Äiti konkreettisena toimijana

4.2.2. Äiti konkreettisena toimijana

4.2.2.1. Äiti tekijänä

Vastakohdan staattiselle tilassa olemisen ilmaisulle luovat teko- ja muutosverbit. Niillä ilmaistaan prosessinomaista tapahtumista. Kuten edellä mainittiin (luku 2.2.3.), nämä verbit tuovat yleensä toimijaroolin esiin selvästi: toimija tekee, valmistaa tai käsittelee jotakin. Toimija vaikuttaa teollaan kohteen olotilaan muuttamalla sitä tai luomalla sen kokonaan (Pajunen 1999: 47). Tarkempi toimijan saama rooli on yleensä juuri tekijärooli. Tässä luvussa tarkastellaan aapisaineiston tilanmuutosta ja käsittelyä, valmistamista sekä yleistä toimintaa ilmaisevia konkreettisia verbejä. Mukana tarkastelussa ovat myös kompleksiset kausatiiviset verbit eli kontaktiverbit sekä omistussuhteen vaihtoa ilmaisevat verbit, jotka eivät ilmaise olion tilanmuutosta vaan

ensisijassa sen paikan tai asennon muutosta (ks. Pajunen 2001: 148). Muista erillään käsitellään näihin verbeihin kuuluvia liikeverbejä (luku 4.2.2.2.), koska ne tuovat korostuneesti esiin vastakohdan staattisiin verbeihin.

Nuoren tasavallan ja sotien ajan (1917–1945) aapiskirjoissa äidin elämä kiertyy kodin arkiaskareiden ympärille. Tämän ajan teksteissä on paljon ruuanlaittoon liittyviä valmistamisverbejä. Vaikka ruuanvalmistamisverbejä on lähes joka aapisessa, lekseemit eivät juuri vaihtele. Äiti useimmiten leipoo, keittää ruokaa ja tekee taikinaa.

Hyvin usein äiti tekee käsitöitä: hän kutoo sukkaa, neuloo myssyn, ompelee vaatteita ja tekee vaatteita. Käsitöiden tekeminen voidaan esittää myös prosessina (äiti kehrää lankaa – vyyhteää langan – pesee vyyhdet – panee langan kuivumaan – kutoo sukat).

Kodinhoitoon kuuluvat lisäksi käsittelemisverbilliset ilmaukset, joissa on puhdistamis-, korjaamis-, siivoamis- ja pesemisverbejä: äiti luutii uunia, pesee vaatteita ja korjaa vaatteita. Aineistossa on melko paljon aktiviteettiverbeihin kuuluvia huoltamisverbejä, jotka omalta osaltaan tuovat esiin äidin hoivaajaroolin. Äiti esimerkiksi riisuu lapsen, pesee lapsen, kampaa lapsen, ruokkii, puettaa Laurin, hankkii Ingalle kengät ja kietoo lapset vällyihin. Monet aktiviteettiverbit ilmaisevat sitä, miten äiti toimii jonkun hyväksi. Hoivaajaroolia korostavat myös aineistossa yleinen verbi hoitaa, kontaktiverbeihin kuuluva kosketusverbi silittää (äiti silittää Eskon päätä) sekä omistussuhteen siirtoon liittyvä antaa-verbi esimerkiksi ilmauksessa äiti antaa sukat Laurille. Kovin monipuolinen äidin rooli ei siis nuoren tasavallan ja sotien ajan aapisissa ole. Äiti joko valmistaa ruokaa, hoitaa lapsia, siistii kotia tai tekee käsitöitä.

Ainoastaan kerran äiti laulaa laulujaan. Aineistoryhmän viimeisessä aapisessa, Aapiskukossa (2001 [1938]), on kuitenkin nähtävissä mahdollinen viite muutoksesta, sillä siinä äiti tulee ”vierailulle” lasten leikkiin, juo kupin palasesta ja maistaa savileipää. Samaisessa aapisessa äiti esitetään myös eläinten kanssa: hän sitoo lampaan etujalat ja takajalat sekä keritsee lampaan.

Sodan jälkeisellä nousun ajalla (1946–1968) äidin rooli on hyvin samantapainen kuin edelliselläkin ajanjaksolla. Kaiken kaikkiaan äidin hoivaajaroolia ilmentävien verbien määrä on kuitenkin suhteellisesti vähentynyt. Lisäksi tämän ajan aapisissa kuvataan myös äitiin itseensä kohdistuvaa tekoa, kuten äiti pukeutuu -ilmauksessa, jossa refleksiivisyys koodautuu -UtU-johtimeen. Tällä ajanjaksolla on

myös entistä enemmän omistussuhteen siirtoa ja omistuksen vaihtoa ilmaisevia verbejä:

äiti antaa rahaa kauppareissua varten ja itse ostaa perunoita, omenoita ja pajunoksia.

Suuren murroksen ajan (1969–1989) aapisista Aapinen Toisin sanoen 1B:ssä (1973) äiti ompelee saumaa farmareihin ja ompelee paitoja, mutta hän ei tee sitä enää kotona – vaan työpaikallaan. Äiti valmistaa vaatteita työkseen kodin ulkopuolella.

