3 Ihmisten ja eläinten välisten suhteiden sosiologia sosiologian kentässä
3.2 Ihmisten ja eläinten välisten suhteiden sosiologian suhde muihin tieteenaloihin
Kriittinen ihmisten ja eläinten välisten suhteiden käsittely kaipaa siis sekä (kognitiivis)etologisen tiedon vakavasti ottamista että ihmisten ja eläinten välisen eronteon tarkastelua. Käytännössä yhteiskuntatieteellinen eläintutkimus on kuitenkin omaksunut monitieteistä ainestaan huomattavasti enemmän ihmistieteiden sisältä kuin luonnontieteistä. Monitieteinen tutkimusote on ollut ies-sosiologialle sekä niukkuudesta syntynyt välttämättömyys että tietoisesti valittu strategia. Kun sosiologista teoriaa ihmisten ja eläinten välisistä suhteista ei ole juuri ollut, on teoriapohjaa ja käsitteitä ammennettu muista tieteistä sen ohella, että on kehitetty uutta ihmisten ja eläinten välisiä suhteita tutkivaa empiiristä sosiologiaa. Jo mainittujen antropologian ja historian ohella ihmisten ja eläinten välisten suhteiden tutkimusta on tehty aktiivisesti esimerkiksi kulttuurimaantieteessä, jonka lähestymistavoista monet ovat erittäin kiinnostavia myös sosiologian näkökulmasta (ks. esim. Emel ym. 2002; Lodrick 1981; Philo & Wilbert 2000; Wolch & Emel 1998)
Ihmisten ja eläinten välisten suhteiden tutkimus on ala, jolle historiallinen ja monikulttuurinen ote on luonteva ratkaisu. Ymmärtääksemme eläinten nykyistä asemaa meillä on oltava tietoa eläinten kohtelun menneistä muodoista: historiallinen tutkimus tarjoaa kontekstin tulkitsevammalle
tutkimusotteelle (Ritvo 2002, 405). Kulttuurien välisen vertailevan tutkimuksen avulla voidaan etsiä selityksiä länsimaistenkin yhteiskuntien välillä vallitseviin eroihin suhtautumisessa eläimiin:
esimerkiksi eroihin lemmikkikulttuureissa ja eläinten ravintokäytössä (ks. esim. Arluke 1993).
Heiskalan mukaan perinteistä tieteenalajakoa on ollut muuttamassa sellaisten ongelmakeskeisten tutkimusalojen kehitys, jotka eivät mahdu perinteisiin tieteenalajakoihin, vaan vaativat monitieteistä otetta. Näistä hän mainitsee nais-, ympäristö- ja kulttuuritutkimuksen. Yhteiskuntatieteellinen eläintutkimus voidaan varmasti lisätä samaan luetteloon. Heiskalan mukaan sosiologista teoriaa ollaan vahvimmin uudistamassa juuri historiallisen lähestymistavan ja kulttuuritutkimuksen suuntaan. Hän viittaa Immanuel Wallersteiniin, joka on kritisoinut sosiologiaa ajan ja kulttuurisen vaihtelun tajun puutteesta sen rajattua historian ja antropologian tarkastelualueensa ulkopuolelle.
Wallersteinin mukaan 1800-luvulla syntynyt ihmistieteellinen työnjako on parhaillaan hajoamassa.
Heiskala päätyy jopa esittämään, että sosiologia ja yhteiskuntatieteet laajemminkin voitaisiin mieltää yhteiskuntateoreettisin käsittein jäsentyneeksi historiankirjoitukseksi. (Heiskala 1994, 34–
36; vrt. Sulkunen 1999, 23–26.) Ies-sosiologiaa ei tarvinne rajata yhteiskuntateoreettisin käsittein jäsentyneeksi historiankirjoitukseksi. Sillä voi kuitenkin nähdä olevan potentiaalia vastata
41
historiallisen ja kulttuurintutkimuksellisen sosiologian haasteeseen, olevan tietoista ajasta ja kulttuurisesta vaihtelusta.
3.2.1 Suhde emansipatoriseen tutkimukseen
Nainen on myrkyllinen käärme.
Nainen on ylimielinen leijona.
Nainen on ahmiva leopardi.
Nainen on petollinen kettu.
Nainen on taistelunhaluinen karhu.
Nainen on tarkkavainuinen koira.
Nainen on pureva kissa.
Nainen on tuhoja tekevä rotta.
Nainen on raukkamainen hiiri.
