Ideologia aapisissa

3.1.1. Ideologian määritelmiä

Ei ole teosta ilman ideologiaa, vaan jokaisesta tekstistä heijastuu väistämättä jonkinlainen maailmankuva. Se, millainen maailmankuva aapisesta hahmottuu, on merkittävä asia, sillä lapsen käsitys todellisuudesta ei ole vielä jäsentynyt, ja siksi lapsi on altis monenlaisille vaikutteille. Aapinen on ollut – ja on vieläkin – hyvä väylä siirtää ideologian mukaisia arvoja sukupolvelta toiselle.

Kuten Sari Pietikäinen (2000: 202) toteaa, ideologia on käsitteenä laaja-alainen, ja sitä käytetään monissa erilaisissa yhteyksissä. Tässä tutkimuksessa ideologia asettuu eräänlaiseksi taustakehykseksi, ja siksi sen roolia tutkimuksen raamittajana selvennetään sekä tässä että seuraavassa alaluvussa.

John B. Thompson (1984) jakaa eri ideologiakäsitteet kolmeen tyyppiin.

Ideologia voi tarkoittaa ajatusten tai uskomusten järjestelmää: tällöin on kyseessä neutraali ideologiakäsitys. Negatiivisessa ideologiakäsityksessä ideologiaa pidetään vääristyneenä tietoisuutena, joka häiritsee todellisuuden ymmärtämistä. Kriittinen näkemys liittää ideologian valtasuhteisiin: Ideologia on tietty tapa esittää yhteiskuntaa.

Se on tapa, joka osallistuu valtasuhteiden uusintamiseen ja muuttamiseen. (Mt.)

Nykysuomen sanakirjassa (NS) ideologia määritellään jonkun tietyn aatteen

Suomen kielen perussanakirjan (PS) mukaan ideologia on aatejärjestelmä tai -rakennelma. Aate on ihmisen maailmankatsomusta tai toimintaa määräävä

yleväsisältöinen ajatus, pyrkimys tai tavoite (NS) ja yksilön maailmankatsomusta hallitseva tai yhteisölle ominainen yleisluontoinen näkemys, käsitys tai pyrkimys (PS).

Thompsonin (1984) jaosta kriittinen näkemys on lähinnä sitä, mitä ideologialla tarkoitan. Tässä tutkielmassa ideologiaa ei käsitetä varsinaisena aatejärjestelmänä, vaan yhteiskunnan arkielämänä ja jokapäiväisenä todellisuutena, maailmana, jossa asiat alkavat näyttää luonnollisilta ja terveen järjen mukaisilta (ks. Fairclough 1992: 87).

Ideologiat korostavat asioiden ”itsestäänselvyyttä” (Althusser 1984: 127–128).

Lehtonen (1995: 26) ymmärtää ideologian todellisuutta esittävinä ”merkityskarttoina”:

koemme todellisuuden niillä tavoilla, jotka näyttäytyvät meille luonnollisina. Aapisissa terveen järjen mukaiset asiat muuttuvat helposti näkymättömiksi, joten esimerkiksi äidin roolia kotitöiden tekijänä ja ruoanlaittajana ei tarvitse perustella.

Heikkisen (1999: 13–14) mukaan kieli on ideologinen systeemi, jonka konkreettisia esimerkkejä, kuten tekstejä, tutkimalla on mahdollista tarkastella yhteisön ja kulttuurin muodostumisen kannalta perustavia merkityksiä. Ideologian käsitteen avulla on mahdollista selittää kielenkäytön olemusta ja erityisesti sosiokulttuurisesti luonnollistuneita merkityksiä, joita ei yhteisössä välttämättä ymmärretä kyseenalaistaa (ks. Tainio 2001: 16–17). Tässä työssä ja aapisissa tämä tarkoittaa sitä, että pyrin saamaan selville, missä määrin aapisten tekstien perhearvot edustavat yhteisön arvoja, vai edustavatko ne niitä lainkaan. Arvojen vastaavuus ei kuitenkaan ole niin yksioikoista: yhteisöllä ei ole yhteistä, sovittua arvomaailmaa (ks. myös seuraava luku 3.2.), vaikka joukko perustavanlaatuisia merkityksiä olisikin yhteisön jäsenten yhteistä jaettua omaisuutta. (Yhteisön yhteisöllisyyden luonnollisuudesta ks. myös Bauman 1997: 92.) Sekä Shore (1992) että Heikkinen (2005) puhuvat Hallidayn (esim. 1978) tavoin merkityspotentiaalista. Shore (1992: 23) tarkentaa potentiaalin luonnetta: hän nimittää sitä merkityksentekopotentiaaliksi. Osa tästä potentiaalista on useampien ihmisten jakamaa; osa on vain pienemmän joukon käytössä. Jaettu merkityspotentiaali yhdistää erilaisia ihmisyhteisöjä ja jopa yhteiskuntia. (Heikkinen 2005: 28.) Näihin ryhmiin sosiaalistutaan taas omaksumalla – ja hyväksymällä – ryhmälle yhteinen merkityspotentiaali (mts.), siinä määrin kuin se on mahdollista hyväksyä.