Kodin ulkopuolella työskentelyn vastapainoksi äiti tässäkin aapisessa yhä hoitaa lapsia.

Talkoissa äidit keittävät hernekeittoa sekä saman aapisen syysosassa äidin tekoja luonnehtivat valmistamisverbit leipoa ja keittää. Äidin työn määrästä kertoo aktiviteettiverbi häärätä määritteineen: äiti häärää pitkän päivän. Kokonaisuutena tämänkin ajan äitirooli muodostuu kovin perinteiseksi: erityisesti 1980-luvun aapisissa kuva äidistä rakentuu ruuanvalmistamisverbien (valmistaa [velliä], laittaa [syötävää], paistaa [laskiaispullia], keittää [hernekeittoa], tehdä [voileipiä], keittää [munia]) ja yhden huoltamisverbin (pestä) varaan.

Tietoyhteiskunnan ajalla (1990–2006) äitiin liittyvien valmistamis- ja käsittelemisverbien määrä on vähentynyt. Kuitenkin äiti yhä täyttää kaapit, niputtaa sipuleita sekä valmistaa krasseja, ompelee tonttupuvut, paistaa lettuja ja laittelee vappuherkkuja. Laitella-verbin -ele-johdin tosin tekee valmistamisesta ikään kuin sattumanvaraisempaa ja vähemmän intensiivistä. Aineistossa on yhä hoitamisverbejä (huolehtia, hoitaa) sekä huoltamisverbejä (syöttää, pestä). Lisäksi aapisryhmässä on yksi kosketusverbi suukottaa. Kiinnostava valmistamisverbi on Hauska matka -aapisen (2004 [2001]) ilmauksessa maalata pääsiäismunia, koska maalata-verbin voi ajatella ilmaisevan jonkinasteista luovaa toimintaa. Ainakin kuvitus antaa viitteitä siitä, että maalaamisessa on käytetty luovuutta: munat eivät ole esimerkiksi yksivärisiä. Tällaista äidin luovaa toimintaa ei aiempien ajanjaksojen aapisissa juuri ilmaista. Toisaalta, on kuitenkin syytä pohtia, mitä voidaan pitää luovaa toimintana: hyväksytäänkö luovaksi toiminnaksi vaikkapa tonttupukujen ompeleminen tai sukkien neulominen? Välttämättä maalata-verbiä ei tarvitse tulkita luovaa toimintaa ilmaisevana verbinä, sillä sitä on mahdollista pitää myös käsittelyverbinä. Aineiston perusteella näyttää siltä, että hoivaajan ja huolehtijan rooli lankeaa yhä ensisijaisesti äidille.

4.2.2.2. Äiti liikkujana ja liikuttajana

Tekoverbeihin kuuluu kompleksisia kausatiivisia verbejä: kontaktiverbit, liikeverbit ja omistussuhteen vaihtoa ilmaisevat verbit. Tässä tutkimuksessa keskitytään näistä kolmesta luokasta erityisesti liikeverbeihin. Varsinkin toimijan kontrolloimaa liikettä ilmaisevat liikeverbit tuovat konkreettisesti esiin vastakohdan staattisiin tilaverbeihin, sillä niissä painottuu toimijan aktiviteetti. Kontrolloitu liike onkin tyypillisesti juuri ihmisen liikettä eli omavoimaista liikettä tai ihmisen aiheuttamaa liikettä eli kausatiivista liikettä.

Jokaisen perheenjäsenen liikettä analysoitaessa esitelläänkin sekä omavoimaista liikettä ilmaisevia verbejä että kausatiivisia verbejä. Kuten luvussa 2.2.3. mainittiin, ihmisen omavoimaista liikettä jaotellaan tässä melko suurpiirteisesti (1) etenevää liikettä ilmaiseviin verbeihin, jotka koodaavat liikkeen tapaa ja liikesarjaa melko tarkasti, sekä (2) yleismerkityksellisempiin liikkumista ilmaiseviin verbeihin. Ihmisen aiheuttamaa liikettä ilmaisevista verbeistä poimitaan Pajusen (2001, 1999) tapaan (1) eroamisverbejä, (2) kuljettamisverbejä ja (3) hakemisverbejä. Eroamisverbeissä liikkuja ja liikutettava ovat ennen liikettä samassa paikassa mutta liikkeen jälkeen eri paikoissa.

Kuljettamisverbeissä sekä liikkuja että liikutettava siirtyvät liikkeen aikana paikasta toiseen. Hakemisverbeissä liikkuja ja liikutettava ovat ensin eri paikoissa, mutta liikkeen jälkeen todennäköisesti niiden positio on sama. Tällaiset verbit ovat lähinnä etsimis- ja löytämisverbejä. (Pajunen 2001: 227.)

Nuoren tasavallan ja sotien ajalla (1917–1945) äiti ei juokse tai kävele, vaan äidin liikkumista ilmaistaan ainoastaan yleisemmin. Äidin liikkumista kuvataan pääosin suhteessa rakennukseen (äiti tulee kotiin, tupaan), rakennuksen sisällä (äiti tulee sängyn luo, menee eteiseen, tulee ullakolta) tai suhteessa lapseen (äiti tulee Antin luokse).

