Liikuntaharjoittelun vaikutusmekanismit elämänlaadun näkökulmasta

Liikuntaharjoittelulla voi olla useita positiivisia vaikutuksia yksilön elämään.

Tutkimuksissa liikuntaharjoittelun on todettu vaikuttavan suotuisasti esimerkiksi

erilaisiin terveyden indikaattoreihin ja minäpystyvyyteen (Phillips ym. 2013), terveyteen, toimintakykyyn ja vireystilaan (van Oostrom ym. 2012), fyysisen suorituskyvyn kasvuun (Gusi ym. 2105) ja sosiaaliseen hyvinvointiin (Cai ym. 2017). On esitetty, että fyysinen aktiivisuus edistäisi elämänlaatua välillisesti usean eri tekijän vaikutuksesta (Phillips ym.

2013). Voidaan puhua lumipalloefektistä: liikuntaharjoittelu vaikuttaa suotuisasti johonkin terveyden indikaattoriin, joka vaikuttaa edelleen suotuisasti elämänlaatuun ja johonkin toiseen terveyden indikaattoriin, joka puolestaan vaikuttaa jälleen elämänlaatuun (van Oostrom ym. 2012, Phillips ym. 2013). Näin liikuntaharjoittelu vaikuttaa elämänlaatuun todennäköisesti usean vaikutusmekanismin kautta.

Liikuntaharjoittelun fyysiset vaikutukset

Liikuntaharjoittelu edistää fyysistä suorituskykyä, toimintakykyä ja fyysistä terveyttä (esim. Chen & Rimmer 2011, van Oostrom ym. 2012, Phillips ym. 2013, Gusi ym. 2015, Palmer ym. 2018). Fyysisen hyvinvoinnin lisääntyminen heijastuu usein lähes suoraan yksilön hyvinvointikokemukseen ja näin koettuun elämänlaatuun (Napoli ym. 2014).

Koska parempi fyysinen suorituskyky vähentää esimerkiksi koettua fyysistä väsymystä sekä vaikuttaa positiivisesti toimintakykyyn ja arjessa selviytymiseen, on fyysisen suorituskyvyn kasvulla suora vaikutus koettuun elämänlaatuun. On esitetty, että juuri fyysisen suorituskyvyn kasvu johtaisi elämänlaadussa tapahtuviin suotuisiin muutoksiin.

Tutkimustulokset aiheesta ovat kuitenkin vielä osittain ristiriitaisia (Gusi ym. 2015, Buffart ym. 2015, Kalter ym. 2016).

Erityisesti sydän- ja verenkiertoelimistön kunnossa tapahtuneet muutokset näyttävät tutkimustulosten mukaan heijastuvan elämänlaatuun. Heikko sydän- ja verenkiertoelimistön kunto heikentää fyysisen aktiivisuuden sietokykyä (Pandey ym.

2015, Rogan ym. 2017) ja siten koettua elämänlaatua (Rogan ym. 2017). Tutkimuksissa on havaittu sydän- ja verenkiertoelimistön kunnossa tapahtuneilla muutoksilla olevan suuri, jollei suurin, merkitys elämänlaatuvaikutuksia arvioitaessa (Gusi ym. 2015, Kalter ym. 2016). Sydän- ja verenkiertoelimistön parantuneen kunnon on todettu lisäksi olevan yhteydessä parempaan fyysiseen toimintakykyyn (Kalter ym. 2016) ja näin myös toimintakyvyn kautta vaikuttavan yksilön elämänlaatuun. Sydän- ja verenkiertoelimistön merkitys elämänlaatua arvioitaessa näkyy esimerkiksi sydänpotilaille tehdyissä liikuntainterventioiden tuloksissa (Pandey ym. 2015, Ostman ym. 2017, Palmer ym 2018, Sliman ym. 2018). Muiden fyysisen suorituskyvyn osa-alueiden kohdalla esimerkiksi

käsien puristusvoiman (Kalter ym. 2016), alaraajojen liikkuvuuden (Gusi ym. 2015) ja alaraajojen toiminnallisuuden (Buffart ym. 2015) on esitetty olevan merkityksellisiä liikuntaharjoittelun elämänlaatuvaikutusten kannalta.

Toimintakyvyssä tapahtuvat muutokset ovat kaiken kaikkiaan tärkeässä roolissa elämänlaadun ja liikuntaharjoittelun välistä suhdetta tarkasteltaessa. Fyysisen aktiivisuuden on todettu vaikuttavan suotuisasti toimintakykyyn ja vähentävän toimintakyvyn rajoituksia (esim. van Oostrom ym. 2012, Phillips ym. 2013, Buffart ym.

2015). Fyysinen aktiivisuus voi lisäksi ehkäistä toimintakyvyn rajoituksia myöhemmässä elämässä (Sternfeld ym. 2017). Kun yksilön toimintakyky paranee tai säilyy ennallaan, hän kokee vähemmän arkipäivän toimintoja haittaavia toimintakyvyn heikkouksia. Näin toimintakyvyn rajoitukset eivät vaikuta yksilön elämänlaatuun negatiivisesti. Tämä lisää tyytyväisyyttä elämään ja vaikuttaa koettuun elämänlaatuun (Phillips ym. 2013, Buffart ym. 2015, Pandey ym. 2015).

