Perheenjäsenet tietoyhteiskunnan ajalla

Tietoyhteiskunnan ajalla (1990–2006) 1980-luvun perinteinen äiti- ja isäkuvaus on unohtunut lähes kokonaan. Tämä on nähtävissä heti ajanjakson ensimmäisestä aapisesta, Aapisten aapisesta (1995 [1993]), jonka äiti ja isä sekä heidän kaksikymmentäkahdeksan lastaan poikkeavat huomattavasti Aapeli-aapisen (1998 [1987]) äidistä, isästä ja lapsista. Erot on nähtävissä jo kuvituksen kautta perheenjäsenten mielikuvituksellisemmassa ulkonäössä, mutta verbien tarkastelu antaa tarkempia viitteitä roolimuutoksista.

Tietoyhteiskunnan ajan aapisissa äidit esitetään monipuolisemmin kuin koskaan aiemmin. Nominaalilauseissa äitien hyvät ominaisuudet korostuvat, ja heille annetaan perinteisesti miehisinäkin pidettyjä piirteitä. Vahvuus on hyvä esimerkki tällaisesta piirteestä. Äiti esitetään usein lepäämässä: hän esimerkiksi uinuu ja loikoilee.

Staattisen kuvauksen vastapainoksi äiti on liikkujana monipuolinen, ja aineistossa näkyy hyvin se, miten liikkumistapa tuodaan esiin. Tällä ajanjaksolla äiti voi yhtä hyvin syöksyä kuin kömpiäkin – äidin liike ei siis aina ole hillittyä ja harkittua, vaan se on saanut monipuolisten ja kuvaavien verbivalintojen myötä aivan uudenlaisia ulottuvuuksia. Isän liikkujaroolissa on tapahtunut samantapainen muutos kuin äidinkin vastaavassa roolissa: liikkeen tapaa koodataan verbeihin tarkemmin, kuten ilmauksessa isä sujahtelee selällään. Kiinnostava verbivalinta on myös ilmauksessa, jossa isä seuraa Kipaa eli äitiä. Isän liike voi siis määrittyä myös suhteessa äitiin: äiti on se, jonka perässä isä kulkee.

Myös äidin mentaalisessa kuvauksessa on tapahtunut muutosta: Ensinnäkin tunnekategorioiden kuvaaminen on monipuolisempaa kuin aiemmin, sillä äidille sallitaan niin onnen, ilon, pelon, hämmennyksen kuin surunkin tunteita. Toiseksi äidin tietämystä erilaisista asioista sekä ajatteluprosesseja korostetaan. Kolmanneksi äidin puheaktiverbien kautta hahmottuvassa puhumistavassa on havaittavissa monipuolistumista, sillä nyt äiti voi jopa kiljua, hihkaista ja karjahtaa. (Naisten ja tyttöjen äänenkäytöstä ja sen rajoista ks. Tolonen 2001; Gordon 2001). Äidin minuus, itsenäisyys ja monet mahdolliset toimintatavat korostuvat, vaikka yhä vieläkin hän huomioi myös muita perheenjäseniä. Vaikka äidin ja isän liikkujaroolit ovat aineiston perusteella lähentyneet toisiaan, samaan ei voi sanoa mentaalisesta kuvauksesta.

Tietoyhteiskunnankaan ajalla isän tunteita ei kuvata kovin paljon, mutta kognitioverbein ilmaistava ajattelutyö ja keksiminen korostuvat. Koska mainittavaa muutosta isän tunteiden kuvaamisessa ei aineiston aapisissa tapahdu, voidaan todeta, että isän mentaalinen kuvaus on suhteellisen suppeaa kaikissa tutkituissa aapisissa – itsenäisyyden alkuajoilta nykypäivään.

Vaikka äidin roolissa on tapahtunut monenlaista muutosta, aineiston perusteella käy kuitenkin selväksi se, että myös tietoyhteiskunnan ajalla hoivaaja-, huolehtija- ja kodinhoitajarooli lankeaa yhä äidille. Äiti on perheenjäsenistä se, joka ensisijaisesti hoitaa vauvaa ja paistaa letut. Anne Ollilan (1994: 346) mielestä näyttääkin siltä, että

perinteiset roolikäsitykset muuttuvat varsin hitaasti. Naisen täytyisi yhä olla yhtä aikaa sekä hoivaava kotiäiti että työssäkävijä, joka takaa perheen hyvinvoinnin ansiotuloillaan (mts.). Millainen sitten tietoyhteiskunnan ajan isän kuuluisi olla? Tähän tuskin on olemassa yksiselitteistä vastausta. Huttunen (1999: 173) toteaa, että keskustelu isyyden syvemmästä olemuksesta ja sen suhteesta äitiyteen on ollut aikanamme melko vähäistä.

