R YHMÄHAASTATTELU

Andrea Fontana ja Anastasia H Prokos määrittelevät ryhmähaastattelun yksinkertaisesti laadulliseksi tiedonkeräystavaksi, jossa haastatellaan useita ihmisiä yhtäaikaisesti muo-dollisessa tai epämuomuo-dollisessa tilanteessa (2007: 29). Anu Valtonen kirjoittaa artikke-lissaan ryhmäkeskustelusta, jonka hän määrittelee seuraavasti: ”-järjestettyyn keskuste-lutilaisuuteen, johon on kutsuttu joukko ihmisiä keskustelemaan tietystä aiheesta foku-soidusti, mutta vapaamuotoisesti, tietyksi ajaksi, yleensä noin kahdeksi tunniksi.” Val-tosen mukaan osallistujien määrään vaikuttaa aihe, tutkimuspaikka ja itse osallistujat.

Suomessa Valtosen mukaan tyypillinen ryhmäkoko on kuudesta kahdeksaan osallistu-jaa. Keskeisenä ryhmäkeskustelun ominaisuutena Valtonen pitää ryhmän vetäjän roolia ja läsnäoloa. Ryhmän vetäjän eli moderaattorin pääasiallinen tehtävä on luoda ilmapiiri, ohjata keskustelua ja kannustaa osallistujia keskustelemaan. Moderaattori ei itse osallis-tu aktiivisesti keskusteluun, vaan keskusteluvasosallis-tuu on osallisosallis-tujilla. (2005: 223.) Kaikis-sa ryhmähaastatteluisKaikis-sa moderaattori ohjaa vuorovaikutusta ja kyselyä haluamaanKaikis-sa tarkoitusta varten (Fontana & Prokos 2007: 31). Moderaattorin keinoina ohjata telua on verbaalinen ja non-verbaalinen viestintä, mutta moderaattori vaikuttaa keskus-teluun myös kulttuurisen, ruumiillisen ja sukupuolisen toimijuuden kautta. (Valtonen 2005: 234-235.)

Valtonen erottaa ryhmäkeskustelun ja ryhmähaastattelun toisistaan vuorovaikutuksen eroon perustuen. Valtosen mukaan ryhmähaastattelussa puolestaan osallistujien välinen vuorovaikutus ei ole tavoitteena, vaan tilanteessa tehdään ikään kuin yksilöhaastatteluja ryhmätilanteessa. Toisin kuin ryhmähaastattelussa ryhmäkeskustelussa ryhmänvetäjä pyrkii aikaan saamaan vuorovaikutusta osallistujien kesken. Ryhmänvetäjä esittelee teemoja ryhmän kommentoitavaksi ja keskusteltavaksi. (2005: 223-224.)

Muiden käyttämieni lähteiden kirjoittajat eivät määrittele ryhmähaastattelua, vaikka käyttävätkin tätä termiä, pois lukien Alasuutari, joka Valtosen tapaan käyttää termiä ryhmäkeskustelu. Vaikka tällaista määrittelyä ei artikkeleissa tehdäkään, niin silti artik-keleista ja niissä käytetyistä esimerkeistä voi tulkita, että kirjoittajat tarkoittavat ryhmä-haastattelulla tilannetta, jota tulisi Valtosen määritelmän mukaan kutsua ryhmäkeskuste-luksi. Tämä määrittelystä löytyvä ero on mielenkiintoinen, koska haastattelun vaihtami-nen keskusteluksi muuttaa tilanteeseen kohdistuvia ennakko-odotuksia. Sanan haastatte-lu käyttö tuo heti mieleeni haastattehaastatte-lutilanteen, jossa on haastattelija ja haastateltava tai

haastateltavat. Tutkimuksen ulkopuolella haastattelutilanteesta tulee mieleen esimerkik-si työhaastattelu, josta jokaisella on varmasti olemassa mielikuva millaisesta tilanteesta on kysymys. Toisin sanoen sanan haastattelu merkitys sisältää kulttuurissamme jo tietyn oletuksen haastatteluun liittyvästä tilanteesta ja asetelmasta. Sanasta keskustelu puoles-taan tulee mieleen epämuodollisempi tilanne, puhupuoles-taanhan vaikka kahvipöytäkeskuste-lusta. Tietenkin myös eri tyyppisissä keskusteluissa voi olla muodollisempi tilanne ja keskustelulla vetäjä, esimerkkinä vaikkapa paneelikeskustelu. Mielestäni tästä syystä keskustelu on huonompi sana kuvaamaan edellä esiteltyjen kaltaisia tilannetta kuin haastattelu ja tämän vuoksi päädyin itse käyttämään termiä ryhmähaastattelu.

