Olen edellä käsitellyt olemisen perusrakenteita, jotka toteutuvat sekä kenen tahansa että varsinaisen itsen olemisen tavassa. Olen vain vähän sivunnut sitä, miten ihmisen olemi-nen toteutuu ajallisena ja miten maailma avautuu juuri ajallisuuden rakennemuodon pe-rusteella. Tanssin suhteen oleellista ei ole se, että tanssi on ’liikettä ajassa ja tilassa’, vaan se, että maailmamme ei avaudu muutoin kuin ajallisena. Tämän takia on välttämätöntä vielä keskittyä ajallisuuden rakenteenpiirteisiin, vaikka aihe on filosofisessa mielessä kovin vaikea ja raskas. Tässä kuitenkin luodaan perustaa sen ymmärtämiselle, miten tanssin tulkinnassani rakennan tanssin merkityksellistymisen erottamattomasti olemisen ajal-liseen avautumiseen.
Olemisen ja ajan erottamattomuus nousee Heideggerille keskeiseksi olemisen mielen kysymisen horisontiksi. Heidegger ajattelee, että ihmisen olemista ei voi ensinkään ajatel-la erossa ajasta. Ihmisen todellistuminen on ajallistumista ja ihmisen oleminen on ajalli-sena olemista. Oleminen on ajallisuutta ja ihminen on maailmassa tämän ajallisuuden ra-kennemuodon perusteella. Myös maailma ajallistuu ajallisuudessa: ”Jos mikään täälläolo ei eksistoi, myöskään maailma ei ole ’täällä’.”355 Sikäli kun ihminen ajallistuu, myös maailma on. Ajallistuneena ihmisen maailmassa-oleminen on olemukseltaan historiallista.
Ajallisuuden rakennemuoto on olennaisesti ekstaattinen. Tämä tarkoittaa, että ajal-lisuuden olemus ei alkuperäisesti ole nyt-hetkien seuraantoa, vailla alkua tai loppua, vaan ajallisuuden ekstaasien – olleisuuden, nykyisyyden, tulevaisuuden – ykseyttä. Ajallistu-mista ei tulisi siten ymmärtää ekstaasien ’peräkkäisyytenä’, sillä ne, tai aika itse eivät ole mitään esillä olevaa.
352 Mt. 172–173, 419.
353 Marx 1998, 153–155.
354 Varto 2003, 194.
355 Oa, 436.
Juntusen tulkinnan mukaan olleisuus, nykyisyys ja tulevaisuus rakentavat ajallisuut-ta, mutta tämä rakenne ei ole kolmen rakenteenpiirteen yksinkertaista peräkkäisyyttä.
Toinen ei ole aikaisempi kuin toinen. Ajallisuuden ekstaasit eivät ole mitään ajallisuu-den osia, vaan ajallisuus ilmenee kokonaan kussakin ekstaasissa.356 Näin ajallisuuden eks-taasien ykseys luo pohjan sille, että ihmisen oleminen voidaan ylipäätään kokea ykseyte-nä ja olemisen mieli, huoli, eheyteykseyte-nä.
Ajallisuuden ekstaasit eivät tarkoita Heideggerille myöskään sitä, että ajallistunut ih-minen leijuu ajan ekstaaseissa jossakin haltioituneessa tai olemisesta irronneessa tilas-sa. Ekstaasi olisi ymmärrettävä ilmiönä, joka on aina suhteessa johonkin. Heideggerin mukaan ajan ekstaasien varsinaisesti ymmärretty rakenne on kohti itseä, joka luo tule-vaisuuden, takaisin päin, joka luo menneisyyden ja jonkin kohtaamisen salliminen, joka luo silmänräpäyksellisen nykyisyyden.357
Näin ajallisuuden ekstaattisuus ’valaisee’ täällä-paikan ja on kaikkien olennaisten olemisen rakenteiden mahdollisen ykseyden ohjaava periaate. 358
i) Tulevaisuus, valmistautuminen, odottaminen
Heideggerin mukaan varsinaisesti ymmärretty ajallisuus ajallistuu varsinaisesti ymmär-retystä tulevaisuudesta. Varsinainen tulevaisuus avautuu edelläkäyvässä päättäväisyydes-sä, joka on ymmärtävää olemista kohti loppua, eli edelläkäyntiä kohti kuolemaa; tulevai-suus on eksistentiaalisesti suljettu. Suljettu tulevaitulevai-suus luo ajallistumisen tärkeimmän rakennemuodon, joka on se, että eksistenssi on äärellinen, rajallinen. Tulevaisuus, joka on kohti jotakin avautuu eksistentiaalisessa mielessä olemisessa kohti itseä, kohti edellä-käyvää avautuneisuutta olemisen omimmalle, sivuuttamattomalle mahdollisuudelle, kohti loppua. ”Alkuperäinen ja varsinainen tulevaisuus on suhde kohti-itseä, kohti itseä, ek-sistoiden tyhjyyden sivuuttamattomana mahdollisuutena.”359
Tällaiseen tulevaisuuteen ei voi valmistautua. Suljettu tulevaisuus kääntää olemisen liik-keen tavan, nykyisyyden junnaavasta etenemisestä tai eteenpäin ryntäävästä tulevaisuu-teen valmistautumisesta, odottavaan olemiseen. Heideggerin mukaan varsinaista tule-vaisuutta luonnehtiikin odottaminen. Tämä ei tarkoita jonkin esilläolevan odottamista saapuvaksi, eikä mitään passiivista lamaantumista, vaan se on tulevaisuuden modus, joka ajallistuu varsinaisena edelläkäyntinä.360