Toisaalta vaaditaan isän osallistumista, toisaalta taas halutaan säilyttää vanhempien välinen perinteinen roolijako. Perheissä toteutuneista isyyksistä ei tutkimustietoa juurikaan ole. (Mts. 176.)

Tietoyhteiskunnan ajan aapisteksteissä painottuu isän esittäminen taitavana miehenä. Useammassa aapisessa isä saa keksijän roolin. Keksinnöt ovat kuitenkin varsin mielikuvituksellisia, eikä niissä näy sen suurempaa yhteyttä yhteiskunnassa yleistyneeseen tietotyöhön tai informaatiotekniikkaan. Valmistajana isä rakentaa – lähinnä nikkaroi – kaikenlaisia kojeita. Ruokaakin hän voi valmistaa, mutta esimerkiksi Tammen kultaisessa aapisessa (2003 [2002]) näin tapahtuu vain äitienpäivänä. Tuolloin perheen isä ja tytär valmistavat – tai paremminkin yrittävät valmistaa – karamellitaikinaa, mutta aapisen teksti ei vakuuta lukijaa siitä, että isä olisi kovin hyvä ruuanlaittopuuhissa. Toinen viite isästä ruuanvalmistajana on Salaisessa aapisessa (2005 [2001]) Hannele Huovin runossa, jossa isä esitetään ihmemiehenä. Runon yhdessä säkeistössä isä keittää muusit ja paistaa silakat, mutta muissa säkeistöissä korostuu isän voimakkuus. Myöskään hoivaajarooliin isä ei juuri asetu, vaikka yhä hänet esitetään lapsen ymmärtäjänä, joka voi lohduttaa vaikkapa piirtämällä kauniin kuvan suurhaltijasta. Vaikka Huttunen (1999: 177) katsoo yhteiskunnallisten isäkäsitysten muutoksissa olevan kyse pääasiassa kotitöiden ja lastenhoidon uudelleen järjestämisestä, tämä ei aapisteksteissä kovin hyvin näy. Toisaalta Huttunenkin myöntää, ettei yhteiskunnassa tapahtunut muutos ole dramaattinen: kyse on ennen kaikkea isyyden, miehien, sukupuolijärjestelmän ja kotitöiden jaon muuttumisesta joustavammiksi (mts.).

Tyttöjen liikkujaroolissa on tietoyhteiskunnan ajalla tapahtunut muutoksia:

Vasta nyt tyttöjen asentoa ilmaisevat verbit saavat samantyyppisiä piirteitä kuin poikien asentojen kuvaus sai jo nuoren tasavallan ja sotien aikana. Tyttöjen staattinen kuvaus selittyy tietoyhteiskunnan ajan aapisteksteissä verbin saamien määritteiden avulla siten, että esimerkiksi erikoisempi paikka tai tilanne mahdollistaa asentoverbin. Tyttö

voi esimerkiksi istua aasin selässä ratsastaessaan aasilla. Vaikka tytön asento on ilmaistu staattisella asentoverbillä, se ei estä häntä liikkumasta eteenpäin

”kulkuneuvollaan”, aasilla. Tytön aktiivista liikettä kuvataan tietoyhteiskunnan ajan aapisteksteissä erittäin monipuolisesti. Liikkujaroolin muutos on samantapainen kuin äidinkin kohdalla: Liikkeen konkreettinen tapa tulee verbien tasolla esiin selvemmin kuin aikaisemmissa teksteissä. Tytön liikkumiselle ei aseteta rajoja: hän voi harppoa, pomppia, pinkoa, kipittää ja pyyhältää.

Tytön kuvaaminen on aapisteksteissä rikastunut, mutta silti pojan ominaisuuksia kuvataan tietoyhteiskunnan ajalla runsaammin kuin tytön. Roolileikeissä poika saa varsin miehisiä rooleja: hän on esimerkiksi cowboy, muusikko ja ritari. Näistä vain muusikko on sellainen rooli, että se voidaan mieltää myös naisen rooliksi. Vaikka poikaa kuvataan staattisesti roolileikkien yhteydessä, esimerkiksi asentoverbejä ei käytetä poikien kohdalla lainkaan. Aineiston perusteella näyttää siis siltä, että tytön kuvaaminen on tietoyhteiskunnan ajalla staattisempaa kuin pojan. Huomionarvoista on kuitenkin se, että pojan rooli liikkujana on aiempiin ajanjaksoihin verrattuna supistunut samalla, kun tytön vastaava rooli on monipuolistunut. Tämä käy ilmi varsinkin silloin, kun pojan liikkumista predikoivien verbien määrää verrataan vastaaviin tytön liikettä ilmaiseviin verbeihin tai niihin verbeihin, jotka ovat predikoineet pojan liikkumista aiemmilla ajanjaksoilla.

