Isän lastenhoitoon osallistuminen

Pedersenin (1980) mukaan vanhempien hoitoroolit ja vuorovai­

kutustyylit lastensa kanssa ovat paljolti samanlaisia, mutta tiettyjä eroja on toistuvasti havaittu. Yleinen käsitys on, että vauvaikäisten hoitamisessa isän ja äidin roolit ovat yleensä erilaiset. Lisäksi hoitoroolien oletetaan eriytyvän vielä jonkin verran lapsen sukupuolen mukaan (Huston 1983, 429 - 432).

Verrattaessa isien ja äitien kanssakäymistä O - 6-vuoti­

aiden lastensa kanssa kolmenlaiset erot ovat osoittautuneet eri tutkimuksissa suhteellisen pysyviksi^5•

Kokonaisajankäytta. Äidit viettävät aikaansa lastensa kanssa huomattavasti enemmän kuin isät. Esimerkiksi· yhdys­

valtalaisissa ja australialaisissa tutkimuksissa on isän arvioitu olevan lastensa kanssa noin 10 - 30 % siitä ajasta, jonka äiti käyttää lastenhoitoon, keskimäärin 1 - 2 tuntia päivässä (Kotelchuck 1976; Pedersen & Robson 1969; Russell 1978). Nämä tulokset ovat peräisin tutkimuksista, joissa lapset ovat olleet vauvaikäisiä, mutta erojen suunta säilyy samana lapsen kasvaessa, vaikka isät lisäävätkin omaa osuut­

taan (Montemayor & Brownlee 1987).

Vastaavanlaisia tuloksia on saatu myös Suomessa, mutta näyttää siltä, että isien ja äitien aj ankäytöissä ei ole niin suurta eroa kuin edellä ( Koski-Hyvärinen & Puttonen

5 Tässä ei kiinnitetä huomiota siihen, että myös isien ryhmä on heterogeeninen. Mm. koulutus, ammatti asema ja työssä­

käynti vaikuttavat merkittävästi isän hoi torooliin (esim.

Nummenmaa 1986).

1987; Lahikainen

Paatola & Takala & Strandell

1979; Niemi, 1988; Lerber, Malkavaara, Kiiski & Liikkanen 1981;

Nummenmaa 1986 ja 1987; Nummenmaa, Hannonen, Niemi, Saari &

Seppälä 1989). Lisäksi tuntimäärät ovat olleet suomalaisissa haastattelu- ja kyselytutkimuksissa monia ulkomaisia tulok­

sia korkeampia.

Esimerkiksi Niemen ym. (1981) tutkimuksessa isät vietti­

vät aikaa 4 - 6-vuotiaan lapsensa kanssa työpäivinä keski­

määrin 4 tuntia 22 minuuttia, äidit 6 tuntia 21 minuuttia.

Kun erotetaan aktiivinen ajankäyttö potentiaalisesta, kutis­

tuvat luvut huomattavasti. Niinpä Lerberin ym. (1979) suoma­

laisten perheiden ajankäyttötutkimuksessa todettiin isän ja 7-vuotiaan lapsen kesken olevan aktiivista yhdessäoloa

(pelaamista, lukemista, ulkoilua, urheilua jne.) tavallisena arkipäivänä 53 min ja äidin ja lapsen kesken 60 min. Isistä 46 %:lla ja äideistä 30 %:lla ei ollut joka päivä edes 15 min:n mittaista aktiivista yhdessäolojaksoa 7-vuotiaan lapsensa kanssa. Isän potentiaalista aikaa pojalleen

11 saatavilla olemista" ( availabili ty) - pidetään kuitenkin psykoanalyyttisen näkemyksen mukaan lähes yhtä tärkeänä kuin aktiivistakin yhdessäoloa.

Toiminnan laatu. Äitien ajankäyttö lastensa kanssa koos­

tuu enimmäkseen päivittäisistä hoitorutiineista, kun taas isän ja lapsen yhdessäoloa leimaavat toiminnot, joihin liittyy välittömiä tunnekokemuksia. Tällaisia ovat esimer­

kiksi leikkiminen, lapsen rauhoittaminen, nukuttaminen ja kylvettäminen. Yleistäen voidaan sanoa, että isät kokevat leikkimisen ja puuhailun myönteisempänä kuin varsinaiset lastenhoi totehtävät. Tällainen ^II työnjako ^II ei näytä olevan sanottavasti riippuvainen isien kokonaisajankäytöstä (Chris­

tensen 1979; Clarke-Stewart 1978; Koski-Hyvärinen & Puttonen 1987; Nummenmaa 1986; Stranden 1982).

Lasten kanssa leikkiessään isät ja äidit näyttävät ero­

avan toisistaan (Bronstein 1984; Klein & Pelow 1982; Lytton 1980; McGuire 1982). Puhutaan erilaisista leikinohjaustyy­

leistä (esim. Nummenmaa 1987). Äidit leikkivät lastensa kanssa useimmin hoitorutiinien yhteydessä mutta isät

enim-mäkseen varta vasten. Isien leikkitilanteissa on ainutker­

taisuutta, energisyyttä ja fyysisyyttä, jota usein leimaa vielä tunnepohjainen lapsen toimintojen hyväksyminen; isän kanssa lapset saavat toteuttaa itseään (Belsky 1979; Klein &

Pelow 1982; Koski-Hyvärinen & Puttonen 1987). Eräissä obser­

vointitutkimuksissa 1 - 2-vuotiaiden lasten on todettu leik­

ki tilanteissa suosivan isää yhtä paljon tai jopa enemmän kuin äitiä (Lamb 1977; 1982). On myös havaittu, että tällai­

sissa tilanteissa äidit suosiollisesti antavat etusijan isälle (Clarke-Stewart 1978, 476).