(Runoelma "Naisten paheet", 1400-luvulta, teoksessa Järvinen 2000, 44)
"Ympäristön takaisinvaltausta" yhteiskuntatieteille ovat ennen ihmis–eläinsuhteiden sosiologiaa olleet aloittamassa yhteiskuntatieteellinen ympäristötutkimus ja ympäristösosiologia. Ne
muotoilivat kritiikin, joka kohdistui luonnon ja yhteiskunnan vastakkainasetteluun, ihmisen tarkasteluun erillisenä hänen ympärillään olevasta luonnosta. (Ks. esim. Beck 1990, 23; Eskola 1994, 31; Massa 1990, 13–14.)
Sekä ies- että ympäristösosiologia vaativat luonto–kulttuuri-dualismin kriittistä tarkastelua ja pohtivat luonnon, kulttuurin ja ihmisyyden rajoja, sekä luonnon/eläinten itseisarvoa. Näin ollen ne ovat myös kyseenalaistaneet tieteen perinteiset työnjaot, monitieteinen lähestymistapa on
kummallekin ollut luontainen valinta. Molemmat ovat tieteellisinä tutkimusaloina nousseet esiin tutkimuskohteensa yhteiskunnallisen konfliktoitumisen seurauksena.38 (Vrt. Kupsala 2000, 5.)
Tästä huolimatta ies-sosiologiaa ei voida yksiselitteisesti mieltää ympäristösosiologian osa-alueeksi.
Ies-sosiologiassa eläin näyttäytyy yleensä tuntevana, tietoisena ja toimivana yksilönä, jolla on itseisarvo. Ympäristösosiologisessa tutkimuksessa eläimet ovat jääneet melko vähäiseen rooliin.
Noustessaan esiin ne ovat esiintyneet lähinnä villieläinpopulaatioina, osana luontoa ja ekosysteemejä, säilytettävinä lajeina.
Ies-sosiologian voikin nähdä lähtökohdiltaan muistuttavan ainakin yhtä paljon sukupuolta,
etnisyyttä ja vammaisten asemaa käsitteleviä sosiologian tutkimusaloja kuin ympäristösosiologiaa.
38 Vastaavasta prosessista (yhteiskunnallisten liikkeiden nousua seuranneesta kyseisten teemojen aktivoitumisesta tutkimuksen piirissä) historian tutkimuksessa katso Ritvo 2002, 404.
42
Myös näiden alojen nousu akateemisen kiinnostuksen kohteiksi on seurausta kyseisten teemojen aktivoitumisesta yhteiskunnallisina liikkeinä.39 Ne ovat kaikki omalla tavallaan nostaneet
ongelmallisen kysymyksen oikeuksista ja niiden alasta keskustelun kohteeksi. Ennen kaikkea niitä kuitenkin yhdistää toiseuden kysymys. Ne kyseenalaistavat läntisten kulttuureiden syvälle
juurtuneen tavan erottaa "meidät" "muista", mikä mitätöi erot toisissa, ja voi näin edistää alistamista ja hyväksikäyttöä. Niiden tutkimuskohteena ovat ryhmät, jotka on rajattu (täyden) ihmisyyden ulkopuolelle. Nämä ryhmät ovat edustaneet toista, jota vasten on määritetty oikea, täysi ihmisyys.
Tutkimustiedon ohella nämä monitieteistä lähestymistapaa hyödyntävät alat ovat lisänneet yhteiskunnallista herkkyyttä tutkimuskohteidensa suhteen. Tähän pyritään myös
yhteiskuntatieteellisessä eläintutkimuksessa. (Ks. Arluke 2002, 370; Birke 2002, 429; Shapiro 1993; Suutala 1996, 18–19.)
Sosiologi David Nibertin (2002, 4–6) mukaan yhä yleisemmin nähdään, että nämä alistamisen ja toiseuden tuottamisen muodot liittyvät toisiinsa yhteiskunnallisten rakenteiden, sosiaalisten instituutioiden ja uskomusjärjestelmien tasolla. Tämän vuoksi näiden alistavien rakenteiden tuottamista ja ylläpitoa, niiden rationalisointia ja oikeuttamista pitäisi tutkia yhdessä.40 Esimerkiksi eläinsymboliikka kytkeytyy muiden alistettujen ryhmien kohteluun ja alisteisen aseman
tuottamiseen. Niin rasismissa, naisten syrjinnässä kuin luokkakysymyksessäkin eläinsymboleilla sekä eläimellisyyden määrittelyllä on ollut keskeinen rooli. Tiedämme mitä halutaan viestiä, kun Saddam Hussein esitetään yhdysvaltalaisessa mediassa Persianlahden sodan aikana rottana, kun mustaihoisia nimitellään apinoiksi tai "elukoiksi", tai kun naisia kuvataan kinkuiksi, kanoiksi tai lehmiksi. Alistetut ryhmät sijoitetaan lähemmäs eläintä, kauemmas tavoitellusta ihmisyydestä. (Ks.
