Ihmiskaupan piirteet paritusjuttuja koskevassa

voivansa palata Viroon sen jälkeen, kun hänen sukulaisensa ovat saaneet tietää prostituutiosta, ja että hän on jatkanut vastaajien Suomesta lähdön jälkeen prostituutiossa olosuhteiden pakottamana kyetäkseen hankkimaan elantonsa. Lopulta asianomistaja oli ollut sellaisessa henkisessä tilassa, et-tei hän olisi oma-aloitet-teisesti kyennyt irrottautumaan prostituutiosta. Hovi-oikeus hyväksyi asianomistajan korvausvaatimukset, koska se katsoi, että traumaperäinen stressireaktio johtui prostituutiosta, johon vastaajat olivat asianomistajan saattaneet.

Kansallinen ihmiskaupparaportoija katsoo, että hovioikeuden tulkinta vas-taa käräjäoikeuden tulkinvas-taa paremmin kansainvälis- ja eurooppaoikeu-dellisia ihmiskauppainstrumentteja ja niiden sisältämiä ihmiskauppamää-ritelmiä. Hovioikeus antaa ratkaisullaan sisältöä vaikeasti sovellettaville käsitteille turvaton tila ja riippuvainen asema tavalla, joka laajentaa Suo-messa vallinnutta suhteellisen kapeaa käsitystä ihmiskaupasta ja ihmiskau-pan uhrista. Hovioikeus ottaa ratkaisussaan ja sen perusteluissa etäisyyttä alkuperäisen vapaaehtoisuuden merkitykseen ja kiinnittää huomiota sek-suaalisen hyväksikäytön uhriksi joutuneen henkilön kokemuksiin ja yk-silöllisiin ominaisuuksiin, jotka saattavat altistaa tämän hyväksikäytölle ja vaikeuttaa tai estää uhrin irrottautumisen hyväksikäyttötilanteesta. Oi-keus nostaa esiin joitakin keinottomuutta ilmaisevia tekijöitä, mikä tekee ratkaisusta merkittävän ohjenuoran myös jatkossa ihmiskauppasäännöksiä sovellettaessa ja tulkittaessa. Hovioikeus vastuuttaa tekijöitä aikaisempaa vahvemmin heidän toiminnastaan ja siirtää huomiota pois uhrin mahdolli-sista motiiveista, alkuperäisestä vapaaehtoisuudesta tai riittävästä vastus-tuksesta tai tietämättömyydestä kohdemaassa luvatun työn luonteen suh-teen. Ihmiskaupasta voi siis tämän hovioikeuden ratkaisun mukaan olla kysymys myös silloin, kun tekijät eivät ole turvautuneet äärimmäisiin ih-miskaupan toteuttamiskeinoihin, kuten väkivallalla pakottamiseen tai ka-valuudella erehdyttämiseen. Tätä kansallinen ihmiskaupparaportoija pitää erittäin tervetulleena kehityssuuntana.

ih-miskaupparaportoijan tarkoituksena on näiden paritusjuttujen perusteella arvioida, ovatko esitutkintaviranomaiset tunnistaneet ihmiskaupan piirteitä näissä tapauksissa ja miten näihin mahdollisesti esiin tuleviin piirteisiin on reagoitu. Samalla kansallinen ihmiskaupparaportoija on pyrkinyt selvittä-mään ylipäätään viranomaisten tietoon tullutta ulkomaalaisen prostituutio- ja paritustoiminnan tilannetta sekä niitä olosuhteita, joissa ulkomaalaiset prostituoidut seksiä Suomessa myyvät. Kansallisen ihmiskaupparaportoi-jan selvitys ei koske esimerkiksi suomalaisten naisten itsenäistä prostituu-tiota, eikä sitä siten voi pitää kaikenkattavana raporttina Suomessa harjoit-tavasta prostituutiosta.

