• Ei tuloksia

5 TULOKSET

5.1 Ammattihistorian opettamisen nykykäytänteet

5.1.2 Opetuksen sijoittuminen

Ammattihistorian opetuksen sijoittumiseen liittyen opettajat kuvasivat opetuksen ajoit-tuvan pääsääntöisesti osaksi opiskelijoiden ensimmäisen lukukauden orientoivia opin-toja (taulukko 6). Ammattihistorian opetuksen sijoittumisen suhteen opettajat kuvasivat tehtyjä muutoksia. Aihetta on opetettu aiemmin toisena vuonna, mutta muutettu niin, että ensimmäinen osuus ammattihistoriasta tulee jo opintojen ensimmäisenä kuukau-tena. Perusteluna muutokselle kuvattiin opiskelijoiden tiedon tarvetta tulevasta työstä ja sen historiasta. Opettajat kertoivat kokevansa hyödylliseksi kertoa jo opintojen alussa opiskelijoille, mistä kätilötyön opetus ja kätilötyö on saanut alkunsa. Aiheen otaksutaan kuitenkin tulevan esille jo aikaisemmin kuin toisena lukuvuonna. Aiheen opetuksen tullessa näin varhaisessa vaiheessa, seuraavana vuonna samoille ryhmille on katsottu järkeväksi pitää kertaus ja syventäminen aiheesta. Tällöin opiskelijat pys-tyvät jo paremmin miettimään, miten he voisivat aiheesta saatua tietoa hyödyntää.

Taulukko 6. Alaluokkaa ”orientoivat opinnot” kuvaava esimerkki aineistosta.

Alkuperäinen il-maisu

Pelkistetty il-maisu

Alakategoria Yläkategoria Pääkategoria H1/S6: Et tulee

niinko osana sitä opiskelijoitten

Opettajien mukaan yksi aiheen opetukselle tyypillinen sijoittuminen on suuntaavien opintojen alku. Aiheen opetus kuuluu yhtenä ensimmäisenä kurssina tai niiden osana siihen, kun syventävät kätilöopinnot alkavat. Mikäli samassa ammattikorkeakoulussa aihetta on opetettu jo orientoivissa opinnoissa, syventävässä vaiheessa kuvattiin ope-tettavan samoja asioita syvällisemmin. Suuntaavien opintojen alkua aiheen opetuk-selle puoltaa opettajien mielestä se, että ensimmäiset kolme vuotta tai 180 opintopis-tettä opiskelijat opiskelevat sairaanhoitajuutta, ja siellä sisässä tulee tai tulisi olla sai-raanhoitajan historia. Kätilötyön opinnoissa paneudutaan kätilötyöhön. Loppuseminaa-reissa käydään ammattihistoriaa läpi, mikäli sitä on valittu opinnäytetöiden aiheeksi.

(taulukko 7.)

Taulukko 7. Alaluokkia ”suuntaavien opintojen alku” ja ”loppuseminaarit” kuvaavat esi-merkit aineistosta.

Alkuperäinen il-maisu

Pelkistetty il-maisu

Alakategoria Yläkategoria Pääkategoria H6/S53: No tää vuottahan tai no nii sen 180 op he historia. Että sit me niinku täällä ensimmäi-set kolme vuotta opiskelijat loppupuo-lella on tavallaan semmoset niinku lopputyöt, kyp-syysnäytteet tyyp-pinen tämmönen seminaari ni siellä käydään historiaa

Opettajat kertoivat, että aihetta käsitellään integroituneena muuhun opetukseen (tau-lukko 8). Opettajien mukaan kätilötyön osaamisalueet, kuten hoitotyön eettisyys, am-matillisuus ja sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristö, pitävät sisällään histori-aan liittyviä asioita vaikkakhistori-aan asiaa ei juuri sillä nimellä nosteta esille niiden alla. Ai-heen opetuksen kuvattiin integroituvan muiden kurssien yhteyteen. Esimerkkeinä täl-laisista kursseista opettajat mainitsivat laajempia kolmen - seitsemän opintopisteen kursseja kuten barnmorskekunskapens utgångspunkter, hoitotieteen perusteet, hoito-työn filosofia ja näyttöön perustuvuus sairaanhoitajan professiossa, johdatus kätilötyö-hön, kätilön ammattiin kasvaminen, kätilön asiantuntijuus, kätilön asiantuntijuus ja ke-hittäminen, kätilötyön perusteet ja ammatillinen toiminta, vårdens teoretiska och etiska grunder sekä vårdetik. Kurssien yhteydessä joko on tai on jatkossa tarkoitus lisätä his-torian opetusta. Aiheen opetuksen arvioitiin soveltuvan hyvin kyseisten kurssien yh-teyteen.

Opettajat näkivät aiheen opetuksen sopivan hyvin yhteen tiettyjen aihealueiden kanssa, joista mainittiin muun muassa näyttöön perustuvan hoito- tai kätilötyön kurssit.

