Erilaisia näkökulmia rakennussuojeluun

Laakson (2004, 59-60) mukaan kulttuurihistoriallisesti merkittävien rakennusten ja rakennusperin-teen ja miljöön vaalimiseen liittyy monia paradokseja. Vanhan rakennuskannan ja täydennysraken-tamisen yhteensovittaminen aiheuttaa ristiriitoja mutta toisaalta täydennysrakentaminen on usein edellytys keskustojen ja asuinalueiden säilymiselle elinvoimaisina. Kaupunkikeskustan tulisi olla luonteeltaan johtava kaupallinen keskittymä, työpaikkakeskittymä ja kulttuuri- ja virkistystoimin-nan keskittymä. Täydennysrakentamisen puuttuminen rakentamisen äärimmäisen tiukan rajoittami-sen tai kysynnän puutteen vuoksi johtaa yhdyskunnan elinvoiman heikkenemiseen ja näivettymiseen. (emt.)

Lisärakentaminen, liikenteelliset ratkaisut ja vanhojen kiinteistöjen saneeraaminen aiheuttavat risti-riitoja rakennus- ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ja miljöiden suojelutavoitteiden kanssa. Toisaalta keskusta-alueiden voimakas kysyntä toimintatiloille tarjoaa mahdollisuuksia löy-tää uusia toimintoja vanhoihin kiinteistöihin ja saada yksityistä rahoitusta arvokkaiksi koettujen rakennusten kunnostukseen. Tämä tosin pätee ainoastaan elinvoimaisiin, kasvaviin kaupunkikeskus-toihin. Monet pienemmät kaupunkikeskustat uhkaavat näivettyä ja rapistua, sillä niiden ulkopuolelle sijoitetut suuret marketit imevät ison osan alueen ostovoimasta, keskusta-asumisen sijaan hajaudu-taan omakotitaloalueille, jotka laajenevat keskusta-alueiden ulkopuolella eikä kunnalla ole resursse-ja suorittaa keskustan vetovoimaa lisääviä liikenteellisiä resursse-ja muita investointeresursse-ja. Tällaisessa tilanteessa olevien pienempien kaupunkien kulttuurihistoriallisesti merkittäviä kohteita eivät uhkaa modernit rakennusprojektit vaan resurssipula. (Laakso 2004, 60)

Joensuun seudun luonnonystävien edustajan mielestä rakennussuojelu on tärkeää kulttuurihistorian säilyttämiseksi. Kulttuurihistoriallisesti merkittävistä rakennuksien olemassaolo lisää viihtyisyyttä ja niiden olemassaolosta voi nauttia. Rakennuksissa voi nähdä alueen juuret ja historian ja ajan ku-lun. Luonnonystävien mielipide on linjassa kaavoittajan havaintojen kanssa: Kaavoittajan mukaan moni on sitä mieltä, että rakennuskannan rikkaus luo viihtyisyyttä. Kaikki kaupunkilaiset eivät vält-tämättä ole tätä mieltä, mutta monet ovat. Rakennussuojelun ajan tasalle saattaminen on yksi kes-kustan osayleiskaavalle asetetuista tavoitteista. Rakennussuojelu aiheuttaa kaavoitukselle kuitenkin haasteen löytää sellaiset taloudellisesti mahdolliset ratkaisut, joiden avulla saadaan suojeltua ne ra-kennukset, jotka koetaan tärkeäksi säilyttää. Jää kaavoituksen hartioille löytää sellainen ratkaisu, jolla saadaan vanha rakennus kunnostettua ja säilymään tuleville sukupolville. Yksi keino tähän on kiinteistön kehittäminen.

Kaavoittaja katsoo rakennussuojelua kriteeristöjen kautta. Joensuussa käytetään valtakunnallisia kriteeristöjä omaan kaupunkiin ja omiin olosuhteisiin sovellettuna. Joensuulle on ominaista, että ennen sotia ollut rakennuskanta on korostunut. Uudessa osayleiskaavassa on tavoitteena saada kattava poikkileikkaus kaupungin kehityksestä ja siksi kulttuuri- ja rakennushistoriallisen selvityksen tavoitteena oli kartoittaa keskustan arvokasta rakennuskantaa 60-luvun loppuun saakka.

Sitä uudemmat rakennukset ovat valmistuneet niin lähellä omaa aikaamme, ettei niitä pysty objektiivisesti arvioimaan.

