3. 1600-luvun maalaiskäsityö
6. Maalaiskäsityöläisten asiakaspiirit ja opinkäynti
Maalaiskäsityöläisten asiakaspiiri saattoi ulottua verraten laajalle. Kokemäen Ru-dangossa asuvalla Pietari-räätälillä oli v. 1620 asiakkaita Kokemäellä ja Huittisis-sa.64 Ulvilan Preiviikistä kotoisin oleva Lauri-räätäli oli Pertun päivän aikaan v.
1681 ollut vaatteita ompelemassa Suodenniemen Leppälammilla.65 Uudenkirkon Vei-luan kylästä kotoisin oleva säämiskäntekijä Yrjänä Laurinpoika oli joulun alla v.
1674 ottanut työtä Tyrvään Kallialasta ja Karkun Järventaasta.66 Suutari Pietari Juhananpoika Taivassalosta velkoi v. 1634 saataviaan Eurasta.67 "Irtain mies ja suutari" Kokemäen Pukkalan Sipi Sipinpoika oli v. 1651 liikkunut Säkylän Pyhäjo-ella.68 Pirkkalan Asmuntilan sepällä oli v. 1629—30 tilauksia sekä omaan pitäjään että Hämeenkyröön69 ja Humppilan Huhdankylän hienosepällä v. 1652 töitä mm.
Loimaan Kuninkaisiin.70 Huittisissa kannettiin v. 1654 edesmenneen sepän Heikki Antinpojan saatavat, joita osoittautui olevan kahdeksasta talosta. Hänen asiakaspii-rinsä ulottui Huittisten Pyörälästä Vampulan Salmenojalle ja Kukonharjaan.71 Sel-laisten seppien ohella, joiden taontapiiri oli näin laaja, näyttää jo käytetyn myös ky-länseppiä, jollaiset myöhemmin saavuttivat suuren suosion.77 Esim. Kiukaisten Ha-rolassa oli v. 1637 kylän seppä, kylän paja ja yhteiset pajatyökalut.73 Heikki Ola-vinpoika -niminen seppä Euran Mestilästä tuomittiin v. 1623 saamaan palkkansa
Nuoranteelta ja Kauttualta, koska hän oli "heidän sääntöpalkkainen seppänsä"
(Stadga Smedh) jonka isännät panivat viralta kesken vuotta. Kiinteään asia-kaspiiriin ja vuosipalkkaukseen viittaa myös Lempäälän Perälän suutarin sanonta, ettähän oli tehnyt yhdeksän vuotta suutarin töitä Juhana Muotiselle.74
64) Huittisten käräjät 30.3. 1620.VAmm 1:25v;Kokemäen käräjät27.9. 1620,VA mm 1: 60.
65) Karkunkäräjät 18, 21.11. 1682, VAnn 6:841.
66) Karkun käräjät 12. 16.2. 1675, VAnn 5: I.fol. 22v.
67) Euran käräjät 21. 23.11. 1634.VAmm3: 308v.
68) Euran käräjät 16. 17.6. 1651. VAmm7: 191.
69) Pirkkalan käräjät 12. 13.10.1628, VAnn2:341v; Pirkkalan käräjät 25.8. 1630, VAnn3: 113 70) Loimaan käräjät 23. 24.4, 1652, VAmm 7: 386.
71) Huittistenkäräjät 14. 16.3. 1654.VAmm 8: 291.
72) Virtanen 1938s.18-19.
73) Euran käräjät 20. 21.10. 1637.VAmm4: 220v.
74) Lempäälänkäräjät 19. 20.9. 1631.VAnn 3:322.
Virallinenkäsityöläiskoulutus olisi 1600-luvullakäsittänyt oppipoika-ajan kaupungis-sa. kisällivaelluksen ulkomaille ja mestarinäytteen suorittamisen. Näin monimutkai-seen opinkäyntiin ei maalaismestareilla ollut mahdollisuutta. Lempäälän v. 1683 ni-mitetystä uudesta pitäjänräätälistä sanotaan nimenomaan, että hän on oppinut am-mattinsa isältään.75 Mouhijärven Kittilästä kotoisin oleva nuorukainen Lauri Pentin-poika oli v. 1674 ollut kaksi vuotta Ulvilan Söörmarkussa Reko Pentinpojan oppi-poikana oppiakseen suutarin ja räätälin ammattia.76 V. 1680 Mouhijärven lirolassa asuvalla räätälillä Heikki Juhananpojalla oli oppipoika Tyrvään Vinkkilästä.77 Pe-rusteellisempaa oppia haettiin kuitenkin kaupungista. V. 1680 Mouhijärven Rienilän
Juhana Tuomaanpoika sai mainetodistuksen lähteäkseen Turkuun käsityöläisen op-piin.7B Säkylän papin poika, räätälin kisälli Simo Lund oli v. 1679 käynyt oppiai-kansa peräti Tukholmassa, jossaaikoi suorittaa mestarinäytteen ja pyrkiä ammatti-kunnan jäseneksi.79 Tällaiset tapaukset olivat kuitenkin jo maaseudun kannalta kau-punkeihinkin menetettyjä mestareita.
