Poika konkreettisena toimijana

4.5.2.1. Poika tekijänä

Nuoren tasavallan ja sotien aikana (1917–1945) poika esitetään usein valmistajana ja käsittelijänä. Valmistajana poika tekee veneen, tekee auton, vuolee nuolen ja veistää veneen. Valmistamisen materiaali on kaikissa tapauksissa puu. Käsittelijänä poika hakkaa puuta, pilkkoo vaahteran kuorta, harjaa lumet, kitkee, nyhtää rikkaruohoja, veistelee ja raivaa pellon, tosin tässä on kyse pojan omasta pienestä peltotilkusta.

Tulevaisuudessa, isona miehenä, poika kuvittelee tekevänsä esimerkiksi seuraavia asioita: hän raivaa pellon (K), kyntää, kylvää, leikkaa, pui ja rakentaa uuden tuvan.

Usein pojan yleistä toimintaa ilmaistaan leikkiä-verbillä. Hoivaroolia poika ei juurikaan saa, vaikka hän kyllä hoitelee tainta ja yhdessä kertomuksessa kietoo kädet Ellin ympärille. Omistussuhteen siirtoa ilmaisevia verbejä aapisryhmässä on runsaasti.

Hyötyjänä ja vastaanottajana poika saa esimerkiksi veneen, sukset ja leikkihevosen.

Antajana poika on harvemmin, ja antaminen liittyy hevosiin ja niiden ruokkimiseen (x antaa varsalle nimen, hevoselle sokeripalan). Kiinnostavaa on se, että poika esiintyy myös ostajana (x ostaa tossut, tinasotamiehen, tupakkaa) toisin kuin tyttö samalla aikakaudella. Myös omistussuhteen vaihtoa ilmaiseva ottaa-verbi on aineistossa yleinen (ottaa [kärpäseltä siipiä], ottaa [kahvikupit]). Tämän verbin avulla esitetään usein pahantekoa: esimerkeissäkin poika ottaa sisarensa kupit ilman lupaa, eikä eläinten kiusaaminen ole yleisesti hyväksyttävää ja suotavaa.

Sodan jälkeisen nousun ajan (1946–1968) aapiskirjoissa pojan tekemistä kuvaavia käsittelyverbejä ovat kokonaisuuden osiin jakamista leksikalisoivat leikkaamisverbit (halkaista [palot], katkaista [tikut], sahata). Materiaali, jota käsitellään, on useimmiten puu. Valmistajana poika esimerkiksi tekaisee puikon, laittaa pollelle rattaat, rakentaa auton ja valmistaa lyhdettä. Auton rakentaminen on tällä ajanjaksolla yleistä: siitä kerrotaan useissa teksteissä. Nauttimisverbeistä aineistoryhmässä on syödä-verbi ja huoltamisverbi riisuuntua esiintyy liittomuodossa alkaa riisuuntua.

Suuren murroksen aika (1969–1989) tuo esiin murroksen pojan roolissa. Pojan teoista kertovissa valmistamis- ja käsittelyverbeissä on tapahtunut muutos, joka

mahdollistaa pojan asettumisen perinteisesti naisille sopivina pidettyihin rooleihin.

Tämän ajanjakson aapiskirjoissa poika valmistaa ruokaa ja saa leipoa taikinan.

Käsittelijänä poika pesee perunat, kaulii ja kierittää taikinan kiekoksi. Luovasta suunnittelusta kertoo se, että poika muovailee maljakkoa. Poika tekee myös tavallisesti naisille ja tytöille miellettävää käsityötä: hän ompelee laukun. Toisaalta myös pojan perinteinen rooli on näkyvissä: hän esimerkiksi rakentaa patoja ja sulkuja, tekee lintulaudan ja tekee puusta kynttilänjalan. Hoivarooliin poika asettuu vain suhteessa eläimiin, sillä hän ruokkii lintuja ja harjaa Tessua. Aineistoryhmästä löytyy kyllä poikaan itseensä kohdistuvia huoltoverbejä (pestä, saunoa, vaihtaa [pihahousut]) sekä nauttimisverbit juoda ja koko aapisaineistossa varsin yleinen syödä.

Tietoyhteiskunnan ajan (1990–2006) aapisissa pojan rooli teko- ja muutosverbien määrässä laskettuna on edellisiin ajanjaksoihin verrattuna kaventunut.