Haastateltu tutkija kiistää mahdollisuuden objektiiviseen arvottamiseen kokonaisuudessaan, sillä rakennusten arvioiminen on pakostakin subjektiivista. Rakennuksen iällä ei siten ole merkitystä sen arvioimisen suhteen. Tutkija olisi ollut valmis selvittämään myös uudempien 70–80 -luvuilta peräi-sin olevien rakennusten suojelun tarvetta mutta selvityksen laatimiseen varattu työaika oli niin tiuk-ka, ettei vuosikymmenien kohteita olisi pystynyt käsittelemään kovin tarkasti.

Haastatellun tutkijan näkökulman rakennussuojeluun määrää se, missä roolissa häneltä sitä kysy-tään. Osayleiskaavaluonnokseen laatimansa kulttuuri- ja rakennushistoriallisen selvityksen näkö-kulma tulee kaupunginhallituksen hyväksymistä rakennussuojelun tavoitteista ja selvityksessä tutkija listaa kaikki sellaiset rakennukset, jotka ennalta sovittujen kriteerien mukaan sopisivat suo-jeltaviksi. Toisaalta tutkijalla on historiantutkijatausta ja hän on aina ollut kiinnostunut rakennetusta ympäristöstä ja on tehnyt pienen uran myös museoalalla. Kulttuuri- ja rakennushistoriallista selvitystä laatiessaan tutkija käytti hyväkseen historiantutkijataustaansa. Hän listasi ja esitti selvityksessä kohteita suojeltavaksi pitäen silmällä kohteiden edustavuutta Joensuun kaupungin kehityksessä ja historiassa: Joensuulle on ollut tyypillistä muun muassa kaupankäynti, idän ja lännen kohtaaminen, käsityöläisyys ja eri uskonnot.

Tutkijan mielestä kaikki kh-r -merkinnän saaneet kohteet olisi voinut suojella, sillä kyseinen kaavamerkintä on kevyt eikä velvoita mihinkään. Se ei estä rakennuksen purkamista. Edelliseen Joensuun yleiskaavaan oli laadittu vastaavanlainen selvitys, jossa oli listattu kultttuurihistoriallisesti merkittäviä kohteita, jotka oli merkitty kh-r -kaavamerkinnällä. Suuri osa näistä kohteista on tutkijan mukaan purettu, joten merkillä ei hänen mukaansa näköjään ole hirveästi painoarvoa.

Joensuun seudun luonnonystävien mielestä kulttuurihistoriallisesti merkittävät rakennukset luovat kaupunkimaisemaan monipuolisuutta. Kaupunkiympäristössä pitäisi olla monipuolisesti kaikkea niin, että tietty yhtenäisyys säilytetään. Edustaja ei näkisi Joensuun keskustassa pilvenpiirtäjää tai valtavaa kerrostaloa, jotain mikä rikkoisi Joensuulle ominaisen tunnelman. Luonnonystävien mu-kaan rakennussuojelun taso on Joensuussa tällä hetkellä puutteellinen eikä osayleiskaavamu-kaan näytä siltä, että se alkaisi suojella sellaisia rakennuksia, mitkä ansaitsisivat suojelun.

Savo-Karjalan luonnonsuojelupiirin edustajan mukaan ympäristöjärjestöillä, myös Luonto-Liitolla, on perinteisesti keskitytty luonnonsuojeluun ja ympäristönäkökulmat ovat tulleet myöhemmin ku-vaan 60-luvulta lähtien. Luonto-Liiton sääntöihin liitettiin ihan vasta kulttuuriperinnön suojelu ja samoin on tehnyt Luonto-Liiton aikuisjärjestö, Luonnonsuojeluliitto. Kulttuuriperinnön suojelu on

noussut vasta tässä 2000-luvulla ikään kuin virallisesti ympäristöasioiden asialistalle. Kulttuuripe-rinnön suojelussa kulttuurihistoriallisesti merkittävät rakennukset ovat tietysti keskeisessä osassa.

Mutta vanhojen rakennusten olemassaolo yhdistyy kokemukselliseen ja viihtyisään, miellyttävään kaupunkiin; rakennusperintö tarjoaa juuret ja sitoutumisen tunteen kaupunkilaisille. Kulttuurihisto-riallisen merkityksen lisäksi vanhoilla rakennuksilla on myös kokemuksellinen merkitys. Sakan edustaja huomauttaa rakennussuojelulla olevan ihmislähtöisen näkökulman lisäksi myös luonnon monimuotoisuutta tukeva ominaisuus: Vanhojen rakennusten pihapiirit ovat kulttuurilajeille usein äärimmäisen arvokkaita.