Kuten aiemmin on jo esitetty, liikuntaharjoittelun on todettu edistävän elämänlaatua kroonisten sairauksien ja eri potilasryhmien kohdalla. Tutkimuksissa on havaittu liikuntaharjoittelun vaikuttavan positiivisesti sairauden oireisiin ja esimerkiksi koettuun väsymykseen (esim. Mishra ym. 2012a, Mishra ym. 2012b, Pandey ym. 2015, Kalter ym.

2016). Liikunnan on havaittu edesauttavan kuntoutumista (Chen & Rimmer 2011, Kalter ym. 2016) ja ylläpitävän toimintakykyä sairauden edetessä (Cramer ym. 2012, Buffart ym. 2015, Gerritsen & Vincent 2016). Näin liikuntaharjoittelu ja sen aikaansaamat fyysiset muutokset vaikuttavat kroonisen sairauden kanssa selviämiseen ja siten sairauden vaikutuksiin yksilön elämässä ja hyvinvoinnissa. Tämä näkyy elämänlaatukokemuksessa.

Liikuntaharjoittelun psyykkiset vaikutukset

Liikuntaharjoittelulla tiedetään olevan vaikutuksia psyykkiseen hyvinvointiin.

Tutkimuksien mukaan liikunta esimerkiksi lisää itsetuntoa (Mishra ym. 2012a, Gerritsen

& Vincent 2016, Lubans ym. 2016), parantaa mielialaa (Chen & Rimmer 2011, McDonnell ym. 2014), vähentää koettua kipua (Chen & Rimmer 2011, Mishra ym.

2012a, van Oostrom ym. 2012, Gusi ym. 2015) sekä vaikuttaa positiivisesti vireystilaan (Bize ym. 2007, Chen & Rimmer 2011, van Oostrom ym. 2012), muistiin (Chen &

Rimmer 2011) ja kognitioon (Lubans ym. 2016). Psyykkisen hyvinvoinnin muutokset

voidaan jakaa neurobiologisissa ja psykososiaalisissa osa-alueissa tapahtuviin muutoksiin (Lubans ym. 2016).

Neurobiologisilla muutoksilla tarkoitetaan aivojen toiminnassa ja rakenteissa tapahtuvia muutoksia. Tutkimuksissa on selvitetty esimerkiksi liikuntaharjoittelun vaikutusta aivojen aktivointialueisiin (Lubans ym. 2016) ja liikunnan neurobiologisia vasteita depressiopotilailla (Schuh ym. 2016). Tutkimusalue on ollut mielenkiinnon kohteena erityisesti viime vuosien aikana, mutta tutkimustieto aiheesta on vielä puutteellista (Lubans ym. 2016). On todennäköistä, että neurobiologiset muutokset vaikuttavat elämänlaatukokemukseen. Näin on ollut esimerkiksi muistissa tapahtuvien suotuisten muutosten osalta (Chen & Rimmer 2011), mutta tietoa aiheesta on vielä hyvin vähän tarjolla.

Psykososiaaliset muutokset kattavat sisälleen identiteetissä, itsetunnossa ja kehonkuvassa tapahtuvat muutokset (Lubans ym. 2016). Lisäksi psykososiaalisina muutoksina voidaan pitää esimerkiksi koetussa kivussa ja epämukavuudessa (Gusi ym. 2015), ahdistuksessa ja masennuksessa (McDonnell ym. 2014, Gusi ym. 2015), unenlaadussa ja minäpystyvyydessä (Phillips ym. 2013, Kalter ym. 2016) sekä mielialassa ja vireystilassa (Chen & Rimmer 2011, van Oostrom ym. 2012) tapahtuneita muutoksia. Tutkimuksissa on havaittu fyysisen aktiivisuuden ja liikuntaharjoittelun vaikuttavan suotuisasti moniin psykososiaalisiin tekijöihin ja niiden kautta elämänlaatukokemukseen (esim. Mishra ym.

2012a, van Oostrom ym. 2012, Gusi ym. 2015). Tutkimustuloksissa erityisesti vireystilassa (Bize ym. 2007, Chen & Rimmer 2011, van Oostrom ym. 2012), koetussa kivussa ja epämukavuudessa (Chen & Rimmer 2011, Mishra ym. 2012a, Gusi ym. 2015) sekä masennuksessa ja ahdistuneisuudessa (Mishra ym. 2012a, Gusi ym. 2015) tapahtuneet muutokset ovat olleet tärkeässä roolissa elämänlaatukokemuksen kannalta.

Koska psyykkinen hyvinvointi muodostaa tärkeän osan koettua elämänlaatua, psyykkisen hyvinvoinnin muutokset vaikuttavat elämänlaatukokemukseen. Tutkimustietoa psyykkisessä hyvinvoinnissa tapahtuvien muutosten taustamekanismeista ei kuitenkaan ole juuri tarjolla (Lubans ym. 2016). Joka tapauksessa voidaan todeta, että psyykkinen hyvinvointi on tärkeä osa koettua elämänlaatua (esim. Orley & Saxena 1996) ja näin psyykkisessä hyvinvoinnissa tapahtuvat muutokset heijastuvat todennäköisesti elämänlaatukokemukseen.