Tietoyhteiskunnan ajan aapisaineistossa tyttö on yhdessä tekstissä kipeä.

Huomionarvoista on, että useammassa aineiston tekstissä tyttö esitetään sairaana, mutta poika sairastuu vain kerran. Tämä ainoa pojan sairaus on nuoren tasavallan ja sotien aikana ilmestyneessä Aapisessa (1930 [1902]) lisäksi aiheutettu itse: poika on kalpea ja kaatuu maahan, koska hän on halunnut osoittaa olevansa oikea mies polttamalla tupakkaa. Koska sairastumista yleensä voidaan pitää osoituksena fyysisestä heikkoudesta, voidaan aineiston perusteella todeta, että tältä osin tyttö esitetään teksteissä poikaa heikompana.

Tytön perinteinen auttajarooli on väistynyt tietoyhteiskunnan ajalla leikkijäroolin tieltä. Ruokaa tyttö ei tällä ajanjaksolla valmista. Ainoat ruokaan liittyvät viittaukset aineistoryhmässä ovat ilmauksissa, joissa tyttö ostaa pullan sekä syö kasvisruokaa. Tämän perusteella leipomisen tilalle on tullut ostaminen, ja kasvisruokakin nautitaan ravintolassa. Tytöt eivät enää juurikaan tee kotitöitä, vaan

tekijänä tyttö saa samanlaisia rooleja kuin poika, sillä hänet esitetään rakentajana. Erona perinteiseen poikien suorittamaan rakentamiseen on se, että tytön käyttämät rakennusmateriaalit ovat pysyvyydeltään väliaikaisia: lumi sulaa ja samoin hiekkakin on olemukseltaan vähemmän pysyvää kuin poikien usein rakennusmateriaalina käyttämä puu. Toisaalta, vaikka tyttö saa tällä ajanjaksolla rakentajaroolin, poika ei esiinny vastaavassa roolissa lainkaan. Kiinnostava aineistoryhmästä ilmenevä seikka on kuitenkin se, että tällä ajanjaksolla poika tekee aiempaa enemmän siistimis- ja huoltamistöitä. Kun poika siistii tallin lattiaa, on ilmauksessa nähtävissä viite aiempiin aapisiin sekä poikien ja hevosten läheiseen suhteeseen. On huomionarvoista, että nimenomaan poika esitetään läpi aineiston toimimassa hevosten kanssa, vaikka nykyaikana eritoten tytöt viihtyvät talleilla ja harrastavat ratsastamista.

Liikeverbien tapaan myös tyttöjen puhumistapaa osoittavia puheaktiverbejä on aineiston aapiskirjoissa aiempaa enemmän. Tyttö voi puhua monella tapaa: hän saa esimerkiksi kirkua, karjua, lörpötellä, hihkua, selittää ja väittää. Tyttöjen tunteista kertovat emotionaaliset verbit ovat samantyyppisiä kuin aiemmillakin ajanjaksoilla.

Esimerkiksi pelko tuntuu olevan pysyvä tunnekategoria aapisissa niin tyttöjen kuin poikienkin kohdalla. Kognitiiviset verbit tähdentävät tytön tietämystä samoin kuin suuren murroksenkin ajan aapisteksteissä. Enää tyttö ei jää pojan jälkeen muistamisessa, tietämisessä ja päättelytaidoissa. Aineiston mentaalisista verbeistä on huomattavissa, että poika esitetään myös ottamassa fyysistä, hellää kontaktia muihin ihmisiin, kuten Salaisessa aapisessa (2005 [2005]) Kukka-Ukkiin sekä tyttöön, Salliin.

Tietoyhteiskunnan aapisissa poikien toiminnasta kertovat kontaktiverbit ovat lisääntyneet huomattavasti. Lisäksi huomionarvoinen yksittäinen verbi on tanssia, koska intuitioni mukaan sillä kuvataan harvemmin poikien kuin tyttöjen liikettä. Pojan mentaalinen kuvaus on tietoyhteiskunnan ajalla muuttunut erityisesti siten, että emootioverbit ovat monipuolistuneet. Poikien tieto ja osaaminen eivät korostu silloin, kun heitä verrataan tekstien tyttöihin. Sen sijaan poikien ajattelua ja asennoitumista ilmaisevien luulemis- ja toivomisverbien määrä on aapisissa kasvanut. Pojan ei tarvitse tietää, vaan hän voi pohtia, epäillä ja arvella.

Tietoyhteiskunnan ajan aapisista isovanhempia tai heihin vertautuvia henkilöitä kuvataan vain Salaisessa aapisessa (2005 [2001]) sekä Tammen kultaisessa aapisessa (2003 [2002]). Näissä aapisissa isovanhemmat saavat huomattavan roolin.

