Lemmikit luonnon ja kulttuurin välissä

Eräs lemmikkejä olennaisimmin muista eläimistä erottava tekijä on, ettei niitä syödä. Lemmikin syöminen on voimakas loukkaus yhteiskuntamme normeja vastaan. Aikanaan on kuitenkin esitetty, että lemmikkikulttuuri olisi syntynyt tarpeesta mukana kuljetettavaan vararavintovarastoon.

Lemmikkien nykyistä syötäväksi kelpaamattomuutta on puolestaan selitetty sillä, ettei kyseisillä lajeilla ole gastronomista historiaa, että ne ovat muun käyttötarkoituksensa johdosta olleet liian arvokkaita ruokana käytettäviksi, tai että ne petoina (kissa ja koira) eivät ole taloudellisia ruuantuotannon välineitä. Kuitenkin keräilijä–metsästäjäkansoilla ravinnoksi metsästettävistä eläinlajeista otetaan usein myös lemmikkejä, jolloin kyseisiä eläimiä ei tämän statuksen annon jälkeen enää käytetä ravinnoksi. Lemmikkien ravinnoksi käyttämisen kielto voi siis ulottua joko lajiin tai nimenomaisiin yksilöihin (esim. Erikson 2000, 9). (Erikson 2000, 20–21; Franklin 1999, 87; Serpell 1986, 48–58; vrt. Harris 1986, 175–198.)

76 Toisistaan selkeästi erottuvia koirarotuja on ollut olemassa jo antiikin aikana, ja erilaisia koiratyyppejä jo noin 2000 vuotta ennen ajanlaskun alkua (Clutton-Brock 1987, 38–39, 44–45). Massiiviseksi ilmiöksi koirarotujen jalostus ja kehittäminen nousi kuitenkin vasta 1800-luvulla (Ritvo 1987, 87).

77 Uusheimoisuudesta ovat kirjoittaneet muun muassa Bauman (2000, 257–260) sekä ranskalainen sosiologi Michel Maffesoli (ks. Sulkunen 1995, 83–86). Uusheimoisuudella tarkoitetaan nyky-yhteiskunnan ilmiötä, jossa ihmisillä on valittavinaan lukuisia helposti vaihdettavia yhteisöjä, eräänlaisia elämäntyylejä (emt.).

92

Amazonin alueen intiaanien lemmikkien pitoa tutkinut Erikson⁷⁸ näkee, että lemmikkien merkitys juontuu sekä niiden metsästäjille tarjoamasta etologisesta ymmärryksestä että ennen kaikkea avusta siihen eettiseen dilemmaan, jonka eläinten tappaminen elannon hankinnan keinona aiheuttaa.

Amazonin intiaaneille on tyypillistä, että metsästettävät ja lemmikkeinä pidetyt eläimet kuuluvat samaan lajiin.⁷⁹ Metsästyksen destruktiivisia elementtejä kompensoidaan niiden symbolisella vastakohdalla, luonnon tasapaino tavallaan palautetaan lemmikkien kasvattamisen avulla. Lem-mikkien syöminen näyttäytyisi näissä olosuhteissa vakavana normin rikkomisena, jolloin emme voi olettaa, että lemmikkien pidon perimmäinen tarkoitus olisi niiden käyttäminen ravinnoksi. Vaikka antropologiassa on dokumentoitu myös tapauksia, joissa lemmikkeinä pidettyjä eläinyksilöitä on syöty esimerkiksi nälänhädän uhatessa, näitä tapauksia voidaan kuitenkin pitää poikkeuksina, eikä Erikson pidä kulttuurisen materialismin ajatusta lemmikkien merkityksestä vararavintona näin ollen tyydyttävänä. (Erikson 2000, 8–9, 14–15, 20–22.)