Liikuntaharjoittelun sosiaaliset vaikutukset

Liikunta voi parantaa elämänlaatua sosiaalisen hyvinvoinnin ja sosiaalisen osallistamisen välityksellä. Tutkimuksien mukaan liikuntaharjoittelu vaikuttaa suotuisasti sosiaaliseen toimintakykyyn (esim. Gopinath ym. 2012, Mishra ym. 2012b, Claesson ym. 2017, Shvedko ym. 2018). Sosiaalisella toimintakyvyllä tarkoitetaan esimerkiksi yksilön ja ympäristön välistä vuorovaikutusta sekä yksilön toimijuutta erilaisissa suhteissa (Tiikkainen & Pynnönen 2018). Kyse on siis laaja-alaisesta hyvinvointiin ja elämänlaatuun vaikuttavasta tekijästä. Liikuntaharjoittelun on havaittu vaikuttavan positiivisesti sosiaalisen toimintakykyyn sekä ryhmäliikuntaa käsittelevissä tutkimuksissa (esim. McDonnell ym. 2014, Cai ym. 2017, Claesson ym. 2017) että tutkimuksissa, joissa on tarkasteltu yleisesti liikuntaharjoittelun vaikutusta sosiaaliseen hyvinvointiin (esim. Gopinath ym. 2012; Mishra ym. 2012b, van Oostrom ym. 2012).

Liikuntaharjoittelu vaikuttaa suotuisasti itsetuntoon, käsityksiin itsestä ja minäpystyvyyteen (Lubans ym. 2016). Tämä voi edelleen vahvistaa sosiaalista toimijuutta ja sosiaalisia suhteita (Gopinath ym. 2012). Liikuntaharjoittelu voi vaikuttaa sosiaaliseen toimintakykyyn riippumatta siitä, onko kyse yksilö- vai ryhmämuotoisesta harjoittelusta. Ei voida sanoa, kumpi näistä liikuntamuodoista vaikuttaisi enemmän tai tehokkaammin sosiaaliseen hyvinvointiin ja sitä kautta elämänlaatuun. Tähän mennessä on kuitenkin saatu joitain viitteitä siitä, että ryhmäliikunta vaikuttaisi sosiaaliseen toimintakykyyn vahvemmin kuin yksilöharjoittelu (Shvedko ym. 2018).

Ryhmämuotoinen liikuntaharjoittelu vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja sosiaalista hyväksyntää (Lubans ym. 2016), lisää sosiaalista osallistumista (Chen & Rimmer 2011) ja vähentäää yksinäisyyden ja ujouden kokemuksia (Gopinath ym. 2012).

Ryhmämuotoisen liikuntaharjoittelun on todettu lisäksi tekevän liikuntaharjoittelusta motivoivaa ja miellyttävää (Cai ym. 2017), parantavan mielialaa (McDonnell ym. 2014) sekä lisäävän sosiaalista hyvinvointia ja parantavan kroonisen sairauden kanssa selviytymistä (Claesson ym. 2017). Ryhmässä saatu sosiaalinen tuki on osoittautunut joissain tutkimuksissa jopa niin vahvaksi, että ryhmämuotoisen liikuntaintervention ja siten sosiaalisen tuen päättyminen on johtanut positiivisten elämänlaatuvaikutusten pienenemiseen tai jopa häviämiseen kokonaan (Chein & Rimmer 2011, Awick ym.

2015). Ryhmämuotoisen liikuntaharjoittelun vaikutus saattaa olla osittain riippuvainen

ryhmäliikuntamuodon intensiteetistä, mutta tutkimustulokset ovat tältä osin vielä osittain ristiriitaisia (Netz & Lidor 2010, McGrath ym. 2011).

Lukuisista suotuisista tutkimustuloksista huolimatta liikuntaharjoittelun ja sosiaalisen toimintakyvyn suhde on edelleen osittain epäselvä. Pitkällä aikavälillä tarkasteltuna liikuntaharjoittelu ei välttämättä vaikuta sosiaalisen toimintakykyyn merkitsevästi (van Oostrom ym. 2012), eikä kaikissa tutkimuksissa ole havaittu positiivisia muutoksia edes lyhyellä aikavälillä tarkasteltuna (Pucci ym. 2012). Epävarmaa on lisäksi, mihin sosiaalisen hyvinvoinnin osa-alueisiin liikuntaharjoittelu vaikuttaa. Joissain tutkimuksissa sosiaalisen toimintakyvyn on todettu parantuvan liikuntaharjoittelun avulla, mutta vaikutusta ei ole ollut sosiaalisen tuen, sosiaalisten suhteiden tai yksinäisyyden tunteiden kokemuksissa (Shvedko ym. 2018). Joka tapauksessa liikuntaharjoittelun on havaittu vaikuttavan sosiaalisen elämänlaadun osa-alueeseen (esim. Lubans ym. 2016, Shvedko ym. 2018) ja näin koettuun elämänlaatuun.

Liikuntaharjoittelun vaikutusta määrittävät tekijät

Liikuntaharjoittelun vaikutus koettuun elämänlaatuun voi olla riippuvainen liikunnan frekvenssistä ja kestosta (Bize ym. 2007, Gerritsen & Vincent 2015, Cai ym. 2017), liikunnan intensiteetistä (Ostman ym. 2017), liikuntamuodosta (Chen & Rimmer 2011, Pang ym. 2013) ja yksilön omista henkilökohtaisista ominaisuuksista, kuten sukupuolesta, iästä, elämäntavoista tai terveydentilasta (Imayama ym. 2011, Phillips ym.