Arluke 1993; Emel ym. 2002, 408; Kruse 2002, 376; Nibert 1994; Smith 2001.)
Naistutkimuksessa, samoin kuin jo varhaisissa feministisissä teoksissa, on toistuvasti nostettu esiin miesten harjoittaman naisten ja eläinten alistamisen yhteydet. Ekofeministisessä suuntauksessa naisen yhteys luontoon ja eläimiin on keskeinen lähtökohta.41 Naistutkija Birke (2002, 430) kuitenkin näkee, että ekofeministisestä suuntauksesta huolimatta feministisen tutkimuksen voi sanoa jättäneen eläimet vaille riittävää huomiota, biologian kontolle, samoin kuin
yhteiskuntatieteelliseltä eläintutkimukselta on puuttunut herkkyyttä havainnoida sukupuolen merkitystä tavoissamme suhtautua eläimiin.
39 Tämä liikkeiden aktivoituminen tapahtui useimmissa tapauksissa 1970-luvulla (ks. esim. Birke 2002, 429).
40 Sekä David Nibert (2002) että marxilaista sosiologiaa edustava Ted Benton (1993; 1996; 2003) korostavat yhteiskunnan taloudellisten rakenteiden merkitystä näiden alistavien rakenteiden muodostumisessa ja ylläpidossa. He myös painottavat emansipatoristen liikkeiden poliittisen yhteistyön merkitystä rakenteiden muuttamisessa.
41 Naisen ja luonnon/eläinten alistamisen yhteyden tunnettuja teoreetikkoja ovat esimerkiksi Carol J. Adams (1990), Maria Mies (esim. 1988), Val Plumwood (1993) sekä Donna Haraway (esim. 2003). Suomessa naisten ja eläinten alistamisen historiallisia yhteyksiä on tutkinut esimerkiksi Maria Suutala (1996; 2001).
43
Ies-sosiologia tutkii rajaa, jossa sekä kulttuuri–luonto-eronteko että taipumuksemme tuottaa toiseutta, jonka intressit eivät ole yhtä arvokkaita kuin omamme, sijaitsevat erittäin lähellä toisiaan.
Ies-sosiologian ja muiden emansipatoristen tieteiden välillä vallitseekin jännite, jonka aiheuttaa kysymys eläinten ja ihmisten hyväksikäytön rinnastamisesta. Koska olemme omaksuneet käsityksen universaaleista ihmisoikeuksista, jollaiset eivät kuulu eläimille, ihmisen ja eläimen rinnastaminen millä tahansa tasolla uhkaa ihmisen ainutlaatuista asemaa (Cartmill 1993, 222, 224).
Eräät tutkijat ovat tästä huolimatta uskaltautuneet vertaamaan eläinten kohtelua esimerkiksi orjuuteen (Spiegel 1995; 1996) ja kolonialismiin (Armstrong 2002) näiden käytäntöjen oikeuttamiseen käytettyjen perustelujen kautta.
Yhteiskuntatieteellisen eläintutkimuksen piirissä ei ole luotu yhteistä näkemystä alan emansipatorisesta luonteesta tai siitä pitäisikö yhtenäiseen linjaan edes pyrkiä. Keskustelua tutkimusalan suhtautumisesta eläinten hyväksikäyttöön sekä eläinsuojeluun ja abolitionismiin42 on kuitenkin jonkin verran käyty. On viitteitä, että osan tutkijoista on vaikeaa hyväksyä tilannetta, jossa alalla ei vallitse yhtenäistä tavoitetta tutkimuksen kohteen aseman parantamisesta, kuten esimerkiksi naistutkimuksessa laajasti ottaen on (ks. Smith 2001). Ies-sosiologian piirissä on yleistä, että tutkijan eläinsuojelullinen tai eläinten hyväksikäyttöön kriittisesti suhtautuva kanta tulee jollain tavoin esiin hänen tutkimuksessaan. Toiset ottavat tutkimuksensa lähtökohdaksi akateemisten tavoitteiden ohella myös pyrkimyksen eläinten aseman parantamiseen (esim. Serpell & Paul 1994, 128).43 Osa tutkijoista ei kuitenkaan ota lainkaan kantaa eläinten nykyisenkaltaisen hyödyntämisen puolesta tai sitä vastaan. Ies-sosiologian ei liene välttämätöntä saavuttaa yhteistä kantaa suhteessaan eläinten kohteluun. Tutkimustiedon kasvu lisää joka tapauksessa yhteiskunnallista herkkyyttä eläinten asemaa kohtaan edistäen keskustelua ihmisten ja eläinten välisistä suhteista.