kuulluksi, sillä keskusteluja käydään vain, kun äiti on humalassa. Selonteko paljastaa
normaalin lapsi-vanhempi-suhteen ja normaalin perheen moraaliset järjestykset, jotka rikkoutuvat, kun Miian äidin saatavilla olo ja Miian kuulluksi tuleminen näyttäytyy alati
epävarmana. Miian tulkinnassa luottaminen vanhempaan ja suhteen rakentuminen lapsen ja vanhemman välille on vaikeaa, kun ei voi tietää, mitä vanhempi tietää ja muistaa.
5.3 NORMAALIN JA POIKKEAVAN NEUVOTTELU IDENTITEETIN RAKENTAMISEN AVULLA
Haastateltavat tulkitsivat ja pohtivat normaalin ja poikkeavan lapsuuden ja nuoruuden perhetilanteensa merkitystä nykyhetken identiteetin rakentamiselle. Neuvottelu normaalin perheen ja normaalin lapsi-vanhempi-suhteen moraalisista järjestyksistä korostuu.
Haastateltavien kerronnassa rakentuu monia erilaisia positioita, joiden kautta he rakentavat identiteettiään eli käsitystä siitä, kuka minä olen nyt suhteessa alaikäisen omaishoitajuuden kokemukseen. Haastateltavat tuottavat tässä kohtaa identiteettikertomuksia, joissa pohtivat nykyhetkestä käsin huolehtimiskokemuksen vaikutuksia aikuiseen itseen. Kertomukset saavat myös kokemusasiantuntijakertomuksen piirteitä.
Haastateltavien kerronnasta on tulkittavissa hyvin moninaisia kerronnallisen identiteetin rakentamisen tapoja. Yhtäältä haastateltavat positioivat itseään itsenäisiksi aikuisiksi ja itsenäisiksi pärjääjiksi sekä henkilöksi, joka on eräänlainen maailman muuttajan. Toiseksi osa jäsensi itseään puhumattomaksi ja jakamaan kykenemättömäksi sekä varpaillaan olevaksi ja ylihuolehtijaksi. Kolmanneksi haastateltavien tulkinnoissa esiintyi positiointia yksinäiseksi ja vastuuta kantavaksi, huolehtimisesta kärsineeksi sekä haavoittuvuutensa piilottajaksi ja pärjääjäksi. Lisäksi haastateltavien kerronnasta jäsentyivät pysyvästi alavireisen sekä kuormittuneen positiot.
Seuraavassa näytteessä Aurora puhuu aikuisena itsenään, rakentaa itsenäisen aikuisen positiota ja käy siihen liittyen rajanvetoa tulkitsemiensa lapsuudenaikaisen vanhemmasta
huolehtimisen seurauksista – normaalin huolehtimisen rajoista.
Näyte 22.
H1: – mites öö onko toi huolehtiminen äitistä loppunu nyt vai vieläkse jatkuu
Aurora: No kyl se niinku henkisellä tasolla vielä jatkuu [et se] on -- tavallaan semmone..
se on prosessi semmone jonku napanuoran ja semmosen riippuvuussuhteen
katkaseminen sinne et välillä se voi nostaa tosi paljon -- et mun pitää et sit tulee tulee tosi voimaks tunne -- ja -- niinku sitten tällä hetkellä just.. -- pystynkö niinkun ihan vaan jättämään hänen omalleen vastuulleen niinku kaiken hänen elämästään et hän on ensisijaisesti itsestään vastuussa että en minä et sen niinku, jotenki sitä prosessointia et siitä tulis oikeesti jotenki totta -- et äiti, äiti pärjää tai jos ei pärjää ni seijjoo munn
ongelma eikä taakka -- ja varsinkii sillo jos se tavallaa alkaa niinku vaatii jotain tai tulee semmonen et okei mä haluaisin auttaa sua mut tiiätkö et nää on ne puitteet missä mä pystyn auttaa sua et sä et voi määritellä sitä et mä tavallaa mä haluun auttaa sua mut sen täytyy olla täysinn jotenki vapaaehtosta ja mun päätäntävallassa -- et siinä on ehkä sitä haastetta --
Yllä olevassa identiteettikertomuksessa Aurora tulkitsee huolehtimissuhdetta äitiinsä prosessiksi, jonkinlaisen riippuvuussuhteen katkaisemiseksi. Aurora kertoo, miten ajoittain huoli äidistä nostaa hyvin vahvasti päätään. Aurora asettuu itsenäisen aikuisen positioon, josta käsin hän tulkitsee olleensa riippuvuussuhteessa äitiinsä ja josta käsin hän pyrkii lisäämään itsenäisyyttään ja irrottautumaan äidistään. Itsenäisen aikuisen positiossa Aurora rakentaa itsestään aktiivista, itsenäistä ja terveet rajat omaavaa aikuista – hän tahtoo itse päättää, auttaako äitiään ja jos auttaa, millä ehdoilla. Itsenäisen aikuisen positio ilmentää Auroran toivetta olla huolehtimisesta vapaa.