Tulla- ja mennä-verbien lisäksi käytettyjä äidin liikkumista kuvaavia verbejä ovat kiirehtiä, kiiruhtaa ja rientää: äiti kiirehtii katsomaan, kiiruhtaa sytyttämään valot ja rientää pihaan. Äiti siis pyrkii toimimaan nopeasti. Kaiken kaikkiaan äidin liikkuminen tapahtuu kodin piirissä lukuun ottamatta yhtä poikkeusta, kun äiti menee kartanoon myydäkseen Musti-koiran. Vaikka äidin oma liike usein jää taustalle, äiti kuitenkin liikuttaa muita: äiti vie lapset kitkemään perunamaata, lapset vuoteeseen ja Pekan tupaan, taluttaa lasta kädestä, kantaa lasta käsivarrellaan sekä saattaa Allin portaille.

Näitä verbejä voidaan pitää kuljettamisverbeinä, sillä myös äiti itse liikkuu liikutettavan mukana, vaikkakin äidin liike jää usein taka-alalle.

Sodan jälkeisen nousun ajan (1946–1968) aapisissa äidin rooli liikkujana ei ole muuttunut. Äidin liikettä ei ilmaista kulkemisverbein vaan vain yleisesti tulla-, mennä-, lähteä- ja kiiruhtaa-verbeillä. Tällä ajanjaksolla äidin rooli liikkujana on erittäin kapea-alainen.

Suuren murroksen ajan (1969–1989) ensimmäisissä aapiskirjoissa on nähtävissä selkeä muutos äidin liikkujaroolissa. Jo Aikamme aapisessa (1969 [1968]) äiti laskee mäkeä. Esimerkissä on todennäköisesti kyse välineellisestä liikkeestä:

kuvasta päätellen mäkeä lasketaan suksilla. Muutosta ilmentävät myös muutamat yleismerkityksellisemmät Aikamme aapisen ja 1970-luvun aapisten liikeverbit määritteineen: äiti tekee lenkin metsään, käy töissä ja lähtee töihin tehtaaseen. Äidin ainainen kiire sekä liikkuminen suhteessa kotipiiriin ovat vähentyneet: nyt hän ainoastaan menee avaamaan oven ovikellon soidessa ja tulee puhelimeen (P) – molemmissa esimerkeissä näkyy tekniikan kehitys kodeissa. Toisaalta äiti yhä liikuttaa lapsia: hän vie siistimään pihamaata. Lisäksi Aikamme aapisesta löytyy yksi hakemisverbi: äiti etsii pyyheliinoja. Ilmaus on sikäli kiinnostava ja sitä voi pitää äidin traditionaalista roolia murtavana, että perinteisesti äidin voisi olettaa olevan selvillä tällaisista asioista kuin pyyheliinojen sijainnista kotona – tässä aapistekstissä ei näin kuitenkaan ole, vaan äiti joutuu etsimään pyyhkeitä. Vaikka tämän aapisjakson alkupuolella äidin liikkujaroolissa on nähtävissä muutosta, 1980-luvun aapisissa äidin rooli on kuitenkin supistunut huomattavasti: häntä ei juurikaan kuvata liikkeessä. Tuon ajan aapisista löytyy vain kaksi äidin yleisestä liikkeestä kertovaa tulla-verbiä sekä yksi kuljettamisverbi ilmauksessa äiti tuo Tessun sisään.

Tietoyhteiskunnan ajan (1990–2006) aapisissa äidin aiemmin suppeaksi jäänyt liikkujarooli on muuttunut. Äidin liikettä määritellään huomattavan paljon tarkemmin ja sanastollisesti rikkaammin kuin aikaisemmissa aapisteksteissä. Mukana on esimerkiksi kävelemisverbejä (astua, astella), juoksemisverbejä (hölkätä, kipaista, syöksyä), hyppäämisverbejä (hypätä, hypellä), kiipeämisverbejä (kavuta, kömpiä [aasin selkään]), ryömimisverbejä (ryömiä), laskemisverbejä (liukua), uimisverbejä (kroolata), hiipimisverbejä (hiipiä) ja ajamisverbejä (hiihtää, polkea). Kaikki edellä mainittu liike suhteutuu väylällä etenemiseen, mutta ilmauksessa Liinu törmää Santtuun äidin liike

suhteutuu toiseen ihmiseen, isään. Yleismerkityksellisempien liikeverbin määrä on tietoyhteiskunnan ajalla vähentynyt, vaikka niitäkin on, kuten ilmauksissa äiti lähtee kauppaan, tulee hakemaan pyykkiä, menee meikkaajalle ja menee kuntosaliin. Äidin aiheuttamaa kausatiivista liikettä ei ajanjaksolla ilmaista kovinkaan paljon, mutta aineistosta löytyy hakemisverbi ilmauksesta äiti hakee puita sekä heitellä-verbi letunpaiston yhteydestä. Heitellä-verbin voi laskea kausatiivisiin liikeverbeihin, vaikka se ilmaiseekin toistuvaa, todennäköisesti pienehkön liikkeen aiheuttamista.