Heidegger kirjoittaa, että hän yrittää saada sanotuksi sen, miten taideteos pysyy itsensä varassa, miten se pakottomana lepää itsessään, mutta miten tuo itsensä varassa pysyvän lepo ei ole jännitteetöntä tai liikkeetöntä lepoa. Näin Heidegger esittelee ajatuksen tai-deteoksessa olevasta maan ja maailman välisestä jännitteestä ja kiistasta: taitai-deteoksessa maa ja maailma jännittyvät teoksena olemisen ykseyteen. Heideggerin tarkoittama ykseys ei ole ’eheyttä’ homogeenisen esteettisen muotoilutyylin kysymyksenä. Se ei ole
esteetti-151 Luoto 2002, 174.
152 Mt. 187.
153 Ta, 45.
nen vaan ontologinen kysymys. Kyse on teoksen olemistavasta, jota maan ja maailman käsitteet pyrkivät luonnehtimaan. Mutta mitä termi maa tarkoittaa tässä yhteydessä? Tar-koittaako se yksiselitteisesti teoksen ’materiaalia’?
Termillä maa Heidegger ajattelee uudelleen sitä, mitä fysis merkitsi kreikkalaisille: fysis on nimi olevan olemiselle kokonaisuudessaan, se on syntymistä ja kohoamista, se on alku-peräistä esiin nousemista ja ilmenemistä. Ilmenevänä fysis on läsnäoleva ja häviävä, esiin nouseva ja kätkeytyvä perusta, joka vallitsee kaikessa olevassa ja jonka pohjalta tekhnekin on mahdollinen. Oleellista on tässä nähdä, että Heideggerille maa ei siis merkitse suoraan vain jotakin materiaalista, aineellista, aistein havaittavaa. Maa on nimi sille perustalle, jossa maailma ilmenee. ”Maa on pikemminkin olevaan liittyvä struktuuri, joka vastustaa kaikkia pyrkimyksiämme selittää ja rajata olevaa.”154 Maa on ’ruusu koska se on ruusu’.
Jotta voisin myöhemmin ymmärtää sitä, mitä Heidegger tarkoittaa teoksen rajoihin-sa ’jännittyneellä, lepäävällä liikkeellä’ on syytä vielä luonnehtia maan ja maailman yh-teenkietoutuneisuutta. Heideggerin mukaan taideteoksessa maailman avoimuus tarvit-see perustan, suojan, paikan ja alkuperäisen mahdollisuuksien potentiaalin, jossa se voi ilmetä. Maailma ei voi leijailla irti maasta, sillä sen on perustuttava johonkin lujaan. Toi-saalta maan sulkeutuvuus tarvitsee maailman avoimen ilmetäkseen.155 Maailma ei avau-tuvana voi suvaita mitään, mikä on suljettua ja taas maalla, joka on suojeleva ja kätkevä, on taipumus sisällyttää ja pidättää maailma itseensä.156
Mutta koska maailma ja maa eivät ole mitään ensisijaisesti substantiaalista, niihin sisältyy olemuksellinen kätkeytymätön ja kätkeytyneisyys. Maailma ei voi olla koskaan mitään kokonaan paljastunutta, yksioikoisen avointa, eikä maa, mitään kokonaan sul-keutuvaa, yksioikoisen kätkeytynyttä. Maailma on pikemminkin niiden polkujen aukea-ma, johon kaikki ratkaiseminen liittyy.
Tässä tulee esiin se olemuksellinen toisilleen kuuluminen, jota Heidegger ajattelee maan ja maailman suhteena. Taideteos pystyttää maailman, mutta vain asettamalla maa-ilma takaisin maahan. Pystyttämällä maamaa-ilman teos asettaa esiin maan.157
154 Kupiainen 1991, 52. Kupiainen luonnehtii maa-käsitettä: ” Selitettynä, rajattuna ja ilmaistuna maa muut-tuu maailmaksi. Näin maa on vastapainona maailmalle. Maailma perusmuut-tuu maalle, olevan omaan esiinpuh-keamiseen. Kun kukka puhkeaa kukkaan, sen ’maallinen’ elementti tulee esiin värien loistossa. Maailmassa väreille annetaan merkityksiä ja värejä voidaan käsitellä aallonpituuksina. Maa vastustaa maailmaan liitty-vää merkityksenantoa. Kuitenkin maa voi tulla esiin vain jo annetussa historiallisessa maailmassa, siinä avau-tuvina merkityksinä. Jo puhe maasta tarkoittaa, että maata käsitellään jossakin merkityskokonaisuudessa.
Näin maa ja maailma nivoutuvat toisiinsa mutta eivät voi sulautua yhteen.” Mt. 52.
155 ”Maa tarvitsee maailman avointa, muuten se ei itse ilmene maana oman sulkeutumisensa vapautuneessa paineessa.” Ta, 46.