Neuvottelun tarve huolehtimisen rajoista ilmentää normaalin perheen ja lapsi-vanhempi-suhteen moraalisia järjestyksiä. Länsimäinen normaalin perheen moraalinen järjestys sekä kehityspsykologinen kulttuurinen ymmärrys vaikuttavat tulkintaan siitä, millainen
huolehtiminen on normaalia, tervettä ja tavoiteltavaa. Näin ollen normaalin ja hyvän
vanhemmuuden moraalinen järjestys näyttäytyy jälleen, ja siitä poikkeamista täytyy selittää.
Normaalin lapsi-vanhempi-suhteen moraalinen järjestys näyttäytyy nyt itsenäisen aikuisen positiosta, jossa halutaan säilyttää terve erillisyys, jossa aikuisella lapsella on erillinen oma elämä ja vanhemmalla omansa. Normaaliin aikuisen lapsen ja hänen vanhempansa suhteen moraaliseen järjestykseen ei kuulu haittaavaa riippuvuutta.
Seuraavassa identiteettikertomuksessa Liisa kertoo kokevansa loukkaavaksi, jos joku yrittää tarjota hänelle apua hänen sitä pyytämättä, ”yksityisyyden rajan” yli ja rakentaa näin
itsenäisen pärjääjän positiota.
Näyte 23.
Liisa: -- mä oon nii itsenäine että sit et jos joku yrittää tyrkyttää sillee jos mä teen selväks et mä en tarvii ni mä en tykkää siit ollenkaa.. et jos joku katsoo asiaksensa niinku ylittää sen yksityisyyden rajan niinku.. et on niinku niin niin paljo tullu ittekseen toimeen elämässä ja joutunu tekee nii varhain kaikki -- se oli itseasias sellanen niinku mikä niinku naisena jos muut naiset niinku sit ku sitä kasvo siinä ja oli jossai vaikka yökyläs tai jossai ni ku on nii tottunu tekee itte nii on ollu vaikee ottaa sellasta äidillistä höösäämistä.. suorastaan se on suorastaan todella ärsyttävää niinku
H2: Nii.. vaikee ottaa semmosta vastaa
Liisa: On.. et yks mun kaveri ihmetteliki sitä et et luulis et se ois päinvastoin mut itelle se on ainaki tullu nii että.. tavallaa se semmonen pärjäämine ja semmone..
Liisaa kertoo, että muiden äitien "höösäämisen” vastaanottaminen on tuntunut hankalalta.
Liisa positioi itsensä itsenäiseksi ja pärjääjäksi, koska on tullut elämässä toimeen itsekseen ja joutunutkin tekemään monet asiat itse jo varhain. Liisa tulkitsee itsenäisen ja pärjääjän positiossaan avun tarjoamisen pyytämättä loukkaavaksi, ikään kuin viestiksi siitä, ettei Liisa osaa, pärjää tai kykene huolehtimaan asioista itse.
