Mitä mietiskelevä ajatteleminen on ja miksi sen kuvaus on tärkeää? Jos kenen tahansa olemisen tapa on annettu julkisuutena ja siinä kuvattavissa, niin Varton mukaan varsi-naistuminen on mahdollista ainoastaan siinä, että avautuu ja antaa mahdollisuuden sil-le, mitä julkisuus ei sisällä. Heideggerin silleen jättäminen on kuvaus tästä avoimuudes-ta.402 Jos taiteilija hakee olemisperustaansa ja taiteensa perustumista muualta kuin
julki-399 Harries 1975, 14 . Suom. Passinmäki 1997, 111.
400 Passinmäki 1997, 97–98.
401 Zimmerman 1990, 247. Suom. Passinmäki 1997, 97.
402 Varto 2003, 194.
suudesta, siitä mikä on annettu kenen tahansa olemisen tapana, niin hänen täytyy avau-tua sille, mitä julkisuus ei sisällä, joka on tuntematonta, joka on avoimuus olemisen sa-laisuudelle. Mitä tämä tarkoittaa?
Heideggerille subjektiuden metafysiikan luoma ajattelun tapa, (joka teknologisessa periaatteessa toteutuu äärimmilleen), on ’laskevaa’ (calculative) ajattelua. Se on ajatte-lua, jolle oleva on olemassa sikäli, kun se laskennallisuutena voidaan todistaa. Tämä las-kennallisuuden representoiva suhde olevaan luo samalla olevaa koskevan hallinnan, tuo-tannollisuuden, arvottamisen ja käyttämisen ’metafyysisen’ mahdollisuuden.403
Heideggerin mukaan laskeva ajattelu ei ole ainoa ajattelemisen tapa eikä ajattelun pää-tepiste, vaikka nykyihminen ei heti tunnistakaan muita ajattelemisen tapoja. Heidegge-rin mukaan nykyihminen on paossa varsinaista ajattelemista. Tämä pako ajattelemisesta on perusta ajattelemattomuudelle. Tämä ajattelemattomuus ei ole Heideggerille sitä, että nykyihminen ajattelee enemmän kuin koskaan: suunnittelee, tutkii ja laskee, vertailee, tietää ja toistaa. Se on sitä, että tällainen ajatteleminen ei ajattele sitä mieltä, joka vallit-see kaikessa mitä on. Voidakvallit-seen ajatella olevassa vallitsevaa mieltä ajattelun täytyy kyetä olemaan hiljaa, tulemaan mietiskeleväksi ajatteluksi. Sen sijaan laskeva ajattelu ei ole koskaan hiljaa, se ei kuule olemisen tapahtuman mieltä. Nämä ovat Heideggerin mukaan kaksi ajattelun tapaa, jotka kumpikin ovat joskus oikeutettuja ja tarpeellisia: ’laskeva ajat-telu’ ja ’mietiskelevä ajatteleminen’.404
Kirjassaan What is Called Thinking405 Heidegger asettaa kysymyksen siitä, ’mitä kutsum-me ajatteluksi’ neljästä kysymyksestä käsin, joista tärkein on kysymys siitä, mikä saa kutsum- mei-dät ajattelemaan ja tarkemmin, mikä kutsuu meitä ajattelemaan?406 Heideggeria tulkiten, voimme kyllä ajatella maailmassa läsnäolevaa ajattelun kohteena, mutta se, mikä varsinai-sesti kutsuu meitä ajattelemaan ja josta käsin ajattelun olemus määrittyy, on olevan olemi-nen. Olevan oleminen ja sen kuuluminen maailmaan on sellaista hiljaista, äänetöntä ja sa-natonta, jota laskeva ajattelu ei tavoita. Olemassaolon moniulotteinen, hiljainen ja ääne-tön on se laatu, joka ruokkii ajatteluamme, joka kutsuu varsinaiseen ajatteluun.407
Ilmiöiden moniulotteisuus liittyy Heideggerilla ilmiöiden näkemiseen, niin kuin ne itsestään käsin maailmassaan ovat. Ilmiöiden kohtaaminen niiden omaa olemistapaa ymmärtäen, vaatii Heideggerin mukaan ajattelemisen tavan muutosta. Se vaatii luopu-mista ajattelun yksiraiteisesta todellisuuden haltuunotosta, luopuluopu-mista laskevan ajatte-lun yksioikoisen aktiivisesta roolista todellisuuden käsittämisessä, irti päästämistä
aja-403 PWM, 235. ”Only because of a number can be infinitely multiplied, irrespective of whether this occurs in the direction of the large or the small, can the consuming essence of calculation hide behind its products and lend to calculative thinking the semblance of productivity – whereas already in its anticipatory grasping, and not primarily in its subsequent results, such thinking lets all beings count only in the form of what can be set at our disposal and consumed. Calculative thinking compels itself into a compulsion to master everything on the basis of the consequential correctness of its procedure.” PWM, 235.
