3.2.1 Lisääntymis- ja levähdyspaikat luonnontieteellisestä näkökulmasta
Lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikkoja ovat muun muassa lisääntymisyhdyskunnat, talvehtimispaikat sekä muut kesä-, kevät- ja syysaikaiset päiväpiilot.101 Tyypillisiä lepakoiden käyttämiä lisääntymis- ja levähdyspaikkoja ovat puut, erityisesti puunkolot, erilaiset rakennukset ja maanalaiset piilopaikat. Lepakoiden aineenvaihdunnalliset ja sosiaaliset toiminnat vaihtelevat vuodenajasta toiseen. Näin myös erilaisten lisääntymis- ja levähdyspaikkojen käyttö vaihtelee. Lisäksi eri lepakkolajien käyttäytymisessä on eroavaisuuksia. Suurin osa lepakkolajeista käyttää monia erilaisia lisääntymis- ja levähdyspaikkoja hyödyksi, vaikka tietyt lepakkolajit käyttävätkin pääosin vain esimerkiksi metsän puita suojinaan.102
Vaikka lisääntymis- ja levähdyspaikat olisikin helppo määritellä biologisesti, termi on lainopillisesti melko epämääräinen käsite. Lisääntymis- ja levähdyspaikkoihin liittyvä sääntely rajoittuu hyvin suppeaan lakitekstiin ja mahdollistaa laajan tulkinta- ja soveltamisvalikoiman. Lisääntymis- ja levähdyspaikkoja koskeva sääntely on aiheuttanut erimielisyyksiä ja epäselvyyksiä voimaantulostaan lähtien, sillä konkreettiset kriteerit
100 Euroopan komissio 2007, s. 1-88.
101 SLTY 2017a, s. 1.
102 Marnell - Presetnik 2010, s. 9.
paikkojen rajaamiselle ovat puuttuneet.103 ELY-keskukset ovat Suomessa luonnon- ja maisemansuojelua valvova taho, joka valvoo muun muassa maankäytön suunnittelua.104 3.2.2 Lisääntymis- ja levähdyspaikan määritelmät Euroopan unionin komission luontodirektiivin soveltamista koskevassa ohjeessa
Komission ohjeessa luontodirektiivin soveltamisesta koskien erityisesti suojeltuja lajeja todetaan, että vaikka luontodirektiivissä105 nimenomaisesti viitataan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen suojeluun, direktiivin 12 artiklan 1 d kohdassa tai 1 artiklassa ei kummassakaan määritellä lisääntymis- tai levähdyspaikkaa sen tarkemmin. Komission ohjeessa lisääntymispaikka on määritelty paikaksi, johon eläimet menevät lisääntymään, esimerkiksi pariutumaan, parittelemaan tai synnyttämään poikasensa. Lisääntymispaikaksi katsotaan myös varsinaisten lisääntymispaikkojen läheisyydessä olevat paikat, joista poikaset ovat riippuvaisia.106 Lepakon tapauksessa tällaisia lisääntymispaikkoja ovat muun muassa lisääntymisyhdyskunnat, joihin naaraat kokoontuvat synnyttämään ja hoitamaan poikasiaan.
Levähdyspaikoiksi katsotaan komission ohjeessa paikat, jotka ovat lajin yksilölle tai ryhmälle selviämisen kannalta keskeisessä asemassa, silloin kun eläimet eivät ole aktiivisessa tilassa. Esimerkkinä levähdyspaikkakäyttäytymisestä komissio mainitsee lepäämisen, nukkumisen ja toipumisen sekä talvehtimisen. Komissio käyttää esimerkkinä Euroopassa esiintyvää metsälepakkoa, jonka avulla ohjeessa kuvataan lepakoiden tunnusomaista käyttäytymistä lisääntymis- ja levähdyspaikoilla.107
3.2.3 Lepakoiden talvehtimispaikat
Maanalaiset lisääntymis- ja levähdyspaikat kuten luolat, linnoitukset, hylätyt kaivokset sekä maanalaiset tunnelit ja kellarit ovat lepakoille tärkeitä erityisesti horrostamispaikkoina. 108 Lepakkolajien välillä on kuitenkin eroja horrostamiskäyttäytymisessä. Esimerkiksi pohjanlepakko ja korvayökkö horrostavat tyypillisesti kuivissa ja kylmissä paikoissa, kun taas vesisiippa sekä viiksisiippa ja
103 Vuorinen YJ 2017, s. 73. Vuorinen viittaa niin sanottuun Konikallio-tapaukseen KHO 2003:38 sekä ratkaisuihin KHO 31.12.2003 t. 3382, KHO 2016:140 ja KHO 3760/2016.
104 ELY-keskus 2018, kohta Luonnonsuojelu.
105 EYVL L 206, 22.7.1992, s. 7-50.
106 Euroopan komissio 2007, s. 41-42.
107 Euroopan komissio 2007, s. 42-43.
108 Mitchell-Jones ym. 2010, s. 5-6.
isoviiksisiippa horrostavat kosteissa ja melko lämpimissä oloissa.109 Tämä asettaa lepakkokartoitusten tekemiseen omat haasteensa, sillä mitä voi soveltaa yhteen lepakkolajiin, ei välttämättä voikaan soveltaa toiseen. Lepakoiden talvehtimispaikat Suomessa ovat usein melko pieniä ja niissä on yleensä lukumäärällisesti vain vähän lepakoita. Sen vuoksi pienistäkin lepakkomääristä koostuvat horrostamispaikat ovat tärkeitä ja ne tulisi ottaa huomioon maankäytön suunnittelussa.110
3.2.4 Lepakoiden lisääntymispaikat ja päiväpiilot
Lepakot käyttävät talvehtimiseen usein maanalaisia kohteita kuten kellareita ja luolia, kun taas lepakoiden kesäisin käyttämät levähdys- ja lisääntymispaikat sijaitsevat tyypillisesti rakennuksissa, ontoissa puissa, siltojen alla, lepakkopöntöissä ja jopa linnunpöntöissä.111 Myös monenlaiset kulttuuriperintökohteet ovat eri lepakkolajeille elintärkeitä, sillä ne ovat olosuhteiltaan sopivia esimerkiksi päiväpiiloina. Tällaisia rakennuksia tai rakennelmia ovat sillat, linnat, kirkot, linnoitukset, erilaiset asuinrakennukset, navetat ja esimerkiksi tallit.