Merkityspotentiaali ei ole lista merkityksiä, jotka yhteisön jäsenet tietoisesti

hyväksyvät. Tekstit kuitenkin tuottavat ja mahdollisesti uusintavat arvoja. Aapisten tekstit omalta osaltaan muokkaavat sitä arvomaailmaa, joka yhteisön jäsenten arkielämässä on läsnä.

3.1.2. Ideologia ja kirjoittajien valinnat

Aapistekstien kirjoittajat eivät tee kielellisiä ratkaisujaan täysin vapaina, vaan kirjoittajien valinnat ovat sidoksissa traditioon ja yhteiskunnassa vallitsevaan ideologiaan. Jyrki Kalliokoski (1996a: 14) määrittelee ideologian kielellisten valintojen taustalla vaikuttavaksi sosiokulttuuristen arvojen ja uskomusten järjestelmäksi.

Yhteisössä vallitseva ideologia ja sen luonnollistuminen ohjaavat kirjoittajan valintoja.

Ideologian mukainen ”normaali” näkökulma tuottaa neutraalia kieltä, jossa arvot muuttuvat läpinäkymättömiksi. (Kalliokoski 1996b: 77.) Thompson (1984: 5) kuitenkin kyseenalaistaa sen, että yhteiskunnassa olisi jokin yhteinen, jaettu ideologia. Ainakin nykyisen, postmodernin yhteiskunnan arvomaailma on pirstaleinen: yksilö tekee pitkälti omat valintansa myös siinä, minkälaisia arvoja hän ylläpitää ja välittää. Ei ehkä voida puhua yksittäisestä ideologiasta, vaan on järkevämpää puhua arkipäivän useista ideologioista, tai merkitysaineksesta, josta yksilö tekee valintansa tiedostamisen eri tasoilla. Traditio, yksilön tausta ja ympäristö eivät kuitenkaan voi olla vaikuttamatta siihen, miten kirjoittaja todellisuuden hahmottaa. Yksilöllisten kokemusten lisäksi itsenäisyyden ajan aapiskirjailijat jakavat yhteisiä, sukupolville ominaisia avainkokemuksia, joiden voi olettaa vaikuttavan heidän maailmankuvaansa ja tapaansa nähdä sekä kokea asioita (ks. Roos 1987).

Ideologian käsite liittyy myös valtaan. Heikkinen hahmottaa ideologian ja vallan yhteyttä seuraavasti: ”Valta kiteytyy teksteihin tiettyinä valintoina, jotka todentavat virallisen ideologian mukaisia merkityksiä. Näitä merkityksiä voidaan tuottaa eksplisiittisesti, jolloin asioita esitetään totuuden kaltaisina selviöinä. Merkityksiä voidaan tuottaa myös implisiittisesti, alkuoletuksiin nojaten: teksti kirjoitetaan siten, että sen mielekäs tulkinta ei ole mahdollinen, jos lukija ei oleta tiettyjä selviöitä todeksi.”

(Heikkinen ym. 2000: 304.) Virallinen ideologia on kuitenkin käsitteenä kyseenalainen:

kuka nyky-yhteiskunnassa määrittelee, mitä on virallinen? On kyse juuri siitä, mitä

voidaan pitää normaalina, tavallisena ja perinteisenä – tyypillisenä tapana nähdä maailma.

Verschueren (1999: 55) toteaa kielenkäytön olevan tietoisten ja tiedostamattomien kielellisten valintojen tekemistä. Joku tietty ilmaus saatetaan valita itsestäänselvyyttään, koska se tulee ensimmäisenä mieleen. Aapisten tekijät tekevät jatkuvasti sekä tietoisia että tiedostamattomia valintoja. Yhteisön tarjoama ideologinen merkitysaines heijastuu tekijöiden valintoihin ja valinnoissa monella eri tavalla. Va-lintoja tehdäänkin jatkuvasti kaikilla kielellisillä tasoilla (Verschueren 1999: 55–56).

Aapisissa tekijöiden valintoja voidaan tarkkailla muun muassa syntaksin, morfologian ja leksikon tasoilla: jokainen taso tuo omalta osaltaan esiin sen, mikä ei välttämättä kokonaisen tekstin pintatasolta lukijalle avaudu.

Myös Hiidenmaa (2000: 176–177) korostaa valinnan roolia kielenkäytössä:

”Kielellisten rakenteiden tarkastelussa keskeinen on ajatus valinnasta. Kirjoittajalla on käytössään suuri määrä kielen ilmaisuvaroja, mutta teksteissä niistä on vain osa käytössä.” On mielenkiintoista miettiä, miksi kirjoittaja on päätynyt juuri tiettyyn valintaan ja millainen tehtävä valitulla ilmaisulla on kontekstissaan. Aapisten tekstien kirjoittajien valintojen tarkastelun kautta pyrin hahmottamaan sitä, minkälaisia perhearvoja aapisissa tuotetaan. Tavoitteeni on osoittaa kielellisten valintojen – tiedostettujen ja tiedostamattomien – merkitys.