404 Mm. Sj, 26–27.
405 Was Heisst Denken? 1954 / What is Called Thinking 1968.
406 WCT, 122–124.
407 Mt. 244.
tuksen kohteesta, viipymistä olevan äärellä, olevan silleen jättämistä, vastaanottavaisuutta olevan omalle olemiselle ja uskollisuutta olemiselle perustana.408 Olevan kohtaaminen silleen jättämisen tai ei-ennalta tietämisen tavalla, ei ole ajattelua tavanomaisessa mie-lessä. Se on mietiskelevää ajattelemista, jonka pohjalta olevaa tematisoiva ja käsitteelli-nen ajattelemikäsitteelli-nenkin voi nousta ja järjestyä uudella tavalla.
Mietiskelevä ajatteleminen vaatii Heideggerin mielestä, että emme tartu yksipuolisesti kiinni representaatioon, että emme jatka yksiraiteista juoksemista representaatiosuunnas-samme, vaan kykenemme odottamaan.409 Odottamisessa emme voi kiinnittyä siihen, mitä odotamme, sillä kiinnittyminen voi tapahtua vain jo ennalta tiedettyyn. Ennalta tietämi-nen objektivoi olevaa, tekee siitä tiedetyn kohteen. Mutta ei-ennalta-tietävässä asenteessa, odottamisessa vailla kohdetta, oleva voidaan kohdata omassa olemisessaan omasta avoi-muudestamme käsin. Tällöin asenne todellisuuteen määräytyy todellisuuden omasta luon-teesta käsin, ilman ontologisen rajauksen tuomaa käsitystä oliosta jonakin. Silleen jättä-minen on näin perustavanlaatuista avoimuutta todellisuutta kohtaan.410
Klemola tulkitsee Heideggerin ajattelua ja kirjoittaa, että mietiskelevä ajattelu ei ole olevan aktiivista valloittamista, vaan se on jättäytymistä olevalle, olevan päästämistä si-sään.411 Mietiskelevä ajatteleminen vapautuu siitä, mikä on mielikuva todellisuudesta ja pyrkii aistimaan todellisuuden niin kuin se on, ontisena kokemuksena.412 Odottamises-sa, silleenjättämisessä, tietoisuus voi kokea ’pelkän olemassaolon’, jonka ääni on hiljai-suus. Tässä asenteessa koetaan itse ja muut oliot, niin kuin ne omassa olemisessaan ovat, todellisuuden kokonaisuuden mielessä.413 Tähän asenteeseen herääminen on prosessi, joka ei ole aktiivisuutta eikä passiivisuutta, vaan joka on näiden ulkopuolella. Odottami-sessa voidaan kohdata vastassa oleva, joka on avoimuus.414 Herakleitoksen sanoin:
Jos ei odota, ei löydä odottamatonta, sillä se on löytymätön ja luoksepääsemätön.415 Se joka odottaa ei-mitään, avoimuudesta käsin, ei voi olla laskevaan ajatteluun kiinnitty-nyt minä, sillä minä on aktiivisuuden lähtökohta, se joka tahtoo ja tietää, kuvittelee ja toivoo, on representaatioiden piirissä. Heidegger kirjoittaa, että odottaminen luopuu representaatiosta tai paremminkin: Odottaminen ei päästä enää representaatiota sisään.