2012, Cash ym. 2013, Gerritsen & Vincent 2015). Lisäksi yksilön koetun elämänlaadun lähtötilanteella, ja siten sillä kuinka paljon parantamisen varaa elämänlaadussa on, on suuri merkitys arvioitaessa liikuntaharjoittelun elämänlaatuvaikutuksia (Gerritsen &

Vincent 2015).

Liikuntaharjoittelun vaikutusta määrittävien tekijöiden tutkimustulokset ovat ristiriitaisia, kuten eri potilas- ja ikäryhmiä käsittelevässä kappaleessa on jo esitetty.

Joissain tutkimuksissa ainoastaan raskas ja keskiraskas liikunta ovat vaikuttaneet elämänlaatuun merkitsevästi (Mishra ym. 2012a, Mishra ym. 2012b, Ostman ym 2017) ja joissain tutkimuksissa myös kevyellä liikunnalla on ollut vaikutuksia koettuun elämänlaatuun (Cai ym. 2017). Joidenkin tutkimustulosten mukaan korkea fyysisen aktiivisuuden taso on ollut yhteydessä parempaan elämänlaatuun (Bize ym. 2007) ja usein toistuva, lyhytkestoinen liikuntaharjoittelu on vaikuttanut elämänlaatuun vahvemmin

kuin harvemmin toistuva, pitempikestoinen liikuntaharjoittelu (Gerritsen & Vincent 2015). Voimaharjoittelulla ja yhdistelmäliikunnalla on ollut positiivisia vaikutuksia elämänlaatuun joissain tutkimuksissa (Chen & Rimmer 2011, Pang ym. 2013), mutta toisissa tutkimuksissa vastaavia tuloksia on saatu kestävyysliikunnalla ja yhdistelmäliikunnalla (Ostman ym. 2017). Myös sisä- ja ulkoliikunnalla on ollut eroavaisuuksia elämänlaatuvaikutusten suhteen (Gopinath ym. 2012).

Toisin sanoen vielä on epäselvää, millainen ja kuinka usein tapahtuva liikuntaharjoittelu on optimaalinen koettua elämänlaatua ajatellen (esim. Imayama ym. 2011, Gerritsen &

Vincent 2015, Cai ym. 2017). On mahdollista, että liikuntaharjoittelun optimaalisuus on riippuvainen yksilön lähtötilanteesta, esimerkiksi mahdollisista kroonisista sairauksista, ylipainosta, iästä ja sukupuolesta (Imayama ym. 2011, Phillips ym. 2012, Cash ym. 2013, Gerritsen & Vincent 2015). Aihetta ei kuitenkaan ole vielä riittävästi tutkittu, jotta liikuntaharjoittelun vaikutusta määrittäviä tekijöitä ymmärrettäisiin tarpeeksi.

3 PILATESHARJOITTELU 3.1 Pilateksen määritelmä

Pilatesharjoittelulla on satavuotinen historia. Joseph Pilates (1880-1967) kehitti alun perin kontrollogiaksi kutsumansa harjoittelumuodon 1920-luvulla. Pilates käytti itämäisten kamppailulajien, tanssin, joogan ja voimistelun periaatteita yhdistävää harjoittelumetodiaan aluksi sodassa loukkaantuneiden potilaiden kuntouttamiseen.

Muutettuaan Yhdysvaltoihin 1920-luvun loppupuolella Pilates perusti kontrollogian harjoittamiseen keskittyvän studion (Latey 2001). 1960-luvulle mennessä Yhdysvaltoihin oli avattu lukuisia kontrollogiaa, sittemmin pilatesta, opettavia studioita ja vuosien kuluessa Joseph Pilateksen seuraajat kehittivät harjoittelumuotoa edelleen eteenpäin (Latey 2001, Latey 2002).

Pilatesta voidaan nimittää holistiseksi liikuntamuodoksi. Se on kokonaisvaltaista harjoittelua, jonka tarkoituksena on vaikuttaa sekä kehoon että mieleen.

Pilatesharjoittelussa voidaan käyttää erityisiä pilatesharjoitteluun suunniteltuja laitteita tai harjoittelu voi pohjautua pelkän kehon avulla tapahtuvaan harjoitteluun (Latey 2001, Latey 2002, Wells ym. 2012). Pilatesharjoittelussa on erilaisia koulukuntia, joiden painopisteet eroavat hieman toisistaan. Suurin ero on kuitenkin niin sanotun perinteisen ja modernin pilatesharjoittelun välillä. Perinteinen pilatesharjoittelu noudattaa edelleen Joseph Pilateksen aikaisia oppeja ja edellyttää näin harrastajalta suhteellisen hyvää fyysistä kuntoa ja liikkuvuutta. Modernissa pilateksessa sen sijaan yhdistyvät Joseph Pilateksen kehittämät alkuperiaatteet ja nykytietämys ihmiskehon ja mielen toiminnasta.

Moderni pilatesharjoittelu etenee aina harrastajan yksilöllisen tilanteen, kehon, suorituskyvyn ja mahdollisten liikerajoitusten, ehdoilla (Latey 2001, Latey 2002, Lewitt ym. 2019).