Kulttuurikohteiden käytön ja luonnonsuojelun intressit voivat kuitenkin olla ristiriidassa keskenään.112
Ratkaisussa KHO 2017:100 tuomioistuin otti kantaa muun muassa siihen, oliko tapauksessa käsiteltävänä ollut rakennus lepakon lisääntymis- tai levähdyspaikka. Lähes puuttomalle, noin hehtaarin suuruiselle kalliosaarelle oli rakennettu verkkoliiteri ilman lupaa. Rakennuksen purkamisvelvoitetta koskevassa uhkasakon tuomitsemisasiassa valittajat olivat tuoneet esille, että verkkoliiterissä esiintyi lepakoita. Saarella esiintyi pohjanlepakko, vesisiippa ja pikkulepakko detektorihavaintoselvitysten perusteella. Yksi pohjanlepakko ja yksi lajilleen määrittämätön lepakko oli myös kerran tavattu rakennuksesta ja sieltä oli löytynyt myös lepakon ulostetta. Varsinais-Suomen ELY-keskus kävi kyseisellä paikalla, jolloin silmämääräisillä havainnoilla ei kuitenkaan ollut todettu merkkejä lepakoista. Asiassa katsottiin luotettavasti selvitetyksi, ettei kysymyksessä ollut minkään lepakkolajin luontodirektiivin 12 artiklan d kohdan113 ja luonnonsuojelulain 49
§:n 1 momentin mukainen lisääntymispaikka.
109 Wermundsen 2011, s. 245.
110 Wermundsen 2010, s. 42.
111 Wermundsen 2010, s. 8.
112 Marnell - Presetnik 2010, s. 7-9.
113 EYVL L 206, 22.7.1992, s. 12.
Korkein hallinto-oikeus arvioi, oliko saaressa havaittujen lepakkolajien, edellä mainituissa luontodirektiivin ja luonnonsuojelulain lainkohdissa tarkoitettu, levähdyspaikka verkkoliiterissä. Oikeusistuin päätteli, että vesisiipasta ja pikkulepakosta tehdyt detektorihavainnot olivat liittyneet todennäköisesti lajien ravinnonhakuun ja pikkulepakon osalta myös muuttomatkaan. Pohjanlepakon osalta korkein hallinto-oikeus otti kantaa muutamaan seikkaan. Ensinnäkin oikeusistuin totesi, että pohjanlepakko on Suomen yleisin lepakkolaji, jonka kanta on elinvoimainen ja suojelutaso suotuisa. Ratkaisussa lausuttiin, että monenlaiset rakennukset ja muutkin paikat ovat pohjanlepakoiden käyttämiä päiväpiiloja, joten sellaisia löytyi varmasti myös alueen ympäristön suuremmista saarista, jonne pohjanlepakko kykeni lentämään. Verkkoliiteri todettiin hyvin pieneksi, sieltä oli löydetty vain yksi pohjanlepakko ja se oli sijainnut paikalla vasta vähän aikaa, joten rakennuksen ei katsottu olevan pitkäaikainen vakiintunut päiväpiilo pohjanlepakolle.
Rakennuksen purkaminen ei siis korkeimman hallinto-oikeuden mukaan vaarantanut lajin suotuisaa suojelutasoa pohjanlepakon yleisyys ja elinvoimaisuus sekä lähistöllä olevat lajille sopivat päiväpiilot huomioon ottaen. Tuomioistuin katsoi samoilla perusteilla, ettei rakennus myöskään ollut sellainen pohjanlepakon levähdyspaikka, jota luontodirektiivissä ja luonnonsuojelulaissa tarkoitetaan. Ratkaisun lopputulos siis oli, että verkkoliiterin purkuvelvoite olisi voitu täyttää.
3.2.5 Lisääntymis- ja levähdyspaikan laajuus
Se kuinka laajoiksi lisääntymis- ja levähdyspaikat määritellään, on jokseenkin epäselvää.
Komission ohjeessa todetaan, että sääntelyn pohja antaa tilaa erilaisille tulkinnoille.
Lisääntymis- ja levähdyspaikan laajuuden käsite vaihtelee suuresti myös sen mukaan, mikä eliölaji on kyseessä. Komission kanta siihen, pitäisikö termejä tulkita laajasti vai suppeasti riippuu pitkälti siitä, onko kyseessä olevalla eläinlajilla pienet vai laajat elinpiirit. Ohjeessa mainitaan lepakko esimerkkinä laajaa elinpiiriä käyttävästä lajista, jonka lisääntymis- ja levähdyspaikkojen laajuudelle suositellaan termin suppeaa tulkintaa. Suppea tulkinta tarkoittaa, että termi voitaisiin rajata tarkoittamaan selvästi määriteltyä paikkaa.114
114 Euroopan komissio 2007, s. 45.