Kansallisen ihmiskaupparaportoijan tietoon tulleiden tuomioistuinratkaisu-jen perusteella vaikuttaa siltä, että suurin osa seksuaalipalveluja Suomessa myyvistä parittajan alaisuudessa toimivista ulkomaalaisista prostituoiduista on kotoisin Venäjältä tai Virosta. Esitutkintapöytäkirjojen mukaan paritetut prostituoidut ovat usein tulleet Suomeen vapaaehtoisesti ja tietoisina siitä, että he tulevat Suomessa toimimaan prostituoituina. Moni heistä mainitsee prostituutioon ryhtymisen syyksi esimerkiksi läheisen ihmisen vakavas-ta sairaudesvakavas-ta johtuvan rahapulan. Prostituoidut, jotka ovat pääasiallisesti naisia, ovat useimmiten saaneet yhteyden parittajaan tuttavan tai internetil-moituksen kautta. Pääsääntöisesti prostituoidut asuvat Suomessa ollessaan parittajan heille vuokraamassa asunnossa, jossa he myös myyvät seksuaa-lipalveluja. Asiakkaat eli seksuaalipalvelujen ostajat ottavat prostituoitui-hin yhteyttä useimmiten parittajan internetpalstalle jättämän ilmoitusten avulla. Parituksen kohteet laittavat harvoin itse ilmoituksensa internetiin.

Parittaja asettaa prostituoiduille työajat sekä sopii palvelujen hinnoitteluis-ta asiakkaiden kanssa, eivätkä prostituoidut useinkaan voi itse vaikuthinnoitteluis-taa seksuaalipalvelujen hintoihin. Prostituoidut maksavat yleensä noin kolman-neksen tai toisinaan jopa puolet tuloistaan parittajille. Lisäksi he maksavat usein myös korkeaa vuokraa parittajan järjestämästä asunnosta.

Kansallisen ihmiskaupparaportoijan analysoimista tapauksista käy ilmi, että prostituoidut joutuvat monesti maksamaan kiinteää vuokraa ja il-moitusmaksuja parittajille myös silloin, kun heillä ei ole ollut yhtäkään asiakasta. Parittajat saattavat periä jopa yli tuhannen euron suuruisia viikkomaksuja parituksen kohteilta, ja asiakasmäärien ollessa alhaisia prostituoidut saattavat jäädä parittajille velkaa. Velkasuhteen ylläpitämi-sen lisäksi parittajat saattavat kontrolloida paritukylläpitämi-sen kohteita esimerkiksi soittamalla heille päivittäin kysyäkseen asiakasmääriä tai käymällä asun-noissa ilmoittamatta tulostaan etukäteen. Parittaja tai hänen avustajansa saattavat myös toimia prostituoitujen autokuljettajana ”kotikäynneillä” ja odottaa asunnon, hotellin tai hotellihuoneen edessä prostituoidun ollessa

seksinostajan luona. Asiakasmääriä ja rahaliikennettä parittajat saattavat kontrolloida puhelinoperaattoreiden avulla. Puhelinoperaattorit vastaavat seksinostajien soittoihin sekä ohjaavat seksinostajat prostituoitujen luok-se. Operaattorit pitävät kirjaa seksinostajista, ja parituksen kohteiden on ilmoitettava operaattorille, kun ostaja on lähtenyt ja hän on jälleen ”vapaa”

vastaanottamaan seuraavan asiakkaan. Puhelinoperaattorien kirjanpidosta ilmenee, kuinka paljon prostituoidulla on ollut asiakkaita ja millaisia raha-määriä prostituoidun tulisi voida ”tilittää” parittajalleen.

