Isän läsnäolo ••••••.•••.••••.•.••••.••

Isättömyys ^ja isän pitkäaikaiset poissaolot. Isän fyysisen poissaolon vaikutusta pojan kehitykseen on tutkittu verraten paljon (esim. Adams, Milner & Schrepf 1984; Biller 1974;

Herzog & Sudia 1973). Ymmärrettävästi tämä tutkimusperinne on ohjautunut identifikaatiota ja jäljittelyä painottavista näkemyksistä. Tutkittaessa poikia, joilla ei ole isää (au­

ja avioerolapset tai isä kuollut) tai joiden isät ovat olleet poissa kotoa poikkeuksellisen pitkiä aikoja (esim.

sodassa tai merillä), on ideana ollut selvittää ikään kuin

"vähennyslaskuperiaatteella" isän vaikutuksia pojan kehityk­

seen.

Yhteenvetona näistä tutkimuksista Lamb (1986, 15) toteaa seuraavasti:

Boys growing up without fathers seemed to have "problems"

in the areas of sex-role and gender-identity development, school performance, psychosocial adjustment and perhaps in the control of aggression.

Kun Lamb toteaa isättömillä pojilla olevan "ongelmia", sopii tämä ilmaus ehkä koulumenestykseen, mutta sukupuoli­

roolikehitykseen viitattaessa termi sisältää arvovarauksen.

Jos ongelmattomana pidetään sitä, että poika oppii

nimen-omaan maskuliinisen roolin, tutkimustulokset antavat aihetta puhua "ongelmista". Monissa tutkimuksissa on nimittäin todettu, että isättömät pojat ovat feminiinisempiä, tove­

reistaan riippuvaisempia ja vähemmän kilpailullisia kuin muut pojat, erityisesti jos isä on menetetty tai hän on ollut runsaasti poissa pojan ollessa alle 6-vuotias (Biller 1974; Ojanen 1985, 82 - 84).

Jos isä menetetään tämän jälkeen, näyttää siltä, että sanottavia eroja muihin poikiin ei muodostu. Sen sijaan jos isän menetys on osunut lähelle pojan murrosikää, myös yliam­

puvaa maskuliinisuutta on havaittu (Biller 1974; Drake &

McDougall 1977; Hetherington 1979). Ilmeisesti avioeron aiheuttama isän menetys ei ole seurauksiltaan samanlainen kuin isän kuoleman tai pitkäaikaisen poissaolon aiheuttama menetys, koska Boyd ja Parish (1984) havaitsivat avioeropo­

jista tulevan myöhemmin muita maskuliinisempia.

Ricen ja Bernsteinin ( 1983) tutkimus yksinhuol tajaper­

heistä on maininnan arvoinen sen vuoksi, että siinä selvi­

tettiin mm. isän puuttumisen yhteyttä pojan androgyynisyy­

teen. Ensinnäkin tutkijat huomasivat, että yksinhuoltajuus johtaa väistämättä androgyynisten piirteiden lisääntymiseen perhepiirissä, olipa yksinhuoltajana äiti tai isä. Toiseksi, androgyynisten poikien suhteellinen osuus oli yksinhuoltaja­

perheissä suurempi kuin tavallisissa perheissä, mutta andro­

gyynisiä tyttöjä oli sen sijaan suhteellisesti vähemmän.

Tämän voi tulkita siten, että koska yksinhuoltaja on useim­

miten äiti, pojalle jää perheeseen "vastamalli", kun taas tytölle jää vain samaa sukupuolta oleva malli.

Kuinka sitten isättömyyttä koskevat tutkimustulokset on tulkittava? Biller ( 1974) katsoo tutkimusten enemmistön tukevan identifikaatio- ja jäljittelyteorioita. Jos pojalla ei ole isän ja miehen mallia, jää sukupuoliroolisosialisaa­

tio sattumanvaraiseksi: pojasta tulee joko maskuliinisuutta välttelevä tai sitä jäykästi toteuttava.

Kuitenkaan Lamb (1986) ei ole valmis näin suoraviivaisiin johtopäätöksiin. Hän huomauttaa ensiksikin, että useimpiin poikiin isän puuttumisella tai menetyksellä ei näytä olevan

sanottavia vaikutuksia. Toiseksi hän viittaa moniin perhe­

muuttujiin, jotka yleensä aina kytkeytyvät isän puuttumi­

seen. Tällaisia ovat mm. taloudellinen ja henkinen stressi, äidin vastuun ja työmäärän lisääntyminen sekä erilaiset perheen jäsenten väliset erityisesti isän ja äidin -konfliktit. Nämä saattavat selittää havaittuja poikien ryhmäeroja paremmin kuin isän mallin puuttuminen. Tähän viittaa esimerkiksi Hessin ja Camaran (1979) tutkimus, jossa sellaiset avioerolapset, joilla oli ollut hyvät suhteet molempiin vanhempiin sekä ennen et�ä jälkeen avioeron, kehittyivät sopeutuvammiksi kuin ne, joilla oli ollut van­

hempiin huonot välit.

