Projekti esittää, että kansallisten parhaan käyttökelpoisen tekniikan (BAT) sel-vitysten laatimista jatketaan tarpeen mukaan ja näiden laatimiseen tarvittava rahoitus samalla turvataan.
10 Vapaaehtoisten toimien käyttö keventämisen keinovalikoimassa
10.1
Tausta
Ympäristöjärjestelmät perustuvat vapaaehtoisuuteen. Keskeisinä tekijöinä ympäris-töjärjestelmissä ovat johdon sitoutuminen, ympäristönsuojelun tason jatkuva paran-taminen, ympäristöohjelman laatiminen, tavoitteiden saavuttamiseksi tarpeellisen organisaation luominen, työntekijöiden kouluttaminen ja vastuusuhteiden määrit-tely, lainsäädännön noudattaminen ja ulkopuolisen tahon suorittama todentaminen.
EMAS-järjestelmään kuuluu myös julkinen todennettu ympäristöselonteko.
Vapaaehtoisina ohjauskeinoina ympäristöjohtamisen järjestelmillä on ympäristö-politiikassa erilainen rooli kuin viranomaisten hallinnollis-oikeudellisella ohjauksel-la, vaikka molemmat pyrkivät ympäristönsuojelun edistämiseen. Ympäristölupien avulla yhteiskunta määrittää ympäristönsuojelun perustason ja turvaa kansalaisten ja toiminnanharjoittajien oikeudet. Ympäristöjärjestelmillä yritykset pyrkivät pitem-mälle meneviin, itse itselleen asettamiin, tavoitteisiin. Siten ne ovat ennen kaikkea yritysjohdon työkalu. Ympäristöjärjestelmiin liittyvä dokumentointi ja tiedottami-nen helpottavat kuitenkin yritysten asioimista viranomaisten, yritysasiakkaiden, tiedotusvälineiden ja kansalaisten kanssa. Niiden avulla yritys voi myös viestittää tavoitteitaan omalle henkilöstölleen.
10.2
Nykytila
Kansainvälisistä ympäristöjärjestelmästandardeista, erityisesti ISO 14001:sta on muodostunut käytäntö, jonka mukaisesti ympäristöasioiden hoito suomalaisissa yrityksissä nykyisin järjestetään. Vuoden 2006 lopussa Suomessa oli 991 ISO 14001 -sertifioitua yritystä (Peglau 2007) ja samaan aikaan 42 EMAS-organisaatiota, joissa 47 toimipaikkaa. Syksyllä 2007 EMAS-organisaatioita oli 41, joissa 48 toimipaikkaa.
ISO 14001 -lukuja ei varsinaisesti tilastoida. Luvut on kerätty Suomessa toimivilta sertifioijilta.
Viime vuosina myös raportointi yhteiskuntavastuusta on yleistynyt. Ympäristö-ministeriö on vuodesta 1996 vuoteen 2005 rahoittanut ympäristöraportointikilpailua.
Tämän jälkeen kilpailu muuttui maksulliseksi. Myöhemmin yhteiskuntavastuun raportointi on yhdistetty mukaan arviointiin. Raportoinnissa noudatetaan yhä enem-män Global Reporting Initiative (GRI) ohjeistusta. Viimeksi mainitussa on kysymys kansainvälisestä aloitteesta, jonka tavoitteena on luoda yleisesti hyväksytty mal-li organisaatioiden yhteiskuntavastuun raportoinnin ja yhteiskuntavastuutietojen
parantamiseen. GRI perustettiin vuonna 1997 YK:n ympäristöohjelman (UNEP) ja Coalition for Environmental Responsible Economies (CERES) -järjestön toimesta.
Kemian teollisuuden ”Vastuu huomisesta – Responsible Care” -ohjelma alkoi vuonna 1992 ja se kattaa Suomessa yli 80 prosenttia kemianteollisuuden tuotannosta.
Ohjelmaan kuuluu avoimuus ja yhteistyö sidosryhmien kanssa. Ohjelmaan ei kui-tenkaan sisälly kolmannen osapuolen suorittamaa ympäristöasioiden todentamista.