Näytteessä itsenäisen pärjääjän positiossa aikuinen Liisa, joka toisessa yhteydessä (luku 5.2.3 Näyte 16.) kuvasi kaivanneensa puuttuvaa äitiä tai edes naishahmoa ja naisen käden jälkeä
lapsuuden kodissaan, ärsyyntyy kavereidensa luona kohtaamastaan ”äidillisestä
höösäämisestä”. Itsenäisen ja pärjääjän positiossaan Liisa tulkitsee ja nimeää äidillisen huolenpidon kielteisesti ”höösäämiseksi”, ja ottaa näin ilmiöön etäisyyttä sekä normalisoi äidillisen huolehtimisen puutetta omassa elämässään. Normalisoinnin ja selittämisen tarve paljastavat normaalin perheen ja lapsi-vanhempi-suhteen moraalisten järjestysten
rikkoutumisen, kun normaalin perheen äidillinen huolehtiminen puuttuu Liisalta kokonaan.
Vielä nykyhetken tilanteessakin itsenäisen ja pärjääjän positiossa Liisan tarvitsee korostaa pärjäämistään ja sitä, ettei hänellä ole hätää ja ettei hän kaipaa huolenpitoa. Tässä positiossa pärjäävyys ja itsenäisyys oikeuttavat äidillisen huolenpidon puutteen. Liisa tulkitsee itsenäisen pärjääjän positiossaan myös, miten kotityöt ja kodin sisäiset asiat ovat hyvin
vahvasti ”yksityisiä”, jotakin sellaista, johon ulkopuolisella ei ole oikeutta puuttua. Tämä ilmentää kodin tilanteesta aiheutunutta häpeää.
Alla olevassa identiteettikertomuksessa Liisa pohtii huolehtimiseen liittyviä mieluisimpia toimia sekä perheen tapaa käsitellä mennyttä huumorin avulla.
Näyte 24.
H2: -- sit jos miettii noita kaikkia juttuja mitä sie oot tehny nii -- mikä siun mielestä ois niinkun ollu helpoin tai mukavin.. tehdä.. --
Liisa: -- No emmä tiiä jollai tavalla ku me oltii semmone nii rutiini luotu siitä.. semmone vähä ehkä armeijamaine rutiini ni ehkä se oli helpoin tavallaa se ku sitä -- noudatti vaa niinku
H2: Joo.. et se kokonaisuus Liisa: Nii
H2: Tavallaa hallittuna vaa
Liisa: Nii.. mut en mä koe -- tai en osaa sanoo et mikä ois ollu helpoin
H2: Joo.. tekikö se -- kokonaisuuden hallittavuus siitä sen mukavan vai -- mikä siinä oli se
Liisa: No varmaa joo.. et sit ku me saatii se systeemi pyörimää ni.. aina sitte joskus lapsenaki sit nauraskeltii sille et aattele ku meil oli joskus niin sotkusta et -- homehtu mukitki pöytiin.. siis ni vaikee oli sit siinä kohtaa enää ees kuvitella sitä -- Et sit ku oltii niinku.. muututtu niinku siivoo- semmosiks tuhkimoiks.. nii se oli.. -- ollaa suhtauduttu niinku elämään vähä -- vitsin läpi tai -- et nyt aikuisena ku me kerrotaa näit jollekkin ni me kerrotaa sillee naureskelle ja vähä sillee et -- aatelkaa mimmost juttuu tehty ku me ollaa oltu lapsia et -- ei sillee et aa- että kauheeta ku me ollaa vaa ennemminki
huumorin kautta ja semmosen niinku--
Liisa asettuu huolehtivan lapsen positioon ja tulkitsee, että huolehtimisessa ja siivoamisessa helpointa oli kurinalaisen rutiinin luominen ja sen noudattaminen. Liisa edelleen
tulkinnassaan nimeää hänen ja siskonsa muuttuneen tuhkimoiksi. Tuhkimo-sadussa tyttö jää äitinsä kuoltua asumaan äiti- ja sisarpuoltensa kanssa. Äitipuoli antaa tytölle kutsumanimeksi Tuhkimo ja Tuhkimo joutuu hoitamaan talouden kaikki kotityöt. Tuhkimo kuvataan
hyväsydämisenä ja jopa pyhimysmäisen viattomana, äiti- ja sisarpuolet taas pahoina, ilkeinä ja itsekkäinä. Tässä positiossa Liisa edelleen tulkitsee, että myöhemmin kodin tilaa ennen
huolehtimista on vaikea uskoa todeksi. Liisa tulkitsee, että huolehtiminen on jotain, jolle voi naureskella. Suhtautumistapa on pikemminkin positiivisesti kehuva kuin huolehtimista kauhisteleva.