Kansallisen ihmiskaupparaportoijan tarkastelemissa tapauksissa prostituoi-tujen kontrolloiminen fyysisellä tai seksuaalisella väkivallalla uhkailemalla vaikuttaa olevan varsin yleistä. Prostituoidut saattavat esitutkinnassa ker-toa parittajien uhkailleen heitä tai heidän perheenjäseniään. Toisinaan he kertovat tietävänsä muiden prostituutiossa toimineiden naisten kokeneen uhkailua tai kuulleensa huhuja uhkailuista. Useat parituksen kohteet ker-tovat esitutkinnassa kuulleensa huhuja parittajan väkivaltaisuudesta sekä siitä, että hän lähettää tarvittaessa ”miehiään” perään, mikäli prostituoidut ilmaisevat haluavansa lopettaa prostituutiossa toimimisen. Aineistosta käy ilmi myös sellaisia tapauksia, joissa parittaja on uhannut ilmoittaa poliisil-le naisten opoliisil-leskepoliisil-levan laittomasti maassa tai lähettänyt ”sanansaattajiaan”

prostituoitujen luokse, mikäli he eivät ole kyenneet maksamaan vuokria ajallaan. Toisinaan parittajat tai heidän ”asiamiehensä” saattavat kostaa vuokranmaksun laiminlyönnin polttamalla parituksen kohteiden passit, jotta he eivät voisi poistua maasta ennen kuin velat on maksettu.

Kansallisen ihmiskaupparaportoijan analyysin valossa näyttääkin siltä, että poliisin tietoon tullut ulkomaalaisten prostituoitujen paritus on Suomessa varsin kovaotteista, ja prostituution olosuhteet ovat usein heikot. Useilla poliisin tietoon tulleilla parituksen kohteilla ei näytä olevan tosiasiallista mahdollisuutta irrottautua toiminnasta tai poistua Suomesta niin halutes-saan. Tästä huolimatta prostituoitujen itsemääräämisoikeuden rajoitukset, väkivallan uhka tai velkasuhteisiin sitominen tunnutaan aineiston perus-teella tulkittavan paritukseen kuuluviksi ”säännöiksi”, joihin prostituoidut ovat antaneet Suomeen vapaaehtoisesti tullessaan suostumuksensa. Kan-sallisen ihmiskaupparaportoijan tarkastelemissa tapauksissa esitutkinnassa ilmennyt fyysisellä tai seksuaalisella väkivallalla uhkailu ei välttämättä tule esiin enää tuomioistuinkäsittelyssä. Ihmiskaupan kannalta olennaisia, esitutkinnan aikana poliisin tietoon tulleita seikkoja ei siis useinkaan kä-sitellä oikeudessa.⁴⁶ Näin ollen missään rikosprosessin vaiheessa ei

välttä-46 Ongelmana paritusrikosten osalta on myös se, että uhrit ”katoavat” eikä heitä saada todistamaan.

Joissakin paritusratkaisuissa on kyse kymmenistä prostituoiduista, mutta ainuttakaan heistä ei ole saatu todistamaan tuomioistuimeen.

mättä lainkaan tai ainakaan riittävällä huolellisuudella tarkastella paritus-toiminnan olosuhteita tai sitä, millaisilla ehdoilla parituksen kohteet ovat seksuaalipalveluja Suomessa myyneet ja miten nämä seikat ovat saattaneet vaikuttaa prostituoitujen mahdollisuuksiin vetäytyä prostituutiosta tai suo-jata itseään seksuaaliselta hyväksikäytöltä.

Uudempien tapausten osalta vaikuttaa siltä, että esitutkinnassa ja tuomio-istuinkäsittelyssä pystytään aikaisempaa paremmin tunnistamaan seikko-ja, jotka voivat viitata ihmiskauppaan. Tunnistaminen näyttää kuitenkin rajoittuvan vain helposti ilmeneviin seikkoihin, kuten prostituutioon pa-kottamiseen ja fyysisiin liikkumisvapauden rajoituksiin. Hienovaraisem-mat kontrollin keinot eivät välttämättä edelleenkään tule esitutkinnassa esiin tai jos tulevat, niihin ei juuri kiinnitetä huomiota. Vaikuttaa siltä, että esitutkintaviranomaiset kysyvät ajoittain oikeita kysymyksiä, mutta eivät välttämättä osaa tulkita vastauksia ihmiskauppaan viittaaviksi tai tehdä tarvittaessa sellaisia lisäkysymyksiä, jotka voisivat johtaa ihmiskauppapää-telmään. Useinkaan tapauksissa ei arvioida parituksen kohteiden taloudel-lista ja sosiaataloudel-lista asemaa tai sitä, miten he ovat tulleet Suomeen. Tällöin epäselväksi jää, ovatko parituksen kohteet jääneet velkaa parittajilleen tai ovatko parittajat ottaneet haltuunsa paritettavien matkustusasiakirjat.