Odottamisella ei ole objektia.416 Olevan oleminen on jotakin, joka ei ole suoraan repre-sentoitavissa, ”sikäli kun jokin on representoimisen kautta jo tullut objektiksi, joka sei-soo horisontissa meitä vastassa.”417
408 Mt. 1991.
409 Sj, 36–37.
410 Kupiainen 1991, 40–47. Passinmäki 1997, 90–92.
411 Klemola 1991, 3.
412 Mt. 34.
413 Mt. 34.
414 Mt. 35.
415 Herakleitos, 13.
416 Sj, 61.
417 Mt. 60.
Mitä sitten voisi olla ’olevan olemisen päästäminen sisään’? Ainakin se on muuttunut suhde olevaan. Heideggerin peltotiekeskustelussa teoksessa Silleen jättäminen tätä nimi-tetään läheisyydeksi. Silleen jättäminen olisi siten: ”Antaa jonkin antautua sisään lähei-syyteen.”418 Tällöin myös suhde minään on muuttunut. Se joka objektivoi ja kuvittelee maailman, olisikin se, joka on maailman tapahtumista. Mutta ’olla maailman tapahtu-mista’, ei ole Heideggerin mukaan passiivisuutta, vaan korkeamman asteen ei-tekemis-tä, tahtomista, joka liittyy eksistenssin selväjärkiseen pysyttäytymiseen olevan kätkeyty-mättömyydessä.419
Silleen jättämisellä Heidegger pyrkii ajattelemaan sellaista maailmasuhdetta, joka il-menee luovuttaessa metafyysisistä erotteluista. Hän yrittää lähestyä sellaista ajattelemi-sen tapaa, jonka olemus olisi itsessään päättäväisyyttä olemiajattelemi-sen totuudelle kätkeytymät-tömyytenä ja maailman tapahtumisena.420
Silloin olisi ajattelemisen olemus, nimittäin kohdatun silleen jättäminen, päättäväisyyttä totuudelle, joka on.421
Heideggerin ’metodi’ on yksinkertaisesti mietiskelevän ajattelemisen harjoittaminen, harjoittelemalla odottamista ja mietiskelemällä sitä, mikä on lähinnä. Kuten Timo Kle-mola kirjoittaa: Tie mietiskelevään ajattelemiseen on todellakin tie, kulkemista kohden sitä, että voisimme tulla ”odottavaisemmiksi ja tyhjemmiksi ja astua sinne, mistä kaikki ajattelu saa alkunsa. Tie olemiseen ilman ajattelua, meditatiiviseen asenteeseen käy siis ei-ajattelun kautta.”422
Heidegger korostaa, että mietiskelevä ajatteleminen ei ole passiivisuutta, välinpitämät-tömyyttä eikä kieltämistä. Mietiskelevä ajatteleminen on valveilla lakkaamatta, se antaa harkittavaksi laskevan ajattelun tavat ja tottumukset, se kutsuu ajattelua järjestymään ole-misen perustan kautta. Mietiskelevä ajatteleminen on siis enemminkin omaksuttua päät-täväisyyttä, pysyttäytymistä olemisen muistamisessa.423 Tällöin päättäväisyyttä olisi ajatel-tava merkityksessä: ”Elämälle ominaisena omaksuttuna avautumisena avoimelle…”424
Kuka tai mikä sitten jää, jos representaatio-minä hetkeksi hellittää otteensa, jos las-kevan ajattelun moniääninen puhe tai kuvien tulva hiljenee? Ainakin tietoisuus todelli-sesti annettuna olevasta, lähellä olevasta kasvaa. Klemola nimittää tätä
kehontietoisuu-418 Mt. 97.
419 Ta, 70, 87.
420 Sj, 83.
421 Mt. 83.
422 Klemola 1998, 36.
423 ”Omia aikojaan eleleminen, joka ”jättää kaiken olemaan” niin kuin se on, perustuu unohtavaan itsen-sä jättämiseen heitteisyydelle. Sen ekstaattinen mieli on epävarsinaista olleisuutta. Välinpitämättömyys, joka voi toimia yhdessä hätäilevän toimeliaisuuden kanssa, on tarkkaan erotettava maltista. Tämä mieli-ala polveutuu päättäväisyydestä, joka katsoo silmänräpäyksellisesti niihin situaatioihin, jotka ovat mah-dollisia olemiskyvyn kokonaisuudessa, joka on avattu edelläkäynnissä kohti kuolemaa.” Oa, 414.