Ryhmähaastattelun on huomattu olevan hyvä menetelmä tilanteissa, joissa on tarkoitus auttaa vastaajien muistamista tietyistä tapahtumista, tai jaetuista kokemuksista. (Fontana

& Prokos 2007: 31.) Helmi Järviluoma antaa artikkelissaan esimerkin siitä, miten ryh-mähaastattelua on käytetty äänimaisematutkimuksessa juuri tällaisen tiedon keräämi-seen. Esimerkkinä Järviluoma käyttää ruotsalaisessa Skruvin kylässä tekemäänsä ryh-mähaastattelua, jonka tarkoituksena oli selvittää miten kylän asukkaat kokevat ympä-röivän äänimaiseman muutokset. (Järviluoma 2005: 80-89.)

Ryhmähaastattelua voidaan käyttää ainoana aineiston keräämisen menetelmänä, tai yh-dessä muiden menetelmien lisäksi (Fontana & Prokos 2007: 31). Tässä tutkimuksessa käytän ryhmähaastattelua osallistuvan havainnoinnin rinnalla, joten pääsen esittämään tarkempia kysymyksiä havainnoinnissa esiinnousseista teemoista. Valtosen mukaan yksi yleinen tapa käyttää ryhmäkeskustelua on pyrkiä selvittämään osallistujien asentei-ta ja mielipiteitä keskustelun kohteena olevasasentei-ta aiheesasentei-ta (2005: 226). Tällä asentei-tavoin sovel-lan ryhmähaastattelua omassa tutkimuksessani. Valtosen mukaan tällaisissa tutkimuk-sissa asenteet ja mielipiteet mielletään yksilön omaisuudeksi. Yksilö päättää mitä hän näistä jakaa muille osallistujille ja onkin ryhmänvetäjän taidoista kiinni, miten vapaasti ryhmässä voi ilmaista mielipiteitään. Vetäjän tarkoitus on saada osallistujien mielipiteet esille, mutta ei vaikuttaa mielipiteisiin. Valtonen viittaa sosiaalipsykologien Puchtan ja Potterin huomioihin siitä, miten vetäjän retoriset käytännöt tuottavat tietynlaisia mielipi-teitä ja asenteita. Puchtan ja Potterin analyysin mukaan vetäjä antaa verbaalista ja ei-verbaalista palautetta, joka vaikuttaa siihen millä tavalla ja millaisia mielipiteitä ryh-mässä esitetään. (2005: 226.) Ryhmänvetäjänä toimiminen epäilytti ennen ensimmäistä haastattelua, koska minulla oli kokemusta vain yksilöhaastatteluista. Ensimmäinen

haastattelu sujui kuitenkin hyvin, keskustelua aiheiden ympärillä ja pystyin myös oh-jaamaan keskustelua silloin kun se meinasi ohjautua sivuun aiheesta.

Fontanan ja Prokosin mukaan tapa jolla ryhmähaastattelu toteutetaan riippuu ryhmä-haastattelulle asetetuista tavoitteista. Toteutustavasta riippuu myös, miten aktiivisen roolin haastattelija ottaa keskustelunohjauksessa. Kenttätyö tarjoaa mahdollisuuden muodolliseen tai epämuodolliseen toteutukseen. Haastattelun voi toteuttaa luonnollises-sa kenttäympäristössä, tai eristää tilanteen varsinaisesta kenttätyöstä. Kirjoittajat jaka-vatkin haastattelut viiteen eri tyyppiin sen mukaan minkä tyyppisiä kysymyksiä esite-tään, millainen haastattelutilanne on, millainen rooli haastattelijalla on ja mikä on haas-tattelun tarkoitus. Tässä tyypittelyssä fokusryhmähaashaas-tattelun ominaisuuksia on haastat-telijan aktiivinen ja ohjaava rooli, muodollinen haastattelutilanne, kysymysrungon mu-kainen rakenne ja se, että haastattelun tavoitteena on saada tietoa aiheesta. (2007: 31-33.)