Seuraavassa näytteessä Säde, jonka vanhemmat ovat jo kuolleet, positioituu maailman muuttajaksi.
Näyte 25.
Säde: -- ja myöski tiesti tää projekti ja kaikki että niinku ku onha seki yhtä semmosta..
terapiaa mulle itelleni että mie käsittelen näitä asioita ja ehkä niinku, pyrin jollaki
tavalla.. -- antamaa jotai -- jotta tällä kaikella tapahtuneella ois jotaki merkitystä.. niin.. et mie haluan auttaa muita, mie haluan muuttaa maailmaa, jotta tää kaikki ei ois
tapahtunu turhaan. Saatteko kiinni [sii]tä -- ajatuksesta, että niinku eihä siinoo mitää
järkee että miu äiti o eläny iha helvetin onnettoman elämä ja mieki.. yhhm oikeesti aika onnett, ((naurahtaa)) sis, emmie sano että mulla o ollu onneton lapsuus ja nuoruus, mutta ois voinu olla hyvi onnellisempi ja, tai niiku paljo onnellisempi ja turvallisempiki, nin, nin eihä si, niinku eihän siinoo mittää järkee että semmosta tapahtuu ja sitte sitä vaan niinku uhriutuu se asian kanssa, että noo mulla nyt oli vaa tämmöne, et
mieluummi mie teen siitä sitte niinku.. yritän tehdä niillä kokemuksilla jotaki, että siitä poikis ees jotaki hyvää ja sil, sitä kautta niin niinku sais jonku merkityksen se että mu isä oli rapaju-, alkoholistirapajuoppo ja äiti.. monisairas onneto... nii, mutta nii, en tiijä.. -- jännä nähä miten tää -- jatkuu tää tarina mutta sis, joo, ehkä niinku.. voi, voi olla että sanon jatkossa että nää on ollu kuitenki aika.. ((puhuu hiljaa)) raskaita, vuosia, nämä
Tässä identiteettikertomuksessa Säde kertoo, miten pyrkii antamaan muille jotain, jotta kaikella hänelle tapahtuneella olisi jotakin merkitystä. Säde tulkitsee jännittäväksi nähdä, miten hänen tarinansa jatkuu ja tulkitsee, että myöhemmin hän voi kuvata tämänhetkisiä vuosiaan raskaiksi. Säde ottaa maailman muuttajan position, jossa tulkitsee, että hänen ja hänen vanhempiensa elämän tapahtumissa ole järkeä, ellei niillä voi tehdä jotain hyödyllistä.
Maailman muuttajan positiossa Säde tulkitsee erityisesti vanhempiensa elämänkohtaloiden tarvitsevan merkitystä. Oman elämänsä ja vanhempiensa elämänkohtaloiden osalliseksi joutumisen Säde puolustelee ”miu äiti o eläny iha helvetin onnettoman elämä ja mieki.. yhhm oikeesti aika onnett, sis emmie sano että mulla o ollut onneton lapsuus ja nuoruus”. Säden tulkinta kokemusten merkityksellistämisestä on poikkeava. Normaalin perheen ja normaalin lapsi-vanhempi-suhteen moraaliset järjestykset rikkoutuvat ja Säde oikeuttaa tapahtunutta etsimällä vaikeille kokemuksille merkityksiä. Taistelun polttoaineena on toisaalta oman kohtalon merkityksellistäminen, mutta lopulta Säden tulkinnassa vanhempien onnettomiksi tulkittujen elämänkohtaloiden merkityksellistäminen. Säde asettuu vastustamaan uhrin positiota ja pyrkii näin poisselittämään uhriutta.
Alla olevassa tunnustuskertomuksen piirteitä sisältävässä identiteettikertomuksessa Miia rakentaa puhumattoman ja jakamiseen kykenemättömän positiota.
Näyte 26.
Miia: -- mulle on aina vähän semmonen että niinkun.. -- kun mä avaudun jostakin niin se on et mä en uskalla avaut- puhua äitille asioista sillon kun hän on.. ei ole
humalassa.. ja sitten kun mää jos mää uskaltaudun sanomaan jotain sillon kun hän on humalassa niin sit mä en enää tiedä että niinkun muistaako hän niitä asioita.. et se on aina vähä sitten semmonen mikä on varmaa vaikuttanu siihen että niinku sitten nykyään on joskus vaikee niinkun kuvitella että puhuis asioista sitten
Miia kertoo, ettei hän voinut ja myöhemmin puhua äidilleen kuin tämän ollessa humalassa.
