3. Sisäisen mallin empiria
3.3. Paikkavastaavuus: mihin työelämävastaava ammatti koulutus tähtää?
koulutus tähtää?
Paikkavastaavuus vastaa kysymykseen, mihin koulutetaan ja missä määrin. Ammatillises-ta peruskoulutuksesAmmatillises-ta annetun lain (787/2014) 2 §:n mukaan ammatillisen koulutuksen tarkoituksena on kohottaa väestön ammatillista osaamista, kehittää työelämää ja vastata sen osaamistarpeita sekä edistää työllisyyttä. Jos paikkavastaavuutta tarkastellaan tämän pykälän määrittämästä näkökulmasta, tarkoittaa työelämävastaava koulutus sekä yksilön työllistymistarpeisiin että työelämän kulloinkin vallitseviin ja tämän kehittämiseen liittyviin tarpeisiin vastaamista. Seuraavassa tarkastellaan sitä, miten nämä eri paikkavastaavuuden tyypit painottuvat ammatillisen koulutuksen ohjausasiakirjoissa.
Työelämävastaavuus on myös työelämän toistaiseksi nimeämättömiin tarpei
siin vastaamista
Lähes kaikki organisaatiot, joiden ammatillisen koulutuksen työelämävastaavuutta kos-kevat ohjausasiakirjat on sisällytetty tähän tarkasteluun, ovat tavalla tai toisella ilmaisseet näkemyksen, että koulutuksen tulee vastata työelämän tarpeisiin tai lähteä työelämän tarpeista3. Tämä antaa melko vahvan signaalin tavoitteellisesta koulutuksen ja työelämän vaikutussuhteen suunnasta. Kuitenkin vain vähän käsitellään sitä, mitä nämä työelämän tarpeet tarkalleen ovat.
Eduskunta on vuonna 2014 hyväksynyt lait ammatillisesta peruskoulutuksesta ja ammatil-lisesta aikuiskoulutuksesta. Lakien yleisissä perusteluissa tuodaan esiin, että ehdotetuilla muutoksilla on tarkoitus luoda puitteet selkeämmille ja työelämän vaatimuksiin paremmin vastaaville tutkinnoille. Lain perusteluissa nostetaan esiin osaamisperustaisuuden tärkeys sekä mahdollisuus joustaviin ja yksilöllisiin opintopolkuihin. Ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteen tulisi voida entistä nopeammin ja joustavammin reagoida työelämässä ja yhteiskunnassa tapahtuviin muutoksiin.
Laista sekä muista käsitellyistä asiakirjoista hieman poikkeavan näkökulman tarjoaa ope-tusalan ammattijärjestö OAJ, joka nostaa työelämän tarpeiden rinnalle myös yksilöiden ja yhteiskunnan tarpeet. OAJ korostaa, että myös nämä on otettava huomioon. Näin on tehtävä siksi, että ammatillisen koulutuksen kehittämisen kannalta relevantteja toimijoita ovat työmarkkinoiden ohella yksilö ja yhteiskunta, joiden intressit osiltaan eriävät työ-markkinoiden intresseistä, mutta myös siksi, että työtyö-markkinoiden tarpeisiin ei voi vastata kestävällä tavalla huomioimatta osaltaan myös yksilön toiveita sekä yhteiskunnallista etua.
”Koulutuksen tavoitteet lähtevät yksilön, yhteiskunnan ja työelämän tarpeiden yh-teensovittamisesta. Näiden tavoitteiden tasapainoinen yhteensovittaminen ja tutkin-non osaamisperustainen rakentuminen varmistavat osaavat, motivoituneet ja itseään kehittävät työelämän taitajat eri aloille ja yrityksille.”
(OAJ 23, 2014)
Vaikka ”työelämätarpeisiin vastaamista” ei juuri edellä mainittua lukuun ottamatta huo-mioida muiden kuin työelämän toiveiden näkökulmasta, tunnustetaan ammatillisella pe-ruskoulutuksella kuitenkin yleisesti olevan pätevöittämistehtävän lisäksi muita tärkeitä kasvatuksellisia tehtäviä. Samanaikaisesti tiedostetaan kuitenkin muodollisen, kolmivuo-tisen koulutuksen rajalliset mahdollisuudet vastata sekä yksilön ja yhteiskunnan kaikkiin vaateisiin että työelämän alati muuttuviin pätevöittämistarpeisiin.
Siksi tulee priorisoida. Erityisen tärkeänä nähdään vähintään sellaisen perus- tai ydin-osaamisen takaaminen, jonka jokaisen ammatillisen koulutuksen päättäneen tulisi hallita.
