Kulttuuriset, historialliset ja kaupunkihistorialliset arvot

Tämän alaluvun nimeäminen oli yllättävän helppoa: löysin haastatteluista selkeitä argumentteja, joiden pohjalla havaitsin nimenomaisesti rakennussuojeluun liittyviä historiallisia arvoja. Yhdistin tähän lukuun lisäksi kulttuuriset ja kaupunkihistorialliset arvot, sillä ne kulkevat käsi kädessä historiallisten arvojen kanssa. Miellän ne tässä työssä selkeästi havaittaviksi mutta historiallisiin arvoihin liitoksissa oleviksi arvoiksi.

Edellä mainittujen arvojen lisäksi tässä luvussa on nähtävissä myös muita, näihin arvoihin liitoksissa olevia arvoja ja tunteita. Niiden nimeäminen on jokseenkin haastavaa, mutta esimerkiksi haastatellun tutkijan argumenteista voisi tehdä päätelmän, että rakennussuojelukysymyksiin voi liittyä myös esimerkiksi kotiseuturakkautta tai häpeää: Haastateltu tutkija kokee ongelmaksi sen, ettei Joensuussa välttämättä ymmärretä suojella kaupungissa olemassa olevia kulttuuri- ja rakennushistoriallisia kohteita sen takia, etteivät ne ole yhtä näyttäviä kuin esimerkiksi rannikkokaupunkien rakennukset. Joensuulaisten kohteiden vaatimattomuus johtuu historiasta;

Pohjois-Karjala ja Joensuun seutu on aina ollut köyhää, joten seudun rakennusten vertaaminen muun maan rakennuskantaan saattaa antaa väärän käsityksen siitä, ettei Joensuussa olisi suojeltavaa.

Haastatellun tutkijan arvion mukaan joensuulaista rakennusperintöä ei välttämättä arvosteta senkään takia, että Joensuussa on niin ohut kaupunkilaisuuden traditio. Kaupunki on ollut maalaistyyppinen pikkukaupunki pitkään, ei kovin urbaani, joten kaupunkitraditioita ei ole syntynyt. Se on ehkäissyt juurevaa kulttuuriympäristön arvostamista. Tutkijan mielestä Pohjois-Karjalan maaseudulla tilanne saattaa olla toinen, jos esimerkiksi sukutila on ollut yhden suvun hallinnassa 1800-luvulta saakka.

Silloin ympäristöä osataan arvostaa ihan eri tavalla. Ehkä myös rannikkokaupungeissa, joissa suvut ovat olleet pitkät ajat samoilla aluiella, kyse on sukuhistoriaankin liittyävsät asiasta.

Kulttuuri- ja rakennushistoriallisten kohteinen arvottaminen on asiantuntijallekin ongelmallista koska arvottaminen ei ole objektiivista. Tutkija itse havaitsi rakennus- ja kulttuuhistoriallista selvitystä tehdessään sen olevan hyvinkin subjektiivista; jos on itse hyvin vahvasti jotakin mieltä niin asian puolesta keksii argumentteja.

Myös menneinä vuosikymmeninä voimissaan olleet yhteiskunnalliset arvot vaikuttavat nykypäivän kaupunkirakenteeseen. Samalla ne vaikuttavat toki niihin arvoihin, jotka ovat voimissaan nyt, sillä kaupunkikehitys on kerroksellista ja liitoksissa historiaan. Kaavoittajan mukaan Joensuun keskus-tassa 60-luvulla tapahtunut iso rakennemuutos vaikeuttaa nykyisin yhdyskuntarakenteen tiivistämis-tä ja sillä on ollut vahingollisia vaikutuksia myös nykyään arvokkaiksi koettuihin puutaloihin.

Ennen 60-lukua Joensuun keskusta koostui valtaosin puutaloista. 60-luvulla kaava muutettiin mat-tokaavaksi, jonka tarkoituksena oli saada tilalle 3-kerroksisia kerrostaloja. Kaava on toteutunut melko hyvin, joten nyt keskustassa on jäljellä vain fragmentaalisia puutalo-osia, mitä kaavoittaja pitää vahinkona.

Suomalaisessa kaupunkitutkimuksessa on kiinnitetty huomiota edellä mainittuun ongelmaan: Nope-an kaupunkirakentamisen jälkeensä jättämät ongelmat odottavat korjaamista, mutta korjaamisen tärkeydestä, suunnasta ja keinoista esiintyy selviä erimielisyyksiä (Ympäristöministeriö, Kaavoitus- ja rakennustutkimuksen neuvottelukunta 1985, 7).

Kaavoittajalle on selvää, että taloudelliset seikat vaikuttavat rakennussuojelukysymyksiin. Vanho-jen rakennusten suojeleminen on kallista mutta kaavoittajalle on tärkeää löytää sellaiset ratkaisut, joilla saadaan aidosti ja oikeasti säilymään ne rakennukset, jotka halutaan säilyttää. Joensuussa ta-voitteena on saada kattava läpileikkaus kaupungin kehityksestä mutta tata-voitteena ei kuitenkaan ole museoida keskustaa. Mikäli jokin rakennustyyppi on paremmin edustettuna keskustan ulkopuolella, ei sitä edustavaa rakennusta välttämättä lähdetä suojelemaan keskustassa.