Miia ottaa jakamiseen kykenemättömän position, jossa hän tulkitsee, ettei uskalla avautua asioistaan äidilleen, kun tämä ei ole humalassa. Edelleen Miia tulkitsee, että humalaisen äidin kanssa puhuessa haasteellista on, ettei tiedä muistaako hänen äitinsä jälkeenpäin mitään.
Miia tulkitsee tämän vaikuttaneen siihen, miksi hänen on vaikea kuvitella keskustelevansa asioista.
Seuraavassa identiteettikertomuksessa Luna tulkitsee huolehtimisen vaikuttaneen siihen, millainen hänestä on tullut, eli hänen kasvuunsa ja kehitykseensä sekä jäsentää itseään varpaillaan olevan ja ylihuolehtijan positioissa.
Näyte 27.
H1: ja täälon tämmönen väite kuin että lapsuudessa koettu huolehtiminen vaikuttaa nykyhetkessä mitä mieltä sä oot tosta väitteestä
Luna: Hmm no vähän haastava kyllä ku huolehtii edelleen -- mutta kyllä mä ajattelisi että joo vaikuttaa... -- et ehkä niinku sillä tavalla miten se huolehtiminen on vaikuttanut niinku minuun [tai] siis niinku siihen voisko sanoo omaan kasvuu ja kehityksee ja sillon lapsena ku on joutunu huolehtimaan siitä vanhemmasta mikä ei mitä ei pitäis tehdä niin sillä tavalla niinku vaikuttaa nykyään -- ehkä niinku siinäki suhteessa että on just se tietynlainen varovaisuus ja toisten tulkinta on niinku säilyny ja se että ei niinku omilla asioilla kuormita muita -- no ehkä siis sillä tavalla että niinku hyvi paljo ehkä tarkkailee niinku sieltä minkälainen se niinku ilmpiiri on tai että mitä niinku muut tekee ja ja tota..
- no sis omaa hyvivointiin kautta mielenterveyttee sillä tavalla että kun on niinku sillo lapsena jo asettanu ne muitten tarpeet omien edelle ni sitte se tietenkii ku aina vaa miettii niitä muita niin paljon ni sitte se jää pois iteltä sitte ni ehkä se sillä tavalla sit ainakkii näkyy -- että mulle on aina ollu hyvinki tyypillistä se että ihan sama kenestä on kyse ni minä olen niinku huolissani et jos tiiän että jollain jollain läheisellä tai niinku tämmösellä menee huonosti ni sit minä saatan itkeä hänen surkeaa ((naurahtaa)) kohtaloaan niinku tai olla olla muutenkii ylimalkaise huolissani vähän kaikesta -- et ne on niinku mitkä oli sillon ni ne on edelleen niinku nyt ja sit toisaalta myös se että ku on sillon niinku pitäny huolehtia ni sitä tekee myös niinku yhä vaikkei tarvis j ja niinku sis sillä tavalla että -- esimerkiks parisuhteessa näkyy että rupee tosi herkästi niinku vähä niinku huolehtimaan siitä toisesta sillee että miettii että nyt jos sattuu tätä tai tavallaan niinku ennakoi siinä nyt esimerkkejä -- Ymm kyl mä näkisi et se on ihan sama mikä tilanne ni se on kuitenki semmonen niinku kuormittava -- asia ja niinku taakka -- ja sitte että tavallaan just se että se syö niitä voimavaroja mitkä vois käyttää kaikkeen muuhun ni sitte se on pois sit taas kaikesta muusta et no tokihan sieltä nyt voi sit nähä niitä hyviäki asioita että on semmonen niinku vastuulline ja pystyy huolehtimaa mutta en tiiä voittaako ne hyvät asiat sitte -- niitä nekatiivisia
Lunan tulkinnassa Lapsen ei kuuluisi joutua huolehtimaan vanhemmasta. Varpaillaan olevan positiossa Luna rakentaa tulkintaa alaikäisen omaishoitajuuden vaikutuksista, joita ovat varovaisuus, toisten tulkitseminen, ilmapiirin tunnustelu ja tarkkailu, toisten tekemisten tarkkailu ja se, ettei kuormita omilla asioillaan muita. Edelleen Luna tulkitsee alaikäisen omaishoitajuuden vaikuttaneen omaan hyvinvointiinsa ja mielenterveyteensä. Tämä on
tapahtunut sen kautta, että on lapsuudessa laittanut toisten tarpeet omien tarpeiden edelle ja miettinyt toisia, mikä on itsessään kuormittavaa ja syö voimavaroja. Luna voisi muuten
käyttää voimavaransa oman elämänsä asioiden miettimiseen. Lunan yhteenvedossa vanhemmasta huolehtiminen rakentuu kuormittavana taakkana, josta voi seurata hyviäkin asioita, vaikka kielteiset seuraukset ovat merkittävämpiä.