7. Eräitä erikoisaloja
a) Eteläistenrannikkopitäjien puuastiantekijät
Kalannin jaRauman välisillä seuduilla oli keskiajan hansakaupunkien kysynnän vai-kutuksesta kehittynyt kaikenlaisten puuastioiden valmistaminen huomattavaksi käsi-teollisuudeksi. Nämä puuastiat lautasista ja pienistä taivutetuista haapavakoista suu-riin kimpiastioihin. saaveihin ja altaisiin asti vietiin 1500-luvulla kuluttajapaikkoihin-sa talonpoikien omilla tai Rauman porvarien aluksilla. Toiminta oli seudulle niin lei-maa-antavaa. että se sai siitä nimensä Vakka-Suomi. Varsinaissuomalainen puuastia-teollisuuden alue ulottui jonkin verran myös Satakunnan puolelle. Lappiin. Euraan jopa Köyliöön. Niinpä v. 1581 Ala-Satakunnasta ''niiltä talonpojilta, jotka tekevät astioita”, kannettiin verona 520 puuvatia ja 30 lautasta.80 V. 1596 Euran pitäjän astiantekijöiltä kannettiin 24 puuvatia ja 20 lautasta, seuraavana vuonna 12 puuva-tia ja 12 lautasta.81 Köyliössä, josta mm. vanhimmat alan työkalut on löydetty, pa-rikin perhettä (Kankaanpäässä ja Kepolassa) eli veistolla v. 1573.82 Maakunnan
tuotteet eivät kuitenkaan riittäneet tarpeeseen. Mm. Ulvilaan ostettiin v. 1559 run-saasti astioita eräältä kalantilaiselta ja Poriin v. 1561 samoin Mynämäen Laajoen
75) Lempäälänkäräjät 17. 20.2. 1683.VA nn6: 970.
76) Ulvilankäräjät 4. —6. 7.1674.VAmm I1:23.
77) Karkun käräjät 18.—20. 11.1680.VAnn5: 924.
78) Karkun käräjät 18.- 20.11. 1680, VAnn5: 2. fol.929.
79) Eurajoen käräjät 28.-29, 11.1679.VA mm 12: 139.
80) VA 2333:63,
81) VA 205:23ja VA 207:26v.Ks, nippuihin menevien astioidenlukumäärää VA 207: 113.
82) Köyliön sakkoluettelo 11.2. 1572, VAfotostaatits.24.
Astianuurtauspenkki Harjavallan Pitkäjärvellä, käytetty saavien ja muiden kimpias-tioiden laitalautojen viimeistelyyn. Emil Cedercreutzin museon kokoelmat. Valok.
Harjavallanoppikoululaisten kamerakerho 1973.
TuomasKöyhiltä. V. 1585 vakkasuomalaisiltakannettiin astioita tullina Porissa.83 Puuastiateollisuuden erästä haaraa, tynnyrintekoa, harjoitettiin paikallisen kysynnän vuoksi Kokemäenjoen varren kalastusalueella. Porissa tiedetään tynnyrintekijän kuuluneen vakituisestikäsityöläiskuntaan, Arvitynnyrintekijä asuiv. 1552 Ulvilan Ku-konharjan kylässä ja Matti tynnyrintekijä Ikaalisten Jumehniemen kylässä samana
vuonna.84Kuninkaankartanoissa tynnyrintekijät saivat työtä viikkokausiksi joka vuo-si.85
Kuningas kirjoitti 20.8. 1585 Ylä-Satakunnan voudille, että jo tämän edeltäjät ovat
tavanneet lähettää kuninkaan kyökkiin siivilöitä ja käski hänenkin tänä vuonna lä-hettää niitä 60 kappaletta. Kyökkimestari kiiruhti 23.4. 1586 sen vuoden lähetystä sanoen kuninkaan olleen tyytymätön edellisen vuoden liian pieneen siivilämäärään.86 Lähetettyjen tavaroiden luetteloista nähdään, että noin 50—100 siivilää tosiaan toi-mitettiin Ylä-Satakunnasta Ruotsiin vuosittain. Missä pitäjässä ne valmistettiin ei käy ilmi.87
Varsinainen puuastiapitäjä oli Tl:n Lappi. Vakka-Suomen talonpoikainen
puuastia-83) VA 2066: 18, VA 2114;5vja VA 2367:80, 84) VA 1952:101vja 27v.