Kuitenkin aineiston tarkempi analyysi osoittaa, että pojan rooli on melko monipuolinen:

Valmistajana poika tekee muistilistan, tekee lipun ja käsityötunnilla kerii lankakerästä pehmeän pallon. Tavallisesti kerimistä pidetään käsittelynä, mutta tässä kyse on valmistamisesta, sillä pallo on haluttu lopputulos, käsityö. Käsittelijänä poika siistii tallin lattiaa. Aineistoryhmän yleistä toimintaa ilmaisevia verbejä ovat soittaa, tanssia ja lausua. Nauttimisverbeistä mukana on syödä ja huoltamisverbeistä syöttää. Poika esitetään myös kontaktissa muiden kanssa, sillä hän ottaa Sallia kädestä, ottaa joutsenen syliin ja rutistaa Kukka-Ukkia. Saajana poika saa villapaidan, villahousut, simpukan, multaa, Eeron osan näytelmässä ja kortin. Antajana hän antaa nuolen, lelun ja toukan.

4.5.2.2. Poika liikkujana ja liikuttajana

Nuoren tasavallan ja sotien ajan (1917–1945) aapisissa poikien liikettä kuvataan runsaasti. Pojan omavoimaista liikettä kuvaavista verbeistä juoksemisverbi juosta esiintyy tämän aapisryhmän teksteissä kymmenen kertaa, joten sen määrässä ei suurta eroa tyttöjen liikkeen kuvaamiseen samalla verbillä. Kuitenkin poikien etenevää liikettä kuvataan muilla verbeillä enemmän kuin tyttöjen liikettä vastaavana aikana. Pojan liikettä kuvataan usein ajamisverbein, jolloin kyse on välineellisestä liikkumisesta:

poika soutaa onkipaikalle, sauvoo venettä eteenpäin, hiihtää, hiihtelee, ajaa ohjaksista

pukkia, ajaa Pollea, ratsastaa Pollella, ajaa hevosellaan ja ajaa laitumelle. Ajaa-verbiä käytetään erityisesti kuvattaessa hevosella liikkumista. Poika liikkuu usein hevosella:

hän pääsee hevosella. Hevosella liikkuminen liitetään poikiin; tyttöjen liikettä kuvattaessa hevosista ei puhuta. Muita pojan omavoimaista liikettä kuvaavia verbejä ovat laskemisverbit (luikua [kelkalla mäkeä], laskettaa [puuautolla]), kahlaamiseen, uimiseen ja yleensä veteen liittyvät verbit (kahlata, uida, pudota [järveen], pudota [saavin pohjaan], upota [veteen]), kävelemisverbit (astua [pitkin meren rantaa]), kiipeämisverbit (kiivetä) ja hyppäämisverbit (hypätä, hypellä). Aineistoryhmän yleismerkityksellisemmät liikeverbit eivät rajaa pojan elinpiiriä vain kotiin, sillä poika esimerkiksi käy metsään, käy kirkkoon, tulee rantaan, kulkee keskellä tietä ja menee kouluun. Vaikka poika käykin kauempana kodista, hän kuitenkin usein myös palaa kotiin sekä liikkuu kodin pihapiirissä ja sen rakennuksissa (x menee aittaan, menee olkilatoon). Aineiston kausatiivisista liikeverbeistä kuljettamisverbit liittyvät pääosin leikkeihin: poika vie kelkan mäelle, laivan rantaan ja veneen veteen. Yksi ilmaus tähdentää pojan roolia hevosmiehenä: poika vie varsan kotiin. Koska tekstissä on kyse pojan omasta varsasta, ei pojan roolia hevosen kuljettajana voi pitää varsinaisena auttajaroolina vaan enemminkin tekijäroolina. Kodin ja koulun ensimmäisessä kirjassa (1927 [1906]) poika vetää Emmin maalle eli pelastaa tytön ojasta. Tässä ilmauksessa hakemisverbi osoittaa pojan roolin pelastajana.