Lunan kerronnassa vanhemmasta huolehtineelle rakentuu tarkkailevan ja varuillaan olevan positio, jossa muita, tilanteita ja ilmapiiriä tarkkaillaan helposti sekä tietty varuillaan olo säilyy.
Ylihuolehtijan positiossa Luna tulkitsee huolehtimisen jäävän myös päälle: huolehtiminen jatkuu, vaikka ei tarvitsisi enää huolehtia ja myös muiden läheisten ja ihmisten tilanteita huolehtii ja murehtii helposti. Huolehtimisesta ja huolenkantamisesta rakentuu Lunan tulkinnassa yleistynyt tila, joka syö energiaa ja aikaa muulta elämältä ja omaan hyvinvointiin keskittymiseltä.
Seuraavassa identiteettikertomuksessa Aurora tekee tulkintoja itsestään ja kokemuksestaan suhteessa taustaansa vanhemmasta huolehtineena lapsena. Aurora tulkitsee yksinäisen ja vastuuta kantavan positiosta alaikäisen omaishoitajuuden kokemustaan.
Näyte 28.
Aurora: -- ylipäätää musta tuli jotenki tosi pelokas ja [s]emmonenn.. -- niinkuu.. tai että jotenki siitä tuli tosi semmonen niinku.. taakka siitä perheestä -- et mua jotenki pelotti kauheesti ja koko se setti tuntu semmoselta uppoovalta laivalta et mä oon vähän niinku ainut kuka täällä tajuaa mistää mitää olipa sit kyse niinku vaikka niinku niistä
hengellisistä asioita tai, mistään kodi kotiin liittyvästä tai, ylipäätää.. että niinkuu mä oon se joka täällä niinku ymmärtää niistä, ja te ette ymmärrä mitää ja vaikka mä teille sanosin ihan sama mitä ((ääni värisee)) ni teette niinku tajua tai te ette toimi tai, mä en pysty kontrolloimaan teitä vaikka niinkuu haluan
Aurora kertoo, että hänestä tuli pelokas ja että perheestä tuli hänelle taakka. Aurora positioi itsensä yksinäiseksi lapseksi ja tulkitsee pelänneensä kokonaistilanteen puolesta. Aurora ottaa myös vastuuta kantavan lapsen position ja tulkitsee olleensa ainoa, joka voi tehdä jotain oli kyse sitten kotitöistä, vanhempien hengellisyydestä tai muusta kotiin liittyvästä. Edelleen tässä positiossa Aurora tulkitsee halunneensa, että kodissa muuttuisi jokin ja että muutoksen alkuunpanijoita ja aikaansaajia ovat isä ja äiti. Tässä näyttäytyy normaalin perheen ja
normaalin lapsi-vanhempi-suhteen moraalinen järjestys, jonka mukaan normaalia olisi, että muutoksen saisivat aikaan vanhemmat, eikä lapsi. Vastuuta kantavan lapsen positiossa Aurora näyttäytyy aktiivisena toimijana. Yksinäisen/avuttoman lapsen positiossa Aurora tekee tulkinnan, ettei hänellä kuitenkaan ole mahdollisuuksia vaikuttaa tilanteeseen. Aurora
tulkitsee positiossaan myös avuttomuutta kertoessaan, että hänen sanomisensa tai
tekemisensä eivät vaikuttaneet vanhempiin.