85) esim. VA 2304:7.
86) VA 2382:98—99. Vouti Sigfred Andersinpojan sanotaan olevan Raaseporin läänistä, mutta Almqvist IV s.216eitunnehäntäsieltä vaan Satakunnasta.
87) V. 1583VA 2352:21, v. 1590VA 2415: 42ja44v.
teollisuuskehittyi lopulta niin, että eri pitäjät, jopa kylät erikoistuivat tiettyyn tuottee-seen: Kalanti kannuihin ja tuoppeihin, Laitila leipälautasiin, Lappi sankoihin ja puu-vateihin.88 Pitäjän tuotteet vaelsivat pääasiassa Rauman aluksilla Itämeren markki-noille. Porvari Simo Sonkki vei esim. v. 1556 Stralsundiin 443 nippua ämpäreitä, 49 nippua saaveja, 32 nippua vakkoja, 500 kappaletta rasioita, 88 tohtia lautoja ja 8 kuormaa tuohia. Astiat niputettiin sisäkkäin laivatilan säästämiseksi. Niinpä 1600-luvun ämpärinippuun kuului kahdeksan ämpäriä ja neljä kiulua, kun taas vatinip-puun pantiin 25 puuvatia. Tusinoittain myytiin ammeita, kannuja, kauhoja ja voi-pyttyjä, kahden tusinan erissä puulusikoita, mutta sadan kappaleen erissä pieniä ra-sioita. Runsas astianteko hävitti lopulta sopivan haapa-, kuusi- ja katajapuun pitäjän metsistä, niin että oli lähellä kiusaus etsiä sitä pitäjänrajan takaa. Esim. v. 1626 ko-diksamilaisia jakaukolalaisia syytettiin siitä, että he olivat anastaneet astiapuita Eu-ran Naarjoen metsästä. Monet seikat tukevat siis pitäjän talonpoikien väitettä, kun he vuoden 1660 valtiopäivävalituksessaan esittivät Lapin pitäjänmuinoin saaneen puuastioiden valmistuksesta ”sekä elatuksensa että varat veronmaksuun”.89 Liikkuipa Lapin pitäjän miehiä sisämaassakin puuastioita valmistamassa: v. 1672 tiedetään erään heistätyöskennelleenVesilahdessa.90Laviassa tavattiin vastaavastiv. 1680muuan laiti-lalainen laivamies JaakkoOrju puuastioitatekemässä.91
1600-luvullakin puuastiain tekoalue ulottui niukasti Euran pitäjän puolelle.92 Niinpä v. 1622 Hinnerjoen Agnes Martintytär syytti Markus-nimistä knaappia Luvian Väi-päreestä, että tämä oli ottanut häneltä viisi nippua rasioita viidestä markasta, jotka piti maksaa Älvsborgin lunnaita varten.93 V. 1645 Euran Mestilän talonpojat olivat
antaneet Hinnerjoen Heikki Matinpojalle "luvan hakata vatipuuta metsästä”.94 Seu-raavana vuonna Euran kirkonkylän Lauri Jaakonpoika tuomittiin maksamaan 25
äyriä kuparirahaa Honkilahden Mannilan Matti Sipinpojalle, "jotka hänen isänsä oli viidestä puutuopista jäänytvelkaa”.95 V. 1680 Euran käräjillä muuan Honkilahden Mannilan mies taas kertoi kuulleensa puheenalaisen asian, "kun hän seisoi sorvaa-massa astioita eteisessä kotona Erkki Knuutinpojan luona Mannilassa”.96 Näkymä on kodikas: sorvipenkki maalaistalon tupien välikössä ja maalaiset ajan kuluksi
ju-tuttamassa sitä käyttävää miestä. Sillä on kuitenkin yleistäkin kantavuutta, koska näiden yksinkertaisten "vakkasuomalaisten" käsien tuotteet levisivät jopa yli valta-kunnan rajojen.
88) Rinne 1963s. 104
89) Papunen 1959s.393-396.
90) Melander. Hist.Aikakauskirja 1917s.22.
91) Karkun käräjät 19. 21.5. 1681,VAnn 6: 136.
92) Koiv isto 1966s.361.
93) Eurajoen käräjät 12.8, 1622,VAmm I: 163.