Tämän vuoksi ammatillinen lisäkoulutus on pyritty valjastamaan työmarkkinoiden ennus-tamattomien muutosten vaikutusten lieventämiseen ja koulutuksen työelämävastaavuu-den edistämiseen. Muodostuu eräänlainen työnjako, jossa lisäkoulutuksen voidaan nähdä tukevan ammatillisen peruskoulutuksen antamaa perusosaamista siltä osin kuin tämä nähdään ennen kaikkea työelämän tarpeiden kannalta hyödyllisenä.
Huomionarvoista kuitenkin on, ettei järjestelmä ole tiukasti hierarkkinen siten, että kaikki ammatillinen lisäkoulutus rakentuisi suoraviivaisella tavalla peruskoulutuksen tarjonneen osaamisen varaan. Vaikka pääasiassa ammatti- tai erityisammattitutkintoon tähtäävän lisä-koulutuksen osaamistavoitteet voidaan nähdä syventävinä suhteessa peruskoulutukseen, voidaan näiden väittää olevan luonteeltaan osin erilaiset kuin peruskoulutuksen tavoit-teet. Ammatillisella lisäkoulutuksella pyritään vastaamaan myös yrittäjien ja pienyritysten henkilöstön jokseenkin spesifeihin lisäkoulutus- ja osaamistarpeisiin. Nämä tarpeet voivat erota paljon laaja-alaisista osaamistarpeista tai mm. tiukkaan sektorijakoon perustuvien linjaorganisaatioiden tarpeista.
”Ammatillisen lisäkoulutuksen keskeisenä tavoitteena on parantaa työikäisen aikuis-väestön koulutusmahdollisuuksia ja koulutuksen työelämävastaavuutta. Ammatti- ja erikoisammattitutkintojen ja muun työikäisille aikuisille tarkoitetun koulutuksen ke-hittämisessä otetaan huomioon yrittäjien ja pienyritysten henkilöstön osaamistarpeet.”
(OKM 2012:3, 32)
Lisäkoulutus on siinä mielessä luonteeltaan ”ketterämpää” kuin peruskoulutus, että sen avulla voidaan kustannustehokkaasti vastata myös erityisiin työpaikkakohtaisiin tiedon- ja osaamistarpeisiin.
Viitatessaan ”työelämän (yleisiin) tarpeisiin” voivat työelämäorganisaatiot tarkoittaa kes-kenään hyvinkin erilaisia asioita sen mukaan, minkälaiset kunkin organisaation erityiset tarpeet ovat. Kuka siis määrittelee yleisten tarpeiden aggregaattikäsitteen merkityssisällön?
Millainen tarvitseva olento tämä ”työelämä” oikein on? Pitäisikö sitä ylipäänsä ymmärtää eräänlaisena riittävän yhtenäisenä subjektina, jonka tahtotila perustuu joko työelämä-organisaatioiden muodostamaan konsensukseen tai kompromissiin, vai onko kyseessä erimielisten toimijoiden muodosta ristiriitainen kokonaisuus?
Toisinaan työelämän tarpeet määrittyvät sen mukaan, mitä tulevalta työelämältä odotetaan.
Tällöin työelämä ymmärretään ammatillisen koulutuksen työelämävastaavuuden yleisestä ymmärryksestä eroten koulutuspolitiikan muokkaamana kokonaisuutena.
Työelämän toivotaan työllistävän suomalaisia ja luovan kasvua ja hyvinvointia. Tätä tehtä-vää hoitavalle työelämälle tarjotaan tehtävässä onnistumisen kannalta sopivaa työvoimaa.
Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa 2011–2016 ilmaistaan ministeriön intressi koulutustarjonnan suuntaamiseen.
”Koulutustarjontaa suuntaamalla on kyettävä samanaikaisesti edistämään sekä kilpai-lukykyä että tasapuolista hyvinvointipalveluiden saatavuutta.”
(OKM 2012:1, 14)
Ministeriö korostaa väestön demograafisen muutoksen suuruutta sekä elinkeino- ja ammat-tirakenteiden muutoksia, joka haastavat osaavan työvoiman saatavuutta ja kansantalouden kestävyyttä. Työvoimapula heikentää sekä kasvuyritysten toimintamahdollisuuksia että hy-vinvointipalveluiden saatavuutta. (OKM 2011, 12.) Tässä ministeriö toimii systeemimaailman tavoitteenasettelun mukaisesti (ks. luku 2.4.) eikä nosta esiin yksilön koulutukselle ja työlle asettamia tarpeita ja toiveita. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että ministeriö olisi tyystin unoh-tanut legitimaatiolleen oleellisen elämismaailman yksilöiden edut (vrt. OKM 2011:9; 13 alla).
