanssa rangaistusajan suunnitelmasta ei keskusteltu haastattelun aikana lainkaan, sillä kommu-nikointi tulkin välityksellä oli jo lähtökohtaisesti niin haastavaa, että sekä tulkilla että vangilla oli vaikeuksia ymmärtää kysymyksiäni119. Näin ollen ainoastaan yksi haastateltava pystyi ker-tomaan rangaistusajan suunnitelman sisällöstä ja tavoitteiden toteutumisesta.

”Kyllä ollaan ihan suunnitelmien mukaan menty, että olen opiskellut ja tehnyt töi-täkin.”

118 Vangille laadittu rangaistusajan suunnitelma ja riski- ja tarvearviointi ovat kaksi eri asiaa. Arja Konttilan mu-kaan vangille laaditun riski- ja tarvearvion tavoitteena on löytää ne ongelmat, jotka on otettava huomioon vangin rangaistusajan suunnitelmassa. Riski- ja tarvearviossa selvitetään yksilöllisesti mitkä tekijät ovat vaikuttaneet ri-kokseen syyllistymiseen ja mitkä tekijät todennäköisesti ylläpitävät vangin rikollista käyttäytymistä. Rangaistus-ajan suunnitelmaan luodaan rangaistuskaudelle tavoitteet ja alustavat keinot tavoitteiden toteutumiseksi. Tavoitteet laaditaan uusimisriskin kannalta keskeisimpien riskitekijöiden perusteella. Konttila 2008, s. 402–403.

119 Tulkin suomen kielen taito oli puutteellinen, ks. luku 3.3.

47

Haastateltavien käsitykset rangaistusajan suunnitelman sisällöstä ja tavoitteiden toteutumisesta olivat erilaisia ja tämän vuoksi siitä muodostui kaksi aihetta kuvaavaa yläluokkaa, joista toisessa on useita alaluokkia. Yleisesti voidaan todeta, ettei valtaosa haastateltavista tiennyt mitä heidän rangaistusajan suunnitelma pitää sisällään. Keskustelu rangaistusajan suunnitelmista jäi valta-osan kanssa vähäiseksi, sillä he eivät tienneet mikä rangaistusajan suunnitelma ylipäätään on.

Tästä huolimatta on toki mahdollista, että haastateltavat ovat noudattaneet heille laadittua ran-gaistusajan suunnitelmaa, mutta eivät ole siitä itse tietoisia tai he eivät esimerkiksi ymmärrä mitä heille laadituissa papereissa lukee.

Taulukko 6. Kokemukset rangaistusajan suunnitelman sisällöstä ja sen tavoitteiden noudattamisesta.

ALALUOKKA YLÄLUOKKA

Tietoinen rangaistusajan suunnitelman sisäl-löstä

Rangaistusajan suunnitelmaa ei ole vielä laa-dittu

Ei ole tietoinen omasta rangaistusajan suun-nitelman sisällöstä

Luulee riski- ja tarvearvion sisällön muodos-tavan rangaistusajan suunnitelman sisällön ja tavoitteet

Ei osaa sanoa onko pystynyt noudattamaan rangaistusajan suunnitelman tavoitteita, koska ei tiedä mikä rangaistusajan suunni-telma on

Tietoisuus rangaistusajan suunnitelman si-sällöstä

Tuntee rangaistusajan suunnitelman tavoit-teet ja on pystynyt noudattamaan niitä

Rangaistusajan suunnitelman noudattaminen on onnistunut