Sekä Lamb (1986, 16) että Huston (1983, 435) olettavat, että äidin merkitys pojan maskuliinisen käyttäytymisen vahvistajana lisääntyy silloin, kun perheessä ei ole isää.

Tosin sanoen pojan feminiinistyminen ei johdu välttämättä miehen mallin poistumisesta, vaan äidin suhtautumistavan muuttumisesta. Hustonin mukaan avioeroäideillä on mahdolli­

sesti taipumusta rajoittaa ja suojella poikaa enemmän ja vastaavasti rohkaista itsenäisyyteen vähemmän kuin avio­

liitossa elävillä äideillä. Hetheringtonin (1979) pitkit­

täistutkimuksen, jossa poikien kehitystä seurattiin avioeron jälkeen useita vuosia, voidaan katsoa tukevan näitä __ oletuk­

sia. Koettuaan laajan katsauksen isättömyystutkimuksista myös Herzog ja Sudia (1973) toteavat, että äidin merkitys

11 isättömyyden välittäjänä ^II on erittäin suuri, samoin kuin perheen kokonaistilanne sukupuoliroolien mallien osalta.

Isän psykologinen puuttuminen. Isän läsnäolo tai saata­

villa oleminen saattaa kuitenkin olla hyvin vähäistä, vaikka kyse ei olisikaan isättömästä perheestä (toisaalta esimer­

kiksi avioerotilanteessa saattavat isä ja poika olla toisil­

leen läheisiä, vaikka tapaavatkin harvoin). Pojalla ei välttämättä ole isää psykologisessa merkityksessä, jos isä on torjuva, alituiseen kiireinen, kasvatusvastuutaan syste­

maattisesti kartteleva tai pojan kannalta hankalasti sai­

raalloinen. Tällöin voidaan puhua isän psykologisesta pois­

saolosta.

Blanchard ja Biller (1971) havaitsivat, että seuraukset pojan kehitykselle ovat pitkälle samansuuntaisia olipa poissaolo fyysistä tai psyykkistä. He vertasivat neljää poikaryhmää toisiinsa:

(a) isä jättänyt kodin ennen kuin poika täytti viisi vuotta (b) isä jättänyt kodin pojan täytettyä viisi vuotta

(c) isä viettää aikaansa kotona pojan kanssa vähemmän kuin

�uusi tuntia viikossa

( d) isä on pojan kanssa vähintään kaksi tuntia päivässä.

Tulosten keskeinen sanoma oli se, että ryhmä (d) erosi tilastollisesti merkitsevästi muista ryhmistä lähes kaikilla tutkituilla kehitysmuuttujilla. Muut ryhmät eivät merkittä­

västi eronneet toisistaan. Pojan kehityksen kanna! ta oli siis sama, oliko isä tyystin jättänyt kodin vai viettikö hän muuten vain niukalti aikaansa pojan kanssa.

Yleensäkin tutkimuksissa, joissa on pyritty selvittämään isän psykologisen läsnäolon yhteyttä pojan sukupuoliroo­

liasenteisiin tai -valintoihin, on päädytty siihen, että myös äidin osuus on huomion arvoinen. Esimerkiksi Green, Williams ja Goodman (1985) totesivat tutkiessaan kalifornia­

laisia esipuberteetti-iässä (4 - 11-vuotiaita) olevia poikia ja heidän vanhempiaan, että feminiinisten poikien isät olivat viettäneet jo alun alkaen vähemmän aikaansa poikiensa kanssa kuin muiden poikien isät. Merkittävää oli, että tällöin myös äidit olivat useassa tapauksessa olleet suh­

teellisen vähän poikiensa kanssa. Erityisesti pojat, jotka olivat jo varhaislapsuudessaan joutuneet olemaan paljon sairaalassa (naispuolisten hoitajien hoidossa) jonkin vamman tai sairauden vuoksi, arvioitiin selvästi muita poikia feminiinisemmiksi. Tutkijat päätyvätkin toteamaan, että perinteisen miehen roolin välittämisessä tarvitaan yhtä lailla sekä isän että äidin panosta.

Hypoteesi isän läsnäolon merkityksestä pojan sosiaalisen sukupuolen kehitykselle näyttää siis saavan tukea:

(a) Identifikaatioteorian mukaisesti siinä, että isän pois­

saolon vaikutus näyttää kytkeytyvän pojan ikään: isän

mene-tys ennen oidipaalivaihetta (tai murrosiässä) näyttää aihe­

uttavan eniten poikkeamisia muiden poikien kehityksestä.

( b) Sosiaalisen oppimisen teorian mukaisesti siinä, että isän poissa ollessa äidin merkitys näyttää lisääntyvän:

poikien feminiinisyys ja androgyynisyys vahvistuvat samalla kun maskuliinisuus muuttuu labiilimmaksi.