2.1.1 Restrukturaatio
Anderssonin (1988, 8) mukaan kaupunkikeskustojen kehitystä kuvaavien tilaan liittyvien prosessien todellinen ymmärtäminen edellyttää laajempaa tarkastelua, joka ottaa huomioon taloudelliset muu-tokset, hallinnollisen ja poliittisen edustavuuden sekä sosiaalisen epätasa-arvon eri näkökohdat.
Teoreettisena pohjana tutkimuksessani on restrukturaation idea. Tutkimukseni toimii eräänlaisena tapausesimerkkinä alueellisesta rakennemuutoksesta rajaten tarjoamani esimerkin Joensuun keskus-taan.
Restrukturaation teoria toimii tutkimukseni taustalla sen näkökulmana ja ajattelumallina. Restruktu-raation ideana on tuoda esiin paikallisia tapauksia ja prosesseja, jotka usein voidaan johtaa
ylei-semmälle tasolle ja joista voidaan joissain tapauksissa vetää johtopäätöksiä globaalista kehityksestä.
Oma tapaukseni rajautuu Joensuun keskustaan ja tavoitteeni on kuvata sen rakennemuutosta osayleiskaavahankkeen kautta. Tavoitteena on valottaa näin ajankohtaista, paikallisesti tapahtuvaa muutosta, vetämättä siitä kuitenkaan laajempia johtopäätöksiä valtakunnallisesta kehityksestä.
Käynnissä oleva restrukturaatio ei ole hallitsematonta vaan esimerkiksi valtakunnalliset alueiden-käyttötavoitteet (ks. 3.4.2.) yhtenäistävät ja ohjaavat käynnissä olevaa muutosta.
Anderssonin (1988, 7) mukaan kaupunkikeskustoille on tyypillistä tiivis ja korkea rakentaminen, jossa ei ole juurikaan avara tilaa tai teollisuuden ja asumisen toimintoja vaan keskustan käyttöä do-minoivat taloudelliset toiminnot. Keskustan kaupankäyntialueiden helppo saavutettavuus on vaikut-tanut siihen, että sen toiminnot ovat muovautuneet tehokkaiksi ja se näkyy myös alueen ulkoisessa olemuksessa. Kaupunkikeskustat ovat jatkuvassa muutoksessa; ne kehittyvät ja niiden luonne muut-tuu.
Restrukturaation voisi kuvailla olevan eräänlainen tutkimusohjelma, joka käsittää uudenlaisia ky-symyksenasetteluja ja uudenlaisia metodisia lähtökohtia yhteiskuntatieteelliseen aluetutkimukseen.
Se myös tarjoaa uudenlaisen mahdollisuuden yrittää tarkastella paikallisen ja globaalin kehityksen välistä yhteyttä. Vartiaisen (1988, 46) mukaan restrukturaation idea viittaa yhdyskuntien rakenne-muutokseen. Restrukturaatio ei hänen mukaansa ole varsinainen teoria, vaan lähinnä idea, jota on käytetty erityisesti brittiläisessä paikallistutkimusta koskevassa maantieteellisessä ja sosiologisessa keskustelussa.