Opiskelijanäkökulma jää vähemmälle painotukselle
Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK kantaa huolta julkisesta taloudesta ja näkee koulutuksella merkittävän roolin sen tasapainottamisessa. Nuoria tulee kouluttaa (nope-asti), jotta he kiinnittyvät paremmin työelämään.
”Julkista taloutta voidaan tasapainottaa vain korkeamman työllisyysasteen oloissa.
Nuorten työllisyyttä on lisättävä tarjoamalla kaikille koulutuspaikka ja nopeuttamalla opintoja.”
(SAK 2011, 21)
Ei kuitenkaan riitä, että työelämän välittömiin tarpeisiin vastataan, vaan koulutukselta toi-votaan tukea työelämän kehittämisessä, jotta työelämä pystyisi uudistumaan ja edistämään alueellista kehitystä ja kilpailukykyä myös vastaisuudessa. Opetushallituksen laadunhal-lintasuosituksessa suositellaan, että koulutuksen järjestäjät osallistuisivat yhteistyössä alu-eensa elinkeino- ja muun työelämän kehittämiseen (OPH 2008, 28). Myös opetus- ja kult-tuuriministeriö korostaa oppilaitosten palveluiden merkitystä työelämän kehittämisessä.
Ministeriö muistaa huomioida myös opiskelijoiden hyvinvoinnin edistämisen.
”[Oppilaitokset] Ne tukevat palveluillaan työelämän kehittämistä, elinikäistä oppimista sekä edistävät työyhteisön ja opiskelijoiden hyvinvointia.”
(OKM 2011:9, 13)
Peruskoulutuksen ja aikuiskoulutuksen työnjako esittäytyy asiakirjoissa siten, että ensin mainittu vastaa ennen kaikkea ammattiosaamisen osaltaan uusintaviin perustarpeisiin, jälkimmäinen myös työelämän kehittämisen uudistaviin innovaatiotarpeisiin. Aikuiskou-lutuksen toivotaan integroituvan kiinteäksi osaksi työelämää ja sen työelämän palvelu-tehtävän edelleen korostuvan.
”Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen uusia toimintamalleja kehitetään yh-dessä työelämän kanssa työn ja koulutuksen vuorottelun ja vuorovaikutuksen lisäämi-seksi. Ammatillisen aikuiskoulutuksen asemaa yritysten ja julkisyhteisöjen strategisen kehittämisen tukena vahvistetaan.”
(OKM 2014:18, 12)
Vaikka opiskelijan koulutuksen ja työelämän vastaavuudelle asettamat tarpeet ja toiveet esiintyvät asiakirjoissa selvästi työelämän tarpeita pienemmässä roolissa, tätäkään näkö-kulmaa ei tyystin unhoiteta. Työelämän tarpeisiin vastaavaa koulutusta ei nähdä ainoas-taan kilpailukyvyn palvelijana, vaan myös koulutuksen vetovoiman lisääjänä ja opiskelijan työllistymisen edistäjänä.
”Hyvä työelämän tarpeita vastaava ammatillinen koulutus ja työelämän edellyttämä osaaminen ovat taanneet opiskelijoille aiempaa paremman sijoittumisen työelämään, koulutus on vetovoimaisempaa ja nuorten kiinnostus ammatillista koulutusta kohtaan on lisääntynyt.”
(Anttila ym. 2010b, 36)
Opetus- ja kulttuuriministeriö on nähnyt joustavien ja monipuolisten opintopolkujen tarjoamisen opiskelijalle tärkeänä niin työelämään siirtymisen kuin osaamisen kehittämi-senkin kannalta. SAK puolestaan korostaa opetuksen, ohjauksen ja muun tuen määrän merkitystä siinä, että mahdollisimman moni nuori saisi tutkinnon suoritettua ja sitä kautta reitti työmarkkinoille avautuisi.
”Ammatillinen koulutus tarjoaa joustavia ja monipuolisia opintopolkuja työelämän ja yksilön tarpeiden ja edellytysten mukaisesti niin työelämään siirtymiseen kuin työuran eri vaiheissa tapahtuvaan osaamisen kehittämiseen.”
(OKM 2011:9, 12)
”Aivan liian moni nuori myös keskeyttää opintonsa ja jää ilman ammatillista tutkintoa.
Suunta on nyt muutettava lisäämällä opetusta, ohjausta ja muuta opiskelijoiden tukea ammatillisessa koulutuksessa.”