Pekka Sulkunen jakaa ryhmähaastattelut viiteen eri lähestymistapaan. Ensimmäisessä tavassa keskitytään faktuaaliseen informaatioon. Toisessa tutkitaan yhteisiä normeja tai ihanteita. Kolmas tapa keskittyy sisäiseen vuorovaikutukseen ja siinä vallitseviin sosiaa-lisiin suhteisiin. Neljäs näkökulma keskittyy kommunikaation tutkimukseen ja viides tutkii ryhmähaastattelujen tuottamaa materiaalia kulttuurituotteena. (1990: 264-265.) Sulkusen mukaan kaikkia näitä tapoja voidaan käyttää minkä tahansa ryhmähaastattelun analyysiin, mutta jokainen näistä määrittelee oman problematiikkansa. Artikkelissaan Sulkunen keskittyy viidenteen eli semioottista näkökulmaa painottavaan ja tämän mu-kanaan tuomiin analyysiongelmiin. (1990: 266.) Edellisessä kappaleessa fokusryhmä-haastattelun yhdeksi ominaisuudeksi määritettiin tiedon keräämisen tavoite. Sulkusen jaottelun perusteella fokusryhmähaastattelu kuuluu ensimmäiseen lähestymistapaan.

Pohdin kuitenkin sitä, mihin näistä äänimaisematutkijan kiinnostuksen kohteena olevat ihmisten havainnot ääniympäristöstään kuuluvat. Toisaalta havainnot voivat tuoda esiin faktuaalista tietoa siitä, millainen ääniympäristö on kyseessä, mutta kuitenkin kysymys on ihmisten havainnoista, eikä empiirisistä mittaustuloksista. Tämän vuoksi äänimaise-matutkimuksen näkökulmasta ryhmähaastattelun avulla voidaan tutkia normeja ja ihan-teita, joten Sulkusen jaottelussa osutaan toiseen lähestymistapaan.

Ryhmähaastattelun tekemiseen vaadittavat taidot eivät poikkea merkittävästi yksilö-haastattelun tekemiseen vaadittavista taidoista, tosin haastattelijan taidoilta vaaditaan

jokseenkin enemmän. Haastattelijalta vaadittavista taidoista Fontana ja Prokos mainit-sevat artikkelissaan muun muassa joustavuuden, objektiivisuuden, empaattisuuden, suostuttelevuuden ja kyvyn kuunnella. (2007: 32.) Valtosen mukaan ryhmänvetäjän eli moderaattorin tehtäviin kuuluu keskustelun ehtojen luominen ja puheen mahdollistami-nen, sekä sääntöjen luominen ja niiden valvominen (2005: 230-231). Toisaalta Valtonen huomauttaa, että puheeseen vaikuttaa myös kulttuurinen konteksti ja käsitykset siitä, kuka keskustelun aiheesta voi puhua ja mitä sekä miten hän voi puhua (2005: 231).

Oma toimintani moderaattorina on haastava, koska haastateltavien ja minun välillä on asetelmia kuten esimies-alainen, henkilökunta-varusmies ja kouluttaja-koulutettava.

Nämä asetelmat saattavat osaltaan vaikuttaa siihen, millaista puhetta ryhmässä syntyy.

Minun tuleekin korostaa olevani tutkijan positiossa, jotta vuorovaikutus on mahdolli-simman vapautunutta.

Valtosen mukaan ryhmän koostamista ohjaa ennen kaikkea tutkimuskysymys, mutta huomioitavaa on, että ryhmän kokoonpano vaikuttaa vuorovaikutukseen (2005: 228-229). Keskustelun lähtökohtaan vaikuttaa Valtosen mukaan se, onko ryhmän jäsenet ennestään tuttuja vai tuntemattomia, tai onko keskustelijoilla jonkinlainen status. Esi-merkkinä statuksesta Valtonen käyttää sydänkirurgeja. Vaikuttavana seikkana Valtonen mainitsee myös sen pyritäänkö sekoittamaan erilaisia asemia vai käytetäänkö vertaisia.

(2005: 229.) Tutkimukseni tapauksessa haastateltavan ryhmän muodostavat varusmie-het. Haastattelun teko sijoittuu haastateltavien varusmiesten varusmiespalveluksen lop-puun, joten he ovat ehtineet tutustua toisiinsa joissain tapauksissa jo lähes vuoden ajan.