94) Euran käräjät 18. 20.8. 1645.VAmm6: 80v.
95) Euran käräjät3.-5. 11. 1646, VAmm6: 172v.
96) Euran käräjät30.6. 1,7.1680. VAmm 12: 56.
Veistetystä haapalaudasta taivutetut suuret vakat, jotka oli sidottu kuusenjuurilla, olivat "Vakka-Suomen” erikoistuotteita.Kuvassa jauhovakkojaRauman museosta.
Osoitukseksi astiantekijöiden tuotteiden monipuolisuudesta otettakoon lopuksi Koke-mäenkartanon inventaariosta v. 1548 sarja, jossa luetellaan ”vakkasuomalaisastiat”
(Finne käriller): uusia porvarituoppeja 4, vanhoja 5, piippukannuja 3, katajakannuja 4. punaisia kousia 5, valkeita kousia 2, lappakannuja 44 (joista 20 poistetaan), val-keita vateja 90 (joista 4 poistetaan), uusia lautasia 100, vanhoja lautasia 60 (joista 22 poistetaan), jauhovakkoja 5 (joista 4 poistetaan) ämpäreitä 3, panninvakkoja 2, puolen pannin vakkoja 3, neljäsosapannin vakkoja 2, pohtimia (dryfta) 7, maito-punkkia 178 (joista 30 poistetaan), kirnuja 2ja maitosaaveja 4.97 Merkille voi panna mm. huomattavan suuret vakat: pannihan oli 2/3 tynnyriä eli 20 kappaa ja puoli panniakin 10 kappaa. Suorastaan huomiota herättävät sen sijaan uudet tiedot
kou-sista, näistä Olaus Magnuksen 1500-luvulla ylistämistä korutuopeista, jollaisia ta-lonpoikien tiedetään käyttäneen kinkerikannuina ja Suomen aateliston teettäneen hääpöytänsä parhaiksi koristeiksi.98 Kun kousia on säilynyt vain parisenkymmentä (Suomesta kaksi, esineinä Ruskon ja kuvana Vampulan, Tanskasta yksi ja suurin
97) VA 1934: 1-8.
98) Kustaa Vilkuna, Varsinaissuomalaistenkansanomaisestataloudestas. 180—182ja252—253.
osa Ruotsista, jonne ne ovat joutuneet suomalaisten aatelisten saadessa sieltä virko-ja), jokainen tieto niistä on arvokas. Odotuksen mukaista on Kokemäenkartanon kousien punaiseksi maalaaminen, koska osassa kousista oli jopa jalometalliheloja, maalattuja omistajan vakuunoita tai latinalaisiaraamatunlauseita, kuten Ruskossa."
Myös Kokemäenkartanon kousien lukumäärä 7 lienee suurelle kartanolle tyypillinen:
AnnaTottilla oliv. 1549Varsinais-Suomen Nyynäistenkartanossa viisikousaa.100 V. 1719 erilaisia veistotuotteita tuotiin kaupunkeihin vain seuraavasti: Tim Lapista 3 kimppua rasioita, Eurajoelta 1 tiinu ja Eurasta 1 kimppu vateja sekä Ulvilasta 1
ve-ne.101
b) Loimaan satulasepät102
Kuningas Juhana 111 julkaisi 17.8. 1576 käskykirjeen maalaiskäsityöläisten ja itsel-listen verottamisesta. Sen mukaan käsityöläisten tuli suorittaa I—6 talaria veroa vuodessa; kukin heistä taksoitettiin ammattinsa laadun ja työskentelyaikansa pituu-den perusteella.
Tämä erikoisvero aiheutti seuraavan anomuksen, joka useiden silloisessa Loimaan pitäjässä asuneiden satulaseppien puolesta on jätetty kuninkaan kansliaan 12.5.
1577 ja säilynyt muiden Suomea koskevien valitusten mukana Valtionarkiston ns.
sinisen sarjan yleisessä osassa.103
Anomuksen allekirjoittaja Jaakko Heikinpoika Loimaan Kojon neljänneskunnan Annistenkylästä aloittaa selostamalla heikkoa taloudellista tilaansa; anomus, joka on erittäin sujuvalla tyylillä kirjoitettu, on todennäköisesti jonkun papin laatima. "Mi-nulla köyhällä miehellä, Teidän Kuninkaallisen Majestettinne verovelvollisella talon-pojalla Loimaalta, on kahden äyrin maat, vähän metsää eikä ollenkaan kalavettä.