Kaavoituksen lähtökohdat rakennussuojelun järjestämiseen vaikuttavat ylipäänsä hyvin käytännön-läheisiltä; tavoitteena on kaupungin historian näkyminen kaupunkirakenteessa mutta rakennetta ei suojella sen itsensä takia eikä rakennussuojelulla ole arvoa itsessään, vaan arvo kumpuaa siitä, mitä rakennukset voivat tarjota yhdyskunnalle ja yhdyskuntarakenteelle. Rakennusten historiallinen arvo tunnustetaan mutta niiden todellinen arvo, tässä tapauksessa useimmiten historiallinen sellainen, on välinearvo. Tästä kertoo myös se, että Joensuun kaupunki on tehnyt periaatepäätöksen, jonka mu-kaan kaupunki ei osta rakennuksia omaan taseeseensa vain suojellakseen niitä (Kaavoittajan haas-tattelu 2012). Kaupunki omistaa vain sellaisia rakennuksia, joita se käyttää.

Tutkijan mielestä kaikki hänen selvityksessään suojelluksi esitetyt kohteet olisi voinut asettaa suojeluun. Osayleiskaavaluonnoksen rakennussuojelukohde-ehdotukset herättävät huolta etenkin sr- kohteiden osalta. 1990-luvulta peräisin olevassa edellisessä osayleiskaavassa oli liitteenä selvitys

kulttuuri- ja rakennushistoriallisista kohteista ja sen perusteella useat rakennukset saivat tuolloin kh-r -kaavamerkinnän. Tämä johti useiden kohteiden purkamiseen, sillä kh-r -merkintä tunnustaa rakennuksen kulttuurihistoriallisen arvon mutta ei anna sille turvaa. Tutkijan mukaan kaikki kaavaluonnoksessa kh-r -merkinnän saaneet kohteet olisi pitänyt suojella sr -merkinnällä.

Sepänkatu 14 omistaja ei kiistä millään muotoa rakennussuojelun tärkeyttä tai vanhojen rakennusten historiallista arvoa. Hänen omistamansa Joensuun Linjan konttori- ja asuinrakennus sai kaavaluonnoksessa kh-r -merkinnän ja kaavan ehdotusvaiheessa sekin päätettiin poistaa. Omistajan mielestä hänen omistamansa rakennus ei kuitenkaan ole historiallisesti arvokas. Omistajan mielestä vetoaminen linja-autoliikenteen historiaan Sepänkatu 14:n konttori- ja asuinrakennuksen suojelemiseksi on virheellistä:

”…[K]un linja-autothan on tuolla tien päällä, siellähän se linja-autoliikenne on. Ei se tässä ole. Nehän käy tässä vaan pesussa ja huollossa.” (Omistajan haastattelu 2012)

Koska linja-autoliikennetoiminta tapahtuu maanteillä pitäisi suojelussa omistajan mielestä ottaa paremmin huomioon se, että onko rakennus todella niin suojeltava kuin väitetään. Omistaja huomauttaa vielä, että on erikoista, että hänen omistamansa rakennus oli määritelty hyväkuntoiseksi, vaikka kukaan ei ole käynyt edes katsomassa, missä kunnossa se on. Yhtäältä on selvää, että omistaja oikeassa siinä, ettei linja-autoliikenne tapahdu kiinteistöillä, joilla ne käyvät pesussa, huollossa ja tuomassa kassansa, mutta toisaalta on aiheellista kysyä, mitä jälkiä linja-autoliikenteen historiasta sitten voidaan jättää, jos lähtökohta on, että vanhat halli- ja konttoritilat eivät sen historiaa ilmennä.

Jotta edes joitain historiallisia arvoja saataisiin suojeltua, voi tiivistyvään yhdyskuntarakenteeseen kuuluva täydennysrakentaminen valjastaa tähän käyttöön. Haastateltu tutkija toivoo täydennysrakennuksesta helpotusta rakennussuojeluun toivoen, että mikäli pihapiiriin saa rakentaa, saattaa päärakennus säästyä purkamiselta. Piharakennukset ovat siinä tapauksessa toki vaarassa mutta tiukassa paikassa on parempi suojella päärakennus kuin ei mitään. Tutkijan mielestä Joensuun rakennushistoria kertoo taloudellisten intressien olevan suuressa osassa rakennussuojelupäätöksissä. Hän ei ota kantaa nykyiseen tilanteeseen mutta toteaa taloudellisten intressien olevan hyvin yleinen ja tavanomainen seikka eikä hän muunlaisiin seikkoihin ole kovin törmännytkään. Suojelukysymykset voivat olla aika arkoja asioita, sillä niissä on kyse isoista taloudellisista panoksista, sadoista tuhansista euroista.