Lisäksi he ovat tottuneet toimimaan keskenään erilaisissa ryhmissä. Haastateltavan ryhmän osallistujien välisistä sosiaalisista suhteista en ole ennakkoon selvillä. Voihan olla, että ryhmään on valikoitunut parhaat ystävykset tai sellaiset henkilöt, jotka eivät tule parhaalla mahdollisella tavalla toimeen keskenään. Tätä vuorovaikutusta minun pitää tarkkailla haastattelun aikana. Valtonen kiinnittää myös huomiota siihen, että usein ryhmän muodostamisen taustat jäävät tutkimuksissa mainitsematta (2005: 229).

Ryhmän koostamisessa on Valtosen mukaan vallalla käsitys, jonka mukaan ryhmän jäsenillä tulisi olla jokin yhdistävä tekijä. Samanlaisuuden määrittelyssä käytetään suh-detta keskustelun aiheeseen tai sosioekonomista taustaa. (2005: 229.) Tutkimukseni tapauksessa yhdistävää tekijää ei voida välttää, koska kaikilla haastateltavilla on taka-naan samanlainen varusmiespalvelus. Tietysti haastateltavat ovat päätyneet varusmies-palvelukseen erilaisista taustoissa, mutta haastattelun ja tutkimuksen kannalta

merkittä-vin yhteinen tekijä löytyy juuri varusmiespalveluksen aikaisista kokemuksista. Syyksi pyrkimykselle koostaa ryhmä samantaustaisista jäsenistä Valtonen nostaa sosiaalipsy-kologisen käsityksen ryhmästä ja sen toiminnasta. Yleensä ryhmä kootaan jonkin tehtä-vän hoitamista varten. Ryhmähaastattelua varten kootut ryhmät ovat ainutkertaisia ja jäsenet eivät tunne entuudestaan toisiaan. Samantaustaisuuden tavoitteena onkin saada toisilleen tuntemattomat ihmiset helpommin toteuttamaan ryhmälle asetettua tehtävää eli ryhmäkeskustelua. (2005: 229-230.) Kuten jo edellä mainitsin, niin oman tutkimuk-seni tapauksessa haastateltavat ovat entuudestaan tuttuja. Kritiikkinä tälle samankaltai-suudelle Valtonen mainitsee sen, että samankaltaisuusajattelu pitää yllä stereotypioita ja myös vahvistaa niitä. Esimerkkinä Valtonen mainitsee sukupuolen perusteella koottuja ryhmiä, jotka samalla pitävät yllä käsitystä naisten ja miesten eroista. Valtosen mukaan on myös mahdollista että osallistujat vastustavat aktiivisesti näitä oletuksia. Valtonen huomauttaa myös että oletukset samankaltaisuudesta eivät ole takeita samankaltaisuu-desta. (2005: 230.)

Ryhmähaastattelussa ryhmädynamiikka tuo haasteita, jotka eivät tule vastaan yksilö-haastattelussa. Fontanan ja Prokosin mukaan Merton, Fiske ja Kendall nostivat esiin kolme ryhmähaastattelun ongelmaa. Ensimmäiseksi haastattelijan tulee pitää huolta siitä ettei yksi henkilö tai osa haastateltavista dominoi ryhmää. Toiseksi haastattelijan tulee rohkaista hiljaisempia ryhmän jäseniä osallistumaan. Kolmanneksi laajimman mahdolli-sen materiaalin saamiseksi haastattelijan täytyy saada vastauksia kaikilta ryhmäläisiltä.

(2007: 34.) Näistä kaksi viimeistä vaikuttaa olevan saman ongelman kaksi eri puolta, koska mikäli haastattelija saa myös hiljaisemmat osallistumaan, niin tällöin vastauksia saadaan kaikilta ryhmäläisiltä. Ensimmäinen kohta puolestaan liittyy mielestäni ryhmä-dynamiikkaan. Myös Valtonen nostaa esille sen, että ryhmäkeskustelussa tulisi saada kaikki osallistujat mukaan keskusteluun. Puhelias osallistuja voi hallita keskustelua, tai myös moderaattori saattaa huomaamattaan esittää kysymyksiä vain yhdelle osallistujal-le. Moderaattori voi osoittaa eleillään puheliaammille osallistujille, että luovuttaa pu-heenvuoron muille, tai kääntyä enemmän kohti hiljaisempia osallistujia. Valtosen mu-kaan hiljeneminen ei ole neutraali valinta ja moderaattorin tuleekin hallita hiljaisuutta.