Syksyin keväin viljelen minä köyhä mies peltoa; se vähä mikä minulla on niittyä tu-lee nopeasti korjatuksi eikä pellostakaan ole paljoa leikattavaa.” Vähän myöhemmin jatketaan: "Kaskimaata minulla ei ole lainkaan, eikä liioin kalavettä. Osuuteni
met-sään ei ole niin suuri, että hyvästi voisin noutaa itselleni polttopuita lämmittääkseni pirttiäni, jossa asun. Sen tähden minulla ei liioin ole tilaisuutta, kuten toisilla talon-pojilla pitäjässäon, polttaa tervaa.”
Huonon taloudellisen tilansa takia olivat anojan vanhemmat opetelleet käsityötä, ni-mittäin satuloiden tekoa. Tällä hänenkin piti elättää vaimo ja lapset sekä huoltaa yksi sisarensa. Kun hän vielä oli ollut puoli vuotta työttömänä ja joutui ostamaan
99) Maliniemi. Ruskon kousan kirjoitus. Hist. Aik. 1945s. 199, 100) Vilkuna, m.t.s. 182.
101) Oja 1956s. 63-65
102) Yleislähteenä:Jokipii. Loimaan satulanteko. Kotiteollisuus 1956 N:o 1,s.4—6.
103) VA215'. fol.86-87.
Puuleikkauksin koristeltu satula Alastarosta, nykyään Kansallismuseossa. Valok Museoviraston kuva-arkisto.
työtarpeensa kalliista hinnasta, ei hän mitenkään jaksanut suorittaa 2 talarin veroa, jotavouti häneltä vaati, vaan anoi nöyrästi saada verovapauden sen maksamisesta ja lupasi luopua satulanteosta. Pitäjässä asui neljä muutakin talonpoikaa, jotka sa-moin tekivät ratsastussatuloita(”hoffmandz Sadlar'’). He olivat ammattimiehiä, joilla ei ollut renkejä, vaan he tekivät itse niin paljon kuin voivat saada aikaan. Hekin pyysivät saadajäädäentiselle verolleenjalupasivat luopua satuloidenteosta.
Pitäjässä näyttää olleen vielä toisenkin laatuisia satulaseppiä, koska anomuksessa jatketaan: vMitä vihdoin tulee toisiin talonpoikiin, jotka tekevät
talonpoikaissatuloi-ta, heitä vailla pitäjä ei voi olla.” Tällöin tarkoitetaanvarmaan kesävaljastuksessa he-vosen selkävyön alla käytettyä satulaa, jota tavattiin pohjoisessa Varsinais-Suomessa.
etelä-Satakunnassa ja länsi-Hämeessä. Loimaa sattui keskelle tätä aluetta (Taive 1972 kartta 10).
Anomuksen loppuosa on psykologisesti onnistunut, se osoittaa, ettei käsityöstä luo-puminen ole suinkaan anojan perimmäinen tarkoitus. Vakuutetaan, ettei anoja ole harjoittanut maakauppaa missään muodossa. Jos satulamestarit muka vain olisivat tienneet, että tämä käsityö oli varattu kaupunkien mestareille, eivät he koskaan olisi sitä harjoittaneet. Jos joku haluaa sitä harjoittaa, siirtyköön kaupunkiin. Kauppiaat myykööt kruunulle satuloita, joita Saksasta tuovat, niin kalliista kuin haluavat (!).
Kuningas Kustaan aikana olivat eräät kaupunkilaiset tehneet valituksen
loimaalai-sesta satulatyön harjoittamisesta. He olivat saaneet kuninkaalta vastauksen, että hei-dän olisi tuotava hyviä satuloita Saksasta ja jos Loimaan talonpojat voisivat tehdä parempia tai yhtä hyviä, niin kuningas sallisi sen. Hänen Majesteettinsa asetti vielä ratsumestareita ja tarkastusherroja katsomaan, etteivät ratsumiehet käytä pienempiä satuloita kuin heidän pitää. Näin anojat vaimoineen ja lapsineen jäivät odottamaan lohduttavaavastausta.
Tällaista ei liene koskaan annettu; sitä ei ole löytynyt registratuurasta eikä voutien kuiteista.
Muista lähteistä voj saada lisätietoja satulasepistä, joihin näin tutustuttiin. Varalli-suustiedoton otettu mukaan kuvaamaan heidänyhteiskunnallista asemaansa.
