Mieshoitajuus ja perinteiset sukupuoliroolit

Eräs haastatteluista esille tullut löydös oli se, että joillakin kotihoidon asiakkailla oli hyvin syvään juurtunut mielikuva heidän mielestään oikeasta hoitajasta, joka täytti tietyt ulkoiset tunnusmerkit. Lähes poikkeuksetta kyseessä oli kantasuomalainen nainen.

Kaikki tämän ihannekuvan ulkopuolelle jäävät hoitajat, kuten miehet ja maahanmuuttajataustaiset, aiheuttivat lähtökohtaisesti epäluuloa kyseiseistä ihannekuvaa vaalivissa asiakkaissa. Tämä epäluulo voi purkautua hoitokielteisyytenä tai yleisenä epäystävällisyytenä asiakkaan vääränlaiseksi luokittelemia hoitajia kohtaan.

Ääritapauksessa asiakas saattoi estää pääsyn asuntoonsa näiltä hoitajilta, kuten erään haastateltavan kohdalla oli käynyt.

M: Meillä yksi asiakas joka ei halunnut mieshoitajaa ja ei myöskään halunnut tummaihoisia hoitajia, nais- tai miespuolisia, et hän haluaa ainoastaan niinku vaaleaihoisia naishoitajia, ja mieluiten suomalaisia. Et sillä asiakkaalla mä kävin muutamia kertoja silloin kun se tuli meille, niin se kaksi kertaa oli sillein, et mä kävin rapussa ja avasi oven ja asiakas vaati naishoitajan, mut kun sano että se ei onnistu niin sano että ei tarvii käyntii ja kyl kerran sano sitten, että ”painu helvettiin”.

Useampi mieshoitaja nosti esille, että perinteisestä miehen mallista poikkeava ulkonäkö saattoi herättää epäluuloja erityisesti vanhemmissa ikäryhmissä ensikohtaamisen aikana. Näitä ovat esimerkiksi mieshoitajan pitkä tukka tai parta sekä tatuoinnit ja lävistykset. Eräs haastateltava kertoi asiaan liittyvän kokemuksen uransa alkuajoilta, kun hän ei ollut vielä ehtinyt saada kaupungin henkilöstökorttia.

M: ...että on niitäkin esimerkkejä sit tullu vastaan, et ensikäynnille on mennyt ja asiakas on tullut ovelle avaamaan sitä ja () no silloin ei ikävä kyllä mulla sattunut henkilöstökorttia vielä olemaan, et en ollut saanut sitä [...] Kun esittelin itseni, niin se vaan katteli, että ”jaahas” ja veti oven kiinni ja sanoi, ”ettei tarvii tulla tänne, kun ei ole henkilöstökorttia ees näyttää”. [...] Asiakas oli soittanut meidän sairaanhoitajalle, joka oli sitten ruvennut nauraan et ”ai, et se on se meidän [haastateltavan nimi], et anteeks etten muistanu sanoo että meillä on miestyöntekijöitäkin”. Niin kyl se sitten otti mut vastaan sinne ja sit se vähän

naureskeli sille nolona, mutta sittenhän se niinku toteskin, että ”sähän oot hirveen mukava mies, että ethän sä ollutkaan niin pöllömpi, vaikka hurjalta näytätkin” [...]

Kyl mä sen voin kuvitella hyvinkin [haastateltava kuvailee ulkonäköään, joka poikkeaa perinteisen miehen habituksesta], niin jo lähtökohtana epäilee hyvin paljon, että millä asialla liikkuu...

Tässä kuvauksessa näkyi myös hyvin, että asiakkaan epäileväinen asenne perinteisestä habituksesta poikkeavaa mieshoitajaa kohtaan ilmeni useimmiten vain välittömän ensikohtaamisen aikana. Hoitajan käyttäytyessä kohteliaasti ja asiallisesti, ennakkoluulot usein väistyivät ja asiakkaat suhtautuivat kyseiseen mieshoitajaan tämän jälkeen luottavaisesti.

Ulkonäön lisäksi osa kotihoidon asiakkaista vaali tarkkaan käsityksiä perinteisistä miesten ja naisten töistä. Tämä saattoi ilmetä asiakaskäynneillä niin, että haastateltavia pyydettiin tekemään tiettyjä miessukupuoleen liitettyjä töitä, kun taas joihinkin kodinhoidollisiin töihin ei osattu suhtautua mieshoitajan tekemänä.