(SAK 2012, 17)
Koulutuksen määrällinen ennakointi ei riitä
Työelämän tarpeisiin vastaava – tai työelämävastaava – koulutus vaatii huolellista enna-kointia, sillä koulutuksen uudistaminen ei tapahdu hetkessä ja kuluu useampi vuosi ennen kuin koulutuksensa juuri aloittaneet siirtyvät täysipäiväisesti työmarkkinoille. Periaatteel-lisella tasolla laadullista osaamistarve-ennakointia vaikutetaan korostettavan määrällistä koulutustarve-ennakointia enemmän: ennakointiin liittyvä huomio kohdistetaan ohjaus-asiakirjoissa ennen kaikkea työelämän muuttuviin osaamisvaateisiin vastaamiseen sekä maakuntakohtaisiin työelämätarpeisiin.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on osaltaan arvioinut, että koulutustarve-ennakointi ei ole kaikilla aloilla onnistunut, vaan yksillä aloilla koulutusta tarjotaan työmarkkinoiden tar-vetta enemmän, toisilla tartar-vetta vähemmän (2011, 13–14). Opetus- ja kulttuuriministeriö on tämän vuoksi esittänyt toimenpiteenä, että:
”Ammatillista koulutusta kohdennetaan uudelleen työelämän alakohtaisten ja alueel-listen tarpeiden sekä väestökehityksen mukaisesti. Huolehditaan siitä, että ammatilli-sen koulutukammatilli-sen järjestäjät ovat työelämän ja yksilöiden osaamistarpeisiin vastaamiammatilli-sen kannalta riittävän vahvoja toimijoita.”
(OKM 2011, 32)
SAKKI ry korostaa, että ennakointityötä tulisi tehdä tiiviissä yhteistyössä eri toimijoiden kanssa sekä laadulliset että määrälliset koulutustarpeet huomioiden. Ennakoinnin olisi oltava monialaista ja huomioida eri alojen rajapinnat.
”Koulutuspaikkojen ja työmarkkinoiden tarpeen ennakoinnissa on toteutettava monia-laista ja -hallinnollista yhteistyötä koulutuksenjärjestäjien, työelämän ja valtionhallin-non kesken. Näin työelämän tarpeiden ennakointi helpottuu ja sitä kautta myös kou-lutuspaikkojen määrä ja sijoittaminen voidaan toteuttaa mahdollisimman tehokkaasti.”
(SAKKI 2012, 6)
Opetusalan ammattijärjestö OAJ ei näe ennakointia ainoastaan työvoimatarpeiden en-nakointina vaan hahmottaa kysymyksen laajemmin. Työelämän tarpeiden lisäksi tulee ennakoida yhteiskunnan ja työelämän muutosta, mutta myös yksilön osaamisodotuksia.
”Koulutustarjonnassa ennakoidaan yhteiskunnan ja työelämän muutoksia, työvoima-tarpeita sekä yksilön osaamisodotuksia.”
(OAJ 23, 2014)
Yksilöiden osaamisodotusten huomiointi voidaan nähdä tärkeänä ainakin siitä syystä, että tällöin eri aloille saadaan houkuteltua riittävästi motivoituneita opiskelijoita, jotka myös suorittavat tutkintonsa loppuun. Työelämän odotuksiin vastaavat sisällöt eivät myöskään yksinään kykene tyydyttämään nuoren tarpeita itsensä kehittämiselle ja toteuttamiselle.
Lisäksi osaamisodotukset viestivät osaltaan siitä, mitkä alat tulevat lähitulevaisuudessa kehittymään, mitkä hiipumaan. Jos maa on täynnä innokkaita ja eteviä ohjelmoijia tai talonrakentajia, on todennäköisempää, että aloille voidaan luoda uutta työtä, kasvua, innovaatioita ja vientiä.
Elinkeinoelämän keskusliitto korostaakin ennakoinnissa juuri tätä uuden luomisen tarvet-ta. Ammattirakenne ei ole staattinen kokonaisuus, eikä sitä tulisi nähdä sellaisena.
”Osaamisen osuvuutta työmarkkinoiden tarpeisiin on pyritty tähän saakka varmista-maan pitkälti määrällisen ennakoinnin keinoin. Käytössä on ollut ajatteluketju syysennusteesta ammattirakenteeseen ja siitä osaamistarpeisiin. Vastaisuudessa työlli-syyteen vaikuttaa merkittävästi se, kuinka hyvin pystytään luomaan uutta osaamista, kehittämään ja tuotteistamaan uusia palveluja, tuotteita ja liiketoimintamalleja sekä viestimään ja markkinoimaan niitä asiakkaille ja sidosryhmille.”
