3.1 Parodian oikeuttaminen
3.1.2 Parodian asema
Suomalaisesta oikeuskäytännöstä on löydettävissä vain yksi korkeimman oikeuden ratkaisu KKO 1971 II 44, joka liittyy parodiaan. Mitään varmaa vastausta parodiaa koskevien oi-keustapausten vähäisyydelle ei ole. Hietanen on pohtinut voisiko asianomistajien pelko pa-rodian saamasta julkisesta huomiosta oikeudenkäynnissä olla yksi selittävä tekijä siihen miksei asiaa haluta viedä oikeuteen.111 Toisaalta monet tekijänoikeudelliset kysymykset
110 Laajaa lainausoikeutta puoltaa lehdistön tehtävä jakaa ajankohtaista tietoa. Yleensä mitään kirjoittajasta johtuvaa estettä sille, että ajankohtainen artikkeli julkaistaan toisessa sanomalehdessä tai aikakauskirjassa ei ole. Haarmann 2005, s. 193.
111 Hietanen 2009, s. 150.
kijänoikeusneuvostossa ovat sellaisia, jotka eivät ole vielä aktualisoituneet osapuolten vä-liseksi riitatilanteeksi ja joissa halutaan varmistua etukäteen tekijänoikeudellisesti sallituista ja kielletyistä toimintatavoista.112
Parodia sanana ei tosin esiinny koko ratkaisussa, vaan KKO käyttää ilmaisua ”- - saattaa toisesta teoksesta ilmenevä aatteellinen ja yhteiskunnallinen näkemys arvostelun kohteeksi - -”.113 Haarmannin mielestä seuraavaksi esiteltävässä KKO:n ratkaisussa on pikemminkin kyse satiirista114 kuin parodiasta.115,116
Ratkaisussa KKO 1971 II 44, nk. Lapualaisooppera – tapauksessa, arvioitiin oliko kir-jailija ylittänyt siteerausoikeuden rajan lainatessaan omaan teokseensa laajahkoja osia toisen teoksesta lähdeteosta mainitsematta ja ko. teoksen kirjoittaneen henkilön lupaa kysymättä. Kirjailijan tarkoituksena oli saattaa lähdeteoksessa esitetyt aatteet ja yhteis-kunta arvostelun kohteeksi. Lainauksia oli käytetty sellaisissa yhteyksissä, joissa sitaatit loivat täysin päinvastaisen ajatuksen kansanliikkeestä, eivätkä ne siten vastanneet läh-deteoksen kirjailijan esittämiä ajatuksia.
Korkein oikeus kuitenkin katsoi, että kirjailija oli ottanut lainauksia lähdeteoksesta vain tarkoituksen edellyttämän määrän. Ratkaisussaan korkein oikeus kiinnitti huomiota te-osten eri kirjallisuuslajeihin ja katsoi jälkiperäisteoksen olevan uusi ja itsenäinen. Lai-naamista ei pidetty hyvän tavan vastaisena eikä tekijänoikeutta loukkaavana tekona lai-nausten käyttötavan ja kirjailijan tarkoituksen perusteella.
Parodiaa on perinteisesti tarkasteltu TekOikL:n 4.2 §:n mukaisena teoksen vapaana muutta-misena. Teoksen vapaasta muuttamisesta on kyse silloin, kun olemassa olevaa teosta käyte-tään ”uuden teoksen luomisen lähtökohtana, esikuvana tai tausta-aineistona”.117 Parodia on tietynlainen muunnelma teoksesta. Tosin sen tarkoitus eroaa kuitenkin muunnelmasta siten, että siinä missä alkuperäisteosta kunnioittamalla tehdään käännös tai teos muutetaan eri tai-demuotoon, parodian tarkoituksena on saattaa alkuperäisteos arvostelun kohteeksi. Koska
112 Norrgård 2011, s. 88.
113 Sundberg 1972, s. 103.
114 Satiiri sisältää kahdenlaisen määritelmän (Grönros 2006, s. 33):
”1. pilkkaruno, -romaani, -näytelmä tms. Terävä poliittinen satiiri. Swiftin satiiri Gulliverin retket.
2. pilkka, iva, sukkela ilkeys. Teoksen pureva satiiri. Satiirin mestari.”
115 Haarmann 2005, s. 67.
116 Tämän pro gradu -tutkielman yhteydessä kysymys, siitä kumpaa tyylikeinoa ratkaisu edustaa, on jokseenkin irrelevantti. Joka tapauksessa mm. Hietanen on käsitellyt tapausta parodiaa koskevassa artikkelissaan ja teki-jänoikeusneuvosto on antamassaan lausunnossa TN 2010:3 (Tekijänoikeus internetsivuston sisältöön ja sisäl-lön käyttö parodiassa) viitannut tapaukseen. Ks. Hietanen 2009, s. 150-151.
117 Harenko – Niiranen – Tarkela 2006, s. 668.
tekijällä on oikeus määrätä teoksesta niin muuttumattomana kuin muutetussakin muodossa, muunnelman tekemiseen tarvitaan alkuperäisen tekijän suostumus.118 Toisin kuin muun-nelma, olemassa olevan teoksen vapaa muuttaminen ei edellytä alkuperäisen tekijän suostu-musta. Tämä on ymmärrettävää, sillä luvan saaminen toisen teoksen käyttämiseen paro-diatarkoituksessa lienee hankalaa.