M: Kun miehet tulee niin nehän vaihtaa lamput ja avaa tukkeutuneet viemärit.

-

M: ...yksi miesasiakas sano, että oli päivitelly [mieshoitajan kollegalle] sitä kuinka raskasta se on [haastateltavalla mieshoitajalla], kun tiskaa täällä joka kerta. Siis kaikki naishoitajatkin tiskaa siellä, mutta ”[haastateltavan nimi] on menny valitsemaan akkojen työn ja tiskaakin täällä”...

Eräässä tarinassa tuli ilmi, että varsinkin osa miespuolisista kotihoidon asiakkaista näki naispuoliset hoitajat enemmän perinteisessä kotiapulaisen roolissa kuin terveysalan ammattilaisina ja saivat mielihyvää siitä, että naiset ”palvelivat” heitä. Tämä saattoi passivoida kyseisiä asiakkaita ja antaa hoitohenkilöstölle todellisuutta huonomman kuvan heidän toimintakyvystään. Asetelma saattoi äkkiä muuttua kun mieshoitaja saapui ensimmäistä kertaa edellä mainitulla tavalla ajattelevan asiakkaan luokse.

M: Toki ehkä tämmöisiä hauskojakin sattumia täältä löytyy, että tavallaan tämmönen miespuoleinen asiakas on () vuosia siellä on käyty lämmittämässä ruokaa kun hän antaa ymmärtää ettei hän kykene siihen. Sit ensimmäisellä kerralla kun minä meen ovelle, niin hän avaa sen oven ja kattoo, että ”Jaahas, mieshoitaja.

Minäpä lämmitän ruoan itse”, ja löi oven kiinni. Se käynti kyllä loppui siihen aika

nopeesti, että todettiin että, naiskauneus kelpaa vaan lämmittää ruokaa, mutta kun mies menee, niin kummasti se ruokakin lämpes sit ite.

Yksi mielenkiintoinen sukupuolirooleihin sidoksissa oleva tulos liittyi perinteisesti miessukupuoleen liitettävään auktoriteettiin. Suurin osa haastateltavista koki, että mieshoitajilla oli lähtökohtaisesti naishoitajia korkeampi auktoriteetti suhteessa kotihoidon asiakkaisiin. Auktoriteetin käyttäminen riippui mieshoitajan ammatillisesta persoonasta, asiakaskäynnin luonteesta sekä työyhteisön toimintakulttuurista. Eräs haastateltava kertoi, että monet lääkekielteiset asiakkaat ottivat lääkkeet vastustelematta hänen käydessään, mutta saattoivat protestoida lääkkeidenottoa naishoitajille. Haastateltava uskoi tämän olevan sekoitus miespuolista auktoriteettia sekä pitkää kotihoidon työkokemusta. Samoista syistä hän oli tiimin haasteellisimpien asiakkaiden vastuuhoitaja.

M: Joo, siis kyllä sillä on ihan oikeesti suuri merkitys tän ikäluokan ihmisillä [...] kun nehän nyt on lähtökohtaisesti sitä mieltä, että miehet on lääkäreitä ja naiset on hoitajia. Vaikka ne niinku tavallaan ymmärtää sen, että olen hoitaja, niin silti niillä tuntuu olevan semmonen tietynlainen () mulla on ihan erilainen auktoriteetti heihin valtaosaan [...] et joku joka ei välttämättä vaikka niitä lääkkeitä mielellään ota, niin ei mun tarvii ees käydä keskustelua siitä hänen kanssa, et mä laitan ne esille ja hän ottaa ne kiltisti ja se on niinku sillä siisti. Mun ei tarvii ees välttämättä neuvotella.

Haastateltava jatkoi, että hänet saatettiin välillä laittaa myös kokeilumielessä hoitokielteisille tai muuten haastaville asiakkaille. Tämä ei ollut kuitenkaan säännönmukaista.

H: ...jos tiedetään että on asiakas, joka ei yleensä suostu tai on tämmönen ehkä vähän hankala [...] onks se niin et kokeillaan ”et laitetaan [haastateltavan nimi]

sinne”?

M: Joo [...] mut ei sitä sillei häikäilemättömästi hyväksikäytetä, mut et välillä sit on sillei ihan vähän kokeilumielessä, et katotaan mitä käy. [..] Ei se onneks oo semmonen, et ”no mee sinne kun ei se kuitenkaan”, ei semmosta tarvii miettiä tässä työyhteisössä