424 Sj, 83.
den tason esiin astumiseksi, virittyneisyydeksi ja ’hiljaisuuden paikaksi’, joka koetaan olemista kannattelevana perustana.425
i) Ajatteleminen ja kiittävä muistaminen
Heidegger liittää teoksessaan What is Called Thinking olemuksellisen tai mietiskelevän ajattelemisen ’kiittämiseen’ ja ’muistamiseen’. Kiittäminen merkitsee Heideggerin mu-kaan sanan alkuperäisessä mielessä sitä sisimmässä mielessä, sydämen ytimessä (in the heart’s core) olevaa ihmisen sisäisintä olemusta, joka kurottaa ulospäin kaikkein voi-makkaimmin ja niin päättäväisesti, että oikein ajateltuna, ideaa sisäisestä ja ulkoisesta maailmasta ei nouse.426 Kiittämisessä kokoontuu yhteen kaikki se, mikä meitä todella koskettaa, mistä kannamme huolta, mihin olemme yhteydessä inhimillisinä olentoina.
Kiittäen ajatellen ajattelemme sitä, mikä on kaikkein ajatuksia herättävintä, provosoi-vinta, ajattelemme sitä, mikä kutsuu meitä ajattelemaan. Tällainen ajattelu on muista-mista, joka kiittää.427 Varto tulkitsee Heideggerin kiittäen muistamisen olevan eräänlais-ta toiminnassa ajattelua, jossa oleminen (toimineräänlais-ta) ja ajattelu ovat yhtä.
Ajatteleminen ei ole suoraan kuvattavissa, mutta me voimme käyttää monen muunkin hyväksymää vertausta428: ajatteleminen on kiittämistä. Tämä on ymmärrettävää, sillä kun minä ajattelen – avoimuuteni perustaan päin – minä en tee mitään, vaan vastaanotan, sal-lin maailman tapahtuvan, sen, että maailma tulee. Tässä ei ole mitään ’mystistä’, vaan tämä pyrkii tuomaan esille ajattelun spontaanin luonteen, olemisen ja ajattelun samuuden. Jos ajatteleminen ymmärretään toimintana – mikä on kieltämättä varsin lavea ajatus – tämä on myös toiminnan uusin käsittämistapa. Kun toiminta tapahtuu täydellisesti samana maailman tulemisen kanssa, on se kiittämistä. Tällä ei ole mitään ylimääräistä runollista merkitystä vaan tämä kuvaa ajattelemista vastaanottamisena ja toimintaa tämän vastaan-ottamisen käsittämisenä.429
Muistaminen sanan alkuperäisessä merkityksessä ja eksistenssin varsinaisessa ajallisuu-dessa on yhteydessä jatkuvuutemme ja huolen eheyden mahdollisuuteen. Kiittäen muis-taminen liittyy Heideggerin mukaan alkuperäisesti kutsumukseen ja tiettyyn
hurskau-425 Klemolan mukaan Heideggerin kuvaama olemisen ajattelmisen harjoittelu saa kehollisen sisällön odot-tamisen ja kuuntelemisen kautta. ”Odottaminen ilmenee kehollisella tasolla kuuntelemisena. Jos vain odotamme ja kuuntelemme, tulemme hyvin pian tietoisiksi hengityksestämme. Siksi ei olekaan mikään ihme, että hengityksen tarkkaileminen on yksi perustava metodi niin zenissä, samkhya joogassa, taolai-suudessa kuin sufimystiikassakin. [ ] Ja kaikkialla, niin kuin Heideggerillakin, kohtaamme ”hiljaisuu-den paikan”, perustavan ontisen kokemuksen, joka koetaan perustana. Se on kehollinen kokemus, kos-ketuspinta, jossa koetaan transsendentin kosketus. Se on kehollinen kokemus siksi, että ajattelun muut-tuessa olemiseksi ilman ajattelua, ajatteluun liittyvä ego katoaa ja kehontietoisuus astuu voimakkaan esiin.” Klemola 1991, 36.
426 WCT, 144.
427 Mt. 144–146.
428 Tämä on lähtöisin, nykyaikaisessa keskustelussa, Heideggerin teoksesta Was Heist Denken? (What is Called Thinking), mutta ajatuksen voi löytää Herakleitokselta, Mestari Eckhartilta ja Angelius Silesiuk-selta, sekä Spinozalta. Varto 1995b, 39.
429 Mt. 39.
teen, sillä se, mistä on kiitetty ja se mitä muistetaan, on liittynyt armoon ja pyhyyteen.