Anderssonin (1993, 1) mukaan yhteiskuntaa uudistavat prosessit syntyvät yleensä yhteiskuntatalou-dessa tapahtuneiden pitkäaikaisten ja ekspansiivisten kasvujen jälkeisten taantumien ja lamojen seu-rauksena. Yhteiskuntakehitykseen liittyvät rakenteellisen uusiutumisen prosessit rytmittyvät periodisoivasti ja ne merkitsevät katkosta tai pysähtymistä ajallisissa trendeissä ja muutosta merkit-tävästi erilaiseen poliittiseen, taloudelliseen ja sosiaaliseen elämän järjestykseen tai muotoon. (emt.) Globaalit taloudelliset muutokset ravisuttavat valtioita ja niiden sisäisiä rakenteita. Globaaleja muu-toksia pyritän hoitamaan laajuisellaan tasolla, esimerkiksi ympäristöasioissa globaalien toimin-tanormien ja sopimusten kautta. Rakenteet ja toimijat kohtaavat monilla eri tasoilla, mutta konkreettinen muutos palautuu aina alimmalle, paikalliselle tasolle saakka. Itse asiassa paikalliset yhdyskunnat kohtaavat globaalit talouteen liittyvät paineet yhä suoremmin. Fordistisen massatuotannon ja -kulutuksen kehän murruttua pitäisi löytää uusia taloudellisia tukirakenteita,
jotka ylläpitäisivat hyvinointiyhteiskuntaa, sillä hyvinvointivaltion ylläpitäminen näyttäisi edellyttävän jatkuvaa kasvua. Yhteiskunta ei ole tässä kuitenkaan mitenkään uudenlaisessa ongelmatilanteessa, sillä rakenteellinen muutos –niin taloudellinen kuin sosiaalinenkin – on aina käynnissä. (Pakarinen, 2000, 209-211)
Restrukturaatiolla voidaan Vartiaisen (1988, 46) mukaan viitataan kahteen eri näkökulmaan: yritys-ten tai tuotannon eri sektoreiden uudelleen organisoitumiseen ja alueellisissa järjestelmissä tapahtu-viin muutoksiin. 1970-luvulla paikallistutkimusten tavoitteina oli usein osoittaa, ettei paikallista taloudellista muutosta voida ymmärtää paikkakunnista itsestään käsin, vaan että muutokset aiheutu-vat laajemmista taloudellisista prosesseista. Urryn (1986, 233) mukaan erityisesti tuotannon eri sek-toreiden ja yritysten restrukturaatio oli tällainen prosessi (ks. Rannikko & Kortelainen, 1992, 16).
Myös paikkakunnan muu sosiaalinen elämä selitettiin tuotannon yhteiskunnallisten suhteiden muu-toksilla (emt.).
Anderssonin (1993, 2) mukaan uudistavan kehityksen prosessissa ilmenevät katkokset ovat olleet vaikuttamassa kaupunkien rakennetun ympäristön kehitykseen ja kaupunkimuodon evoluution on mahdollista väittää seuranneen samaa kriisien muodostamaa monimutkaista kehitysketjua kuin laa-jempi yhteiskuntakehitys. Rannikon & Kortelaisen (1992, 16-17) mukaan 80-luvulla alettiin koros-taa, että vaikka alueen taloudellinen ja sosiaalinen muutos aiheutuisikin osittain kansallisesta ja globaalista restrukturaatiosta, ei paikallisen kehityksen voi kuitenkaan täysin selittää johtuvan ylei-semmästä kehityksestä.
Urryn (1986, s. 233 ; 1987, s. 441-443) mukaan on olemassa myös merkittäviä paikkakuntakohtai-sia yhteiskunnallipaikkakuntakohtai-sia prosesseja, joita voidaan kutsua paikallisiksi tai alueellisiksi vaikutuksiksi (ks.
Rannikko & Kortelainen 1992, 16). Samalla on alettu yhä vahvemmin korostaa, ettei paikkakuntien sosiaalisia ja kulttuurisia ominaisuuksia voida palauttaa laajempiin rakenteellisiin muutoksiin vaik-ka ne yhä vaik-kasvavassa määrissä ovatkin riippuvaisia niistä. Rannikon & Kortelaisen (1992, s. 16-17) mukaan 80-luvun kuluessa restrukturaatio muuttui yleisempien prosessien tarkastelusta tarkasti määritettyjen paikkakuntien tutkimukseksi, jossa pyritään saamaan yksityiskohtaista tietoa taloudel-lisista, sosiaalisista ja poliittisista muutoksista
Ojankosken (1998, 106) mukaan restrukturaatio on tärkeä käsite, sillä sen vaikutukset yleiseen kaupunkikehitykseen ovat olleet huomattavat ja ne ovat paljolti suomalaisissa kaupungeissa
vallitsevien olosuhteiden taustalla.Restrukturaation teoria sopii mielestäni hyvin tutkielmani taustakehikoksi seillä restrukturaatioksi kutsuttu ilmiö on osa jatkuvaa kaupunkikehitystä.