Parodian tulkitseminen TekOikL:n 4.2 §:n vapaasti muutettuna teoksena ei kuitenkaan ole riittävää, sillä kyseinen säännös ei ota huomioon parodian monimuotoisuutta.119 Oikeuskir-jallisuudessa korostuu vahvasti puoltava kanta karikatyyria, parodiaa ja pastissia koskevan rajoitussäännöksen sisällyttämisestä TekOikL:n 2 lukuun.120 Parodian sisällyttäminen rajoi-tussäännöksenä TekOikL:iin selventäisi parodian asemaa eikä jatkossa parodian oikeutta-misperusteena pidettäisi sitä, että ”- - tämän tyyppinen teosten käyttö on perinteisesti ollut sallittua”121.
Keskusteltaessa siitä, onko parodian sisällyttäminen rajoitussäännöksenä TekOikL:iin tar-peen vai ei, esille nousevat positiiviset seuraukset. Parodia, joka on jo perinteisen, vakiintu-neen käytännön mukaan sallittua, saisi itselleen vakiintuneemman, selkeämmän aseman. Itse en näe mitään negatiivista seurausta sille, että parodialla olisi oma pykälänsä tekijänoikeus-laissa. Päinvastoin, parodian, karikatyyrin ja pastissin sisällyttäminen Suomen tekijänoi-keuslakiin vastaisi monen muun EU-jäsenvaltion tekijänoikeuslakia, sillä tietoyhteiskunta-direktiivi kehottaa jäsenvaltioita lisäämään kyseisen rajoituksen kansallisiin tekijänoikeus-lakeihin.
Parodia ei ole absoluuttinen käsite, eikä sitä sen vuoksi tulisikaan liian tarkasti määritellä lainsäädännössä. Parodia näyttäytyy erilaisena eri teoslajeissa ja sen vuoksi määritelmän liian ahdas tulkitseminen voisi rajata parodia-poikkeuksen vain tiettyihin teoslajeihin. Te-kOikL:n 1.1 § sisältää tekijänoikeuden kohteen ja kuten lain sanamuodosta käy ilmi, luettelo teostyypeistä ole tyhjentävä. Parodian tunnusmerkkejä arvioitaessa kansallinen tuomioistuin on kiinnittänyt arvioinnissaan huomiota alkuperäisteoksen ja jälkiperäisteoksen erilajisuu-teen ja siihen, että ne esiintyvät eri konteksteissa. Tämä on ollut yksi olennainen kriteeri,
118 Alkuperäisen tekijän suostumus tarvitaan myös kokoomateoksiin. TekOikL 5 §: ”Sillä, joka yhdistelemällä teoksia tai teoksen osia on aikaansaanut kirjallisen tai taiteellisen kokoomateoksen, on siihen tekijänoikeus, mutta hänen oikeutensa ei rajoita oikeutta ensiksi mainittuihin teoksiin.”
119 Hietanen 2009, s. 148.
120 Näin Hietanen 2009, s. 155. Bruun IPRinfo (1/2006).
121 Bruun IPRinfo (1/2006).
johon tuomioistuin on viitannut. Myös jäljempänä käsiteltävistä tekijänoikeusneuvoston lau-sunnoista ilmenee sama peruste teosten erilajisuudesta ja eri kontekstista, jossa ne vaikutta-vat.
Hietasen ehdotus parodiaa koskevasta pykälästä, joka voitaisiin sisällyttää tekijänoikeusla-kiin, on seuraavanlainen:
”Parodia 22a §
Julkistetusta teoksesta saa jokainen valmistaa muunnetun teoksen, jonka tarkoitus on saattaa alkuperäinen teos, teoksesta ilmenevä tekijän aate tai yhteiskunnallinen näkemys arvostelun kohteeksi. Parodian kohteena olevaa teosta saa kopioida siitä laajuudessa kuin se tarpeen parodiatarkoituksen saavuttamiseksi. Tällaisen muunnetun parodiateok-sen tekijänoikeus ei riipu tekijänoikeudesta alkuperäisteokseen.”122
Mielestäni Hietasen ehdottama pykälä on toimiva. Siitä käy ilmi parodian asema muunnet-tuna teoksena eli ts. parodioivaa teosta ei välttämättä tarvitse luokitella kokonaan uudeksi ja itsenäiseksi teokseksi. Hietanen sisällyttäisi ehdotuksen osaksi siteerausoikeutta (TekOikL 22 §), mikä on luonnollinen valinta ottaen huomioon sen, että parodiateos usein käyttää osia alkuperäisteoksesta. Sallitun siteerausoikeuden laajuus arvioidaan tapauskohtaisesti kiinnit-täen huomiota tarkoituksenmukaisuuteen. Ehdottaisin, että pykälää muokattaisiin kuitenkin siten, että se koskisi myös karikatyyriä ja pastissia tietoyhteiskuntadirektiivin 5 artiklan 3 momentin k-kohdan mukaisesti. Vaikkakin merkitykset ovat sekoittuneet, karikatyyriä ja pastissia ei systemaattisesti tulisi luokitella parodian alalajeiksi.