Tällainen kiittäminen ja muistaminen ei odota kompensaatiota, vaan pysyy eräänlaisena uhraamisena, lahjoituksena.430 Nykymerkityksessä muistaminen merkitsee enää kykyä pitää yllä ja säilyttää jotakin, joka on mennyttä. Heidegger kirjoittaa, että jos ajattelemi-nen kykenisi järjestymään sen kautta, mikä uudestaan ja uudestaan ruokkii ajatteluam-me, säätäisi sen omaksi luonnokseen, silloin ajatteleminen olisi korkeinta kiittämistä, mitä kuolevaiset voivat antaa. Sellainen ajatteleminen olisi sen kiittävää säätämistä, mikä on kaikkein ajatuksia provosoivinta ja herättävintä, sen problemaattisen ja hauraan omi-naislaadun säilyttämistä. Heidegger toteaa, että kukaan meistä ei vain voi sanoa kykene-vänsä edes kaukaisesti tällaiseen ajatteluun. Parhaimmillaankin voimme vain onnistua valmistautumaan sitä kohden.431
Mikä sitten on mietiskelevän ajattelemisen merkitys? Ensivaikutelma on, että mietis-kelevä ajatteleminen on hyödytöntä laskevan ajattelun näkökulmasta. Se ei suoraan tuota eksaktia tieteellistä tietoa, eikä sitä voi hyödyntää menettelytapakoneistona, jolla voitaisiin
’käsitellä’ asiaa. Mietiskelevä ajatteleminen ei myöskään ylläpidä ’yleistä tietoa’, sillä se lakkauttaa kenen tahansa keskenäänolemisen tavan ja antaa tilaa olemisen ylitsevallitse-valle outoudelle. Jaana Parviainen kirjoittaa, että eksaktiuden sijaan mietiskelevän ajatte-lemisen tarkkuus on eräänlaista ankaruutta. Se on ankaruutta pysytellä uskollisena omalle
’elementilleen’, joka on oleminen. Tällainen ajatteleminen ei ole myöskään enää filosofiaa konventionaalisessa mielessä, se ei operoi käsitteillä. Parviaisen mukaan ehkä syvin as-pekti mietiskelevässä ajattelemisessa on, että se ei ole vain jotakin, jota ihminen tekee. Se on sen rakenne, miten oleminen on. Oleminen itse jättää silleen.432 Parviaisen mukaan meil-lä on syy pohtia sitä, onko tällaisen ajattelemisen merkitys niin suuri kuin Heidegger olet-taa, ainakin sitä on vaikea nähdä maailmassa, jossa toimitaan ennen kaikkea laskevasti aja-tellen. Mietiskelevän ajattelun tarkoitus ei kuitenkaan ole ratkaista käytännön ongelmia, vaan säilyttää tunne olemisen merkityksellisyydestä ja mysteeristä.433
Varton mukaan mitä vähemmän me tahdomme tuottaa representaatiota, sitä selvem-min se, mikä on ilman tahtoamme presentoitunut, on läsnä, tulee läpi.434 Tämä antaa uu-denlaisen mahdollisuuden asumisen ethokselle, olioiden olemisen sallimiselle. Kupiaisen mukaan mietiskelevän ajattelun avaama olion ’oliollisuus’, olion salliminen olla omassa olemisessaan, vastustaa tapaa, jolla länsimaisessa metafysiikassa ”subjektin ja objektin kohtaaminen rakentuu etukäteen pysyvän maailmanjärjestyksen, puitteen, totaliteetin au-kottomuudessa, joka ylläpitää ja vahvistaa subjektin ja objektin
ennaltamääräytyvyyt-430 WCT, 144–146.
431 Mt. 146.
432 Parviainen 2002b, 165–166. “The deepest aspect of letting-be is that it is not just something that man does. It is the structure of what Being does.” Mt. 166.
433 Mt. 166.
434 Varto 1995b, 57. ”Hiljaisuus, joka kieltäytyy ottamasta vastaan representaatiota ja sen kiinnittymistä, ja joka – askel askeleelta – kieltäytyy itse kiinnittämästä sisältöään, on tärkein askel silleen jättämisen tiellä.