Epäselväksi jää usein myös se, ovatko parituksen kohteet ehkä pelänneet parittajiaan ja siksi myöntyneet jatkamaan prostituutiossa pidempään kuin olisivat alun perin aikoneet.Näiden seikkojen sijaan huomio yleensä kiin-nittyy parituksen kohteiden alkuperäiseen vapaaehtoisuuteen toimia pros-tituoituna. Vapaaehtoisuutta tunnutaan lisäksi usein tulkittavan niin, että mikäli parituksen kohdetta ei ole pakotettu prostituutioon, myy hän seksiä täysin vapaaehtoisesti.

Lievempien ihmiskaupassa käytettävien keinojen tunnistaminen näyttää siis edelleen olevan haasteellista. Ihmiskauppasäännöksessä mainituista keinoista erityisesti toisen riippuvaisen aseman tai turvattoman tilan hy-väksikäyttäminen näyttää osoittautuneen vaikeaksi soveltaa ja tulkita käy-tännössä. Kuten raportissa on jo aikaisemmin mainittu, parittajat saattavat käyttää monia erityyppisiä keinoja, jotka rajoittavat parituksen kohteiden itsemääräämisoikeutta. He saattavat prostituoidut velkasuhteisiin perimäl-lä huomattavia vuokrakustannuksia tai ilmoitus-, päivä- ja viikkomaksuja riippumatta siitä, onko prostituoiduilla asiakkaita. Velkasuhteen avulla pa-rittajat saattavat saada prostituoidut pysymään prostituutiossa myös silloin, kun he haluaisivat lopettaa prostituutiossa toimimisen. Parittajat saattavat lisäksi asettaa prostituoiduille yksipuolisesti ”työajat” sekä määrittää pal-veluiden hinnat. He saattavat kontrolloida prostituoitujen liikkumista ja toimintaa puhelimitse tai puhelinoperaattoreita hyödyntäen.

Liikkumisva-pautta rajoittamalla sekä fyysisellä ja seksuaalisella väkivallalla uhkaile-malla parittajat saattavat luoda ilmapiirin, jonka puitteissa prostituoiduil-la harvoin on muuta mahdollisuutta, kuin hyväksyä parittajien asettamat

”säännöt”.

Kansallisen ihmiskaupparaportoijan analyysin perusteella parituksessa näytetään pidettävän normaalina, että valtasuhde parituksen kohteiden ja parittajien välillä on epätasapainoinen, ja että prostituoitu on toiminnassa suostumuksellisesti mukana parittajan yksipuolisesti asettamilla ehdoilla.

Vaikka useammasta paritustapauksesta kävi ilmi, että prostituoidun fyy-sistä tai psyykkistä itsemääräämisoikeutta on jollakin tavoin rajoitettu, ei näihin rajoituksiin siis kiinnitetä erityistä huomiota esitutkinnassa tai oi-keuskäsittelyssä. Paritettavan katsotaan hyväksyneen rajoitukset siitäkin huolimatta, että rikosoikeuden suostumusoppi asettaa tosiasiassa melko tiukat rajat rikoksen uhrin hyväksyttävälle suostumukselle. Oikeudellises-ti pätevän suostumuksen tulee olla riittävän tarkka sekä vapaaehtoisesOikeudellises-ti ja etukäteen annettu. Henkilön on myös aina pystyttävä perumaan suostu-muksensa. Koska lievempien painostus- ja pakotuskeinojen katsotaan si-sältyvän parituksen tunnusmerkistöön, ei kiristystä, pakottamista tai muita henkilöön kohdistuvia rikoksia yleensä tutkita myöskään erikseen, vaikka nämä rikokset antaisivat parituksen kohteille asianomistaja-aseman esitut-kinnassa ja rikosprosessissa. Joissakin kansallisen ihmiskaupparaportoijan tarkastelemissa tapauksissa myös ihmiskauppaa koskeva tunnusmerkistö olisi kansallisen ihmiskaupparaportoijan näkemyksen mukaan täyttynyt.