Seuraavaksi Säde asettuu useammanlaisiin, keskenään eriäviin positioihin, kuten esimerkiksi huolehtimisesta kärsineen, haavoittuvuutensa piilottajan ja pärjääjän positioihin.
Näyte 29.
Säde:-- Siihe että miten hullu miust on tullu..
H1: -- Ei täällä nyt ihan noilla sanoilla lue mutta -- on sanottu tämmönen väite kuin että lapsuudessa koettu huolehtiminen vaikuttaa nykyhetkessä.. mitä mieltä sä oot ite itse tosta väitteestä
Säde: No vaikuttaa.. vaikuttaa se
H1: Osaatko yhtää heittää -- miten sä aattelet et se vaikuttaa tai miks --
Säde: No -- tää on taas sit seuraava semmone -- voiaan seuraava kaks tuntii puhua tästä asiasta -- jos haluatte -- no mie oon kertonu teille näistä tämänhetkisen elämäni
haasteista niin kyllähän ne -- liittyy paljon siihe just semmoseen niinku.. miten mie sitä hahmottelinki että just se semmone ehkä se perusturva puuttuu siitä elämästä ja.. -- tai on aina puuttunu ja sitte sitä ehkä niinku.. ääm.. just rakentaa semmosella.. ---- tai ---- emmie tiiä liittyykö se siihen turvallisuuteen tai.. no siis kyllähä siis sehä -- vaikuttaa ihan kaikkeen se vaikuttaa miun ihmissuhteisiin se vaikuttaa kaikkeen miun työn tekemiseen se vaikuttaa.. vaikuttaa tosi paljo asioihi.. -- miu on hirveen hankala jos nyt ajatellaan niitä ihmissuhteita ni just semmonen niinku.. -- itsensä kasvaminen että hirveen
hankala esimerkiks olla täysin haavoittuva niinku kenelläkkään tai -- missään tilanteessa tai millekkään tai näin koska eihän semmonen niinku semmone heikkous oo koskaa ollu mikää vaihtoehto.. hirveen hankala niinku.. -- siis niinku et minähän pärjään yksin ehä mie tarvii ketää.. todellakaa mie tarvii ketää muuta.. mie oon pärjänny tähänki asti ihan hyvi yksin.. mie tiiän -- et se nyt ei ehkä oo noin mutta kuitenki niinku se sisäine ääni sanoo sillä tavalla ja sisäine ääni on myöski hirvittävän semmone.. ankara ja.. -- se ehkä just liittyy -- siihe nimeomaan että -- ei voi olla niinku heikko.. ja ei voi.. niinku -- ei semmone että ei pystys tai jaksas tai näin nii se.. se ei oo vaihtoehto koska.. koska.. no
niin pitkään ku ihmisen on pakko jaksaa nii sehä siis ihminehä selvii iha mistä vaa ja sehä jaksaa jaksaa niin pitkään ku vaan on niinku o- oikeesti pakko.. mutta ehkä nyt siis nykyään tässä tilanteessa nyt ku ei enää iha oo pakko niin nyt se niinku alkaa jotenki.. -- alkaa ne voimat ehkä.. loppua ja sit sen just sen niinku sen -- oman rajallisuutensa kohtaaminen on ihan hirvittävän niinku rankkaa ja hankalaa just sen niinku.. että ai -- enkö mie enää pystykkää.. -- ja sit se nyt tuottaa erinäisiä haasteita tällä hetkellä tässä elämässä.. jaa.. nii.. kyllä mie oon aika paljon niinku oppinu tässä nyt ehkä viim- viimesten vuosien aikana itsestäni nyt sitte -- tällai kolmenkymmenen ikävuoden tietämillä niinku oppinu tunnistamaan niitä asioita itsessäni nii sitte pystyn niitä myöskin näissä ihmissuhteissa ottamaan huomioon just sitä semmosta niinku
jakamista -- ja sit oon paljon niinku miettiny -- tämmösiä itsetunto ja omanarvontunto --
jakamista -- ja sit oon paljon niinku miettiny -- tämmösiä itsetunto ja omanarvontunto --