Anojan isä, jokaoli opetellut satulanteon, oli Kojon Annisten kylän Heikki Lassen-poika Pousa, isäntänä ainakin jo v. 1564. Hopeaveroluettelon mukaan hän v. 1571 omisti kuparia 2 naulaa, nelivuotiaan naudan, kaksi kolmivuotiasta ja kaksivuotiaan hiehon, kaksi vuoden ikäistä vasikkaa, kolme lammasta ja vanhan hevosen, jonka arvo oli 6 markkaa. Koko hänen irtain omaisuutensa arvioitiin 33 markaksi, mikä oli runsaasti allepitäjäistenkeskimääräisen varallisuuden.
Jaakko Heikinpoika Pousa, edellisen anomuksen tekijä, oli isäntänä vuodesta 1573 1590-luvulle saakka. Anomuksen teon aikaan v. 1577 oli hänellä 6 lehmää, ja hän maksoi kymmenyksinä nelikonruista ja nelikon ohraa. 104 V:n 1590 maantarkastus-luettelossa hänen melkoinen omaisuutensa jälleenesitetään hyvintarkasti.
Satakunnan vanhimmasta tuomiokirjasta tavataan Loimaan käräjiltä v. 1552 tuo-mio, jossa yhdeksää henkilöä rangaistaan kolmen markan sakolla ”koska he käyttä-vät vilppiä (falske gerning) satulamaakarin ammatissaan”. Ammatinharjoittajien lu-ettelo on seuraava: Euran kylän Yrjänä, Sipi ja Matti Kolli, Kuninkaisten kylän Jaakko, Eskil Mikonpoika ja Markus Välläri, Kojon eli Annisten kylän Juhana sekä Vilvaisten Mikko ja Hirvikosken Markus.105 Jo Kustaa Vaasan aikana sahateolli-suus on siis levinnyt varsin runsaasti, viiteen kylään, jotka tosin kaikki sijaitsevat lähekkäin sekä vähintään kymmenelle mestarille. Viimeksimainitun voi sanoa, koska em. anojanisä eiole tässäjoukossa.
Satuli merkitsee Lönnrotin sanakirjan mukaan satulamaakaria. Tämä tieto antaa
mahdollisuuden saada selville vielä muitakin satulaseppiä. Se seikka, ettei Satuli-nimi näissä kylissä ole kiteytynyt talonnimeksi, puhuu sen puolesta, että se oli tosi-aan kantajansa silloistaammattia ilmoittava.
Simo Satuli eli Loimaan Euran kylässä 1/4-savun eli 3 äyrinmaan suuruisen talon isäntänä 1540—1554(ehkä 1557 asti). V. 1540 hän ei omistanut hevosta, mutta sen sijaan neljä vetohärkää, yhdeksän lehmää, kuusi sikaa ja seitsemän lammasta. V:n 1554 maakirjassa on hänen talonsa äyriluku lisätty 5 äyriksi, mikä selvästi johtuu siitä, että Euran kylässä autioksi jääneen Matti Rekonpojan em. Matti Kollin talon maat on jaettu Simon ja erään toisen saman kylän talollisen välillä. Simoa seurasivat isäntinä hänen kaksi poikaansa JaakkojaSimo.
104) VA 2299:39,
105) J. E. Ro o s (toim.) s.206. Loimaan käräjät 18.7. 1552.
Loimaan satulaseppien asuinky-lät. PiirtänytPentti Papunen.
Jaakko Simonpoika Satulin nimellä on talo vuodet 1558—1565, 5 äyrinmaan 6 pen-ningin suuruisena. Häntä sakotettiin 25.6.1558 yhdessä 10 muun isännän kanssa kyyditysniskoittelusta. Veljekset pitivät luultavasti taloa yhdessä, koska 2.2. 1565 Simo Satulia sakotettiin 16 kanssasyyllisen mukana veronmaksun laiminlyönnistä ja koska hän sitten 1570—1576 esiintyy saman talon isäntänä. On jokseenkinvarmaa,
että Simo Simonpoika Satuli harjoitti nimensä mukaista ammattia, sillä 8.3. 1570 eräs Kuninkaisten kylän talonpoika tuomittiin 6 markan sakkoon lihashaavasta.
jonkahän löi ”Simon sadhelmakareij Effrakoskij” -nimiselle miehelle.106
Thomas Sadelmakare mainitaan Loimaan käräjillä 17.9. 1560, jolloin hänkin 30 muun isännän kanssa sai sakkoa kyyditysniskoittelusta sekä rikkinäisistä silloista ja aidoista. Hänen asuntopaikkaansa ei sanota, eikä siis tarkkaan tiedetä, minkä talon isäntä hän oli. Se, että hänet mainitaan Köyliön jaKankareen kylissä asuvien isän-tien välissä, näyttää osoittavan hänen asuneen lähellä edellä mainittuja ammattivelji-äänEuran jaAnnistenkylistä.
