"One of the most glaring consistencies in our interactions with other animals is inconsistency."
(Arluke & Sanders 1996, 4 Swaben 2000, 292 mukaan.)
Suhteitamme toislajisiin eläimiin luonnehtivat sekä läheisyys että hyväksikäyttö. Eläinlajit saavat ihmiseltä osakseen keskenään hyvin erilaista kohtelua, mutta myös saman eläinlajin yksilöitä koskevat erilaiset normit sen mukaan, miten kyseiset eläimet on luokiteltu esimerkiksi
käyttötarkoituksen mukaan. Eläinten kohtelu ei ole kiinni niiden omista ominaisuuksista, vaan rooleista, joita ihminen on niille antanut. Tietyissä rooleissa, kuten lemmikkeinä, toimiviin eläimiin suhtaudutaan hyvinkin moraalisesti, ne saattavat saada osakseen jopa ylenpalttista hellyyttä. Toisia, esimerkiksi ruuantuotannossa käytettäviä eläimiä, puolestaan kohdellaan välineellisesti. (Ks. esim.
Arluke ja Sanders 1996, 5, 54, 167–168, 187; Serpell 1986, 169; Swabe 2000, 292.)
Yksi eläinten ja ihmisten välisiä suhteita käsittelevän tutkimuksen keskeisistä kysymyksistä koskeekin modernien ihmis–eläinsuhteiden ambivalenttiutta, siihen johtaneita ja sitä ylläpitäviä tekijöitä: sosiologisen ymmärryksen saavuttamista siitä, mikä todella määrittää eläimen aseman yhteiskunnassa, mikä saa aikaan sen, että erilaiset eläimet – tai jopa saman eläinlajin yksilöt erilaisissa käyttötarkoituksissa – saavat yhteiskunnassamme täysin toisistaan poikkeavia merkityksiä, ja että niitä tätä kautta myös kohdellaan toisistaan poikkeavin tavoin. Miksi esimerkiksi koiran kohtelua koskevat normit poikkeavat olennaisesti toisistaan sen mukaan, toimiiko koira opaskoirana, koe-eläimenä vai lemmikkinä? Entä miksi lainsäädännönkin tasolla turkistarhalla syntynyttä hilleriä koskevat erilaiset normit, kun se jää turkistarhalle kasvamaan
29
turkikseksi tai kun se viedään naapuriin lemmikiksi? Nämä erilaiset käyttäytymissäännöt ovat olemassa sekä yhteiskunnan kirjoittamattomina normeina että lakiin kirjattuina säädöksinä.
Ihmisten ja eläinten välisten suhteiden ristiriidat eivät ole tuore ilmiö, mutta kuten Arluke ja Sanders (1996, 188) toteavat, nämä ristiriidat ovat nyky-yhteiskunnassa voimakkaampia kuin koskaan aiemmin. Yhä useampi ihminen näkee suhteemme eläinten käyttöön ongelmallisena, ja kokee, että kärsimyksessä on jotain väärää, että eläinten kohtelulla on merkitystä. Thomas on jäljittänyt tämän ambivalentin eläinsuhteemme juuria teoksessaan "Man and the natural world. A history of the modern sensibility" (1983). Teos kuvaa 1500-luvulta 1800-luvun loppuun ulottuvaa ajanjaksoa, jonka kuluessa tapahtui merkittävä muutos länsimaisen ihmisen asenteissa eläimiä kohtaan. Thomaksen näkemyksen mukaan modernin kauden alkaessa Englannissa oli saavuttu tilanteeseen, jossa luontoon ja eläimiin kohdistuvat aiempaa myötätuntoisemmat asenteet olivat olennaisesti ristiriidassa sen suunnan kanssa, johon englantilainen yhteiskunta oli kehittymässä.
Empaattinen asennoituminen eläimiin eteni yhteiskunnassa samanaikaisesti kuin voimistuva luonnon hyväksikäyttö sekä tehomaatalous.
"This was the human dilemma: how to reconcile the physical requirements of civilization with the new feelings and values which that same civilization had generated. (…) The early modern period had thus generated feelings which would make it increasingly hard for men to come to terms with the uncompromising methods by which the dominance of their species had been secured. On the one hand they saw an incalculable increase in the comfort and physical well-being or welfare of human beings; on the other they perceived a ruthless exploitation of other forms of animate life."
(Thomas 1983, 300–303.)
Historioitsija Hilda Kean (1998, 97–99) puolestaan kiinnittää huomionsa samaan aikaan tapahtuneeseen eläinkokeiden yleistymiseen. 1800-luvun Englannissa lemmikkeinä käytettyjä eläimiä, esimerkiksi kissoja ja koiria, käytettiin yleisesti eläinkokeissa. Lemmikkejä saatettiin jopa varastaa koekäyttöön. Lemmikkikulttuuri oli jo tuolloin Englannissa sangen voimakas, ja
esimerkiksi kaunokirjallisuudessa yleistyivät eläimiä tietoisina olentoina käsittelevät kuvaukset, joista osassa otettiin myös kriittisesti kantaa eläinkoekysymykseen. Tästä taustaa vasten on ymmärrettävää, että eläinkokeiden vastainen liike voimistui nopeasti ja on säilynyt Englannissa hyvin suosituiksi muodostuneiden eläinsuojelu- ja eläinoikeusliikkeiden kantavana voimana.