Valtonen huomauttaa että moderaattori voi itse aiheuttaa tilanteeseen sopimattomalla kysymyksellä hiljaisuutta. (2005: 236-237.) Lisäksi haastattelijan tulee tarkkailla ryh-män vuorovaikutuksen kehittymistä ja hallita ryhmädynamiikkaa (Fontana & Prokos 2007: 34).

Fontana ja Prokos näkevät ryhmähaastattelun etuina yksilöhaastatteluun verrattuna sen, että ne ovat verrattain halpoja toteuttaa ja samalla saadaan paljon tietoa. Ryhmähaastat-teluilla voi olla vastaajia stimuloiva vaikutus, joka auttaa muistamisessa ja lisäksi ryh-mähaastattelu on menetelmänä joustava. Ryhryh-mähaastattelun ongelmana kirjoittajat nä-kevät sen, ettei tuloksia voi yleistää. Laadullisessa tutkimuksessa yleistettävyys ei tosin ole tavoitteena, vaan tarkoituksena on tutkia jotain ilmiötä tietyssä kontekstissa. Tästä syystä en näe yleistettävyyden puutetta ongelmana. Toisena ongelmana Fontana ja Pro-kos näkevät sen, että ryhmätoiminta voi rajoittaa yksilön ilmaisua ja ryhmäajattelu on mahdollinen tulos. (2007: 34.) Fontana ja Prokos eivät tässä yhteydessä avaa, mitä he tarkoittavat ryhmäajattelulla, mutta Alasuutarin mukaan on mahdollista, että ryhmän vuorovaikutuksessa ryhmä neuvottelee omasta suhtautumistavastaan ja tulkinnoistaan.

Ryhmä neuvotteluissa käyttämissä termeissä ja käsitteissä Alasuutarin mukaan näkyy ryhmän tapa ajatella kulttuurisena ryhmänä. (2005: 152) Esittelen Alasuutarin näke-myksiä ryhmäajattelusta lisää myöhemmin. Kuitenkin näistä edellä esitellyistä ongel-mista tai rajoitteista huolimatta Fontana ja Prokos pitävät ryhmähaastattelua hyvänä menetelmänä sekä laadullisessa että määrällisessä tutkimuksessa (2007: 34).

Yksi ryhmähaastattelun vahvuuksista on menetelmän käyttö muiden tiedonkeruumene-telmien rinnalla ja myös apuna ryhmän vuorovaikutuksen tutkimuksessa. Viime vuosi-kymmeninä ryhmähaastattelun käyttäminen on lisääntynyt sosiologiassa, varsinkin muiden menetelmien tukena. Tällainen käyttö johtuu Fontanan ja Prokosin mukaan sii-tä, että tutkijat näkevät ryhmähaastattelun työkaluna, jolla voi paikata muiden menetel-mien heikkouksia. (2007: 35.) Ryhmähaastattelulla on myös vahvuutensa ainoana haas-tattelumenetelmänä. Fontanan ja Prokosin mukaan eniten ryhmähaastattelusta hyötyvät sellaiset tutkimukset, jotka pyrkivät löytämään yksilöllisten uskomusten sosiaalisia ja kulttuurisia konteksteja. Myös sellaiset tutkimukset, joissa tutkijat ovat kiinnostuneet vuorovaikutuksesta ja ryhmäprosesseista, erityisesti sellaiset joiden aiheet eivät ole ha-vaittavissa luonnollisessa ympäristössä hyötyvät ryhmähaastattelusta. Tämän vuoksi sosiologiassa ryhmähaastatteluja on käytetty tutkimuksissa joissa on selvitetty tervey-teen, seksuaalisuuteen ja ikääntymiseen liittyviä kysymyksiä. (2007: 35.)

Pekka Sulkunen näkee ryhmähaastattelun eduksi yksilöhaastatteluun verrattuna sen, että haastateltavan tutkijaan kohdistamat odotukset on vaikea ottaa huomioon analyysissä ja tulkinnassa, kun ollaan kiinnostuneita haastateltavien mielipiteistä ja kulttuurisista jä-sennyksistä. Yksilöhaastattelun ongelmana Sulkunen pitää haastattelijan suurta

vaiku-tusta siihen, millaisia asioita ja miten haastattelussa nousee esille. Tähän haasteeseen ryhmähaastattelu tuo Sulkusen mielestä ratkaisun, sillä ryhmähaastattelussa osallistujat vaikuttavat toisiinsa. Tämän lisäksi Sulkusen mukaan ryhmähaastattelu on tehokas me-netelmä, koska sillä saadaan samalla kerralla haastateltua monta henkilöä. (1990: 264.)