Näin on tunnistettu tusinan verran satulamestareita ja saatu kuva heidän varallisuu-destaan. Havaitaan, että he asuivat lähikylissä; käsityö on voimakkaasti paikallisvä-ristä. Satulanteon pohjana on monien harjoittama puusatuloiden valmistus, josta puheenaolevat miehet ovat Kustaa Vaasan aikana kehittäneet edelleen
nahkasatuloi-106) Huittistensakkoluettelo 6.3. 1570,VA 2229: 126v.
den teon sellaisille oli ilmaantunut kysyntää, kun valtakunnan tänä aikana miltei keskeytyksettä käymiin sotiin varustettiin ratsuväkeä. Merkille pantava piirre on ammatin periytyminen isältä pojalle, mikä kahdessa tapauksessa voitiin todeta; se osoittaa ammatin kannattavuutta ja tärkeyttä tekijöilleen, sen vakiintunutta
harjoi-tusta.
Kun Loimaan satulasepät neljännesvuosisataa myöhemmin taas mainitaan keskus-hallinnon asiakirjoissa, aloite lähti ylhäältäpäin. Kaarle-herttua matkusti alkuvuo-desta 1602 Turun ja Porin kautta pohjoiseen ja oli nähtävästi tällöin kuullut seudun erikoistuotteesta. Hän kirjoitti Tukholmasta 12.7. 1602 Turun linnan silloiselle käs-kynhaltijalle:
”Koska olemme saaneet tietää, Tönne Yrjänänpoika, että Porin tienoilla sekä Loi-maan pitäjässä ja muissakin pitäjissä siellä Suomessa asuu satulamaakareita, jotka
osaavat tehdä sellaista työtä, on armollinen määräyksemme, että käskette heidän valmistaa niin paljon satuloita kuin heille suinkin on mahdollista. Voudit, joiden alu-eella he asuvat, auttakoot heitä toimittamalla vuotia ja muuta, mikä niitä varten on tarpeellista javälttämätöntä. Lähetämme Teille tämän mukana satulan, jotta voisitte näyttää heille, millä tavoin me haluamme satulat tehtäviksi. Toimikaa näin.”107
Määräyksen aiheuttamista toimenpiteistä mainittakoon mm., että kruunun ”nuorten hevosten tallimestari” Erik Hara 20.8. 1602 kuittasi Porin kartanossa 7
lehmän-vuotaa ja 66 vasikannahkaa, jotta niistä tehtäisiin satuloita ja riimuja kruunun he-vosille missä työ sitten tapahtui, jää kuitenkin sanomatta.108 Ehkä se osaltaan ta-pahtui Ulvilan Hyvelän kylässä, jossa asui Paavali Pentinpoika -niminen satulasep-pä. Käymällä Kaarle-herttuan luona hän pääsi 27.1. 1609 vakinaisesti kruunun pal-velukseen. Voutien käskettiin antaa hänelle kaikki tarpeet 12 ratsumiessatulan val-mistamistavarten.109
Seuraavat tiedot nimenomaan loimaalaisista satuloiden teosta on poimittu tuomio-kirjoista miespolvea myöhemmältä ajalta. V. 1630 Loimaan talvikäräjillä
määrät-tiin, että Euran kylän Martti Erkinpojalta on ulosmitattava viisi satulaa, jotka tämä oli luvannut valmistaa rouva Brita de la Gardien laskuun.110 Vuoden 1643 kesäkä-räjillä taas velvoitettiin saman kylän Simo Tuomaanpoika maksamaan eräs isältään aikoinaan Huittisten Riesolan kylääntilattusatula, jotaei ollut kuulunut tilaajalle.111 Kun ei myöhemmin samalta vuosisadalta enää tavata käräjillä lisää samanlaisia
mainintoja, täytynee siitä päätellä, että satuloiden teko on vähitellen loppunut kau-punkilaismestarien kilpailuun. Lähes sadan vuoden ajan Kustaa Vaasan
hallitus-107) Julkaistu: Waaranen: Handlingar upplysande Finlandshistoriaunder Karl IX:stidIs. 310.
108) VA 2446:Ilv ja50v,
109) Kaarle-herttua Tukholmasta 27.1. 1609OttoHelmervon Mörnerilleym.VA. Reg. jälj. 1609,fol.24.
110) Loimaan käräjät 19.3. 1650, VAmm 3: 34v.