(www.chemind.fi)
10.3
Näkemys jatkotoimista
Projekti toteaa, että ympäristöjärjestelmät eivät voi korvata ympäristölupia, koska ne ovat vapaaehtoisia ja ne on tarkoitettu organisaatioiden johdon työvä-lineeksi. Viranomaisten ja yritysten tulisi kuitenkin nykyistä paremmin hyödyntää näitä järjestelmiä myös lupakäsittelyn yhteydessä. Ympäristöjärjestelmän avulla tuotetun tiedon viranomaisille aiheuttama työnsäästö tulisi ottaa huomioon viranomaissuoritteiden maksullisuudessa.
Projekti toteaa lisäksi, että toiminnanharjoittajien tulisi pyrkiä luomaan jär-jestelmänsä siten, että niistä saataisiin paras mahdollinen hyöty myös viran-omaistoiminnan kannalta, erityisesti sopivuus valvonnan tarpeisiin tulisi ottaa mahdollisuuksien mukaan huomioon. Toiminnanharjoittajan kannalta voidaan saavuttaa merkittäviä säästöjä, jos tiedonkeruun menetelmät olisivat mahdolli-simman yhdenmukaiset, eikä päällekkäisiä selvityksiä tarvittaisi.
11 Valvonta
11.1
Tausta
Projektin esittämillä toimilla on vaikutuksia lupien valvontaan. Lupakynnyksen nosto lisää jonkin verran valvonnan tarvetta. Normiohjaus puolestaan helpottaa valvontaa, koska ainakin osassa laitoksia määräykset tulevat entisiin lupamääräyk-siin verrattuna selkeämmin valvottaviksi. Toisaalta erityisesti rekisteröintimenettely lisää jälkivalvonnan tarvetta. Valvonnan lisääntymisen määrää on kuitenkin erittäin vaikea arvioida. Tämän takia esityksiä täytäntöönpantaessa on samalla syytä ryhtyä seuraamaan niiden vaikutuksista valvontaan. Samoin tulee arvioida, miten valvon-nan keinoja voitaisiin nykyisestään tehostaa.
Kuntien ympäristönsuojelun voimavaroista tehtyjen selvitysten mukaan kuntien ympäristöhallinnon voidaan, erityisesti pienissä kunnissa sekä alueellisesti Itä- ja Pohjois-Suomen kunnissa, katsoa olevan voimavaroiltaan vaikeassa tilanteessa. Kun-tien ympäristönsuojelutehtävien määrä on kasvanut merkittävästi ilman, että niiden hoitoon on voitu osoittaa voimavaroja.
Koska jälkivalvonnan tarve ainakin jossakin määrin kasvaa, on projekti tarkastellut myös valvonnan maksullisuutta keinona turvata valvonnan riittävät voimavarat.
Myös Suomen Kuntaliitto on kiinnittänyt huomiota esitettävien toimien vaikutuk-sista valvontaan ja esittänyt tässä yhteydessä pohdittavaksi valvonnan saattamista maksulliseksi.
Ympäristönsuojelulakia on äskettäin muutettu valvonnan osalta siten, että alu-eellisten ympäristökeskusten tulee laatia valvontasuunnitelma. Suunnitelman ta-voitteena on lupavalvonnan kehittäminen siten, että valvonnan voimavarat voidaan kohdistaa mahdollisimman tehokkaasti. Kunnissa valvontasuunnitelma on edelleen-kin vapaaehtoinen väline valvontavoimavarojen kohdentamiseksi, mutta ainaedelleen-kin suurimmissa kaupungeissa tällainen valvontasuunnitelma jo on.
Suomen Kuntaliiton mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen valvonnan maksullisuuden edellytyksiä olisivat valvonnan laatu- ja minimivaatimukset, vapaa-ehtoinen valvontasuunnitelma ja valvontakohteiden riskinarviointi. Valvontamak-sun perusteena tulisi olla hyväksytyn valvontasuunnitelman mukaiset toimenpiteet.
Maksua määritellessä tulisi ottaa huomioon valvottavan toiminnan laatujärjestelmät ja omavalvontatoimenpiteet.