Koulutuskunnasta riippumatta pilatesharjoittelulla on kuusi keskeistä periaatetta: kehon keskustan aktivointi, keskittyminen, kontrolli, tarkkuus, virtaavuus ja hengitys. Kaikki nämä alun perin pilatekseen kuuluneet periaatteet eivät kuitenkaan välttämättä näy kaikilla pilatestunneilla ja pilatesohjaajien koulutuksessa on suuria eroja. Tämä johtuu suurimmaksi osaksi siitä, ettei pilates ole suojattu lajinimike ja näin sen käytännön

toteutuksessa voi olla hajanaisuutta (Latey 2001, Latey 2002, Wells ym. 2012, Lewitt ym.

2019).

Pilatesharjoittelun moninaisuus näkyy pilatesharjoittelua käsittelevässä tutkimuskirjallisuudessa. Wellsin ym. (2012) systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa havaittiin, että tutkimusartikkelit harvoin määrittelevät pilatesmetodia. Tutkimustulosten perusteella pilatesharjoittelulla tarkoitettiin useimmiten kehoon ja mieleen vaikuttavaa harjoittelumuotoa, joka edellyttää keholta keskustan (core) vakauttamista, voimaa ja notkeutta sekä keskittymisen suuntaamista lihaskontrolliin, ryhtiin ja hengitykseen.

Pilatesharjoittelun keskeiset periaatteet mainittiin vain noin viidesosassa kirjallisuuskatsaukseen mukaan otetuista artikkeleista. Tässä työssä pilatesharjoittelulla tarkoitetaan modernia pilatesharjoittelua, jossa noudatetaan pilateksen kuutta keskeistä periaatetta ja nykytietämystä ihmiskehosta.

3.2 Moderni pilatesharjoittelu Suomessa

Pilatesmetodi saavutti alkuaikoinaan suosion erityisesti tanssijoiden keskuudessa.

Nykyään pilateksen asiakaskunta on laajentunut ja pilatesta harjoitetaan esimerkiksi kuntoilumuotona, lajiharjoittelun ohella valmentautumismuotona sekä toimintakykyä ylläpitävänä ja parantava liikuntamuotona eri sairauksien tai vammojen kuntouttamisessa (Latey 2001, Latey 2002, Wells ym. 2012). Suomeen pilatesmetodi tuli 1990-luvulla (Putkisto 2001), ja nykyisin pilatestunteja järjestetään Suomessa monissa paikoissa kuntokeskuksista yksityisten ammatinharjoittajien omiin studioihin.

Pilatesmetodin hajanaisuus ja moninaisuus näkyy suomalaisissa pilatestunneissa.

Ohjaajien koulutus ja ammattitaito voi olla hyvin kirjavaa ja periaatteessa kuka tahansa voi ilmoittaa pitävänsä pilatestunteja. Vuonna 2004 perustettu Suomen Pilates Yhdistys pyrkii lisäämään koulutettujen pilatesohjaajien näkyvyyttä, edistämään ohjaajien toimintaa ja toimimaan samalla ammatillisena keskusyhdistyksenä Suomessa. Suomen Pilates Yhdistyksen jäseniksi pääsevät vain pitkän pilatesohjaajakoulutuksen eli vähintään 300 tunnin koulutuksen käyneet ohjaajat. Tällä hetkellä viisi suomalaista pilatesohjaajakoulutusta täyttää nämä kriteerit (SPY 2019).

3.3 Pilatesharjoittelu ja koettu elämänlaatu

Pilatesharjoitteluun keskittyviä tutkimuksia on viimeisen viidentoista vuoden aikana ilmestynyt kiihtyvällä tahdilla. Tähän on vaikuttanut pilateksen lisääntynyt suosio kuntouttavana ja yleisenä liikuntamuotona (Cruz-Ferreira ym. 2011, Lewitt ym. 2019).

Pilateksen on tutkimuksissa todettu vaikuttavan suotuisasti esimerkiksi kestävyyskuntoon (Tinoco-Fernandez ym. 2016), krooniseen alaselkäkipuun (Wells ym.

2014), tasapainoon (Bullo ym. 2015, Long ym. 2016), ryhtiin (Vincent ym. 2016), mielenterveyteen (Fleming & Herring 2018) ja koettuun terveyteen (Curi ym. 2018).

Pilatesharjoittelun ja koetun elämänlaadun välistä suhdetta on tutkittu muutamissa tutkimuksissa (esim. Kovách ym. 2013, Vieira ym. 2013, Curi ym. 2018). Tutkimuksissa on havaittu pilatesharjoittelun vaikuttavan positiivisesti esimerkiksi psyykkisen elämänlaadun osa-alueen tekijöihin (Fleming & Herring 2018), kroonisia sairauksia sairastavien potilaiden elämänlaatuun (Miranda & Marques 2018), ikääntyneiden elämänlaatuun (Bullo ym. 2015) ja aivohalvauspotilaiden elämänlaatuun (Yun ym.

2017). Lisäksi pitkään pilatesta harrastaneiden elämänlaadun on havaittu olevan parempi kuin pilateksen vasta-alkajilla tai harjoittelun lopettaneilla (Vieira ym. 2013).

Pilatesharjoittelun on todettu vaikuttavan useisiin elämänlaadun osa-alueisiin (Vieira ym.

2013, Bullo ym. 2015, Yun ym. 2017, Fleming ym. 2019). Pilatesharjoittelu on parantanut fyysisen elämänlaadun osa-alueen tekijöitä useissa eri tutkimuksissa (esim.