156 Mt. 49.
157 Mt. 46. ”Michael Haar erottaa maalle neljä eri merkitystä: 1. Maa läsnäolon kätkeytyvään ulottuvuuteen kuuluvana vetäytymisenä, hyödyntämättömänä reservinä; 2. maa eräänlaisen ”luontona”, ehtymättömänä muotojen mahdollisuutena; 3. maa teoksen materiaalina, sinä ”mistä se asetetaan esiin”; 4. maa kotoisa-na perustakotoisa-na”, johon ihminen asettaa ”asumisensa”. Haar (jonka mukaan maa on se mikä on ”ei-historial-lista”) sanoo, että maan eri merkitykset yhtyvät Heideggerin ainutlaatuisessa ajatuksessa ”ei-perusta-vasta perustasta”, perustasta ilman prinsiippiä, perustasta ehtymättömänä mahdollisuutena.” Luoto 2002, 178. Haar 1987, 57–64.
Mitä tarkoittaa asettaa esiin maa? Heideggerin mukaan taiteilija ei tunkeudu maa-han, eikä käytä sitä loppuun. Teoksessa maa tuodaan sulkeutuvana avoimeen: sen siis sal-litaan ilmetä omassa olemuksessaan, mutta tuo sulkeutuva ilmeneminen voi tapahtua vain maailman avoimessa. Tästä syntyy se kamppailu tai kiista, joka on Heideggerin mukaan maan (nimeämätön perusta) ja maailman (mielekkyyden ja merkityksen piiri) alkupe-räinen ja olemuksellinen kiista, (kätkeytymisen ja kätkeytymättömyyden alkukiista). Jotta maa voisi säilyttää sulkeutuvan olemuksensa taiteilija käyttää ’materiaaliaan’ eri tavoin kuin esineen valmistaja. Tarvikkeen ja esineen valmistamisessa materiaali itsessään hä-viää esineen käyttökelpoisuuteen. Taideteoksessa taiteilija ei käytä materiaaliaan loppuun, vaan asettaa sen esiin niin, että vasta nyt ’materiaali’ todella tulee esiin omassa olemi-sessaan. Taideteos antaa maan olla maa.158
Mitä kitkattomammin aine uppoaa tarvikkeen tarvikkeena olemiseen, sitä parempaa ja sopivampaa se on. Sen sijaan maailmaa pystyttävä temppeliteos ei anna aineen kadota, vaan antaa sen ennen kaikkea tulla esiin ja nimenomaan teoksen maailman avoimessa.
Kallio saa kantavuuden ja levollisuuden ja siitä tulee vasta näin kallio; metallit alkavat välk-kyä ja hohtaa, värit loistaa ja ääni kaikua sekä sana sanoa. Tämä kaikki tulee esiin kun teos asettuu takaisin kiven jykevyyteen ja raskauteen tai yhtä lailla puun kiinteyteen ja taipui-suuteen, metallin kovuuteen ja kiiltoon, värien kirkkauteen ja tummuuteen, äänen soin-tiin ja sanan nimeämiskykyyn.159
Maa on itsessään, olemuksellisesti sulkeutuvaa. Kaikki laskeva tunkeutuminen siihen päätyy hävitykseen. Kiven raskautta voidaan mitata, mutta se hävittää meiltä painon tun-non. Kivi voidaan halkaista, mutta lohkareet jäävät sulkeutuneiksi. Värin loisto katoaa heti, kun järkeilevä mittaus hajottaa sen spektriksi. Jokainen yritys tunkeutua maahan särkyy siihen itseensä. Heideggerin mukaan vaikka ”laskennallisuus tuokin herruuden ja edistyksen tuntua luonnon teknis-tieteellisen esineellistämisen muodossa, niin tämä herruus jää kuitenkin tahdon voimattomuudeksi. Maa ilmenee avoimen aukaistuna itse-nään, kätkeytymättömyytenä vain, mikäli se pysyy itseensä sulkeutuneena.” 160 Heidegger menee niin pitkälle tässä erittelyssään materiaalin käyttämisen ja taideteoksena olemi-sen välillä, että hän toteaa, ettei teoksessa ole missään jäljellä mitään materiaalista. Pait-si jos teos on epäonnistunut.161 Maa on se joka suojaa (maailman) ja tulee esiin samaan aikaan. Tällaisena se on vaivaton ja väsymätön, koska sitä ei ole ’puristettu’ mihinkään.162 Maa-struktuuri on välttämätön taideteokselle; ilman sitä taideteos häviäisi merkitys-ten leijuvaan jalansijattomuuteen. Maa ’materiaali’ tuo teoksen läsnäolevaksi. Asettamalla esiin maan, taideteos syntyy faktisuuteen, siihen että se on. Mutta vaikka maata lähestytään varjellen, se ei tarkoita, että maa-struktuuri toimii minään salaisena, universaalin totuu-den piilopaikkana. Totuus on aina tulos merkityksellistävistä kamppailuista.
Maa-struk-158 Ta, 46, 48. Kockelmans 1985, 14.
159 Ta, 46.
160 Mt. 47.
161 Ta, 48.
162 Kockelmans 1985, 150.
tuuri, se, että taideteos on, pitää merkityksellistämisen prosessin liikkeessä. ”Taideteos maana on, ja näin se jatkuvasti pakenee totalisoivilta tulkinnoilta, yhdeltä totuudelta.”163