Eläinkokeet pakottivat ihmiset tarkastelemaan rinnan lähes perheenjäsenen asemassa pidettyjä eläimiä ja voimakkaita tunteita herättävää eläinten hyväksikäytön muotoa. Eläinempaattisen ajattelun yleistymisen ja eläinten hyväksikäytön voimistumisen välille oli kehittynyt voimakas
30
ristiriitatilanne. Tätä modernin tuottamaa eläinten ambivalenttia asemaa ja sen kanssa tasapainottelua Thomas (1983) kutsuu "human dilemmaksi".25
Klaus Eder (1996, 160–163) käsittelee tätä ristiriitaa yleisen luontosuhteemme näkökulmasta.
Hänen mukaansa modernisaatio on etenkin Euroopassa luonut ristiriitatilanteen, joka määrittää luontoa koskevia sosiaalisia ja poliittisia konflikteja. Modernin valtion kehittyminen ja myös sen ylläpitäminen vaativat yhteiskuntaa hyväksikäyttämään luontoa yhä kiihtyvässä tahdissa. Tämä luonnon hallintaan nojaava suhde on ensisijainen ja voimakkaampi osa kulttuurista koodiamme.
Sen rinnalla kamppailee saman modernisaation ja luonnon hyväksikäytön sekä luonnosta
erkaantumisen synnyttämä tunteellinen suhde luontoon, joka heijastuu ekologisessa liikehdinnässä.
Modernin ambivalentin luontosuhteen selkein ilmentymä on Ederin (1996, 149) mukaan suhteemme eläimiin, joita sekä syömme että hellimme. Tämän ambivalenssin kanssa
tasapainotteluun perustuu nykyinen suhteemme eläimiin. Arluke on asettanut sosiologin kannalta kiinnostavimman eläinten yhteiskunnallista asemaa koskevan kysymyksen seuraavasti:
"From the sociologist's perspective, what is most interesting in the study of conflicts in the contemporary treatment of animals is not to point out that such conflicts exist or to debate the assumptions that underlie them – a task more ably served by philosophers – but to better understand what it is about modern society that makes it possible to shower animals with affection as sentient creatures while simultaneously maltreating or killing them as utilitarian objects. How is it that a conflict that should require a very difficult balancing of significant values has become something that many people live with comfortably?" (Arluke 1994, 145.)
Arluke jatkaa korostamalla, etteivät tässä ambivalentissa tilanteessa toimivat ihmiset ole välttämättä tietoisia, että heidän toimintansa saattaa näyttäytyä ristiriitaisena. Tilannetta ei ole tarvetta
kyseenalaistaa, eräänlaisten "eettisten silmälappujen" pitäminen on mahdollista. Ihmisten ja eläinten väliset suhteet eivät ole ambivalenssissaan ainutlaatuisia, vaan samankaltaisia arkiselta katseelta huomaamattomiin jääviä ristiriitaisuuksia on kulttuurisissa asenteissamme useita. Ihmisillä on taipumus luokitella sekä asioita, eläimiä että ihmisiä niiden arvon mukaan. Tällaiset sosiaaliset järjestykset (social order) saavat epätasa-arvon tai etuoikeudet, sen ettei kaikkia kohdella
samanarvoisesti, näyttämään "luonnolliselta". Kuten minkä tahansa kulttuurisen ristiriidan kohdalla, yhteiskunnan normatiivista järjestystä pitävät yllä asenteet ja instituutiot, jotka tarjoavat tekniikoita ja myyttejä, joiden avulla ongelmalliset tunteet ovat vaimennettavissa. "Silmälappujen pitämisen"
25 Saara Kupsala (2002) on puolestaan käyttänyt tästä Thomaksen kuvaamasta "human dilemmasta" käsitettä modern dilemma.
31
mahdollisuus, se ettei epäjohdonmukainen kohtelu näyttäydy ongelmana, kertoo näiden sosiaalisten voimien menestyksekkäästä toiminnasta. (Arluke 1994, 145; Arluke & Sanders 1996, 5, 82, 187–
188.)
Eläinten eriarvoista kohtelua selittäviä luokitteluja voidaan käyttää myös ihmisten välisen epätasa-arvon selittämiseen. Tämä edellyttää, että eläimiä ei luokitella ainoastaan biologisin, vaan myös moraalisin ja sosiaalisin perustein. Arluke ja Sanders huomauttavat, että erilaisten instituutioiden roolia esimerkiksi rasismin säilyttämisessä on tutkittu paljon, mutta eläimiin kohdistuvien ristiriitaisten asenteiden tutkimiseen ei ole vielä suunnattu samanlaista fokusta. Eläimiin kohdistuvien asenteiden tutkimus saattaisi kuitenkin lisätä ymmärrystä myös ihmisten välistä epätasa-arvoa ylläpitävistä rakenteista. (Arluke & Sanders 1996, 168–169.)26