Hiljaisuuden harjoitus on tärkeä, harjoittaminen hidastaa vauhtiamme. Mitä vähemmän me tahdomme tuot-taa representuot-taatiota, sitä selvemmin se, mikä on ilman tahtoamme presentoitunut, on läsnä, tulee läpi.” Mt. 57.
tä.”435 Tässä avoimessa suhteessa ihmisen kulloinenkin maailma ei ole valmis, vaan se on jatkuvasti tulossa ja tapahtumassa. Se on radikaalisti avoin paikka, jossa ihminen voi olla mah-dollisuutensa. ”Tässä ajattelussa maailma ja ihminen ovat olemukseltaan ”epävalmiita”, ei-vät tietyn kulttuurin tai puitteen valmiiksi muotoilemina, vaan radikaalisti avoimina.”436
Heideggerin ajattelussa on epäilemättä kaikuja itä-aasialaisesta ajattelusta, jossa ar-tikuloidaan ihmisen tietoisuuden rakennetta hieman Heideggerin jokapäiväisen laske-van ajattelun ja varsinaisen mietiskelevän ajattelun suuntaisesti. Itäisissä perinteissä ar-tikuloidaan yhtäältä ns. luonnollisen asenteen keho-mieli dualistinen tietoisuus, joka on ontisen kehollisen kokemuksen ylittävä ja mielen representaatioissa pysyttelevä, sekä toisaalta kontemplatiivisen harjoituksen kautta muuttunut tietoisuus, joka on keho-mieli integriteetissä pysyttelevä tietoisuus osallisuudesta olemiseen. Olemisen vallitseminen on jakamaton ja käsitteiden ulottumattomissa oleva. Niinpä perimmäinen todellisuus on ilmaistavissa vain negaation, vastakohtien ykseyden ja paradoksaalisuuden kautta, kuten taolaisessa, buddhalaisessa ja zen filosofiassa tulee esiin (ei-toiminta, ei-mieli, ’peh-meä ja rento on voimakas ja kova’, ’liike on ikuinen takaisinpaluu’). Myös Heideggerilla olemisen totuuden tapahtumaluonne artikuloituu vastakohtien ykseyden kautta (kätkey-tymättömyys, joka sisältää kätkeytyneisyyden). Toisaalta Heideggerin ajattelu myös säi-lyttää etäisyytensä aasialaiseen ajatteluun. Heidegger korostaa itse, että hänen ajattelun-sa on eksplisiittisesti länsimaisen metafysiikan historian ja olemisen ajattelua.437
Mielestäni on kuitenkin mielenkiintoista kuinka Heidegger lähestyi myöhemmässä ajattelussaan itäisen meditaatioperinteen vanhaa ydintä, jossa tavoiteltua on tietoisuus olemisen tapahtumisesta ei-keskeis-perspektiivisenä, ilman representaatio-minään tai olevaan kiinnittyvää keskusta, ja josta syntyy ja pysyy avoinna olemisen mieli myötätun-tona. Heideggerin myöhäisessä ajattelussa artikuloitui selvästi ajatus subjektiuden ylit-tämisestä ja perspektiivin vaihtumista keskeisajattelusta maailman tapahtumisen ajatte-luun ja olioiden silleen jättämiseen. Yksikeskinen subjektiajattelu vaihtuu Heideggerilla jo minän ja maailman kohtaamisessa kaksikeskiseksi ’kosketuspinnaksi’, ”joka on mi-nua ja kuitenkin myös jotain muuta, selvästi vierasta.”438 Myöhemmin tämä vaihtuu neli-keskiseksi lähtökohdaksi, jonka muodostavat maa, taivas, kuolevaiset ja jumalat. Neli-keskinen maailmassa-asuminen yrittää osoittaa mahdollisuuden ajatella kokonaisuutta ilman keskusta ja havainnollistaa olemisen läheisyyttä tapahtumana ja ’elämänä’.
Heideggerille nelikeskinen lähtökohta on ’runollisen asumisen’ kuvaus. Siinä ihminen
435 Kupiainen 1991, 5.
436 Mt. 56.
437 Tutkimuksia ja vertailuja Heideggerin ja zenin välillä on olemassa runsaasti erityisesti Japanissa. Esi-merkiksi Peter Kreeft: Zen in Heidegger’s Gelassenheit, International Philosophical Quarterly, XI, 1971. No.4.