2.1.2 VAT ja tekeillä oleva osayleiskaava
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet toimivat yhdyskuntien valtakunnallisena muokkaajana.
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) on otettava kaavoituksessa huomioon eikä niiden vastaisesti saa kaavoittaa. Tavoitteet ovat ohjausväline, jolla valtioneuvosto linjaa koko maan kan-nalta merkittäviä alueidenkäytön kysymyksiä ja ne koskevat alue- ja yhdyskuntarakenteen lisäksi elinympäristön laatua, yhteysverkostoja, energiahuoltoa luonto- ja kulttuuriperintöä sekä luonnon-varojen käyttöä (Ympäristöministeriö 2009, 4).
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet hallitsevat ja muovaavat yhdyskuntarakenteiden muutok-sia sekä paikallisella, maakunnallisella että valtakunnallisella tasolla. Voidaan siis sanoa, että VAT tekee yhdyskunnallisesta restrukturaatiosta jollain tapaa hallittua ja tavoitteellista puuttumalla jokai-sella tasolla siihen, mitä tavoitteita edistetään.
VAT:issa on otettu huomioon useat eri yhteiskunnalliset tavoitteet, jotka tulee kaavoituksessa ottaa huomioon. Esimerkiksi yhdyskuntarakenteen eheyttäminen, viihtyisä ympäristö, julkisen liiken-teen, jalankulun ja pyöräilyn suosiminen ovat yhteiskunnallisia tavoitteita, joita VAT korostaa.
VAT:in taustalla on perimmiltään yritys hillitä ilmastonmuutosta.
Joensuussa tekeillä oleva keskustan osayleiskaava on monialainen suunnitelma tulevaisuuden yh-dyskuntarakenteesta. Se on mielestäni erinomainen esimerkki siitä, miten valtakunnalliset alueiden-käyttötavoitteet muuttuvat käytännöksi: Joensuun keskustan osayleiskaavaluonnoksessa esitetään huomattavia lisäyksiä muun muassa polkupyöräilyverkostoon. Lisäksi keskustassa autoilua pyritään vähentämään erilaisilla katuratkaisuilla ja puistoalueista yritetään tehdä kuntalaisten ”olohuoneita”
muun muassa yhdistelemällä pirstaleisia puiston osia.
Osayleiskaavan hyvät tavoitteet, yhdyskuntarakenteen tiivistäminen, palvelujen saatavuuden paran-taminen ja autoliikenteen vähentäminen saattavat kuitenkin aiheuttaa painetta antaa purkulupia sel-laisille vanhoille rakennuksille, joita ei toistaiseksi ole suojeltu. Ongelma vanhojen suojelemattomien kiinteistöjen osalta on etenkin siinä, että niihin kohdistuu kova rakentamispaine etenkin kun yhdyskuntarakennetta tiivistetään. Vanhat kiinteistöt ovat useimmiten huomattavan
suuria suurine pihoineen ja piharakennuksineen. Tämä johtaa helposti siihen, että kiinteistön omis-taja näkee rakennusten purkamisessa suuren taloudellisen intressin.
2.1.3 Viihtyisän ympäristön tavoite
Viihtyisän ympäristön tavoite on mainittu useissa eri laeissa, muun muassa maankäyttö- ja nuslaissa (MRL 132/1999 5§) ja ympäristönsuojelulaissa (YSL 86/2000 1§). Maankäyttö- ja raken-nuslain (132/1999) tavoitesäännöksessä (1§) ilmoitetaan lain tavoitteena olevan järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että siinä luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle sekä edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä. Lain tavoitteena on myös turvata jokaisen osallistumismahdollisuus asioiden valmisteluun, suunnittelun laatu ja vuoro-vaikutteisuus, asiantuntemuksen monipuolisuus sekä avoin tiedottaminen käsiteltävinä olevissa asi-oissa. MRL 5§ mukaan alueiden käytön suunnittelun tavoitteena on edistää turvallisen, terveellisen, viihtyisän, sosiaalisesti toimivan ja eri väestöryhmien tarpeita tyydyttävä elin- ja toimintaympäris-tön luomista. Viihtyisyys ei ole kuitenkaan käy yleiskaavan valitusperusteeksi, sillä se ei kuulu yleiskaavan sisältövaatimuksiin (ks. MRL 39§). Viihtyisyys on kirjattu ainoastaan asemakaavan sisältövaatimuksiin (54§).