Tammen kultaisessa aapisessa (2003 [2002]) mummolla on suurempi rooli kuin äidillä.

Salli ja mummo puuhailevat paljon yhdessä. Mummo ei kuitenkaan opeta Sallia kutomaan sukkaa, vaan teksteissä kerrotaan enemmän railakkaasta letunpaistosta ja mummon ihastumisesta Uoleviin. Aapisen loppupuolella mummo ja Uolevi menevät kihloihin. Sallin mummo tuottaa täysin uudenlaista kuvaa isoäidistä, joka aiemmin ilmestyneissä aapisissa esitetään staattisemmin: istumassa keinutuolissa tai kertomassa menneisyydestä. Nyt mummo on liikkujana niin aktiivinen, että hän ajaa jopa mopolla mereen. Sallin mummo on myös koko aapisaineiston ainoa isovanhempi, jonka tunteita ilmaistaan: mummon tunteet vaihtelevat vihasta välittämiseen. Lisäksi mummo esitetään kognitioverbein ajattelemassa, pohtimassa ja arvelemassa. Mummo ei ole vanha ja heikko, vaan hänellä on omaa elämää – ja poikaystävä.

Salaisen aapisen (2005 [2001]) Kukka-Ukki on kukkakauppias ja herttainen vaari, joka ei tiettävästi ole kenenkään sukulainen, mutta joka silti on aapisen lapsille tärkeä aikuinen. Hahmona Kukka-Ukki on Sallin mummoa staattisempi: esimerkiksi hänen liikkujaroolinsa rakentuu vain yhden kuljettamisverbin varaan. Aapisen verbivalinnat eivät suoraan tuo esiin Kukka-Ukin tunteita. Kuitenkin esimerkiksi Kukka-Ukki parantuu -tekstin kuvituksen, jossa Kukka-Ukki ja aapisen Samu-poika halaavat, sekä vaikkapa sen, että Kukka-Ukki vie hänelle tärkeät lapset syömään kiinalaiseen ravintolaan, voi tulkita kertovan jotakin hänen tunteistaan. Jos tekstien verbit eivät kerro kovinkaan paljon Kukka-Ukin tunteista, eivät ne myöskään tuo juuri esiin hänen ajatteluaan tai asenteitaan. Ainoastaan yhdessä tekstissä Kukka-Ukki ajattelee. Kukka-Ukin kuvaus on Sallin mummon kuvaukseen verrattuna suppeaa, mutta muiden aapisten isoisiin verrattuna Kukka-Ukkia ja hänen tekemisiään predikoidaan aapisessa monipuolisesti.

Aineiston perusteella aapisteksteissä tietoyhteiskunnankin ajan perheet ovat kokonaisia ja yhtenäisiä, vaikka yhteiskunnassa asia olisi toisin (vrt. esim.

Tilastokeskuksen perhemääritelmä luvussa 4.1.). Vaikka avioerot kasvoivat erityisesti vuonna 1988 avioliittolain muutoksen jälkeen (Kartovaara 1999: 15–16) ja vaikka Mauri Niemisen (1999: 19) mukaan nykyisistä avioliitoista puolien on arveltu päättyvän eroon, tämä ennuste ei aapisissa näy. Perhe on kokonaisuutena ihanteellisen yhtenäinen:

perheenjäsenet ovat lähellä toisiaan. Vanhempien työn rooli – sen rasittavuus tai vaihtoehtoisesti puuttuminen – ei teksteissä näy. Se, että 1990-luvulla monet

suomalaiset joutuivat työttömiksi, ei teksteissä tule ilmi. Aapiset eivät kerro sitä, että lama nosti pinnalle yhteiskunnallisen eriarvoisuuden, jaon suuri- ja pienituloisiin sekä niihin, joilla on työtä ja niihin, joilla sitä ei ole (ks. Pyöriä 2003: 194). Lasten elämä on nykyaapisissakin perustaltaan samanlaista kuin aiempien ajanjaksojen teksteissä: Lasten vapaa-aikaa ei teksteissä ole organisoitu tarkkaan, he eivät pelaa tietokonepelejä tai harrasta mitään säännöllisesti, media ei vaikuta heidän elämäänsä lainkaan, he ovat harvoin yksin kotona eivätkä he myöskään ole – esimerkiksi koulun jälkeen – hoidossa.

Ovatko aapisten tekijät jättäneet tällaiset seikat tarkoituksella huomiotta? Onko taustalla tasa-arvoistamisen – tai tasapäistämisen – ideologia?

5. VUOROVAIKUTUS JA AUKTORITEETTIASEMAT AAPISTEN