Alasuutari nostaa ryhmäkeskustelun kritiikistä esille sen, että kriitikoiden mielestä mäkeskusteluissa ihmiset eivät uskalla puhua asioistaan muiden kuullen. Tällöin ryh-mästä esitetään yhtenäinen kuva ulkopuolelle ja ryhmän sisäiset ristiriidat painetaan taustalle. Nähdäkseni myös tässä on kyse ryhmäajattelusta, jota käsittelin aikaisemmin.

Alasuutari torjuu tätä kritiikkiä, joka hänen mukaansa johtuu aineiston analyysiin liitty-vistä väärinkäsityksistä. Ensimmäinen väärinkäsitys Alasuutarin mukaan on, että ryh-män sanomisia pidetään faktatietona. Tähän lääkkeeksi Alasuutari tarjoaa vuorovaiku-tuksen analyysia ja kehottaa pohtimaan, millainen hierarkia ryhmässä vallitsee. Toinen väärinkäsitys liittyy siihen, että omien henkilökohtaisten tuntojen erittelyä pidetään eri-tyisen arvokkaana. Tähän Alasuutari tarjoaa interaktionäkökulmaa, jossa tuntojen eritte-lyä pidetään yhtenä diskurssin muotona ja tarkastellaan tulkintaa vaativana ilmiönä ja vuorovaikutuksen lajina. (2005: 153-155.)

Ryhmäkeskustelun vahvuutena Alasuutari pitää sitä, että sen avulla voidaan keskustella asioista, jotka muuten jäävät itsestäänselvyyksinä keskustelun ulkopuolelle. Tämä kes-kustelu synnyttää Alasuutarin mukaan mielenkiintoista aineistoa. (2005: 155.) Myös Fontana ja Prokos tuovat esille sen, että ryhmähaastattelun avulla voidaan päästä käsiksi sellaisiin yksityiskohtiin, joihin ei muilla menetelmillä ylletä (2007: 35). Järviluoma huomauttaa, että ihmiset ovat äänimaisemien ympäröivinä koko ajan. Tämän tavan-omaisuuden vuoksi äänimaisemat ovat hankalasti havaittavissa, jos niissä ei tapahdu jotain muutosta, joka kiinnittää huomion. (2005: 76.) Mikäli Järviluoman ajatuksen mu-kaan ihmisiä ympäröivä äänimaisema on itsestään selvänä huomaamaton, niin tällöin Alasuutarin ja myös Fontanan ja Prokosin mukaan ryhmäkeskustelu on sopiva mene-telmä äänimaisemien tutkimiseen.

Yhdessäkään lähdeartikkelissa ei tuotu esille yhtä ryhmähaastattelun tekemiseen liitty-vää haastetta, jonka itse havaitsin jo ensimmäistä ryhmähaastattelua tehdessä. Tämä haaste on aikataulutus. Ensimmäisen ryhmähaastattelun yhteydessä yritin monta kertaa sopia sekä minulle että haastateltaville sopivan ajan, mutta aikataulujen päällekkäisyyk-sien vuoksi ryhmähaastattelun tekeminen vaikutti välillä jo mahdottomalta. Joko osa

vapaaehtoisten muodostamasta haastateltavien ryhmästä oli poissa silloin kun minulla olisi ollut aikaa tehdä haastattelu, tai sitten minä en ehtinyt haastattelemaan silloin kun haastateltava ryhmä olisi ollut paikalla. Joissain tapauksissa tällainen ryhmäläisten ja tutkijan aikataulujen yhteensovittaminen voi siis osoittautua haastavaksi. Yksilöhaastat-telujen kanssa tämä on pienempi haaste, sillä yhden haastateltavan ja tutkijan on paljon helpompi sovitella aikataulutuksesta. Tutkija voi useampaa yksilöhaastattelua tehdessä sopia jokaisen haastateltavan kanssa oman haastatteluajan, mutta tämän tilanteen kään-täminen ryhmähaastatteluksi saattaisi olla aikataulujen puolesta mahdotonta, vaikka se muuten haastateltaville sopisikin.