Vieira ym. 2013, Bullo ym. 2015, Miranda & Marques 2018). Erityisesti pilatesharjoittelu on näyttänyt vähentävän erilaisia toimintarajoitteita (Wells ym. 2014, Natour ym. 2015, Kamioka ym. 2016, Yun ym. 2017, Byrnes ym. 2018) ja vaikuttanut positiivisesti koettuun kipuun (Wells ym. 2014, Mazzarino ym. 2015, Natour ym. 2015, Kamioka ym.

2016, Byrnes ym. 2018, Taulaniemi ym. 2019). Pilatesharjoittelun ja muiden elämänlaadun osa-alueiden väliseen suhteeseen ei tutkimuksissa ole kiinnitetty niin paljoa huomiota kuin fyysiseen elämänlaadun osa-alueeseen, mutta olemassa olevien tutkimustulosten mukaan pilatesharjoittelu voi vaikuttaa suotuisasti myös psyykkiseen (Vieira ym. 2013, Yun ym. 2017, Fleming & Herring 2018) ja sosiaaliseen elämänlaadun osa-alueeseen (Yun ym.2017, Curi ym. 2018, Miranda & Marques 2018).

4 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSKYSYMYKSET

Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata, millaisia kokemuksia pilateksen harrastajilla on pilatesharjoittelun vaikutuksista heidän elämänlaatuunsa. Lisäksi tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata, millaisin kerronnan keinoin ja kokemuksellisuuden elementein harrastaja kuvaa pilatesharjoittelua suhteessa koettuun elämänlaatuunsa.

Tutkimuskysymykset ovat:

Tutkimuskysymys 1: Millaisin kerronnan keinoin ja kokemuksellisuuden elementein harrastaja kuvaa pilatesharjoittelua suhteessa koettuun elämänlaatuunsa?

Tutkimuskysymys 2: Millaisia kokemuksia pilatesharrastajilla on pilateksen vaikutuksista heidän elämänlaatuunsa?

5 TUTKIMUKSEN AINEISTO JA MENETELMÄT 5.1 Tutkimuksen toteutus ja tutkimusaineisto

Tutkimuksen aineistona toimivat koulutettujen ohjaajien pilatestunneille osallistuneiden asiakkaiden kirjoitukset. Kirjoitukset on kerätty Suomen Pilates Yhdistykseen kuuluvien ohjaajien asiakkailta sähköpostin välityksellä. Suomen Pilates Yhdistykseen kuuluu ainoastaan pitkän (vähintään 300 tuntia) pilatesohjaajakoulutuksen käyneitä ohjaajia.

Pitkä koulutus on tae ohjaajan ammattitaidosta, pilatekseen liittyvien käsitteiden yhteneväisyydestä ja pilateksen periaatteiden sisäistämisestä.

Tutkimuksen alussa Suomen Pilates Yhdistyksen ohjaajilta tiedusteltiin sosiaalisen median kautta kiinnostusta välittää tutkimuksen kirjoituspyyntö asiakkailleen. Yhteensä 18 ohjaaja ilmoittautui mukaan. Kirjoituspyyntö ja ohjeistus kirjoitukseen (liite 1) lähetettiin ohjaajille marraskuussa 2018. Lopullista tietoa siitä, kuinka moni ohjaajista todellisuudessa lähetti kirjoituspyynnön eteenpäin ja montako asiakasta kirjoituspyyntö lopulta tavoitti, ei ole saatavilla.

20 asiakasta palautti kirjoituksensa määräaikaan 31.12.2018 mennessä. Kirjoitusten pituus vaihteli 23 sanasta 674 sanaan. Keskimääräinen kirjoituspituus oli 230 sanaa.

Kirjoituspyynnössä ei kysytty pilatesharrastukseen liittymättömiä taustatietoja, sillä kertomuksen sisällön ja taustatietojen osalta haluttiin antaa tutkittaville mahdollisimman paljon vapautta kirjoituksessaan. Osassa kirjoituksissa taustatietoja oli tuotu enemmän esille ja osassa kirjoituksen sisältö oli niiden suhteen hyvin niukka. Taustatietoja on tiivistetty taulukkoon 2. Sukupuoli on määritetty sähköpostivastauksen allekirjoittaneen nimen perusteella.

Pääosa tutkimukseen osallistuneista oli naisia. Ikää ei kysytty taustatiedoissa, mutta yli puolet mainitsisin sen kirjoituksessaan tästä huolimatta. Iän maininneista suurin osa oli yli 60-vuotiaita. Kahdeksassa kirjoituksessa ikää ei mainittu, mutta kirjoituksen sisällön ja käytettyjen ilmaisujen (esim. ”iän karttuessa”) perusteella ikä on voitu arvioida asettuvan keski-iän yläpuolelle. Pilatesharrastuksen kestosta kysyttiin kirjoituspyynnössä ja se mainittiin kaikissa kirjoituksissa. Muista liikuntaharrastuksista ei kysytty, mutta 12 kirjoittajaa kertoi muista liikuntaharrastuksistaan tai niiden puutteesta kertomuksessaan.