Eriksonin ajatusta "metsästäjän dilemman" sovittelusta toisista eläimistä huolehtimalla voi pohtia sovellettavaksi myös moderneihin eläinsuhteisiin. Vaikka läheisyys, seura ja harrastuksen tarjoama huvi ovat usein välittömiä syitä lemmikkien hankintaan, voidaan ajatella, että teollistuneen eläinten hyväksikäytön keskellä tarvitsemme myös huolehtivia ja välittäviä suhteita eläimiin, myönteisen itsemäärittelyn välineitä. Näiden suhteiden avulla osoitamme humaania suhdettamme eläimiin eläinsuhteidemme väkivaltaisesta puolesta huolimatta. Saduista lähtien eläimistä huolehtiminen määritetään lukuisissa kulttuurituotteissamme hyvän ihmisen tunnusmerkiksi: Walt Disneyn

tarjoamissa tarinoissa eläimet rientävät hyvien ihmisten luokse ja tarjoavat heille apuaan, metsästäjä puolestaan vainoaa metsän myyttistä rauhaa, kristillisen kirkon rakastetuimpia pyhimyksiä ja lempeyden perikuva on eläimistä huolehtiva Franciscus Assisilainen. Eläimistä huolehtiminen on osa kulttuurimme muodostamaa kuvaa "hyvästä ihmisestä". Lemmikeistä huolehtimalla tuomme tämän aspektin omiin eläinsuhteisiimme, selitämme modernin ihmis–eläinsuhteen hyväksyttäväksi.

Moderneille länsimaisille yhteiskunnille on tyypillistä, ettei samaa lajia käytetä sekä lemmikkinä että ruokana. Emme syö esimerkiksi kissoja, koiria tai kultakaloja. Osittaisen poikkeuksen tästä normista on muodostanut kani, jota on samaan aikaan sekä tarhattu ruuaksi että pidetty lemmikkinä.

Fiddes mainitsee yhdysvaltalaistapauksesta, jossa lehti-ilmoituksessa myytiin kaneja tekstillä "as pets, or for freezer". Kanin kahden erilaisen käyttötarkoituksen esiintyminen samassa ilmoituksessa aiheutti ihmisissä hämmennystä, jopa raivoa. Kuten Fiddes toteaa, kumpikaan käyttötarkoitus olisi tuskin yksin esiintyessään aiheuttanut juurikaan huomiota, mutta yhdessä ne olivat liian suora muistuttaja luokittelujärjestelmämme anomaliasta. (Fiddes 1991, 132.)

78 Eriksonin tutkimuksesta myös luvussa 4.1.1.

79 Esimerkiksi laiskiainen on matse-heimolle sekä suosittu lemmikki että suosittu saalis (Erikson 2000, 8).

93

Kun kanien turkiksiksi tarhaaminen käynnistettiin maassamme uudelleen vuonna 2001, uutinen herätti pienimuotoisen paheksunnan aallon, vaikka muita eläimiä tarhataan maassamme vuosittain turkiksiksi miljoonia yksilöitä (ks. Maaseudun tulevaisuus 19.1.2001).⁸⁰ Kun saman lajin erilaiset käyttötarkoitukset asetetaan rinnakkain, myös erilaiset käsityksemme eläimistä rinnastuvat.

Koemme lemmikit yksilöllisinä subjekteina, syötävät eläimet ennemminkin abstrakteina objekteina.

(Fiddes 1991, 133; Tapper 1988, 57.) Eläinten ambivalentin aseman käsittely osoittautuu erityisen hankalaksi, kun ambivalenssi kohdistuu yhteen eläimeen tai lajiin.

Kulttuurien välinen vuorovaikutus johtaa tilanteisiin, joissa eläinten erilaiset kulttuuriset

merkitykset ja käyttötarkoitukset kohtaavat. Suomalaisissa lehdissä julkaistaan usein paheksuvia artikkeleita muualla harjoitettavasta koirien tai marsujen syönnistä tai kissojen ja koirien käytöstä turkiksiksi (esim. HS 15.5.2002). Meillä kyseiset eläimet luetaan lemmikeiksi, ei raaka-aineiksi.