Ammattihistorian opettamisen koettiin saavan hyvän jatkumon esimerkiksi käsitel-lessä, minkälaista tutkimusta kätilötyön puitteissa on tehty. Opettajat kuvasivat tuo-vansa opetuksessa esille kansallisen ammattihistorian lisäksi kansainvälistä näkökul-maa kätilökoulutuksen ja kätilötyön historiasta sekä nykytilanteesta laajentaakseen opiskelijoiden näkökulmaa. Kansainvälisen kätilötyön kurssien kuvattiinkin tukevan hy-vin aiheen opetusta.

Opettajat tuovat esille ammattihistoriaa oman aiheensa puitteissa substanssikohtai-sesti. Opettajien mukaan toiset heistä ovat kiinnostuneempia historiasta kuin toiset ja opettavat ammattihistoriaa vahvasti omassa substanssissaan. Opettajakohtaiset erot aiheen sisällyttämisessä omaan opetukseen ovat suuria. Osa opettajista kuvasi viit-taavansa läpi koulutuksen ammattihistoriaan liittyviin asioihin. Tärkeitä asioita noste-taan esiin useissa opintojen kohdassa. Aihe korostuu etenkin sellaisissa yhteyksissä, kun puhutaan minkälaista työ ja sen vaatimukset ovat olleet aiemmin ja mitä ne ovat tänä päivänä.

Taulukko 8. Alaluokkaa ”integroituneena muuhun opetukseen” kuvaava esimerkki ai-neistosta.

Alkuperäinen il-maisu

Pelkistetty il-maisu

Alakategoria Yläkategoria Pääkategoria H1/S2: Mut toki

sitten opettaja niinku esille tuo oman aiheensa, tuo esille oman aiheensa puit-teissa tavallaan sitä taustaa, taus-taa mitä kätilö-työssä on ollu, et ihan niinku sub-stanssikohtasesti.

opettaja tuo esille oman aiheensa puitteissa

integroituneena muuhun opetuk-seen

opetuksen sijoit-tuminen

ammattihistorian opettamisen ny-kykäytänteet

Opettajien mukaan ammattihistorian opetus sijoittuu opintoihin kausittain korostuen (taulukko 9). Opettajat kertoivat, että aihe nousi vahvasti esiin kätilökoulutuksen täyt-täessä 200 vuotta vuonna 2016, mutta sen opettamiseen liittyvät käytänteet eivät ole varsinaisesti olleet yhteiskeskustelussa juhlavuoden aikaan eikä sen jälkeen. Aiheesta keskusteltiin juhlavuoden aikaan lähinnä yleisellä tasolla. Todettiin, että historian ope-tusta on kaikissa ammattikorkeakouluissa jollain lailla ja sitä tulisi jatkossakin olla ja mahdollisesti tuoda aihetta nykyistä enemmän esille koulutuksessa.

Opettajat kuvasivat, että kätilötyön opettajien verkostossa tehtiin esilletulo jokaisessa ammattikorkeakoulussa ja yliopistosairaalassa - kaikki saivat kutsun ja tehtävät toimia sen mukaisesti. Koulutuksen juhlavuoden kätilöryhmät perehtyivät historiaan muita enemmän. Opettajat kertoivat käyneensä keskusteluita kyseisten ryhmien kanssa his-toriasta ja tuolloin käytettiin enemmän tunteja historian käsittelyyn kätilötyössä. Jois-sakin ammattikorkeakouluissa opiskelijoille tarjottiin tuolloin menetelmäkursseja, joissa puhuttiin aatehistoriasta ja historian tutkimuksen metodeista.

Opettajat kuvasivat opiskelijoiden osallistuneen monella paikkakunnalla juhlien järjes-telyihin ja valmistaneen juhlaan muun muassa kätilötyön historiaa esittelevän näytel-män, jossa käsiteltiin kätilötyön vaiheita. Opiskelijat tekivät aiheeseen liittyviä kehittä-mistehtäviä, opinnäytetöitä ja projektiopintoja. Opiskelijat tekivät esimerkiksi posterit kätilökoulutuksen ja kätilötyön historiasta. Näiden ja PowerPoint -esitysten kanssa ol-tiin esillä ammattikorkeakoulussa ja sairaalalla. Opettajat kuvasivat, että paljon kiin-nostuneita ihmisiä kävi katsomassa tapahtumia. Aiheen opetuksen todettiin aktivoitu-neen ja jääaktivoitu-neen elämään aiempaa vahvempana juhlavuoden jälkeenkin.

Taulukko 9. Alaluokkaa ”kausittain korostuen” kuvaava esimerkki aineistosta.

Alkuperäinen il-maisu

Pelkistetty il-maisu

Alakategoria Yläkategoria Pääkategoria H1/S2: Sillon kun

kätilökoulutus 2016 täytti sen 200 vuotta nin ta-vallaan aktivoitu, aktivoitu se histo-rian, historian osuus kätilötutkin-nossa.

kätilökoulutuksen täyttäessä 200 vuotta aktivoitui historian osuus kätilötutkinnossa

kausittain koros-tuen

opetuksen sijoit-tuminen

ammattihistorian opettamisen ny-kykäytänteet