Hankkeen projekti II (ks. hankkeen projekti II:n loppuraportti), on esittänyt suun-nitelman ympäristölupahallinnon uudistamisesta. Samalla projekti on valvonnan osalta esittänyt, että hallintopakon käyttäminen keskitettäisiin valvontaviranomai-sille. Niiden laitosten osalta, jotka kuuluisivat ympäristölupaviraston toimivaltaan, hallintopakon käyttämisestä päättäisi toimivaltainen alueellinen ympäristökeskus.
Kuntien toimivaltaa hallintopakon osalta ei muutettaisi. Ehdotuksen taustalla on
ollut tarve selkiyttää alueellisen ympäristökeskuksen roolia valvontaviranomaisena sekä nopeuttaa asian käsittelyä. Lisäksi projekti esittää YSL:n 85 §:n muuttamista siten, että määräyksen antaminen pilaantumisen estämiseksi olisi mahdollista myös alueellisille ympäristökeskuksille.
Valvonnan maksullisuuden toteuttamiselle ympäristöhallinnossa olisi edellytyksiä jo nyt. Aluekeskukset valvovat suunnitelmallisesti valvontaohjeiden mukaisesti ja raportointia varten on olemassa VAHTI-järjestelmän valvontaosio.
Maksu voitaisiin periä ainoastaan suunnitelmallisesta valvonnasta, jossa valvon-nan tarve perustuu riskinarviointiin. Maksun perusteena tulisi olla valvontaan käy-tetty työmäärä. Maksun määritystarkkuuden on oltava lainsäädännössä riittävä, jotta valvontamaksua ei pidettäisi veronluonteisena maksuna. Myös valvonnan ke-ventämistä olisi voitava harkita niissä tapauksissa, joissa yritys hoitaa toimintansa valvontaa vapaaehtoisten järjestelmien avulla. Muu kuin suunnitelman mukainen valvonta olisi maksutonta.
11.2
Nykytila
Ympäristöhallinnossa vain luvista ja päätöksistä sekä rekisterimerkinnöistä on peritty maksuja. Valvonnan maksullisuus on kuitenkin jo käytössä esimerkiksi ympäristö-terveydenhuollossa.
Valtion maksuperustelaissa (150/1992) säädetään valtion viranomaisten suorit-teiden maksullisuuden ja suoritteista perittävien maksujen suuruuden yleisistä pe-rusteista sekä maksujen muista pepe-rusteista. Pääsääntöisesti valtion viranomaisen suorittama viranomaistoimi, palvelu tai tarjoama tavara on maksullinen. Maksupe-rustelaissa suoritteet ovat maksullisia joko julkisoikeudellisina suoritteina tai muina suoritteina. Julkisoikeudellisen suoritteen, kuten valvonnasta perittävän maksun, tulee lain mukaan vastata suoritteen tuottamisesta valtiolle aiheutuvien kokonais-kustannusten määrää (omakustannusarvo). Lain 6 §:n 2 momentin mukaan maksu voidaan periä tätä alempana tai jättää kokonaan perimättä muun ohella silloin, kun kysymys on ympäristönsuojelusta. Maksua voidaan eriyttää myös muista syistä, kuten esimerkiksi sosiaalisista syistä.
Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella on nykyisin mahdollisuus periä sekä ympäristönsuojelulain että vesilain mukaisten lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä maksu. Muissa kunnan ympäristönsuojelutoimintaa koskevissa laeissa ei vastaavaa mahdollisuutta ole. Kunnalle suoritettavan maksun perusteet määri-tellään kunnan hyväksymässä taksassa, joka perustuu valtion maksuperustelakiin (150/1992). Taksa voi saman suoritteen osalta vaihdella eri kunnissa.
Sen sijaan maa-aineslain mukaan ottamistoiminnan valvonnasta aiheutuvista kustannuksista on soveltuvin osin voimassa, mitä maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) säädetään rakennustyön valvonnasta kunnalle suoritettavista maksuis-ta. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan luvanhakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan tarkastus- ja valvontatehtävistä maksun.
11.3