Eräs tilannetta selittävä syy saattaa olla se, että paritusrikosten esitutkin-nassa ja oikeuskäsittelyssä tärkein tavoite on paritustoimintaa järjestävien tekijöiden syytteeseen asettaminen ja tuomitseminen. Myös poliisin edusta-jat ovat useissa yhteyksissä tuoneet esiin sen, että paritusta ja ihmiskauppaa koskevien rangaistuasteikkojen ollessa käytännössä yhtenevät, ei heidän näkökulmastaan ole merkityksellistä, ovatko vastaajat tuomioistuimessa syytettyinä törkeästä parituksesta vai ihmiskaupasta. Ihmiskauppaan viit-taaviin seikkoihin ei siis välttämättä tartuta, vaikka ne olisivat hyvinkin ilmeiset. Esitutkintaviranomaiset pyrkivät ensisijaisesti etsimään näyttöä paritusrikoksesta, ja tuomioistuinkäsittelyssä todistelu kohdistuu vastaajan tietoisuuteen siitä, että hänen järjestämissään tai vuokraamissaan asun-noissa myydään seksuaalipalveluja, ja että hän saa osansa prostituutiosta saatavasta korvauksesta. Samaan aikaan ihmiskauppasäännösten kanssa rikoslakiin lisätty törkeän parituksen tunnusmerkistö on löytänyt tiensä esitutkintaviranomaisten käytäntöihin. Esitutkintaviranomaiset kokevat pa-ritusta koskevat rangaistussäännökset helpommiksi soveltaa. Painostamalla voidaan voimassa olevan lain mukaan toteuttaa myös paritusrikos.

Rikostorjunta on kiistatta merkittävä osa ihmiskaupan ja siihen liittyvien ilmiöiden torjuntaa, ja poliisin näkemys on kansallisen ihmiskaupparapor-toijan mielestä hyvin ymmärrettävä. Rikosprosessi näyttää kuitenkin var-sin erilaiselta tarkasteltaessa sitä ihmiskaupan uhrien oikeuksien toteutumi-sen näkökulmasta. Koska uhrien oikeuksien toteutuminen riippuu pitkälti heidän tunnistamisestaan ja esitutkinnassa käytetystä rikosnimikkeestä, ei uhrin näkökulmasta ole yhdentekevää, määritelläänkö hänet ihmiskaupan uhriksi vai paritetuksi prostituoiduksi. Paitsi auttamisjärjestelmä myös ri-kosprosessi näyttää uhrin kannalta erilaiselta käytetystä rikosnimikkees-tä riippuen. Sekä Euroopan neuvoston ihmiskaupan vastaista toimintaa koskevassa yleissopimuksessa (art. 15) että YK:n ihmisoikeusvaltuutetun suuntaviivoissa (Guideline 9) katsotaan, ettei rikosprosessi oikeudenkäyn-teineen ole ainoastaan osa rikostorjuntaa, vaan samalla eräs tärkeä keino turvata ihmiskaupan uhrien oikeudet, ml. oikeuden saada korvauksia. Täs-täkin syystä on tärkeää, että esitutkintaviranomaiset tutkivat ja syyttäjät syyttävät rikoksesta ihmiskauppana silloin, kun siihen on aihetta.