(EK 2011, 8–9)
Myös Akava korostaa ennakointityössä sellaisen työelämän kanssa läheisessä yhteistyössä tehtävän skenaariotyöskentelyn tärkeyttä, joka huomioi ennen kaikkea toimialojen laa-dullisen kehittymisen ja työmarkkinoiden tavoitteellisen koulutuspoliittisen kehittämisen (2014b, 16). Työvoimatarvetta tulisi arvioida paitsi työelämävastaavuuden kuvauksen, myös sellaisen vaikutussuhteen onnistumisena, jossa työmarkkinoista muokataan toivotun kaltaiset.
Osaamistarpeen ennakointi on vaikeaa ja vaatii yhteistyötä korkeakoulun ja alueen elinkeinoelämän kanssa
Osaamistarpeiden ennakoinnista puhutaan toisinaan myös laadullisena ennakointina. Sii-nä tarkastellaan työelämän sisältöjen muutosten vaikutuksia opetussuunnitelmiin ja tutkin-torakenteeseen. Laadullista ennakointia tehdään koulutustoimikunnissa sekä koulutuksen järjestäjien toimesta. Laadulliseen ennakointiin perätään vahvaa paikallista yhteistyötä alueen työantajien ja elinkeinoelämän edustajien kanssa, jotta muuttuvat tarpeet tunnis-tetaan koulutuksen kehittämistyössä tarpeeksi aikaisin. Opetushallituksen tehtävänä on tukea koulutustoimikuntia niiden ennakointityössä.
Kaikkea työelämän tulevaisuutta ei voida ennakointityössä koskaan onnistuneesti enna-koida. Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry korostaakin työelämän ja koulu-tuksen järjestäjien yhteistyötä, joustavuutta ja moduulipohjaisia tutkintoja, joiden nähdään takaavan tulevaisuuden osaamistarpeisiin vastaamisen.
”työelämässä ja työmarkkinoilla tapahtuvat muutokset haastavat ammatillisen koulu-tuksen ja muutoksiin on pystyttävä vastaamaan aiempaa nopeammin, joten koulutus-palveluja tulee kehittää siten, että ne palvelevat sekä ennakoituja että ennakoimat-tomien muutosten synnyttämiä koulutustarpeita (…) tutkintoja on kehitettävä niin, että ne tuottavat sekä perusosaamista että tulevaisuuden osaamistarpeisiin vastaavaa osaamista, jolloin tutkintorakenteiden ja tutkintojen on oltava joustavia ja moduuli-pohjaisia (…) tutkintojen suuntaamisen tulee perustua jatkuvaan työelämän ja koulu-tuksen järjestäjien yhteistyöhön”
(AMKE)
Lisäksi AMKE huomio koulutussisällöt. Tässä yhteydessä mainitaan perusosaaminen ja tulevaisuuden osaamistarpeisiin vastaaminen. Kaiken kaikkiaan ennakointi vaikuttaisikin yhä vahvemmin kiinnittyvän tulevassa työelämässä relevantin osaamisen määrittämiseksi.
Lopuksi paikkavastaavuudesta: työn ja työllisen yhteys
Paikkavastaavuus on se osa työelämävastaavuudesta, joka määrittää, mihin ammatillisessa koulutuksessa koulutetaan. Edellä on tarkasteltu yksilön työllistymistarpeisiin, työelämän tarpeisiin ja työelämälle osoitettuihin tarpeisiin liitettyjä vaateita sekä ennakoinnin haastei-ta. Ohjausasiakirjojen vastaus siihen, mihin koulutuksen tulisi kouluttaa, on lähes yksise-litteinen: työelämän osaamistarpeisiin. Tämän kaltainen näkökulma paikkavastaavuuteen on kuitenkin varsin suppea. Huomio kiinnittyy ainoastaan työllistymisen ajankohtaan, ei laajemmin koko elämän mittaiseen työuraan.
Yksilön näkökulma jää helposti puuttumaan, jos tarkastelussa ovat ainoastaan työelämän tarpeet. Yksilön työelämätarpeiden tyydyttäminen on kuitenkin tutkimusten perusteella äärimmäisen tärkeää työssä pysymisen, henkisen hyvinvoinnin, luovuuden ja työn tuot-tavuuden kehityksen kannalta.
Paikkavastaavuus ei kuitenkaan juuri selvennä, minkälainen osaaminen tulisi ammattikou-lussa saavuttaa, jotta valmistunut selviäisi, menestyisi, jaksaisi, kukoistaisi jne. työelämässä aina eläkeikään saakka. Seuraavaksi pureudutaan tähän kysymykseen ohjausasiakirjojen valossa käsittelemällä koulutuksen sisältövastaavuutta.