Tässä pro gradu -tutkielmassa havaittiin, että erityisesti kehonkoostumus eli paino, painoindeksi, vyötärönympärys ja kehon rasvaprosentti ovat yhteydessä DI:iin, jonka avulla tarkastellaan insu-liinin eritystä. Kaikki nämä olivat käänteisesti yhteydessä DI:iin eli edulliset vaikutukset kehon-koostumuksessa paransivat DI:ä. Liikunnalla sen sijaan ei ollut tämän tutkielman perusteella niin selviä vaikutuksia insuliinin eritykseen.
Insuliinin eritystä voidaan mitata eri tavoilla ja tutkimusten vertailu keskenään ei näin ollen ole yksiselitteistä. Lisäksi insuliiniherkkyys liittyy keskeisesti yhteen insuliinin erityksen kanssa, jolloin erityksen tutkiminen yksistään on haastavaa (Færch ym. 2010). Insuliiniherkkyyden heikentyessä eli insuliiniresistenssissä haima pyrkii insuliinin eritystä lisäämällä kompensoimaan kasvanutta tarvetta (Niskanen 2019). Tässä tutkielmassa käytettiin DI:ä insuliinin erityksen mittaamiseksi, sillä se on todennettu luotettavaksi menetelmäksi (Stancáková ym. 2009). DI:iin voidaan käyttää useaa eri kaavaa, joten vaihtelua tutkimusten välillä voi syntyä tästäkin (Matsuda ja DeFronzo 1999, Boulé ym. 2005). Onkin mahdollista, että erot mittaustavoissa voivat antaa erilaisia tuloksia ja siten esimerkiksi kirjallisuuden perusteella kehonkoostumuksen yhteydet insuliinin eritykseen ovat ristiriitaisia.
6.1 Fyysisen aktiivisuuden yhteys insuliinin eritykseen
Fyysisen aktiivisuuden on nähty kirjallisuuden perusteella olevan positiivisesti yhteydessä insulii-nin eritykseen. DI parani useassa tutkimuksessa fyysisen aktiivisuuden vaikutuksesta (Boulé ym.
2005, Slentz ym. 2009, Chen ym. 2013). Nämä tutkimukset oli tehty terveillä tutkittavilla, mutta samansuuntaisia tuloksia on saatu myös tutkimuksissa, joissa tutkittavilla glukoosin sieto oli kentynyt (Bloem ja Chang 2008, Solomon ym. 2013). Tässäkin tutkielmassa tutkittavilla oli hei-kentynyt paastoglukoosi, mutta tilastollisesti merkitsevää korrelaatiota ei fyysisen aktiivisuuden ja DI:n välillä havaittu. Yksi selitys voi olla se, että liikunta-aktiivisuus pysyi suurimmalla osalla tutkittavista intervention aikana ennallaan. Toisaalta suurimmalla osalla tutkittavista liikunta-ak-tiivisuus oli jo tutkimuksen alussa hyvällä tasolla, jolloin sitä on hankalaa parantaa. Ainoastaan
omaseurannan perusteella keskiraskaan liikunnan osalta muutos intervention aikana oli tilastol-lisesti merkitsevä, mutta siinäkin muutos oli negatiivinen eli liikunta väheni keskimäärin 33 mi-nuuttia viikossa. Aihetta käsitelleissä tutkimuksissa liikuntaa on mitattu objektiivisesti ja akuu-tisti, kun taas tässä tutkimuksessa liikunnan mittarit olivat subjektiivisia, tutkittavien omia arvi-oita liikuntamääristään. Tämä voi osaltaan tuoda eroja aiempiin tutkimustuloksiin. Tässä tutki-muksessa seuranta-aika oli myös paljon pidempi kuin monessa muussa tutkitutki-muksessa. Tutki-muksissa käytetyt metodit ja mittarit siis eroavat toisistaan, jolloin tutkimuksia ei täysin voida vertailla toisiinsa ja tulokset voivat siten olla ristiriitaisia. Myös insuliinin eritystä kuvaavassa DI:ssä tapahtui laskua eli interventiolla ei kyetty parantamaan haiman β-soluissa tapahtuneita muutoksia ja insuliinin eritys keskimäärin heikkeni kolmen vuoden aikana. Tämä voi olla yhtenä syynä, ettei yhteyttä fyysisen aktiivisuuden ja insuliinin erityksen välillä havaittu. On hyvä huomi-oida, että tutkittavat myös vanhenivat tutkimuksen aikana kolme vuotta, millä voi tässä ikäryh-mässä olla merkitystä tuloksiin.