Esimerkiksi Etelä-Koreassa järjestettyjen jalkapallon maailmanmestaruuskisojen (2002) alla länsimaissa kampanjoitiin ahkerasti kyseisessä maassa harjoitettua koiransyöntiä vastaan. Myös Suomessa asiasta kirjoiteltiin ahkerasti (esim. HS 7.11.2001; 29.12.2001; 24.5.2002; 28.5.2002).⁸¹

Hoivaamalla lemmikkejä luomme niille semi-inhimillisen statuksen. Lemmikit asuvat ja joskus jopa nukkuvat kanssamme. Me puhumme niille, ja usein koemme niiden ymmärtävän meitä. Me myös konkreettisesti muutamme lemmikkejä ja niiden käyttäytymistä ihmisten maailmaan ja lemmikkien asemaan sopivaksi. Lemmikkien valmisruuat suunnitellaan ihmisten mieltymysten mukaisiksi (ankkaa, nautaa, ei esimerkiksi hiirtä tai rottaa); ruuista on tarjolla hengitystä raikastavia ja kevyt-versioita. Usein lemmikit steriloidaan tai kastroidaan, ja niiden "eläimellisiä" käyttäytymispiirteitä pyritään ehkäisemään, sillä ne saavat ihmisissä aikaan häpeän tunteita. Lemmikkejä jopa viedään terapiaan, kun ne käyttäytyvät ihmisten luomassa ympäristössä sopimattomalla tavalla. (Arluke &

Sanders 1996, 10–11; Fiddes 1991, 133; Kean 1998, 205–206; Tapper 1988, 56.)

Useille mainituille lemmikkien pidon piirteille on olemassa yksinkertaiset arkielämän helpottamiseen liittyvät selityksensä. Kyseiset piirteet kertovat kuitenkin myös siitä, että

sivilisaatioprosessin⁸² vaikutukset yltävät tänä päivänä ihmisten oman käyttäytymisen säätelystä myös heidän kontrollissaan olevien lemmikkien käyttäytymiseen. Ihmiset tuntevat jopa oman kodin seinien sisäpuolella häpeää eläinten käyttäytyessä eläimellisinä pitämillämme tavoilla.

Ulostaminen, puhdistautuminen intiimeiksi luettuja ruumiinosia nuolemalla, seksuaalisen käytöksen

80 Suomessa myös tarhataan turkiksi sellaisia lemmikkieläiminäkin pidettyjä lajeja kuin chinchillaa ja frettiä/hilleriä.

Kyseiset lajit eivät kuitenkaan ole laajan yleisön keskuudessa kovin tunnettuja.

81 Koiransyöntiin liittyy myös esimerkiksi eettisesti ongelmallisia lopetusmetodeja, joihin kampanjoinnissa on myös viitattu. Koiransyönti nousi esiin jo Etelä-Korean vuoden 1988 olympialaisten alla, jolloin myös paikalliset

viranomaiset yrittivät saada koiran lihan käytön ravintoloissa loppumaan, koska arveltiin, ettei koiranlihan tarjoaminen miellyttäisi turisteja ja median edustajia (ks. Fiddes 1991, 137). Myös kissa- ja koiraturkisten tuotantometodeihin sisältyy runsaasti eettisiä ongelmia.

82 Lisää sivilisaatioprosessiteoriasta luvussa 4.7.

94

kohdistaminen ihmisiin ja eläinten käyttäytyminen kiima-aikana saavat useimmat ihmiset tuntemaan itsensä kiusaantuneiksi. Näin ollen tällaista käytöstä pyritään rajoittamaan: jos kieltäminen ei riitä, eläin esimerkiksi kastroidaan sopimattoman käyttäytymisen hillitsemiseksi.

Tälle kenties itsestäänselvyydeltä tuntuvalle käytöksellemme tarjoaa vertailukohdan J. Olowo Oloaden kuvaus nigerialaisten koiraan kohdistamista kulttuurisista asenteista. Oloaden mukaan koiria käytetään Nigeriassa yleisesti lasten vahteina siten, että koirien odotetaan myös "siivoavan"

lasten ulosteet syömällä ne ja puhdistavan lapset tämän jälkeen nuolemalla (Oloade 1994, 216).

Muistaen Eliaksen korostuksen sivilisaatioprosessiteorian arvoneutraaliudesta, vertaillessamme näiden kahden kulttuurin suhtautumista lemmikkien käytökseen voimme havaita esimerkin länsimaisessa kulttuurissa tapahtuneesta sivilisaatioprosessiteorian mukaisesta muutoksesta.

Sivilisaatioprosessi ulottuu välityksellämme myös läheisimpiin eläimiimme, lemmikkeihin, jotka näin asettuvat yhteiskunnallisen muutoksen seurausten piiriin.