Sepänkatu 14 omistaja nimeää vanhat hirsirakennukset erityisen viehättäväksi rakennustyypiksi.

Viranomaisten tulee olla vastuussa rakennussuojelukysymyksistä ja sanella, mitä suojellaan ja mitä ei, sillä yksittäinen ihminen ei osaa päättää suojeluasioista. Siksi viranomaisen täytyy tehdä päätökset, toki harkittuaan ja keskusteltuaan asiasta niiden kanssa, joita päätös koskee. Omistaja kiinnittäisi erityistä huomiota siihen, onko suojelu todella tarpeen. Tärkeää olisi myös se, että viranomaisella olisi mahdollisuuksia joustaa rakennussuojelupäätöksiä tehdessään. Parhaiten kulttuuri- tai rakennushistoriallisesti merkittävät rakennukset säilyisivät, jos niiden omistajat asuisivat suojeltavissa rakennuksissa ja omistajilla olisi varaa ja halua pitää rakennuksena kunnossa.

Omistaja vastustaa voimakkaasti rakennussuojelua sellaisissa tapauksissa, joissa omistaja on sitä vastaan. Kaupungin ei pitäisi väkisin ostaa ja suojella sellaisia kohteita, jotka se näkee tarpeellisiksi suojella mutta joiden omistajat vastustavat suojelua. Sille, joka vaatii suojelua, pitäisi sälyttää jonkinlainen vastuu suojelun aiheuttamista kustannuksista:

”Niin jossain määrin pitäis vastata myös niistä (kustannuksista), ettei voi sälyttää sille eläkeläispariskunnalle, joka siinä asuu eikä halua siitä muuttaa pois. Heijän taloa pitäs rempata tälleen ja tälleen ja remppaaminen kallista on ja niin poispäin. Kyllä siihen sille joka sitä (suojelua) vaatii niin jossain määrin pitäis osallistua kyllä.” (Omistajan haastattelu 2012)

Kauppakatu 3b:n omistavan pankin edustaja on samoilla linjoilla Sepänkatu 14 omistajan kanssa:

Rakennussuojelun tulisi perustua 90-prosenttisesti vapaaehtoisuuteen. Jotkin kohteet ovat kuitenkin hänenkin mielestään niin merkittäviä, että ne tulisi suojella, mutta silloin pitäisi tulla myös omista-janvaihdoksia. Yksityishenkilöä ei pitäisi voida velvoittaa taloudellisiin panostuksiin rakennussuo-jelun onnistumiseksi:

”Että ei yksityishenkilöitä voi pakottaa. Tai voi pakottaa, en nyt tiedä suojelemaan mutta ainakaan rahallisesti laittamaan lisää likoon… Mutta sitten siinä vaiheessa kun sitä pakolla suojellaan niin siinä vaiheessa pitää tulla yhteiskunnan mukaan siihen. Ostaa pois käypään hintaan se suojeltava kohde ja suojella.” (Edustajan haastattelu 2012)

Rakennussuojelu ei ole Joensuussa edustajan mielestä tällä hetkellä kovin toimivaa, ainakaan jos ajatellaan Kauppakatu 3b:n tilannetta. Jos ajatellaan yleisemmin, niin suojelu on osittain toimivaa mutta jossain kulkee myös rakennussuojelun tarpeellisuuden raja. Kauppakatu 3b:n omistajan edustaja uskoo kaupungin työntekijöiden ajattelevan suojelua hieman eri tavalla kuin kaupunkilaiset, jotka haluavat rakennuksia suojeluun. Edustajan mielestä pitäisi käyttää asiantuntijoita selvittämään, mitä yleensäkään voidaan suojella.

Edustajan mielestä rakennussuojelukysymyksissä painotetaan kulttuurihistoriallista merkitystä. Hän kuitenkin kyseenalaistaa, onko painotus oikea sillä hänen mielestään pitäisi pikemminkin miettiä, onko rakennus siinä kunnossa, että sitä voidaan suojella ja onko sillä käyttötarkoitusta. Lisäksi edustaja tiedustelee maksajaa rakennussuojelun aiheuttamille kustannuksille. Omistajaa ei saisi pakottaa suojeluun, tai jos pakotetaan, niin päätöksentekijän olisi otettava taloudellinen vastuu päätöksestään.