Tutkittavien vapaa-ajan liikuntaa tarkasteltiin sekä liikuntakyselyn että omaseurannan avulla. Lii-kuntakyselyn tutkittavat täyttivät laboratoriokäynnin yhteydessä ja näin ollen seurantatiedot saa-tiin kaikilta edelleen tutkimuksessa mukana olleilta. Sen sijaan omaraportointien määrässä oli paljon hajontaa ja kaiken kaikkiaan huomattavasti pienemmältä osalta tutkittavista tietoja oli saatavilla. Mahdollisia tekijöitä taustalla voi olla se, että tietoja ei muisteta kirjata ylös, liikuntaa on niin vähän, ettei sitä viitsitä raportoida tai koetaan hankalaksi ja työlääksi miettiä päivän ai-kana kertyneitä liikuntamääriä. Toisaalta osa toi myös esille sen, että he liikkuvat niin säännölli-sesti, etteivät näe kirjaamisesta hyötyä .
6.2 Kehonkoostumuksen yhteys insuliinin eritykseen
T2D-GENE-tutkimuksessa toteutetulla interventiolla saavutettiin pääosin positiivisia vaikutuksia tutkittavien kehonkoostumukseen. Paino, painoindeksi ja vyötärönympärys pienenivät tilastolli-sesti merkitsevästi, joten voidaan ajatella, että ohjauksesta on ollut hyötyä. Liikunnalla ja ravitse-muksella yhdessä voidaan saavuttaa edullisia muutoksia kehonkoostumukseen (Lihavuus: Käypä hoito -suositus, 2020). Toisaalta tämän tutkielman perusteella liikunta-aktiivisuus pysyi pääosin
ennallaan interventiosta huolimatta. Tämä viittaisi siihen, että ravitsemusterapeuttien antamalla ravitsemusohjauksella on ollut positiivinen vaikutus tutkittavien kehonkoostumukseen. T2D-GENE-tutkimuksessa tavoitteena oli, ettei paino intervention aikana nousisi. Heille, joilla painoin-deksi oli 28 kg/m2, järjestettiin kaksi ohjauskertaa erityisesti kehon painoon liittyen. Heillä paino pienenikin keskimäärin hieman enemmän (-2,1 kg ± 5,4 kg) kuin kaikilla tutkittavilla (-1,6 kg ± 4,5 kg). Ainoa kehonkoostumuksen arviointiin käytetty muuttuja, jossa tapahtui nousua intervention aikana, oli rasvaprosentti. Yksi selittävä tekijä tässä voi olla se, että tutkittavat olivat ikääntyneitä miehiä ja ikääntyessä rasvaprosentti luontaisestikin nousee, kun veden osuus elimistössä vähe-nee ja rasvakudoksen suhteellinen osuus lisääntyy (Strandberg ja Nykänen 2021). Interventio kesti kaikkinensa kolme vuotta, jonka aikana ikääntymisen muutoksetkin ovat mahdollisia. Tut-kittaville ei erikseen ohjeistettu, minkälaista liikuntaa heidän tulisi tehdä ja näin ollen mahdolli-nen lihaskuntoharjoittelun vähyys voi nostaa rasvaprosenttia muusta liikunnasta huolimatta.
Aiemman tutkimustiedon valossa kehonkoostumuksen yhteys insuliinin eritykseen on ristirii-taista. Kehonkoostumusta voidaan tarkastella monesta eri näkökulmasta riippuen, mitä mittauk-sia ja mittausmenetelmiä käytetään. Painon pudotuksen on nähty parantavan DI:ä (Weyer ym.