TAULUKKO 2. Kirjoituksissa esiin tulleet taustatiedot Sukupuoli

Naisia 17

Miehiä 3

Ikä

35-45v 2

45-60v 3

Yli 60v 7

Ikää ei mainittu 8

Harrastuksen kesto

Alle 1 v harrastaneet 2

1-5v harrastaneet 4

5-10v harrastaneet 11

Yli 10 v harrastaneet 3

Muut liikuntaharrastukset

Muita liikuntaharrastuksia ON 10

Muita liikuntaharrastuksia EI OLE 2 Muista liikuntaharrastuksista ei kerrottu 8 5.2 Tutkimusmenetelmät

5.2.1 Narratiivinen tutkimusmenetelmä

Tämä tutkimus on toteutettu narratiivisena tutkimuksena. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jonka tarkoituksena on tuottaa syventävää tietoa ja auttaa ymmärtämään ihmisten kokemuksia (Heikkinen 2018). Narratiivista tutkimusmenetelmää voidaan jossain määrin pitää enemmän tutkimusotteena tai tutkimuksellisena lähestymistapana kuin tarkasti rajattuna tutkimusmetodina. Narratiivisuus tutkimuksessa voi viitata tiedon, tutkimuksen ja tutkimusaineiston luonteeseen, tutkimuksen materiaaliin, aineiston käsittelytapaan tai tutkimuksen kirjoittamistyyliin (Heikkinen 2018). Tässä tutkimuksessa narratiivisuus ulottuu sekä tutkimuksen ja tutkimusaineiston luonteeseen että tutkimusmateriaaliin.

Narratiivinen tutkimusaineisto voi koostua erilaisista joko suullisesti tai kirjallisesti esitetyistä narratiiveista, kertomuksista (Heikkinen 2018, Hänninen 2018).

Tutkimusaineiston ei välttämättä tarvitse olla tarinan muodossa, vaan mikä tahansa kerronnallinen aineisto voidaan lukea narratiiviseksi aineistoksi. Keskeistä narratiiviselle aineistolle on, että tutkittava saa kertoa käsityksistään omin sanoin (Heikkinen 2018).

Tässä tutkimuksessa tutkittavien omat sähköpostikirjoitukset muodostavat tarkasteltavan narratiivisen aineiston. Tutkimuksen sähköpostiaineisto on pääasiassa vapaata kerronnallista aineistoa, jossa ei ole erotettavissa varsinaista juonta tai tarinamuotoa, vaan tutkittavat jäsentävät kertomustaan vapaasti. Pääpaino on tutkittavien omilla näkemyksillä ja sanoilla, kuten narratiivisen aineiston piirteisiin kuuluu.

Narratiiveja voidaan analysoida tarkastelemalla kertomusten sisältöä tai kertomisen tapaa (Hänninen 2018). Myös koko tutkimus voidaan kirjoittaa narratiivin muotoon, jolloin käytetään termiä narratiivinen analyysi (Heikkinen 2018). Narratiivien analyysissä analyysi toteutetaan kiinnittämällä huomiota narratiivien ulkoiseen rakenteeseen eli miten kertomusta kerrotaan (how), tai sisäiseen rakenteeseen, eli mitä kertomuksessa kerrotaan (what). Ulkoisen ja sisäisen rakenteen näkökulmat on mahdollista yhdistää toisiaan tukevaksi analyysimuodoksi (Smith & Sparkes 2009a). Tässä tutkimuksessa on otettu huomioon sekä narratiivien ulkoinen että sisäinen rakenne: sähköpostikertomuksia on analysoitu sekä kertomuksen rakenteen että sisällön kannalta. Analyysimuotojen yhdistäminen on mahdollistanut tutkimusaineiston monipuolisen tarkastelun sekä antanut tutkittavien yksilöllisten kokemusten analysoinnille laaja-alaisesti tilaa.

Narratiivinen tutkimusmenetelmä soveltuu hyvin yksilöllisten kokemusten tutkimiseen (Smith & Sparkes 2009b). Narratiivisessa tutkimuksessa tutkittavalle tarjoutuu mahdollisuus ilmaista itseään ja kokemuksiaan omin sanoin ja omalla äänellään (Hänninen 2018). Narratiivinen lähestymistapa on yleinen nykyään myös terveystutkimuksissa. Smith & Sparkesin (2009a, 2009b) mukaan narratiivisen lähestymistavan avulla on mahdollista ymmärtää ja tarkastella, millaisia merkityksiä yksilö liikunnalle ja terveydelle antaa ja miten nämä merkitykset välittyvät yksilön omissa kertomuksissa.

Terveyden ja liikunnan vaikutuksia käsittelevissä tutkimuksissa narratiivisen tutkimuksen keinoin on selvitetty esimerkiksi liikunnan psykososiaalista vaikutusta epileptikoilla (Collard & Marlow 2016), syömiskäyttäytymistä pitkän matkan nais- ja mieshuippu-urheilijoilla (Busanich ym. 2014), huippu-urheilijoiden kokemia jännitteitä (Carless & Douglas 2013) sekä pitkän matkan juoksijoiden suhdetta kehoon, ruokaan ja urheiluun (Busanich ym. 2012). Pilatesharjoittelun vaikutus koettuun elämänlaatuun sopii näkökulmansa puolesta narratiivisen tutkimuksen kohteeksi hyvin. Narratiivisen tutkimusotteen avulla on mahdollista tarkastella pilatesasiakkaiden yksilöllisiä kertomuksia koetusta elämänlaadusta, kertomusten sisältämiä merkityskuvauksia sekä tehdä johtopäätöksiä näiden yksilöllisten kokemuskuvausten perusteella.