356 Juntunen 1990, 23.
357 Mt. 395, 435–436.
358 Mt. 420, 395. ”Ekstaattinen ajallisuus valaisee alkuperäisesti ”täällä”-paikan. Se on täälläolon kaikkien olennaisten eksistentiaalisten rakenteiden mahdollisen ykseyden ensisijainen regulatiivinen eli ohjaava periaate.” Oa, 420.
359 Mt. 397.
360 Mt. 405. ”Alkuperäisen tulevaisuuden ekstaattinen luonne on juuri siinä, että se sulkee olemiskyvyn, eli tulevaisuus itse on suljettu ja sellaisena se mahdollistaa päättäväisen ja eksistentisen tyhjyyden ymmärtä-misen. Alkuperäinen ja varsinainen tuleminen kohti itseä on eksistoimisen mieli kunkin omimmassa tyhjyy-dessä. Ajallisuuden alkuperäisen äärellisyyden teesillä ei kiistetä, että ”aika jatkaa kulkuaan”, vaan teesin on ainoastaan määrä pitää kiinni alkuperäisen ajan fenomenaalisesta luonteesta, joka näyttäytyy täälläolon alku-peräisessä eksistentiaalisessa luonnoksessa luonnostetussa.” Mt. 397. Kts. äärellinen-ääretön: Mt. 397.
Epävarsinaisesti ymmärretyllä tulevaisuudella on Heideggerin mukaan valmistautu-misen luonne. Tätä määrittää se, että ihminen tulee kohti itseään siitä, mistä se tii, eikä omimmasta ja riippumattomasta olemiskyvystään. Tällöin ihminen on huoleh-tien valmiina itselleen siltä pohjalta, mitä huolehdittu suo tai kieltää. Jokapäiväinen tu-levaisuuden valmistautumisen luonne muodostuu siitä, minkä parissa toimitaan kenenä tahansa itsenä. Tämä valmistautuminen avaa horisontin tai alueen, josta jotakin voidaan odottaa. Näin odottaminen varsinaisena tulevaisuutena pohjautuu valmistautumiseen.361
ii) Nykyisyys, läsnäoloistaminen, silmänräpäys
Epävarsinaista tulevaisuutta, valmistautumista, vastaa Heideggerin mukaan nykyisyyden ekstaattinen modus, joka on olemista huolehdittavan äärellä. Epävarsinainen nykyisyys paljastuu vertailussa varsinaiseen nykyisyyteen. Päättäväisyyden edelläkäyntiin kuuluu ny-kyisyys sen mukaisesti, miten päättäväisyys avaa situaatiota. Päättäväisyydessä nykyisyyttä ei ole vain noudettu takaisin hajaantumisesta lähimpään huolehdittavaan, vaan se pidetään varsinaisessa tulevaisuudessa ja olleisuudessa (eli heitetyn olemisen muistavassa nykyisyy-dessä). Vasta tämä nykyisyyden pitäminen varsinaisessa ajallisuudessa avaa sellaisen ny-kyisyyden, jota Heidegger kutsuu silmänräpäykseksi. 362 Heideggerin mukaan tämä termi on ymmärrettävä aktiivisessa mielessä ekstaasiksi, sitä ei voi selittää nyt-suhteesta, jos nyt ymmärretään jonakin, jossa jokin syntyy, häviää ja on läsnäoloistaen esillä. Heidegger ajat-telee, että ”’silmänräpäyksessä’ ei voi esiintyä mitään, vaan varsinaisena nykyisyytenä se vas-ta sallii kohdavas-ta sen, mikä voi olla ’ajassa’ käsillä vas-tai esillä.”363 Silmänräpäys on ek-stasis, sillä se on astumista ulos läsnäolevaksi tehdystä ja valmiiksi merkitystä nykyisyydestä.364
Erotukseksi silmänräpäyksestä Heidegger ajattelee, että epävarsinainen nykyisyys on läsnäoloistamista. Muodollisesti ymmärrettynä on niin, että ”jokainen nykyisyys läsnä-oloistaa, mutta jokainen nykyisyys ei ole ’silmänräpäyksellistä’.”365 Läsnäoloistamisella Heidegger tarkoittaa epävarsinaista, silmänräpäyksetöntä ja päättämätöntä. Se tulee sel-vemmäksi lankeamisen ajallisessa tulkinnassa. Lankeaminen on lankeamista tai uppou-tumista huolehdittuun maailmaan. Sen eksistentiaalinen mieli sijaitsee juuri huolehdi-tussa läsnäoloistamisessa. Tällöin epävarsinainen ymmärtäminen, joka luonnostaa ole-miskykyä huolehditusta, ajallistuu läsnäoloistamisesta, epävarsinaisesta nykyisyydestä, kun taas silmänräpäys ajallistuu varsinaisesta tulevaisuudesta.366