2000, Utzschneider ym. 2004, Cnop ym. 2007) ja vastaavasti myös korkean painoindeksin on nähty olevan yhteydessä heikentyneeseen DI:iin (Xiang ym. 2018). Sen sijaan Uusitupa kumppa-neineen (2003) ei havainnut yhteyttä painon ja DI:n välillä. Tässä tutkielmassa pienentynyt paino ja painoindeksi näyttivät olevan yhteydessä parantuneeseen DI:iin. Painoindeksin käyttöön voi liittyä ongelmia, mikäli tutkittavat ovat esimerkiksi urheilijoita, joiden lihaskudoksen määrä on suurempaa (Fogelholm ja Uusitupa 2021). Tässä tutkielmassa tutkittavat olivat kuitenkin keski-ikäisiä ja ikääntyviä miehiä, joiden lihaskudoksen määrä on keskimääräistä tasoa, jolloin painoin-deksiä voidaan pitää luotettavana kehonkoostumuksen arviointimenetelmänä. Erityisesti silloin, jos painoindeksi on alle 30 kg/m2, kehonkoostumuksen arviointia on hyvä täydentää mittaamalla vyötärönympärys, kuten tässäkin tutkimuksessa tehtiin (Lihavuus: Käypä hoito -suositus, 2020).
Kirjallisuuden perusteella suurempi rasvaprosentti vaikuttaisi olevan yhteydessä heikentynee-seen insuliinin eritykheikentynee-seen (Wagenknecht ym. 2003, Gastaldelli ym. 2005). Erityisesti suuri viske-raalirasvan määrä näyttäisi olevan riskitekijä. Vähentyneeseen viskeviske-raalirasvan määrään viittaa
myös pienentynyt vyötärönympärys (Lihavuus: Käypä hoito -suositus, 2020). Myös tässä tutkiel-massa havaittiin, että rasvaprosentti ja vyötärönympärys olivat käänteisesti yhteydessä DI:iin läh-tötilanteessa. Sen sijaan kolmen vuoden kohdalla tilastollista merkitsevyyttä ei enää havaittu.
6.3 Fyysisen aktiivisuuden ja kehonkoostumuksen yhteys insuliinin eritykseen
Aiempia tutkimuksia, joissa olisi tutkittu sekä fyysisen aktiivisuuden että kehonkoostumuksen yhteyksiä insuliinin eritykseen, löytyy varsin vähän. Yleensä tutkimukset ovat keskittyneet pää-osin jompaankumpaan osa-alueeseen. Eizadin ym. (2013) tutkimuksessa molempia oli tarkas-teltu ja havaintona oli, että liikunta yhdistettynä painon pudotukseen paransi insuliinin eritystä.
Fyysinen aktiivisuus ja kehonkoostumus liittyvät hyvin keskeisesti toisiinsa, sillä usein liikuntaa lisäämällä saavutetaan kehonkoostumuksen kannalta edullisia vaikutuksia (Lihavuus: Käypä hoito -suositus, 2020). Toisaalta kehonkoostumukseen vaikuttaa vahvasti myös ravitsemustekijät (Fogelholm ym. 2012, Pérez-Escamilla ym. 2012). Ruokatottumuksia muuttamalla voidaan mm.
painoa saada laskemaan ja tähän tutkittavat saivat henkilökohtaista ja ryhmämuotoista ohjausta laillistetuilta ravitsemusterapeuteilta.
Tässä tutkielmassa pyrittiin fyysisen aktiivisuuden ja kehonkoostumuksen yhteisvaikutuksia arvi-oimaan sekoittavien tekijöiden kautta. Kun tarkasteltiin painoindeksin yhteyttä DI:iin ja lisättiin liikunta sekoittavaksi tekijäksi, säilyi yhteys tilastollisesti merkitsevänä. Samoin kävi, kun tarkas-teltiin painon muutosten yhteyttä DI:iin. Liikunnan lisääminen analyysiin ei siis muuttanut painon muutoksen tai painoindeksin merkitsevää yhteyttä DI:iin ja näin ollen voidaan päätellä, että lii-kunnan vaikutus tässä tutkimuksessa jäi vähäiseksi.