111) Loimaan käräjät 28. 30.8. 1643, VA mm5:333v.
kaudelta Kristiina-kuningattaren aikaan asti Loimaan satulat näyttävät joka ta-pauksessa kuuluneen maassamme yleisesti tunnettuihinkäsityötuotteisiin.
c)Säkylän myllynkivien hakkaajat
Säkylän pitäjä on kuluneina vuosisatoina ollut tunnettu eräästä sangen
erikoistunees-ta käsityötuotteesta, myllynkivistään, "Säkylän ykssilmäisistä”, niinkuin leikillisesti sanottiin. Samaa sanontaa saatettiin käyttää myös säkyläläisten haukkumanimenä.
Nimen johdostaon keksitty tunnettu selitys, että Säkylän kivenhakkaajat olisivat on-nettomuuksissa usein menettäneet toisen silmänsä.112 Tätä eivät kivenhakkaajien jäl-keläiset halua hyväksyä, koska kenellekään ei muisteta niin käyneen; he pitävät ko-ko sanontaa pelkästään vertauskuvallisena. Sen havaitsi myös A. Europaeus, joka v.
1911 turhaan etsiSäkylästä silmäpuolta valokuvattavaksi.113
Myllynkivien hakkaaja Iso-Säkylän kylässä tämän vuosisadan vaihteessa. Valok.
AarneEuropaeus. Museoviraston kuva-arkisto.
112) K. K . Ki 11ine n, Kiinteitä muinaisjäännöksiä Loimijoen kihlakunnassa. SMYA 11, s. 97(v. 1877).Kau -k am aa-Valonen,Satakunnansananparsias.104.Simonsuuri.Kotiseudun tarinoita(1951)s. 150.
113) Rauman lehti 29.8. 1911.
Ensimmäiset asiakirjatiedot myllynkivien valmistamisesta Säkylässä myyntiä varten ovat jo 30-vuotisen sodan ajalta. Mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että tämä
te-ollisuus olisi juuri silloin syntynyt; v. 1801 sitä sanotaan harjoitetun "ikimuistoisista ajoista lähtien”. Vesimyllyjä, joissatarvittiin parempia kiviä kuin käsin jauhettaessa, tehtiin meillä jo 1300-luvulta alkaen, ja keskiajalla ne keskittyivät erityisesti Lounais-Suomeen jaEtelä-Hämeeseen.114 Mainittakoon, että jo vuonna 1335 käytiin Säkylän kylän metsärajat naapureita vastaan115 juuri samoista metsistä kaivettiin, kuten tuonnempana nähdään. Säkylän myllynkivienraaka-aine.
1600-luvulta tavatut tiedot myllynkivien valmistamisesta Säkylässä ovat seuraavat.
V. 1639 sai neljä Säkylän Pyhäjoen kylän miestä kihlakunnanoikeuden tuomion, jonka mukaan entisen voudin Mårten Bångin (Ala-Satakunnan voutina 1635—37)116 oli maksettava heille loppuerä kahdeksan myllynkiven hinnasta, jotka heiltä oli saatu
kruunun tarpeisiin.117 V. 1654 ostettiin Pietari Brahen omistaman Marttilan pitäjän Juvan kartanon uuteen myllyyn Säkylästä kolme myllynkiveä neljän hopeatalarin hinnasta kappaleelta.118 V. 1675 kirjoitti Porin kreivikunnan vouti Paavali Paavalin-poika Callia Huittisista Tukholmaan, että kreivikunnan mylly Huittisten Loimaan kylässä valmistuisi vielä samana syksynä, kunhan vain myllynkivet saataisiin Säky-lästä, neljänpeninkulman päästä.119
Odotuksen mukaisesti ovat valistusajan talousmiehet kiinnittäneet huomiota näin erikoiseen elinkeinoon. Kauppakollegion asessori Ulrik Rudenschöld kertoo
tunne-tussa kertomuksessaan Suomen taloudellisista ym. oloista v. 1738 seuraavaa; Ala-Satakunnan alaosassa ”ei ole käytännössä mitään erityisiä sivu-elinkeinoja, paitsi myllynkivien hakkaaminen Säkylän pitäjässä, missä aikaisemmin sanotaan sellaisia kiviä lohotun kallioista maanpinnan yläpuolelta. Sitten kun nämä olivat loppuneet
ja kun olisi vaivalloisempaa etsiä kiviä pitkälti ympäriinsä, kaivetaan niitä maasta, jonkasisässä ne ovat irtaimina. Ne ovat muodostuneet yhteenpuristuneesta hiekasta.
Myllynkiviä myydään kuudesta kahdenkymmenen kuparitalarin hintaan kappaleelta.
Myllynkiviä myydään kuudesta kahdenkymmenen kuparitalarin hintaan kappaleelta.