Ympäristönsuojelulain (86/2000) tavoitteena on turvata terveellinen ja viihtyisä sekä luonnontalou-dellisesti kestävä ja monimuotoinen ympäristö. Rakennusperintölain (498/2010) tavoitteena on tur-vata rakennetun kulttuuriympäristön ajallinen ja alueellinen monimuotoisuus, vaalia sen ominaisluonnetta ja erityispiirteitä sekä edistää sen kulttuurisesti kestävää hoitoa ja käyttöä. Myös muut lait määrittävät omalta osaltaan ympäristön viihtyvyyteen vaikuttavia tekijöitä, vaikkei niiden tavoitesäännöksissä erikseen ympäristön viihtyisyyttä mainittaisikaan. Esimerkiksi naapuruussuhde-lain (26/1920) säännökset vaikuttavat ympäristön viihtyisyyteen säätelemällä muun muassa sitä, mitä naapurin kiinteistön läheisyyteen saa tai ei saa rakentaa.
Viihtyisän ympäristön tavoite on kirjattu myös Valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin, jotka tulee ottaa huomioon kaavoituksessa. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyt-tö- ja rakennuslain mukaista alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää (Ympäristöministeriö, 2011a).
Ympäristöministeriö, Museovirasto ja Suomen Kuntaliitto ovat lisäksi laatineet erillisen muistion, jonka tarkoituksena on selkeyttää valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden huomioon ottamista valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen osalta. Museoviraston
inven-tointi Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt on VAT:n mukaan otettava huomioon suunnittelun lähtökohtana.
2.1.4 Kestävän kehityksen tavoitteet kaavoituksessa
Yhdyskuntarakenteen ja ilmastomuutoksen välisiä yhteyksiä alettiin tutkia 1980-luvun lopulla, jol-loin teema oli yleensä yhtenä kestävän kehityksen ja ympäristösuojelun edistämisen lukuisia muita teemoja (Lahti & Moilanen 2010, 16). Ympäristön ja kehityksen maailmankomission (WCED 1988, 347) mukaan vastuu ympäristöasioista oli kuitenkin langetettu sellaisille hallintoyksiköille, kuten ympäristöministeriölle, jotka eivät voineet juurikaan, tai lainkaan, vaikuttaa maa- ja metsäta-louden, teollisuuden, kaupunkien kehittämisen ja liikennepolitiikan toimintalinjoihin ja käytäntöi-hin. Niinpä vastuu olisi vietävä kaikille hallinnonaloille ja kaikkeen yhteiskunnalliseen toimintaan.
Suomessa kaavoitus- ja rakennushallinnon ensimmäisenä toimenpiteenä oli sisällyttää kestävän ke-hityksen tavoite rakennuslain ohjaavaan 1§:ään (Mansikka 1992, 7). Rakennuslaki korvattiin maa-näyttö- ja rakennuslailla (MRL 132/1999) vuonna 1999 mutta lain tavoitesäännöksessä (1§) kestävän kehityksen vaatimus on edelleen mainittu. Kestävän kehityksen termiä ei tavoitesäännök-sessä suoraan selitetä, vaan mainitaan kestävän kehityksen neljän osa-alueen vaatimukset; tavoit-teena on järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että siinä edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesi kestävää kehitystä.
Kaupunkirakennetta eheyttävässä suunnittelussa yhdyskunnan toimivuutta tarkastellaan kestävän kehityksen mukaisesti taloudelliselta, sosiaaliselta, kulttuuriselta ja ekologiselta kannalta. Savisalon (2008, 79) mukaan yhdyskuntarakenteen eheyttämistoimilla puututaan sellaiseen fyysisen ympäris-tön tai toimintaympärisympäris-tön epäkohtaan, jonka korjaamisella voi olla laajempiakin vaikutuksia ihmis-ten hyvinvointiin ja elinympäristön laatuun.