6.4 Tutkimuksen vahvuudet ja heikkoudet
Tutkimuksen vahvuudeksi voidaan lukea suuri otoskoko. Alkuperäisessä T2D-GENE-tutkimuk-sessa interventioon osallistui 635 tutkittavaa, mikä on tutkimukselle hyvä määrä ja tähän pro gradu -tutkielmaan otettiin mukaan kaikki alkuperäistutkimukseen osallistuneet koko kolmen
vuoden ajalta. Tarkkojen sisäänottokriteerien ansiosta tulokset voidaan yleistää koskemaan mui-takin samankaltaisissa elinolosuhteissa eläviin ikääntyneisiin miehiin. Kehonkoostumusmittauk-siin oli tarkat ohjeet, kuinka mittaukset tulee suorittaa ja siten pystyttiin varmistamaan, että kai-kilta tutkittavilta otettiin mittaukset samalla tavalla. Näin voidaan varmistua tulosten luotettavuu-desta.
T2D-GENE-tutkimuksessa käytetty liikunnan raportointimenetelmä ei ole validoitu, jolloin lii-kunta-aktiivisuutta ei voida suoraan verrata muissa tutkimuksissa saatuihin tuloksiin. Tutkimuk-sessa käytettiin liikuntamäärien osalta omaseurantaa, jolloin määrät ovat jokaisen tutkittavan omia arvioita. Erityisesti ruoankäytön mittaamisessa aliraportointi on tunnistettu mahdollisena virhelähteenä (Männistö ja Freese 2021). Näin ollen myös liikunnassa on otettava huomioon yli- tai aliraportoinnin mahdollisuus, kun kyseessä on omaseurantaan perustuva menetelmä. Tutkit-tavat olivat saaneet ohjeistuksen, millainen fyysinen aktiivisuus vastaa kuormittavuudeltaan mi-täkin tasoa, mutta erilaiset subjektiiviset kokemukset liikunnan kuormittavuudesta voivat tässä-kin tuoda vaihtelua tuloksiin. Toisin kuin ruokapäiväkirjat, jotka tarkastettiin vielä laboratorio-käynnillä, liikuntamääriä ei käyty läpi tutkittavien kanssa. Tutkimuksen tulokset edustavat keski-ikäisiä ja ikääntyneitä miehiä, joilla on heikentynyt glukoosiaineenvaihdunta, eikä tuloksia näin ollen voida yleistää koskemaan muun ikäisiin, naispuolisiin tai glukoosiaineenvaihdunnaltaan terveisiin henkilöihin. Toisaalta ikää tarkasteltiin yhtenä sekoittavana tekijänä analyyseissä eikä se muuttanut tuloksia kehonkoostumuksen yhteyksistä DI:iin, joten voitaisiin ajatella, että tulok-sia voidaan hyödyntää myös eri ikäisille.
6.5 Tutkimuksen merkitys
Insuliinin erityksen taustojen ymmärtäminen diabeteksen ehkäisyssä on tärkeää, sillä häiriöt in-suliinin erityksessä johtavat tyypin 2 diabeteksen kehittymiseen (Niskanen 2019). Tyypin 2 diabe-tes on yksi nopeimmin yleistyvistä sairauksista Suomessa ja maailmalla ja aiheuttaa merkittävää haittaa niin yhteiskunnalle kuin sairastuneelle itselleenkin (Tyypin 2 diabetes: Käypä hoito –suosi-tus, 2020). Elintapaohjauksella on saatu pienennettyä sairastumisriskiä (Tuomilehto ym. 2001).
Elintapatekijöiden yhteyksiä erityisesti insuliiniresistenssiin on tutkittu enemmän, mutta niiden
vaikutukset insuliinin eritykseen ovat tuntemattomampia. Tämän tutkielman tulokset ovat erityi-sesti fyysisen aktiivisuuden osalta ristiriitaisia aiemman tutkimustiedon valossa ja lisää tutkimuk-sia aiheesta tarvitaan.