Oleellista on, että esimerkiksi zen on selkeästi koko persoonan eksistentiaaliseen muutokseen ja kasva-miseen tähtäävä harjoitusmenetelmä, kun taas Heideggerin ajattelu ei manifestoidu (ehkä silleen jättä-mistä lukuunottamatta) tällaisena menetelmänä, vaan ontologiana, olemisen tapojen ja rakenteiden ajat-teluna. Viimeisessä haastattelussaan Heidegger toteaa, että länsimaista ajattelua voi muuttaa vain ajatte-lu, jolla on sama tausta ja luonne: länsimaisen ajattelun muutosta voidaan valmistella vain sillä samalla maailmankolkalla, jolla tuo ajattelu syntyi. Spg, 197.
438 Varto 1995, 144.
voisi asua yhdessä olioidensa kanssa ilman, että hän enää kohtaisi ne pelkästään jonakin soveltuvana tai hyödyllisenä. ”Silloin hän eläisi kokien kuolevaisuutensa ja tietäen, mitä tarkoittaa olla maan päällä ja taivaan alla, kasvokkain jumaluuden kanssa.”439 Sitä milloin – jos lainkaan – tällainen runollinen asuminen olisi mahdollista Heidegger ei katsonut voi-vansa ennustaa tai arvioida.
Seuraava runo kiteyttää taolaisen olemisen totuuden, taolaisen ’runollisen asumisen’.
Yhteys Heideggerin runolliseen asumiseen on läheinen. Tao te Ching:
Taon liike on palaamista, Taon toiminta myötenantamista.
Kaikki oliot taivaan alla syntyvät olevasta, mutta oleva syntyy olemattomasta.440
ii) Teos ja silleen jättäminen441
Heideggerin mukaan kiittäen ajattelu on provokatiivisinta mahdollista ajattelua. Näin sen harjoittelu voisi ajatella johtavan taiteessa kehotukseen kaikkinaisen laskevan ajattelun ta-vanomaisuudesta luopumiseen, edelläkäyvään päättäväisyyteen, rohkeaan alkuhyppyyn.
Tämä ei olisi mitään ennakkoon luultua radikaalin tai rohkean näköistä. Se ei olisi myös-kään mitään ennalta tiedettyä konventionaalisen, soveliaan tai merkittävän näköistä. Koen, että se ei ylipäänsä ole mitään oletetun ’uuden’ eikä ’vanhan’ näköistä. Se olisi vain ja ainoas-taan kussakin teoksessa tapahtuvaa runoluonteista olemisen totuuden säätämistä. Säätä-minen on ylimäärä ja lahjoitus, sillä sitä mitä taiteessa säädetään ja lahjoitetaan, ei voi pun-nita tai korvata minkään muun käsiteltävissä tai käytettävissä olevan avulla. Nähdäkseni se, miksi taiteilija ryhtyy taiteeseen on huolen – olemisen mielen – itsensä aikaansaamaa. Oli-siko kiittäen ajattelemisen harjoittelu taiteessa siten huolen varsinaisuuden muoto, eräs muistamisen muoto, omalla tavallaan provokatiivisin mahdollinen ajattelemisen tapa?
Heideggerille ’hyvä’ ja siis ’parantava’ on ’laulavan runoilijan läheisyys’. Parantavaa on se, mikä esittää asiansa vailla päämäärää.442 Päämäärättömyys ei tarkoita mitään va-paana leijuvaa subjektin mielivaltaa, vaan pysyttäytymistä olemisen ajattelemisessa, lah-joituksen, perustan perustamisen ja alun kolmoismerkityksessä. Heideggerin parantava runoilija laulaa olemisen läheisyydestä käsin. Jos teoksella on vaikutus, se ei ole temati-soitua vaikuttavuutta, eikä mitään mitattavissa olevaa. Olemisen kätkeytymättömyys on
’asuinpaikka’, jossa laulava runoilija asuu. Jos runoilijan laulu on parantavaa, se ei ole sitä jonkin ulkoisen vaikuttavuuden takia, vaan siksi, että se avaa kuulijalle olemisperus-tan, runollisen asumisen paikan. Teoksen sointi, sen kauneuden loisto avaa kätkeytymät-tömyyden aukeaman ja sallii ilmenemisen loistaa paljastumisen ja vetäytymisen liikkee-nä, puhutellen olemisen pohjattomana syvyytenä.
439 Marx, 1998, 152.
440 Tao te ching, Nieminen 1969, 136.
441 Kupiaisen tulkinnassa taideteos voidaan ymmärtää seuraavan otsikon mukaisesti: ”Taideteos silleen jättämistä valmistavana aktina” Kupiainen 1991, 5.
442 Varto 1995, 128.