Toiminnan eriytyminen lapsen sukupuolen mukaan. Mahdolli­

sesti äidit eivät tee suurta eroa poika- ja tyttövauvojen välillä (esim. Jacklin, Dipietro & Maccoby 1984), mutta isien on todettu kiinnittävän poikiin enemmän huomiota^6• Esimerkiksi Lambin (1977) tutkimuksessa isät olivat kaksi kertaa aktiivisempia poikiensa kuin tyttäriensä kanssa, kun lapset olivat 15 ja 24 kk:n ikäisiä. Isät myös juttelevat enemmän poikavauvoille (Parke & Sawin 1976; Rebelsky & Hanks 1971). Myöhemmin, esikouluiässä, isien on havaittu vahvista­

van poikiensa sukupuolisidonnaista käyttäytymistä leikeissä ja muussa toiminnassa (Huston 1983, 430; Maccoby & Jacklin 1975, 348).

Sosiaalisen oppimisen teorian mukaisesti voidaan edellä olevasta tehdä kahdenlaisia, keskenään vastakkaisia -johto­

päätöksiä.

(a) Äidin vaikutusta lapsen sukupuoliroolikehitykseen voi­

daan pitää isää merkittävämpänä, koska äiti on alusta alkaen isää enemmän lapsen kanssa.

(b) Koska isien lastenhoitoroolit ja erityisesti leikinoh­

jaustyylit suosivat sukupuoliroolien välittymistä (mm.

suurempi emotionaalinen lataus), voidaan ajatella, että isän vaikutus on suurempi kuin äidin. Pojan kannalta isän

merki-6 Useammat isät kuin äidit toivovat esikoisesta poikaa ja yleensäkin isät haluavat, että tuleva lapsi olisi poika.

Tämä pitää paikkansa useimmissa kulttuuripiireissä (William­

son 1976).

tystä lisää myös se, että isät kiinnittävät poikalapsiinsa enemmän huomiota kuin tyttäriinsä.

Hustonin (1983, 439) mukaan tutkijoiden enemmistö kallis­

tuu jälkimmäisen hypoteesin kannalle: Isällä oletetaan olevan äitiä merkittävämpi osuus lapsen, erityisesti pojan, sukupuoliroolikehityksessä.

Minkälainen isän vaikutus sitten on? Isän lastenhoitoon osallistumisen merkityksestä on esitetty kaksi vastakkaista hypoteesia. Toisen mukaan isä tuo tullessaan lastenhoitoon maskuliinisuuden ja sukupuoliskemaattisuuden (Rossi 1984).

Väite sopii Parsonsin ja Balesin (1956, 46) teoriaan isyy­

destä, jonka mukaan isällä on perheessä aina instrumentaali­

nen funktio - perinteinen maskuliininen rooli - riippumatta siitä, mitä hän tekee tai kuinka paljon hän on perheen parissa. Tämän mukaan koti-isän pitäisi vaikuttaa pojan sukupuoliroolikehitykseen stereotypioiden suuntaisesti.

Radinin (1981, 1982) tutkimusten voidaan katsoa tukevan tätä väitettä. Verrattuaan toisiinsa kodin sisäisen työnjaon puolesta tasa-arvoisia ja traditionaalisia perheitä Radin totesi, että isät käyttäytyivät lapsiaan kohtaan suunnilleen yhtä stereotyyppisesti kotitöihin⁷ osallistumisen määrästä riippumatta.

Edelliselle vastakkaisen näkemyksen mukaan isän lasten­

hoitoon osallistuminen vaikuttaa pojan kehitykseen siten, että androgyyniset ja feminiiniset piirteet saavat vahvis­

tusta. Ensinnäkin lastenhoitoa pidetään jo sinänsä epämasku­

liinisena toimintana; lisäksi on havaittu, että tällaiset isät ovat muita useammin androgyynisiä tai feminiinisiä (Russell 1978; 1983, 91). Kun Weinraubin (1984) työryhmä tutki 2 3-vuotiaiden lasten sukupuoliskemaattisuuden yhteyttä isän kotitöihin osallistumisen määrään, todettiin, että mitä enemmän isä oli osallistunut lapsen läsnä ollessa perinteisiin "naisten töihin", sitä vähemmän lapsi teki stereotyyppisiä roolivalintoja. Samansuuntaisista tuloksista

7 Tässä oli kysymys nimenomaan kotitöistä yleensä, ei las­

tenhoidosta erityisesti. Mahdollisesti lastenhoitoa pidetään feminiinisempänä toimintana kuin esimerkiksi siivoamista.

ovat raportoineet myös Baruch ja Barnett (1981; 1986) sekä Sagi (1981).