Myös sodan jälkeisen nousun ajalla (1946–1968) pojan liikkumista kuvataan verrattain monipuolisesti. Aapisryhmästä löytyy yleisten kävelemis- (kävellä, astua, astua hoippuroida, tallustella) ja juoksemisverbien (juosta, loikkia) lisäksi ryömimis- ja konttaamisverbejä (ryömiä, kontata), kiipeämisverbejä (kiivetä), hyppäämisverbejä (hyppiä, ponnahtaa [rengasvuoren huipulle](K)) ja ajamisverbejä (polkea, ajaa, hiihtää, soutaa, purjehtia (K), lentää [raketilla](K), ratsastaa). Tällä ajalla, toisin edellisen aikakauden aapisteksteissä, poika asettuu myös auttajan rooliin. Tämä rooli ilmenee esimerkiksi yleismerkityksellisten liikeverbien ja niiden saamien määritteiden kautta (x menee maitokauppaan, käy äidin asialla). Sekä tekoa että liikettä ilmaisevia hakemis- tai kuljettamisverbillisiä ilmauksia, joissa poika on auttajaroolissa, ovat esimerkiksi seuraavat: poika tuo vettä, kantaa puita, noutaa puita, käy hakemassa maitoa ja vie munat kotiin. Auttaminen näyttää aineiston perusteella olevan lähinnä veden ja puiden kantamista sekä kauppareissulla käymistä. Pojan elämänpiiri – sekä

todellinen että kuviteltu – osoittautuu tässäkin aapisryhmässä varsin laajaksi (x menee parturiin, menee asemalle (K), tulee Jäämerelle (K)).

Suuren murroksen ajan (1969–1989) aapistekstit jatkavat pojan liikkumisen monivivahteista kuvaamista. Liikkeen tapaa kuvaillaan samantyyppisillä verbeillä kuin sodan jälkeisellä nousun ajallakin. Uutena uimiseen ja veteen liittyvänä verbinä aineistossa on sukeltaa, kävelemisverbinä hivuttautua (äidin ohi) ja kiipeämisverbinä kavuta. Suuri osa pojan omavoimaista liikettä kuvaavista verbeistä on tässäkin aineistoryhmässä juoksemis- ja ajamisverbejä. Uutta aineistossa ovat hakemisverbit ja niihin merkityksellisesti rinnastuvat verbiliitot, jotka tuovat esiin pojan roolin muutoksen: tällä ajanjaksolla poika toimii myös auttajaroolissa kotona. Tällaisesta roolista kertovat esimerkiksi ilmaukset, joissa poika hakee neulan ja lankarullan, menee hakemaan perunoita, hakee maitokannun ja leipää. Peruskoulun aapisessa 2 (1980 [1972]) tulee esiin myös pojan hoivaajarooli. Poika löytää aapisen tekstissä sairaan linnun, vie linnun sisään ja lopulta, kun lintu kuolee, vie linnun rannalle ja hautaa sen sinne.

Tietoyhteiskunnan ajalla (1990–2006) ei aapistekstien perusteella voi sanoa pojan roolin enää juurikaan laajentuneen – ennemminkin se on supistunut. Toisaalta pojan liikkumista kuvataan samantyyppisin verbivalinnoin kuin aiemminkin (x pötkii [ulos], kiipeilee, hyppää), mutta näiden verbien kokonaismäärä on pienentynyt eivätkä ne ole aivan niin monipuolisia kuin aiemmissa aapisissa. Esimerkiksi Kultaisessa aapisessa (2003 [2002]) pojan omavoimaista liikkumista ei kuvata lainkaan. Myös yleismerkityksellisiä liikeverbejä on melko vähän, yleisimpiä ovat käydä-verbi (x käy ullakolla) ja lähteä-verbi (x lähtee kotiin). Aineistossa on kuljettamisverbi esimerkiksi ilmauksessa x vie kirjeen rappukäytävään. Tekstissä on kyse lasten ideasta pyytää apua Kukka-Ukille, jonka kukkakauppaan on murtauduttu. Poika kirjeen viejänä asettuu auttajarooliin, joskin rooli on sikäli välillinen, että konkreettista apua tämä lapun vieminen ei Kukka-Ukille vielä tuo. Kun verrataan poikien ja tyttöjen rooleja tietoyhteiskunnan ajan aapisissa, voidaan todeta, että roolit ovat lähentyneet toisiaan.

Poika ei nouse tekstien keskeiseksi toimijaksi, vaan tältä osin sukupuolia kuvataan tasa-arvoisesti.