5.2.2 Analyysin eteneminen

Laadullisen tutkimuksen analysointiin voidaan käyttää lukuisia erilaisia analysointitapoja ja –tyylejä. Tutkimusaineistoon parhaiten sopivan analysointityylin löytää parhaiten valmiin tutkimusaineiston äärellä (Eskola & Suoranta 2008). Tämän tutkimuksen analyysi aloitettiin tutustumalla aineistoon huolellisesti: tutkimusaineisto luettiin kertaalleen läpi kokonaiskuvan ja sopivien analysointimenetelmien hahmottamiseksi.

Tämän jälkeen aloitettiin varsinaiset analysointivaiheet. Koska tässä tutkimuksessa on analysoitu sekä narratiivien sisäistä että ulkoista rakennetta, on analysointi ollut välttämätöntä toteuttaa useassa eri vaiheessa ja eri vaihdeiden tuloksia yhdistäen.

Tutkimusaineistoa lähestyttiin ensin teemoittelun periaatteen mukaisesti (Eskola &

Suoranta 2008): ensimmäisessä analysointivaiheessa tutkimusaineistosta poimittiin kaikki pilatesharjoittelun vaikutuksia kuvaavat tekstiosat. Tämän jälkeen vaikutuskuvaukset luokiteltiin fyysisiin, psyykkisiin ja sosiaalisiin vaikutuskertomuksiin.

Toisessa analysointivaiheessa jatkettiin teemoittelua ja tarkasteltiin tarkemmin tutkimusaineiston kerronnallisia ominaispiirteitä. Kertomuksista poimittiin yhteneväiset kerronnan tavat ja teemat sekä elämänlaatunarratiivit.

Kolmannessa analysointivaiheessa tutkimusaineisto ryhmiteltiin samankaltaisuuksien perusteella tyypeiksi eli ryhmiksi samanlaisia tarinoita (Eskola & Suoranta 2008). Toisin sanoen ensimmäisen ja toisen analysointivaiheen tulokset yhdistettiin ja fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset vaikutuskertomukset luokiteltiin edelleen kuntoutustarinoiksi,

voimavara- ja tukitarinoiksi sekä yhdistelmätarinoiksi. Analysoinnin eri vaiheet on tiivistetty kuvioon 1. Analysoinnin eri vaiheet tarkastettiin lukemalla tutkimusaineisto useita kertoja läpi ja täsmentämällä luokittelua tarpeen vaatiessa.

KUVIO 1. Analyysin eteneminen 5.3. Luotettavuus ja eettisyys

Laadullisen tutkimuksen luonne on hyvin pitkälti tulkinnallista (Kiviniemi 2018). Tämä pätee myös narratiiviseen tutkimukseen, sillä narratiivista aineistoa ei voi pelkistää numeroiksi ja tilastollisiksi tunnusluvuiksi. Narratiivien analysointi edellyttää aina tulkintaa ja tämä on merkityksellistä tutkimuksen luotettavuutta arvioitaessa (Heikkinen 2018). Narratiivisessa tutkimuksessa on käytössä erityinen validoinnin käsite tutkimuksen luotettavuutta arvioitaessa. Validoinnilla tarkoitetaan tulkintaprosessia,

Tutkimusaineistoon tutustuminen

1. analysointivaihe:

vaikutuskuvaukset

Vaikutuskertomusten luokitteleminen

2. analysointivaihe:

kerronnalliset ominaispiirteet

3. analysointivaihe:

1. ja 2. analysointivaiheen yhdistäminen

Fyysisten, psyykkisten, sosiaalisten vaikutuskuvausten

luokitteleminen kerronnan pääteeman mukaan Yhtenäiset kerronnan

tavat ja teemat sekä elämänlaatunarratiivi

jonka aikana käsitys maailmasta kehittyy. Validoinnissa voidaan erottaa viisi keskeistä periaatetta: historiallisuuden jatkuvuuden, reflektiivisyyden, dialektisuuden, toimivuuden ja eettisyyden sekä havahduttavuuden periaatteet (Heikkinen ym. 2012, Heikkinen 2018).

Tässä tutkimuksessa on pyritty soveltamaan validoinnin periaatteita tutkimuksen luotettavuuden parantamiseksi. Työssä on tuotu esiin tutkimusaineistoon kuuluvien kertomuksien ajalliset ja paikalliset yhteydet. Reflektiivisyyden periaatteen mukaisesti tutkimuksen tekijä on ollut tietoinen omasta viitekehyksestään pilatesohjaajana ja sen vaikutuksesta tutkimusaineiston tulkintaan. Tutkimuksen tekemisessä on säilytetty dialogisuus ja dialektisuus suhteessa tutkittavaan kohteeseen ja ympäröivään maailmaan koko tutkimusprosessin ajan sekä tehty tätä dialogisuutta näkyväksi tutkimuksen raportoinnissa.

Validoinnin käsitteen lisäksi narratiivisen tutkimuksen luotettavuutta voidaan arvioida

Validoinnin käsitteen lisäksi narratiivisen tutkimuksen luotettavuutta voidaan arvioida

In document Pilatesharjoittelun vaikutus koettuun elämänlaatuun: Narratiivinen tutkimus (sivua 19-0)