361 Mt. 405.
362 Mt. 405. ”Varsinaisessa ajallisuudessa pidettyä ja siten varsinaista nykyisyyttä kutsumme silmänräpäyk-seksi.” Mt. 405 ”Se tarkoittaa päättäväistä, mutta päättäväisyydessä pidettyä täälläolon irtautumista siinä, mitä situaatiossa kohdataan huolehdittavissa mahdollisuuksissa ja olosuhteissa.” Mt. 406.
363 Mt. 406.
364 Kupiainen 1997, 9.
365 Oa, 406.
366 Mt. 406.
iii) Menneisyys, unohtaminen, muistaminen
Suljettu tulevaisuus ja odottaminen luovat mahdollisuuden muistamiselle. Se mitä eksis-tentiaalisesti muistetaan, on heitetty oleminen, olemisen situaatio. Heidegger ajattelee, että varsinainen edelläkäyvän päättäväisyyden tuleminen kohti itseä on samalla palaa-mista takaisin omimpaan itseen, joka on heitetty yksilöitymiseensä. Varsinainen men-neisyys, joka on takaisin päin, on takaisin päin kohti-itseä-heitettynä-olemisena. Edel-läkäynnissä ihminen noutaa itsensä jälleen esiin omimpaan olemiskykyynsä. Tästä joh-tuen varsinainen menneisyys, oleminen olleena eli olleisuus, on toistoa. Tässä toistami-sessa muistetaan heitetty situaatio.367
Heideggerin mukaan epävarsinainen itsensä luonnostaminen (läsnäoloistetusta huo-lehditusta hankittuihin mahdollisuuksiin) on mahdollista vain siksi, että ihminen on unohtanut itsensä omimpaan olemiskykyynsä heitettynä. Tämän unohtamisen ekstaasin piirteenä on itseltä suljettu vetäytyminen omimman olleen edessä. ”Tämä vetäytyminen sulkee ekstaattisesti sen mistä tai minkä edessä se vetäytyy ja näin ollen myös itsen. Epä-varsinaisena olleisuutena unohdus viittaa näin ollen heitettyyn, omaan olemiseen.”368 Kuten odottaminen on mahdollista vasta valmistautumisen perusteella, muistaminen on mahdollista unohtamisen perusteella eikä päinvastoin. Tällöin olleisuus avaa unohduk-sen moduksessa ensi sijassa horisontin, jossa täälläolo voi muistaa, kun se on eksynyt huolehditun läsnäoloistamiseen.
Unohtava ja läsnäoloistava valmistautuminen on oma ekstaattinen ykseytensä, jonka mu-kaisesti epävarsinainen ymmärtäminen ajallistuu ajallisuuteensa nähden. Näiden ekstaa-sien ykseys sulkee varsinaisen olemiskyvyn ja on täten eksistentiaalinen ehto päättämät-tömyyden mahdollisuudelle.369
Heideggerin mukaan jokapäiväistä ajallisuutta luonnehtii siis tulevaisuuteen valmistau-tuminen, nykyisyyden läsnäoloistaminen ja situaation unohtaminen ja sen modifikaa-tiona varsinaista ajallisuutta luonnehtii odottava tulevaisuus, situaation muistava men-neisyys ja silmänräpäyksellinen nykyisyys. Jos jokapäiväistä ajallisuutta luonnehtii unoh-tava ja läsnäoloisunoh-tava valmistautuminen, niin varsinaista eksistenssin muisunoh-tavaa ajalli-suutta luonnehtii muistava ja silmänräpäyksellinen odottaminen.
Oleellista nähdäkseni on, että jokapäiväinen ajallisuus typistää tai litistää ajallisuu-den ekstaattisen ulottuvaisuuajallisuu-den nyt-hetkien seuraannoksi vailla alkua ja loppua. Täl-löin menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus näyttäytyvät peräkkäisyytenä, ajan determinis-tisenä lineaarisena kulkuna ja nykyisyyden jatkuvana läsnäolona. Tällöin myöskään ajal-lisuuden ekstaattisuutta ei mielletä siksi periaatteeksi, jossa olemisen mieli kehkeytyy, joka valaisee täällä paikan, heitetyn situaation ja luo huolen eheyden.
367 Mt. 406.
368 Mt. 407.
369 Mt. 407.